Paha mieli hiuksista.....

Perkl perkl....

Leikkautin kulahtaneen huonokuntoisen pitkähkön tukkani lyhyeksi. Eipä ollut enää muutakaan tehtävissä.
Mielestäni muodikas lyhyt malli sopii minulle aivan hyvin mutta miesystäväni inhoaa sitä. Eipä siinä vielä mitään mutta kun ei osaa pitää suutaan kiinni ja on joka mutkassa arvostelemassa ja haukkumassa.
Esim. "näytät 10 vuotta vanhemmalta nyt" ja hänen ei tee kuulemma mieli koskea minuun kun ei ole enää pitkää tukkaa.
Alkuun yritin sanoa että ei huonokuntoinen pitkä hamppu ole minusta nätti, hänelle se kai olisi kelvannut.
Nyt sitten olen alkanut itsekin katsoa peilikuvaani epäilevästi, itsetunto selkeästi sai kolauksen.
Muutoin olen hoikka ja kasvotkin ainakin ennen hiusten leikkuuta olivat ihan nätit.
En osaa jotenkin antaa tämän asian mennä ohi korvien vaan vaivaa mieltä ja tunnen itseni nolatuksi.
Miten saisin oman mieleni palautumaan normaaliksi, tiedän että jotkut ajattelevat että teen tikusta riitaa mutta ei ole kovin kivaa kuulla näyttävänsä mummolta juuri kun on tullut kampaajalta ja olevinaan saanut kohennusta ulkoiseen olemukseen...et tämmöst täällä.

462

15326

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tätimuistelee

      Miehellä on "pitkä-tukka-fetissi". Ymmärrä että hänen mielipiteensä on hänen mielipiteensä, ei totuus. Hanki pitkähiuksinen peruukki kahdenkeskisiä hetkiänne sulostuttamaan.
      Silloin, kun itse opiskelin korkeakoulussa 80-luvulla, suurin osa meistä tytöistä oli lyhythiuksisia. Ja se oli ihan OK kaikkien mielestä. Pitkät hiukset olivat epäkäytännöllinen poikkeus. No nyt on toisin..

      • Tosimies-A1

        Älä missään tapauksessa rupea miehesi sätkynukeksi. Jos et kelpaa hänelle lyhythiuksisena, vaihda miestä.

      • seirenis
        Tosimies-A1 kirjoitti:

        Älä missään tapauksessa rupea miehesi sätkynukeksi. Jos et kelpaa hänelle lyhythiuksisena, vaihda miestä.

        Näin.
        Voisit kysäistä mieheltäsi, minkä kaikkien ominaisuuksiesi kanssa hän ensisijaisesti seurustelee. Jos hiusten pituus senttimetreissä sijoittuu noin ylös kärkipäähän, miltä päivittäisten kommenttien perusteella vaikuttaa, eiköhän olisi keskustelemisen paikka. Kävisitte yhdessä läpi, että mihin ominaisuuksiinne parisuhteenne oikein perustuukaan ja mikä kummallekin on tärkeää, ettei kummankaan tarvitse sitten urputtaa tai yllättyä niin kovasti.

        Just saying.

        Eipä silti, niin miehillä kuin naisilla on mitä ihmeellisempiä päähänpiintymiä kumppanin ominaisuuksien suhteen. Yksille ne ovat jopa aivan ehdottomia. Olet varmaan huomannut, miten jotkut menevät aivan sekaisin esim. blondeista, tummista miehistä, tietynvärisistä silmistä, tietyn kokoisista rinnoista/rintalihaksista, tietyistä ammateista, tietynkokoisista sukuelimistä jne.

      • navettapiika
        Tosimies-A1 kirjoitti:

        Älä missään tapauksessa rupea miehesi sätkynukeksi. Jos et kelpaa hänelle lyhythiuksisena, vaihda miestä.

        Tosi asiassa, voit olla miehesikin mielestä nyt paremmannäköinen ja hän luultavasti pelkää, että muutkin huomaa kuinka sähäkän näköinen nyt olet. Taitaa mustasukkaisuus vaivata ja jos mokoma jatkaa, etsi uusi ja parempi.

      • omat hiukset

        HÄH! peruukki sulostuttamaan??? Eikö ihminen saa olla semmoine kuin on? Jos on onni toisen hiuksista kiinni niin antaa olla. Etsi mies jolle Sinä olet tärkeä eikä se mimmoiset hiukset ovat. Täti heiluttaa häntää!

      • ville.
        Tosimies-A1 kirjoitti:

        Älä missään tapauksessa rupea miehesi sätkynukeksi. Jos et kelpaa hänelle lyhythiuksisena, vaihda miestä.

        ALOITTAJALLE !, kun nyt olet leikkauttanut niin, siinä on yksi apu
        olemassa , että saat kaiken ennalleen , ala syödä niin vihreitä
        vihanneksia kuin löydät , Kurkku on paras hiusten kasvattaja
        se nopeuttaa vahvistaa , Normaalisti pitkät hiukset ovat
        ajassa 1.5-2 vuotta kun syt kurkkua joka päivä n. 100-120 g
        voit odottaa hiustesi uudistuvan ennen 1 vuotta.

      • sffdfdfdf
        Tosimies-A1 kirjoitti:

        Älä missään tapauksessa rupea miehesi sätkynukeksi. Jos et kelpaa hänelle lyhythiuksisena, vaihda miestä.

        etköhän sä ollu ruman näkönen alunperinkin...nyt se vaan korostuu...

        mut ajattele positiivisesti: nyt sä oot sekä ruma että itsetunnoton!!!

      • pupu tupuna
        omat hiukset kirjoitti:

        HÄH! peruukki sulostuttamaan??? Eikö ihminen saa olla semmoine kuin on? Jos on onni toisen hiuksista kiinni niin antaa olla. Etsi mies jolle Sinä olet tärkeä eikä se mimmoiset hiukset ovat. Täti heiluttaa häntää!

        mulla eksä teki samaa.. mulla on aina ollu lyhyt tukka sen takia ettei pitkä tukka sovi mulle enkä semmoisesta myös pidä.. eksäni vaatimalla vaati että kasvattaisin pitkän tukan ja blondaisin sen.. kun en hänen tahtoonsa taipunut vaan pidin oman pääni niin hän suuttui ja siitähän haukkumiskierre sitten alkoikin..
        milloin milläkin nimellä mua haukkui..

        nykyinen mieheni haluaisi mulle myös pitkän tukan mutta ymmärtää ettei mulle sellainen sovi.. olen sen joutunut monesti selittämään hänelle.. mutta ei hän siitä ole suuttunut.. nykyisin tukkani on semmoinen että päällä on pidempää hiusta ja muutoin on lyhyempää.. esim nyt on "keesi" ja muutoin parturissa vedettii sivut ja takaraivo 6mm terällä lyhyeks.. mieheni oli siitä järkyttynyt mutta kun näki että itse tykkään tukastani niin on asian hyväksynyt.. enää tuskin noin lyhyeksi tulen tukkaani vetämään.. mutta muutoin tulen jatkossakin pitämään lyhyempää hiusta..
        siihen kun ei ole kenelläkään sanavaltaa mitä teen tukallani..

        ap:lle jos miehesi ei voi millään tasolla hyväksyä uutta tukkaasi niin voit sanoa suoraan et jos ei kelpaa niin herra varmasti tietää missä ovi sijaitsee asunnossa.. koska katsohan itseäsi peiliin ja huomaa miten sieltä katsoo kaunis ja vetävä pimatsu takaisin!! ottajia riittää vaikka muille jakaa ;) nauti uudesta tukastasi!! et ole ruma.. olet kaunis! monelle naiselle sopii lyhyt tukka paljon paremmin kuin pitkä.. usko mua! :) nyt vaan tosiaan peilin eteen seisoskelemaan ja ihastelemaan uutta kaunista naista joka sieltä takaisin kahtelee! hymyile sille naiselle ja sano että todellakin olet kaunis! :)

      • UU
        navettapiika kirjoitti:

        Tosi asiassa, voit olla miehesikin mielestä nyt paremmannäköinen ja hän luultavasti pelkää, että muutkin huomaa kuinka sähäkän näköinen nyt olet. Taitaa mustasukkaisuus vaivata ja jos mokoma jatkaa, etsi uusi ja parempi.

        Näin on, oma tyyli ennen kaikkea, se missä parhaiten viihdyt milloinkin, tyyliä voi vaihtaa, mutta vain omasta tahdosta, ole rohkeasti kaunis !

      • Peltsi Peruukki
        ville. kirjoitti:

        ALOITTAJALLE !, kun nyt olet leikkauttanut niin, siinä on yksi apu
        olemassa , että saat kaiken ennalleen , ala syödä niin vihreitä
        vihanneksia kuin löydät , Kurkku on paras hiusten kasvattaja
        se nopeuttaa vahvistaa , Normaalisti pitkät hiukset ovat
        ajassa 1.5-2 vuotta kun syt kurkkua joka päivä n. 100-120 g
        voit odottaa hiustesi uudistuvan ennen 1 vuotta.

        Missä vihaa siellä rakkautta.
        Missä uskoa siellä epätoivoa.
        ..............................................
        Hmm,lista on loputon..............
        .......En itseni vuoksi mutta toisen.....
        .....Mutta kipaisen ensin kauppaaan........
        Josta saa peruukkeja.

      • just joo!
        Tosimies-A1 kirjoitti:

        Älä missään tapauksessa rupea miehesi sätkynukeksi. Jos et kelpaa hänelle lyhythiuksisena, vaihda miestä.

        Se on totta... vaihta miestä. Ja minusta sinä olet kaunis ja nätti.
        Minullakin viime vuomma oli pitkät hiukset ja leikasin aivain nollaksi ja oli kaunis pää . Naisia sanoivat että minulle sopiiolla lyhythiuksinnen.
        Sinun mies on mustasukkainen sinulle tai ei rakasta sinut. Miollemista tapausta on totta. Vaihta tämä tyypi. On maailmaassa miehie ei vaan hän yksi oo koko maailmaa.

      • arroya
        seirenis kirjoitti:

        Näin.
        Voisit kysäistä mieheltäsi, minkä kaikkien ominaisuuksiesi kanssa hän ensisijaisesti seurustelee. Jos hiusten pituus senttimetreissä sijoittuu noin ylös kärkipäähän, miltä päivittäisten kommenttien perusteella vaikuttaa, eiköhän olisi keskustelemisen paikka. Kävisitte yhdessä läpi, että mihin ominaisuuksiinne parisuhteenne oikein perustuukaan ja mikä kummallekin on tärkeää, ettei kummankaan tarvitse sitten urputtaa tai yllättyä niin kovasti.

        Just saying.

        Eipä silti, niin miehillä kuin naisilla on mitä ihmeellisempiä päähänpiintymiä kumppanin ominaisuuksien suhteen. Yksille ne ovat jopa aivan ehdottomia. Olet varmaan huomannut, miten jotkut menevät aivan sekaisin esim. blondeista, tummista miehistä, tietynvärisistä silmistä, tietyn kokoisista rinnoista/rintalihaksista, tietyistä ammateista, tietynkokoisista sukuelimistä jne.

        Omasta puolestani sanon, että jos naisella on lyhyt poikatukka, niin nainen alkaa näyttää miehelle eikä sytytä minua seksuaalisesti. Makuja on monia, useat miehet haluavat naisellisia naisia, jotkut syttyvät miesmäisistä lyhythiuksisista, ja osa sitten syttyy miehistä.

      • pitkät hiukset!
        arroya kirjoitti:

        Omasta puolestani sanon, että jos naisella on lyhyt poikatukka, niin nainen alkaa näyttää miehelle eikä sytytä minua seksuaalisesti. Makuja on monia, useat miehet haluavat naisellisia naisia, jotkut syttyvät miesmäisistä lyhythiuksisista, ja osa sitten syttyy miehistä.

        ei pahalla,mutta minunkin mieelstäni lyhyt hiuksiset naiset(useimmat) näyttävät mieheltä.kyllä naisella kuuluu olla pitkät hiukset on seksikkäämpää ja kauniimpaa katseltavaa naisellista naista,

      • Naisilla kriteerit
        pitkät hiukset! kirjoitti:

        ei pahalla,mutta minunkin mieelstäni lyhyt hiuksiset naiset(useimmat) näyttävät mieheltä.kyllä naisella kuuluu olla pitkät hiukset on seksikkäämpää ja kauniimpaa katseltavaa naisellista naista,

        Minun mielestäni, naisella voi olla lyhyt tukka, mutta miehellä pitää EHDOTTOMASTI olla pitkä tukka (jos se sopii hänelle), muuten ei säväytä pätkääkään, niin ja pitkä, hoikka ja lihaksikas pitää miehen olla, ei tyttömäinen.

      • vihreää...
        ville. kirjoitti:

        ALOITTAJALLE !, kun nyt olet leikkauttanut niin, siinä on yksi apu
        olemassa , että saat kaiken ennalleen , ala syödä niin vihreitä
        vihanneksia kuin löydät , Kurkku on paras hiusten kasvattaja
        se nopeuttaa vahvistaa , Normaalisti pitkät hiukset ovat
        ajassa 1.5-2 vuotta kun syt kurkkua joka päivä n. 100-120 g
        voit odottaa hiustesi uudistuvan ennen 1 vuotta.

        Mistä näitä niksejä oikein tulee?

      • Hiukset vai ei.
        seirenis kirjoitti:

        Näin.
        Voisit kysäistä mieheltäsi, minkä kaikkien ominaisuuksiesi kanssa hän ensisijaisesti seurustelee. Jos hiusten pituus senttimetreissä sijoittuu noin ylös kärkipäähän, miltä päivittäisten kommenttien perusteella vaikuttaa, eiköhän olisi keskustelemisen paikka. Kävisitte yhdessä läpi, että mihin ominaisuuksiinne parisuhteenne oikein perustuukaan ja mikä kummallekin on tärkeää, ettei kummankaan tarvitse sitten urputtaa tai yllättyä niin kovasti.

        Just saying.

        Eipä silti, niin miehillä kuin naisilla on mitä ihmeellisempiä päähänpiintymiä kumppanin ominaisuuksien suhteen. Yksille ne ovat jopa aivan ehdottomia. Olet varmaan huomannut, miten jotkut menevät aivan sekaisin esim. blondeista, tummista miehistä, tietynvärisistä silmistä, tietyn kokoisista rinnoista/rintalihaksista, tietyistä ammateista, tietynkokoisista sukuelimistä jne.

        Omasta puolestani pidän eniten pitkistä mustista hiuksista ja tummanruskeista tai vihreistä silmistä ja vain harvoille naisille tuntuu sopivan lyhyt tukka. Yleensä he ovat niitä joilla on nätit kasvot ja ne kasvot tulevat ikäänkuin entistä enemmän esiin lyhyillä hiuksilla. Joillekin sopii jopa siili.

      • dsdsdsdsd
        navettapiika kirjoitti:

        Tosi asiassa, voit olla miehesikin mielestä nyt paremmannäköinen ja hän luultavasti pelkää, että muutkin huomaa kuinka sähäkän näköinen nyt olet. Taitaa mustasukkaisuus vaivata ja jos mokoma jatkaa, etsi uusi ja parempi.

        aika tyypillinen naisen vastaus tämä navettapiikan vastaus.

        hänen mielestään miehet ovat kaikessa mustasukkaisia, mutta naiset taas eivät ole.

      • muuten et saa
        Naisilla kriteerit kirjoitti:

        Minun mielestäni, naisella voi olla lyhyt tukka, mutta miehellä pitää EHDOTTOMASTI olla pitkä tukka (jos se sopii hänelle), muuten ei säväytä pätkääkään, niin ja pitkä, hoikka ja lihaksikas pitää miehen olla, ei tyttömäinen.

        nimimerkki "naisilla kriteerit" täytynee olla sitten itse ihan missin näköinen ulkonäöltään ja kropaltaan kun vain tuollaiset miehet kelpaa.

      • niin miksi?
        muuten et saa kirjoitti:

        nimimerkki "naisilla kriteerit" täytynee olla sitten itse ihan missin näköinen ulkonäöltään ja kropaltaan kun vain tuollaiset miehet kelpaa.

        Miksi tavallisen näköiset naiset ei voi vaatia mieheltä haluamaansa jos miehetkin voi vaatia naiselta?

      • Suomipojalle !
        pitkät hiukset! kirjoitti:

        ei pahalla,mutta minunkin mieelstäni lyhyt hiuksiset naiset(useimmat) näyttävät mieheltä.kyllä naisella kuuluu olla pitkät hiukset on seksikkäämpää ja kauniimpaa katseltavaa naisellista naista,

        Hei Sinulle "pitkät hiukset" Sinä tietysti voit katsella ihan mitä haluat, mutta aivan vaan muistutukseksi, että nykyisin miehet näyttävät lähinnä "munattomilta miehiltä"
        leveä perä, läskimaha,rumat pitkät, kulahtaneet hiukset, likaiset vaatteet , kaljakoira mukana, ym.ym.
        Oi ,oi, mikä paha näky!
        Suomipojan ei kannata ollenkaan arvostella ei lyhythiuksista,ei pitkähiuksista naista ollenkaan.
        Katselkaa vain ensin itseänne peilistä , ja se mitä näette sieltä se ei todellakaan ole kovin kaunista:

      • nainen16+16
        Tosimies-A1 kirjoitti:

        Älä missään tapauksessa rupea miehesi sätkynukeksi. Jos et kelpaa hänelle lyhythiuksisena, vaihda miestä.

        olen kinastellut mieheni kanssa hänen hiustensa pitkiksi kasvattamisesta. pidän enemmän lyhythiuksisista miehistä.... mutta eihän toista voi estää jos hän todella haluaa sitä. en olisi eronnut, jos hän olisi tehnyt sen, koska pidin hänestä muuten, mutta olisihan se hieman vaikuttanut esim siihen näyttääkö mies niin miehekkäältä minun silmissäni. hänellä on joskus ollut puoleen selkään asti hiukset ja olen nähnyt kuvia siitä.

      • deal with iiit

        .

        Sanompa tässä miesten yleisen mielipiteen, joka osuu lähes kaikkien miesten kohdalle.

        Lyhyet hiukset sopii todella harvoille naisille, lähes poikkeuksetta ne vanhentaa ja rumentaa. Ja niille joille lyhyet sopii, pitkät sopisi lähes aina paremmin.

        Vielä jos lyhythiuksisella naisella on vielä miesmäinen pukeutuminen (farkut ja collegepaita jne) on ilmestys aika hirveä. Tätä ilmenee paljon 30 naisilla

        En tiedä yhtäkään miestä joka pitäisi lyhyistä jiuksista naisilla.

        Tämä ei ole mikään kontrollifriikkimustasukkaisuuskohtaus, vaan miesten yleinen mielipide, kestäkää se!

        .

      • netissä
        sffdfdfdf kirjoitti:

        etköhän sä ollu ruman näkönen alunperinkin...nyt se vaan korostuu...

        mut ajattele positiivisesti: nyt sä oot sekä ruma että itsetunnoton!!!

        no hehhe ootpa hauska

      • saaraamaari
        just joo! kirjoitti:

        Se on totta... vaihta miestä. Ja minusta sinä olet kaunis ja nätti.
        Minullakin viime vuomma oli pitkät hiukset ja leikasin aivain nollaksi ja oli kaunis pää . Naisia sanoivat että minulle sopiiolla lyhythiuksinnen.
        Sinun mies on mustasukkainen sinulle tai ei rakasta sinut. Miollemista tapausta on totta. Vaihta tämä tyypi. On maailmaassa miehie ei vaan hän yksi oo koko maailmaa.

        Tosi vakuuttavaa kun joku SUOMIkaksnelosessa sanoo

        "minusta sinä olet kaunis ja nätti."

        :D hei haloo!!

      • Dr Obvious
        deal with iiit kirjoitti:

        .

        Sanompa tässä miesten yleisen mielipiteen, joka osuu lähes kaikkien miesten kohdalle.

        Lyhyet hiukset sopii todella harvoille naisille, lähes poikkeuksetta ne vanhentaa ja rumentaa. Ja niille joille lyhyet sopii, pitkät sopisi lähes aina paremmin.

        Vielä jos lyhythiuksisella naisella on vielä miesmäinen pukeutuminen (farkut ja collegepaita jne) on ilmestys aika hirveä. Tätä ilmenee paljon 30 naisilla

        En tiedä yhtäkään miestä joka pitäisi lyhyistä jiuksista naisilla.

        Tämä ei ole mikään kontrollifriikkimustasukkaisuuskohtaus, vaan miesten yleinen mielipide, kestäkää se!

        .

        Näin on. Ne, joiden mielestä lyhyet hiukset sopivat naisille, ovat lähes poikkeuksetta lyhythiuksisia naisia.

        Pitkät hiukset ovat keskeinen naiseuden tunnusmerkki ja lyhythiuksiset mirkut näyttävät joko poikamaisilta tai justiinoilta. Minäkään en tunne yhtään miestä jonka mielestä lyhyet hiukset sopivat naiselle. En voi edes kuvitella vaimoani lyhythiuksisena (onnekseni ei hänkään).

        Ap: anna niiden kasvaa takaisin ja pidä niistä sitten kunnolla huolta.

      • samaa mieltä
        Suomipojalle ! kirjoitti:

        Hei Sinulle "pitkät hiukset" Sinä tietysti voit katsella ihan mitä haluat, mutta aivan vaan muistutukseksi, että nykyisin miehet näyttävät lähinnä "munattomilta miehiltä"
        leveä perä, läskimaha,rumat pitkät, kulahtaneet hiukset, likaiset vaatteet , kaljakoira mukana, ym.ym.
        Oi ,oi, mikä paha näky!
        Suomipojan ei kannata ollenkaan arvostella ei lyhythiuksista,ei pitkähiuksista naista ollenkaan.
        Katselkaa vain ensin itseänne peilistä , ja se mitä näette sieltä se ei todellakaan ole kovin kaunista:

        hyvä /

      • hatustako vedit?
        niin miksi? kirjoitti:

        Miksi tavallisen näköiset naiset ei voi vaatia mieheltä haluamaansa jos miehetkin voi vaatia naiselta?

        Kuka väittää , etteivät naiset voisi vaatia mieheltä haluamaansa? Koko ajanhan me vaadimme mieheltä haluamaamme, ainakin minä vaadin. Toivottavasti sinäkin, ei meinaan ole järkevää vaatia mieheltä jotain, mitä joku toinen haluaa.

      • Sopii joillekin
        Hiukset vai ei. kirjoitti:

        Omasta puolestani pidän eniten pitkistä mustista hiuksista ja tummanruskeista tai vihreistä silmistä ja vain harvoille naisille tuntuu sopivan lyhyt tukka. Yleensä he ovat niitä joilla on nätit kasvot ja ne kasvot tulevat ikäänkuin entistä enemmän esiin lyhyillä hiuksilla. Joillekin sopii jopa siili.

        Erittäin totta. Pitkäkasvoiselle sopii yleensä lyhyempi malli kuin täyspitkä, joka vaan venyttää kasvoja lisää , esimerkiksi Sarah Jessica Parker. Ilmeisesti hänen miehellään on pitkätukkafetissi, koskapa ei leikkauta itselleen hiusmallia, joka sopisi hänelle parhaiten.

        Taikinanaaminen keski-ikäinen hieman pullukka nainen ja lyhyet punertavat hiukset on kyllä aika hyytävä yhdistelmä.

      • Hoplaa
        deal with iiit kirjoitti:

        .

        Sanompa tässä miesten yleisen mielipiteen, joka osuu lähes kaikkien miesten kohdalle.

        Lyhyet hiukset sopii todella harvoille naisille, lähes poikkeuksetta ne vanhentaa ja rumentaa. Ja niille joille lyhyet sopii, pitkät sopisi lähes aina paremmin.

        Vielä jos lyhythiuksisella naisella on vielä miesmäinen pukeutuminen (farkut ja collegepaita jne) on ilmestys aika hirveä. Tätä ilmenee paljon 30 naisilla

        En tiedä yhtäkään miestä joka pitäisi lyhyistä jiuksista naisilla.

        Tämä ei ole mikään kontrollifriikkimustasukkaisuuskohtaus, vaan miesten yleinen mielipide, kestäkää se!

        .

        Mitähän "pitkillä hiuksilla" tarkoitetaan, riittääkö kun menee leukaan asti vai pitääkö olla pepun peittävä? Epäilenpä että joku olkapäitä pidempi malli sopisi sellaiselle naiselle, jolla leukaperät ovat alkaneet jo vetäytyä maata kohti - niin kuin useimmilla keski-ikäisillä tuppaa käymään - ja jonka hiuslaatu on ohut. Hiusten saksiminen lyhyemmäksi on silloin ensimmäinen tapa saada parannusta aikaan, muu on enää hienosäätöä.

        Onkohan tuolla miesten pitkien hiusten ihannoinnilla jotain tekemistä sen kanssa, että terveennäköiset pitkät paksut hiukset kertovat vitaalisuudesta ja terveydestä ja sehän on aina hyvä merkki ihmisessä. Sama koskee miesten hiuksistoa. Mitä paksummat hiukset, sitä ihanampi niissä on kuljettaa sormiaan.

      • karvakysymys
        hatustako vedit? kirjoitti:

        Kuka väittää , etteivät naiset voisi vaatia mieheltä haluamaansa? Koko ajanhan me vaadimme mieheltä haluamaamme, ainakin minä vaadin. Toivottavasti sinäkin, ei meinaan ole järkevää vaatia mieheltä jotain, mitä joku toinen haluaa.

        Tietenkin voi vaatia mutta miesten mielestä ei voi. Mies ei välitä pätkääkään mitä naiset vaatii. Peruukki miehelle päähän jos pitkän liiton aikana mies rupeaa kaljuuntumaan. VAATIA voi mutta luulen että sille asteelle se jää.
        Naisen huonokuntoiset hiukset on samalla viivalla kun miehen kaljuuntuminen. Itsestä riippumattomia seikkoja. Mies voi vaatia ettei nainen leikkauta hiuksiaan mutta voiko nainen vaatia että mies käyttää peruukkia?

      • Joustavuutta
        nainen16+16 kirjoitti:

        olen kinastellut mieheni kanssa hänen hiustensa pitkiksi kasvattamisesta. pidän enemmän lyhythiuksisista miehistä.... mutta eihän toista voi estää jos hän todella haluaa sitä. en olisi eronnut, jos hän olisi tehnyt sen, koska pidin hänestä muuten, mutta olisihan se hieman vaikuttanut esim siihen näyttääkö mies niin miehekkäältä minun silmissäni. hänellä on joskus ollut puoleen selkään asti hiukset ja olen nähnyt kuvia siitä.

        Eli siis mies antoi periksi sinun mieliksi? Olet siis kuten aloittajan mies, mutta miehesi ei ole kuin aloittaja. Sen takia teillä voikin mennä ihan hyvin.

      • Kunhan ihmettelen
        omat hiukset kirjoitti:

        HÄH! peruukki sulostuttamaan??? Eikö ihminen saa olla semmoine kuin on? Jos on onni toisen hiuksista kiinni niin antaa olla. Etsi mies jolle Sinä olet tärkeä eikä se mimmoiset hiukset ovat. Täti heiluttaa häntää!

        Eiköhän tuo tarkoittanut vain jotain kotileikkejä. Että sillä peruukilla voi edes välillä ilahduttaa lannistettua miestä.

        Mistä se muuten johtuu, että sinkkunaiset haluavat yleensä miellyttää miehiä, mutta sitten kun mies on nalkissa, niin sen mielipiteillä ei olekaan enää mitään väliä? Tuleeko suhteesta itsestäänselvyys, jossa ei enää ajatella mitä toinen minusta ajattelee? Eikö molempien kannattaisi vaalia suhdetta pyrkimällä miellyttämään toisiaan? Ja nimenomaan vain toisiaan. Hittojako sillä on väliä mikä on muotia ja mistä ehkä naapurin Lissu tulee kateelliseksi, jos oma kulta tykkää jostakin aivan muusta kuin siitä muodista. Minä ainakin haluan miellyttää oma vaimoani, jos vain mahdollista.

      • karvakysymys kirjoitti:

        Tietenkin voi vaatia mutta miesten mielestä ei voi. Mies ei välitä pätkääkään mitä naiset vaatii. Peruukki miehelle päähän jos pitkän liiton aikana mies rupeaa kaljuuntumaan. VAATIA voi mutta luulen että sille asteelle se jää.
        Naisen huonokuntoiset hiukset on samalla viivalla kun miehen kaljuuntuminen. Itsestä riippumattomia seikkoja. Mies voi vaatia ettei nainen leikkauta hiuksiaan mutta voiko nainen vaatia että mies käyttää peruukkia?

        Minun mielestä naisen "huonokuntoisetkin" hiukset näyttävät paremmilta pidempänä kuin lyhyenä, mutta makuasioitahan nämä ovat. Tietysti suhteessa pitää osata ajatella omaa napaakin kauemmaks, muuttumisleikistä voisi olla hyvä edes keskustella ensin toteutusta.

        Ne jotka täällä haukkuvat pinnalliseksi miehiä joille hiusten pituudella on väliä, niin voitteko ihan puhtaalla omallatunnolla vakuuttaa että teille ei ole väliä miten miehenne hiukset tai naamakarvat rehottaa?

      • 345345435
        Tosimies-A1 kirjoitti:

        Älä missään tapauksessa rupea miehesi sätkynukeksi. Jos et kelpaa hänelle lyhythiuksisena, vaihda miestä.

        "-627"
        :DDDDDDDD

      • SirTampere
        Dr Obvious kirjoitti:

        Näin on. Ne, joiden mielestä lyhyet hiukset sopivat naisille, ovat lähes poikkeuksetta lyhythiuksisia naisia.

        Pitkät hiukset ovat keskeinen naiseuden tunnusmerkki ja lyhythiuksiset mirkut näyttävät joko poikamaisilta tai justiinoilta. Minäkään en tunne yhtään miestä jonka mielestä lyhyet hiukset sopivat naiselle. En voi edes kuvitella vaimoani lyhythiuksisena (onnekseni ei hänkään).

        Ap: anna niiden kasvaa takaisin ja pidä niistä sitten kunnolla huolta.

        No tässä yksi mies, jonka mielestä osalle naisista sopii lyhyet hiukset. Se riippuu tosin aika paljon kasvonpiirteistä ja ruumiinrakenteesta.

    • noop_

      turha siitä on välittää mitä muut sanoo jos itse tykkää sellaisista hiuksista niin ei muiden mielipiteillä ole väliä. kun silmä tottuu niin se ei varmasti enää sano mitää..

      • Hah hah...

        Ei sano jos nakkaa mäkeen. Ei kukaan tollasta idioottia kattele oikeesti.

      • Ymmärrän miestä

        Pitkät hiukset on voinut olla miehelle juuri se juttu, joka on saanut hänet kiinnostumaan naisestaan. Kyllä se aikamoinen kolaus on miehelle, jos nainen leikkaa hiukset varsinkin jos nainen tietää, että mies on sitä vastaan.

      • höpöhöpöhöpöhöpöh
        Ymmärrän miestä kirjoitti:

        höpööhpöhphöph

      • Were

        ei suhde ole kovin hyvällä pohjalla jos ainut kaunis asia naisessa oli pitkät hiukset :D

        Noh, kaikilla on mielipiteensä kyllä, mutta minusta mies vetää tuon mielenilmauksensa jo liian pitkälle, voi sitä ilmaista mielipiteensä aikuisemmalla tavalla, ja voiko typerämpää sanoa naiselle (tai toiselle yleensä) että hiustyylin vaihdon jälkeen ei halua enää edes koskea naiseen, mitä h*lvettiä?? Todella lapsellista...

      • hei oikeesti?

        kyllä nainen, niin kuin mieskin saa tehdä omilla hiuksillaan mitä haluaa.. varmaan miehen itsetunto nyt kärsii kun nainen leikkasi hiuksensa?? :D ei voi olla totta..
        "Kyllä se aikamoinen kolaus on miehelle" pahoittelen, mutta en voi kun nauraa

      • Pyhä Sylvi

        Minäkin kiinnostuin miehestä, jolla oli hyvä potenssi. Aikaa myöten se on laskenut pahasti. Pitäisikö minun nyt heivata mies kun impotenssi on niin kova kolaus minulle?

      • havoc

        Siinä onkin sitten suhde superkestävällä pohjalla. Hiuksissa. :D

      • Ryhti Liike
        Hah hah... kirjoitti:

        Ei sano jos nakkaa mäkeen. Ei kukaan tollasta idioottia kattele oikeesti.

        Jokinorsut olisi hyvä heittää pakkaseen opettelemaan miten pitää olla.
        Samalla se pillun panttaaminenkin vähenisi.

        Vahinko vaan kun on nyt leudot kelit.

      • Ymmärrän miestä
        hei oikeesti? kirjoitti:

        kyllä nainen, niin kuin mieskin saa tehdä omilla hiuksillaan mitä haluaa.. varmaan miehen itsetunto nyt kärsii kun nainen leikkasi hiuksensa?? :D ei voi olla totta..
        "Kyllä se aikamoinen kolaus on miehelle" pahoittelen, mutta en voi kun nauraa

        Ette nyt tajua mitä tarkoitan. Siis ne hiukset olivat se juttu, jotka herättivät miehen huomion ja saivat kiinnostumaan juuri tuosta naisesta. Kyllä tietysti on paljon muutakin ja tärkeämpiäkin asioita, mutta tuo oli se kaiken alku. Nyt se on tuhottu.

        Tässä ollaan samojen perimmäisten kysymysten äärellä kuin esim. pitääkö kumppanin hyväksyä suhteen alussa normaalipainoisen ja viehättävän ihmisen lihominen suhteen aikana 50 kg ylipainoiseksi. Jokaisella on oikeus tuhota kroppansa, mutta tarviiko kumppanin se hyväksyä?

      • Helluri hei..
        Were kirjoitti:

        ei suhde ole kovin hyvällä pohjalla jos ainut kaunis asia naisessa oli pitkät hiukset :D

        Noh, kaikilla on mielipiteensä kyllä, mutta minusta mies vetää tuon mielenilmauksensa jo liian pitkälle, voi sitä ilmaista mielipiteensä aikuisemmalla tavalla, ja voiko typerämpää sanoa naiselle (tai toiselle yleensä) että hiustyylin vaihdon jälkeen ei halua enää edes koskea naiseen, mitä h*lvettiä?? Todella lapsellista...

        Asioita ja tekemisiä voi arvostella,mutta jokaisen persoona ja ylkonäkö ei kuulu muille !

        Heivaa mies mäkeen !

      • ...?
        Pyhä Sylvi kirjoitti:

        Minäkin kiinnostuin miehestä, jolla oli hyvä potenssi. Aikaa myöten se on laskenut pahasti. Pitäisikö minun nyt heivata mies kun impotenssi on niin kova kolaus minulle?

        Jep, olin iän mieheni kanssa joka juoksi muissakin kuin omassa naisessa, toi niitä jopa kotiimme, nyt on potenssi laskenut miehellä niin ettei koske edes nykyiseenkään saatika kotona . Enkä sitä ikinä jättäisi koska ei ole seksiä. Parempi vain ettei miehellä riitä haluja kahden luona juosta. Onkohan sinun miehesi minus mieheni =DD käsket aloittamaan kunnon kuurit eiköhän jotain ala tapahtumaan.

      • Hyppää jokeen juntti
        Ryhti Liike kirjoitti:

        Jokinorsut olisi hyvä heittää pakkaseen opettelemaan miten pitää olla.
        Samalla se pillun panttaaminenkin vähenisi.

        Vahinko vaan kun on nyt leudot kelit.

        Ei sua kukaan huoli, turhaan iniset. Edes jokinorsut eivät koske tommoseen pitkällä kepilläkään.

      • ......
        Ymmärrän miestä kirjoitti:

        Ette nyt tajua mitä tarkoitan. Siis ne hiukset olivat se juttu, jotka herättivät miehen huomion ja saivat kiinnostumaan juuri tuosta naisesta. Kyllä tietysti on paljon muutakin ja tärkeämpiäkin asioita, mutta tuo oli se kaiken alku. Nyt se on tuhottu.

        Tässä ollaan samojen perimmäisten kysymysten äärellä kuin esim. pitääkö kumppanin hyväksyä suhteen alussa normaalipainoisen ja viehättävän ihmisen lihominen suhteen aikana 50 kg ylipainoiseksi. Jokaisella on oikeus tuhota kroppansa, mutta tarviiko kumppanin se hyväksyä?

        Pikkuisen eri asia lihottaa ittensä mätisäkiksi kuin leikkauttaa huonokuntoiset hiuksensa, jösses...

      • urpo.
        Ymmärrän miestä kirjoitti:

        Pitkät hiukset on voinut olla miehelle juuri se juttu, joka on saanut hänet kiinnostumaan naisestaan. Kyllä se aikamoinen kolaus on miehelle, jos nainen leikkaa hiukset varsinkin jos nainen tietää, että mies on sitä vastaan.

        no jo on ! Jos ei näe toisessa muuta kuin PITKÄT HIUKSET, niin voi elämä.
        Mulla ainakin hiukset, ovat ihan mun oma juttu, oli pitkät tai lyhyet. ei tosin mies kommentoinut saati vaatinut pitkiä hiksia .

        Miehesi on

      • voi jee
        Ymmärrän miestä kirjoitti:

        Pitkät hiukset on voinut olla miehelle juuri se juttu, joka on saanut hänet kiinnostumaan naisestaan. Kyllä se aikamoinen kolaus on miehelle, jos nainen leikkaa hiukset varsinkin jos nainen tietää, että mies on sitä vastaan.

        ÖHHH pitäkööt sitten itse mies ne pitkät hiukset jos ne niin tärkeet...voi voi

      • sievälyhythiuksinen
        Ymmärrän miestä kirjoitti:

        Pitkät hiukset on voinut olla miehelle juuri se juttu, joka on saanut hänet kiinnostumaan naisestaan. Kyllä se aikamoinen kolaus on miehelle, jos nainen leikkaa hiukset varsinkin jos nainen tietää, että mies on sitä vastaan.

        Pitkäthiukset, huh huh,,,karmeennäköistä kun pitkät hiukset roikkuvat, varsinkin viiskymppisellä.
        Huolitellun ja siron näköistä hyvinleikatut lyhyethiukse.

      • Osku Pyy
        Pyhä Sylvi kirjoitti:

        Minäkin kiinnostuin miehestä, jolla oli hyvä potenssi. Aikaa myöten se on laskenut pahasti. Pitäisikö minun nyt heivata mies kun impotenssi on niin kova kolaus minulle?

        Arv. Pyhä Sylvi: syötä ukollesi Viagraa, luulisi tokenevan.

      • Pitkä tukka kunniaan
        Ymmärrän miestä kirjoitti:

        Pitkät hiukset on voinut olla miehelle juuri se juttu, joka on saanut hänet kiinnostumaan naisestaan. Kyllä se aikamoinen kolaus on miehelle, jos nainen leikkaa hiukset varsinkin jos nainen tietää, että mies on sitä vastaan.

        "Ymmärrän miestä!" Ja olen samaa mieltä kanssasi!

        Mielestäni mies(poika) on voinut ihastua juuri niiden pitkien hiusten takia tyttöön. Ne voivat olla olennainen osa tytön persoonaa.

        Kyllä minunkin mielestäni nainen on tyttömäisemmän ja suloisemman näköinen pitkätukkaisena.

        Minun naiseni PITÄÄ olla pitkähiuksinen!

      • ....................
        Ymmärrän miestä kirjoitti:

        Ette nyt tajua mitä tarkoitan. Siis ne hiukset olivat se juttu, jotka herättivät miehen huomion ja saivat kiinnostumaan juuri tuosta naisesta. Kyllä tietysti on paljon muutakin ja tärkeämpiäkin asioita, mutta tuo oli se kaiken alku. Nyt se on tuhottu.

        Tässä ollaan samojen perimmäisten kysymysten äärellä kuin esim. pitääkö kumppanin hyväksyä suhteen alussa normaalipainoisen ja viehättävän ihmisen lihominen suhteen aikana 50 kg ylipainoiseksi. Jokaisella on oikeus tuhota kroppansa, mutta tarviiko kumppanin se hyväksyä?

        Mikä teitä ihmisiä vaivaa? Hiukset ovat vain hiukset. Yleensä ihmiset muuttavat hiustyyliään monta kertaa elämässä. Itse pidän pidemmistä hiuksista miehillä, mutta ei mua haitannut, kun mies leikkas aivan lyhyeksi. Sama mies se yhä on ja oma mies on sellanen, että sille sopii varmaan tyyli kuin tyyli (ja oikeastaan sopii hieman lyhyemmät).

        Sen sijaan, jos kumppani lihois tuon 50 kiloa yhtäkkiä, alkaisin huolestumaan hänen mielenterveydestään.. Siitä onko masentunut ja miksi ei liiku enää. Se lihominen kun ei yleensä ole kenenkään tavoite.

      • Altsi Aasialainen
        Pyhä Sylvi kirjoitti:

        Minäkin kiinnostuin miehestä, jolla oli hyvä potenssi. Aikaa myöten se on laskenut pahasti. Pitäisikö minun nyt heivata mies kun impotenssi on niin kova kolaus minulle?

        Hmm,lääkäri on lähellä ja apteekki jokapaikassa.Uskallatkos sä?

      • 10+11
        ...... kirjoitti:

        Pikkuisen eri asia lihottaa ittensä mätisäkiksi kuin leikkauttaa huonokuntoiset hiuksensa, jösses...

        No ei se nyt niin eri asia ole. Ei ehkä ihan 50kg veroinen, mutta helposti 20kg. Jos lähtökohta on ollut kaunis pitkä tukka, joka rakastellessa on valunut miehen kasvoille ja yhtäkkiä vastassa on joku värjätty lesbotukka, niin kyllä se on aika saamarin iso asia. Tarkalleen se on niin iso asia kuin Jussi Parviaisen parta noissa alla olevissa linkeissä. Eikö mielestäsi naisella ole oikeutta vähän ilmaista mieltään, jos mies päättää muuttaa ulkonäköään noin rajusti? Ja ota vielä huomioon, että parran kasvatus vie useamman kuukauden, mutta kampaajalla käyntiin menee maks. tunti.

        http://markkinointimainonta.talentum.com/mm_ilta/ilta_seiska.html

        http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/jussi-parviainen-uhkasi-panna-ex-vaimonsa-miehen-ruumisarkkuun/art-1288336831157.html

      • pitkä penis kunniaan
        Pitkä tukka kunniaan kirjoitti:

        "Ymmärrän miestä!" Ja olen samaa mieltä kanssasi!

        Mielestäni mies(poika) on voinut ihastua juuri niiden pitkien hiusten takia tyttöön. Ne voivat olla olennainen osa tytön persoonaa.

        Kyllä minunkin mielestäni nainen on tyttömäisemmän ja suloisemman näköinen pitkätukkaisena.

        Minun naiseni PITÄÄ olla pitkähiuksinen!

        Ja minun miehen PITÄÄ olla pitkä ja paksu munainen!

      • Kuollutta solukkoa
        10+11 kirjoitti:

        Missä todellisuudessa elät?

        Hiusmallin muuttaminen ei todellakaan ole mikään syy muuttaa asennoitumistaan kumppaniin. Jos se olisi, niin kiinnostus ei ollut alunperinkään erityisen syvällä tasolla. Jos kampaamon lattiallee jääneet muutaman sentin karvat olivat tärkeämpiä kuin se ihminen, josta nuokin karvat kasvoivat, niin saa kyllä mies mennä!

      • Get some education
        Pitkä tukka kunniaan kirjoitti:

        "Ymmärrän miestä!" Ja olen samaa mieltä kanssasi!

        Mielestäni mies(poika) on voinut ihastua juuri niiden pitkien hiusten takia tyttöön. Ne voivat olla olennainen osa tytön persoonaa.

        Kyllä minunkin mielestäni nainen on tyttömäisemmän ja suloisemman näköinen pitkätukkaisena.

        Minun naiseni PITÄÄ olla pitkähiuksinen!

        Olet tainnut aika pahasti sekoittaa päässäsi, mitä tarkoittaa ihmisen persoona.

        Ihan selvennykseksi, hiukset eivät kuulu persoonaan.

      • Komeus, äly ja raha
        pitkä penis kunniaan kirjoitti:

        Ja minun miehen PITÄÄ olla pitkä ja paksu munainen!

        Jep. Ja tiukkavatsainen, hyvältä tuoksuva, hyvin pukeutunut, varakas ja älykäs.

        Tällainen PITÄÄ minun mieheni olla.

      • Mies30v.
        10+11 kirjoitti:

        No ei se nyt niin eri asia ole. Ei ehkä ihan 50kg veroinen, mutta helposti 20kg. Jos lähtökohta on ollut kaunis pitkä tukka, joka rakastellessa on valunut miehen kasvoille ja yhtäkkiä vastassa on joku värjätty lesbotukka, niin kyllä se on aika saamarin iso asia. Tarkalleen se on niin iso asia kuin Jussi Parviaisen parta noissa alla olevissa linkeissä. Eikö mielestäsi naisella ole oikeutta vähän ilmaista mieltään, jos mies päättää muuttaa ulkonäköään noin rajusti? Ja ota vielä huomioon, että parran kasvatus vie useamman kuukauden, mutta kampaajalla käyntiin menee maks. tunti.

        http://markkinointimainonta.talentum.com/mm_ilta/ilta_seiska.html

        http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/jussi-parviainen-uhkasi-panna-ex-vaimonsa-miehen-ruumisarkkuun/art-1288336831157.html

        Kyllä, samaa mieltä. Jos naisen ulkonäkö rajusti muuttuu ei sillä ole niin väliä millä tavalla.

      • kipinkapin...
        pitkä penis kunniaan kirjoitti:

        Ja minun miehen PITÄÄ olla pitkä ja paksu munainen!

        Mene talliin etsimään onneasi :)

      • zara
        Ymmärrän miestä kirjoitti:

        Ette nyt tajua mitä tarkoitan. Siis ne hiukset olivat se juttu, jotka herättivät miehen huomion ja saivat kiinnostumaan juuri tuosta naisesta. Kyllä tietysti on paljon muutakin ja tärkeämpiäkin asioita, mutta tuo oli se kaiken alku. Nyt se on tuhottu.

        Tässä ollaan samojen perimmäisten kysymysten äärellä kuin esim. pitääkö kumppanin hyväksyä suhteen alussa normaalipainoisen ja viehättävän ihmisen lihominen suhteen aikana 50 kg ylipainoiseksi. Jokaisella on oikeus tuhota kroppansa, mutta tarviiko kumppanin se hyväksyä?

        no kai nyt herranjumala jos se kumppani rakastaa puolisoaan ni lihotkoon 150 kiloa! muuttaako se ihmisen persoonaa?
        joka ikinen idiootti joka seurustelee jonkun kanssa ulkonäön takia tarvitsisi pienen reality chekin!
        ehkäpä juuri tämä on syy niin moniin eroihin nykypäivänä, ihmiset ei etsi itselleen sopivaa kumppania, vaan kumppania joka miellyttää silmää..
        tärkeintä pitäisi olla että on yhteiset aatteet ja periaatteet :) on niin helppoa olla sokea nykymaailmassa, ainakin löytää SEN OIKEAN!

      • rytmimimmi
        Ryhti Liike kirjoitti:

        Jokinorsut olisi hyvä heittää pakkaseen opettelemaan miten pitää olla.
        Samalla se pillun panttaaminenkin vähenisi.

        Vahinko vaan kun on nyt leudot kelit.

        Mut jokinorsun pillu kuitenkin kelpaa, heh?

      • 250 kg
        zara kirjoitti:

        no kai nyt herranjumala jos se kumppani rakastaa puolisoaan ni lihotkoon 150 kiloa! muuttaako se ihmisen persoonaa?
        joka ikinen idiootti joka seurustelee jonkun kanssa ulkonäön takia tarvitsisi pienen reality chekin!
        ehkäpä juuri tämä on syy niin moniin eroihin nykypäivänä, ihmiset ei etsi itselleen sopivaa kumppania, vaan kumppania joka miellyttää silmää..
        tärkeintä pitäisi olla että on yhteiset aatteet ja periaatteet :) on niin helppoa olla sokea nykymaailmassa, ainakin löytää SEN OIKEAN!

        No totta helvetissä ihmisen persoona muuttuu, jos lihoo 150 kiloa. Siitä tulee väsynyt, estoinen, tyytymätön itseensä, aika menee syödessä, mihinkään ei jaksa lähteä. Tämäkö sinun mielestäsi ei ole persoonaa muuttava asia`?

        No ei tietty ole siinä tapauksessa, että kumppani on jo lähtötilanteessa ollut tuollainen. Onnea vaan.

      • 1234345
        Pitkä tukka kunniaan kirjoitti:

        "Ymmärrän miestä!" Ja olen samaa mieltä kanssasi!

        Mielestäni mies(poika) on voinut ihastua juuri niiden pitkien hiusten takia tyttöön. Ne voivat olla olennainen osa tytön persoonaa.

        Kyllä minunkin mielestäni nainen on tyttömäisemmän ja suloisemman näköinen pitkätukkaisena.

        Minun naiseni PITÄÄ olla pitkähiuksinen!

        vastenmielistä ja idioottimaista pitää hiuksia osana persoonaa.

      • Ex sohvapottu
        250 kg kirjoitti:

        No totta helvetissä ihmisen persoona muuttuu, jos lihoo 150 kiloa. Siitä tulee väsynyt, estoinen, tyytymätön itseensä, aika menee syödessä, mihinkään ei jaksa lähteä. Tämäkö sinun mielestäsi ei ole persoonaa muuttava asia`?

        No ei tietty ole siinä tapauksessa, että kumppani on jo lähtötilanteessa ollut tuollainen. Onnea vaan.

        Tuo on täysin totta. Runsas lihominen muuttaa persoonaa. Samoin on reippaan laihtumisen kanssa. Läski ja unelias sohvaperuna muuttuu energiapakkaukseksi, kun se alkaa urheilla ja laihtuu kunnolla. Oman kropan muuttuminen parempaan suuntaan lisää vielä positiivisia fiiliksiä ja mieliala on korkealla.

      • Persoonallinen -
        1234345 kirjoitti:

        vastenmielistä ja idioottimaista pitää hiuksia osana persoonaa.

        No entäs esim. tatuointi? Eikö sellainen ole osa persoonaa? Minusta hiukset kertovat paljon ihmisestä, niinkuin se tatuointikin.

    • NäinMeillä

      PItkähiuksisuus nyt vain on monien miehien mielestä naisellista ja kaunista. Sille ei vain voi mitään että pitää tiettyä asiaa kauniina ja toista ei. En silti epäile ettetkö olisi ihan kauniin näköinen lyhythiuksisenakin ja miehesikin varmaan tottuu ajan myötä. Mutta anna hänelle aikaa sulatella asiaa. Hänellä kestää varmaan aikaa ennenkuin voi nähdä sinut kauniina nykyisessä asussasi jos pitkähiuksisuus on hänellä aina yhdistynyt kauneuteen. Voisit miettiä jos itse vaikka olisisit aina vierastanut kaljuja miehiä ja äkkiä miehesi vain ajaisi itsensä kaljuksi. Et sinäkään siihen heti ensialkuun ihastuisi mutta vähitellen huomaisit että se sama mies siinä kuitenkin on hiuksista riippumatta.

      Mutta täytyy lopuksi kyllä häpeäkseni tunnustaa että nuoruudessa yhden suhteeni loppu johtui osittain siitä että tyttö leikkasi alkuajan kauniin pitkän tukkansa minusta aivan kauheaksi lyhyeksi ja päältä permanentatuksi "keski-ikäisen naisen tukaksi". Näytti äkkiä aivan äidiltää ja se ei ollut välttämättä ihan hyvä asia... No oli niitä muitakin syitä mutta nuorena se oli niin iso asia että taisi vauhdittaa eroa aika lailla. Mutta nyt kun olen ollut jo 15 vuotta naimisissa, on saanut tottua monenlaisiin kampauksiin. Niitä nyt tulee ja menee...

      • joopa joo

        Ei ole. Monet tuntemani kaverit eivät välitä hiusten pituudesta yhtään mitään ja itse suosin vain lyhythiuksisia naisia.

      • joopasen joo
        joopa joo kirjoitti:

        Ei ole. Monet tuntemani kaverit eivät välitä hiusten pituudesta yhtään mitään ja itse suosin vain lyhythiuksisia naisia.

        Ensinnäkin sulla ei ole kavereita.
        Toiseksi sulle kelpais kunhan vaan olis nainen.

      • Insinööritär

        Itse olen aiemmin ihastunut vain lyhythiuksisiin naisiin, mutta nykyisellä tyttöystävälläni ovat pitkät kiharat hiukset ja rakastan niitä. Ne ovat välillä hieman sekaisin ja kippurassa, mutta ne ovat aina todella seksikkäät. Ymmärrän kyllä, että ne eivät ole ehkä kaikkein kätevimmät, kun itsellänikin on ollut pitkät hiukset nuorempana (puoleen väliin selkää).
        Jos hän yhtäkkiä ilmestyisi tänne lyhyillä hiuksilla, on pakko sanoa, että se olisi jonkin asteinen järkytys. Kyse ei niinkään ole siitä, että rakkaus loppuisi, vaan siitä, että en olisi tottunut asiaan. Olen myös hieman nopeampi suustani kuin päästäni, joten saattaisin sanoa jotain epäkunnioittavaa, vaikka en koskaan haluaisi toista loukata.

        Onhan se nyt jokaisen oma asia, mitä hiuksilleen tekee, mutta jotenkin toivoisin, että hän voisi edes kertoa suunnitelmistaan etukäteen, ja voisimme yhdessä katsoa mallia. Pyydänhän minäkin häneltä makutuomarointia omiin juttuihini (ja naiset nyt ylipäätään makutuomaroivat jatkumatta ja pyytämättäkin omia poikaystäviään)

        Lyhyet hiukset kyllä lisäävät ikää, kun taas pitkät hiukset nuorentavat, tämä on lähes poikkeukseton fakta. Kaverini vetäisi kerralla hiukset poikahiuksiksi ja tummiksi, kun hän oli 15, ja hän näytti heti 35 vuotiaalta. Se oli kyllä aika järkyttävää, kun katselin kuvia tässä vähän aikaa sitten.
        Mutta älä luota miehesi mielipiteeseen pelkästään. Kysy kavereiltasi, kolleegoiltasi ja etenkin muilta miehiltä. Varmasti siellä on porukkaa, joka sanoo sinun näyttävän oikein simpsakalta!

      • Sorry vaan
        joopasen joo kirjoitti:

        Ensinnäkin sulla ei ole kavereita.
        Toiseksi sulle kelpais kunhan vaan olis nainen.

        joopasen joo, jäit yksin.

    • KAARINA-64

      Tiedän tunteen.
      Olen seurustellut muutaman vuoden miehen kanssa joka haukkuu lyhyt tukkaisia naisia. Suhteen alussa minullakin oli lyhyet hiukset. Olen kasvattanut nyt pidemmät.
      Olen 3 vuotta miestäni nuorempi. Eilen illalla hän humalassa ilmoitti etten ole hänen mielestä seksikäs ja sen takia hän ei halua seksiä. Hän ihailee nuorempia naisia. Mies on 50 vuotias. Mies itse on kaljuuntuva ja naamasta näkee että juotu on. Olen tietysti loukkaantunut ja pahoittanut mieleni. En ole aijemmissa suhteissa
      koskaan kokenut olevani epäseksikäs. Olen kohtuullisen normaalivartaloinen.
      Miten tästä selviää? Onko muilla samanlaista?

      • ....................

        Juoppo, vanhentuva ukko nyt kärsii varmasti itsekunnioituksen puutteesta ja purkaa tunnetta sinuun. Lisäksi viinanjuonti mitä ilmeisimmin vahvistaa myös muita riippuvuuksia, kuten pornoriippuvuutta, jossa toinen on vain itsetyydytysastia - niin olisivat nämä nuoret naisetkin. Tee omat johtopäätöksesi.

      • shyueuyyah

        Et sinä ole menettänyt seksikkyyttäsi ollenkaan:)
        Silloin on syytä ehkä vaihtaa savua tai laittaa mies matkoihin sinne nuorten pariin.
        Nainen 50v on vielä todella seksikäs ja useampi puhkeaa uudestaan kukkaan siinä iässä, etenkin jos saa mieleisen partnerin.

        Katsomaan vaan uusia miehiä:))

      • Hyviäkin on

        Lähe meneen Kaarina...

      • uusi elämä edessä

        Tuossa iässä naisen ei hyödytä katsoa taaksepäin, vaan paremminkin kymmenen vuotta eteenpäin. Luonto ei kohtele miehiä ja naisia tasa-arvoisesti ja viidenkymmenen ikävuoden tietämissä nainen alkaa menettää luontaista seksuaalista viehätysvoimaansa. Ei elämä siihen lopu, eikä vaihdevuodetkaan välttämättä ala. Ota selvää asioista hyvissä ajoin.

      • voi jeesus

        Kaarina sun on helppo selvitä tuosta: lähde kävelemään, nyt ulos kävelemään....kalju juoppo kyllä löytää arvoisensa ottajan ; )

      • seksiä olla pittää
        shyueuyyah kirjoitti:

        Et sinä ole menettänyt seksikkyyttäsi ollenkaan:)
        Silloin on syytä ehkä vaihtaa savua tai laittaa mies matkoihin sinne nuorten pariin.
        Nainen 50v on vielä todella seksikäs ja useampi puhkeaa uudestaan kukkaan siinä iässä, etenkin jos saa mieleisen partnerin.

        Katsomaan vaan uusia miehiä:))

        miten pelkästä kirjoituksesta voi päätellä jonkun seksikkyyden ...: (

      • ghfgjfjffj

        Hitto että sulla on kuvottava äijä. Mutta mikäs sinussa on vikana ettet ole parempaa ottanut/saanut? Jos suinkin kykenet kypsemmän ja älykkäämmän miehen hankkimaan, niin heitä mokoma narsisti etsimään itselleen sitä nuorempaa ja hankkiudu parempaan suhteeseen.

      • hjrddyj
        .................... kirjoitti:

        Juoppo, vanhentuva ukko nyt kärsii varmasti itsekunnioituksen puutteesta ja purkaa tunnetta sinuun. Lisäksi viinanjuonti mitä ilmeisimmin vahvistaa myös muita riippuvuuksia, kuten pornoriippuvuutta, jossa toinen on vain itsetyydytysastia - niin olisivat nämä nuoret naisetkin. Tee omat johtopäätöksesi.

        :D Olipa nasevasti kommentoitu. Veit sanat suustani!

    • **Sakira**

      Kuulostaa tutulta. Mies ei ole sanonut minulle kuitenkaan mitään noin ilkeästi, että ei voi koskea minuun tai muuta sellaista. Minusta sellainen menee liian pitkälle.

      Minun hiustyyli on vuosien varrella muuttunut useaan kertaan, välillä ollut pitkä tukka ja välillä lyhyt ja montaa eri väriäkin on kokeiltu. Alussa mies oli selvästi hiusten lyhentämistä vastaan ja kertoi monesti, miten hyvin pitkä tukka sopii minulle.

      Aluksi suutuin ja toki minulla oli paha mieli. Mutta sitten päätin, että A) hiukset kasvavat aina takaisin B) hiukset ovat minun, ei mieheni, eli minä itse päätän hiusteni pituudesta (ja väristä) C) jos mies rakastaa minua oikeasti, se on minun kanssa yhdessä oli minulla minkälaiset hiukset tahansa.

      Ja kas kummaa, vuosien varrella mies ymmärsi tämän ja nykyään se ei kommentoi hiuksistani mitään ja oikeastaan hän katsoo hiustyylejä avoimemmin, saattaa jopa sanoa jotain positiivista erikoisemmastakin kampauksesta.

      Eli minun neuvoni on: älä anna miehesi päättää hiuksistasi. Sivuuta hänen ilkeät kommentit ja ole ylpeä itsestäsi sellaisena kuin olet ja kokeile rohkeasti eri hiustyylejä :) Olet varmasti yhtä kaunis kuin ennenkin, oli sinulla sitten lyhyet tai pitkät hiukset.

    • "Charlien enkeli"

      Moi. Tulee mieleen, että miesystäväsi todellakin piti sinun pitkistä hiuksistasi. Mieti, että ne saattoivat olla hänelle kiehtova ja seksikäs kohde sinussa. Minun mieheni vannottaa aina, etten leikkaisi omiani. Niitä hän pitää juuri seksikkainä. Ja sitten se, että se on tapahtunut ja sinua harmittaa, niin mitäpä jos pitäisit nyt hiukias kiinni, poninhännälle, jos ne ylettyvät? Se kumma kyllä nuorentaa monia. Anna hiusten kasvaa siinä ponarilla ja tee muuten itsestäs kiinnostava. Meikkaa vähän enemmän ja seksyjä vaatteita päälle. Ehkä mies rauhoittuu. :)

      • samaa mieltä

        juu pääasia että mies rauhoittuu ja naine heittää kupperkeikkaa vaikkei ihan hyvältä tuntuiskaan

    • KysynVaan-76

      Asiaa voi aina miettiä monelta kantilta. On varmaan niin että useimmille miehille hiusten pituus tai malli eivät ole mitenkään hirveän tärkeitä asioita, lähinnä tottumuskysymyksiä. Mutta sitten on ihmisiä joille joku ulkonäköpiirre on todella tärkeä. On myös naisia, jotka rakastuvat aina nimenomaan vaikka pitkiin, roteviin tms. ulkonäköpiirteellä varustettuihin miehiin. Ne eivät samalla tavalla muutu kuin hiusten pituus mutta ovat kuitenkin samalla tavalla juuri tiettyyn ulkonäköominaisuuteen liittyviä asioita. Jos siis pitkähiuksisuus on miehellesi juuri se erityisen tärkeä ulkonäköominaisuus, kannattaako sitä muutta vain siitä syystä että sinulla on oikeus tehdä omat valintasi? Niin tietysti onkin, ei sitä kukaan kiistä, mutta jos tiedät aivan hyvin että juuri se asia on miehellesi tärkeä, ei sitä kannata muuttaa ihan vain siitä ilosta että sen voi tehdä. Myös miehelläsi on varmaan monia ominaisuuksia jotka ovat sinulle jostain syystä hyvin tärkeitä. Jos hän ehdoin tahdoin muuttaisi niitä vain muuttamisen ilosta vaikka tietäisi sinun pahastuvan niin olisiko se sinusta vain ihan okei asia?

    • Onko hiuksi hyvin?

      Samoin mun mies aina sanoo, ettei lyhyet hiukset sovi kuin tosi harvoille naisille. Olen kyllä itse ihan samaa mieltä, että tyyliin jollekin Halle Berrylle tai muulle tosi selkeät ja persoonalliset (ei liian!) kasvonpiirteet omaavalle naiselle lyhyet hiukset sopivat ainoastaan.

      Olen mieheni mieliksi kasvattanut tuonne puoleen selkään asti pitkät hiukset ja vaalentanut ne, koska "tummat hiukset ovat vastenmieliset" mieheni mielestä. Mun oma värihän on tummanruskea, mutten voi koskaan sitä pitää, mikäli tahdon hänen kanssaan olla, koska hän pitää vain blondeista. Samoin en voi leikata hiuksiani kovinkaan lyhyiksi, koska hiusteni ollessa olkapäille ne olivat liian lyhyet. Ja polkka on miehelleni kirosana.

      Nykyisin nuo lyhyet hiukset naisilla eivät onneksi automaattisesti tarkoita sitä menneiden vuosien "terrierikampausta", jossa oli vielä permanentattukin kuontalo niin, että se muistutti lähinnä terrierin takapuolta. Se oli oikeasti ihan hirveän näköistä yhdistettynä vielä joku kulahtanut punainen hiusväri. Ja mikä parasta, jos vahinko on päässyt käymään, niin nykyisin saa HIUSTENPIDENNYKSIÄ. Maksavathan ne, mutta siinä samalla omat hiukset sitten alkavat kasvaa. Itse varmaan tilanteessasi hommaisin sellaiset, mutta ymmärrän toki jos haluat pitää feministikampauksesi näyttääksesi miehellesi mistä kana pissii tai jotain muuta vastaavaa.

      • oma pää

        "Onko hiuksi hyvin" kirjoitti mm: "Mun oma värihän on tummanruskea, mutten voi koskaan sitä pitää, mikäli tahdon hänen kanssaan olla, koska hän pitää vain blondeista."

        Siis mitääh? Pitää vain blondeista, just joo, aika tyhmä olet jos annat jonkun muun päättää ulkonäöstäs!?!

        "Käkkärä" kirjoitti osuvasti: minä teen mun tukalle mitä haluan, jos ei ukolle kelpaa, saa kerätä kimpsunsa. On se yrittäny joskus jostain värjäämisestä mussuttaa, mutta käskin sen tukkia suunsa. "

        Päättäkö miehesi sun muustakin karvoituksen muodoista ja väreistä? Aika säälittävää mun mielestä, but that´s just me.

      • ootemporao.

        oikeesti! Siis sun ...miehen mieliks...rtsissus teidän kanssa...ja ukko saa lyllertää kalsarikännissä...

      • eissssss

        onnee vaan, on sulla hieno mies! ei käy kateeks... jos tykkää vaan blondeista, vittuako on sun kanssa!? jos sun pitää värjää tukkans blondiksi, jotta saat miehes tykkäämään susta, niin huh huh, enemmän kuin säälittävää. jokaisen kuuluu tulla hyväksytyksi omana itsenään. jos näin ei ole, ei ne oo sun arvosia. jos et ite tätä ymmärrä, sulla ei voi kaikki olla kunnossa korvies välissä...

      • FFDFF
        oma pää kirjoitti:

        "Onko hiuksi hyvin" kirjoitti mm: "Mun oma värihän on tummanruskea, mutten voi koskaan sitä pitää, mikäli tahdon hänen kanssaan olla, koska hän pitää vain blondeista."

        Siis mitääh? Pitää vain blondeista, just joo, aika tyhmä olet jos annat jonkun muun päättää ulkonäöstäs!?!

        "Käkkärä" kirjoitti osuvasti: minä teen mun tukalle mitä haluan, jos ei ukolle kelpaa, saa kerätä kimpsunsa. On se yrittäny joskus jostain värjäämisestä mussuttaa, mutta käskin sen tukkia suunsa. "

        Päättäkö miehesi sun muustakin karvoituksen muodoista ja väreistä? Aika säälittävää mun mielestä, but that´s just me.

        Älä kuule aja sitten viiksiäskään pois. Miehet tykkää viiksekkäistä naisista LOL

      • helppo nakki

        ihanaa että karvain värjäys ja hiustenpidennykset (ja tekotissit ja ronssattu p...u) voivat pelastaa ah niin ihana ihmissuhteen ...asiaa!

    • 11+6

      Oma mies (seurusteltu reilut 2 vuotta) oli joskus sitä mieltä, että pitkät hiukset on parhaat ja vannotti, etten leikkaisi omiani. En ole leikannut (vielä), mutta eipä tuon sanomisilla olisi aiemminkaan ollut merkitystä (olin vuosi lyhythiuksinen ja tiedän että se sopii minulle). Luulen että mieskin voisi olla lyhyisiin hiuksiin tyytyväinen, kun pitkiä suortuvia on vähän siellä sun täällä. Eksoottisin paikka mistä mies on hiukseni (useita kertoja!) löytänyt, on terskan ympärillä esinahan alla :D Ei tiedetä miten ihmeessä sinne onnistuu kietoutumaan, mutta näin vaan sillontällön käy. Tämän vuoksi voisin kuvitella, että miestä ei yhtään haittaisi lyhyet hiukset ;)

      Mutta kaikkinensa: jokainen pitäköön kutrinsa sellaisina kuin ovat ja mies pitäköön turpansa rullalla, miellytti tai ei. Jos mies välttämättä haluaa emännälle pitkät hiukset niin kokeilkoon itse kasvattaa ja hoitaa pitkiä hiuksia, eiköhän tuo huomaa ettei ole niin helppoa.

      • haloo onks valoo?

        Kiitos kun avauduit! Meitä kiinnosti aivan helv.paljon mitä miehesi terskan ympärillä, esinahan alla on.....

      • sgölä
        haloo onks valoo? kirjoitti:

        Kiitos kun avauduit! Meitä kiinnosti aivan helv.paljon mitä miehesi terskan ympärillä, esinahan alla on.....

        lol
        no ehkei se ollu pointti

    • määmy

      Miehesi oli tottunut pitkiin hiuksiisi ja järkyttynyt asiasta. Ainun haukkuminen asian johdosta taas osoittaa miehen lapsellisuuden.

      Hänen ei tee mieli koskea sinuun, seksi kuitenkin kelpaa (oletan)?

      Miehesi käytösö on kuin kolmivuotiaan, joka ei saa mitään kaupan karkkihyllystä.

    • Käkkärä

      Leikkasin kerran pitkähköt hiukseni todella lyhyeksi, eikä mun mies huomannu sitä ku ehkä viikon päästä...Tosin minä teen mun tukalle mitä haluan, jos ei ukolle kelpaa, saa kerätä kimpsunsa. On se yrittäny joskus jostain värjäämisestä mussuttaa, mutta käskin sen tukkia suunsa.

    • suoraa suortuvaa

      Avovaimollani on hirvittävän luonnonkiharat hiukset, eivät mitenkään paksut, mutta pitkät. Kiharuus on miltei afroa ja inhoan niitä. En ole kehdannut pyytää häntä suoristamaan mutta salaa ihailen suorahiuksisia. Uskaltaisinko ehdottaa moista?

      • voi voi

        En suosittele. Mitä enemmän tukkaa käsittelee kuumalla ja kemikaaleilla, sitä huonompaan kuntoon se menee. Et kai halua että vaimollasi on kohta parin millin pituinen käkkärä(!) tukka jolloin hän näyttää aivan Afrikan mustaihoiselta, kun ei huonolle tukalle voi muuta enää tehdä kuin leikata.

        Minkä ihmeen takia ihmiset ylipäätään menevät kimppaan sellaisten ihmisten kanssa joilla on joku ominaisuus mitä inhotaan?

      • ggggdggdgdg
        voi voi kirjoitti:

        Rasisti! Afrikan mustaihoiset on meillä Suomessa kunniakansalaisia!!!!!!

      • ..................

        minä en ainakaan loukkaantuisi, jos poikaystäväni ehdottaisi kokeilenko hiusten kestosuoristusta jos hän tarjoutuisi maksamaan. se maksaa kampaamoissa about 100 euroa =)

      • killallthewhitepeopl
        ggggdggdgdg kirjoitti:

        Rasisti! Afrikan mustaihoiset on meillä Suomessa kunniakansalaisia!!!!!!

        Heko heko. Molemmat taidatte pelätä mustaa miestä, ja ilmeisesti naistakin. Varokaa vain.

      • ????????????????????

        Että oikein inhoat vaimosi hiuksia. Siis että hänen ulkoisessa olemuksessaan on asia joka ÄLLÖTTÄÄ. Miksi sitten otit hänet vaimoksi?

    • Voi hyvät hyssykät

      No just, jos miesystäväs pitää susta vaan pitkähiuksisena niin eikö se kerro jo aika paljon suhteen laadusta. Ala sä mollaamaan sitä jostain uudesta jutusta mitä se tekee itelleen nii eiköhän muutu ääni kellossa. / jätä se.

    • the same experienced

      tässä taas huomaa että miehet ajattelevat enemmän ulkonäköä kuin sisäistä kauneutta. Jos miehesi rakastaa aidosti niin eikö se ole ihan sama onko pitkät vai lyhyet hiukset?! Jos hiukset ovat naisen mielestä hyvät ja sopii itselleen niin sillon niiden täytyisi kelvata miehellekkin! Älä anna miehesi määrätä omaa ulkonäköäsi, tee niinkuin parhaaksi näet :))

    • jeps.

      Itsellä ei ole pitkä ohut hamppu, eikä lyhyt. Vaan keskipituinen. Yksi vaihtoehto on naisille lisäkkeet jos on varaa kampaajaan, oma hius ei ainakaan minulla kasva pitkäksi 30 ikäisenä. Ei ole varaa lisäkkeeseen, mutta miksipä niitäkään roikotella ettei kalju pahene.

    • Naurettavaaa....

      Ei tommosta sikaa kannata katella hetkeäkään. Alennutko tosiaankin kuuntelemaan tollasta? Mulle ei tulis mieleenkään tulla tänne kyselemään hiuksistani, itse päätän omistani ja jos ei kelpaa niin antaa mennä hevon kuuseen.
      Eihän joillekkin ihmisille ole mitään väliä kuka siellä hiusten alla on. Eikä toisesta oikeesti välitä jos tuolla tavalla haukkuu. Itse en suostuisi tuollaista sontaa kuuntelemaan.
      Toisen mielen tahallinen pahoittaminen ei ole terveen ihmisen merkki.

      Kuitenkin tämä vaikuttaa lapsellisen pissiksen provolta, naurettavaa löpinää.

      Onneksi minulla on itsetunto kohillaan ettei tarvitse tuollaisista ihmisistöä ja idiooteista välittää.

    • >Esim. "näytät 10 vuotta vanhemmalta nyt" ja hänen ei tee kuulemma mieli koskea minuun kun ei ole enää pitkää tukkaa.

      Joopa joo. Nää ylläpidon tekemät avaukset on usein aika läpinäkyviä...
      Varmaan kivaa hommaa, ei siinä mitään.

      • niin tai noin

        Tuskinpa ylläpito on tätä avausta tehnyt. Näyttäisi siltä että tämä keskustelu ilmestyi etusivulle vasta tänään, mutta jos katsot aloitusta, huomaat että se on tehty jo iät ajat sitten.

        Ylläpidon edustajat ovat vain lueskelleet juttuja sieltä täältä ja nostaneet jonkin vanhan keskustelun esille.

        Kyllähän se vähän oudolta kuulostaa jos ei tee mieli seksiä tukan pituuden vuoksi (tuijottavatko ihmiset toisiaan kokoajan yhtyessään?) mutta ei kai minunkaan auta asiaa irvistellä kun itse pamahdin melkein frigidiksi kun kumppanini keräsi hirvittävästi painoa muutaman vuoden sisällä (oli lääkkeiden väärinkäyttäjä ja söi rauhoittavia kuin sisupastilleja).

        Yksi pitkäaikainen kumppanini harmistui kun leikkautin pitkän tukkani. Mutta ei hän siitä mieskuntoaan menettänyt. Itsekin olen pitkän tukan kannalla, mutta jos latvat ovat aivan karmeat, niin luulisi että siisti tukka on parempi vaihtoehto, oli pitkä tai lyhyt.

        Mikä lienee liian lyhyt? En enää nykyään leikkauta korvat paljastavaa tukkaa, koska se on tosi vaikea kasvattaa pitkäksi.

    • emppu85

      Miehet :D myös omani jumaloi pitkiä hiuksiani. Onneksi pidän niistä myös itse, eikä hiustenleikkuu ole lähitulevaisuuden suunnitelmissa :) taidan säästyä paljolta murheelta :) mutta joo, en mä nyt niin nuuka näiden perään ole. Roikkukoot siinä, jos siitä tulee toiselle hyvä mieli, mulle sillä ei oo niin väliä. Kyllä hänkin huomioi tiettyjä asioita ulkonäössään minun ilokseni :)

    • jepepepe

      pitkät hiukset ovat ihania

      • minä itte

        Mulla on taas niin että miehellä on oltava kalju. Jos ei ole luonnostaan niin juurikasvu ajettava pois parin päivän välein. Jokunen suhde kaatunut tämän asian takia.

    • Pitkät/vaaleat

      Tunnen miehiä joilla ei seiso lyhythiuksisen kanssa.

      • pitkä ja harmaa

        Mielenkiintoista. Voisikohan seisokin astetta käyttää heterotestinä?

    • Hiukset pääasia?

      Aika erikoista että joku sietää tuollaista alistamista ja haukkumista lähimmäisiltään. Sanoisin että jos mies on kiinnostunut sinusta vain ulkonäkösi kannalta niin suhteenne on muutenkin jo aika hataralla pohjalla.
      Ilmeisesti kuitenkin ihan aikuisia olette jo.

    • 54v kaljupää

      Lyhyet hiukset naisella ovat minusta Sex)Pörröpää tai muuten hyvinleikattu,Naisen niskaa on kiva katsella ja kasvotkin näkyvät paremmin..Tämä on minun mielipiteeni eikä missään tapauksessa pilkkaa pitkähiuksisia naisia.

      • hkkqgqtjq

        Pisteet kotiin...

    • ndbzdkkssksshhj

      Totuus: Miehelle lyhythiuksinen nainen näyttää kolmannelta sukupuolelta, lesbolta. Ennen kaunis siro kallo muuttuu itseään vastaan.

      • ><

        Senkin tampio, lesbot ovat aina naisia eivät mitään kolmansia sukupuolia..hohhoijakkaa näitä tietämättömiä.

      • Totuus

        Mille miehelle ndbzdkkssksshhj? Sinulle. Sinä et edusta kaikkia miehiä.

    • just..

      Noh, sulla on harvinaisen tyhmä mies. Miks oot tommosen kanssa?

    • ei kampaajalle

      Se on helppoa, kun ollaan köyhiä.

      Mies leikkaa minun hiukseni. Syyttäköön sitten itseään, jos ei pituus miellytä :D

    • alistusta.

      On verrattavissa vähän siihen, jos miehelle pitää valita kalsareista lähtien vaatteet ja kaikki. Minkäänlaista omaa tahtoa tai mielipidettä ei ole mihinkään asiaan.
      Todella nysverömäistä. Mitä sellaisella nahjuksella telkee, olipa sitten nainen tai mies ?

    • Eräs pettynyt

      Itse en ehkä reagoisi noin voimakkaasti kuin miehesi, mutta kyllä ilman muuta pitkät hiukset tekevät naisesta viehättävämmän. Aikoinaan minulle oli valtava pettymys, kun exäni leikkasi kauniit pitkät hiuksensa. Erityisesti se oli pettymys sen takia, koska olin hänelle moneen kertaan kertonut pitäväni nimenomaan pitkistä hiuksista. Tuntui, että hän ei paljon mielipiteestäni välitä ja mietitytti välittääkö hän muutenkaan. Noh, ero meille lopulta tulikin.

    • Ota neuvosta vaari

      Hanki hiuspidennykset ja laita hiusfetissiukkelisi maksamaan lasku. Niitä saa halvimmillaan semmoisina teippipidennyksinä. Säästyy siinä loppuviimeksi rahaakin, koska lyhyttä tukkamallia saa olla saksimassa kerran kuussa, että pysyy kuosissa ja ainakin meillä päin yksi kampaamokerta leikkauksineen, värihuuhteluineen ja föönauksineen maksaa siinä 85 egua tai liki satasen. Kerran kun sijoitat pidennyksiin, maksat n. 400, mutta sen jälkeen voi mennä vain noin 200 egua puolen vuoden välein pidennyksen huoltoon, riippuen miten hyvin jaksat pidennyksiäsi hoitaa. Teippien alla omat hiuksesi kasvavat pituutta ja kun luovut teippikampauksesta, niin omasi ovat jo ainakin puolipitkät.
      Jos taas itse olisin sinä, ottaisin noi pidennykset ja heivaisin ukon (siis sen jälkeen kun se on maksanu lystin). Ehkä voisin pyöräyttää sitä vähän vaateostoksilla vinguttamassa visaa. Samoin ylellisessa alusasuliikkeessä, kosmetiikkaosastolla ja maksattaisin ainakin uuden talvitakin, parit kengät, hippamekon ja käytännöllisen arkiasun.
      Poistuisin paikalta kauniina, hehkeänä, upeasti vaatetettuna niin alta kuin päältäkin ja nauraisin mennessäni pitkiä hulmuavia hiuksiani heiluttaen.
      Ps. jos olet tupakoitsija, maksata sillä vielä hammasvalkaisu ja lisää tuohon edellä mainittuun tyylikkääseen poistumiseen säteilevä Pepsodenttihymy! (ja harkitse tupakoinnin lopettamista ja punaviinin litpitystä, ne meinaan vanhentaa...)

      Usko pois: Aivan upea uusi Onni odottaa sinua kulman takana. Onni joka osaa arvostaa myös sisäistä kauneuttasi.

      • Pirkko

        Voi, että latelit mainioita neuvoja. Jos olisin aloittaja, tekisin oitis ohjeidesi mukaan.

    • Lyhythiuksinen

      Hei oikeesti jokainen saa tehdä hiuksilleen mitä tahtoo...jos miehesi ei sitä hyväksy niin RAKKAUS sinua kohtaan taitaa olla kyseenalaista..mietippä jos sinulle tulee jokin esim.sairaus joka vie hiukset ,tai kasvosi iho palaa..... eikö miehesi silloinkaan koske sinuun.....
      Sano miehellesi että sinäkin haluat,että hänellä on nuttura päässä tai pitkä tukka kiharalla hulmuten.... MAHTAAKO HÄN kasvattaa hiukset ja hoitaa ne aina kiharalle tai nutturalle...
      HYMYÄ HUULEEN JA BAANALLE.....
      tollaset sedät on perseestä.

    • kyllä kyllä

      ehdottomasti pitää,,ja olisi syytä kirjata perustuslakiin!

    • Feministi

      Naisen pitää olla keittiössä, muulla ei ole väliä

    • junttiaporukkaa

      Miksi olla kimpassa ollenkaan jos toisen mielipiteet ei kiinnosta tyyliin teen tukalleni mitä mua huvittaa. Itsekkäät ihmiset pysykööt sinkkuina, kun ei tajua mitään muiden huomioimisesta.

      Aloittaja olisi voinut lyhentää hiekasi pikkuhiljaa eikä kerra kaikki veks jos miehelle on asialle väliä.

      • oma pää.

        "tyyliin teen tukalleni mitä mua huvittaa"

        Hei daaa, onks sul hiuslakkaaa!?! Ei todellakaan oo itsekästä päättää itse omasta ulkonäöstä, se on ennemminkin itsearvostusta!?!!!!

      • itsekäspaska
        oma pää. kirjoitti:

        "tyyliin teen tukalleni mitä mua huvittaa"

        Hei daaa, onks sul hiuslakkaaa!?! Ei todellakaan oo itsekästä päättää itse omasta ulkonäöstä, se on ennemminkin itsearvostusta!?!!!!

        Se on "daa" itsekästä, jos et tajua niin pysy sinkkuna. Mailma on täys itsekkäitä kusipäitä eikä sen lisätodistaminen auta asiaa.

    • joopatijoo.

      ei ole vaihtoehtoja paljon, jätä se mies! hän ei selvästikään halua olla kanssasi lyhyiden hiuksien vuoksi. minua tämä häiritsisi ainakin niin paljon, että ukko sais mennä menojaan.

      taikka sitten otat pidennykset, jos todella haluat vain miestäsi miellyttää.

    • pitkät hiukset

      Vaikka itse mies olenkin niin sitä mieltä olen että tommoset äijät heitetään vaihtoon nopeemmin kuin märkä villasukka talvipakkasella

    • omia vaatimuksia

      Anna samalla mitalla takaisin. Vaadi miestäsi ajamaan viikset & parta pois - ja jos hänellä ei niitä ole niin vaadi kasvattamaan, kommentoimalla hänen estosanoihinsa samoilla kommenteilla.

      Ja jos ei ala muuttua niin laita ensi kertaa hänelle peti olohuoneen sohvalle! Jos ei kerran halua koskea niin nukkukoon sitten myös eri pedissä.

      • niin:)

        "Jos ei kerran halua koskea niin nukkukoon sitten myös eri pedissä."

        Heh, tää oli hyvä. :)

    • Tukka ja järki..

      ei sovi samaan päähän, senpä takia minäkin olen tukaton ollut jo pitemmän aikaa, no en nyt tiiä olenko tässä nyt muuten niin viisatunut mutta helppo-hoitoisempi lyhyt letti on.

    • willburt smith.

      VELVOLLISUUTESI on antaa miehelle vitttua ja perrsettä oikein kunnolla.
      Kun miehesi panee sinua roimalla tavalla, hän unohtaa hiuksesi, sillä kaikkein tärkeintä naisessa on vitttu ja perrse!

      • piiiitkä tukka!!

        Minulla on aina ollut tosi pitkät hiukset,tätä nykyä peffaan asti.En ikipäivänä leikkauttaisi niitä.Miehenikin pitää niistä ja näyttää pitävän moni muukin ;)
        Olen jo yli neljänkymmenen ja "kauhulla "katselen ystäviäni ,jotka nilhivät tukkansa lyhyeksi.Se taitaa olla joku neljänkympin kriisi,kun aletaan pitämään lyhyttä tukkaa,että hieman jo roikkuva naama saisi ryhtiä,heh.Joo,roikkuuhan mullakin jo suupielet,mutta roikkukoon,samoin myös tukka!

    • Kurja ylläri oli

      Sääli homma. Uskon että miehesi on vaan näin alussa "järkyttynyt" muutoksesta. Itse seurustelin joskus pitkähiuksisen kitaristimiehen kanssa. Kyllä järkytys ja monipäiväinen itku tulivat kun mies olikin ylllättäen kalju! Ajattelin juuri niin kuin kerroit miehesi sanoneen... mutta tuo meni muutaman päivän päästä ohitse. Osasin sitten jo löytää muita asioita joita miehessäni niin rakastin.

      Miksi pitkä tukka olisi sitten niin rakas? Se teki miehestäni komean ja hieman pahiksen. Minulla oli tapana kosketella hänen hiuksiaan paljon. Kun halasimmekin, niin usein toisella kädellä trrasin myös hiuksista. Hiustenleikkuun jälkeen myös hänen ominaistuoksunsa vaihtui, sillä hiukset olivat aina tuoksuneet miedosti shampoolta. Tuntui siis, että kyseessä oli joku aivan toinen mies kuin ennen.

      Se oli oikeasti rankka juttu silloin... Mutta tosiaan kuten sanoin, kyllä se ohi menee.

    • eräs heteromies

      Miehelläsi on ns. homopelko ja hän kokee olevansa pikkupojan kanssa, mikäli olet vielä hoikkakin. Voi olla, että hänelle palautuu nuoruusaikojen homoilumuistot ja pelko uudestaan hairahtumisesta. Siedätyshoito on aikanaan tepsinyt, mutta tauti voi silti uusiutua. Olen kuullut vastaavanlaisista tapauksista, joten suosittelen peruukin käyttämistä varmuuden vuoksi.

    • a

      Hyvähän se on huonokuntoiset hiukset välillä leikata,eihän siihen nyt pitäisi kenenkään maailma kaatua,kasvaahan ne hiukset taas pitkiksi jos niin haluaa.Ymmärrän että kaverias nyt harmittaa,toivottavasti menee pian ohi.Ei ole vielä syntynyt täydellistä ihmistä joka aina voisi olla toiselle mieliksi.
      Aikoinaan oma mieheni olisi halunnut että olisin käyttänyt minihametta ja korkokenkiä kotona ja ulkoiluttaessani lapsia.Yritin hänelle puhua että on vähäsen vaikeaa pehmeällä santatiellä korkkarit jalassa kulkea kun kannat uppoavat santaa,mutta ilmeisesti hän ei sitä ymmärtänyt,mutta minäpä kävelin matalakantaisilla kengillä ja toinen jankutti.Joten,tasapaino olisi hyvä löytää,eli joustoa puolin sun toisin,mutta jotkin asiat pitää vain päättää itse.toivotaa että sopu teilläkin löytyy.

    • hankman

      Mieskö ei saa puuttua naisen hiuatyylii, mutta naisella on oikeus puuttua miehen hiustyyliin...?

      • Akka A

        Ei semmosella vätysmiehellä mitään tee joka ei omista hiuksistaan ja tyylistään osaa päättää.

    • Kaipa se kauneus on katsojan silmissä, mutta minulle toimii jostain syystä paremmin jos naisella on lyhyet hiukset. En ole hiusrasisti eli ei naisen viehätysvoima ainoastaan hiuksista ole kiinni. Kadulla kulkiessakin silmät kuitenkin lähtee varmuudella seuraamaan, jos bongaan naisella tyylikkäät lyhyet hiukset.

      Sinä todennäköisesti erotut nyt positiivisesti joukosta ja eiköhän se mieskin kohta halua taas kosketella...

    • hiuksiivaiei

      Sheivaa itsesi kokonaan karvattomaksi koko kropalta, siis kaikkialta...kerropa sitten mitkä on reaktiot, loppuuko kiinnostus kokonaan vai peräti kiihtyy...hhhmmmm... eikös semmoinenkin sananlasku ole että ei ole koiraa karvoihin katsomista...

    • Chianti Ruffino

      Jos et kelpaa miehellesi sellaisena kun olet , niin laita ukko vaihtoon.
      Jokainen nainen haluaa välillä vaihtelua ulkonäköönsä ja ´joten hiusten leikkuu on yksi vaihtoehto.
      Itselläni oli pitkät hiukset vielä eilen, ei tarvinnut kun ihan itsekseen pähkäillä että mitäs sitä tekee hiuksilleen. Lyhyeksi leikattuna liian suuri muutos joten tehtiin puolipitkät kerroksittain. Itse olen tyytyväinen lopputulokseen ja muiden mielipiteistä ei tarvitse välittää, tykkää tai ei aivan sama ;)

    • Mies_____**_____

      Pitää, paitsi lesboilla.

    • takatalvi

      Pitkätukka on paras. Siitäpä on hyvä pitää tammaa aloillaan kun takaa laittaa oikein oikein kovaa.

    • man23

      Naisen kruunu on kauniit pitkät hiukset. Nainen ilman pitkiä hiuksia muistuttaa aivan liikaa miestä. Ei siis saa miestä innostumaan, ellei satu olemaan muilta osin filmitähden tasoa. Nainen ilman pitkiä hiuksia on kuin mies ilman penistä.

      • 1+18

        Häh, naisen hiuksiako sä panet jos nainen ilman hiuksia on kuin mies ilman penistä? Ei h......ti miten hölmöjä jotkut voi olla...

    • ent, pitkätukka 59v

      nainen kuin nainen alkaa muistuttaa ajokoiraa/ cockerspanielia pitkähiuksisena yli 40-vuotiaana, varsinkin jos hiukset on olkapäille ulottuvat ja auki.

      • liehuen ikää lisää

        Ei kai, ei ainakaan minun lähipiirissäni. Olen itse jo reippaasi yli tuon iän ja hiukseni ulottuvat olkapäille. Aion pitää hiukset tämän mittaisina jatkossakin. Lyhyet hiukset eivät sovi minulle. Tykkään hyvin naisellisista vaatteista ja niiden kanssa pidemmät hiukset ovat paremmat.

        Vanhempien naisten lyhyitä hiuksia perustellaan sillä, että pidemmät lisäävät kasvojen roikkuvaa vaikutelmaa. Mielestäni kuitenkin lyhyet hiukset vanhemmalla naisella vanhentavat vähintäänkin yhtä paljon kuin pitkät. En oikein tiedä, mistä syystä. Lyhyet hiukset vähentävät naisen viehättävyyttä joka tapauksessa. Kun viehätysvoima tietyllä tavalla vanhemmiten laskee, lyhyet hiukset vain edesauttavat sitä. Jos siis lyhyillä hiuksilla onkin hieman kasvojen ilmettä kohottava vaikutus, niin toisaalta itse lyhyet hiukset toimivat naista vanhentavasti. Ei siis kannata leikata hiuksia lyhyiksi sen takia, että siten näyttäisi viehättävämmältä.

    • mies_totuus

      Tuplamies, sanot noin vain koska olet rekisteröity nimimerkki. Mikäli olisit anonyymi voisit kertoa rehellisen mielipiteesi. Tässä yksi rehellinen mielipide: harvassa on ne naiset, joille sopivat lyhyet hiukset . Ne naiset joille ne "sopivat" ovat poikkeuksetta seksikkäitä muutenkin . Se ei ole hiuksista kiinni. Hekin vain olisivat seksikkäämpiä pitkillä hiuksilla.

      Naisten hiusten lyhyeksileikkausta voisi verrata miehen kaljamahan kasvatukseen. Kaljamahan kasvatus ei kovin monesta seksikästä tee, mutta mies voi olla silti seksikäs kaljamahallakin. Jotkut voi sanoa katkerana, että kyllä miehellä kuuluu olla (kalja)mahaa.

      Haluatko siis miehen kasvattavan kaljamahaa vai et?

      • karvoihin katsominen

        Kyllä se niinpäin menee että harvalle naiselle sopii pitkät hiukset. Suomalaiset naiset ovat yleensä ohuthiuksisia liuhulettejä jota pitkä tukka vielä korostaa. Lyhyisiin tai lyhyehköihin hiuksiin saa tuuheuttakin paremmin.

    • peruukkipää

      Jos kyse on aidosta rakkaudesta, voi luottaa siihen, että mitään ulkonäkökommentteja ei tule, vaikka tukka päästä putoaisi. Niinkin on monelle käynyt.

    • Räväkkä muuttuja

      Joillekin miehille pitkät hiukset ovat naiselliset, joillekin enemmän, joillekin vähemmän. Vaihtelen hiusteni pituutta muodin ja fiilisten mukaan, nytkin todella pitkät. Kaksi kertaa eri miehet ovat loukkaantuneet kun olen leikkauttanut hiuksiani, kysymättä lupaa :) Molemmilla kerroilla kyse oli vyötärölle ulottuvien hiusten lyhentäminen 10-15 cm, eli hiukset olivat pitkät edelleen. Molemmissa tapauksissa mies sitten jossain vaiheessa aika piankin jäi, suostuin huómaamaan että olin taas miehelle enemmänkin esine ja näyttelykappale.
      Toki pidän itsekin pitkistä hiuksista, välillä on vain kiva repäistä ja tehdä jotain uutta, kasvaahan ne hiukset taas muutamassa vuodessa.
      Voittehan yrittää keskustella asiallisesti asiasta, kerrot miltä sinusta tuntuu ja miksi halusit leikkauttaa. Anna myös miehesi kertoa rauhassa omat mielipiteensä. Ehkä pääsette asiasta sopuun ja pääset vihdoin nauttimaan pirteästä lookistasi.

      • Tissit ja perse

        Minun hiukseni kasvavat 2cm kuukaudessa ja ovat todella paksut. Aina joskus leikkaan lyhyeksi ja on helppo kasvattaa pitkät takaisin, kun 10 kuukaudessa kasvaa jo 20cm, mutta pitkät ovat todella tylsät ja hankalat.

    • jfsdöklfjöskldjö

      jos se on hiuksista kiinni, niin anna äijän olla....!!!

      • niisevaaon

        On ne hyvin tärkeät. En saisi silmiäni irti pitkähiuksisen naisen kohdalla. Mutta lyhyt hiukisen saan kun ei tee mieli katsoa.

    • Kaikkien idioottien kanssa naiset naimisiinkin menevät?

    • kotitalous raha?

      asiasta olisi syytä keskustella laajimminkin kuin vaan sosiaalisessa mediassa,aihe sentään on vakava!
      nytten kun 0n presidentinvaalit tulossa niin olisi hyvä tietää kunkin ehdokkaan mielipidekkin asiasta,
      mahdollisesti myöhemmin voisi myös asiasta suorittaa neuvoa-antava kansan äänestys.
      heikommin toimeentuleville naisille mielestäni olisi oikeus ns,pieneen kotitalous rahaan joka oikettaisi vaikka esimerkiksi hiustenpidennykseen,
      väestenkasvua ajatellen voisi myös pidennyksillä olla positiivinen vaikutus.

      • kannatan

        Tämä oli ainut todella fiksusti ajateltu vastaus. Kiitos tästä, on vähän laajempikin yhteiskunnallinen ulottuvuus tällä tosi tärkeällä asialla nyt tälleen.

    • hiuksetonomat

      Niin siis miksi olet tuollaisen miehen kanssa? Jos hänelle ainut asia sinussa mikä on tärkeää on hiukset, niin aika huonolla pohjalla on suhde. Ei tulisi itselle vastaavassa tilanteessa mieleenkään hankkia mitään peruukkia tms. Sanoo vaan että jos ei kelpaa, niin ole sitten yksinäs.

    • kaikkea sitä lukeeki

      En kyennyt lukemaan kaikkia kommentteja, kun vastaan alkoi tulla tekstejä joissa naiset ovat kasvattaneet ja värjänneet hiuksia miehen mieleiseksi...! En käsitä. Mieskö ei rakasta/halua enää koskea jos on "vääränlaiset" hiukset?! Entä jos nainen sairastuu ja hiukset lähtee? Mieskö lähtee ovesta samantien? Haloo! Miksi naisen pitäisi mielistellä miestä, entäpä jos/kun mies kaljuuntuu? Harva nainen elää miehen kanssa hiusten takia, se tietäisi monelle eroa kaljuuntumisen aikoihin... Hohhoijaa...

    • 48835

      Lyhyet hiukset voi sopia, jos ne on hyvin leikattu ja näyttävät luonnollisilta. "Piikkisiat" ja "kananpyllyt" on melko ikävän näköisiä höystettyinä vitivalkoisella vetyperoksidilla tai luonnottomalla punaisella värillä, joka kulahtaa muutaman pesun jälkeen. Musta yhdistettynä kalpeaan ihoon ei myöskään näytä luonnolliselta. Permistä ei kannata ikinä laittaa. Se syövyttää hiuksia ja näyttää juurikasvun alettua kamalalta.
      Pitkät hiukset sopii joillekin. Pitkät sopii mielestäni hyvin lapsille ja nuorille... Voi ne silti sopia vanhemmille naisille, mutta ei turhaan kannata yrittää näyttää "ikiteiniltä", sillä kasvojen rypyt paljastaa iän kuitenkin. Pitkä harmaa tukka vanhuksella voi olla hieno, ilman värjäystä.
      Makuja on kuitenkin monia. Pääasia että viihtyy itse omassa fledassaan. Jos oikeasti rakastaa puolisoaan, ei hiuksilla ole sen kummempaa väliä, vaikka ei toista tahallisesti ärsyttääkseen tarvitse "shokkiväriä" päähän laittaa tai singlata siiliksi. Syöpähoidot vie hiukset ja miehet monesti kaljuuntuu, joten hiusten varaan ei kannata mitään rakentaa.
      On hyvä, ettei hiuksia käsittele liikaa. Jokaisen oma hiuslaatu, muoto ja suoruus/kihartuminen kertoo siitä, mistäpäin maailmaa ihmisellä on sukujuuria. Se on hienoa se. Mielestäni jopa afrot on hienoja, jos niitä ei päästä liian korkeaksi kasvamaan.

    • rosmariinna

      Jos mies rakastaa, niin rakastaa sinua myös jopa kaljunakin, mutta itse sen huomaat jo että ei hän sua rakastaa, vaan hiuksiasi, niin miten voit elää sellaisen miehen kanssa.Minä jättäisin sen ukon pois. Minun mies näkee naisten kampauksia eri tavalla, ei ole niin vanhanaikainen, kun sun. Oletko edes miettinyt miksi edes olet sen kanssa, etsi hänessä huonoja puolia ja kerro hänelle ja suutu ihan oikeasti, samoin purkkaat omia tunteita ja olosi helpottuu. Typerää ukkosi kun oon. Luulen että sillä ei seksi kunnolla toimi ilman sun hiuksia..hmmm

    • saharaaa-

      Kannattaisko kertoo sille miehelle, et hiuksii pitää aina välil leikellä ja ne KASVAA TAKAISIN!!! xD

    • Nuorennusleikkaus

      Voi hyvä jysäys! Useimmitenhan kuitenkin on niin, että kun ikää tulee lisää ja naama alkaa venähtää alaspäin niin pirtsakkaalla lyhyellä tukalla piristetään ja nuorennetaan olemusta. Tukan leikkaushan onkin halvin kasvojen kohotushoito!
      Taitaa ukkokulta vaan olla kateellinen tai jopa mustasukkainen kun olet nyt pirteämmän ja nuoremman näköinen! Ettei vaan olisi käynyt noin? Ajattelee, että nyt eukko kelpaa muillekin paremmin kuin siinä vanhassa uuniluuta-lookissa. Ole vaan rohkeasti oma itsesi ja nauti uudesta ilmeestä! Sitäpaitsi, hiukset kasvavat, ovat uusiutuva luonnonvara!

    • järkeä kanoille

      Ketjun aloittaja,

      Älä kuuntele näitä katkeria naisia. He ovat näitä petettyjä, jätettyjä ja katkeria. Naiset jotka pitävät itsestään huolta ja haluavat myös näyttää naisellisilta, heillä ei ole ikinä tätä ongelmaa. Kyllä osa parisuhdetta on myös itsestään huolen pitäminen. Hiuksia ei pidä leikata lyhyeksi, jos se on miehelle liikaa. Naisilla jotka tietävät nämä pelisäännöt, on todella paljon valtaa parisuhteessa. Heillä ei myöskään ole ikinä pulaa löytää uutta miestä.

      Sitten nämä naiset jotka enemmän keskittyvät siihen, että pitäisi kelvata just sellaisena ku on (oli sitten laiska huolehtiin itsestään tai muuten vain asennevammainen) -- he eivät ole miesten mieleen ja tulevat petetyiksi ja jätetyiksi.

      Itsekkin olen vihdoin saanut naiseni järkiin, että ymmärtää vihdoin käydä salilla treenaamassa hyvän pyllyn itselleen. Ennen kauhea taistelu, mutta järki voitti. Jos ei ole valmis kompromisseihin, ei tarvitse olla parisuhteessa. Aika tavallinen erotarina on, että nainen/mies lopetti itsestään huoletimisen.

      • :))

        Hohhoijaa. Onneksi ei enää tarvitse elää pelkästään parisuhdetta varten.
        Millaisia kompromisseja olet itse tehnyt parisuhteen eteen? Vai onko se vaan naisen velvollisuus?

      • Äly hoi

        Aika tavallinen erotarina on, että juntti nakataan pihalle. Minua ei ole kukaan koskaan jättänyt, vaan poliisinkanssa on saanut hätistellä ruikuttavaa riippakiveä nurkista.

      • HAHAHAAHAH
        Äly hoi kirjoitti:

        Aika tavallinen erotarina on, että juntti nakataan pihalle. Minua ei ole kukaan koskaan jättänyt, vaan poliisinkanssa on saanut hätistellä ruikuttavaa riippakiveä nurkista.

        Kyllä on sitten kova paikka, jos vähän saa kritiikkiä jostain. Naama on norsunvitulla ja sitten kuvittelet olevasi vielä seksikäs ja kaikkien lankeavan eteesi.

        Ole vanhana piikana ilman, se on varmasti hauskaa :D

      • N35, miesten mieleen

        AAMEN!!! Näin kolmekymppisenä pitkähiuksisena ja huoliteltuna NAISENA. Suorastaan käsittämätöntä katsoa ympärilleen ja seurata kanssasisarien MAMMAUTUMISTA. Mikä ihme saa naiset tietyn ikäisenä leikkauttamaan kananperse/poikatukan ja pahimmassa tapauksessa vielä pistetään sellaset napakat mummokiharat joista nuorempana vannottiin että EI IKINÄ!!?

        Lyhyt tukka on tietysti kätevä kun mukulat on hankittu ja mies "nalkissa" eli ei ole enää mielenkiintoa pitää huolta ulkonäöstään.
        Kun poikatukkaan lisätään synnytyksessä levähtänyt vartalo ja hoitamaton meikitön naamataulu, niin OIKEESTI, miten mies voisi pitää tätä viehättävänä???

        Olkaa naiset rehellisiä itsellenne ja myöntäkää että kompromissit ulkonäössänne johtuvat silkasta laiskuudesta. Jos ette ehdi huolitella itseänne, teillä ei ole kykyä ajan-/elämänhallintaan.
        Ja tietäkää se että miehet ovat visuaalisia olentoja. Jos silmiä miellyttävää ärsykettä ei löydy kotoa, sitä löytyy muualta, ja muualla sitä ihastellaan ja joko avoimesti tai piilotellusti tavoitellaan.

      • jbfjbf
        N35, miesten mieleen kirjoitti:

        Näinhän se on. Tietysti sen ymmärtää, että lapsien tulo muuttaa paljon asioita, mutta ei se silti sitä tarkoita etteikö se vähän saattaisi pänniä. Miettikääpä, jos miehet aina automaattisesti lihoisivat 15 kiloa ja kasvattaisivat pitkän parran isäksi tultuaan ja se ikään kuin kuuluisi asiaan ja sen huomioiminen olisi hirveän epäkohteliasta ja lapsellista. Kuulostaa kaukaa haetulta, mutta juuri näinhän naisten kanssa usein käy.

      • ....................
        jbfjbf kirjoitti:

        Naisten vartalon muutoksen raskauden seurauksena ei johdu vain naisesta itsestään. Todella ärsyttävää kun miehet valittaa naisten muotojen muuttumisesta raskauden myötä, ei ne miehetkään kunnossa pysyis jos pitäis lasta kantaa 9kk, ja sitten vielä synnyttää ja imettää se. Kyllä siinä miehenkin vartalo muuttuisi.

        Totta kai naiset voisivat raskauden jälkeen vähän edes yrittää saada vartaloaan parempaan kuntoon, mutta jos lapsesta ja yleensä vielä miehestä pitää huolehtia 24/7 niin aikaa ei jää lenkkeilyyn ynnä muuhun urheiluun. Ja siihen kun vielä lisätään myllertävät hormonit ja niiden aiheuttama ruokahalun kasvaminen niin painonpudotus on todella hankalaa.

        Miehet eivät ymmärrä hormonien vaikutusta ruokahaluun, eivätkä sitä miten paljon lapsesta huolehtiminen vie energiaa. Mutta se ei ole mitään uutta, eivät naisetkaan aina ymmärrä miehiä. Molemminpuolinen kunnioitus olisi siis paikallaan tässäkin.

      • ggddgggdg

        hormoni ja geenit, pyh!

        Hallitsetko sinä hormoneja vai hallitseeko hormonit sinua?

    • yksi mies vaan......

      lyhythiuksiset naiset on ihan pojan näköisiä, hyi miten vastenmielistä!
      Kyllä naisella pitää olla edes olkapäille ylettyvät hiukset. Suomessa muutenkin kylmien säiden takia pidettävä paksuja vaatteita päällä niin voisitte edes pitkillä kutreilla tarjota jotain kaunistakin katseltavaa kun sitä on muuten niin kovin vähän tässä maassa!

      • Pihalle nyt...

        Sulle ei tarjoilla enää, valomerkki tuli jo.

    • Minä vaan =)

      Herra siunaa, miten naisen arvo tai seksikkyys voi vielä 2011 luvullakin olla kiinni hiusten pituudesta? Tai parisuhde olla onnistunut tai epäonnistunut sen mukaan miltä toisen hiuskuontalo näyttää? =0 Ollaanko taas aiheessa että, mies saa kyllä muuttua, pulskiintua, kaljuuntua jne. Ja hän vain senkuin charmistuu, kun nainen rupsahtaa tai rumenee.. Itselläni on vuosien saatossa ollut vaaleaa, punaista, ruskeaa, pitkää, keskipitkää, lyhyttä mallia jne. ja kaikille kumppaneille olen kelvannut. Viimeisimmässä suhteessani omistin vaalea keesin, johon kyseinen mies oli hulluna. Itselleni ei tulisi mieleenikään kampaajalla ajatella, mistä joku tykkää, kyllä se on minun pääni ja hiukseni ja minä niitä pääasiassa katselen ja laitan. Toivon todella ettet anna tuollaisen käytöksen jatkua, voisi nimittää myös henkiseksi väkivallaksi, koskettaa ulkonäköä niin rankasti. Ja sitäpaitsi monelle hamppu pitkätukkaiselle sopisi paremmin lyhyt tyylikäs malli, mutta kun se pitkä pitää vaan olla! ;)

      • S

        oikeaoppiset ilmaisut olisivat 2010-luvulla tai vuonna 2011

    • aeae

      Sinähän sen tietysti päätät. Jos haluat lyhyet hiukset niin ei oo muilla sanomista. Toisaalta jos voit pitää pitkiäkin hiuksia eikä se ole iso juttu sulle onko ne pitkät niin ehkä voisit olla miehellesi mieliksi. Ja vielä tuon edellisen perään on pakko korostaa, ettei tule väärinkäsitystä, että sinä tietysti päätät.

      Henkilökohtaisesti minäkin pidän naisten pitkistä hiuksista enemmän kuin lyhyistä. Mielestäni harvemmille naisille sopii lyhyt tukka, tosin kyllä sellaisiakin tapauksia on. Itse olen mies jolla pitkät hiukset. Kyllä siitä vieläkin saa kuulla kommentteja. Ventovieraat vastaantulijat saattavat huomautella. Tosin nykyään yhä harvemmin. Aikaisemmin ei ollut harvinaista "mene parturiin"-kommentit.

      Nykyään on niin paljon pitkätukkaisia miehiä, että ahdasmieliset eivät ilmeisesti jaksa enää valittaa jokaiselle vastaantulevalle pitkätukkamiehelle. Eihän sitä ehtis muuta tehdäkään ku valittaa. Sääliksi käy ihminen joka pahoittaa mielensä noin mitättömän asian takia

      • aeae

        Kauanko siitä on aikaa kun leikkautit hiuksesi lyhyiksi? Jos siitä ei ole kulunut kauan, niin ehkä miehesi voi muuttaa mieltään kun tottuu uuteen lookkiisi, tosin kertomasi perusteella naisen pitkät hiukset taitaa olla fetissin asteella oleva pakkomielle miehellesi. Toisaalta se hyvä puoli, että hiukset kasvavat ja näytät joka päivä vähän paremmalta miehesi silmissä!

        Itsestäni olen huomannut, että jostain syystä ensireaktioni on useimmiten negatiivinen, kun kuka tahansa tuttu nainen muuttaa (huis)lookkiansa. Viikon kuluttua olen jo saattanut tottua siihen ja olen sitä mieltä, että ei muutos sittenkään ollut hassumpi.

      • aeae
        aeae kirjoitti:

        Vielä sen verran, että olen huomannut, että naiset lähes poikkeuksetta kehuvat naisystäviensä uusia tyyleja oli kysye sitten hiuksista tai vaatteista. Ovatko he aina niin tehdessään rehellisiä, vai onko niin, että on parasta kehua vaikka valheellisesti kuin sanoa rehellinen mielipide.

        Itse pidän ns. sordiinoa päällä. En sano suoraan, että muutos meni huonompaan suuntaan, mutta en toisaalta kehukaan (valheellisesti) maasta taivaisiin niin kuin naiset useinmmiten, aidosti tai valheellisesti. Ei vain olekohteliasta antaa negatiivisia lausuntoja, varsinkin kuten kerroin, mieleni usein muttuu aika nopeasti positiivisempaan suuntaan.

        Silloinhan sitä voi vaikka rehellisyyden puuskassa sanoa, että täytyy myöntää, että aluksi en ollut kovin ihastinut muutokseen, mutta nyt kun olen tottunut niin sinähän näytätkin nyt oikein hyvältä.

    • dwdwddwdwd

      Viimeks täällä oli keskustelua kun joku nainen kertoi että mies ei halua pukeutua muodin tapaan. Nyt toisinpäin ja AINA päädytään siihen että nainen_on_oikeassa... -.-
      Kukaan ei pakota olemaan parisuhteessa, itsekin olen tuon vanhanaikasen hömpötyksen jo lopettanut ja olen muuten helvetin tyytyväinen elämääni ilman turhanpäivästä vaativaa naista, kiitos!

    • Noh noh!

      Yleensä hiusten leikkaaminen lyhyeksi on osa naisellista uhoamista ja miehisen vallanhaltijan roolin omaksumista ulkonäkötasolla. Miehekäs hiusmuoti naisessa saa seksikumppanina olevan miehen tuntemaan olonsa hompsahtavaksi, mikä on ymmärrettävästi omiaan saamaan aikaan halun pidättäytyä intiimistä kosketuksesta. Jos kysymys on kuitenkin todella heikkokuntoisesta naisellisesta letistä luopumisesta eikä jostain typerästä feministisestä manifestistä, selitä asia kumppanillesi rehellisesti ja ellei sekään riitä, laita mies vaihtoon. "10 vuotta vanhempikin" kelpaa jollekin, ainakin toiselle 10 vuotta vanhemmalle.

    • Kllss

      Älä piittaa muiden mielipiteistä. Olet kaunis.

    • P.Rehvasto

      Äijäshän on ihan uuno jos tuollaisia lausuntoja suustaan päästelee! Nämä on tietty maku-asioita,mutta kyllähän se oot sinä joka omista hiuksistaan sentään päättää!! Itse tykkään paaaaljon enempi naisilla lyhyista tukista ku pitkistä : ) Joten anna monoo nykyiselle ja lähe tänne missä arvostetaan naista muutenkin kuin tukan perusteella.Vaihtamalla paranee : )!!

    • Nyrkkimies

      Saattaa naamasi olla syy kaikkeen. Pitkä tukka sentään peitti karmean totuuden nyt, kun pitkän tukan alta on tullut naamasi esiin niin kyllä miehesi pelästyi. Eipä tuohon kylläkään ole muuta mahdollisuutta. Pistä pussi päähän niin johan hommat toimii ja pyydä kunnon nyrkkipanoa niin eiköhän mies taas kiinnostu koskemisesta.

    • Short hair is pretty

      Miehellä näyttäisi olevan tosiaan tuo "pitkä tukka fetissi" ja se on hänen mielipiteensä, mutta ei mikään vedenpitävä yleinen totuus. Jos hän ei osaa käyttäytyä ja pitää mölyjä mahassaan, niin mielummin vaihda miestä kuin että joutuisit tuota kuuntelemaan.
      Itse olen mies ja sanoisin, että minulla on taas "lyhyt tukka fetissi" eli naiset näyttävät minusta kauniimmalta lyhyillä hiuksilla, mutta se ei minua estä koskemasta myös pitkähiuksisiin naisiin tai sanomasta heitäkin kauniiksi.

    • olet varmasti kaunis

      Älä anna miehes määräillä ulkonäköäsi. sano sille et jos ei kelpaa niin tossa on ovi. olet varmasti yhtä nätti lyhyt tukkaisenakin. ei tukan leikkkaaminen muuta sua ihmisenä eikä sun persoonaa. Miehes on pinnallinen kun se haukkuu sua, mut
      sun täytyy hyväksyä itsesi lyhyt tukkaisena eikä välittää siitä mitä muut ajattelevat.
      Ei haukkuminen hyvältä tunnu, mut sun tarvii sanoa miehellesi et tälläinnen olen enkä muuksi muutu et joko hyväksyy tai sitten lähtee pois.

    • ukkoi..

      nainen on kaunis hiuksista riippumati, kohan on rintava eitevä persevä..

      • no näinkö

        Ai siis naisen on oltava KUITENKIN LIHAVA? Eikös se olekaan perisynti naisella?

    • matruusa

      Taas rupes niin keittämään nämä kommentit. Se, että haluat olla lyhyttukkainen ja leikkaat ne, pelkäät menettäväsi miesystävän.

      Uskon että miesystävä enemminkin pelkää, että olet viimeinkin tullut järkiisi ja löytänyt uuden!

      Miinulle on kans joskus sanottu, että pitempi parempi. Mutta, jos se tulee miehen suusta voit unohtaa sen.

      Ehkä kun nyt näytät nätimmältä se pelkää, että jätät.

      Miehetkin pelkää jättämistä! Ehkä enemmän kuin naiset.....

    • paksukainen..

      minä taas olen köyhä ja helppoa pitää pitkät hiukset voi napsia pituudesta itse.. mies rakastaa niitä vaikka ovat kulahtaneet, pitää naisella olla roikkuvaa tukkaa, on sitten kauhtunutta tai ei..

    • Hyvät valot

      Kyllä lyhyttukkainen nainen näyttää lähinnä sulkasatoiselta pingviiniltä. Isot naiset värjäävät lyhyet hiukset punaisiksi ja ovat niin olevinaan hienoja. Pitkä tukka solakoittaa xl-naisenkin haluttavaksi pakkaukseksi.

    • Peruukiton

      En ole lukenut kaikkia viestejä, mutta on muutama asia, joita en löytänyt kommenteista. Jos naisella on lyhyet hiukset, hänen täytyy käydä kampaajalla n.kerran kuussa leikkauttamassa ne uudelleen eli niistä on pidettävä huolta useammin kuin pitkistä hiuksista. Pitkät hiukset ovat raskaat ja painuvat päätä pitkin, kun taas lyhyitä saa nostettua paremmin ja ilmettä muutettua. Pitkiä hiuksia on käytännössä vähän ammatista riippuen pidettävä usein kiinni.
      Viestiketjusta en huomannut kenenkään miehen valittavan kodin siivouksesta. Pitkiä hiuksia löytyy koko ajan pitkin huushollia. Nyt kun omani ovat harvenemassa, murkkupoikani harteille ulottuvia luonnonkiharoita on joka paikassa.
      Aikoinaan isäni valitti naapurille hiuksistani maton tamppaustelineellä. Naapuri sanoi, ettei tuo nyt mitään, heillä on pitkähiuksinen tytär ja kaksi koiraa.

    • 22

      sinuna harkitsisin eroa, kuulostaa melko lapselliselta tuo miehesi

    • On se Luojan onni, ettei ole miestä ollenkaan. Kaikki idiootteja ja silä selvä. Jessus mitä juttuja saa miehistä kuulla... Älkää ny hyvät naiset alistuko tollasiin suhteisiin. Arvostakaa itseenne ja olkaa vahvoja!

      • sinkkuden tauti

        "On se Luojan onni, ettei ole miestä ollenkaan. Kaikki idiootteja ja silä selvä. Jessus mitä juttuja saa miehistä kuulla... Älkää ny hyvät naiset alistuko tollasiin suhteisiin. Arvostakaa itseenne ja olkaa vahvoja!"

        Muahaha, joo olkaa vahvoja, ja sitten 65 vuotiaanan treffipalstalta etsitte sitä "elämänne onnea" kun on ensin puolen vuosisataa vihattu miehiä ja saatu läheisyyttä vain sylikissalta.

        Miten vaan kunhan "muistatte olla vahvoja ja itsenäisiä" hahaha (suomeksi sinkkuja)

    • MINÄ

      Minulla on ollut lyhyt tukka kohta 15 vuotta vaikka hiukseni ovat paksut ja terveet pitkänäkin ollessaan. Minusta vain oli mukavaa leikkautta hiukset lyhyeksi poikatukaksi ja muut ovat saaneet luvan soputua siihen. Viihdyn hyvin kampaukseni kanssa ja muiden painostuksesta huolimatta olen pitänyt hiukseni hyvin lyhyinä. Olen myöskin pieni ja laiha mutta en yritä peittää itseäni hiusten alle vaan olen juuri sen näköinen kuin olen. Eli jos itse viihdyt hiustesi kanssa niin älä anna muiden vaikuttaa. Miehasi on typerä jos hiukset vaikuttavat hänen haluunsa koskea sinua. Hävetköön

    • Allimalli

      Onpas sulla tyhmä mies. Heitä se hornan tuuttiin ja ole oma itsesi.

      • oihbwfiubwsfo

        .

        Sanompa tässä miesten yleisen mielipiteen, joka osuu lähes kaikkien miesten kohdalle.

        Lyhyet hiukset sopii todella harvoille naisille, lähes poikkeuksetta ne vanhentaa ja rumentaa. Ja niille joille lyhyet sopii, pitkät sopisi lähes aina paremmin.

        Vielä jos lyhythiuksisella naisella on vielä miesmäinen pukeutuminen (farkut ja collegepaita jne) on ilmestys aika hirveä. Tätä ilmenee paljon 30 naisilla

        En tiedä yhtäkään miestä joka pitäisi lyhyistä jiuksista naisilla.

        Tämä ei ole mikään kontrollifriikkimustasukkaisuuskohtaus, vaan miesten yleinen mielipide, kestäkää se!

        .

    • mul on pitkä

      Miehesi on urpo. Jos silti haluat olla hänen kanssaan, muista että karvat ovat uusiutuva luonnonvara.

    • Mies On Oikeessa

      Älkää KOSKAAN naiset leikkauttako hiuksianne lyhyeks!!

      • Johtuu tästä

        Yhä useammalla miehellä tukka harventuu ja monilla on kalju. Siitä johtuu, että he haluavat vastaavasti naisella olevan pitkät hiukset, koska pitävät sitä niin ihmeellisenä asiana!

    • Mies on taatusti oik

      Miehen fetissejä tulee kunnioittaa!

    • Pidän kovasti...

      lyhythiuksisista naisista, ovat erittäin sexyjä ja haluttavia ;)

    • Jääkaapin takaosa

      Anteeksi että sanon tämän, mutta "miehesi" on äärimmäisen lapsellinen. Lainausmerkit on tuossa tarkoituksella. Hän on varmasti hyvin nuori.

      Olen itse huomannut (minulla on hyvin pitkä tukka) että monet miehet hullaantuvat pitkistä hiuksista, kapeasta vyötäröstä ja rinnoista. He ovat sillä tavoin yksinkertaisia. Me naiset emme tajua kuinka yksinkertaisesti mies toimii.

      Olet varmasti oikeassa siinä että näytät hyvältä lyhyessä, terveessä tukassa, jossa on fiksu leikkaus. Älä epäile itseäsi. Monille miehille sillä vain ei ole mitään merkitystä. Pitää olla pitkä tukka, ei väliä kuinka epäpukeva tai hamppu se on. He ovat sillä tavalla sokeita. Mies ajattelee näin: "Lyhyt huono, pitkä hyvä". Siinä se, he eivät kykene erittelemään sopiiko jokin malli naisen kasvonpiirteisiin tai hänen tyyliinsä. Neandertalin ajattelukyky.

      Muuten, jos hänen rakkautensa tosiaan riippuu tukkasi pituudesta, sinuna hakisin parempaa seuraa. On myös miehiä jotka näkevät tukan pituuden taakse, siihen millainen olet oikeasti.

      • arjen mies

        "Olen itse huomannut (minulla on hyvin pitkä tukka) että monet miehet hullaantuvat pitkistä hiuksista, kapeasta vyötäröstä ja rinnoista. He ovat sillä tavoin yksinkertaisia. Me naiset emme tajua kuinka yksinkertaisesti mies toimii."

        Ei tuokaa kovin henkisesti kypsä kommentti ollut. Suorastaan naurettava yleistys.

        Joo taidan itse miehenä kasvattaa mulletin, eli pelkän takatukan kun ei naisenkaan mielipiteistä kannata välittää :D

      • Jääkaapin takaosa
        arjen mies kirjoitti:

        Rakas Arjen mies,

        huomasit ehkä että sanoin "monet miehet" - haluten juuri välttää yleistystä kaikkiin miehiin.

        Ole ystävällinen ja katso itse mies-nimimerkkien kommenttejä tähän ketjuun: monet (eivät kaikki!) ovat tosiaan sitä mieltä että naisella kuuluu olla pitkä, (roikkuva, ruma, huonokuntoinen) tukka, koska se nyt vaan on parempi kuin hyvin leikattu, tyylikäs, terve lyhyt tukka...

        Kokemukseni mukaan naiset kuvittelevat miehistä liikoja: pitävät niitä fiksuina, arvostelukykyisinä, itsensä kaltaisina. Aikas monet miehet eivät sitä kuitenkaan ole, minkä ehkä tajuat itsekin kun asiaa hieman pohdit... aika monet taas ovat, mikä on ihanaa.

    • kaljupää mies

      Oletko miettinyt sitä vaihtoehtoa, että hiuksesi ovat rumasti/huonosti leikatut nyt ja ennen ne näyttivät hamppuisinakin huomattavasti paremmalle. Parturi saattoi epäonnistua totaalisesti.

      No kyllä ne hiukset kasvavat ja ei se itsetunto voi kaatua mihinkään hiuksiin.

    • ei lyhyille hiuksill

      Ei tarvitse tehdä kuten mies sanoo, onhan tasa-arvon aika ja kaikki.

      MUTTA...

      Pitkät hiukset ovat AINA viehättävämmät miehelle kuin lyhyet.

      Moni nainen (varsinkin lihavat) leikkaavat lyhyet hiukset siksi että olisi helpompi hoitaa (joo muodin vuoksi muka), ja se näyttää todella rumalta,on kuin miehen kanssa naisi jos on pullea lyhythiuksinen sänkykaverina, sori vaan.

      Vain todella harvalle naiselle sopii lyhyet hiukset, lähinnä ne jotka ovat kauniita ja omaavat tietynlaisen luuston jotta näyttävät silti selkeästi naisilta vaikka ovat lyhythiuksisia.

      Senkun leikkaatte, ei teitä kukaan estä, mutta muistakaa että silloin haluttavuutenne miesmarkkinoilla putoaa todella paljon.

      Tämä on todella monen miehen mielipide, ei vain minun ja sulhosi.

      Omapa on asianne.

      • Miehelläkin oikeus

        Juuri näin. Naisella on oikeus pätkiä tukkansa vaikka pois kokonaan, mutta turha sitten valittaa, jos mies ei tykkää. Jokaisella (miehelläkin) on oikeus mielipiteeseensä, eikä sitä voi pakottaa muuttamaan toisen mieliksi. Vai pitäisikö miehen vaan mielistellä naista ja kehua rumaa tukkaa?

      • dfhfgjfsdhjdfgh

        En tunne yhtään miestä joka pitäisi pitkätukkaisista miehistä, eli se ei ole yleisintä. Mutta tässä unohdetaan hienosti myös sukupuolellisuus, itse näytän pitkillä hiuksilla miestransulta, eli lyhyet ovat järkevämmät. (Enkä ole sukupuoleni kanssa sinut.).

      • nykyinen pitkätukka

        Olen huomannut omakohtaisesti miten pitkät hiukset ovat suurelle osalle miehistä todella tärkeä juttu.. Itse leikkautin parikymppisenä lyhyen mutta kauniin ja naisellisen mallin hiuksiini. Sain parilta mieheltä heti feministi-kommentteja.. Ja nyt kun olen (15 vuoden jälkeen) kasvattanut taas pitkät hiuksen huomaan saavani miehiltä huomiota paljon enemmän. Kasvatin pitkät hiukset ihan vain käytännön syistä, minulla ei ole kahden pienen lapsen työssäkäyvänä yksinhuoltajana aikaa istua kolmen viikon välein kampaajalla mitä edellinen malli olisi vaatinut pysyäkseen hyvännäköisenä. Hiuksena kasvavat todella nopeasti. Ja kieltämättä säästyyhän tässä rahaakin pitkä penni kun ei kampaajalla tarvitse käydä niin usein..

        Harmi sinänsä, olin mielestäni kauniimman näköinen lyhyillä hiuksilla, kasvoni olivat jotenkin valoisamman näköiset. Mutta ilmeisesti miehistä olen kuitenkin paremman näköinen pitkillä hiuksilla, vaikka pidänkin ne yleensä jollakin tavalla kiinni.

        Mutta en kyllä olisi miehen vuoksi vaihtanut tyyliäni jos se olisi minusta tuntunut pahalta. Toista rakastaa kyllä oikeassa suhteessa muista syistä kuin tietynlaisten hiusten vuoksi. Mutta jos itselle ei ole niin väliä onko pitkä vai lyhyt tukka, voihan sen silloin laittaa puolison silmää miellyttäväksi. Muutteleehan ihmiset muutenkin ulkomuotoaan mitä moninaisimmin keinoin miellyttääkseen vastakkaista sukupuolta :)

        Mutta ap:n miehen kommentit olivat kyllä todella loukkaavia ja lapsellisia. En suostuisi kuuntelemaan moista..

      • ei oo todellista...

        Ei jumalauta mitä paskaa!!! Miten voit puhua KAIKKIEN MAAILMAN MIEHIEN PUOLESTA??? Ja väittää, että pitkät hiukset ovat AINA viehättävämmät miehelle kuin lyhyet. Huh,huh mikä urpo!

      • hel...

        törkeetä.

        oikeesti, lyhyiden hiusten hoitamiseen vaaditaan paljon enemmän työtä kuin pitkien, ainakin mulla. Täytyy laittaa vahalla, geelillä ja lakalla että saa aseteltua hyvin.

        En itse ole ylipainoinen, mutta voi helvetti, miten sä vielä lihavat naisetkin tähän onnistuit sotkemaan?!?!

        Mulla on ollut jo monta vuotta lyhyet hiukset, ja kyllä sitä vientiä on vaan löytynyt, sori vaan.

      • lapsellisia äijiä
        nykyinen pitkätukka kirjoitti:

        Olen huomannut omakohtaisesti miten pitkät hiukset ovat suurelle osalle miehistä todella tärkeä juttu.. Itse leikkautin parikymppisenä lyhyen mutta kauniin ja naisellisen mallin hiuksiini. Sain parilta mieheltä heti feministi-kommentteja.. Ja nyt kun olen (15 vuoden jälkeen) kasvattanut taas pitkät hiuksen huomaan saavani miehiltä huomiota paljon enemmän. Kasvatin pitkät hiukset ihan vain käytännön syistä, minulla ei ole kahden pienen lapsen työssäkäyvänä yksinhuoltajana aikaa istua kolmen viikon välein kampaajalla mitä edellinen malli olisi vaatinut pysyäkseen hyvännäköisenä. Hiuksena kasvavat todella nopeasti. Ja kieltämättä säästyyhän tässä rahaakin pitkä penni kun ei kampaajalla tarvitse käydä niin usein..

        Harmi sinänsä, olin mielestäni kauniimman näköinen lyhyillä hiuksilla, kasvoni olivat jotenkin valoisamman näköiset. Mutta ilmeisesti miehistä olen kuitenkin paremman näköinen pitkillä hiuksilla, vaikka pidänkin ne yleensä jollakin tavalla kiinni.

        Mutta en kyllä olisi miehen vuoksi vaihtanut tyyliäni jos se olisi minusta tuntunut pahalta. Toista rakastaa kyllä oikeassa suhteessa muista syistä kuin tietynlaisten hiusten vuoksi. Mutta jos itselle ei ole niin väliä onko pitkä vai lyhyt tukka, voihan sen silloin laittaa puolison silmää miellyttäväksi. Muutteleehan ihmiset muutenkin ulkomuotoaan mitä moninaisimmin keinoin miellyttääkseen vastakkaista sukupuolta :)

        Mutta ap:n miehen kommentit olivat kyllä todella loukkaavia ja lapsellisia. En suostuisi kuuntelemaan moista..

        En minäkään kuuntelisi hetkeäkään vaan nostaisin kytkintä samantien.

      • Uuhh..

        "Mutta ilmeisesti miehistä olen kuitenkin paremman näköinen pitkillä hiuksilla, vaikka pidänkin ne yleensä jollakin tavalla kiinni."

        Aika monen miehen mielestä kaikkein seksikkäimmältä näyttää pitkät hiukset ponnarilla. Naisillehan tämä on kai yleensä merkki bad hair daysta, eli kun tukka on sekaisin ja likainen, niin se laitetaan ponnarille, mutta miehille se on ihan muuta. Ponnari paljastaa kauniin, suorastaan suutelemaan kutsuvan niskan ja kuitenkin ihanat pitkät hiukset valuvat pitkin selkää ja heilahtelevat kiehtovasti naisen liikkuessa. Aijai..

      • Pitkä tukka paras
        Uuhh.. kirjoitti:

        Mikään ei voita pitkiä hiuksia poninhännällä. Esim. Susa Mattson oli ihan helkkarin seksikäs ponnarissaan vuoden 2009 Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa, vaikka muuten en ole pitänyt häntä oikein minkään näköisenä.

      • Ponnari heiluu
        Pitkä tukka paras kirjoitti:

        Mikään ei voita pitkiä hiuksia poninhännällä. Esim. Susa Mattson oli ihan helkkarin seksikäs ponnarissaan vuoden 2009 Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa, vaikka muuten en ole pitänyt häntä oikein minkään näköisenä.

        Lisäke taisi olla kyseessä, mutta upealta näytti. Tässä 2010 kauden videolla voi hyvin verrata miten ponnarilisäke muuttaa kaamean kynityn kananpersetukan todella seksikkääksi: http://www.youtube.com/watch?v=ZIA9IIsseM0

    • sfghsdfhsdfhsdfh

      Myönnän että itse en pidä siitä jos tyttöystävällä on lyhyemmät hiukset kuin minulla. (Ei, minulla ei enään ole metrilettiä, joskus nuorempana oli sellaiset että näytin joltakin jonka uskonnossa ei saa leikata hiuksia :D ) Ja itellähän on sellaiset todella lyhyet, että tytöllä olisi silloin lähinnä siili. Muutoin minusta nainen saa leiakta ja värjätä hiuksiaan ihan miten haluaa (mutta mieluiten sanoo minulle ennen kuin tekee mitään, ettei tule yllärinä kun leidi olisi puoplikaljuna kotona.)

    • Minä ainakin tykkään lyhyistä hiuksista :3

    • ikä miehiä..

      Jos hiukset on pitkät ja hoitamattomat on minusta parempi kun leikkaa. On karmeeta katseltavaa jos rönsyt ja epäpuhtaat pitkät hiukset..

    • 20

      Miehenä sanon: potkaise pellolle tuollainen jätkä, hän ei ansaitse sinua!

    • TOTUUS ALOITTAJALLE!

      Toivottavasti on sellainen seksikäs rikotusti leikattu malli eikä mikään polkkatyylinen juntti look. Jos näin on, niin tule pk-seudulle ja maksa kampaamo käynti kaupungin parhaalle kampaajalle, saat uskomattoman seksikkään tyylin. Muista värjätä hiukset tummiksi/raitoja jälkeenpäin. Tuommoisen naisen veisin heti vihille ja rakastelisin vähintään 3x pvässä (naisen) orgasmiin asti. :) Lyhyitä hiuksia voi ja kannattaa myös laittaakin, eli ostat schwarzkopfin keltasta got2b geeliä isosta ruokakaupasta, se pitää hiukset kuin hiukset ja laita ne sekaisin, ei nörtti tyyliä!, menevä rikkonainen sekaisin on päivän sana! Tsemppiä kokeiluun, jos ei auta niin ukko vaihtoon ja meikäläinen tilalle. ;)

      Terv. Komea trendikäs kundi

    • aika sairasta

      Mä jättäisin tollasen sian hetipaikalla!!! Sulle paljon tsemiä ja älä missään nimessä ala äijän sätkynukeksi niinkuin joku jo täällä sanoikin. Eikä kyllä suhde ihan terveellä pohjalla jos hiusten pituuteen perustuu.

    • ajfdkäajs

      No minun mies vaihtelee näköään tuon tuostakin. Välillä on partaa eri malleissa, välillä ei. Välillä hiukset on täysin ajettu ja välillä hän on niitä taas kasvattanut johonkin muottiin ja välillä leikannut aika omituisesti. Annan hänen tehdä mitä lystää. Joskus hän näyttää paremmalta, joskus vähemmän, mutta koskaan en sano hänelle mitään hänen hius/partatyylistään, koska sama ihminenhän hän koko ajan on riippumatta siitä, miten ne karvat on leikattu.
      Mutta älä välitä, minunkin mieheni sanoi uudesta hiusväristäni, että kauhea eikä sovi minulle yhtään. No se väri oli jo tullut päähän joten ei sitä moittimalla pois saa...

      • Palautetta arvostava

        Mies saattaisi joskus kaivatakin jotain kommenttia. Ehkä tyyli muuttuu jatkuvasti sen takia kun mies ei tiedä mistä tykkäät.

    • Oma pituus ja väri

      Muutos on ollut liian raju, niin mies on sanonut myös rajusti. Kohteliasta olisi ollut puhua ensin asiasta ja "valmistaa" häntä siihen muutokseen. Itse henk.koht. haluan pitää pitkiä hiuksia enkä suosi lyhyitä hiuksia. Hiukset ovat jonkilainen osa identiteetistä, sitä ei käy kieltäminen. Toki ei elämän tärkein asia kuitenkaan.

    • redhedi

      Tuohan on sairasta.

      Kyllä sä saat ihan itse määrätä hiuksistasi, ja jos miehesi menee vielä haukkumaan niitä, niin kyllä sanoisin että se on törkeää. huhhuh. Itselläni on lyhyet hiukset, ja ne sopivat muidenkin kuin mun mielestä mulle hyvin, ja sitäpaitsi, omatpa ovat hiukseni. Ja niinkuin mun miesystäväni on sanonut, niin se tykkää musta olipa mulla lyhyet tai pitkät hiukset.

      Että älkää hyvät naiset lähtekö miehen takia hankkimaan viisi sataa euroa maksavia pidennyksiä!

    • kokotiilikiin

      Kuinkahan moni vaimo katselisi, jos mies kasvattaisi Esko Valtaoja parran, värjäisi tukan siniseksi, alkaisi käyttää verkkopaitaa ja nahkahousuja?

      Ei ainakaan minun vaimoni.

      Yleensä se on se vaimo, joka "huolehtii" miehen ulkonäöstä kun ollaan menossa tutuille tai sukulaisille.

      Miksei miehellä sitten saisi olla omia vaatimuksiaan?

      • Millisängen vaimo

        Eihän aloittaja kertonut värjänneensä, kähertäneensä tai muutoin tuhonneensa hiuksiaan vaan yksinkertaisesti leikkauttaneensa hiuksensa. Jos vaimo puuttuu miehensä hiusmalliin, useimmiten miehellä on edellisestä uloskasvaneet, liian pitkät tai muuten epäsiistit hiukset. Itse kärsin joskus mieheni ulkonäöstä, kun etsii aina kaupungin halvimman parturin, joka ei todellakaan osaa leikata mitään mallia, nyrhiä kyllä.

    • Mieluim ilman kui...

      Tuollainen hiusten yht'äkkiä leikkaaminen voi olla shokki aviopuolisolle. Sellaisesta pitäisi ehdottomasti keskustella aviokumppanin kanssa!
      Avopuolisosta ei tarvitse välittää...Senku vaihtakoo, jos ei miellytä?

      Mulla meni ainakin mielenkiinto esim seksiin seurustelukumppanin kanssa, kun alkoi lihoa ja lihoa. En tiennyt edes, miten isovatsaisen miehen kanssa onnistuisi seksi??? Enkä tiedä vieläkään...

      • Rakkaus.....

        Poikaystäväni lihoi puolessa vuodessa 30 kiloa ja rakastin häntä silti. Hän lenkkeili päivittäin. Hän kuoli joku aika sitten syöpään. Lihominen johtui sairaudesta.

    • pitkät on parhaat

      Pitkät hiukset ovat naiselliset ja seksikkäät. Lyhyet hiukset ovat miesmäiset. Ajatelkaa vaikka Aira Samulia, yhä upeat pitkät ja naiselliset hiukset vaikka ikää yli 80. Hän näyttäisi ihan tavalliselta lyhyeksi kynityissä "mummo"hiuksissa.

    • Jep jep.

      Vaikka miehelläni on viimeiset 11 vuotta ollut hurjia 'haluja', nyt ne ovat hävinneet eikä oma hormonitoiminta meinaa millään palautua, niin ei se todella minua loukkaa enkä aio jättää toista todella sen takia. Kuitenkin hän hommansa hoitaa mutta on muutakin elämässä kun vain seksi tai 'hiukset ovat naisen kruunu'.

      Miehesi pitäisi rakastaa sua sellaisena kuin olet, muuten kyllä varmasti löydät sen oikean joka varmasti rakastaa muutakin kuin hiuksia.

    • Omapäinen9000

      Oma mieheni on odottanut reilut 20 vuotta, että kasvattaisin pitkän tukan. Minun puolestani saa kuolata kaikkien pitkätukkaisten perään, jos haluaa, mutta itse päätän omasta päästäni. Onhan tuo kimpassa pysynyt eikä ole paljon hiuksiani kommentoinut muulloin kuin kampaajareissujen jälkeen. Jos toista ei muu kiinnosta kuin ulkonäkö, kannattaisi varmaan miettiä kaksi kertaa, että haluaako jäädä toiselle kiiltokuvaksi.

    • Kalju Kutriainen

      :D Onpa valituksen aihe! Itse olen muutaman kerran vetänyt pitkistä hiuksista kaljuksi kun olen kyllästynyt tukkaani. Ei ole tullut mieleenkään kysyä kenenkään lupaa, se mitä omalle päälleni (tai muillekaan osilleni!) teen on vain ja ainoastaan oma asiani.

      Ei ole miesystävät kaljun takia karkuun lähteneet, mutta taidanpa hakeutuakin vähän erilaiseen seuraan kuin ap. Tollasia pinnallisia paskoja kuin ap:n mies, en huolisi ikipäivänä.

    • En nyt jaksa kahlata koko ketjua lävitse. Mutta onko asia oikeasti niin, että me naiset kyllä saamme arvostella miesten ulkonäköä, vaatetusta, kampausta yms., mutta nousee valtava poru heti kun miehet arvostelevat meidän ulkonäköämme?

      • Arvosteltu mies

        Juuri näinhän se menee.

    • Redhead-

      Avomieheni pitää puolipitkistä hiuksista ja kaikista polkkamallia pidemmistä. Hän yritti vannottaa etten koskaan leikkaisi hiuksiani, mutta aloin miettiä, että jos mies on suhteessa kanssani vain ulkomuodon takia, niin taitaa olla parempi vaihtaa miestä ajoissa. Jokainen kuitenkin vanhenee ja ulkonäkö muuttuu väkisinkin. Kerroin tämän hänelle ja hän sanoi hetken mietittyään, että saan tottakai tehdä hiuksilleni mitä haluan ja että hän pitää minusta onnellisimmillani. Joten jos lyhyet hiukset tekevät minusta onnellisen niin saan hänen puolestaan leikata vaikka siilin. Tämä siitä huolimatta, että hän pitää enemmän pitkistä hiuksista.

      Olemme edelleen yhdessä, enkä luovu ymmärtäväisestä, sekä oikeudenmukaisesta avomiehestäni koskaan. Minulla on edelleen pitkät hiukset, joita tuskin tulen koskaan leikkaamaankaan, mutta naiselle on tärkeää, että kumppani on suhteessa tosissaan ja osaa priorisoida asiat oikein. Hiusten ja muiden ulkoisten piirteiden ei pitäisi olla arvojärjestyksessä ylimpänä. Puhu siis miehellesi vakavasti ja jos hän on edelleen sitä mieltä, että sinun täytyy pysyä ulkoisesti muuttumattomana häntä varten, niin vaihda miestä ymmärtäväisempää ja joustavampaan malliin :)

    • Poninhäntäpoika

      Yksikään mies ei pidä lyhythiuksisesta naisesta , jos ollaan rehellisiä.
      Näistä asioista puhutaan miesporukoissa jatkuvasti.

      • S

        Marilyn Monroellakaan ei ollut mikään kovin pitkä tukka

    • Leuka pystyyn

      Hiukset on uusiutuva luonnonvara, se tulisi myös miehesi ymmärtää Ehkä ei ole kanssasi oikeista syistä tai sitten vain täysi moukka. Ymmärrettävästi itsetuntosi on kovilla. Puhu miehesi kanssa ja mieti sen jälkeen tarkkaan onko mies sinulle oikea. Kumppanin pitäisi pystyä ymmärtämään tunteesi, ei nujertaa itsetuntoa, se on narsistien hommaa.

    • TosiMies75

      Älä huoli, osa miehistä pitää näteistä naisista kaikenlaisilla hiuksilla. Oli lyhyet tai pitkät. Laita kyykyttävä ja narsistinen miehesi pihalle. Tosimies ei naisen muutoksenhalusta säikähdä. On meitä muitakin ;)

    • gffgs

      No ei ihme ettei pidä jos olet hoikka. Naisella pittää olla kunnolla persetttä

    • Kuva kertoo...

      Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Vertailkaapa vaikka Suvi Teräsniskaa lyhyttukkaisena ja sitten pitkällä tukalla. Kuin eri nainen! Lyhyessä tukassaan kuin nelikymppinen yksinhuoltaja jostain lähiöstä:
      http://www.musakuvat.com/stock/albums/userpics/10002/suvi_terasniska_8454mini.jpg
      Sitten tässä kuvassa nätti kuin missi!
      http://www.suviterasniska.fi/images2011/vis_musa.jpg
      Ja huom. tuo pitkätukka kuva on UUDEMPI, Suvi on siinä siis vanhempi kuin aiemmassa kuvassa, jota tosin on vaikea uskoa. Lyhyt tukka vanhentaa naisen kuin naisen eikä tarvitse kauaa arvailla kummasta Suvin lookista suurin osa miehistä lämpeää...

    • kokovartalohoito

      Meillä ajellaan karvat pois ylä- ja alapäästä. Ja sen seksikkäämpää en tiedä.
      Näin aluksi. Asiaan liittyy kaikenlaista muutakin...

    • Ex-lyhyttukka

      Itselläni on vähän samanlainen kokemus reilun 5 vuoden takaa. Ollaan oltu kimpassa reilut 15 vuotta ja tänä aikana hiusteni pituus on vaihdellut "n. 20 cm haarukalla" eikä siitä ole valitettu. No, kaipasin silloin reilu 5 vuotta sitten radikaalimpaa vaihtelua ja leikkautin itselleni lyhyet "poikahiukset". Mieheni oli tyrmistynyt! Kehoitti suunnilleen ostamaan partakoneen. Olin hieman ihmeissäni, kun ei aiemmin paheksuvia kommentteja juurikaan ollut tullut vaikka mm. olen leikkauttanut puolessa selässä olevat hiukseni melko lyhyeen polkkapituuteen.

      Ilmeisesti kuitenkin tyylini muuuttui tuolloin aivan erilaiseksi, koska myös lapseni (olivat silloin 5-10v) ihmettelivät moneen kertaan, miksi olin leikannut hiukseni lyhyiksi ja olivat huolestuneita, kasvavatko hiukseni enää takaisin pitkiksi?

      Alussa lyhyet hiukset olivat ihan kivat. Toisaalta aamulla aina tuntui, että peilissä on joku outo tyyppi (ehkä siitä johtui myös lasten kommentointi). Palasin pidempään hiusmalliin, koska ei ne lyhyet hiukset tuntuneet kuitenkaan omilta. Jos tyyli olisi ollut omasta mielestä ok, olisin sen pitänyt. Enkä koskaan katunut kokemusta, karuista kommenteista ja kasvatusprojektista huolimatta, uuttakin täytyy kokeilla :)

      Miehesi ei siis välttämättä ole törkeä sovinisti, joka pitää vain hiuksistasi, vaan jokin on ehkä hänen mielestään liian erilaista tai väärin verrattuna entiseen, vaikka itsestäsi ei siltä tuntuisikaan. Jos uusi tyyli tuntuu itsestäsi mukavalta, kyllä se mieskin siihen tottuu. Hiukset ovat uusiutuva luonnonvara, aina ne pidemmiksi kasvaa!

    • fhdgjfgfkfg

      Olette ilmeisesti vielä aika nuoria. Miehesi mieltää lyhyttukkaisen naisen jo hieman kulahtaneisiin vanhempiin naisiin. Ei sillä että heissä olisi jotain vikaa, mutta miehesi haluaa sinun näyttävän nuorelle, eikä innostu vanhemman näköisistä naisista. Voithan kasvattaa tukkasi takaisin (tai laitattaa pidennyksen ensihätään) ja olla taas nuoren näköinen, mutta tässäpä varsinainen ongelma: entäs siinä vaiheessa kun oikeasti alat näyttää kulahtaneelle, eli vanhenet ja kenties haluat leikkauttaa vieläpä lyhyen tukan? Miten miehesin sietää sinua sitten? Todennäköisesti vaihtaa nuorempaan, kun on noin tarkka ulkonäöstäsi. Olet hänelle vain yksi hienoista esineistä (kuten auto), joka vaihdetaan upeampaan kun muut ei jaksa enää kehua että onpa sulla hieno auto/nainen jne....

      • S

        Ehkä mieskin vanhetessaan kypsyy ja viisastuu

    • yks nainen

      Samaa tyyliin toimi oma ex-mieheni, pitkät hiukset olisi pitänyt pitää vaikka väkisin, mutta pidin oman pääni.

    • tosi_mies_vaon_kyntä

      Naiset voisivat leikata ennemminkin ala kuin yläpääsätän karvoja.

    • lyhyttukkainen

      Siis miehesi ei välitä sinusta vaan hiuksistasi. Eli haluaa elämäänsä ikäänkuin jonkun madonnan tai huoran. Tasavertainen suhde ei ole hänelle mieleen. Voisitko ajatella että sanot samalla mitalla takaisin. Mitä tapahtuisi? Jätä koko mies, joka on rakastunut vain hiuksiisi. OKSETTAVA UKKO SINULLA.

      • BlondiPitkatukka

        Totuus on etta ainakin aluksi rakkaushuumassa ulkonako merkitsee eniten. Jos se mihin on ihastunut muuttuukin yllattaen vaikuttaa ainakin jollain tavalla. Sama juttu jos tyttona on ihastunut ruskettuneeseen bodariin, joka seurustelun kuluessa muuttuukin kalpeaksi mahakkaaksi sohvaperunaksi. Rakkaus voi pysya mutta intohimo on eri asia. Joku sanoikin hyvan vinkin: yllata kumppaniasi peruukilla. Arkimina on ok etta itse tykkaat, mutta makuuhuoneessa on kiva stimuloida myos kumppaniasi :)

    • 555555

      Ei kiitos lyhyttukkatanttoja. Lyhyt tukka toki sopii tietyille naisille, kuten vanheneville lähiöämmille, suu vaahdossa räyhääville feministeille ja äijälesboille. Noista laitimmaiset kelpaavat kaverikseni, keskimmäinen ei siihenkään, sänkyyni ei kukaan. Itselläni on kaksi rakastajatarta, toinen suomalainen, toinen maahanmuuttaja, kummallakin ihanat pitkät hiukset. Itse ajan pääni kaljuksi, kunhan kaljuuntuminen alkaa, mutta vielä liehuvat omanikin pitkinä. Niin, ja kaikki kolme ollaan viisvitosia.

    • sporttinen look

      Miun mies epäili kans syvästi kun ilmoitin et nyt lähtee letistä monta senttiä. Olen todella laiha myös eikä naisellisissa muodoissa kauheasti kehumista, ja vaikka miäs ei yleensä kommentoi tätä niin nyt hän sanoi että lyhyt tukka saisi minut näyttämään liiaksi pojalta. Se sattui hieman, mutta ilmoitin että sori, letin on aika lyhentyä... Olin jo aiemmin kokeillut lyhyttä mallia, niin tiesin että se kyllä sopisi minulle ja näyttäisin vanhemmalle kuin pidemmän hiuskuontaloni kanssa. Hiukset oli myös päässy todella huonoon kuntoon jatkuvan hiustenvärjäyksen takia (sinimustaa kerran pari kuussa...), enkä halunnut pilata hiuksiani enempää valkaisemalla tms.
      Miehen sanojen takia itseäkin jännitti mennä kampaajalle, ja sitten hermostutti kun piti näyttää millanen letti tuli... Loppujen lopuksi, vaikka pitkät hiukset ovatkin hienot, niin minulle sopii tällainen tukka, näytän ikäiseltäni (I hope) enkä miltään saakelin teinipissikseltä. Ei ole tarvinnut papereitakaan kaupoissa näyttää pitkään aikaan! Semmoisissakaan, missä käyn harvoin...
      Lohdutin myös miestäni - ja voit kertoa saman omallesi - että jos alkaa kaduttaan niin kyllä se kasvaa takaisin.... hitaasti, mutta kasvaa kumminkin; ei ehkä samoihin mittoihin kuin ennen, mutta....
      Lyhyt tukka ei tarkoita, että olisi joku rekkalesbo tai vanha ämmä. Ei: se on mielestäni sporttinen look, etenkin laihoilla, vähän poikamaisilla tytöillä. Ja vaatteilla saa naisellisuutta esiin hyvin, tietyillä housuilla ja paidoilla ja niin edelleen.
      Itse saatan jopa ensi kampaajakäynnillä pyytää lyhentämään vähän enemmän.

    • Annalaalaa

      Mulla taas oli harventuneet pitkät hiukset ja inhosin niitä. Leikkasin hartiapituisista 'poikatukaksi' ja silloinen poikaystäväni ihastui niihin! Hoki että ennen ne oli hyvät mut lyhyinä tosi hyvät. Eli kyllä löytyy miehiä, jotka arvostavat myös lyhythiuksisia! Uskon että olet viehättävä myös lyhyttukkaisena, tärkeintä että itse viihdyt hiuksissasi. Itse en ole ikinä pitänyt hiuksistani näin paljon ja se vaikuttaa koko olemukseeni.

      Minusta on järkyttävää että mies/nainen kehtaa kritisoida noin avoimesti toisen ulkonäköä. Minusta voi kyllä hienovaraisesti vihjailla vaikka, että nää on kyllä kivat, antaa niitten nyt kasvaa rauhassa hyväkuntoisiksi ja pitkiksi.. Tuo on vastenmielistä vallankäyttöä sanoa tylyjä mielipiteitä toisen ulkonäöstä, sillä tuskin kukaan voi vastaanottaa ulkonäköön liittyvää tylyä kritiikkiä ilman että yhtään hetkauttaa, varsinkaan seurustelukumppanilta. Sano takaisin yhtä suoraan, ehkä tajuaa miten paljon ärsyttää sinua?

    • jooseppi 2222222

      taitaapi olla trultrölhul koko alotus. Minä olen ollut ihmisen kans, hiusten pittuudesta välittämättä. Eiköhää se oo se intintuutio..vai mikä lienee..parempi k
      kuin sika säkissä.

      • kaljupääkö??

        jeah ..kyl se on kuule kemia mikä jyllää ja ensimmäinen katse;) olen vaikk kaljupään kanssa jos siltä tuntuu..ja on muuten tuntunut monta kertaa:D

    • punatukkainen 1

      ja hatullinen paskaa..mistä moisen munapään oot löytänyt:( olen lähes koko elämäni pitänyt lyhyitä hiuksia ja kyllä on vain vientiä ollut...siiis pienestä on kiinni suhde jos hiuksien pituudesta...näyttipä mies tyhmyytensä..todellakin...minulle kerran yksi mieskaverini nais ystävä alkoi heidän keikallaan sanoa että pekka on aina sanonut että naisella pitää olla pitkät hiukset..hah,ha haa..olipa se pekka töpöhäntä aina ennen mokomaa akka minuun aivan lätkässä ja opetimpa ensi alkeet pojulle lemenleikeissä että vasso guud vaan typerä pitkä tukkainen blöndi..ootpa nykyyään sinäkin ex-ä vaikk oli niin pitkät hiukset..ha,ha,haa kylläpä nyt myöhemmin naurattaa:D ja minulle on edelleenkin lyhyet punaiset hiukset ja vientiä piisaa:D

    • halloottaaloota

      hei haloo ..kuka teillä 24:lla näitä juttuja keksii antakaa välittömästi palkankorotus:D hyviä juttuja ..tyypillä on hyvä mielikuvitus:) mulla on kans miten pääsen provosoimaan teille sinne ihmisiä:D

    • minulle on kyllä

      ihan sama vetääkö mies hiuksensa kaljuksi tai värjääkö vaikka pinkiksi. Omapahan on päänsä. Kyllä jos jompikumpi kampaajalle/tai parturiin menee kertoo mitä aikaa tehdä tyylillä"aattelin nyt laittaa ihan tummaksi ku vaaleisiin kyllästyny" eikä ole valituksia tullu. Ainoa asia mitä en hyväksyisi ovat rastat, sellaisia täipesäkkeitä en kyllä omaan kotiini halua ja mies samaa mieltä.

    • Ottajia on kyllä

      No jos ei miehellesi kelpaa niin eiköhän jollekin toiselle miehelle kelpaa?

      • Matias33

        100 miehestä yksi ottaa.

    • Vaihda mies!

      Vaihda mies heti ja ole kiitollinen, että hänen todellinen luonteensa selvisi. Jatkossa seuraisi kuitenkin vielä pahempaa. Vähitellen hän alkaisi vaatettaa sinua jne.
      Itse olen jo iäkkäämpi nainen ja leikkautin aikoinani pitkät hiukseni. Olin silloin töissä maisemakonttorissa, jossa oli noin parikymmentä miestä. Kyllä siellä kantaa otettiin puoleen jos toiseen. Suurin osa sanoi, että oikein hyvältä näyttää ja yksi sanoi, että olisi saanut olla vielä vähän lyhyempi. Hänestä se olisi antanut vain enempi "luonnetta" naiselle. Arvostin suuresti kyseisen miehen mielipidettä, koska hän oli itsekin tosi hyvän näköinen ja tyylikäs. Sensijaan yksi mies siellä nosti kauhean porun, miksi olet mennyt leikkaamaan hiuksesi? No, kyseinen mies ei ollut itse ollenkaan tyylikäs eikä komea, joten en pitänyt hänen mielipidettään lainkaan tärkeänä. Tuo sinun miehesi vaikuttaa hyvin epävarmalta ja hän tuntuu pönkittävän omaa egoaan sinun pitkien hiustesi avulla. Unohda se mies ja etsi sopivampi!

      • joku mies vaan

        Siis oikeasti, kuka luottaa siihen mitä jotkut työkaverit kommentoi. Se oma mies on ainoa mies, jolla on pokkaa sanoa suoraan mitä ajattelee. Kaikki muut miehet suhtautuvat negatiivisesti, mutta kehuvat toki koska se kuuluu tapoihin. Ja se yksi, joka sanoi pitkän tukan tuovan luonnetta naiselle sitten todella, TODELLA, vihasi lyhyttä tukkaasi kun kuitenkin tuon verran uskalsi poiketa etiketistä. Itse en voi sietää lyhyitä hiuksia naisilla enkä ole mielestäni sellaista naista kohdannut, jolla muutos olisi ollut parempaan päin, mutta kiltisti olen kehunut mummolookkia kymmeniä kertoja vuosien varrella. "Joo ihan kivaltahan se näyttää" ja samaan aikaan miettii päässään, että miten naiset voivat olla niin saatanan tyhmiä, että eivät tajua sitä miten paljon miehet vihaavat niitä feministimalleja.

    • kai53

      No jos miehesi arvostaa Sinua vain hiusten pituuden mukaan , ei hänellä ole kaikki kotona äläkä anna sen häiritä elämääsi .

    • Järki käteen

      Tietenkään ei tietentahtoen pidä mennä tekemään omalle ulkonäölleen jotain, mistä puoliso ei pidä (haluaisitko oman miehesi olevan esim. lihava, pitkät hiukset, pitkä parta ja jotain epäsiisteyttä ulkonäössä? Itse en ainakaan siitä pitäisi) Kuitenkin suhteen pitäisi perustua muuhunkin, kuin ulkonäköön. Tavallaan ymmärrän miestäsi, jos oma mieheni muuttaisi ulkonäköään kamalaksi, niin saattaisin siitä huomautella ja esittää pyynnön, että palaisi entiseen. Syy eroon se ei kuitenkaan saisi olla. Suomalaiset naiset vaan tuntuu olettavan joskus prinsessan kohtelua ja ovat itse tunteettomia nalkuttajia. (Ei toki kaikki, olen itsekkin suomalainen) Ei sillä, että pitäisi kaikkeen miehen tahtomaan alistua. Parasta olisi jos kuuntelisit miestäsi tällaisissa asioissa samanverran, kun se kuuntelee sinua.

    • 6+7

      tiedän myös ihan samalaisen tapauksen. vaimo leikkasi hiukset lyhyiksi ja mies alkoi vältellä vaimoaan - ja pidettyään mykkäkoulua viikon alkoi haukkua. sille haukkumiselle ei loppua tullut ikinä.

    • metrieloveena

      Kyllähän se on hirvittävää alistumista suhteessa jo aikoo toisen silmää miellyttää ja jopa aiheuttaa hekumaa, hyi kauheeta, eihän sellainen kuulu parisuhteeseen! Kyllä ihmisen pitää saada näyttää ihan miltä vaan! Eikä makuuhuoneessa tarvitse toista miellyttää, ei toki. Persoonan kanssahan sitä sänkyhommatkin hoidetaan ei kropan. Ei kai parisuhteessa niin alas voi vajota että ulkonäössä olisi jotain niin hemaisevaa että miehellä heppi heilahtaisi. Ei, naiset, ei alistuta miehen hepin määräiltäväksi,pitäkööt huolen omista asioistaan!! Ajatella kuinka paha mieli siitä tulisi jos joutuisi miehen vuoksi kasvattamaan pitkän tukan :( On sentään tärkeämpää pitää oma päänsä kuin yhtään miellyttää kumppania!

      Joo-o, leikelkää vaan hiuksenne, mutta älkää sit nyreilkö jos miehenne katsoo mun perään…

      • Insinööritär

        Kiitos! Rasittaa aina kanssasisaret, jotka ovat ihan itseään täynnä. "Minun hiukseni, ei mieheni! Minusta tässä täytyy pitää, ei jenkkakahvoistani! NAISTEN OIKEUDET!!" ja samalla sitten päivitellään, kun poikaystävä on käynyt ostamassa lisää samoja mustia ja harmaita huppareitaan. "Kauhea, kun sä et ole yhtään tyylikäs, anna kun mä puen sut. Sä voisit kans kasvattaa hiuksii vähän, ja laittaa niit jotenkin. Ei takuulla osteta noita myrkyn vihreitä tyynyjä, hyi kamala!"

        On olemassa joku naisten oikeus makutuomaroida miehen kaikkea, mutta jos mies sanoo, että hei, voitaisiin katsoa yhdessä vaikka sitä sun kampausta, niin johan on helvetti irti...

      • jopas jotakin
        Insinööritär kirjoitti:

        olet bimpo

    • pitää olla pitkät tai edes puoli pitkät hiukset. koska lyhköiset hiukset tekee naisesta lesbon näköisen

      • Liian lyhyet

        Vuoden olin kihloissa. Sitten purkasin . Toiseen naiseen.

      • ?

        mut eikös jotkut miehet just kiihotu lesboista?

    • ....................

      tosi törkeetä käytöstä mieheltäsi!! =(

      minun eräs blondi kaverini vuosia sitten leikkasi pitkät blondit hiuksensa lyhyiksi ja värjäsi ne mustiksi. hän aika nopeasti tajusi, ettei se ollutkaan hänen juttunsa. vuosia myöhemmin, kun kaverillani oli taas pitkät blondit hiukset hänen bosnialainen poikaystävänsä paljasti, että oli vihannut niitä mustia hiuksia.

      miehellä ei todellakaan ole oikeutta haukkua tyyliäsi tuolla tavalla, vaikkei tykkäisikään. tai hän olisi voinut ainakin sanoa olet aina kaunis, mutta pitkät hiukset ovat niin seksikkäät sinulla. juntti mikä juntti.

      kysy kavereiltasi mitä he rehellisesti ovat mieltä uusista hiuksistasi. mikäli heidänkin mielestään näytät 10v vanhemmalta, kannattaa ehkä kasvattaa hiukset takaisin. hiukset kasvavat melko nopeasti, nyt saat kauniit terveet kutrit mikäli päätät kasvattaa niitä =)

      • Sytotukka

        Tuli mieleen, että miten reagoivat kaikki nämä pitkähiuksisista naisista pitävät miehet, kun naisella todetaan syöpå ja hiukset lähtevät hoitojen takia. Miten moni mies itkee hiusten perään eikä osaa lohduttaa naistaan siinä tilanteessa? Naiset käyttävät peruukkeja suurimmaksi osaksi miesten takia. Aivan turhaa painostusta naisellisten hiuksien takia. Harvalla suomalaisella on upeat, paksut hiukset, jotka näyttävät hyviltä pitkinä.

      • Sytotukka kirjoitti:

        Hyvin usein tuollaisessa tapauksessa nainen hankkii peruukin. Eri säilyttää tyylinsä.

      • ?
        smoothoper kirjoitti:

        Hyvin usein tuollaisessa tapauksessa nainen hankkii peruukin. Eri säilyttää tyylinsä.

        oletko oikein asiantuntijakin?

      • Eri asia
        Sytotukka kirjoitti:

        Tuli mieleen, että miten reagoivat kaikki nämä pitkähiuksisista naisista pitävät miehet, kun naisella todetaan syöpå ja hiukset lähtevät hoitojen takia. Miten moni mies itkee hiusten perään eikä osaa lohduttaa naistaan siinä tilanteessa? Naiset käyttävät peruukkeja suurimmaksi osaksi miesten takia. Aivan turhaa painostusta naisellisten hiuksien takia. Harvalla suomalaisella on upeat, paksut hiukset, jotka näyttävät hyviltä pitkinä.

        Jos tukka lähtee sairauden takia, niin se on ihan eri juttu. Tässä oli kyse hiusten tahallisesta tärvelemisestä. Kyllä se miestä syö, jos kaunis kumppani, josta on ollut ylpeä, muuttaa tukkansa yhtäkkiä tahallaan kananperseeksi ja varsinkin jos miehen mieltymykset ovat olleet kumppanin tiedossa.

    • fewafd

      no ei se haittaa..

    • eleanor R.

      Muuten, monet kiehtovimmat filmitähdet ovat olleet lyhythiuksia , muotikin ennen. Marilyn Monroe!!! (Joskin hänkin vain esine muista syistä!) Audrey Hedburn ymt. Kaksikymmenluvun poikatyttötyyli, polkat, todella persoonallisen kiehtova ja eroottinen ! Meillä taitaa jyllätä yksioikoisen amerikkalainen pitkätukkaisen blondiseksiobjektin kuva. En siedä ajatusta että kanssani ollaan
      ( mieluummin yksin!) millään fyysisillä ja ulkonäkösyillä
      ( tai aseman, julkisivun takia, tai että kumppani vain edustuslemmikkini!) Tai että joutuisin olemaan miehen kotihuora! Haluan suhteita joissa kukin uniikki persoonansa, juuri yksilöllisyys tärkeää, ajatukset, viihtyminen, sama aaltopituus, innostavuus henkisesti, idearikkaus, luovuus.
      Ilmeisesti tyhjäpäiset ihmiset elävät vain ulkonäkökeskeisesti! Onko tämä aika niin pinnallista, että nainen on pelkkä miesten seksuaalisten fantasioiden esine, ja miehisen egon pönkittäjä ja kiihottaja! Kauheaa! Toivon todella että kukin nainen olisi juuri oma itsensä, ja sielullinen olentokin, eikä millään lailla ULKOAohjattu!

      • eleanor R.

        Jk. On omaa kokemusta - heti jos olen joskus pynttäytynyt( vaikka korot, hame, tietyt eleet, tietty kampaus, meikkiä jne) miehet reagoivat kuin automaatit( se herättää ilon sijaan pohjimmaista halveksuntaa!) En tietoisesti halua pelata tietyillä signaaleilla koska en kaipaa sentasoista seuraa, jota se vetäisi!
        Ihmisyys - jo sananakin - lie kuollut!

      • JK
        eleanor R. kirjoitti:

        VAI NIIN

      • Pää kääntyy

        Etkö sinä ymmärrä, että kysymys on silkasta biologiasta? Onko luonnollinen tuhansien vuosien evoluution muovaama käyttäytyminen halveksittavaa? Naisellinen olemus herättää miehessä seksuaalisen mielenkiinnon. Lesbotukka ja miesmäiset vaatteet puolestaan eivät. (Hetero)mies joka ei näytä reagoivan naisellisesti pukeutuvaan naiseen taistelee vain kovasti vastaan ja piilottaa sen mitä mielessä liikkuu. Todellisuudessa joka ikinen mies innostuu ainakin jollakin tasolla nähdessään kauniin ja naisellisesti pukeutuvan naisen.

      • Mies on aina mies
        Pää kääntyy kirjoitti:

        Joo, ja näillä halunsa peittävillä miehilläkin on kuitenkin taka-ajatuksena se sama. Siihen vain pyritään ovelasti antamalla älykkäämpi ja mukamas viettiensä orjuudesta vapaa vaikutelma, joka vetoaa useimpiin naisiin suoraa lähestymistä paremmin.

    • redhead, sigle...

      Mulle kävi tasan päinvastoin. Oon jo pitkään ja huolella kasvattanut tukkaa ja pitänyt sen myös hyvässä kunnossa. Miesystäväni sanotaanko vaikka että Kalle, huomautteli asiasta kaiken aikaa, millon se oli kuulema väärän värinen (punainen), "tiellä" tai eikö sitä voi pitää kiinni. Moneen otteeseen sanoi että jos leikkauttaisin lyhyeksi... no en ! Näytän lyhyessä ihan omituiselta . Siinä kävi sitten lopulta niin että ennenmmin lähti mies kun tukka.
      Tunnen tämän Kallen seuraavan naisystävän, ja hänelle temppu oli mennyt läpi. Tapasin hänet kaupassa, oli nyrhiyttänyt hiuksesa ihan poikamalliseksi. Väkisellä nauratti ja kysyin että ei kai Kalle pyytänyt suakin leikkuuttamaan noin lyhyeksi ? Vastasi nolona että no joo.... eipä sitten kestänyt sekään liitto, syyt oli muuallakin tietty kun tukassa. Mutta meistäpä tulikin sitten kaverit . Yhteisellä tukkakokemuksella .

    • Totta.

      Se on,että naiselle sopii pitkät ja hyväkuntoiset hiukset. Mutta jos hiuslaatu on ohut,niin silloin lyhyet hiukset ovat ainoa vaihtoehto. Jo kautta aikojen on ihannoitu pitkistä hiuksista naisilla.

    • tukanKasvattaja

      Ite leikkasin vuosi sitten pitkät hiukseni ihan lyhyeksi (koska hiukset oli kuivat hamput), poikaystävä tykkäsi mutta minä en. Tunsin itseni epänaiselliseksi. Nyt hiukset alkaa pikkuhiljaa yltämään kohta jo olkapäihin ja se on minusta aivan ihanaa! Mutta poikaystäväni taas on sitä mieltä että voisin ihan hyvin leikata taas hiukset lyhyeksi. Eli löytyy näköjään sellaisiakin mihiä jotka tykkää ihan oikeasti lyhyistä hiuksista naisilla.

      • mies40+

        Pidän lyhyistä hiuksista naisilla. Minulla oli naisystävä, jolla oli pitkät hiukset. Pyysin häntä leikkauttamaan hiuksensa lyhyiksi, eikä hänellä tuntunut olevan mitään sitä vastaan. Katseltiin yhdessä netistä hiusmallikuvia, joista löytyi molempia miellyttävä lyhyt malli. Tulostettiin kuva mukaan kampaajalle ja tulos oli hieno. Jos hän olisi halunnut pitää pitkät hiuksensa, olisin tietysti tyytynyt siihen.

    • itsenäinenakka

      annan yhden neuvon: heitä toi jätkä roskiin! Hänen on paras olla ihan vaan sinkku koska hän ei näköjään hyväksy muitten ideoita ja tyylejä ja tuosta voi tulla sitten ongelmia muissakin asioissa jota hän tykkää ettei sun pitäisi tehdä ja sit alkaa ohjata elämääsi..

      • F.Eddie

        Mutta kun lyhyet hiukset tosiaan sopivat vain _todella_ harvoille niin että nainen on edukseen, tuollainen "pirteä" tyyli tahtoo useimmiten tehdä vanhemman näköiseksi, tai poikamaisen.

        Miksi naisellisuuden kaipuu herättää niin suurta vihaa??

    • adfgag

      Miksi olet tuollaisen miehen kanssa? Jos tämä juttu ylipäänsä on totta

    • kaikkea kanssa

      Jätä se juntti....kyllä jokaisella on oikeus päättää hiuksistaan ja olemauksestaan.

    • kivikausiko?

      Ei helvetti, mä en TODELLAKAAN ymmärrä mitään tollaisia pitkätukkafetissejä, jokainen leikkauttaa tukkaansa, miksei sit saa tehdä siitä sellaista, kun itse haluaa!!! Miehet haluaa alistaa ja hallita, jos ajatus on noin sairas, ettei voi koskea lyhyttukkaista naisystävää, voi prrrrkele! Ei muuta kuin heivaa noin alhainen äijä ja etsi fiksu tasapainoinen ja tasa-arvoisesti ajatteleva mies:)

    • SE RAKKAUTTA ONKO

      pienet on sitten huolet teillä---
      pidä vaan hiuksesi juuri sellaisena,missä itse tunnet olosi hyväksi!

    • 24041993

      No jo on koko lapsellinen mies en muuta sano!!!!

    • ....................

      Ahhahhah, en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Minulla oli exän kanssa juuri päinvastaisesti: Hän halusi minulle lyhyet hiukset ja minä pidemmät.
      Päätin, etten ala kulkemaan kenenkään pillin mukaan. Pidän sellaiset hiukset, jotka ovat omaa tyyliäni. Meikkaan kuten haluan, pukeudun kuten haluan. En ymmärrä miksi tuollaisista asioista pitää valittaa? Kuitenkin omallakin kohdalla miehet ovat nimenomaan kehuneet, että pitävät siitä miten varma olen, enkä kenenkään kynnysmatto.
      Särähti tämän vuoksi vähän omaan korvaan se, kun yksi mies monista mua kehuneista yllättäen valittaa tyylistäni...

    • Max 2 vuotta

      Lyhyet hiukset = Lyhyt avioliitto.

    • pwingåuagbåäai'

      Eikö miehesi tunne itseään mieheksi, kun sinulla on lyhyet hiukset?

      MIkäli olet pantavannäköinen kelpaat muille miehille lyhyillä hiuksilla ihan koska vaan.

      Miehesi on munaton ja vanha-aikainen mulkkuemäntä.
      pistä hänet kasvamaan miehuutta lähettämällä hänet Jokerit-Hifk matsiin.

    • aikuinenkin jo

      No joo, toivottavasti on jo entinen miesystävä. Itse kannat tukkasi ja itse päätät millaisen haluat, ei kukaan muu.

    • kaljuunnun

      Kuvitelkaa miltä näyttää naisella harventuneet hiukset, jo osittain kaljuja läikkiä siellä täällä ja sitten jos vielä ne ainoat jäljellä oleva haivenet pidetään pitkinä! Olen itse hyvää vauhtia menettämässä hiuksiani jostain tuntemattomasta syystä ja ei tulisi mieleenkään yrittää vielä kasvattaa lisäpituutta niihin pariin karvaan jotka ovat vielä päässä. Peruukkeja löytyy jo muutamia kaapista pahimman varalle.

    • miss kekkonen

      Minä aion ajattaa pääni sängeksi/kaljuksi. Kysyin just eilen tyttökaverilta jos viitsii ajella mun pään ja lupasi! : -)

      Olen ajatellut asiaa jo kauan, monta kuukautta miettinyt, ja nyt se päivä koitti että teen sen!
      Ja mitä joku äijänruttu siitä ajattelee on mulle just niin täysin yks hailee. Oma on pääni ja oma on tukkani.
      Karavaani kulkee koirat haukkuvat ; -)

      • Reality Check!

        "Oma on pääni ja oma on tukkani."

        Näin järkeilee nainen, mutta mitä sanovat Kirjoitukset.

        Et omista edes itseäsi
        1 Kor 6:19 - "What? know ye not that your body is the temple of the Holy Ghost which is in you, which ye have of God, and ye are not your own?"

        Pääsi ei ole sinun (niin kuin ei ole miehenkään pää hänen, vaan Kristuksen)
        1 Kor 11:3 - "But I would have you know, that the head of every man is Christ; and the head of the woman is the man; and the head of Christ is God. "

        Mutta kuitenkin kaikki on Jumalasta
        1 Kor 11:12 - "For as the woman is of the man, even so is the man also by the woman; but all things of God."

        Pitkät hiukset on annettu kunniaksi ja loistoksi naiselle
        1 Kor 11:15 - "But if a woman have long hair, it is a glory to her: for her hair is given her for a covering."

        Näin on Kirjoituksiin kirjoitettu.

    • melkein kalju nainen

      Itse olen hius-fetisisti. Omat hiukseni eivät koskaan ole kasvaneet pitkiksi ja ovat ohuet ja olen koko aikuisikäni käyttänyt peruukkia. Nyttemmin ne viimeistekin hiukset ovat irronneet. Peruukit ovat nykyisin hyvin luonnollisen näköisiä.

      Tämä vaan yleisesti tiedoksi.

    • ex nainen

      Minäkin joskus ajattelin, että leikkaan hiukset lyhyeksi. mies ystäväni sanoi, että naisella kuuluu olla pitkät hiukset. Sitten kävikin, että se petti viiden vuoden suhteen aikana kahdesti ja molemmilla naisilla oli lyhkäset hiukset.

    • Käyttäymistieteessä.

      Lyhyet hiukset symboloi nöyrtymistä,alempiarvoista. Johtajilla, kuninkaat,kuningattaret ym.on aina ollut pitkät hiukset,taas alamaisilla,orjilla, ym.lyhyet tai kaljuksi ajetut päät. Nykyäänkin on lyhyet hiukset esim.poliiseilla,sotilailla,vangeilla. Kukapa esim. on nähnyt vetovoimaista sänkipäistä Hollywood naistähteä,tai lastenleluista tuttua Barbi nukkea? Eli,jos haluaa olla viehättävä ja vetovoimainen nainen,niin silloin kannattaa kasvattaa pitkät ja hyväkuntoiset hiukset.

      • S

        Paljonkin vetovoimaisia lyhythiuksisia Hollywood-naistähtiä

      • Kumpi on parempi?

        Myös ikä ratkaisee. Kumpi on tyylikkäämpi tai seksikkäämpi: Katri Helena lyhyillä hiuksilla vai Annikki Tähti pitkillä hiuksilla?

    • gojimarja

      Ei aito rakkaus ole hiuksista kiinni - ei siitäkään vaikka toinen sairastuisi, vammautuisi( silloin sitä vasta rinnalla ollaankin!) Nuoret miehet, ja epäkypsät ja vain seksikeskeiset ovat asia aivan erikseen!

    • Rehellinen:mies

      Se nyt vaan on niin että hiukset lyhyeksi leikkaamalla naisesta tulee äijämäinen. Ei sytytä, ei alkuunkaan niin kuin pitkähiuksiset.

    • körmynokka112

      Joo'o.. miehesi on pissapää. End of story. Monille naisillehan nimenomaan SOPII lyhyt letti, koska se tuo esim. kauniisti esiin kasvonpiirteet ja niskan.. potkaise se elukka pellolle

    • masa

      Lyhyt hiuksinen nainen = NAM!

    • zmzmzmzmzmzmzmzm

      Naisella kuuluu olla pitkä tukka ja oman värisensä.

    • Hanki perukki ja pidä sitä niin kauan että omat kasvavat, tai yritä kohotaa itse tuntoasi, sillä miehelläsi on jokin muu syy siihen että ei halua,
      pitäsköhän sen itensäkin mennä peilin eteen alasti ja tutkia mitä sieltä näkyy.
      taitaa pelätä totuuta, ei kai ne halut johdu ulkonäöstä,ainakaan minusta.

    • Voi hyvänen aika. o.O

      Itse ainakin pitäisin juuri sellaset hiukset kun itse haluan, saattaisin muilta ehkä kysyä mielipidettä mutta kyllä se oma mielipide on tärkein, mistä itse tykkää ja millasessa tyylissä itse viihtyy.

      Entä jos jommallakummalla teistä olisi vaikka sairaus joka veis hiukset, miten mies suhtautuis siihen? Olisko asia sillon eri vai onko sillonkin hiukset pakolliset?

      Ja hiukset kasvaa nopeasti takas.

      Mutta siis törkeetä käytöstä tollanen mieheltäs, vois vähän miettiä mitä suustansa päästää, ei sun sellasta tarttis sietää. Miehes tässä on tehny väärin haukkumalla sua ja miehes mielipiteet on sen omia, monet muut voi olla taas sitä mieltä että tukkas on huippu tyylikäs? Tekis mieli sanoa että älä välitä miehes mielipiteistä mutta se on varmasti vaikeaa jos kokoajan sitä saa kuulla. :S

    • 13+3

      Nainen ei ole koskaan kauniimpi lyhyessä kuin pitkässä tukassa. Kauneimmat saattavat olla yhtä nättejä lyhyen kuin pitkänkin tukan kanssa, mutta ei ikinä paremman näköisiä. Tämä ei edes ole mielipidekysymys, vaan evoluutiobiologiaa. Pitkät hiukset ovat samanlainen terveyden ja lisääntymiskyvyn mittari kuin lantio-vyötärö-suhde, sopiva rasvaprosentti tai kasvojen symmetria. Nämä ovat kaikki asioita, joista vallitsee universaali konsensus miesten kesken. Jollain voi olla fetssi lyhyeen tukkaan kuten jollain voi olla fetissi lihavien naisten suhteen, mutta poikkeuksia nämä ovat.

      • hohhoijaa

        ai ei ole mielipidekysymys, kun suomessa satutaan yleensä arvostamaan pitkiä hiuksia lyhyitä enemmän? :D ei taida edellinen kirjoittaja olla mennyt tukholman reissua pidemmälle tai pätenyt koulussa.

        esim. Masai heimossa afrikassa naiset leikkaa hiukset kokonaan pois, koska se on heidän mielestään KAUNISTA. evoluutiossa ihmiset tuntevat vetoa eri pituisiin/kokoisiin/näköisiin/muotoisiin/värisiin henkilöihin. näin varmistetaan, että kaikenlaisia jälkeläisiä syntyy, koska tietyt ihmiset sopeutuvat uusiin olosuhteisiin toisia paremmin.

      • 18+12
        hohhoijaa kirjoitti:

        Harvinaisen huono esimerkki joku masai. Kysypä masaimieheltä onko kalju suomalaisnainen kauniimpi kuin pitkätukkainen suomalaisnainen niin saat kuulla totuuden. Kulttuurin kauneusihanteet eivät ole sama asia kuin ne geeneihin koodatut.

      • yleissivistys 0
        18+12 kirjoitti:

        Harvinaisen huono esimerkki joku masai. Kysypä masaimieheltä onko kalju suomalaisnainen kauniimpi kuin pitkätukkainen suomalaisnainen niin saat kuulla totuuden. Kulttuurin kauneusihanteet eivät ole sama asia kuin ne geeneihin koodatut.

        ??? siitä huolimatta vaikka heidän mielestään suomalaiset naiset olisivat rumia kaljuina miten se voi kaikkien geeneihin koodattu, että pitkät hiukset on kauniita, jos masai heimon mielestä kaljut masai naiset ovat kauniita?

        ja esim. mitä tulee fetissiin lihavia naisia kohtaan: kun euroopassa elettiin aiemmin köyhyydessä, lihavia ihmisiä pidettiin kauniina, koska se oli rikkauden merkki. samoin afrikassa useissa heimoissa edelleen lihavuutta pidetään kauniina. se ei todellakaan ole mikään fetissi juttu. aasiasa arvostetaan kalpeutta, kun he tekevät paljon ulkotöitä ja länsimaissa arvostetaan rusketusta, koska se on ns. vaikeammin saavutettavissa. ELI KAUNEUSIHANTEET EIVÄT TODELLAKAAN OLE GEENEIHIN KOODATTU.

    • Kahden kauppaa

      Minä minä minä minä minä!

      Ei puolison, elämänkumppanin, rakastajan mielipidettä tarvitse kuunnella koska minulla on oikeus!

      Jos ei miehelle kelpaa niin lähteköön vetämään! Minä minä minä!

      Ja mitä sitten, jos lähtee? Itketään kuinka mies on sika kun ei halua elää minä minä minä minä -feministin kanssa alisteisessa suhteessa.

    • Tee hiustenpidennykset jos sopii sinulle, itselle, etkä jaksa riidellä

    • Nainen28

      Kyllähän mieheltä voi mielipidettä kysyä ulkonäköasioista, mutta ei miehen sana mikään laki ole! Rakastan miestäni ja haluan miellyttää häntä, mutta jos hän solvaisi ja haukkuisi minua sen takia, että lihoisin tai leikkaisin hiukseni niin laittaisin kyllä vaihtoon. Miten sellaista miestä voisi kunnioittaa, joka saisi olon tuntumaan rumalta ja arvottomalta? Vastaus on, että ei mitenkään. Miesten kannattaisi vähän miettiä miten ilmaisevat asiansa.

    • elämä jatkuu....

      Ei herranjestas elämä voi tuohon kaatua!
      onhan elämässä tärkeämpiäkin asioita, hiekset kasvaa takaisin ja entistä ehompana!
      Sulla on kyllä tosi tyly mies, en ihmettele jos itsetunto pettää, minäkin olen leikkuuttanut hiukseni joskus, mutta vähitellen, ensin 10cm, vähän ajan kuluttua polkaksi...ja sitä rataa ja ja nytkin on ihan lyhky...eikä mies ole koskaan kommentoinut nekatiivisesti:)

    • TakkuTUKKA

      Jos sinun viehätys on perustunut pelkästään pitkiin hiuksiin, niin mies vaihtoon. Todella hataralla pohjalla on tämän herran tunteet olleet.

    • asfsafaasffas

      SE vaan on makuasia... nuo hiukset. Ite tykkään pitkistä hiuksista ja mielestäni lyhythiuksiset naiset ei miellytä. En silti ole niin urpo että alkaisin siitä naista haukkumaan. Varsinkaan jos nainen itse niistä lyhyistä sitten tykkää.

      Se että nainen ITSE tuntee itsensä kauniiksi on kuitenkin pääasia näissä ulkonäköasioissa. Samoin miehella tietty myös.

    • YoungAtheist

      Mä rakastan lyhyt hiuksisia tyttöjä : ) se on nuorehko tuulahdus siihen stereotypiaan, että kaikkien tyttöjen hiukset pitää roikkua pepussa asti.

    • lumpeenkukkanen

      Mitä loppujen lopuksi tekee miehellä, jolle merkkaa tukka noin paljon. Sinunhan se pitäisi itse olla se rakastettava, tukasta riippumatta. Mielestäni on psykologista väkivaltaa, jos miehesi painostaa ja alentaa sinua seksuaalisesti tukkasi takia, eikä jätä sinua. Joku kunnioitus sentään pitää toista kohtaan olla. Sinä olet varmasti kaunis. Miehesi vain on vanhanaikainen idiootti, joka ei näe puuta metsältä. Laitappas miehellesi elämän säännöt selviksi, ei ole sinun tehtäväsi tuollaista käytöstä sietää, jos ei parane niin mies olkoon hyvä ja lähteköön hakemaan sitä stereotypiaansa. Jos asiat ei parane, löydät varmasti jonkun huomioonottavan miehen. Tehtäväsi ihmisenä on suojella itseäsi myös psykologiselta väkivallalta ja elää onnellisena. Se ei nyt täyty. :)

    • playerr222

      itse tykkään pitkähiuksisistä naisista.. puolipitkät vielä menee mutta lyhythiuksiseksi muuttuminen pitkähiuksisesta saattaisi tappaa mielenkiinnon.. hiukset ovat naisen kruunu. haluaisitko että lihaksikas miehesi muuttuisi sohvaperunaksi tavattuasi.. ota sohvaperuna jo valmiiksi niin ei varmaan ole väliä hiuestenpituudella.

    • Miss-International-

      Aivan sama.. Suomalainen nainen aina vähän "ruma"..

    • situ

      joo jos sun miehes on viel viistoist vuotis tasol.mitä vanhemmaks nainen tulee sen seximmääks ne lyhyemmääks ja hyvin leikatuks tukka on aikas jees.sun miehes on vaan mustasukkanen kun näytät niin vitun hyvältä ja nuoremmalta.mitä hän ei voi itse näyttää.se pelkää et löydät jonkun paremman.siks se sanoo noin.kokemusta on.

    • no todella yök jos näyttää jollei susanna ruotsalaidselle

    • Karvaisten kaveri

      Odota, kaipa hiuksesi vielä kasvavat näteiksi.

      • Näin sanoo miehet .. Naiset taas sanoo .. Leikka hius lyhkäsexi ja sitten he pistävät peruukin päälle ja vievät sun miehesi .. Olkaa itsekkäittä naiset ja kärsi seurauxet..

        Onko niin että on tärkempi että naiset ihailee sun tukkasi kun miehet ?? Mikä fetissi-ilmiö se on.. Onko se sairasta lesboilmiö ????

    • http://adf.ly/3jmKZ
    • hullu nykyaika

      Lyhythiuksiset naiset on kuin kynittyjä kanoja!
      Seuraava naisten muoti on varmaan naaman muokkaaminen lordin näköiseksi ja kukaan ei saisi sanoa että onpa järkyttävä ulkonäkö vaan jos nainen itse pitää sitä kauniina niin kaikkien muidenkin on pakko hyväksyä se? Lapsille sataa syytteitä ulkonäkösyrjinnästä kun poloiset pelkäävät mutta ei sekään muuta naisten mieltä, korkeintaan 20v myöhemmin katsotaan nolona kuvia lordimaski naamalla että olipa järjetön muoti.
      Minua kuvottaa nuo lävistyksetkin ja tatuoinnit mutta eihän sitä saa sanoa mitään. Sitten lävistyksien ja tatuoijien ottajat kehuvat että näitähän voisi ottaa lisääkin kun kukaan ei sano mitään.... ei helvetti...

    • ansku000

      Kaksi sanaa: Jätä se!

      Jollain miehillä on tosiaan pitkätukkafetissi, mutta itse en sellaista miestä kumppanikseni kelpuuttaisi. Jos tukka on niin iso asia niin arvomme eivät sitten muutenkaan kohtaa. Älä nyt ihmeessä anna miehesi latistaa itsetuntoasi vaan nauti uudesta seksikkäästä tukastasi. Voin kertoa että jos et miehellesi lyhyttukkaisena kelpaa, niin kyllä niitäkin miehiä löytyy jotka tykkää :-) Kannattaa vain valita kampaaja hyvin, jotkut leikkaavat naisellekin miesten mallin.

      Ja kysynpä vielä että kuka erehtyisi luulemaan esimerkiksi lyhyttukkaista Halle Berryä, Keira Knightleyta tai Michelle Williamsia mieheksi... ::))) Lyhyt tukka voi olla todella naisellinen ja seksikäs!

    • keijottaja

      Jos sinä elät parisuhteessa, niin sinun tulee huomioida myös miehesi mielipide, vaikka kyse on sinun hiuksistasi.

      Minun vaimoni ei koskaan leikkaisi hiuksiaan lyhyeksi, eikä varsinkaan ilman minun lupaani. En minäkään ajelisi kaljua kysymättä hänen mielipidettään.

    • ruunakallava

      Sanos ukkollesi - minä en halua sinua kun sinulla itselläsi on lyhyet hiukset. Minusta mies jolla on pitkät hiukset ovat todella seksikkäitä. Et kai ole sortunut lyhythiuksiseen mieheen.

    • l4dy

      Jos hiukset kasvavat pitkiksi, miksi ruveta leikkaamaan? Eri asia jos on jotai nsairauksia jotka vaikuttavat hiuksiin negatiivisesti.

      Pitkien hiusten epäkäytännöllisyydestä on turha lässyttää, ihan samalla tavalla hienot vaatteet/meikit on epäkäytännölliset..

    • Linnea

      Ei hyvää päivää! Hiuksiinko miehesi rakastui, vai naiseen niiden alla??
      Aivan käsittätöntä tyranniaa vaatia puolisoa pitämään hiusmallia jota tämä itse ei halua.. Ja yhtä ärsyttävää nössöilyä on antaa puolison puuttua omaan ulkonäköön... Ei onnistu meillä, ei puolin eikä toisin. Kyllä ne on ihan muut ominaisuudet kuin hiukset tai muutkaan karvat joiden takia olemme toisemme valinneet, eikä mulle tulis ikinä EI IKINÄ edes mielen viereen esittää mitään vaatimuksia mieheni ulkonäöstä! Enkä IKINÄ kuuntelis sanallakaan mitään mussutusta siitä, millaiset hiukset mulla pitää olla, jotta miestä miellyttää.

      • up yours

        Hitto kun voisi vaihtaa kaikki suomalaiset naiset virolaisiin naisiin. Yksikään suomalainen mies ei itkisi entisen naisensa perään

    • Mies30v.

      Pakko kertoa miehistä näkökulmaa tähän hiusasiaan. Naiset alkavat tietyssä iässä haikailemaan lyhyen tukan perään ja se alkaa yleensä sen jälkeen kun nainen on vakiintunut, eli miestä ei enää tarvitse ulkoisin avuin saada kiinnostumaan itsestään. Nainen selittää asian itselleen, että lyhyet mallit ovat muotia, tai, että pitkä tukka on niin huonokuntoinen, vaikka tosiasiassa tukkaa ei tarvitse kyniä lyhyeen malliin vaan huonokuntoisen leikkaus riittää. Aika harvalle naiselle sopii lyhyet hiukset ja naisesta tulee jollain tapaa poikamainen ja ei-seksikäs miehen silmissä.

      Selvästi vanhemmalle naiselle lyhyen tukan leikkaaminen voi olla hyvä juttu, mutta tarkoitan tällä hieman ulkonäöstä ym.asioista riippuen vähintää 40, mutta yleisimmin 50 naista. Nuoren naisen jolle pitkät hiukset vielä sopivat, kannattaa suosia pitkiä malleja mahdollisimman pitkään, koska ne ovat miehen silmissä naiselliset ja seksikkäät.

      Ymmärrän miehesi reaktion täysin, vaikka tietysti on väärin toista kohtaan käyttäytyä noin suoraviivaisesti. Sellaisia me ihmiset ollaan, loukataan niitä joita eniten rakastetaan.

    • Selvä juttu

      Naisella pitää ehdottomasti olla pitkä tukka. Ymmärrän hyvin miestäsi miksi hän pahoitti mielensä. Lyhyet hiukset masentavat, ovat epämuodikkaat naisella ja järkyttävät miehen jos ei kerro etukäteen leikkauttavansa ne lyhyiksi.

      Oma vikasi. Et olisi saanut leikkauttaa hiuksiasi lyhyiksi. Olen pahoillani mutta tunnen syvää empatiaa ainoastaan miestäsi kohtaan. Teit ilkeän tempun.

      Toivottavasti otit opiksesi.

    • gfdfgdgfsdfddfgsasf
    • tuukkaaa

      Itsekään en lyhyt tukkaisista syty, keskiverto nainen pitkällä tukalla voitaa Halle Berryt tätikampauksilla mennen tullen. Onneks sen tukan ei mulle tarvi olla kuitenkaan niin kauhean pitkä, kunhan menee ponnarille.

      Kyllähän ihmiset kuntoilee ja näkee paljon muutakin vaivaa sen eteen että kumppani pitäis heistä, miehenä voisin kyllä kasvattaa pitkän tukan jos se ois tärkeää mun naiselle.

      Se miten mies kommentoi tuota asiaa oli kyllä moukkamaista, en kyllä itse koskaan sanois noin suoraan.

    • ;:)

      Tiedän myös yhden tytön, joka leikkasi hiukset siiliksi. Hänen poikaystävänsä haukkui häntä lesboksi, ja että hän näyttää ihan lesbolta. Tyttö sai tarpeekseen haukkumisesta, ja jätti hänet.

      En kehota sinua jättämään tätä poikaystävääsi. Hän ehkä pitää enemmän pitkähiuksisista naisista, ja jotkut pojat taas tykkäävät esim. blondeista. Mutta ehkä hän tottuu hiuksiisi ajan myötä.

      mieti että eikö häntä kiinnosta suhteenne sen verran, että hän hyväksyy hiuksesi vai pitääkö hänen tehdä siitä niin suuri numero? (:

    • Tyhmyyttä riittää

      Tyhmä! Kehtaat vielä kirjoittaa asiasta julkisesti. Heitä äijäs mäelle, ei ole sinun arvoisesi!

    • tukkatyttö

      Onpa uskomatonta ja masentavaa huomata, miten suuri osa täällä hyväksyy naisen vain tämän ulkomuodon ja hänen karvojensa perusteella eikä naista ihmisenä... Uskomatonta. Mitä hemmetin väliä on hiuksilla terveessä parisuhteessa ja yleensäkin suhtautumisessa toisiin ihmisiin??
      Vaikka itsekin tottakai kiinnitän huomiota vastakkaisessa sukupuolessa ulkonäköön, enemmän minua ne kasvot kiinnostavat kuin mitä niiden ympärillä on! Ei ihme että Suomessa niin monet miehet itkevät naisettomuutta kun luokittelevat naisia vain tukan pituuden perusteella.

      Itse olen ollut pitkähiuksinen suuremman osan ikääni, pari vuotta sitten pätkäisin ihan koska vain halusin vaihtelua. En sen takia, että halusin näyttää miehekkäämmältä, tai että minulla olisi ollut jo mies haavissa eikä tarvitsisi enää panostaa, vaan koska yksinkertaisesti halusin ottaa selvää pitäisinkö siitä mallista enemmän! Ja ei ole kyllä vaikuttanut mitenkään miestarjontaan hiusten pituus ikinä (tosin sivuutankin ne yksilöt jotka eivät naisessa muuta näe kuin ne päästä esiin tunkevat kuolleet solut..).

      Herätkää ihmiset, ja katsokaa toisen ihmisen sieluun älkääkä ajan kanssa katoavaan kuoreen!

    • SeoPetriiNyygåård

      Jos naiset leikkaavat hiuksensa, ei minun tarvitse shaveta puskaani. Se on valtava.

    • ffffffffffffffffffff

      Kukas nyt kynittyä kanaa haluu?Pakastebroilereita saa kaupasta,vedelköön sitten sitä broiskua!!1!
      Karmeen näkönen akka lyhyissä hiuksissa on totaalinen turnout!!!!!!!

      • oiuhoihnioj

        .

        Sanompa tässä miesten yleisen mielipiteen, joka osuu lähes kaikkien miesten kohdalle.

        Lyhyet hiukset sopii todella harvoille naisille, lähes poikkeuksetta ne vanhentaa ja rumentaa. Ja niille joille lyhyet sopii, pitkät sopisi lähes aina paremmin.

        Vielä jos lyhythiuksisella naisella on vielä miesmäinen pukeutuminen (farkut ja collegepaita jne) on ilmestys aika hirveä. Tätä ilmenee paljon 30 naisilla

        En tiedä yhtäkään miestä joka pitäisi lyhyistä jiuksista naisilla.

        Tämä ei ole mikään kontrollifriikkimustasukkaisuuskohtaus, vaan miesten yleinen mielipide, kestäkää se!

        Rauha, pliiiiis!
        .

    • nooh, klassisesti naisia on aina rangaistu leikkaamalla/nyhtämällä hiukset lyhyiksi koska tämän on todettu vaikuttavan naisiin lannistavalla tavalla, kun hiukset ovat naisen kruunu ,. vapaaehtoisesti hiuksensa kynittävä on tässä mielessä siis kummajainen ja sitä pidetään jossain määrin mielipiteen ilmaisuna tai kannanottona ,.
      ja sitten on tietysti lesbokulttuuri jossa lyhyt tukka näyttää olevan jonkinlainen perusjuttu ,. että vaikka siinä naisia ollaan niin jotain maskuliinista säväystä siihen pitää niidenkin saada ,.

    • Pitkä tukka on Jees.

      Kyllä hyvin hoidettu pitkä tukkla on naisellinen, se kiharapilvi on hyvin sexsikäs ei voi muuta sanoa kuin kasvata pitkä tukka ja hoida sitä hyvin.Kerron esimerkin : Tulin kotiin ja nainen oli selin minuun oli vaimoni joka oli leikkauttanut tukkansa lyhyeksi, hänellä oli hyvin tuuhea tukka ja sopi erinomaisesti hänelle.En tuntenut häntä takaapäin lyhyen tukan takia, eikä se sovi hänelle lainkaan osa ulkonäöstä on pois, mutta hän ei sitä myönnä kun lyhyt tukka on helppo hoitoinen,hänen luiset kasvonsa pehmenee pitkässä tukassa.

    • Mies

      OK, miehesi on selvästi pettynyt, hän pitää pitkätukkaisista naisista. Jos hän oikeasti ottaa myös sinut huomioon hän pääsee siitä yli nopeasti. Jos ei, niin oletko varma, että hän on valmis tasapainoiseen suhteeseen kanssasi muissakaan asioissa. Olisiko tällöin jotain muuta taustalla jossa tuo tuikanpituus antaa väylän purkautua.

      Itselläsi ei ole mitään hävettävää, olet varmasti naisellinen myös lyhyessä tukassasi. Pidä mielialasi korkealla äläkä anna epäilyksen kalvaa mieltäsi.

    • akkahki

      Kumppanisi reaktio oli kovin lapsellinen, mutta minusta se kertoo paljon siitä, millaisista naisista hän pitää. Minkäs hän sille voi, jos hänen mielestään pitkät hiukset ovat naisella kauneimmat? Ehdottomasti suurin osa tuntemistani miehistä ihailee pitkiä hiuksia naisella, ja olen itsekin sitä mieltä, että pitkät hiukset ovat lyhyitä kauniimmat. Toki jos hiukset ovat huonokuntoiset tai epäluonnollisen väriseksi värjätyt, ne ovat aina rumat hiusten pituudesta riippumatta. Joku sanoi aikaisemmin, että Marilyn Monroella oli lyhyet hiukset. Olivathan ne melko lyhyet, mutta jos katsoo hänen nuoruuskuviaan, jossa hänellä on pitkät ja melko tummat kiharat hiukset ja vailla pakkelikerrosta, niin huomaa selvästi, milloin hän oli kauneimmillaan! 50-luvulla naisten lyhyt tukka taisi muutenkin olla muodikasta, joten hänelläkin oli sellaiset ihan senkin takia. 60-luvun tyyli-ikoni Twiggy taas oli lähinnä tyttöjen ihannoima, ei niinkään poikien ja miesten. Sehän on tutkittu juttu että naiselliset piirteet miellyttävät miehiä kaikkein eniten - siis kurvikas vartalo jne. Pitkät hiukset ovat mielestäni myös hyvin naiselliset, enkä siis ihmettele yhtään, miksi miehet usein sellaisia jumaloivat. Joskus olen nähnyt kauniita lyhyitä hiuksia, mutta varsinkin nykyään ne usein ovat omituisesti kynittyjä ja ruman värisiä: sellaiset eivät vaan sovi kenellekään.
      Hiukset ovat tietysti omasi ja sinä itse päätät, mitä niille teet. Mieti kuitenkin, että eikö sinua häiritsisi, jos kumppanisi tekisi jotain radikaalia ulkonäölleen ja muuttaisi kenties jotain sellaista piirrettä, josta erityisesti pidit? En ainakaan itse ilahtuisi jos mieheni yhtäkkiä lihoisi 20 kg eikä aikoisi tehdä asialle mitään tai vaikkapa ottaisi ruman tatuoinnin tai leikkaisi päänsä kaljuksi (inhoan kaljuja). Itselläni on ollut käytännössä aina pitkät hiukset, koska ne sopivat minulle parhaiten ja ovat kauniit. Joskus nuorena leikkasin tukan lyhyeksi, mutta inhosin niitä, ja niiden laittaminen kesti paljon kauemmin kuin pitkän tukan laittaminen. Hyväkuntoiset pitkät hiukset kun eivät pahemmin laittoa kaipaakaan.
      Toivottavasti saatte asian sovittua. On tietenkin harmi, jos ette ole samaa mieltä siitä, milloin näytät parhaimmalta.

    • noh...

      ...to be honest, en kyllä kovasti lämpenisi jos sokkotreffeillä yms. tulisi seuralaiseksi pitkätukkainen mies, tuskin tulisi toisia treffejä. Pinnallista tai ei, mun mielestä miesten pitkä tukka ei pue yksinkertaisesti pue ketään ja antaa vaan kantajastaan sotkuisen hälläväliä fiiliksen. Ei tarvii olla mikään orlando bloom mutta omasta ulkonäöstä pitää huolehtia, piste. Sama pätee varmasti monilla miehillä lyhyttukkaisia naisia kohtaan. Tää on vaan tietty oma mielipiteeni, moni varmaan pitäis mua pinnallisena mut ihan sama. Joskus sisäinen komeus/kauneus ei riitä ja sillon pitää tehä ulkonäölle jotain. En nimittäin yhtään itsekään ihmettelis jos poikaystävä ei lämpenis jos vetäisin tukan lyhyeksi ja lakkaisin käyttämästä meikkiä, ei ole meikäläistäkään missin piirteillä siunattu mutta pienellä päivittäisellä panostuksella saa paljon aikaan. Mullekin tulee kiva fiilis kun huomaa että oma ulkomuoto miellyttää kullan silmää ja kuola alkaa valua;))

    • 6+17

      Omasta mielestäni lyhyt tukka vanhentaa ja tekee naisesta miesmäisen. Joillekin lyhyt sopii, mutta pitkä tukka sopisi useimmille heistäkin paremmin. Jos aloittaja ei edes kysyny miehensä mielipidettä ennen hiusten leikkaamista, niin melko itsekäs ihminen on. Itse ainakin yritän miellyttää kumppaniani niin käytökseni kuin ulkonäönkin suhteen.

    • Dala

      Itse leikkuutin pitkät hiukset lyhyeksi neljä vuotta sitten. Pitkään sitä harkitsin ja olen viihtynyt tosi hyvin. Myös muut ihmiset on kehuneet ja miehetkin on tykänneet.
      Mielestäni pitkillä hiuksilla on ikäraja. Eli kohta 40 täytettyään on ihan nuorekasta leikkuuttaa tukka lyhyeksi. Suurimmalla osalla tytöistä on nuorena pitkä tukka, ja ainakin itseäni alkaa myös muiden pitkä tukka kyllästyttää kun ikämittari alkaa näyttää neljääkymmentä viidestä nyt puhumattakaan. Osa vaan on jämähtäny siihen nuoruuden ihanteeseen.. Mutta pitkä tukka ei näytä enää hyvältä viiskymppisellä naisella..

      • Dala

        Olis muuten hauska tietää moniko kalju mies on kirjoittanut tänne pitävänsä ainoastaan pitkätukkaisista naisista.
        Ei kaikki naisetkaan pidä kaljuista miehistä, vaan kun tahtoo tukka harveta äijien päästä niin eihän niitäkään voi heti heivata pellolle sen takia.. vai voiko...

      • mies40+

        Pidän lyhyistä hiuksista naisilla. Naisystävällä oli pitkät hiukset ja ehdotin hänelle, josko hän leikkauttaisi hiuksensa lyhyiksi. Hänkin harkitsi jonkun aikaa ja katseltiin netistä yhdessä lyhyitä hiusmalleja, joista valittiin molempia miellyttävä. Eräänä aamuna hän lähti kampaajalle ja palasi sieltä aivan uudesti syntyneenä lyhyttukkaisena.

    • Mie vaan

      Itselläni oli aikaisemmin samanlainen uikuttaja ukko, annoinkin hänelle kenkää ja pyysin etsimään itselleen sitten pitkäletin. Jos pitkät hiukset ovat ohkaiset ja huonokuntoiset ei niiden perään kannata itkeä. Jokaiselle sopii omaan tyyliin ja kasvoihin omat hiusmallit. Hiukset eivät pelkästään naista tee vaan kokonaisuus, siisteys ja se, että on tyylikäs. Minä en ainakaan tuollaista typerystä ja loukkaajaa kuuntelisi päivääkään!!!!

    • mjpen pjdf

      Pitkät hiukset ovat naiselliset. Kun venäläisen tai thainaisen kanssa seurustelevalta mieheltä kysyy miksi ei ole suomalaisen kanssa tai mikä tekee omasta puolisosta erilaisen, niin vastaus on poikkeuksetta se naisellisuus. Toki tähän kuuluu varsinkin virolaisilla ja venäläisillä myös mm. korkokenkien ja hameiden laajempi käyttö, mutta thaikkujen perusvaatteina ainakin siellä etelässä on liian iso t-paita, shortsit ja sandaalit. Meikkiäkään eivät juuri liikaa käytä, mutta ovat silti naisellisia. Ja selittävä tekijä on 70-prosenttisesti pitkä ja tuuhea tukka. Siellähän on pikkutytöillä aina lyhyeksi leikatut hiukset eikä varsinkaan maaseudulla saa tyttö edes mennä kouluun pitkässä tukassa koska se ei kuulu koulupukuun, mutta sitten teini-iässä annetaan hiusten kasvaa eikä sitä hevin enää leikata vanhempanakaan.

      Miehet pitävät pitkistä hiuksista naisilla. En tunne yhtään miestä, joka pitäisi enemmän lyhyistä.

    • MIESNÄKÖKULMA

      Asia on todella yksinkertainen: pitkä tukka tekee naisen! Kynityt kanat ovat lesboja tai ainakin "sukupuolettomia", hyvin epäviehättäviä olioita. Normaali heteromies tykkää pitkätukkaisesta naisesta, se että miehesi reagoi kuten kerroit kertoo vaan siitä, että hän on todellakin aito ja oikea heteromies ja HÄN PITÄÄ SINUA KAUNIINA sellaisena kuin olet!

      Meillä tämä homma on vaimon kanssa toiminut jo useamman kymmentä vuotta siten, että kumpikin pitää sellaisia hiuksia mistä toinen tykkää. Jos vaimo pyytää minua muuttamaan hiustyylin, niin mielelläni sen teen (vaikka kaljuksi, jos emäntä haluaa). Se, mitä muut ajattelevat ei merkitse minulle mitään, koska mehän mehän olemme olemassa vain toisiamme varten ja meidän tehtävä on miellyttää toisiamme, eikä ketään muuta/ulkopuolista. Oma puoliso on se, joka kaikista eniten joutuu niitä hiuksia katselemaan.

      Huomaa, että palstalla eroamaan yms. neuvovat ovat itse yksinäisiä luusereita, jotka eivät tule kenenkään kanssa toimeen, koska ajattelevat vain itseään. Koko elämään katkeroituna he sitten neuvovat sinuakin eroamaan, ettei sinulla olisi onnea mikä heiltä puuttuu. Älä siis lue heidän neuvojaan! Tällaiset heikot ressukat ottavat eron heti kun tulee pienimpiäkin vastoinkäymisiä. Siis ajattele nyt oikeasti: eroaisiko tervejärkinen ihminen pelkästään hiustyylin takia?

      En usko, että haluat olla yllä kuvatun kaltainen heikko häviäjäressukka, joka luovuttaa tällaisten pikkujuttujen takia. Hiukset kasvaa takaisin ja muista itsekin vaatia miehellesi sellaiset hiukset, mistä itse pidät. Parisuhteessa mennään aina vastavuoroisesti ja kumpikin miellyttää toista.

      Toivotan voimia ja pitkää suhdetta, hiukset eivät ole elämää suurempi asia! Tämän sanon kohta 30 vuoden kokemuksella vakaasta parisuhteesta...

      • Nainennnnnnnnnnnnnn

        "En usko, että haluat olla yllä kuvatun kaltainen heikko häviäjäressukka, joka luovuttaa tällaisten pikkujuttujen takia. Hiukset kasvaa takaisin ja muista itsekin vaatia miehellesi sellaiset hiukset, mistä itse pidät. Parisuhteessa mennään aina vastavuoroisesti ja kumpikin miellyttää toista."

        Ihan uskomatonta settiä. Pitäisiköhän minunkin siis tällä logiikalla dumpata mies, kun en saa häneltä paksuja pitkiä hiuksia, joita pidän miehellä seksikkäinä (hänellä on ohut tukka, joka ei kasva kovin pitkäksi)? Hiusten takia ei voi tulla tuollaista kriisiä. Oma mieheni pitää eniten pitkistä tummista hiuksistä. Halusin vaihtelua, ja leikkautin hiukset hartiapituisiksi ja värjäytin vaaleammiksi. Mieheni kehuu minua edelleen kauniiksi ja seksikkääksi. Myös exäni piti ulkonäöstäni sekä pitkä että lyhythiuksisena. Voin kertoa, että minä en kyllä kauaa katselisi tyyppiä, jolle hiustyylin muuttaminen on ison kriisin paikka. Kyllä ihmisessä joidenkin muiden asioiden pitäisi merkitä hiuksia enemmän.

    • noita näkee

      Se nyt vaan on taivaan tosi, että aika moni pitää pitkistä hiuksista naisellaan, niin minäkin. Jokin puolipitkä polkka vielä menee, jos on kaunis päänmuoto, mutta en ole eläissäni nähnyt kaunista siilitukkaa saati kaljua naista. Hyi helvetti, ihan kuin suoraan Ausschwitzissa riutunut ja tulossa sytostaattihoidoista.

      Eihän ihmisuhde voi olla kummankaan hiuksista kiinni, mutta puolikaljuna tiedän tasantarkkaan, miten varsinkin nuoret naiset suhtautuvat, miettikääpä sitten kaljua naista. Hiukset ovat hedelmällisyyden symboli, niin naurettavalta kuin se kuulostaakin. Tuskin itseänikään kiinnostaisi nainen, jonka tukka on kuin säköiskun saanut kuiva hamppu tyyliin Apulannan Toni ennen kaljua tai Sipe Santapukki. En ylipäätään pidä suomalaisesta hiuslaadusta kuten Katri Helenalla. Katson joka tapauksessa ulkonäössä ja olemuksessa kokonaisuutta ja minkälainen persoona kuoren alta paljastuu, sen jälkeen on aivan sama, onko pitkä, polkka vai siili, se on vain alkuun se ensivaikutelma.

      Tuossa edellä vaikuttaa, että mies kiukuttelee siitä, että nainen on tulossa keski-ikään ja mammalook ei oikein nappaa. Kieltämättä ällöttävää katsella joskus, kun 50-60 nainen vetäissyt nuorten innoittama karmean punaisen värikypärän ja siihen alle ylikasvaneen permanentin ja sekin vain otsalla. Aika epätoivoista, mutta makunsa kullakin.

    • pitkätukkaTYLSÄtukka

      täältä ainakin tulee potku persuksille jos mies sanelee minkälainen mun tukka pitää olla. mies ystäväni erehtyi sanomaan minulle että enkö voisi kasvattaa pitkää tukkaa.. seuraukena oli että seuraavana päivänä menin parturiin ja leikkasin vielä lyhyemmät (ajeltiin sivuilta ja takaa tukka pois) ja lyhyt tukka ei tee miehen näköiseksi tai lesbon näköiseksi.. halle berry on yksi maailman kauneimmista naisista ja hänen erittäin lyhyt tukka on todella seksikäs eikä hän näytä mieheltä tai lesbolta.

      • mies40+

        Pidän lyhyistä hiuksista naisilla. Mutta entä jos miesystäväsi olisi ehdottanut sinua leikkauttamaan hiuksesi lyhyemmiksi? Olisitko ottanut pidennykset? Teetkö aina juuri päinvastoin kaikissa asioissa kuin miesystäväsi ehdottaa?

      • Mies29vvb

        "ajeltu sivulta" jne.. Kuulostaakin jo karmealta.. Sääliksi käy miestä joka joutuu lepson näköisen kanssa julkisesti kulkemaan.

        Ensinnäkin halle berry on tummaihoinen, ei lähelläkään suomalaisnaisen näköinen ja hallen kauneus on upeassa kropassa ja kauniissa kasvoissa joita harvemmin perus suominaisilta löytyy. Pitkä tukka oikean värisenä tekee jopa perus naapurintytöstä sexy-pakkauksen. Ja halle berry olisi hyvin suurella tod.näköisyydellä myös pitkässä tukassa vielä paremman näköinen. Itse ainakin voisin mainita 100 paremman näköistä hollywood-kaunotarta ja heillä kaikilla pitkät hiukset!

      • Voi itku näitä..

        No olipa tosi kivasti tehty tuo tempauksesi. Varmaan suhteenne alkoi kukoistaa, kun teit tahallasi miehen esittämää toivetta vastaan.

      • hgtrehghr

        > ja lyhyt tukka ei tee miehen näköiseksi tai lesbon näköiseksi.. halle berry on yksi maailman kauneimmista naisista ja hänen erittäin lyhyt tukka on todella seksikäs eikä hän näytä mieheltä tai lesbolta.

        Harva nainen kuitenkaan näyttää miltään Halle Berryltä ja hänellekin pitkät hiukset sopivat paremmin.

    • Yhteiskunta voisi vaatiakin tasa-arvoisesti kaikille naisille pitkää tukkaa, koska vaatii lyhyttä tukkaa miehillekin.

      Lyhyt tukkainen nainen seksikäs kun satiinipusero minihame mustat lasit korkokengät tiukkakroppa kiiltävät sukkahousut.

      Voisin väittää lyhyen tukan korostavan naisen kroppaa. Jos on kaunissäärinen ja hoikka, mutta ruma lyttynaamainen daami kannattaa ehdottomasti lyhyt tukka. Saa miesten huomion sinne kroppa puolelle eikä päähän, koska kauniit hiukset vievät muuten katseen sinne ruman naaman seutuville eikä viehkeiden pitkien säärien pariin.

      Pullea nainen kauniilla kasvoilla kannattaa suosia pitkää tukkaa ja tummia kaapumaisia vaatteita... No ihan sama kun vain kaikki itse viihtyisivät tukkiensa alla.

    • mikroletti

      Mutta mitä sitten tarkoittaa lyhyt tukka ja mikä on pitkä tukka? Onhan polkkatukkamallikin ja se voi olla lyhyehkö tai melkein pitkä. Mun miehellä tukka on piiitkänpiitkä eikä sitä saa leikata,mutta oma tukkani vaan sitten lyhenee. Tästä on Anna Babitsinin biisikin.
      ihan oikeesti: mikä ihmeen lattea bigbrother-yhteiskunta - roolit kliseisiä pornojuttuja jostain aivottomien facebookkaajien naamamittaristostandardista! Kahdeksankytluku ja stailit takaisin!

    • ap

      Paljon näyttää herättävän tunteita tämä hiusten leikkuu täälläkin.
      Siinä valossa tajuan miehenikin reaktiota hieman paremmin. Olen asiasta oman mielipiteeni hänelle suoraan sanonut ja ilmoitin että jos ei todellakaan muulla kuin karvoilla ole merkitystä, lähteköön menemään tai maksakoon sitten ne pidennykset ja niiden huollon, plus päivittäisen vaivannäön mitä pitkät hiukset vaativat.
      Ei ollut valmis tälläiseen ratkaisuun ja nyt pitänyt suunsa supussa hiuksista.
      Olen itsekin sitä mieltä että pitkät hiukset on kauniit, mutta hiuslaatu täytyy olla sellainen että ne kohtuullisella vaivannäöllä ovat hyvinhoidetun näköiset.
      Ammattini takia hiukset on päivittäin pestävä ja vaikka käytin aina kampaamon hoitoaineita ja shampoita, ne kyllä menivät todella huonoon kuntoon.
      Minulla ei ole aikaa istua rullat päässä tuntikausia ja föönaaminen rasittaa ainakin minun hiuslaatuani paljon.
      Nyt ei tarvitse niin paljon kuivailla, malli on sellainen että sen saa esim. vahalla nopeasti siistin näköiseksi tai vaikka pörröiseksi jos niin haluan.
      Joku tuolla kirjoitteli ponnarin pitämisestä, sekin kulutti hiuksia erittäin paljon ja oli merkittävä tekijä katkeiluun ja hamppuuntumiseen.
      Ei sitä aina viitsisi olla miehen mieliksi juuri hänen ihanteidensa mukainen, onhan se kiva jos mies tykkää mutta saisi kyllä tykätä myös siitä mitä siellä tukan alla on.
      Oma silmä on jo alkanut tottua ja kaiketi miehenkin, tutut ovat antaneet positiivista palautetta eli hiukan omakin mieli tässä on rauhoittunut.
      Voi olla että vielä joskus kasvatan pitkänkin tukan mutta vain omasta halustani. Olen tykästynyt siihen että saan hiukset nopeasti laitetuksi, jääpähän sitten enemmän aikaa vaikka naaman pakkelointiin. Meikkikin vaikuttaa aika paljon ulkonäköön ja olen tottunut sitä käyttämään. Tämän kirjoitin siksi että en tosiaankaan ole mikään "rekkalesbo" tyyppinen vaan ihan naisellinen nainen, vaatteiden kanssa tai ilman.

    • vänni

      hei. ltse ainakin pidän lyhythiuksisista naisista! (jos se rohkaisee)? syyt saattaa olla syvemmällä ja tuo kampaamossa käynti vain laukaisi totuuden? 0sta peruukki siksi aikaa kun ukko on kotona ja nauti loppuaika siitä et sinun on hyvä olla itsellesi hyvännäköinen! kysy onko pelko että "kauhtuneissa kengissä" et kelpaisi kenellekään muulle? Eli m-sukkaisuus? Hyvä lämmin pipo päähän ja kohti talvea

    • Korvat piilossa

      Olen ihan varma, että olet pirteän ja nätin näköinen uudessa kampauksessasi. Kun itse pidät kampauksestasi ja uudesta olemuksestasi, anna sen näkyä. Ole iloinen ja lyhyiden hiustesi oloinen. Varmasti muutos piristi ja nuorensi sinua, vaikka et varmaan iäkäs olekaan. Totuus on, että lyhyet hiukset nuorentavat. Kyllähän pitkät, hyväkuntoiset hiukset ovat kauniit. Itse nuorempana leikkautin pitkät hiukseni toisen lapsen synnyttyä. Lyhyemmät ovat helppohoitoisemmat. Hiukseni olivat kyllä hyväkuntoiset ja kauniit.
      Ymmärrän toisaalta sinua ja haluasi miellyttää miestäsi. Oma rakkaani sanoo kylläkin myös, että jos naisella näkyy korvat lyhyiden hiusten takia, niin pitää kasvattaa myös jotain jalkojen väliin. No, se on hänen rajua huumoriaan. Hän huomauttelee myös ylipainostani, josta tosin olen pääsemässä erittäin hyvän laihdutusohjelman ja Iskän ansiosta. Kaikesta huolimatta rakkaani sanoo, että hän rakastaa minua juuri sellaisena kuin olen, kun kerron, miten pahalta hänen sanomisensa tuntuu.
      Kaikkea hyvää parisuhteellenne.

      • Kampaaja82

        totuus on kyllä useimpien nuorempien naisten kohdalla niin että lyhyet hiukset vanhentavat. Näin erityisesti alle 30-35 vuotiailla. 50-60v "mummulla" lyhyempi tukka voi vähän nuorentaa ja olla asiallinen, mutta silloinkaan ei tarvitse mitään lepsokampauksia joissa osa siiliä, mm.sivut ja kamala värjätty töyhtö.

    • Älä anna kommenttien vaikuttaa, ei pitkät hiukset naista tee!
      Kun itse olet mielestäsi freshimpi kuin ennen, tokaise miehelles että voisit itsekin parantaa ulkonäköäsi.
      Itse kyllä sanoisin..mitähän kaverisi rakastaa/i pitkiä hiuksiasi vai sinua?
      Kokeilepa vaik sanoa:" kivaa kun muut miehet huomaa ulkonäön parantuneet".
      Se vois herätellä kaveris huomaamaan, että arvostelu voi aiheuttaa eron...jos ei sitä just haluakin??

    • Paljon kokenut

      Juu ilman muuta on naisella oltava pitkät,tummat ja runsaat hiukset!

    • Minulla on vähän erilainen tarina kerrottavana. Huomasin jo ala-asteikäisenä että minuun vetoavat vain lyhythiuksiset naiset. Nyt olen reilu kolmekymppinen ja tunne on edelleen sama. Jostain kumman syystä tapaan yleensä vain pitkähiuksisia naisia. Lyhythiuksiset lähtevät karkuun. Jos näen pariskunnan jossa naisella on oikein poikamaiset lyhyet hiukset niin kihisen kiukusta sillä olen melko varma ettei hänen miehensä osaa arvostaa sitä kuitenkaan. Miksi minä en tapaa sellaisia naisia?
      Short hair woman on seksikäs, rohkea, päättäväinen, perinteisiä rajoja rikkova. En minäkään ole perusmies, minussa on mukana jotain feminiinisyyttä. Siksi haluan että naisessani oliri ripaus maskuliinisuutta.

      • mies40+

        Minulla vähän samoja tuntemuksia. Sain kyllä entisen naisystävän leikkauttamaan pitkät hiuksensa lyhyiksi, mutta en kuitenkaan poikamaisen lyhyiksi. Minusta seksikkäimmät hiukset naisella ovat paksut tummat hiukset, jotka on leikattu niskasta ja sivulta lyhyeksi paljastaen niskan ja korvat.

    • Älämölöä tyhjästä

      Kasvosi ovat edelleen nätit, jos olivat nätit ennen hiusten leikkuuta. Et sinä naamaasi leikannut vaan hiukset.

      Huonokuntoiset ohuet hiukset ovta pitkinä rumat. MInulla oli nuorena paksut hiukset ja pidin ne pitkinä. Iän myötä ne ovat tulleet ohuiksi ja täyteen kaksihaaraisia, joten nyt pidän ne lyhyinä. Mieheni on sanonut että olen hänen silmissään aina se maailman kaunein nainen - olin sitten pitkä- tai lyhythiuksinen, vanha tai nuori, lihava tai laiha.

      Miehesi on tahditon, typerä ja ilkeä äijä.

      Sano hänelle että sinun pääsi on sinun pääsi ja pidät hiuksesi sellaisina että SINULLA on niiden kanssa hyvä olla. Sano että pidät itse nykyisistä hiuksistasi etkä halua kuulla enää yhtään kertaa siitä miten rumat ne ovat. Sano että on oma asiasi jos vaihdat hiusamallia. Hiusmallia voi vaihtaa kun entinen ei toimi, ja sama koskee parisuhdetta: miehen voi vaihtaa, jos mies muuttuu häijyksi.

      Sano että jos hänen ei tee enää mieli koskea sinuun niin pakko ei ole, seksi on aina vapaaehtoista. Mutta että eri asia on, että olet ruvennut miettimään, mitä sinä teet miehellä joka ei halua seksiä kanssasi ja joka koko ajan haukkuu sinua.

      Sano hänelle että naisia on monenlaisia ja miesmakuja yhtä monta. Joku mies tykkää pitkistä hiuksista, joku lyhyistä. Joku mies on sitä mieltä että hänen naisensa pitää valita vaatteensa, ulkonäkönsä ja hiuksensa miehen makua vastaaviksi. Toinen mies on sitä mieltä, että jokainen ihminen sukupuolesta riippumatta päättää sellaisista asioista ihan itse. Joku mies ajattelee, että vaimo on joka tapauksessa kaunis ja rakas, olivat hiukset miten tahansa. Jotkut miehet ovat pintapuolisia ja perustavat parisuhteen aivan tyhjänpäiväisille asioille kuten hiusten pituudelle. Jotkut miehet ovat fiksuja, helliä ja tukea antavaia ja osaavat erottaa olennaiset asiat epäolennaisista.

      Sano hänelle että naisiakin on monenlaisia. Samoin naisten miesmakuja. Sano hänelle näin: ehkäpä joku nainen tykkää siitä kun mies pihtaa ja haukkuu, määräilee mitä nanen pukee ja miten hiuksensa laittaa, joten miehesi kannattaa etsiä itselleen etsiä sellainen nainen. Sinä sen sijaan et tykkää komentelusta, pihtaamisesta etkä haukkumisesta. Tahdot miehen joka rakastaa, rakastelee, tukee ja kehuu.

      Hän ei ole ollenkaan sellainen kuin miehen sinun mielestäsi pitää olla. Sinä et ole ollenkaan sellainen kuin naisen pitäisi hänen mielestään olla. Joten eiköhän tehdä niin että kumpikin etsii itselleen sopivamman puoliosn. Hän etsii sen pitkähiuksisen naisen joka tykkää haukkumisesta ja komentelusta, sinä etsit sen tahdikkaan, ystävällisen, hellän rakastajan jolle hiusten pituus ei ole parisuhteessa keskeisintä.

    • erinlaisuudet

      jumala, loi meihen ja naisen erinlaiseksi.naisella kuuluu olla pitkät hiukset.miehestäsi varmaankin tuntuu et seurustelee miehenkanssa.

      • Mambo five

        Minusta on tosi hyvä että leikkautit hiuksesi lyhyeksi. Ja varsinkin jos itsesäsikin siltä tuntui että ne sinulle sopivat. Sekin on merkki jonkinlaisesta omasta henkisestä kasvusta, että on aika jättää vanha taakse ja siirtyä eteenpäin. UUsin tuulin. hienoa että uskallat olla oma itsesi. Mies itse varmaan kantaa nuorta pitkää tukkaa olallaan, eikä ole päässyt nuoruudestaan irti.!!

    • sexy

      mun mies aina sanonu että mun puolipitkät hiukset on ihanat eikä niitä saa koskaan leikata lyhyiksi. No, mulle kävi kans niin että hiukset meni ihan heinäks ja rupesin ite vihaamaan niitä. Mallailin uutta hiusten pituutta mieheni edessä pitkiä hiuksi taittamalla ja kyselemällä "Pitäs käydä kampaajalla ku nää on ihan kuivat.. käviskö tämmönen lookki vai pitäskö jättää pitemmäks? Tästä jos pistäs poikki ni sais kaikki kuivat pois..." mies vaan mumisi ja päätin leikkauttaa sen mitä meinasinki. Vuoden pidin tyylin ennallaan ja toistin saman hieman eri sanoilla "Hitsi kun nää kutittaa ja hiostaa... mitä sanosit jos mä ajattasin niskan ihan lyhyeks ja jättäsin päältä pitkäks?" Mies nyökytteli ja kävin kampaajalla, takasi tulin ilman takatukkaa ;)

      Eikä siinä kaikki, taas meni vuos ja pään kutina vaan ylty, joten valitin taas tukan pituutta, tällä kertaa mieleeni tuli radikaalimpi ratkasu: " Mitä jos ajetaan kaikki pois ja jätetään vaan pieni tupsu otsalle?" Mies kysy oonko varma ja tuli vielä ite auttamaan pään ajamisessa!! Nyt ei ole puoleen vuoteen ollu muuta päässä ku max sentin sänki, niska nyitty vieläkin lyhyemmäks ja otsalla keikkuu vallaton tupsu, jonka saa helposti vahalla taivutettua suuntaan tai toiseen =D Ja arvatkaa mitä kuulin eilen........????:

      Mies tuli lähellehieromaan niskaa ja kehräsi korvaan "Tää sun uus tukka on mun mielestä ihana...." ja näykki niskaa lupaavasti =D Että se niistä pitkistä hiuksista, joita ei saa ikinä leikata pois XD XD XD XD

    • w09egj03jg0394gj9054

      Ihmeellistä miesvihamielistä asennetta tässäkin ketjussa, eihän nyt niin sovi ainakaan tehdä mistä miehet pitäisivät! Saatanan rekkalesbofemakot, pitäkää siilitukkanne, no respect from me!!

    • Miehen mielipide

      Naisella pitää olla pitkät hiukset. Piste.

      Mikä helvetti se on kun suomivalaat haluavat väkisin näyttää miehiltä?

    • Pate Postimies

      Olen sanonut avovaimolle, että jos hän leikkaa hiukset lyhyiksi niin minä leikkaan kaljuksi ja kasvatan viikset. Näytetään sitten yhdessä keski-ikäiseltä pariskunnalta ja pukeudutaan samanlaisiin tuulipukuihin. Eipä ole halunnut vielä leikata. Katsotaan asiaa uudestaan 30 vuoden päästä kun ollaan jäämässä eläkkeelle.

    • M 45

      Lyhythiuksisissa naisissa on sitä jotain,ikään katsomatta.
      On ollut aina ja on edelleen.

      • totuus...

        Niin on. Sitä jotain joka ei kiinnosta yhtään.

    • MIes

      Kaikenmoisia tolloja täälläkin. Ei mielipiteiden takia, ei siinä mitään jos ei tykkää pitkästä tukasta miehellä tai lyhyistä hiuksista naisella, mutta miksi semmosista pitää tosiaan tehä riita?

    • lakjfkjlkj

      jos itse pidät uusista hiuksistasi, se riittää. Perustuuko miehen mielestä suhde pitkään tukkaan ja sen kautta hänen mielestään seksikkyyteen? minun mielestä sinun mies on täysi idiootti, jos tuommoinen asia on jotenkin merkitsevä.

      Minä sinuna olisin nenä pystyssä uuden lookkini kanssa, ja nauraisin paskaisesti miehen vaatimuksille. Tai sanoisin hänelle vaikka jostain hänen vaatteesta että kuinka ruma se on, käy heti viemässä se roskiin ja ostamassa uusi, minua miellyttävä vaate.

      Kaikillahan on omat mieltymykset, se on normaalia. Mikä ei ole normaalia on se, että kumppani alkaa vaatia toiselta tiettyjä ulkonäöllisiä ominaisuuksia, kuin se oisi rakastamisen edellytys.

      kiitos hei.

      • Toinen vaihtoehto

        Jospa tuossa naisessa ei ole oikeasti mitään muuta mielenkiintoista kuin ne entiset hiukset. Nyt sitten ei ole sitäkään.

      • F.Eddie

        Jotenkin vaan mielestäni lyhyet hiukset sopivat vain todella harvoille niin että nainen on edukseen, ei tuollainen niin kutsuttu "pirteä" tyyli yleensä nuorenna vaan päinvastoin, useimmiten vanhentaa.

        Pidemmät hiukset (puolipitkätkin) ovat jotenkin niin ikinaiselliset, ihmettelen vaan miksi täällä hyökätään kimppuun jos kaipaa naisellisuutta? (Ja tällä _en_ tarkoita mitään kanamaisuutta tms..! )

      • Tätähän tämä
        F.Eddie kirjoitti:

        No se on tämä suomalaisen naisen käsitys tasa-arvosta, eli naisella pitää olla oikeus tehdä mitä tahansa huolimatta miehen mielipiteestä ja miehellä on oikeus tehdä vain niinkuin nainen haluaa. Kaikki kirjoittelu mikä on tätä asiaa vastaan pitää tuomita ja kumota ilkeämielisesti hyökäten.

    • 1

      Noh jos ei muuta ni ainakin näit leikkaamalla hiuksesi sen, ettei miehesi arvosta sinua, vaan ulkonäköäsi..mietihän pariin kertaan onko pinnallinen mies se jonka haluat viedä alttarille.

      • Hahhahaahaaa

        Kuka haluaisi viedä alttarille lyhyttukkaisen naisen? Ehkä sitten kun ollaan toisella kierroksella 50-60-vuotiaana, mutta nuoremmista löytyy kyllä kauniitakin naitavaksi.

      • granaattiomenat

        Tunnen ja näen kyllä todella paljon pariskuntia, joissa naisella lyhyet hiukset ja suhde jatkunut vuosikymmeniä!
        Tässä maassa muutoinkin geneettisesti hiuslaatu on ohuempi ja heikompi!
        20- ja 30-luvun polkkatukat tosi viehättäviä. 40- ja 50-luvuilla oli myös lyhyehkö tukkamuoti - ja naiset naisellisempia kuin nyt!

    • muistakaa naiset

      aina voi antaa miehelle kenkää, jos hän jotain vaatii.
      "Voisitko vaimo viedä roskikset siinä samalla kun ulos lähdet?"
      "Ei käy kultaseni, sait juuri potkut."

    • haha..

      Eipä ole tainnut moni tähän keskusteluun vastanneista oikeaa elämää ja myös vastoinkäymisiä nähdä. On se mukava, että joidenkin suurimmat ongelmat ovat hiusten pituuksissa! Hyvä ettei suurempia huolia ole teille eteen sattunut, saattaisipa olla teille liikaa.

    • hirveitä soiroja

      Monilla naisilla on aivan hirveitä värjättyjä kynittyjä kuontaloita. Rehellinen mies ei voi sellaista sietää vaan sanoo suoraan kuinka hirveän näkönen oot.

      Kaupan kassajonossa olen katsastellut näitä kuontaloita, voi olla esim. kolmea krikuvaa väriä, ruosteenpunaista, violetti läntti, mustaa harottavaa karvasoiroa korvallisella ym ym ym.

      Hupsut akat uskovat kun ammattitaidoton parturi vain inttää, että tämä on muotia ja näyttää hyvältä. Epärehelliset ystävättäret vaan kehuu kuorossa hirveää lopputulosta.

      On aivan oikein, että joku mies edes on uskaltanut aukaista suunsa ja kertoa totuuden!!!

    • pupuppiduu

      Onko tämä jokin aikamatka 50-luvulle? Stepfordin vaimot vain kelpaa? Oletteko tosissanne? Minulle kelpaa vain mies, jonka äo on huomattavasti suurempi kuin kengännumero.

    • PIIKKI LIHASSA

      On sinulla kamala miesystävä. Pääasia että olet itse tyytyväinen ulkonäköösi. jos et kelpaa hänelle sellaisena kuin olet, hän ei sinua ansaitse. No Minä itse kyllä yleensä suosin pitkää hiustyyppiä naisilla. selän puoliväliin ulottuva on ihan kiva ja samoin olkapäille tai vähän olkapäiden yläpuolelle jäävä. Mutta hyvin leikattuna lyhyt tukka sopii myös naisille ja se on myös naistyypistä kiinni. joillekin sopii lyhyempi hiustyyli, joillekin pidempi. Tärkeintä on kuitenkin mitä siellä ulkokuoren sisällä on vaikka ulkonäöllä on kieltämättä jotain merkitystä. Mutta se ei saa olla ratkaiseva tekijä. jos oikeasti rakastaa toista, ei ole väliä sillä vaikka toisella kasvaisi jalka keskellä otsaa. Miesystäväsi on loukannut sinua todella törkeästi. Älä alistu vaan pidä kiinni arvokkudestasi. Muuta neuvoa en osaa miehenä naiselle antaa.

    • Toinen pulipää

      Aikuiselle naiselle sopii parhaiten lyhyeksi leikattu tukka. Pitkä roikki tukka vasta vanhentaakin ja pudottaa piirteet. Anna äijän kiukutella... Jos on oikeesti tukasta kiinni, hakekoon jonkun humppakiharapään sitten tilalle. Tuollainen mies ei ole arvoisesi! UGH!

    • varo vain

      miehellä on pitkätukkafetissi ja sehän on tunnetusti pedofilian tärkein oire. nyt kun mies ei voi sinun kanssasi toteuttaa pikkutyttöfantasiaansa, hän alkanee vaania oikeita pikkutyttöjä...

    • KovatOtteet

      Jätä se sika!

    • Baijerilaisen omist.

      Sanoin : Jatketaan seurustelua , kun hiuksesi ovat normaalipituiset.
      Minua et pätkityllä kiusaa .

      Tässä tapauksessa suurin syypää oli kampaaja , joka suositteli lyhyttä tummaa
      kuontaloa kihlatulleni.

    • pitkähiuksinen naine

      Tavallaan ymmärrän, että naisilla on joku pakonomainen tarve muuttaa tyyliään, mutta jos tietää, että mies vihaa lyhyitä hiuksia, niin miksi sellaiset on pakko leikkauttaa? 99,9 % miehistä nyt varmaan pitää niitä pitkiä hiuksia viehättävämpinä. Aivan kuten suurin osa naisista pitää lyhythiuksisia miehiä viehättävämpänä kuin pitkätukkaisia keskenkasvuisia hevilettejä.

      Hiukset ovat ehkä tärkein ominaisuus sen ulkonäön kannalta. Kauniilla hiuksilla voi pelastaa keskinkertaisetkin kasvot. Lyhyet hiukset taas vaativat parikseen todella kauniita kasvoja toimiakseen.

    • koeta jaksaa

      Ap, tosi inhottavaa ja ilkeästi sanottu miesystävältäsi :(. Ehkä hän on vain vihainen, kun piti pitkistä hiuksistasi niin paljon. Miehet nyt vain on tuollaisia, on ihan tutkittu juttu, että ulkonäkö on miehille ensisijainen juttu siinä naisessa ja kaikki muut ominaisuudet tulevat vasta sen jälkeen.

      Mutta ajattele asiaa siltä kannalta, että miehesi kasvattaisi pitkät hiukset. En minäkään pitkähiuksista miestä katselisi. Ei sillä, etteikö sitä ihmistä voisi rakastaa, mutta mielestäni ne ovat vain niin seksittömät.

      Sanotaanko näin, että kauniskin nainen saa pilattua itsensä lyhyillä hiuksilla, aivan kuten komeakasvoinenkin mies voi pilata itsensä pitkillä hiuksilla. Hiukset ovat kuitenkin ehkä tärkein ulkoinen piirre, jotka kielivät siitä sukupuolisuudesta.

    • eikananpylly

      Kampaajat haluu kyniä hiukset.Pitää varata aika pelkkään tasaukseen.Olin itse eilen.Kampaaja ihasteli miten ihanat pitkät hiukset.Lyhyet saa kuka vaan, mutta pitkä vaatii kärsivällisyyttä.Miehillä lyhyet ja naisilla pitkät, niin sen vaan pitäis olla.En minäkään ota pitkähiuksista miestä, yäks!

      • samaasamaa

        Eronneet naiset vetää sängen, että näyttäsivät itsenäisiltä ja kovilta.Kyllä ne tietty jollekkin uunolle kelpaavat joka ei muita saa.

    • Jepsajee

      Joo munkin tekee ihan hirmu pahaa kun katson näitä tanttamaisia kananpersetukkia... Lyhyt tukka tosiaan voi olla seksikäs ja kauniskin. Sehän riippuu täysin mallista, väristä ja viimeistelystä. Tietenkin kantajalla on myös melko suuri osa tässä... Mutta sehän on sama oli tukka lyhyt tai pitkä. Lyhyt tukka tuo erityisesti siron kaulan esiin jos sellaisen sattuu omistamaan. Ymmärrän toki että sellainen "hapsumallinen" takatukkakampaus joka on värjätty shokkiväreillä on lähes poikkeuksetta hirveä. Näitä näkee jostain syystä suomalaisilla naisilla usein vaikka voimakkaat hiusvärit eivät yleensä suomalaiseen ihon ja hiustenväritykseen kovin hyvin sovikaan. Tsekatkaapa näitä hiuksia poijjaat ja sanokaahan kuinka lesbomaiseksi rankkaisitte nämä kampaukset?

      http://www.shorthairstylesdesign.com/hairstyles/7.jpg

      http://imgspark.com/icache/0034/13bf62b66dab3456e14b3908a161476b_l.jpg

      http://hairstylesshort.info/Short-Short-Hair-Styles8404735.jpg

      http://www.zonehairstyles.com/wp-content/uploads/2011/05/Feminine-Short-Hairstyle.jpg

      http://m.blog.hu/tr/transfesser/image/2011/Audrey_Tautou_1.jpg

      http://newhairstylegallery.com/wp-content/uploads/2011/07/Modern-Elegant-Short-Hairstyle1.jpg

      http://trendyshorthairstyles.files.wordpress.com/2009/06/fashion-hair-style.jpg?w=174&h=240

      • mmkkkk..

        Ensimmäiset kolme ihan ok, neljäs ja viides liian lyhyitä, kuudes liian kummallinen, seitsemäs taas ok. Naisilla saa kyllä hiusten pituus lyhentyä kun ikää tulee, mutta mistään poikatukasta en vaan tykkää.

      • Poika vastaa

        http://www.shorthairstylesdesign.com/hairstyles/7.jpg

        - Näyttää kauniilta, mutta oli kyllä kauniimpi pitkähiuksisena. Ennen oli aina mun listan kärjessä kun kysyttiin ulkonäköihannetta, mutta nykyään on kyllä ranking pudonnut.

        http://imgspark.com/icache/0034/13bf62b66dab3456e14b3908a161476b_l.jpg

        - Edelleen liian lyhyt. Tuolla ei ole tarpeeksi kauniit kasvot noin lyhyelle tukalle. Lisäksi kun on persoonallisia piirteitä niin ne korostuvat sitä enemmän mitä lyhyempi tukka. Audrey Tatoulla on esim. (mielestäni) vähemmän kauniit nenä, korvat ja silmäkulmat, ja nämä oikein hyppäävät esille lyhyen tukan kanssa. On tämä silti paljon parempi kuin tuo jäljempänä oleva mummotukka.

        http://hairstylesshort.info/Short-Short-Hair-Styles8404735.jpg

        - Tässä on sellainen lyhyt malli, joka vielä toimii naisella. Tietysti tässä nimenomaisessa kuvassa superkauniit kasvot pelastavat (malliksi poikkeuksellisen naiselliset kasvot ja pyöreä leuka), mutta kyllä tällainen tukka sopisi todella hyvin monelle keski-ikäiselle, joka kaipaa lyhyttä mallia.

        http://www.zonehairstyles.com/wp-content/uploads/2011/05/Feminine-Short-Hairstyle.jpg

        - Ei hyvä. Yksi minun elinaikani suurimmista seksisymboleista ja nuoruusvuosieni märkä uni, joka edelleen on todella kaunis, mutta tuo tukka on ihan hirveä. Siis oikeasti. Muistan kun näin tuon lyhyen mallin ensimmäistä kertaa, ja oli todella järkytys nähdä miten vanhaksi nainen oli tullut ulkonäöltään. Vertailun vuoksi tässä tuore kuva, jossa nainen on n. 10 vuotta vanhempi, mutta silti paremman näköinen (nyt 53-vuotias): http://www.imdb.com/media/rm2336143872/nm0000232

        http://m.blog.hu/tr/transfesser/image/2011/Audrey_Tautou_1.jpg

        - Aivan hirveä. Kertakaikkiaan ruma tukka. Nainenhan näyttää 45-vuotiaalta toimistotyöntekijältä mistä tahansa valtion virastosta. Tässä sama nainen pitkähiuksisena elokuvassa Da Vinci Code, jonka jälkeen leikkasi tuon lyhyen mallin (taas uudestaan): http://www.imdb.com/media/rm4131032832/nm0851582

        http://newhairstylegallery.com/wp-content/uploads/2011/07/Modern-Elegant-Short-Hairstyle1.jpg

        - Tuo malli ei ainakaan ole helppohoitosempi tai vaivattomampi kuin pitkä tukka. Sitä paitsi edestä se näyttääkin samalta. Eli siis täysin älytön kampaajan keksintö, jolla varmistetaan asiakassuhteen jatkuminen säännöllisesti kun kampaajalla pitää käydä 3 viikon välein trimmailemassa.

        http://trendyshorthairstyles.files.wordpress.com/2009/06/fashion-hair-style.jpg?w=174&h=240

        - Tähän voisi kopioida saman kommentin kuin tuohon ekaankin kirjoitin. En kylläkään varsinaisesti laske tätä lyhyeksi malliksi, vaan puolipitkäksi, joka on kyllä ihan naisellinen ja kaunis.

    • akka:)

      Voin vain onnitella itseäni lyhyistä hiuksista. Pääsepä krittisten,moukkamaisten haukkujien ja keskenkasvuisten runkkareiden ulottumattomiin ja voi rauhassa näyttää hyvältä.Pitää miettiä sitä pitkän tukan kasvattamista vielä uudelleen, sellainenhan on muutenkin joka toisella samanlaisena roikkuvana tasapaksuna soirona.

      Jos mies pyytäisi kasvattamaan pitkät hiukset,ehkä kasvattaisin, jos itsekkin niin haluaisin ja suhde perustuisi muuhunkin kuin ulkonäköön(esim. luottamus ja toisen tunteminen,ne perusjutut).Jos haluaisin ehdottomasti pitää lyhyet hiukset, niinkuin aloittajakin jonka mielestä ne ovat helpommat, en tietenkään kasvattaisi.

      • sama akka

        aijjoo ja oma mieheni sanoi puoli- irokeesistäni että nyt mulla on taas hienommat hiukset kuin sillä ja että aikaisempi pitkä malli oli kamala.
        ainakin yksi mies siis pitää lyhyistä hiuksista :).

      • ööh

        Mihin tuo tutkimus liittyy? Onko se muka parempi mitä useampaa miestä miellyttää?
        Aloittajallahan oli ongelmia vain yhden kanssa.

      • Mietitäänpä asiaa
        ööh kirjoitti:

        Mihin tuo tutkimus liittyy? Onko se muka parempi mitä useampaa miestä miellyttää?
        Aloittajallahan oli ongelmia vain yhden kanssa.

        Ja miten esim. sen tiedostaminen, että naiset eivät tykkää siitä kun miehet käyvät vieraissa saattaisi olla sovellettavissa mihin tahansa parisuhteeseen? Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka just se oma partneri olisikin poikkeus...

      • mietitään tosiaan
        Mietitäänpä asiaa kirjoitti:

        Ja miten esim. sen tiedostaminen, että naiset eivät tykkää siitä kun miehet käyvät vieraissa saattaisi olla sovellettavissa mihin tahansa parisuhteeseen? Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka just se oma partneri olisikin poikkeus...

        Asia selvinnee keskustelemalla eikä yrittämällä miellyttää Tauno tai Tiina keskivertoa. Et taida koskaan olla ollut oikeassa parisuhteessa kun tällainen yksinkertainen asia ei ole itsestäänselvyys.

      • indeed
        mietitään tosiaan kirjoitti:

        Asia selvinnee keskustelemalla eikä yrittämällä miellyttää Tauno tai Tiina keskivertoa. Et taida koskaan olla ollut oikeassa parisuhteessa kun tällainen yksinkertainen asia ei ole itsestäänselvyys.

        Ja väitän, että pettämisen sallivia on huomattavasti vähemmän kuin miehiä jotka pitävät lyhyistäkin hiuksista.
        Toisessa on kyse ulkoisesta olemuksesta, toisessa keskinäisestä luottamuksesta. Ethän sekoita nyt näitä asioita toisiinsa?Tietysti sinulle ulkoiset asiat ovat tärkeämpiä, mutta en usko että se koskee kaikkia miehiä.Ainakaan niitä teini-iän ohittaneita, sinä oletkin varmaan vielä poika.
        Ja mietitäänpä vielä hetki kummalle asialle parisuhteen olisi parempi perustua?

    • Herätys

      Mun ihkurakkaalla beibillä (47) on jo harvenevat ja lyhyet hiukset. Mun muistoissa on yhdet elovenat ja sit yhet tummat . Ristiselkään ulottuneet paksut, kiiltävät ja hyväkuntoiset hiukset kahdella eri (muilla) äijällä. Millähän on väliä? Ei MILLÄÄN muulla kun ihkurakkaalla, ja silläkin on muita avuja!

    • Mietin mitä sinussa olisi niin rakastettavissa että sun mies jäis sun luona,,, kun petät hänet hiuxien kanssa ja asioissa,,, niin eikö se ole luonnollisesti sitten kaikkissa muissa asioissa ja ihmissuhteissa sama pettämistä ja valhe???

    • täh?!

      Minulla on paksut ja pitkät hiukset. Huomenna poikaystäväni leikkaa hiukseni lyhyeksi. Tykkää pitkästä tukastani, mutta sanoi, että lyhytkin varmasti sopii, koska olen hänen mielestä kaikin tavoin seksikäs. En oikeasti ymmärrä mikä ongelma hiustenleikkuu voi olla. Minua ei haittaisi jos mieheni olisi kalju tai pitkätukkainen. Rakastamme toisiamme ja rakastamme toistemme olemuksia, hiuksilla tai ilman.

      • Pitkistä tykkäävä

        Hiuksilla on suurempi vaikutus ulkonäköön kuin vaikka meikeillä, eikä niitä muuteta takaisin ihan hetkessä. Ja mikä sitten on lyhyt ja mikä pitkä? Jos alkuperäinen pituus on puoleen selkään ja leikkauksen jälkeen lähes siilitukka, niin ero on aika dramaattinen. Jos taas lyhyellä tarkoitetaan polkkatukkaa, niin ero ei ole niin valtava. Hiukset leikkaa hetkessä, mutta kasvattamisessa menee pitkä aika, joten kannattaa harkita tarkkaan. Kyllähän sitä rakastamaansa naista katselee lyhyttukkaisenakin, mutta mieluummin sellaisena josta tykkää.

        Jos minun naisellani olisi aluksi tällaiset hiukset: http://potc.nettisivu.org/files/2009/03/pirates-of-the-caribbean-pirates-of-the-caribbean-keira-knightley-9900147.jpg ja yhtäkkiä aivan yllättäen tällaiset: http://www.womensbeautylife.com/albums/Celebrities-HairStyles/Keira_Knightley_with_very_short_hairstyle_with_long_bangs.jpg niin kyllä minä vähän pettyisin.

      • Joops..
        Pitkistä tykkäävä kirjoitti:

        Tuo jälkimmäinen linkki ei jostakin syystä toimi ihan suoraan. Siitä aukesi aluksi valkoinen sivu, jossa on tekstiä, mutta kun klikkasin osoiteriviä ja painoin enteriä, niin kuva tuli näkyviin.

    • siilitukka-sulotar

      Joo, mäkin pettyisin jos olisin keira knightleyn kanssa ja yhtäkkiä se vaan menis ja leikkais ne hiukset pois. Hyi hyi, mikä kauhistus se nainen olisi. Eikö se tajua, että peräkylän poika haluaa ottaa sen takaapäin letistä kiinni pitäen....ei v*ttu sanon minä. Jo on äijillä propleemat.

      • Ihmettelevä mies

        Kumma juttu, kun tämä tukka-asian merkittävyys ei aukene naisille, vaikka naiset ovat muuten paljon ulkonäkökeskeisempiä kuin miehet. Siis naisethan ovat alvariinsa meikkaamassa ja vaihtamassa vaatteita ja petrailemassa ulkonäköään. Hiukset ovat kuitenkin ehkä eniten ulkonäköön vaikuttava yksittäinen asia, joten tuntuu kummalta miten naiset eivät tajua miesten reaktioita, kun naisen tukka yhtäkkiä muuttuu.

    • nätti tukka
      • En tykkää yhtään

        Aivan kamala kuontalo.

      • Huhhhuu

        Tuo on juuri semmoinen kamala kananperse. Ei nyt ehkä ihan pahimmasta päästä, mutta aika karmea kuitenkin. Sopii homomiehelle. Ei naiselle.

    • Ei hiirenhäntää hyi!
    • HÅRFAGRE

      Monta kuukautta harkittuani sen tein; toissapäivänä ajelutin hiukset veks!
      Nyt siis noi 2 mm sänki, ja olen todella tyytyväinen ja iloinen!
      Olen siis nainen, nuori, sinkku ja elämääni todella tyytyväinen! Joku tähän kuitenkin kommenoi, ettei mua kukaan, huolikaan, tulee epäilyksiä seksuaalisesta suuntautumisestani, saan monen moista sontaa päälleni olemattoman itsetunnon omaavilta äijä-reppanoilta, mutta: Karavaani kulkee, koirat haukkuvat!

      • Oma valintahan se

        Sehän on täysin jokaisen oma valinta haluaako miellyttää itseään vai muita. Jos ei halua muita miellyttää, niin sitten pitää hyväksyä se, että ei todellakaan ole muiden suosiossa. Ei siinä sen kummempaa.

    • Nainen 2011

      Vaatii hyvää itsetuntoanaiselta noin radikaali veto, mutta hyvä veto!
      Vaihtelu virkistää. Useimmat pelkäävät muutosta, ja sitten itketään tylsää elämää...

      Onneksi joukossa löytyy niitä jotka uskaltavat tehdä ihan itsenäisiä (massasta poikkeavia) päätöksiä!

    • 17+3

      Ehkä olisi kannattanut sitä tukkaa hoitaa, niin olis pysynyt kauniina. Näinollen ei sitä tarvitse leikata. Voi tätä nykyaikaan, kun ei tiedetä että hiuksetkin pysyy kauniina kun vähän jaksaa nähdä vaivaa (Vähän)...

      Tosin en miehesi kiukkua käsitä, ellei nyt puhuta jostain emo gootti natsi siilistä, joka näyttää "hyvältä" kun kattoo kaulasta alaspäin.

    • 15+12

      Eipä sillä, että se naisia kiinnostaisi, mutta miehet eivät normaalisti lyhyestä fledasta tykkää. Se on vähän sama asia kuin lihava perä ja jenkkakahvat. Aina jollain on joku läskibersefetissi ja toki sen painonnousun omassa kullassaan sietää, mutta 9/10 miehestä nyt kuitenkin pitää solakkaa vartaloa ja pitkiä hiuksia huomattavasti viehättävämpänä. Tämän tosiasian voi sitten jokainen ottaa haluamallaan tavalla huomioon.

    • HÅRFAGRE

      Eipä sillä, mutta mulle on yks paskanhailee mitä joku äijänretku tykkää tai ei tykkää.
      Tukka lähti koska halusin niin. Pitkän harkinnan jälkeen. Olen tyytyväinen, elämäni on hyvää, se riittää MULLE. Mitä MUUT ajattelee, se on mulle täysin yks hailee.
      Olen minä, tämä on mun elämä, tämä on mun pää, muut painukoot hiiteen.
      Ja kun vaan naiset tajuais oman arvonsa ja lakkais nuolemasta kaikkien retkujen perseitä ja suremasta omaa ulkonäköään!! Katsokaa tytöt ympärillenne; käsi sydämellä,mitä näette!?? MINKÄLAISIA on ne "miehet" joitten mielitekojen mukaan teidän mukamas on tanssittava! Herätkää! Löytyy myös laatua, mutta tuskin Suomesta.. mulle ei ainakaan suomalainen paskaraita alushousuissa kulkeva renttu kelpaa.

    • Marilyn

      Kaikki aina sano, että pitkä tukka on parempi, mutta olihan Marilynillakin lyhyt tukka ja oliko Malrilyn miesten mieleen? Oliko? ;)

    • Lyhyt pinna

      Kasvaahan tukka!
      Pianhan tilanne paranee.

    • gfdgdfga

      Mieheni sanoi, kun leikkasin hiukseni lyhyeksi, että "tukkasi on hirveä, voin ostaa pidennykset sinulle".
      Nohh.. naurahdin äänekkäästi ja erittäin liioitellusti ja sanoin, että oletpas sinä hassu. Eli vähättelin hänen typerää lausahdustaan. Ei oo sen jälkeen sanallakaan maininnut, että pidennykset pitäisi hankkia :) Näytät vain samantien, että sinulle hänen mielipiteellään ei ole mitään merkitystä tässä asiassa. Tietenkään tuota ei kannata käyttää aina, kun haluaa tahtonsa periksi, se vaan pilaa suhteen.

    • Jumalanpoica

      joku kirjoitti täällä, että Jumala loi miehen ja naisen erilaisiksi. Niin kyllä, mutta miesten hiukset eivät lakkaa kasvamasta yhtäkkiä. Kyllähän neki kasvais, vaikka kuinka, jos antais, että ei nyt tainnut tämä hiusten mitta olla Jumalan käsissä. Kuulostaa ihan jenkkiläisen puheelta, jossa Jumalan kautta perustellaan kaikki.

    • Anonyymi

      Kannattaako aukasta hiuksia Jos on märät hiukset

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      116
      6010
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      32
      4107
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3362
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2996
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      252
      2064
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      2004
    7. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      43
      1817
    8. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1795
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1696
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1569
    Aihe