työnhaun pelko?

Itse sitten henkilöstöpäällikköä nähnytkään tyttöseni?

On ollut ja on. Valmistun pian yliopistosta ja suorastaan pelkään työmarkkinoille siirtymistä. En ole oikein varma osaamisestani enkä siitä millaisiin työtehtäviin voisin olla pätevä. En ole vielä edes harjoittelupaikkaa uskaltanut hakea epävarmuuteni vuoksi.

Miten olen lähestynyt ongelman ratkaisua:
1. Olen laittanut cv:n kuntoon työelämäneuvojan kanssa. Häneltä sain uskoa, että monenlaiset epämääriset työt, luottamustoimet ym. ovat itse asiassa ihan relevantteja työnhaun kannalta.

2. Olen osallistunut työnhaun valmennuskurssille, jossa ollaan käsitelty itsetuntemusta, työelämätietoutta ja oman osaamisen kartoitusta.

3. Olen jutellut asiasta opintopsykologin kanssa.

4. Olen hakenut kaikkea muuta kuin oman alan töitä vain todetakseni, että olen ihan kelpo työntekijä noin muuten. Oman alan osaamisen miettiminen on sitten asia erikseen ja tulee vastaan tulevaisuudessa.

Mitä muuta tulee mieleen... Onko sinulla verkostoja, joita voi hyödyntää? Esim. kyselemällä avoimista tehtävistä, työnkuvasta, työyhteisöstä ym.

Voitko ottaa johonkin oman alasi ihmiseen suoraan yhteyttä ja kysyä "konsultaatioapua"? Tyyliin kertoisit omasta taustastasi ja opinnoistasi ja kysyisit millaisiin tehtäviin olisit varmasti pätevä?

Askel kerrallaan ja ole avoimesti omana itsenäsi liikkeellä pelkoinesi kaikkinesi. Siinä ei ole mitään hävettävää. Löydät varmasti tiesi, tsemiä!

Anteeksi offaus,mutta nyt on pakko avautua kun ahdistaa niin silmittömästi.Minä taas sain juuri elokuussa uuden työn edellisen työkatastrofin jälkeen.Olen vielä koeajalla ja marraskuun jälkeen pitäs saada tietää,että jatketaanko työsuhdettani vaiko ei.Maanantaina on jokin palaveri koskien minua ja en tiedä mitä se koskee.Vastaukseksi olen vain saanut,että "käytännönasioista on palaveri".

Tämä salamyhkäisyys tässä eniten häiritsee, se ei voi tietää mitään hyvää omasta mielestäni.Olen juuri saanut uuden asunnon ja päässyt itsenäisen elämän alkuun.Ei nyt innostaisi jäädä työttömäksi.Paineet on kovat.Onko tukia mahdollista saada liitolta,jos työnantaja irtisanoo?Tuumin vain.

MeliaT:lle en voi antaa mitään muuta vinkkiä,kuin sen että hae vain rohkeasti paikkoja sillä ne pelot voitetaan!Tsemppiä.

Sen salamyhkäisen palaverin ei tarvitse olla mitään kummallista. Siellä käydään ehkä uutta tehtävänkuvaasi läpi tai muuta vastaavaa. Jos työnantajallasi on vakiintunut rekrytointiprosessi, niin yleensä istutaan alas käymään läpi tuntoja ja tilannetta, kun koeaika on kulumassa umpeen.

Oon 22-vuotias mies enkä ole ollut kuin kerran elämässäni töissä ihan lyhyen ajan. Mulla on niin paha pelko etten pysty hakemaan töitä ollenkaan enkä uskalla mennä edes opiskelemaan. Mikään asia elämässä ei onnistu tän pelon takia. Sosiaalisten tilanteiden pelko on varmaan pilannu mun elämän lopullisesti eikä enää mikään sitä pelasta. Eikai tässä auta kuin ruveta joko alkoholistiksi tai tehdä itsemurha.

Mun mielestä ne on vielä paljon onnellisemmassa asemassa jotka edes jotenkuten pystyy käymään töissä tai opiskelemaan ja seurustelemaan jonkun kanssa. Mulla ei ole mitään noista ja olen menettänyt uskoni siihen että tulisin elämässäni onnistumaan missään. Eikai niin pitäisi olla mutta niin se vaan on. Tämän lisäks mulla on ollu pitkään jo niin voimakasta väsymystä että aina ei pääse edes sängystä ylös eikä jaksa tehdä mitään eikä mikään innosta. Masennuskin vaan pahenee ja ahdistus lisääntyy mitä pidempään näin jatkuu. Alan olemaan myös niin hermona omaan tilanteeseeni että alan saada hallitsemattomia raivokohtauksia.

ihana tietää etten ole ainoa joka pelkää!

olen 21-vuotias nainen ja sain vähän aikaa sitten opiskelupaikan 2 vuoden tauon jälkeen. tämän 2 vuoden aikana olin 3ssa paikassa töissä ja pelkäsin potkuja aivan kauheasti! lopulta en kestänyt ja lopetin itse jokaisessa paikassa.
nyt minua pelottaa mennä kouluun koska en halua puhua ihmisille. hermoni ovat äärettömän kireällä jatkuvasti. minua ei kiinnosta small talk!
olin innoissani tästä opiskelupaikasta saadessani sen mutta ihmiset joihin tutustuin tekivät siitä ankeata. heistä ei pääse eroon koska ovat samassa ryhmässä ja puhuvat koko ajan. haluaisin olla rauhassa! yksin!

asiakaspalvelun näyttö on tulossa tammikuussa.... ennen sitä pitäisi löytää joku työharjoittelupaikka mutta en uskalla kysyä mistään koska pelkään että he kieltäytyvät.

Hmm no juu itselläni on samantyyppistä ongelmaa. Pitäisi mennä pian työharjoitteluun ja tuntuu ettei minusta ole siihen. En ole tarpeeksi sosiaalinen, rohkea, enkä viisas. Sain kyllä paikan, mutta mitä nyt tästä eteenpäin... se pelottaa. Tuntuu että minulta odotetaan aika paljon. Miten muka voisin vastata tuollaiseen???

Niin ja olen siis 21-vuotias mies.

arka-akra, allekirjoitan sun viestin.

Minulla on sama ongelma. Olisi pakko päästä työharjoitteluun että valmistuisin, mutta työ nhakeminen tuottaa tuskaa. Yhen hakemuksenkin tekeminen vie kaikki voimat, kun joutuu uudestaan ja uudestaan muotoilemaan tekstiä ettei mitenkään vaan mokaisi. Kärsin kanssa sos tilanteen peloista. Töissä en ole ollut pariin vuoteen. Olen 23 vuotias nainen ja opiskelen it alaa.

Äh, kauhea stressi. Moni työ kiinnostaisi, mutta heti kun sinne pitäis hakea niin tulee se fiilis "en mä kummiskaan osaa mitään".

Täysin samat lähtökohdat täällä, tosin olen nainen. Osaan kirjoittaa hyvän cv:n kokemuksen puutteesta riippumatta sekä hakemuksen, mutta nykyajan työnhaku on yhtä helvettiä.

Erityisen helvetillisiä ovat rekryfirmat: samaan paikkaan voi olla puhelinhaastattelu, nauhoitettu videohaastattelu, live haastattelu, rekryfirman tiloissa tehtävä haastattelu ja SITTEN vasta haastattelu varsinaisen asiakkaan kanssa. Paikkaan, johon ei vaadita aiempaa osaamista.

Päivittäin itkettää ja hävettää, kun haastattelut ei mene hyvin ja it-tradenomin papereilla olen ollut työttömänä jo pitkään.

Samaa pelko ongelmaa myös minulla. Olen ollut IT alalla 18 vuotta, sitten jäin työttömäksi kun potkivat minut ulos pitkän työrupeaman jälkeen YTden takia. Nyt olen ollut 5 vuotta työttömänä ja pelkään hakea töitä ja pelkään mennä haastatteluihin, itsetunto todella huono. Käyn terapiassa mutta en tiedä onko siitäkään apua. Nyt olen jo 55 vuotias ja luulen että ikäkin on jo esteenä.

Moi! Oon 22 vuotias ja oon ihan nuoresta pitäen pelännyt kuollakseni työelämää. Mulla on tosi paha sosiaalisten tilanteiden pelko ja tuntuu siltä, että oon tosi huono ihminen kun en oo kyenny hakemaan töitä tai kouluun.

Joka päivä ajatuksissa pyörii etten koskaan tuu osaamaan mitään ja ihmisten reaktiot kun sattuu tulemaan ilmi mun työttömyys tuottaa niin sietämätöntä tuskaa, että voisin päättää päiväni. Tietenkään oman elämän ongelmat ja perheen tuen täysi puuttuminen ei asiaa helpota. En uskaltanut edes olla työkkärin asiakkaana, koska pelkäsin kuollakseni työpaikkojen hakemista enkä halunnu lypsää niiltä rahaa turhaan. Oon ammattikoulussa välttänyt loppuun asti työharjotteluita ja muita ja se ei oo ainakaan edes helpottanut mun tilannetta työnhakuun. Olin yhdessä paikassa 3kk työharjottelluussa ja se oli raskasta, mutta ei tuntunut niin pahalta tehdä mokia tai olla osaamatta, kun ei siitä mulle palkkaa maksettu. Siellä tosiaan tein paljon mokia ja saatoin ahdistuksen takia kuulla tai ymmärtää minuun kohdistuneet kysymykset väärin ja nolotti kun tuntu että ihmiset aatteli mun olevan jotenkin vajaa.

En oo ikinä kohdannut ketään samassa tilanteessa olevaa, koska en omista kavereita kenen kanssa olis uskaltanu tälläsestä asiasta puhua. Pelottaa myös todella paljon esimerkiksi hakea töihin kauppaan, koska tuntuu että pelkkä ajatus asiakkaiden palvelemisesta saa mut tukehtumaan varsinkin jos vastaan tulisi tuttuja täällä pienessä kylässä..

Asiaa ei myöskään auta ihmiset jotka mollaa toisia jotka ei töissä käy oli pätevä syy tai ei. Tekisin ite ihan mitä vaan, etten olis koskaan tälläseen tilanteeseen ja ajattelutapaan päätynyt.

Oon osittain itsevarma, mutta samalla en yhtään halua että joku mua katsoisi tai mulle juttelisi sillä oon älyttömän huono ihmisten kanssa toimeentulemisesta ja ääni päässä väittää, että muut ajattelevat mun olevan ruma, teen jotain väärin tai en osaa tehdä tätä työtä tai että miksi joku haluaisi tälläsen paskan sählääjän töihin kun on niitä joilla on jo pidemmät työkokemukset CV:ssä.

Selkeästi suuri huono itsetunto on näkyvissä enkä tunne olevani arvokas edes ihmishenkenä.

Olen saamassa apua ongelmiini, mutta vastoinkäymiset romauttaa mut täysin.. lähes lamaannuttaa. Pelkään, että jotain pahaa sattuu itselleni jos asiat ei muutu.