musiikkivideo on omistettu http://youtu.be/pzm3jLShlwI ---> vinkki----> kyseinen henkilö kirjoittelee tällä palstalla.
"– Urh, sanoo pieni valkoinen koira.
– Mmph, mies muhisee ja vetää peittoa päänsä ylitse.
– Minulla on jo nälkä, herää laittamaan ruokaa.
– En viitsi vielä. Laita kahvi tulemaan, niin nousen sitten.
Koira miettii hetken ja kipittää sitten keittiöön suunnittelemaan kahvin keittoa. Kahvinkeitin on keittiön työpöydällä. Koira nojaa etukäpälillään laatikostoa vasten ja huomaa, ettei edes kuono ylety pöydälle. Koira kipittää takaisin makuukammariin.
– En ylety, se sanoo ja komentaa miestä nousemaan.
– Ota tuoli, mies neuvoo ja kääntää kylkeään.
Koira palaa keittiöön ja kiskoo yhden keittiön tuoleista keittimen luo. Tuolin jalkaan jää hampaanjäljet. Koira nousee tuolille ja nuuhkii keittimen, oppii mihin laitetaan porot ja mihin vesi. Mutta kahvipaketti taitaa olla kaapissa pöydän yläpuolella eikä vesikupissakaan ole enää juurikaan vettä.
– En saa poroja, koira kertoo miehelle ja sanoo, että olisi hyvä jos mies tulisi auttamaan. Koiran tassuilla olisi huono pidellä kahvipakettia, vaikka sen saisikin käpäliinsä.
– Kohta, mies lupaa ja painaa taas silmänsä kiinni.
Koira palaa keittiöön. Se miettii, mitä se voisi tehdä aamukahvin eteen ja keksii painaa tassullaan täyskorkean jääkaapin oven alareunassa olevasta polkimesta. Jääkaapin ovi avautuu. Koira ottaa kaikki aamuherkut esille ja ryhtyy avaamaan pakkauksia.
– Mitä ihmettä, keittiön ovelle tullut mies kysyy unisesti ja haroo hiuksiaan.
– Tämä on aamiainen, pieni valkoinen koira virnistää. – Hyvää.
– Söitkö sinä nämä kaikki?
– Söin. Sinun ei tarvitse enää.
Mies ottaa koiran pureman tuolin kahvinkeittimen edestä ja laittaa kahvin tippumaan. Fiksu koira, hän tuumii siivotessaan koiran avaamia kääreitä lattialta. Kun mies juo ensimmäistä kupillistaan, koira tulee istumaan hänen viereensä. Mies rapsuttaa koiraa.
– Lähdetään kohta kävelylle, mies ehdottaa.
– Joo. Haetaan lisää aamiaista, haukahtaa koira ja heiluttaa häntäänsä."
Arvatkaa kenelle tämä...
5
66
Vastaukset
- semmottis..
No ziselillepä tietysti.
- Sinun ei tarvitse
Sulle itsellesi.
- Kesä meni, jäät suli
Tulee ihan mieleen Ziselin tapa elää elämäänsä ja sopii satoihintuhansiin suomalaisnaisiinkin. Mies voi kysyä että lähdetkö pimppireikä kävelylle ja vastaus on aina että ei. Mutta kun mies tekee vaivihkaa lähtöä kauppaan niin nainen kysyy terävänä: minne menet? Kauppaan on miehen vastaus.
Sitten tulen mukaan sanoo nainen.
Kaupassa nainen nostelee kaikenlaista ostoskärryihin- Menevät kassalle ja kassalla mies maksaa ja nainen nauraa sisäänpäin ilkkuvaa naurua. Taas säästyy rahaa barbadoksen matkaan, jossa upeat mustat miehet panevat mua kunhan ensin jätän tuon maksumiehen jossain vaiheessa. Sääli toisaalta jättää noin hyvä maksumies, autokin uusi, jaahas, jos vaan jotenkin saisin sen barbadoksen matkan hoidettua niin ettei mies ehdi ostaa lippua matkalle mukaan. Tai nythän keksinkin, järjestän riidan ja riidan ajaksi haluan olla yksin matkalla jossain kaukana ilman valvontaa ja voin tuoda isokyr päisiä mustia miehiä huoneeseeni panemaan mua. Jep, niin mä sen teen.
126,60€, sanoo kassa ja on onnellinen vaikka mies tuntee olonsa typeräksi eikä vastaa naisen hymyyn, tuon naisen hymyyn, joka on ennen tätä miestä ollut monen eri miehen nussima. Kiva kirjoitus :) Siin oli oikea tunnelma :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad671232- 42901
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että336701- 51661
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116646- 51638
- 101625
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 76592
- 56574
