Kopioin viestini toisesta ketjusta. Päätin tehdä asiasta ihan uuden uutukaisen ketjun.
Naiset pitävät siitä, että he tuntevat olevansa jotenkin yhteydessä toiseen, että toinen on jollain lailla samanlainen. Samat arvot, samankaltaiset menneisyyden koettelemykset. He pitävät syvällisistä keskusteluista. Ei saa olla lipevä, eikä liian hyökkäävä. Pitää kuunnella ja jakaa omia kokemuksia. Pitää olla ymmärtäväinen ja inhimillinen. Ihminen. Ei saa ajatella, että toinen olisi ratkaisevasti erilainen ja vetää mitään roolia. Pitää olla aito. Ymmärtää ihmistä, siitä on kyse ihmisen ja ihmisen kohtaamisessa.
Minä olen nainen ja tällä tavalla olen saanut naiset kiinnostumaan minusta.
YTN:n vinkit naisen iskemiseen
29
449
Vastaukset
- sillitrooli
Ehkä lesbot ovat erilaisia kuin heteronaiset?
Osa vinkeistäsi on ihan hyviä. Osa taas on sitä samaa skeidaa, millä naiset aina yrittävät torpedoida miesten seuraelämän, kun joku kysyy netissä vinkkejä. Esimerkiksi tämä: "Ei saa ajatella, että toinen olisi ratkaisevasti erilainen ja vetää mitään roolia." Siis jos mies on sellainen tavallinen suomalainen mies, pari-kolmekymppinen, ei mitään kovin merkittävää elämässään saavuttanut, ja suomalaisen miehen aika kapeaan rooliin ahtautunut mies, niin kaverikorttia heilahtaa tuolla vinkillä 100% joka ikinen kerta. Ei todellakaan kannata.- NainenNainenNainen
Mua aina hämmentää toi kaverikorttiasia. "Ei mitään merkittävää elämässään saavuttanut". Siis.. sähän olet sentään ajatellut tuota miehen roolia. Se on aika filosofista. Miten niin ei mitään tärkeää? Jos sä mielestäsi näet järjestelmän läpi? Oletko puhunut siitä naisille? Analysoinut asiaa oikein naisen kanssa? Mitä nainen on siihen sanonut? Ja tuo kaverikortti. Oletko puhunut siitä naisen kanssa? Känniset naiset on yleensä helpoimpia, mun kokemuksen mukaan.
- nimim epätoivoinen
NainenNainenNainen kirjoitti:

Missä känniset naiset ovat kaikkein helpoimpia?

Jos mies alkaa analysoimaan naiselle omaa miehen rooliaan, niin again, kaverikortti heilahtaa.
- auts...
sillitrooli kirjoitti:
Jos mies alkaa analysoimaan naiselle omaa miehen rooliaan, niin again, kaverikortti heilahtaa.
tai nyrkki
- NainenNainenNainen
sillitrooli kirjoitti:
Jos mies alkaa analysoimaan naiselle omaa miehen rooliaan, niin again, kaverikortti heilahtaa.
Toi on oikeestaan aika mielenkiintonen toi kaverikortti. Miten se tapahtuu? Onko se sitä et nainen tuntee yhteyden mut ei halua seksiä? Hassua.
- sillitrooli
NainenNainenNainen kirjoitti:
Toi on oikeestaan aika mielenkiintonen toi kaverikortti. Miten se tapahtuu? Onko se sitä et nainen tuntee yhteyden mut ei halua seksiä? Hassua.
Se on sitä, että nainen vedättää miestä ja käyttäytyy ystävällisesti ja läheisesti miestä kohtaan, vaikka ei haluakaan minkäänlaista fyysistä läheisyyttä.
- NainenNainenNainen
sillitrooli kirjoitti:
Se on sitä, että nainen vedättää miestä ja käyttäytyy ystävällisesti ja läheisesti miestä kohtaan, vaikka ei haluakaan minkäänlaista fyysistä läheisyyttä.
No jaa, mun äiti sanoi aikanaan, että onhan meressä kaloja. ;)
- sillitrooli
NainenNainenNainen kirjoitti:
No jaa, mun äiti sanoi aikanaan, että onhan meressä kaloja. ;)
Useimmilla miehillä on myös tunteet.
- NainenNainenNainen
sillitrooli kirjoitti:
Useimmilla miehillä on myös tunteet.
Silti, meressä on kaloja. Tunteissaan ei kannata liikaa möyriä. Jos joku ei vastaa tunteisiin niin ei vastaa. Siis mennään elämässä eteenpäin ja yritetään uudelleen.
- sillitrooli
NainenNainenNainen kirjoitti:
Silti, meressä on kaloja. Tunteissaan ei kannata liikaa möyriä. Jos joku ei vastaa tunteisiin niin ei vastaa. Siis mennään elämässä eteenpäin ja yritetään uudelleen.
Niin kyllä minä sen tiedän. Mutta jos haluaa noudattaa tuota äskeisessä kommentissa antamaasi ohjetta, niin silloin ei kannata noudattaa kaikkia niitä ohjeita, jotka kirjoitit aloitukseen. Ymmärrätkö?
- dhfgkdfkgkdfk
NainenNainenNainen kirjoitti:
Toi on oikeestaan aika mielenkiintonen toi kaverikortti. Miten se tapahtuu? Onko se sitä et nainen tuntee yhteyden mut ei halua seksiä? Hassua.
Se on sitä, että nainen haluaa jostain syystä hengailla miehen kanssa kaverina, mutta ei halua seksiä. Yhteyden tuntemisesta vaikea sanoa kun en ole nainen.
- huh huh
auts... kirjoitti:
tai nyrkki
olishan se
- 12
NainenNainenNainen kirjoitti:
Toi on oikeestaan aika mielenkiintonen toi kaverikortti. Miten se tapahtuu? Onko se sitä et nainen tuntee yhteyden mut ei halua seksiä? Hassua.
onkohan semmoista.
- Mies1985
Tuo viimeinen lause kyllä upotti koko paatin. Naisten keskeinen pelleily on vähän eri asia kuin miesten ja naisten väliset taistelut. Naiset eivät etsi miehistä samoja asioita kuin toisistaan.
- NainenNainenNainen
Millä tavalla se on erilaista? Ihan mielenkiinnista. Onko naisen siis helpompi saada naista kuin miehen?
- -----
NainenNainenNainen kirjoitti:
Millä tavalla se on erilaista? Ihan mielenkiinnista. Onko naisen siis helpompi saada naista kuin miehen?
On, jos kyse on lesbosta.
Mitä näenkään?
"Tutkimus: Puolet naisista tuntee vetoa naisia kohtaan"
"Boise Staten yliopisto haastatteli 500 heteroseksuaalia naista ja selvitti näiden seksuaalisia mieltymyksiä. Tulokset kertoivat, että 60 prosenttia naisista tunsi vetoa muita naisia kohtaan. 45 prosenttia oli suudellut naista ja puolet myönsi fantasioineensa naisista."
http://www.voice.fi/index.php?mw=ihmissuhteet&option=com_sbsarticle&tmpl=blog&cat=26&cid=31369
Ehkä naisten sitten pitäisi vain seurustella toistensa kanssa, kun sujuu noinkin hyvin.- 24
no seksi tuskin sujuu. ja tuskin suhdekaan pitemmän päälle. onhan lepposillakin toinen äijämäisempi. ei kahden samanlaisen suhteet oikein jaksa toimia kun ei ole kitkaa
- ENFP-nainen
Minusta ap:n lista osui aika kohdilleen. Naisia on tietysti monenlaisia, mikä keneenkin tehoaa on yksilöllistä. Ehkäpä miesten kannattaisi kuunnella naisten mielipiteitä mitä vaille he ovat, voisi ehkä olla olla hyödyllistä....
Jos voisi kuvitella elävänsä platonisessa rakkaudessa kuin sisaret, ei nainen kumppanina olisi yhtään hassumpi vaihtoehto ;-) Mutta kun.... Mutta. Puhdas lähimmäisen rakkaus ei riitä pitkän päälle. Vain mies käy romanttiseen rakkauteen: Siis rakkauteen johon kuuluu fyysistä läheisyyttä, hellyyttä, romanttisia tunteita ja seksiä. Minkäs teet.
Hyvät pitkäaikaiset ystävät kyllä omalla tavallaan paikkaavat kumppanin puutetta: toimivat kuuntelijana, kertovat omia huoliaan, kannustetaan ja lohdutetaan molemmin puolin, tehdään yhdessä asioita vapaa-ajalla.- AT-mies
Ap:n lista on varmaan hyvä. Mutta miten sen toteuttaa käytännössä?
- ....
Ap:n neuvo on hyvä, mutta tuo ettei esitä mitään on jotain sellaista mikä pitää osaa esittää niin ettei se näytä esittämiseltä.
- ed.
AT-mies kirjoitti:
Ap:n lista on varmaan hyvä. Mutta miten sen toteuttaa käytännössä?
Kuuntelemalla naista, olemalla aidosti kiinnostunut. Jos ei ole itsellä sanottavaa, voi kysyä pieniä kysymyksiä. Kertoamalla itsestään ja jossain vaiheessa avautumalla myös tunneasioissa (ilman paatosta kuinka maailma on p*skaa), siis paljastamalla sisinpänsä.
Jos ei löydy mitään yhteisiä asioita, josta voisi jutella luontevasti ja jotka kiinnostaisivat molempia, ei ehkä toinen ole se sopivin kumppaniehdokas.
- osin kokemuksesta
hyviä neuvoja luulen mutta kun ei naiset varmaan hae tuollaista rakkautta mieheltä vaan naiselta. mieshän on naisempi kuin nainen jos alkaa kuunnella ja keskustella syvällisiä. ehkä niitäkin naisia sitten on jotka sitä kaipaa - kelpaisi minulle! - mutta eipä oo löytynyt...
- ENFP-nainen
Osa hakee, osa ei. Itse haen ja miehen herkkyyskään ei ole miinus. Itse koen, että jos suhde on pintaa, ei siinä ole mitään mieltä.
- joku tyyppi
Aloittajan listassa on monta hyvää ajatusta, varsinkin yhteyden kokemisesta jos haluaa pidempää suhdetta. Mun mielestä pitää muistaa kuitenkin, että nämä asiat pitää tehdä miehiseen tyyliin, eikä niin kuin joku naiskaveri, jonka olkaa vasten itkeskellään.
"vetää mitään roolia"
Tämän voi tulkita niin monella tavalla, joista moni on huono tulkinta naisia treffaillessa. Naiset keskimäärin haluavat miehen, joka käyttäytyy kuin mies, on aloitteellinen, ei hätkähdä vähästä jne. Jos mies on luontaisesti vähän nössö, sitä miehekkäämpää roolia kannattaa vetää vähän aikaa niin että se on sisäistetty ja luonteva.
On yleensäkin vähän kyseenalaista, saako mies naisen käyttäytymällä kuin naisista pitävä nainen?- Osin kokemuksesta
Niin mun epäily on että mies saa käyttäytyä mitä naismaisimmin (ja saa sillä naisen kuumaksi) kunhan on ensin todistanut miehekkyytensä. Eli esim poliisi olkapäänä on ok tai ammattikiekkoilija saa itkeä naisen nähden. Heillä on varaa siihen.
Näin maailma toimii muutenkin, tahallisen surkeat jutut älykön suusta on hauskoja mutta tyhmien pitää esittää niin viisasta kuin vain voi... yläluokka pukeutuu ja elää miten haluaa, keskiluokka leikkii aatelileikkejään merkkilaukkuineen ja nk. parempine asuinalueineen.
AP:n lista käytännössä:
Tuossahan on hyvät ohjeet ja ihan noiden perusteella mennään.
Nainenhan on todella helppo saada kiinnostumaan! Ainoat asiat, mitä tarvitsee tehdä, on tätä ulos pyytäessä itse ehdottaa paikka, aika, yms. järjestelyt, ja sitten treffeillä vain kuunnella tätä, esittää kysymyksiä, ja kertoilla välillä jotain hauskoja juttuja itsestään tai lapsuudestaan, mitä tämän jutuista tulee mieleen ja hieman jutellessa koskettaa tämän kättä silloin tällöin.
Niin, ja muistaa vain se, että kun nainen kertoo jostain ongelmastaan, hän vain pohtii ääneen, eikä kysy neuvoa, vaikka se siltä kuulostaakin. Se, että mies vain kuuntelee, eikä sano mitään rakentavaa, tarkoittaa naiselle sitä, että mies on ymmärtäväinen ja inhimillinen. :D- ei ehkä edes eroa...
heh onko se niin ettei neuvoja saa antaa? miksi vasta nyt sain tietää, olis monelta riidalta välttynyt suhde...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan2719447- 756432
- 286086
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni965890Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv435739Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h995624- 625063
- 434737
Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?
Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on574086- 493715