Tarvitsen teidän mielipidettä ja apua. Olen 20-vuotias nuori nainen. Parisuhteessa olen ollut yli vuoden ja rakastan miestäni yli kaiken. Olen vuosia, teini-iästä lähtien kärsinyt itsetunto-ongelmista ulkonäkööni liittyen, eniten rintojani kohtaan. Kuppikokoni on 75B ja muuhun vartalooni nähden (167cm/67kg suht urheilullinen kroppa, mutta rasvaa myös) rintani näyttävät todella pieniltä ja ne ovat tubulaariset eli "ketunnokka" rinnat, jolle en mitään voi.
Parisuhteen aikana mieheni on huomannut ongelmani, ja jaksan siitä hänelle jauhaa varsinkin, kun hänen ex-tyttöystävällään oli kuppikoko 75C, mikä saa minut tuntemaan itseni ei-niin-viehättäväksi. Mieheni on monesti sanonut ettei häntä haittaa rintojeni pienuus ja että hän tykkää rinnoistani, joten vuoden aikana olen ehkä pystynyt hyväksymään itseni paremmin ja muutamina päivinä mieheni ansiosta tuntenut itseni naiselliseksi ja rintani kauniiksi. Eilen tämä asia tuli taas esiin, koska olen urheilun vuoksi kiinteytynyt ja ehkä rasvaprosentti pienentynyt, koska rintanikin ovat pienentyneet (emme ole nähneet hetkeen, joten mieheni ei ole nähnyt pienentyneitä rintojani vielä). Tästä aiheesta jauhoin yli tunnin hiljaisin hetkin, sillä koen entistä pahempaa itsetunnon romahdusta. Mieheni taas sanoi useaan kertaan, ettei häntä haittaa, eikä häiritse rintojeni pienuus, kunnes lopulta hän sanoi: "Et saa suuttua tästä, mutta näkisin kyllä sut enemmän viehättävänä, jos sulla olis isommat rinnat"
Tämän seurauksena olen romahtanut täysin, enkä tiedä, mitä tehdä. Olen hänestä jo aiemmin huomannut pieniä merkkejä, että häntä viehättää isommat rinnat, mitä minulla on, mutta sattui sanoinkuvaamattoman paljon kuulla tuo lopulta hänen suustaan. Luulin, että olin varautunut totuuteen, mutta lopulta purskahdin itkuun.
Olemme tällä hetkellä eri paikkakunnilla opiskelujeni takia, joten emme ole olleet seksuaalisessa kanssakäymisessä hetkeen, mutta tällä hetkellä tuntuu, etten edes pystyisi harrastamaan hänen kanssaan seksiä tai näyttäytymään alasti. Häpeän itseäni ja rintojani. Olen harkinnut kauan plastiikkakirurgiaa, mutta tänään aloin miettimään, etten ehkä senkään jälkeen hyväksyisi mieheni silmin "viehättävämpää" ulkonäköäni, sillä se ei olisi silloin aitoa minua.
Mitä mieltä te tästä olette? Mitä ajatuksia tämä teissä herättää? Mitä minun pitäisi tehdä?
Tiedostan, että tämä on hyvin turhamaista ajattelua ja olen kuullut sanonnan "ei rinnat naista tee" mutta yrittäkää ymmärtää, että minulle itselleni tämä on aiheuttanut vuosien pahaa oloa.
Parisuhteen aikana mieheni on huomannut ongelmani, ja jaksan siitä hänelle jauhaa varsinkin, kun hänen ex-tyttöystävällään oli kuppikoko 75C, mikä saa minut tuntemaan itseni ei-niin-viehättäväksi. Mieheni on monesti sanonut ettei häntä haittaa rintojeni pienuus ja että hän tykkää rinnoistani, joten vuoden aikana olen ehkä pystynyt hyväksymään itseni paremmin ja muutamina päivinä mieheni ansiosta tuntenut itseni naiselliseksi ja rintani kauniiksi. Eilen tämä asia tuli taas esiin, koska olen urheilun vuoksi kiinteytynyt ja ehkä rasvaprosentti pienentynyt, koska rintanikin ovat pienentyneet (emme ole nähneet hetkeen, joten mieheni ei ole nähnyt pienentyneitä rintojani vielä). Tästä aiheesta jauhoin yli tunnin hiljaisin hetkin, sillä koen entistä pahempaa itsetunnon romahdusta. Mieheni taas sanoi useaan kertaan, ettei häntä haittaa, eikä häiritse rintojeni pienuus, kunnes lopulta hän sanoi: "Et saa suuttua tästä, mutta näkisin kyllä sut enemmän viehättävänä, jos sulla olis isommat rinnat"
Tämän seurauksena olen romahtanut täysin, enkä tiedä, mitä tehdä. Olen hänestä jo aiemmin huomannut pieniä merkkejä, että häntä viehättää isommat rinnat, mitä minulla on, mutta sattui sanoinkuvaamattoman paljon kuulla tuo lopulta hänen suustaan. Luulin, että olin varautunut totuuteen, mutta lopulta purskahdin itkuun.
Olemme tällä hetkellä eri paikkakunnilla opiskelujeni takia, joten emme ole olleet seksuaalisessa kanssakäymisessä hetkeen, mutta tällä hetkellä tuntuu, etten edes pystyisi harrastamaan hänen kanssaan seksiä tai näyttäytymään alasti. Häpeän itseäni ja rintojani. Olen harkinnut kauan plastiikkakirurgiaa, mutta tänään aloin miettimään, etten ehkä senkään jälkeen hyväksyisi mieheni silmin "viehättävämpää" ulkonäköäni, sillä se ei olisi silloin aitoa minua.
Mitä mieltä te tästä olette? Mitä ajatuksia tämä teissä herättää? Mitä minun pitäisi tehdä?
Tiedostan, että tämä on hyvin turhamaista ajattelua ja olen kuullut sanonnan "ei rinnat naista tee" mutta yrittäkää ymmärtää, että minulle itselleni tämä on aiheuttanut vuosien pahaa oloa.
Vastaukset 52
Vanhimmat
Sun täytyy ensin hyväksyä itsesi ja sun rintasi sellaisina kuin ne ovat. Minäkin olen ruma naamasta ja hyväksyn sen ja ettei naiset tykkää minusta ja ettei mulla tule koskaan olemaan tyttöystävää. Itse hait sitä ja jankkasit miehelles rinnoistasi, mut kukaan mies tuskin koskaan on täysin tyytyväisiä tyttöystävien tisseihin ja jos saisivat päättää niin muuttaisivat varmasti kokoa tai näköä. Joten ole oma itsesi ja hyväksy itsesi sellaisena kuin olet.
Sitten kun olet saanut itsetuntosi kuntoon, huomaat ettet tarvitse miestä arvostelemaan itseäsi.
Mä en ainakaan katselisi tuollaista miestä yhtään. Jos mä en miellytä, mene ja etsi sellainen joka miellyttää. Miehiä riittää...
No mitenkä joku femmari nyt tuli taas ja käänsi tämän miehen viaksi?
Luitko edes ensimmäistä viestiä kokonaan?
Hae kaveri, joka ei arvostele rintoja eikä mitään muutakaan. Mutta ennen kaikkea, duunaa itsetuntosi ja -kuntosi toisenlaiseen kondikseen. That's it.
........................? Ekana jankutetaan miehelle, että myöntäisi nyt...Kun hän lopulta kyllästyy yrittää kohottaa toisen itsetuntoa, niin käsketään vaihtaa miestä?
Rintasi on pienet, se on okei. Miehesi on ilmoittanut, että se ei häntä haittaa, mutta isommat rinnat ei olisi kammottava juttu...Pitääkö oikeasti parisuhteessa rakastaa ja muokata omia mielipiteitään täysin samanlaiseksi kun partnerilla?
Aloittaja muutenkin voisi nyt miettiä, että onko tuo todella sen arvoista. Tissisi ovat pienemmät, ne ovat silti tissit. Mies ei pidä sitä ongelmana, mutta sinä pidät sitä suurena ongelmana ja ylitse pääsemättömänä esteenä.
Jos nyt menisit ja ottaisit ÖÖ lollot...Voin luvata, että ei se itsetunto katosta läpi mene. Korkeintaan selkäranka taipuu ja tissit roikkuu polvissa. Jolloin miehesi lähtee suhteesta, koska ei pysty edes suudella sinua kun ei yletä pommien takaa.
Mitä sitä mietit, minkäkokoiset hänen ex-tyttöystävällään oli? Eihän hänen kokonsa välttämättä ollut edes isompi kuin sinun? Monet pitävät usein väärää kokoa, ja voi olla että sinäkin tai sitten se ex. Mutta jokatapauksessa ei ole väliä minkäkokoiset tällä tyttöystävällä oli. B- ja C-kupit on täysin normaaleja.
Luulen, että poikaystäväs vaan hermostu, kun jankkasit. Kun et uskonut toista vastausta vaan kysyit uudelleen ja uudelleen, niin mies päätti vastata toisin. On mullakin käynyt vähän sen tapaista.
Koko ajan jauhamalla aiheesta pidät asian myös miehesi mielessä ja saat hänet miettimään rintojesi kokoa. Muuten hän ei välttämättä edes miettisi asiaa sen kummemmin.
Minä olen keski-ikäinen mies ja olen aina pitänyt enemmän pienistä kuin suurista rinnoista. Puolisoni otti taannoin silikonit, vaikka minä olin niitä vastaan. Naisten ajatuksia ei voi ymmärtää miehen aivoilla.
167/67 eli BMI:is on 24 ... en minä sinua urheilulliseksi kutsuisi. Kohteliaasti sanottuna olet hyvin lähellä ylipainoa. Viehättävyyden kannalta optimipainosi on jossain BMI 18-20 eli sinulle 50–56 kg. Puhutaan siis noin kymmenestä kilosta vähintään optimiin nähden....
Voe hyväntähen! Painoindeksi on huuhaata varsinkin jos harrastaa liikuntaa jolla kertyy lihasmassaa. Ihminen voi olla kiinteä VAIKKA bmi olisi 24. Bmi ei mittaa viehättävyyden optimipainoa. Viehättävyys ei ole kiloista kiinni.
Miksi pitää tällaisia ääliömäisiä vastauksia tänne suoltaa? Toisella on heikko itsetunto ja kärsii siitä oikeasti. Miksi haluat vielä alkaa huomauttelemaan optimipainoista ( joka on edelleen huuhaata)? Ei löydy ihmisiltä empatiakykyä ei.
Alkuperäinen, jatka liikuntaharrastustasi entiseen malliin ja tee asioita jotka saa sinut tuntemaan itsesi viehättäväksi. Miehesi ei ole sinun kanssa vain rintojesi vuoksi vaan siksi että haluaa olla sinun kanssa. Ei siis sinun tissien vaan Sinun kanssa (ihan vain näin selvyydeksi :P )
Joka kerta kun alat ajattelemaan ettet ole viehättävä, rintasi ovat liian pienet jne. pyri kääntämään ajatuksesi tietoisesti muualle. Ala vaikka tekemään muuta. Tärkeää on myös että teet juuri niitä asioita mitä itse haluat tehdä. Jos jokin tietty naistenjuttu antaa hyvää mieltä (esim. kampaamokäynti, kasvohoito) tee juuri sitä. Osta vaatteita joissa tunnet itsesi seksikkääksi ja jotka korostavat parhaita puoliasi. Ja ennen kuin ehdit väittää vastaa, sinulla on varmasti monta erittäin hyvää ja seksikästä osaa kehossasi. Olet kokonaisuus, et vain tissipari. Usko miestäsi kun hän kehuu sinua, usko kun sanoo että pitää rinnoistasi. Älä syötä itsellesi virheellistä kuvaa siitä mitä sinun tulisi olla. Olet juuri hyvä tuollaisena kuin olet.
Jos sinä ihannoit anorektikkoja, niin ongelma on sinun, hae apua äläkä kauppaa julkisesti tyhmyyttäsi. Mä olen 164 / 62-63 enkä taatusti ylipainoinen.
BMI 20-25 on täysin normaali.
BMI 18 on alipaino eikä aikuisen naisen tarvitse siihen pyrkiä.
Ylipainon kieltämisen takia tuskin tulet koskaan olemaan revityssä kunnossa. Kummaa jos joku sanoo pitävänsä yleisurheilija vartalosta tulee aina jostain kommentti anoreksian ihanoinnista tai jotain "itsepä he läskinsä kantavat" kommentteja.
Juu tuo on nykyään alle 15 v paistorasvalta haisevien kersojen normipaino. "Ja kyllä aikuisella lihaa pitää olla, jotain mistä ottaa kiinni!" Jengi on alkanut laiskuuttaan luulemaan et on normaalia alkaa paisumaan ja sille ei vaan mitään voi. Vittu mitä paska selityksiä lihavat ihmiset keksivät (etenkin naiset) !!
En ole ylipainoinen eikä mun tarvitse olla "revityssä kunnossa" nyt eikä ikinä. Minä olen terve ja sitä repijät eivät ole koskaan.
Jos normaalipainoinen nainen on sulle "läski" niin ongelma on sinun korviesi välissä, ei normaalipainoisen.
"Tästä aiheesta jauhoin yli tunnin hiljaisin hetkin"
Usein sitä saa mitä tilaa.
Mietipä aloittaja päinvastainen tilanne: Miehelläsi on hirveä kompleksi, sanotaan vaikka, p*ppelistään. Vähän väliä keskustelunne kääntyy siihen, miten pikkuinen p*ppeli hänellä onkaan. Ette näe päivittäin, mutta puhelimessakin hän jaksaa jankuttaa toista tuntia aiheesta "minun liian pieni p*ppelini": Kuinka kauan jaksaisit kuunnella sitä kitinää?
Tiedän, että sinulla on komplekseja. Valtaosalla parikymppisistä niitä on. Sinua saattaa lohduttaa tieto siitä, että yleensä valtaosa naisista hyväksyy vartalonsa noin 30-40 v. mennessä.
Sinun rintasi ovat sinun rintasi. Kuka muka sinulle määrää ulkoapäin, miltä sinun rintojesi pitäisi näyttää?
Seksikkäintä on itsensä hyväksyminen.
Nappiin tuo viimeinen lause!
Ex-miesystäväni huomautti minulle, etten saa käyttää liian avointa kaula-aukkoa, koska se ei sovi pienirintaisille. Nykyinen mieheni ei ole valittanut koosta mutta on kyllä valittanut joistakin muista vartaloni puutteista, jotka syntyivät raskauksien myötä kun en onnistunut raskaudet läpi käytyäni säilyttämään tyttömäistä vartaloa. Tuo valitus on kumminkin ajan myötä loppunut. En tiedä, onko hän alkanut rakastamaan minua ja nämä pikku puutokset eivät enää tunnu niin merkittäviltä vai onko hänelle rakastajatar joka korvaa fyysiset pikku puutukseni. ??? Kauneus on kumminkin katoavaista, joten parasta meidän pienitissisten on vaan keskittyä sisäisen kauneuden ja miksei kasvojen kauneuden hoitoon. Sisäinen kauneus kumminkin voi saada ikälopun mummonkin näyttämään kauniilta, mutta katkeroituneet ja pahansuovat mummot ovat rumia vaikka tissit olisivat miten isot. Ryhti on myös tärkeä osa kauneutta niin että kävele kuin kuningatar niin myös olet kuningattaren näköinen.
Ihan ensiksi neiti hyvä, sun täytyy henkisestä kasvaa askeleen kohti aikuisuutta.
Ei mistään teemasta saa ikuisesti jankuttaa seurustelukumppaniilleen, herää pahvi! Keskustella saa, mutta jos aihe on puhuttu läpi, se on puhuttu läpi.
Kerrot poikaystävällesi huolesi rintojesi ruumuudesta ja hän vastasi. Asia on käsitellyt. Jankkaamisella kerjäsit vain verta nenästäsi.
Mitä olisit oikeasti halunnut poikaystäväsi tekevän? Käyttävän tunnin verran joka ilta rintojesi verbaaliseen ylistämiseen? Mikä sinulle riittäisi?
Ongelma on sinun pääsi sisällä, vain sinä voit muuttaa suhtautumistasi itseesi ja parantaa itsetuntoasi. Poikaystäväsi on vain tukesi mutta ei mikään laari, johon oksennat kaiken pahan olisi.
Miltä sinusta tuntuisi, jos sinun poikaystäväsi valittaisi sinulle yhtä paljon ja samalla antaumuksella, että hänen pippelinsiä on kyllä pari astetta väärässä kulmassa seisoessaan ja sinä olisit sitä mieltä, ettei mitään ongelmaa oikeastaan vaikka ole vaikka kieltämättä poikaystäväsi pippeli voisi olla vähän kauniimpikin?
Oikeesti...älä jauha miehellesi tisseistäsi tuntikaupalla. Olet juuri niin seksikäs kuin uskot itsesi olevan.
Miltä susta tuntuisi jo miehesi avautuisi sulle pienestä vehkeestään ja voivottelisi sitä ikuisuuden?
Tämä keskustelu kuuluisi pikemminkin jonnekin pakkomielle- tai neuroosi-osastolle, koska pohjimmiltaan tässä ei ole kyse parisuhteesta vaan itsetunto-ongelmasta. Maailmassa ei varmaan ole montakaan ihmistä, joka olisi ulkonäöllisesti niin täydellinen, ettei jonkun muun mielestä hänessä olisi korjattavaa. Esim. 75b-rinnat olisi huippumallille liian isot. Kaikki on siis suhteellista.
Vaikuttaa siltä, että ap:n seurustelusuhde tulee kaatumaan, ei suinkaan pieniin rintoihin (joita ne eivät edes ole) vaan hänen heikkoon itsetuntoonsa. On vaikea nähdä toinen kovin valloittavana persoonana, jos keskustelut kiertää samaa rataa joka kerta.
Ps. rintani ovat tuon 75 b. Minulle kelpaisi pienemmätkin, mutta hyvä näinkin.
Itse hyväksyn nuo plastiikkakirurgisen toimenpiteet jos omat epäkohdat korjataan oman itsensä takia, ei sen takia, koska toinen tykkää tälläisestä asiasta. Tässäkin kyse on siitä, että koska mies tykkää isoista rinnoista, nainen kokee että hänellä pitää olla siis isot rinnat ja SE ON VÄÄRIN.
On kuitenkin naisia joilla on huomattavasti erikokoiset rinnat tai ne ovat alkaneet riippumaan niin pahasti jo nuorena, että he haluavat ne korjata, mutta eivät sen takia, että joku muu hyväksyisi heidän rintansa tai että koska joku muu ei pidä niistä, vaan he tekevät sen heidän itsensä takia. Ja en nyt puhu tässä mistään ihan normaaleista rinnoista, jotka alkavat riippumaan, varsinkin jos ovat jo luomuna suurikokoiset, vaan todellakin niistä enemmän ääripäistä.
Tässä kuitenkin selvästi ongelmana on se, että vaikka kirjoittajan rinnat ovat varmasti kauniit ja hyvän kokoiset ja muotoiset, hän kokee tarvitsevansa isommat rinnat miehen mielipiteen takia. Se on väärin.
Ja maininta vielä aloittajalle rinnoista. Mitä isommat rinnat, sitä isompi vaiva niitä hoitaa ja huolehtia. Kuulostaa uskomattomalta, mutta rintojakin pitää hoitaa. Isommat tarvitsevat parempaa tukea, parempia ja kalliimpia rintaliiviä, että ne pysyvät siinä muodossa. Jos otat leikkauksen ja pidät huonoja rintaliiviä, usko tai älä, olet hyvin nopeasti siinä pisteessä, että rintasi riippuvat ja muotutuvat hyvin väärän näköisiksi. Tämä sama pätee ihan luomurinnoissakin. Ei se elämä ole niin helppoa isorintaisena kuin kuvittelet. Ja myös noissa leikkauksissa, aina kymmenen vuoden välein siellä pitää tehdä uusinta..
Puhumatta siitä kaikkein pahimmasta, jotain voi sattua leikkauksessa, mikä voi johtaa todella suuriin arpiin ja jopa rinnan menettämistä. Onko todella miehen mielipide niin tärkeä, että lähtisit sellaiseen, koska miten luulet että mies hyväksyy rintasi silloin, kun jostain syystä se laittamasi silikoni päättääkin kasvaa ulos, jättäen hirveät arvet ja jäljet, jolloin rintasi eivät enää ikinä ole siinä muodossa ja kunnossa kuin ennen? Sen jälkeen ne olisivat vain epämuodostuneet arpiset rinnat, kaukana niistä, mitä sinulla on nyt.
Ei siinä miehessä se vika kyllä ollut alunperin. Itse se ap on asiasta jankuttanut ja koko jutun keksinyt. Itsehän hän kertoo, miten itse on vertaillut ja vuosia valittanut asiasta. Hän itse kokee ne rumiksi ja mies on yrittänyt kannustaa vaikka kuinka kauan (minkä hän itse onneksi tajuaa kertoa kyllä ihan selkeästi), kunnes lopulta sanoi, mitä toinen halusikin kuulla koko ajan. Kyllä nyt on tilanne ihan ap:n itsensä luoma eikä miestä voida syyttää eikä pitää edes vahingossa osa-aiheuttajana milläänlailla.
Tämä tytteli hokee ja jankuttaa asioita niin että lopulta saa ne vastaukset mitä vainoharhaisessa päässään haluaakin ja voi taas päivitellä itseään.
Ei tässäkään siis ole miehen mielipiteestä ollut alunperinkään kyse vaan tytön omasta heikosta itsetunnosta ja aikuiseksi kasvamisen vaikeudesta, mistä hän yrittää vierittää vastuun miehelle. Itse tuo ap on kuitenkin vastuussa ajatuksistaan, suhteestaan kehoon ja rintoihin ja itse myös itsetunnostaan! Ja jos aivan tarkkoja ollaan, se useimmiten on niin, että ne on tytöt ja naiset itse ketkä itselleen ja toisilleen niitä paineita ja heikkouksia luovat. Niihin kiinnittyvät, niistä hokevat ja muut valituksellaan väsyttävät. Kadehtivat toisiaan, ja yrittävät saada kaikkia kaltaisikseen. Naiset itse ottavat paineita naiseudestaan.
Sori vaan.
En missään nimessä väittänyt että syy olisi miehen, vai väitinkö?
Mitä koko vastauksessani olen sanonut ja hokenut on yksinkertaisesti se, että tämän naisen ei kuulu muuttua sen miehen takia. En sanonut että mies on sitä sanonutkaan, että pitäisi, mutta tämä nainen on itse päässään saanut luotua sellaisen mielikuvan, että mies sitä haluaisi.
Ja vaikka mies sitä haluaisikin, hänen ei sitä siltikään kannattaisi tehdä.
En siis vastauksessani maininnut yhtään kohtaa jossa olisin syyttänyt miestä siitä että hän vaatii naiseltaan tuollaista, vaan kysynyt, että onko hän todellakin niin miellyttämishaluinen, että on valmis ottamaan kaikki tuollaiset riskit, vaikka oikeasti hänen ei edes tarvitse?
Tällaisia ajatuksia tämä minussa herättää:
Minä olen tästä sitämieltä että jankutat itsetunto-ongelmistasi niin paljon, että mies sai lopulta tarpeekseen ja vastasi mitä koko ajan kerjäätkin kuulla. Sinä haluat olla marttyyri, joko huomiota tai sääliä tai sitten kuten nyt voit valittaa taas ikuisuusaiheestasi. Sen sijaan että tekisit mitään todellista itsetuntosi hyväksi tai edes avaisit silmäsi tajuamaan, että todellakin, todellakin maailmassa on hieman suurempia ongelmia kun yhden ihmisen normaalia keskikokoa olevat tissit. Eikö sulla todellakaan mene yhtään huonommin että saisit jonkun todellisen syyn sääliä itseäsi ja inistä asioista? Oletko todella noin helpolla päässyt? Onnittele itseäsi, olet todellinen elämän lellipentu.
Miehesi on kannustanut sinua kyllästymiseen saakka, sinä tuskin olet tehnyt samaa ja kuten niin monet kyllästyttävät naiset, sinäkin olet jaksanut hokea tätä ulkonäkö itkua. Itse en jaksa kuunnella. Olen siis nainen ja jos joku kaverini jatkaa riittävän pitkään, sanon suoraan. Koska jokaisessa meissä on vikamme ja on niin typeryyden osoitus että terve, liikuntakykyinen ja tavallinen ihminen itkee ja kerjää energiaa muilta koko ajan asiasta mikä on ihan hyvin. Aikuisella saa olla kriisejä, myös ulkonäöstään, mutta rajansa kaikella. Sinun rajasi on mennyt jo aikaa sitten.
Ehdotuksia:
- Istu rullatuolissa vuosi. Ihan huviksesi. Kokeile miltä tuntuu. Kun vuoden ajan et saa kävellä kertaakaan, ja huomaat kaikki rajoitteet, kynnykset ja vaikeudet, alkaa tuo lapsellinen tissien tuijottelukin hälvetä sieltä hieman yksinkertaisesta päästä.
- Kulje vuosi sokeana. Aloita kaikki alusta. Joillekin tulee rappauttava silmäsairaus ja he menettävät näkönsä. Sen jälkeen olet vapaa ulkonäkökahleista, koska et enää näe.
- Leikkauta itsesi kaljuksi, se on näistä helpoin aloittaa. Ole paastolla kuukausi. Saat vähän tietoa miltä tuntuu kun syöpälääkkeet vie hiukset ja kun ruokaa ei voi syödä. Laihdutkin siinä samalla. Mutta tämä on tosiaan helpoin näistä.
Et voi todellakaan tietää sairastumatta, miltä se tuntuu, mutta voit kyllä suhteuttaa asioita ja ongelmia ja opetella ihan olemaan hieman vähemmän lapsellinen. Tunnen pyörätuoliin joutuneita ihmisiä, jotka ovat ihania ja pärjäävät hyvin, mutta en kuule mitenkään siltä kadehdi enkä voi olla ihailematta heidän selviytymiskykyään. Enkä todellakaan kehtaa valittaa tisseistäni, minulla sentään on ne! Syöpäsairaalla ei ehkä ole.
Ja muutaman erittäin itsenäisen ja ihanan sokeankin tunnen ja olen tuntenut miehen joka pikkuhiljaa menetti näkönsä. Hän suhtautui hyvin rauhallisesti sokeutumiseensa. Mutta minulla ei ole mitään harhakuvitelmia siitä, että nenäni vinous olisi samassa mittakaavassa. Ajattele, ajattele, käytä niitä aivojasi. Vaikka olisit miten neuroottiseksi itsesi kasvattanut ja hölmö, pystyt silti johonkin ajatteluun, koska pystyt kirjoittamaankin. Siis: ajattele.
- Mieti millainen ihminen olet: arvosteletko rakkaitasi noin. Todellako? Onko miehesi ruma puutteineen? Arvosteletko koko ajan häntä? Ja kaikkia muita rakkaitasi. Valitsetko ystäväsi ulkonöän mukaan? Ajatteletko ystävistäsi, että heissä on niin rumia ja rumatissisiäkin että ihme on jos miehen saavat? Niinkö pahansuopa sinä todella olet?
Ai et... Mutta kuvittelet että muut ovat? Että muut näkevät sinut kyllä sellaisena. Ahaa, melkoinen enkeli siis, pidät itseäsi jotenkin muitten yläpuolella olevana ja muita, myös miestäsi, arvostelevina paskiaisina? Vai niin, että juuri Sinun pitäisi saada olla täydellinen, vaikkei kukaan muukaan saa. Just.
Miehesi voit muuten valita, ei 20-vuotias voi enää uskoa prinsessasatuihin ja mihinkään ylidramaattiseen "rakastan häntä ylikaiken!!" teinihöpinöihin siinä mielessä, että et muka voisi valita millaisen miehen kanssa olet. Jos hän oikeasti on noin kamala niin jätä... Ai niin, mutta kun sinä olet se uhrautuva marttyyri joka vain rakastaa pienellä sydämellään vilpittömämmin kuin kukaan... Joo, joo, kasva jo. Eikä miehesi edes taida olla mikään kamala.
Itsetuntosi on SINUN omalla vastuullasi. Se ei roiku sinun tisseissäsi eikä miehessäsi. Yritän todella ymmärtää: on teini-ikä jäänyt päälle. Tuo ei ole pelkästään turhamaista ajattelua vaan lapsellista ja typerää. Kyllä se 16-vuotiaalle vielä menee mutta nyt alkaisi jo olla korkea aika kasvaa siitä yli. Neuroosi saattaa myös muuttua ihan oikeaksi sairaudeksi, kun sitä ei hoida, että älä leiki sillä.
Et ole enää mikään vauva. Sinun pitää opetella näkemään jotain muuta. Tämä on nyt sinun lapsuuden kriisi sitten aikuiseksi kasvamisessa.
Sinun pitäisi oikeasti ja aidosti tehdä itsesi ja itsetuntosi eteen enemmän, käydä terapiassa pari vuotta, ja miettiä mitä muuta.
Olen pahoillani tästä hieman kovasta tekstistä, se varmaan vielä kirjoitettuna kuulostaa kovemmalta kun mitä on. Mutta ihan oikeasti tyttö. Sinä vaikutat hyvin rasittavallta tytöltä jonka mielestä muitten pitää ulkopuolelta korjata sinun sisäiset ongelmasi. Mahdotonta.
Jos sinä aiot kasvaa naiseksi, sinun pitää ryhdistäytyä.
Kommenttisi olisi mielestäni todella typerä, vaikka toki yrität puhua asiaa, mutta kirjoitettu ehkä todella huonoilla vertauskuvilla.
Tottakai on aina ihmisiä joilla on huonommin asiat, mutta vertaus sokeuteen tai rullatuolissa istumiseen ei mielestäni ole ihan oikeita. Se olisi kuin alkaisi puhumaan jollekkin vähävaraiselle suomalaiselle siitä, miten on paljon pahempaa köyhyyttä tuolla afrikassa, miten ihmisillä ei ole varaa mihinkään, ei edes ruokaan. On se ihan totta, että muilla on huonommat oltavat, mutta mitä se auttaa tässä asiassa, ei mitään.
Tässä olisi tärkeämpi saada tämä henkilö ymmärtämään, että toisen takia ei missään nimessä kannata muuttua, koska mielipiteet ja mieltymykset muuttuvat ajan mittaan, eikä välttämättä koko suhde kestä ikuisuutta, puhumatta niistä riskeistä mitä tämä toinen haluaa ottaa vain miellyttääkseen miestään isommilla rinnoilla.
Joidenkin itsetunto-ongelmat ovat syvempiä kuin toisen, niistä tottakai pitää kasvaa ylitse ja alkaa hyväksymään, koska jos et itse niitä hyväksy, niin ei kukaan mielestäsi niitä hyväksy. Oma mieli on kaikista pahin vihollinen, mutta tekeekö se sitten tästä henkilöstä jotenkin lapsellisen? Ei mielestäni.
Mielestäni parempi vertaus olisi verrata naisen nykyisiä rintoja niihin naisiin, joilla ei ole enää rintoja, jotka ovat menettäneet ne. Kertoa niistä lukuisista rintojen suurennusleikkauksista, jotka ovat vieneet sekä rinnat, mutta terveyden. Haluaako hän vaarantaa kaiken tämän miellyttääkseen jotakuta toista, joka alunperin oli jo tyytyväinen?
Hyvin moni yli 20-vuotias kärsii näistä itsetunnon ongelmista, mutta kuten sanoin, siinä ei ole mitään lapsellista tai typerää, joten sellaiseksi haukkuminen oli mielestäni hyvin ala-arvoista.
Kun tarpeeksi pitkään jankutit, niin sait haluamasi kommentit "minähän sanoin"- Olet nyt siis ollut oikeassa mutta oletko yhtään sen onnellisempi. Pitkässä, yli 30 parisuhteessa olleena, sanoisin, että usko mitä miehesi sanoo äläkä jankaa äläkä varsinkaan tee sellaisesta asiasta yhteistä ongelmaa, joka ei ole on gelma. Sinulla itselläsi on itsetunnon kanssa tekemistä, älä sotke siihen miestäsi.
Omat rintani ovat isot ja roikkuvat, eivätkä mielestäni lainkaan kauniit. Mutta, mieheni rakastaa niitä. Se riittää!
Mulla on kuppikoko A75, ehkä jopa lähempänä AA75. En silti koskaan jankuta asiasta miehelleni. Ei se sillä asiaa muuta, ja hän on minut valinnut aviopuolisoksi joten se tarkoittanee sitä että olen hänelle täydellinen nainen.
Jos se asia sua vaivaa niin kamalasti, niin mene kirurgin veitsen alle. Itse en kyllä menisi, koska ei se "täydellinen tyttökroppa" kestä kauaa muutenkaan, varsinkaan kun lapsia alkaa tulla. Pelkkää rahan tuhlausta.
Ensinnäkin kiitos ihanista, karuista, rohkaisevista, tylyistä ja auttavista kommenteistanne, joista kerron ajatuksiani alempana. Ensin kuitenkin muutama selvennys tekstiini:
En missään kohtaa ole tekstissäni kirjoittanut tai tarkoittanut, että tuntisin mieheni tehneen väärin sanoessaan minulle lopulta tuon ratkaisevan kommentin. Lähinnä yritin ilmaista omia tuntemuksiani kommenttia edeltävänä aikana ja sen jälkeen. Tiedän, että olen itse oman kuoppani kaivanut jankuttamalla asiasta ja sen silloin kerroin saman tien myös miehelleni, painottaen vielä, ettei hän missään nimessä saisi tuntea syyllisyyttä, koska ongelma on minussa, ei hänessä. Enkä epäile, etteikö mieheni minua rakastaisi. Ihaninta on, että hän minua rakastaa, vaikka itse en pysty täysin rakastamaan itseäni.
Muutama on ymmärtänyt tekstissäni, että olen harkinnut plastiikkakirurgiaa miellyttääkseni miestäni. Kuten tekstissä kirjoitin, olen todella pitkän ajan harkinnut ottavani implantit (jo ennen kuin tapasin mieheni), mutta viime aikoina päätynyt joka kerta kielteisiin ajatuksiin, sillä vaikka mieheni minun rintani silloin "viehättävämpinä" näkisi, se ei olisi silloin osa _aitoa_ minua.
Ajatuksiani:
Isoin vika minussa tällä hetkellä on todella kärjistynyt itsetunto-ongelma ulkonäköni suhteen, josta mieheni ja koko suhde on joutunut kärsimään. Jos näin jälkeenpäin saisin valita, olisinko halunnut kuulla "totuutta", olisin kieltäytynyt, sillä nyt ongelma sisälläni on paisunut vielä enemmän. Tämä sen vuoksi, että jostain syystä haluaisin olla miehelleni mieleinen kaikin puolin, enkä vain tunne olevani sitä rintojen suhteen, vaikka hän ne hyväksyykin.
Näinä parina päivänä olen alkanut jo harkita hakevani ongelmaani jostakin apua, koska en halua suhteeni kaatuvan tämän takia. Olen jo vuosia pitänyt itsetunto-ongelmat ulkonäköni ja erityisesti rintojeni suhteen kokonaan sisälläni kenellekään niistä kertomatta (kunnes tapasin mieheni, kenelle aloin niistä puhua), joten tämä minun neuroottisuus on ehkä jollakin tavalla kytenyt ja paisunut sisälläni todella kauan kasvaen sen verran isoksi, ettei tätä välttämättä pysty enää itsenäisesti hoitamaan.
Samaa mieltä olen suurimman osan kanssa, eli itsetunto on iso osa kauneutta ja se minulta puuttuu täysin. Te, joilla sitä on, olkaa siitä ylpeitä ja onnellisia. Kadehdin teitä, sillä en ole ikinä pystynyt samaan. Olen silti luvannut itselleni nyt yrittää ja pyrkiä tosissani parantamaan itsevarmuuttani ja hyväksyntää rintojani kohtaan. Ehkä vielä jonain päivänä näkisin itseni samoin silmin kuin mieheni minut näkee.
( Hei sinä "Miehen Silmät". Kuten jo pari muutakin, myös minun täytyy sinua korjata ja ehkä samalla olla kiitollinen, että olen päässyt nuoruuden lihavuudesta ja sen tuottamista ongelmista eroon välttyäkseni toiselta ongelmalta pääni sisällä. Sinun "faktasi" ei onneksi pidä paikkaansa. Minä en ole enää ulkonäöltäni lähellekään ylipainoinen, vaikka painoni sinulle niin antaisi ymmärtää.)
Ehkä miehesi kertoi sinulle totuuden alusta alkaen, mutta se ei sinulle kelvannut. Usein ne asiat, mitä pelkää eniten elämässää, tulee toteuttaneeksi omalla käytöksellään. Ja mikä tämä tissivertailu on miehesi ex:n kanssa? Luultavammin sinulla on jotain, mitä eksällä ei. Anteeksi kun sanon näin suoraa, minusta vaan itse aiheutat suhteeseenna ongelmia. Toivon sinulle kaikkea hyvää. Keskity siihen itsetuntoon tissien sijaan. Kaikki me painiskelemme niiden meidän heikkojen kohtien kanssa. Kaikki, myös miehesi.
"Mitä mieltä te tästä olette? Mitä ajatuksia tämä teissä herättää? Mitä minun pitäisi tehdä?"
Jokaisella on vapaus mielipiteisiinsä.
Sulla on varmaan pienet tissit...se tuli ensin mieleen.
Riippuu mihin olet pyrkimässä.
Aloittaja,
sua pitäisi RAVISTELLA!
Sanonta "jos et rakasta itseäsi, ei kukaan muukaan voi sinua rakastaa" pitää osaksi paikkansa. Koska jos sinä jankkaat ja jankkaat siitä miten ruma olet, miten pienet tissit sulla on, miten epävarma olet, miten tyhmää elämä on jne jne jne, niin kai se negatiivisuus nyt mieheesikin iskee!
Sun täytyy kantaa itsesi KUNNIALLA ja selkä rottingilla! Opettele hyväksymään itsesi ja opi arvostamaan naisellista kehoasi. Sinulle on vain YKSI KEHO ANNETTU!
Mitä hiton väliä jos sulla on semmoiset tai tällaiset tissit - ei miehesi deittaile sun tissejä, vaan sinua! Ihmistä ja persoonaa!
Jos joskus vaikka sairastuisin rintasyöpään ja menettäisit yhden tai kaksi rintaa, niin siinä vaiheessa nauraisit tälle, mitä täällä nyt selität... Koska mitä hiton väliä on jollain rintojen ulkonäöllä, siis ihan oikeasti?
Hurmaa miehesi omalla olemuksellasi ja käytä avuksi naisellisia apujasi - älä ujostele, vaan ole ylpeä!
Nyt ryhdistäytymisliike ja jäitä hattuun!
No mutta. Ajattele asiaa näin, miehet ovat visuaalisempia. He katsovat naista kuin taideteosta, mikä väri sopisi mihinkin, mikä muoto mihinkin, hakien optimia, mutta silti nauttien kaikesta minkä näkevät. Jos annat itsellesi vapauden katsoa kumppaniasi samoin, huomaat että vahvemmat käsivarret, paksumpi penis, lihaksikkaampi takapuoli jne. olisi ehkä silmääsi miellyttävämpää. Mutta silti nautit siitä mitä näet. Varmasti miehesi kokee samoin. Kukaan ei ole täydellinen. Itselläni on suuret rinnat, mutta mielestäni kaiken kokoiset voivat olla kauniit, eri tavoin. Miksi et hyödyntäisi rintojasi siten kuin isompirintainen ei ehkä voi. Eli vaikka jättämällä rintsikat paidan alta pois (monet miehet tykkää), tai hommaamalla push up-liivit, jotka korostaa kauniisti kaikenkokoisia rintoja. Äläkä takerru pelkkään rinta-asiaan, joku jolla on täydelliset rinnat voi hiljaa kadehtia juuri sinun sääriäsi tai peppuasi. Kanna ylpeydellä se mitä on annettu, se on kaunista!
Se on aivan sama onko sulla meloonit, lantut, ketunnokat tai vaikka ajokoiran korvat. Kyllä sun tärkeimmät avut ovat korvien ja isovarpaiden välissä. Yks vanha pappa sanoi mulle aikoinaan, että hän ei ymmärrä kun äijät ihailee naisten sääriä. Hän sanoi, että mitä väliä sillä on millaiset sääret on. Sivuunhan ne kuitenkin käännetään.
Kannattiko paljastaa mitä miehet ajattelee OIKEASTI...menetettiin osa miehen mystiikkaa.
Joku sanoi tuossa jo aiemmin, ettei kuppikoko ole mikään absoluuttinen totuus. Exän 75C voi ihan hyvin olla 60F tai 80A, koska eri liikkeistä ja malleista saa usein hyvin erilaisen kuppikoon. Sinunkin kokosi voi olla jotain ihan muuta kuin 75B, joka muuten on ihan normaali.
Minusta on vähän koomista, miten naiset keskittyvät vartalossaan vaan jauhamaan tisseistään - toki syy voi olla siinä, että miehetkin usein tuntuvat keskittyvän rintoihin. Kannattaa kuitenkin muistaa, että vartalossa on paljon muutakin. On myös takapuoli, lantio, vyötärö, sääret, käsivarret, olkapäät... Suosittelen jokaista tissikompleksista keskittymään vartalossaan johonkin muuhun. Jokaisen kropassa on hyviä puolia. Suuret rinnat ei ole synonyymi kauniille rinnoille, ja vartalossa voi olla muutakin kaunista kuin ne iänikuiset tissit.
Minulla oli joskus 20-vuotiaana aivan kamala tissikompleksi. Seurustelin tuolloin erittäin juntin tissimiehen kanssa, joka jaksoi kertoa mieltymyksestään suuren suurin rintoihin. Hän harmitteli, miten minun tissini olivat niin pienet. Siihen asti olin pitänyt sirosta vartalostani ja pienistä rinnoistani. "Miehen" kommentit vetivät itsetunnon todella alas. Lopulta tajusin, ettei minun tarvitse kuunnella tuollaista puhetta. Aloin keskittyä vartaloni hyviin puoliin. Huomasin, että minulla on kauniin kapea vyötärö ja siihen nähden sopusuhtainen lantio, pyöreä takapuoli ja mukavan kiinteä käsivarret. Yhden ääliön kommentit eivät enää painaneet. Ja niin, sanoin hänelle suoraan, ettei minun tisseihin tarvitse koskea. Jos niitä haukkuu, ei niitä myöskään hieplöidä - eikös se nyt ole ihan loogista?
Kannattaa ajatella niin, että luoja on luonut sinut tietynlaiseksi. Olisihan voinut käydä niinkin, että ei olisi rintoja ollenkaan tai että puuttuisi sormia, varpaita tai vaikka aivot... Aika usein rinnat ovat sellaiset kuin omalla äidillä, mummolla tai jollain sukulaisnaisella. Siksi on esim. isotissisten naisten sukuja jne. Toisaalta vaihteluakin löytyy eli neljästä tädistäni yhdellä on isot tissit ja iso peppu, yhdellä on pienet tissit ja iso peppu, yhdellä on kumpikin pientä kaliiperia ja yksi on isotissinen ja pienipeppuinen eli kaikki vaihtoehdot jaettuna ja jokainen heistä löysi itselleen kivan aviomiehen.
B-kuppikoon rinnat ovat ihan normaalikokoiset. Yleensä sopusuhtaiselle naiselle B-kuppikoko sopii hänelle täydellisesti. Jos hoikka ihminen ottaa vaikkapa D-kupin implantit, niin hän ei ole sen jälkeen enää sopusuhtainen.
Kehoittaisin sinua käymään uimassa yleisessä uimahallissa. Rohkaistu menemään sinne, niin huomaat, että siellä on rintasyövän takia rintansa menettäneitä, pieni- ja isorintaisia, nuoria tyttöjä täydellisine rintoineen, mutta suurin osa enemmän tai vähemmän roikuvine rintoineen.
Jos haluat joskus lapsia, niin kehottaisin, että odotat implanttien kanssa sitä aikaa, kun lapsiluku on täynnä. Raskaus- ja imetysaika kasvattavat rintojen kokoa, joten moni nainen on tyytyväinen rintoihinsa juuri silloin.
Jos et pääse tästä asiasta omin voimin eteenpäin, niin suosittelen paria keskustelukertaa psykologin luona.
Moi. Itse olen 173 cm pitkä nainen ja mulla on kuppikoko 75A.
Nuorena häpesin rintojani, mutta en enää vuosiin.
Itsetunnon paranemisen myötä, olen löytänyt myös oman naisellisuuteni ja seksuaalisuuteni, eikä pienet rinnat vähennä sitä ollenkaan.
Kaikki lähtee omien korvien välistä.
Nuorena myös kiinnitin huomion vain siihen, että onpas mulla pienet rinnat, enkä huomannut että minulla oli myös kauniit sääret ja hyvä peppu. Eli hyvät puolet unohtui kokonaan.
Jokatapauksessa en suosittele, että kumppanille jankuttaa tuommosia asioita, se on asia mikä pitää itse käsitellä omassa mielessään ja sydämessään, että hyväksyy itsensä ja hyväksyy sen tosi asian, että on nätti ja seksikäs nainen.
Itse tubulaaristen rintojen kanssa vuosia eläneenä, voin ymmärtää täysin aloittajan itsetunto-ongelmat. Selvästikään iso enemmistö täällä ei tiedä mitä on elää epämuodostuneiden rintojen kanssa, ja mitä vaikutuksia sillä on ihmisen ihmis- seksuaalisuhteisiin ja omaan minäkuvaan. Olisin todella onnellinen A-kuppikoon normaaleista pienistä rinnoista, tai vaikka perusriippareista mutta häpeäkseni olen saanut vähintäänkin eriskummalliset möllyskät. Plastiikkakirurgiaan en halua turvautua, sillä ainoa keino korjata tubulaaristen rintojen muotoa on laittamalla implantit. Ja itseäni ajatus silikoneista ei todellakaan kiehdo. Ainoa tapa elää joskus kivuliasta elämääni on yrittää hyväksyä itseni sellaisena kuin olen ja muistaa sisäinen kauneuteni, joskus siinä onnistuen, joskus ei.
Tottakai tiedän etteivät rinnat ole ainoa ulottuvuuteni, mutta kieltämättä en voi väittää ikinä eläneeni kavereideni lailla normaalia seurustelu/sekstailukuviota vaikka nyt vanhemmiten parisuhteessa elänkin. On erityisen kriittinen hetki paljastaa itsensä alastomana ensimmäistä kertaa, ja altistaa itsensä mahdolliselle arvostelulle tai hämmästykselle kun rintaliivien takaa paljastuukin jotain ihan muuta kuin luulisi.
Asiasta jankuttaminen kuulostaa tutulta, ja heikko itsetunto tarvitseekin jatkuvaa pönkitystä. Toisaalta elämä on lyhyt ja siinä on paljon muuta koettavaa ja ajateltavaa kuin tissien murehtiminen. Halusinkin vain tuoda tähän keskusteluun oman ymmärtävän kannanottoni kaiken arvostelun ja 'lopeta jauhaminen' kommenttien lomaan.
Herrajumala! Oletko IHMINEN ja NAINEN, vai kuppikoko se-ja-tämä BMI tuo-ja se ÄO niin-ja-näin kengänkoko yhtä ja pään ympärys toista ja ...ja ... ja...?
Pitääkö kulkea mittanauha ja vaaka ja rasvaprosenttimittari mukana ja etsiä sitä muka-ideaalia naista/miestä? Vai ollaanko ihmisiä omine inhimillisine yksilöllisine ominaisuuksinemme ja hyväksytään se?
Pitääkö tehdä galluppia mah. tulevilta tyttö/poikaystäviltä rinnanympäryksestä ja kuppikoosta ja pippeli pituudesta ja paksuudesta jne ja vertailla niitä siihen mitä x-llä oli?
Uskoisin että sinunkin poikaystäväsi haluaa olla sinun kanssasi koska olet juuri se joka olet! Unohda vertailu ja inttäminen ja tenttaus. Se on täysin turhaa ja tuottaa pahaa meltä sinulle ja etäännyttää lopulta poikaystävääsi sinusta mitä et kai halua?
Minulla on myös pienet (75a) rinnat jotka ovat vielä pienuuden lisäksi ketunnokkamallia... Mieheni pitää isoista tai ainakin isommista. Ei siis ihme että lakanoiden välissä ei tapahdu mitään kun mieheni ei pidä rinnoistani.
Ne ovat vain rinnat ja pieni osa naista plus että ne ovat tarkoitettu vauvojen ruokkimiseen mutta kyllä se silti tuntuisi hyvältä jos OMA mies pitäisi niistä.
Teillä mättää kyllä seksin(kin) alueella joku muu kuin sinun tissit.
Olen huomannut naisia katsellessani, että JOKAISELLA naisella on jotain naisellisen viehättävää ja kenelläkään naisella EI ole niitä kaikkia ominaisuuksia.
Minusta naiset ovat usein mukavia ja viehättäviä tissien kanssa tai ilman.
Ai ketunnokkamallia?
Mulla on oikeanpuoleinen hevonpersuus-mallia ja vasen taas pässinkives-tyyliä.
Tehdäänkin oikeen galluppi tänne mitä malleja löytyy!
Käsi ylös kellä on koiranpersreikätyyliä!? Tai apinankikkeli?
Huomenta vaan. Näin alkuun haluan kirjoittaa,että olen tämä paljon puhuttu mies ja mulla on hiukan kiire koululle, joten en aio tähän postaukseen paljoa aikaa kuluttaa. Tarkoitukseni oli käydä suomi24:ssa lukeen sähköpostini ja google tarjosi vaihtoehtoisesti ''Mieheni kommentit rinnoistani, suomi24'' hmm... Jäin siis lukemaan näitä huuli pyöreänä ja pakko tähän on jotakin vastata,että saan mielenrauhan tuleville tunneille. En toki ala tänne kirjoittamaan sen syvällisempiä, kun mielestäni olen ne todellakin jo jokuseen otteeseen muruni korvaan supissut..
J: Suht hyvää ja oikeudenmukaista palautetta olet tänne saanut muilta (kiitos muille niistä, sillä itse sitä ei aina osaa katsoa ulkopuolisen näkökannasta ja kaikkea tarpeeksi hyvin saa ilmastua, mutta puitte siis ajatuksiani sanoiksi). Huhhuh.. Vähän kummastuttaa kyllä,että eikö tämä aihe olisi jo kuopattu, mutta tarkemmin,kun ajattelin, niin ethän sä enää tämän vuoden puolella ole pahemmin rinnoistasi maininnut. Eli jotakin positiivista sinunkin mielessäsi on tapahtunut sen suhteen. Ne silikonit ei ole mielestäni mikään ratkaisu. Toki vaihtoehto,mutta oikeastikko sen arvoinen, että sulle jotakin niiden johdosta käy. Edelleen muru, rakastan sua juuri sellasena kuin ole. Tiedät sen. Ja exän ulkonäön voi heivata hevon sinne,kun ne tissit ei tehnyt hänestä yhtään sen viehättävämpää. Kerrompa miksi.
Oli sitten c-kuppi,silikooni tai luomu.. Niin sitä luonnetta ei meikillä saada piilotettua. Tärkeintä on mitä löytyy sisältä. Luonne sinussa juurikin minut ihastutti ja kaikki päälle päin näkyvä oli vain plussaa.
Muille joilla saattaisi olla saman tapainen ongelma, niin ymmärtäisitte erään seikan. Median aikaansaamat ulkonäköihanteet on täysin huuhaata, sekä epänormaalia. Jos sitä tavoittelette, niin tulette pettymään, sillä sitä mitä tavoittelette, ei voi tavoittaa. Muiden mielipide teistä ei ole tärkeintä, vaan omasi. Hyväksykää siis itsenne. Itse ajattelen,että lunnollinen on aina luonnotonta kauniimpaa :)
Aloittaja jauhaa itsensä ulos tuosta suhteesta. Kukaan ei jaksa kuunnella jauhamista itsestä ja huonoa itsetuntoa, joka valtaa koko suhteen.
Aloittajalla on kohtuullisen hankala ongelma itsensä kanssa, ei kannattaisi olla suhteessa jos on noin hajalla itseensä... Hyvin kypsymätöntä ja vaikuttaa kauhusuhteelta...
Jos esim. mieheni jauhaisi jatkuvasti pienestä sukuelimestään mulle ja vertaisi itseään entiseen mieheeni, niin pakkohan sellainen suhde olisi lopettaa. Ei aikuisten välisessä suhteessa ole tarkoitus kannatella toista kroonisesti ja vakuutella toisen kelpaavan... Häh?
Eihän kukaan jaksa kuunnella loputtomiin samaa kitinää huonosta itsetunnosta.
Niin kauan kun jaksat valittaa rinnoistasi miehellesi,niin sitä enemmän hän varmasti pohtii asiaa ja on lopulta samaa mieltä kanssasi, että rintasi ovat pienet.
On sanomattakin selvää, että itse sinä ajoit miehesi sanomaan "Et saa suuttua tästä, mutta näkisin kyllä sut enemmän viehättävänä, jos sulla olis isommat rinnat".
Jaksaisitko sinä kuunnella miehesi valitusta ja voivottelua esim. hänen olemattomasta
peniksestään kokoajan kotona ja puhelimessa? Tuskimpa.
Hei!
Ei rintojen koon pitäisi vaikuttaa suhteeseen, mutta sinun tapauksessasi se näyttää vaikuttavan henkisesti, niin ehkä kannattaisi miettiä silikoneja tiedostaen niiden vaarallisuuden.
Hei aloittaja!
Ongelmasi ei ole pienet rinnat vaan itsetunnon puute. Kokemuksesta voin sanoa että rintojen koolla ei ainakaan minulle juurikaan ole väliä.
Olen ollut tulisesti rakastunut niin naisiin joilla on isot kuin pienet rinnat. Pysyvimmän vaikutuksen näistä teki keski-ikäinen, urheilullinen pienirintainen nainen. Miksikö? Hän hyväksyi itsensä ja nautti seksistä enemmän kuin kukaan muu ja sai minut tuntemaan itseni hyväksi kun pystyin saamaan hänet nauttimaan.
Nauti elämästä ja rakkaudesta, kyllä sinä kelpaat!
Hei,
minulla on myös todella pienet ketunnokkia muistuttavat rinnat eikä niitä voi kauniiksi sanoa 3 promillen kännissäkään... Olen sen lisäksi vielä ns. isoluinen, en lihava vaan hoikka (BMI 20), mutta rakenteeltani "perusnaista" rotevampi. En pysty koskaan näkemään itseäni seksikkäänä ja mieheni on myös sitä mieltä, että isommat rinnat ovat seksikkäitä.
Olen oikeastaan vain elänyt sen asian kanssa ja ajatellut, että jokainen rupsahtaa aikanaan eikä silloin auta isot rinnatkaan...
mulla on dd koko ollut aina,olen synnyttänyt ja rintani eivät ole kiinteimmistä päistä-mutta rinnat keräävät miesten huomit ekana-yleensä.mut mulla onmuitakin kaunesvirheitä kehossani,mutta en anna sen masentaa,geeneissä kulkee tietyt tekijät ja ei ole rahaa käydä leikkauksessa.mutta mun mieskamuni ei ole tyyppiäni tosiaankaan-mutta hänellä on se luonteessa oleva tulisieluinen puoli joka innostuttaa ja tietyt luonteen piirteensä.ja mehän olemme kaikki vajavaisia loppupeleissä,täyden kropan ihmist olkaa happy,me muut yritetään peitellä heikkoja kohtiamme mut terveys on kaiken a-j o
On harhaluuloa sellainen, että sun pitäisi muokkautua joksikin muuksi miellyttääksesi poikaystävääsi. Jos sun poikaystävä oikeasti ja aidosti rakastaisi sinua, se rakastaisi jokaista sun piirrettäsi, eikä voisi toivoakaan mitään muutosta, koska olet juuri sellaisenaan täydellinen hänelle.
Jos poikaystäväsi vaatisi sinulta jotain muuta tai ei ole tyytyväinen siihen miltä näytät, vika on hänessä. Hän ei selvästikään rakasta sinua aidosti. Jos on koskaan ketään rakastanutkaan. Kenties hän välittää sinusta, muttei rakasta. Samalla tavalla itsestänikin tuntuisi vastenmieliseltä esim. suudella naispuolisia kavereitani. Ne on mukavia, välitän heistä, mutten rakasta heitä enkä tunne seksuaalista vetovoimaa heitä kohtaan. Siksi heidän ulkomuotonsa analysointi saisi mielessäni aikaan sellaista listaamista, että "hiusten väri on blondi, josta en tykkää, joten jos sen värjäisi ruskeaksi, tykkäisin tästä ihmisestä vähän enemmän" tai "vartalonmuoto on väärä mun makuuni, jos saisi vähän kiloja pois tykkäisin enemmän". Eli ihminen ei ole minun tyyppiäni jos en hänestä välitä romanttisella tasolla. Kavereita ei tietenkään katsella tuolla tavalla arvioiden, mutta ainoastaan joku joka seurustelisi kaverinsa kanssa saattaisi tuntea tyytymättömyyttä toisen ulkomuotoon, koska tavallisessa kaveruudessa ei romantiikkaa ole, eikä siksi voi pitää toista välttämättä viehättävänä tai täydellisenä.
Sen sijaan rakastavassa parisuhteessa toinen on täydellinen juuri sellaisenaan, koska siinä on rakkautta ja seksuaalista vetovoimaa mukana. Ei silloin voisi ajatellakaan että toisesta puuttuisi jotain tai jotain pitäisi muokata jotta toinen olisi jollain lailla vielä viehättävämpi. Ei se olisi mahdollistakaan että toinen voisi olla enää yhtään viehättävämpi :)