epilepsiasta kertomisesta

Et hakemaasi työpaikkaa tule saamaan jos sanot sairastavasi epilepsiaa tämä on fakta.

Mä olen "kaappiepileptikko", en kerro yleensä kenellekään epilepsiasta, en myöskään työhaastattelussa tai työpaikalla. Läheiset ihmiset tietysti tietävät. Joskus on työhaastattelussa kysytty sairauksista. Mulla nyt on epilepsian lisäksi kohtauksen hajoittama olkapää, en siitäkään ole kertonut. Ajattelen asian niin, että voin itse arvioida, onko epilepsialla merkitystä kyseisessä työssä. Eli voiko mahdollisen kohtauksen saaminen jotenkin vaarantaa muiden ihmisten turvallisuuden, tai voiko vaikka lääkkeistä olla jotenkin jotain haittaa. Mullahan nyt ei ole esim. ajokorttia alun perinkään, se jo sulkee kaikki ajamiseen liittyvät duunit pois.
Eli jos haluaisin työhön, jossa vastaan muiden ihmisten hengestä tms., olisi varmasti aiheellista mainita epilepsiasta. (?) Mutta sellaisiin töihin en ole hakeutumassakaan.

Mulla on se puoli epilepsiassa, että omalla kohdalla on aika epätodennäköistä, että saisin kohtauksen töissä. Jos olisi iso kohtausriski, pitäisi varmaan ainakin jollekin työntekijälle kertoa sen varalta. Että osaisivat toimia kohtauksen sattuessa.

Olen käynyt kymmenissä haastatteluissa, eikä kertaakaan ole kysytty mitään sairauksiin liittyvää. Toisaalta, teenkin vain toimistohommia, joten sairaudet eivät ole este työlle, kuten esim. kuskeilla.

Töissä tietää kaikki kenen kanssa se nyt vain on sattunut tulemaan keskusteluissa esiin. En salaa sitä millään lailla, kuten en muitakaan sairauksia tai allergioita. Pomoni saa tietää epilepsiastani lähes heti, sillä joudun välillä viettämään päivän kotona useamman kohtauksen takia (n. 1pv kuussa). En jaksa alkaa keksimään muita sairauksia peitelläkseni sairauttani. Miksi niin tekisin, kun se ei vaikuta työntekooni mitenkään, enkä häpeä sitä laisinkaan. Tottakai se ottaa päähän olla silloin tällöin pois, mutta toisaalta, olen hyvin harvoin pois pahan flunssan tai muun tylsän takia, joka yleensä vie monta päivää.
Ihmiset kyselevät minulta sairaudesta mielenkiinnosta, ja ovat monet sanoneet että on hyvä että kerron asiasta. Todennäköisesti kertoisin heille sairaudestani vaikka en joutuisi koskaan olemaan pois töistä.

Heippa. Kun mulla diagnosoitiin epilepsia kertoin asiasta kaikille jotka sillä hetkellä olivat mulle läheisiä. Ystävien ja perheen lisäksi läheisille opiskelu- ja työkavereille. Nyt kun koulu on käyty ja duunipaikkakin vaihtunut en ole uudessa työssä sanonut mitään. Olen ollut vuosia kohtaukseton joten en näe mitään syytä kertoa.

Alussa kerroin "ilomielin" mut nykyään ehkä jotenkin häpeän enkä halua kertoa uusille tuttaville ym. koska pelkään että saan tietynlaisen leiman otsaan ja mahdollista sääliä. Oon miettinyt et jos nykyisessä työssä jatkan pitempään voisin asiasta mainita, mut en tiiä oikee et millon, missä tilanteessa ja miten? Kesken kahvi hetken paukautan et "hei mulla on muute epilepsia"?
Nykyiysessä työssä ei edellytetty lääkärin tarkastusta terveyden tilasta vaikka mun työsopparissa on kohta et vaatiiko työnantaja todistuksen, siihe on siis mulle laitettu raksi ettei vaadi.

Miten jos työnantaija vaatii todistuksen, niin kirjoittaako lääkäri todistukseen et sairastaa epilepsiaa?
Ois kiva tietää miten te muut ootte asian ilmassu. Ootteko kertonu sairaudesta yleisesti ja pitemmän kaavan mukaan miten teillä on todettu jne?

Työhaastatteluissa en ole sairaudesta kertonut, koska eivät ole sitä kysyneetkään. Totuushan on, että paikka jäisi saamatta samantien, vaikkei näin saisikaan olla. Uudessa työ- tai opiskelupaikassa olen kertonut aluksi jollekin henkilölle, yhdelle tai kahdelle, ettei sitten tule hankalia tilanteita, jos satunkin saamaan isomman kohtauksen. Nykyisessä työpaikassani taitaa lähes kaikki asiasta jollain tasolla tietää, mutta tietäkööt. Ei minua epilepsiasta kertominen hävetä, vaan itse kohtaukset. Ne pelottaa ja hävettää. Harmittaakin hirveästi. Ja ihan yleisesti olen vain kertonut, yleensä ekana työpäivänä tai koulupäivänä, että mikä mulla on ja millaisia kohtauksia saan. (ja millainen ensiapu!) Monesti sitten ihmiset alkavat kyselemään :)

17 5 tiedoksi: saat neurologiltasi todistuksen epilepsiasta, niin suomeksi kuin englanniksikin. Olen itse matkustelun vuoksi hakenut noita todistuksia sairaudesta ja lääkkeistä aina silloin tällöin.

Olen kyllä ammattini vuoksi kertonut aina työhaastatteluissa (3) epilepsiasta ja aina olen työn saanut.

Asiasta kertominen on ollut tärkeää siksi, että en ole täysin kohtaukseton ja työskentelen terveydenhuoltoalan tehtävissä.

Että älkää uskoko ihan kaikkea. Omaa harkintaa saa ja pitää toki käyttää, mutta jos salaat sairauden ja aiheutat sillä vahinkoa esim. asiakkaalle, mikään vakuutus ei korvaa sitä.

kertoa jos on ollut pitkän aikaa kohtaukseton. Jos kohtauksia tulee useammin, kannattaa kertoa, ettei tule yllätyksenä.

Oletteko te pitäneet salassa koko työssäoloajan vai koska olette "tulleet kaapista"? Kohtauksen yllättäessä ja joutuessa sairaalaan?

Onkohan kukaan kertonut haastattelussa esim. migreenistä? Toisilla se on niin raju, että on lähdettävä kotiin kesken työpäivän, tai se ainakin heikentää työkykyä enemmän kuin keskiverto epilepsiakohtaus. Sairauksia vaan asetetaan eriarvoisen asemaan.

Silloin, kun minulla oli kohtauksia lähes viikottain, kerroin heti, koska se olisi muutenkin tullut pian ilmi. Kun kohtaukset alkoi vähetä, kerroin vain lähimmille työkavereille, en hastattelussa enkä välttämättä ollenkaan pomolle, jos tämä oli kovin etäinen. Hyvä että joku tietää, etenkin huonekaveri, eikä pelästy suotta. Työpäikkani oli hälyytetty ambulanssi erään toisen epileptikon saadessa kohtauksen. Kun ambulanssi saapui, kaveri oli jo jalkeilla.

työkkäristä kehoitettiin kertomaan vain jos kysytään, jottei tosiaan kannata 'valehdella' koska ilmoittamaton sairaus on peruste irtisanomiselle ja mahdolliset vahingot menee omaanpiikkiin. mut tosihan se on et voit hyvästellä työn jos kysyvät sairauksista, koska 'terveitä' on varmasti myös hakemassa samaa duunia. Epilepsia vain on niin tuntematon sairaus että ihmiset vierastaa heti kun ei ole tietoa mitä se meinaa.

en kerro kenellekkään ja syynä ihan se että meilläpäin työt menee vain terveille ja nuorille työtekijöille!

No ei kerrota eiköhän epilepsia tule jossain vaiheessa tietoon
kyllä esim sairausloman syy tulee esiin työnantajalle.
Eikö työhöntulotarkastuksen tarkoitus ole selvittää nimenomaan työnantajalle työntekijänsä terveys ?

Itse olen sitä mieltä, että tästä sairaudesta kannattaa kertoa ainakin sille omalle lähiesimiehelle ja lähimmälle työtoverille. Itse olen työhaastattelussa kertonut (jos sairauksista on kysytty) avoimesti olevani epileptikko ja tarvittaessa selittänyt mikä sellainen on, ja sen, että kohtauksia tulee muutaman vuoden välein. Kun sitten olen työn saanut, olen hetken antanut ihmisten tutustua itseeni ja jossain kohtaa keskustelua uusien työtoverien kanssa olen töksäyttänyt: 'mulla on epilepsia, se ei tartu ja kohtauksia ei ole kovin usein. Jos on kysyttävää, kysykää - älkää etsikö netistä, kun ne jutut on hiton pelottavia'. Yleensä vastaanotto on ollut positiivista ja nykyisin kysymykset on paljon vähäisempiä kuin vielä viisi vuotta sitten.
Suosittelen olemaan avoin, sillä avoimuudesta on hyötyä viimeistään siinä kohtaa kun se hiton kohtaus ottaa vallan siellä työpaikalla.

Hyvin pitkäle samaa mieltä kuin piupaupaukku, itse kerroin haastattelussa rehellisesti että sairastan mutta kohtausväli ollut useamman vuoden ja tällä hetkellä lääkkeillä täysin hallinnassa. Haastattelija eli nykyinen esimieheni otti asian erittäin hyvin, sain paikan eikä sairaudesta ollut mitään ongelmaa. Tänä syksynä olen saanut useamman kohtauksen suhteellisen tiheästi, aikaisemmista kouristuskohtauksista poiketen nämä ovat olleet pitkiä jopa 30min poissaolokohtauksia.. keskustelin asiasta esimieheni kanssa ja tulimme siihen tulokseen että ennen huhujen leviämistä hän laittaa asiasta tiedotteen jokaiselle työntekijälle. Tiedoite lähti ja siinä oli vielä mainittu että minulta saa kysyä lisätietoja jos haluaa, ihan yksi henkilö tuli kysymään. Muutama viikko tiedotteesta sain poissaolokohtauksen työmatkalla, ilman tiedotetta asia olisi voinut päättyä jopa paniikiin, nyt asiasta tiedettiin kun patsastelin työpaikan ulkopuolella liikkumatta ja reagoimatta mihinkään. Hyvää tuuria että asiasta oli tiedoitettu, varsinkin kun ko. päivänä esimieheni oli pois paikalta.

On oikeasti epilepsialiitolla kovasti vielä töitä, jos ja kun epilepsiaa sairastavissakin löytyy niitä, ketkä kokevat sairautensa häpeänä. Tuolla asenteella ei epilepsiaa saada ihan vielä kohtakaan ns. käsitettävien sairauksien, kuten sydänviat, lapsettomuus tai reuma joukkoon.

Jos epilepsia on jopa sitä sairastavalle asia, josta ei voi edes puhua, ei ole toivoakaan, että suuri yleisö alkaisi pitää epilepsiaa muuna kuin kaatumatautina, jumalan rankaisuna, mystisenä erikoisuutena. Salaamalla, itsekin häpeämällä ja pelkäämällä ei viedä tutkimusta eikä hoidon kehittämistä eteenpäin, koska asenteet ratkaisevat myös siinä, mikä nousee yhteiskunnassa tärkeäksi. Epilepsiaa sairastavalle on parempi, mitä useampi tietää, eikä vain kohtauksien varalta, vaan ihan yleisen ymmärryksen ja tietämyksen kannalta.

Jopa eturauhasvaivoista, erektiohäiriöistä, vaihdevuosien aiheuttamasta limakalvojen kuivumisesta ja seksuaalisesta haluttomuudesta voidaan puhua, mutta ei epilepsiasta! Seksuaalisen suuntautumisen erilaisuus on kahvipöytäkeskustelun aihe, mutta epilepsiasta vaietaan. Häpeällistä, tosiaan.

Olen nuori 9 luokkalainen. Sairastan epilepsiaa ja jotenkin tuntuu että sen takia jätettäisiin kaikki kivat asiat mm.äijän tunneilta pois, mutta sanon jos haluan tehdä jonkun mitä ei olisi pakko tehdä. Koulussa kiusataan usein liikunta tunneilla siitä että on epilepsia.

Epilepsiastahan ei ole mikään pakko kertoa työhaastattelussa, paitsi jos kyseessä on ammatti jota epileptikolla ei ole lain mukaan lupaa tehdä. Näitä ammatteja ovat esimerkiksi kuljetusalan työt. Esimerkiksi bussikuskiksi ei voi päästä jos on epilepsia.

Mutta muuten epilepsia voi olla ihan yksityinen asia, josta ei kerro työnantajalle. Niin minä olen tehnyt jo useamman vuoden ajan. Epilepsia on oma asiani, ei työnantajani tai pomoni. Eihän minulla ole velvollisuutta kertoa heille muistakaan terveydentilaani liittyvistä asioista, jos ne eivät suoraan vaikuta työhön. Minulla on toimiva lääkitys, joten tuskin saa kohtauksiakaan.

Itse kerroin työkkärissä. Eivät sitten voineet tyrkyttää johonkin minulle vaaralliseen työhön. Nyt kun niitä alkaa miettimään, sellaisia on aika paljon.
Kun on ollut vaiheita, jolloin ei lääkkeet ole tehonnut ja kohtauksia on tullut, eipä paljon huvittanut lähteä mihinkään julkiseen paikkaan. Ihan järjetön häpeä olisi ollut johonkin kauppakeskuksen lattialle kaatua tmv. Paikkaan.
Ihmiset luulevat edelleen että epilepsia voi tarttua. Ja jos nyt otetaan esimerkki siitä kauppakohtauksesta, niin eipä ihan heti siihen kukaan uskaltaisi tulla.
Yksi tutuistani on poliisi, eikä hänelläkään ollut tietoa esim. Miten sammumisen erottaa kohtauksesta, ensiavusta puhumattakaan.
Onneksi nyt ei ole kohtauksia ollut niin uskaltaa liikkua normaalisti muuallakin kuin kotona.

Työhöntulotarkastuksen lausunto annetaan työnantajalle. Jossa todetaan oletko sopiva ko. työtehtävään. Eli esim. sopiva työhön tai sopiva tietyin edellytyksin. Tai voihan olla että sitten on että ei sopiva. Itse olen epileptikko teen töitä tietokoneella hyvin paljon ja tarkkaa työtä. Aina lausunto ollut että sopiva työhön. Sairastuin aikuisiällä. Noin 10 vuotta sitten. 9 vuotta olen ollut kohtaukseton. Edellisessä työpaikassa tiedettiin sairaus koska niihin aikoihin sairaus minulle puhkesi. Nykyisessä en ole siitä kertonut. En koe sitä oleelliseksi tiedottaa. Teen työni hyvin. Paremmin kuin moni ns. terve. Yksityiselämässä se on tietenkin kaikilla tiedossa. Työhaastattelussa ei ole laillista kysyä sairauksista mitään. Jos kysytään ja jos ei omasta mielestä epilepsia vaikuta työntekoon niin vastatkaa että : ei mitään sairauksia mikä vaikeuttaisi työn tekemistä.