15 vuotta yhdessä, 10 niistä naimisissa, 2 lasta, erosta vuosi. Ja yhä mielessä.
Vaimo ilmoitti ettei rakasta enää. Alkoi riitely, mustasukkaisuutta ja puhumattomuus. Jonkin ajan kuluttua kumpikaan ei jaksanut yhdessä eloa enää edes lasten takia. Ero helpotti molempien elämää. Molemmilla uusia pikasuhteita, kumpikin yritti etsiä sitä jotain ja nauttia uudesta vapaudestaan.
Nyt erosta on vuosi, exällä on uusi suhde kestänyt pari kuukautta. Yritän parhaani mukaan antaa exälle tilaa, pysyä poissa, mutta yhteisten lasten takia tekemisissä ollaan kuitenkin lähes päivittäin. On yhtä tuskaa katsoa vierestä kuinka sokean ihastunut exä on miesystäväänsä, joka on mielestäni täysi idiootti (tietysti ;)).
Olen yrittänyt uskotella itselleni, että mennyt on mennyttä, virheet on tehty ja niitä ei korjatuksi saa. Elämän on jatkuttava erillään. Olen yrittänyt pysyä ystävänä, auttanut, kuunnellut, tehnyt taloudellisia uhrauksia exäni hyväksi ja kertonut yhä olemassa olevista tunteistani. Exälle olen kuitenkin nyt vain pelkkä rahapussi, joka hoitaa lapset joskus viikolla ja aina viikonloppuisin pois häiritsemästä romantiikkaa uuden miehen kanssa. Kohtelu on kylmän viileää.
Nyt iski masennuskin, alkaa usko jaksamiseen loppua. On pelkkää painajaista rakastaa ihmistä joka ei vastaa tunteisiin millään tavalla, käyttää vain hyväkseen.
Mitä siis eteen? Pitääkö muuttaa niin kauas, ettei exän kanssa tarvitse olla tekemisissä, eikä hänen uutta "onneaan" pääse näkemään? Lapset ovat minulle tärkeät, enkä edes kestä ajatusta olla kaukana heistä.
Jotain tarttis tehrä, mutta mitä...
Vaimo ilmoitti ettei rakasta enää. Alkoi riitely, mustasukkaisuutta ja puhumattomuus. Jonkin ajan kuluttua kumpikaan ei jaksanut yhdessä eloa enää edes lasten takia. Ero helpotti molempien elämää. Molemmilla uusia pikasuhteita, kumpikin yritti etsiä sitä jotain ja nauttia uudesta vapaudestaan.
Nyt erosta on vuosi, exällä on uusi suhde kestänyt pari kuukautta. Yritän parhaani mukaan antaa exälle tilaa, pysyä poissa, mutta yhteisten lasten takia tekemisissä ollaan kuitenkin lähes päivittäin. On yhtä tuskaa katsoa vierestä kuinka sokean ihastunut exä on miesystäväänsä, joka on mielestäni täysi idiootti (tietysti ;)).
Olen yrittänyt uskotella itselleni, että mennyt on mennyttä, virheet on tehty ja niitä ei korjatuksi saa. Elämän on jatkuttava erillään. Olen yrittänyt pysyä ystävänä, auttanut, kuunnellut, tehnyt taloudellisia uhrauksia exäni hyväksi ja kertonut yhä olemassa olevista tunteistani. Exälle olen kuitenkin nyt vain pelkkä rahapussi, joka hoitaa lapset joskus viikolla ja aina viikonloppuisin pois häiritsemästä romantiikkaa uuden miehen kanssa. Kohtelu on kylmän viileää.
Nyt iski masennuskin, alkaa usko jaksamiseen loppua. On pelkkää painajaista rakastaa ihmistä joka ei vastaa tunteisiin millään tavalla, käyttää vain hyväkseen.
Mitä siis eteen? Pitääkö muuttaa niin kauas, ettei exän kanssa tarvitse olla tekemisissä, eikä hänen uutta "onneaan" pääse näkemään? Lapset ovat minulle tärkeät, enkä edes kestä ajatusta olla kaukana heistä.
Jotain tarttis tehrä, mutta mitä...
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.