Painelimpa tänään kylmästi ohi lakkovahtien työpaikalle tekmään työtä josta minulle maksetaan. Pomokin oli oikein mielissään kun hommat etenee. En todellakaan aio lakkoilla seuraavaa ylennystäni. Ja varmasti tulen saamaan paremman palkankorotuksen kun muut ja luonnollisesti saan myös sen pikkukorotuksen josta nyt "taistellaan"
Rikkuri ja ylpeä siitä!
24
348
Vastaukset
- ole esimerkki
kaaleppi vyöllä housut kiinni ja hanki myös henkselit
- Talkoo-Taavetti
Rikkuri voi unohtaa ylennykset. Jos pettää työyhteisönsä eikä tule senjälkeen toimeen työtovereittensa kanssa, vetää työnantajakin helposti sellaisen johtopäätöksen että pettää se vielä työnantajaansakin. Pomot ovat luonnollisestikin mielissään rikkurien kaltaisista hyväuskoisista hölmöistä jotka ovat kuitenkin saaneet negatiivisen leiman otsaansa heiltä.
Ainoa mitä rikkuri on saava , uintiretki vessan kusilaarin kautta aina kun joku sattuu paikalle eikä kuitenkaan kukaan näe. Lisäksi eristys työyhteisöstä ja hiljainen halveksunta ja torjuminen. Mutta jos viihtyy epämiellyttävässä ilmapiirissä ja tykkää aina kuulla ja fyysisestikin kokea lievää ja rankempaakin kritiikkiä , niin mikäs senkun vaan siitä sitten.
- Ei ay
Lopeta nyt jo houraileminen taavetti. Nyt eletään 2011 vuotta, eikä mitään 1970 lukua. Silloin vielä ay-liike syyllistyi kuvailemiisi rikoksiin. Nykyään ay-liike on niin hampaaton, että ainoastaan sen ikivanhat kommari jäsenet haikailee entisen perään ja uhoavat vanhasta muistista.
- Talkoo-Taavetti
Sinä muistat kun muistatkin miten sullen kävi käsissämme vuonna 1970. Rikoksesta syytit meitä silloinkin ja kovasti huusit kimeällä äänelläsi estäessämme aikeitasi päästä portista sisäpuolelle. Ei Ay-liike mikään hsmpaaton ole. Nythän se hampaitaan taas käyttää ja rikkureille suunnan porteilta poispäin näyttää. Oletpas sinä pitkävihainen tyyppi. Eihän me kun vain vähän uittelimme ja vetelimme pitkin...
- Ei ay
Talkoo-Taavetti kirjoitti:

Olet täysin kusihuurujen sekoittama.
Minulla ei ole kimeä ääni, vaan hyvin matala ja ehkä mörisevä.
En ole ollut vuonna 1970 missään lakkotilanteessa mukana. Oliko kesä vai talvi?
Talvella 1970 0lin opiskelemassa teknillisessä koulussa ja kesällä töissä eräässä isossa energiayhtiössä.
Siis sinä et ole koskaan päässyt minun kohdallani huutelemaan sieltä takarivistä, "että rikkuri pyrkii töihin". Sinusta itsestäsi ei ole nyt, eikä ole ollut koskaan näihin kuvailemiisi väkivaltatekoihin. Olet pelkkä fantasioissasi elävä hiirulainen.
Minäkään en ole mikään isokokoinen, enkä atleetti, mutta uskallan kyllä kohdata sinut koska hyvänsä kahden kesken. Minä olen vähän lyhyt tappi (185 cm) ja neuvolassa punnittava (98 kg).
Ps. Turha yrittää lähettää nuorempia ja riskimpiä, koska kyllä minäkin saan joukon kokoon. Vain me kaksi, niin pääset yrittämään sitä kastettasi. Ilmoita paikka ja aika, kun minä ilmoitin, niin et uskaltanut tulla. - Talkoo-Taavetti
Ei ay kirjoitti:
Olet täysin kusihuurujen sekoittama.
Minulla ei ole kimeä ääni, vaan hyvin matala ja ehkä mörisevä.
En ole ollut vuonna 1970 missään lakkotilanteessa mukana. Oliko kesä vai talvi?
Talvella 1970 0lin opiskelemassa teknillisessä koulussa ja kesällä töissä eräässä isossa energiayhtiössä.
Siis sinä et ole koskaan päässyt minun kohdallani huutelemaan sieltä takarivistä, "että rikkuri pyrkii töihin". Sinusta itsestäsi ei ole nyt, eikä ole ollut koskaan näihin kuvailemiisi väkivaltatekoihin. Olet pelkkä fantasioissasi elävä hiirulainen.
Minäkään en ole mikään isokokoinen, enkä atleetti, mutta uskallan kyllä kohdata sinut koska hyvänsä kahden kesken. Minä olen vähän lyhyt tappi (185 cm) ja neuvolassa punnittava (98 kg).
Ps. Turha yrittää lähettää nuorempia ja riskimpiä, koska kyllä minäkin saan joukon kokoon. Vain me kaksi, niin pääset yrittämään sitä kastettasi. Ilmoita paikka ja aika, kun minä ilmoitin, niin et uskaltanut tulla.Kyllä siellä Nastolassa kaverit prätkien kanssa kävi ,mutta sinua ei näkynyt ??? Eikä kukaan tuntenut , tai tunnustanut tuntevansa. Minäkin olen vaatimattomasti 195 cm ja neuvolakortissa lukee painoksi 108kg että senkus vaan.
Pääsetkö pääkaupunkiseudulle johonkin aukealle paikalle ? Koitan järjestää luvat kuntoon että se olisi vain meidän kahden sessio. Mutta mihinkään poikkeavien tiloihin en tule , vaan ruuttaamisesi suoritetaan jossakin aukealla paikalla ja siten ettei mahdolliselle yleisölle koidu haittaa. Siankusi ja tärpätti ei ole oikein sopiva yhdistelmä , paitsi rikkureille elämän eliksiiri. - Sivujuonessa mukana
Talkoo-Taavetti kirjoitti:
Kyllä siellä Nastolassa kaverit prätkien kanssa kävi ,mutta sinua ei näkynyt ??? Eikä kukaan tuntenut , tai tunnustanut tuntevansa. Minäkin olen vaatimattomasti 195 cm ja neuvolakortissa lukee painoksi 108kg että senkus vaan.
Pääsetkö pääkaupunkiseudulle johonkin aukealle paikalle ? Koitan järjestää luvat kuntoon että se olisi vain meidän kahden sessio. Mutta mihinkään poikkeavien tiloihin en tule , vaan ruuttaamisesi suoritetaan jossakin aukealla paikalla ja siten ettei mahdolliselle yleisölle koidu haittaa. Siankusi ja tärpätti ei ole oikein sopiva yhdistelmä , paitsi rikkureille elämän eliksiiri.Kyllä tuntuu ikälopulla Taavilla olevan kovat puheet ja luulot itsestään :).Ylipainoinen ikäloppu ay-aktivisti, jolla verenpaine kiehuu kovissa lukemissa, ja elämä kääntynyt loppusuoralle. No, kai se on jostain sinunkin jotain iloa elämääsi revittävä. Otan osaa,kylläpä paskaa on pinottu korkeisiin kasoihin :).
- Ei ay
Talkoo-Taavetti kirjoitti:
Kyllä siellä Nastolassa kaverit prätkien kanssa kävi ,mutta sinua ei näkynyt ??? Eikä kukaan tuntenut , tai tunnustanut tuntevansa. Minäkin olen vaatimattomasti 195 cm ja neuvolakortissa lukee painoksi 108kg että senkus vaan.
Pääsetkö pääkaupunkiseudulle johonkin aukealle paikalle ? Koitan järjestää luvat kuntoon että se olisi vain meidän kahden sessio. Mutta mihinkään poikkeavien tiloihin en tule , vaan ruuttaamisesi suoritetaan jossakin aukealla paikalla ja siten ettei mahdolliselle yleisölle koidu haittaa. Siankusi ja tärpätti ei ole oikein sopiva yhdistelmä , paitsi rikkureille elämän eliksiiri.Nyt puhut kyllä silkkaa puppua. Siellä ei käynyt ainoatakaan kaveria, ei prätkillä eikä autolla. Minä olin kyllä paikalla, mutta kukaan ei käynyt kyselemässä.
Sinunhan piti itse tulla paikalle henkilökohtaisesti ja suorittaa kyseinen operaatio.
Ps. On niitä prätkiä täällä meilläkin päin.
No hyvä, että olet noinkin suuri. Minä aikoinaan annoin sinun kokoisillesi takuun, että puoli minuuttia on pitkä aika seisoa pystyssä, jos minuun käy kiinni, ja se takuu on pitänyt. Pari kaveria on yrittänyt ja todennut, että takuu on voimassa. - Talkoo-Taavetti
Ei ay kirjoitti:
Nyt puhut kyllä silkkaa puppua. Siellä ei käynyt ainoatakaan kaveria, ei prätkillä eikä autolla. Minä olin kyllä paikalla, mutta kukaan ei käynyt kyselemässä.
Sinunhan piti itse tulla paikalle henkilökohtaisesti ja suorittaa kyseinen operaatio.
Ps. On niitä prätkiä täällä meilläkin päin.
No hyvä, että olet noinkin suuri. Minä aikoinaan annoin sinun kokoisillesi takuun, että puoli minuuttia on pitkä aika seisoa pystyssä, jos minuun käy kiinni, ja se takuu on pitänyt. Pari kaveria on yrittänyt ja todennut, että takuu on voimassa.Kyllä se takuu varmasti pitää että puoli minuuttia pysyn pystyssä paikallani ja annan sinun lämmitellä.Vasta senjälkeen pikkuhiljaa rupean minä kauluksestasi kaatamaan sisäpuolelle tärpättiä sun muuta liukasta , vähän haiskahtavaakin ainetta. Helposti valuu alaspäin ja helppo kaataa jos olet hieman lyhyempi. Hyvä ettei useampi kaveri ole kokeillut takuun kestävyyttä. Ihmettelen miten nenäsi on kestänyt niitä tieteellisiä kokeita. Kyllä minä sinut nuoruusvuosilta muistan siltä seitkytluvun uintireissultasi etenkin. Sellainen pystyynnostettu kastemato.Hyvin luikertelit kun oli käsitelty ruutalla.
- Ei ay
Talkoo-Taavetti kirjoitti:
Kyllä se takuu varmasti pitää että puoli minuuttia pysyn pystyssä paikallani ja annan sinun lämmitellä.Vasta senjälkeen pikkuhiljaa rupean minä kauluksestasi kaatamaan sisäpuolelle tärpättiä sun muuta liukasta , vähän haiskahtavaakin ainetta. Helposti valuu alaspäin ja helppo kaataa jos olet hieman lyhyempi. Hyvä ettei useampi kaveri ole kokeillut takuun kestävyyttä. Ihmettelen miten nenäsi on kestänyt niitä tieteellisiä kokeita. Kyllä minä sinut nuoruusvuosilta muistan siltä seitkytluvun uintireissultasi etenkin. Sellainen pystyynnostettu kastemato.Hyvin luikertelit kun oli käsitelty ruutalla.
Mikä siihen nenän kestävyyteen olisi voinut vaikuttaa? Kukaan ei koskaan ole päässyt kokeilemaan minun nenäni kestävyyttä.
Et ole koskaan uittanut minua seitkytluvulla. Sinä eikä kaverisi ole koskaan päässyt kastelemaan minua. Eikä se onnistu sinulta vieläkään.
Tämän jälkeen en enää viitsi vastailla sinun kusihuuruisiin paskapuheisiisi.
Sinun aivosi on näköjään täysin tuhoutuneet niistä kusihöyryistä, joista unelmoit. - Binkobanko
Talkoo-Taavetti kirjoitti:
Kyllä se takuu varmasti pitää että puoli minuuttia pysyn pystyssä paikallani ja annan sinun lämmitellä.Vasta senjälkeen pikkuhiljaa rupean minä kauluksestasi kaatamaan sisäpuolelle tärpättiä sun muuta liukasta , vähän haiskahtavaakin ainetta. Helposti valuu alaspäin ja helppo kaataa jos olet hieman lyhyempi. Hyvä ettei useampi kaveri ole kokeillut takuun kestävyyttä. Ihmettelen miten nenäsi on kestänyt niitä tieteellisiä kokeita. Kyllä minä sinut nuoruusvuosilta muistan siltä seitkytluvun uintireissultasi etenkin. Sellainen pystyynnostettu kastemato.Hyvin luikertelit kun oli käsitelty ruutalla.
Mistä näitä oikein riittää :) ?
- näistä kokemuksia
Älä hyvä rikkuri luota työnantajaan se näyttää sulle nyt hymynaamaa, mutta kun saavat sinusta niskalenkin, näyttääkin työnantaja sinulle "pe rsettä". Kannattaa olla vaan lakossa, vaikka se tuntuukin sinusta nyt huonolta vaihtoehdolta.
Työnantaja on sellainen piru että se pettää..... kun lähtee herrojen kanssa marjaan, siinä menee kopat ja kaikki. - Pallopäänorppa
Olen kokemuksen kautta nähnyt että työntekijä on työnantajan vessapaperia. Liitto on vaikeassa tilanteessa se ainoa pelastusrengas. Miksi sitten kuulut liittoon jonka lakkopäätöstä et hyväksy?
- ebsorver
Rikkurit on rintamakarkureitä, käpylkaartilaisia, jotka ovat menettäneet arvostuksensa.
- Tunkki ja lakko
Ei kiinnosta olla liitonmiesten käsikassara. Olisitte neuvotelleet jo aiemmin järkevät sopimukset, ettekä antaneet aina periksi. Nytkin menitte suostumaan onnettomaan raamiratkaisuun. Pitäkää tunkkinne ja lakkonne. Maanantaina teen töitä oli lakko tai ei. Liittoon en kuulu, enkä aio liittyäkään.
- jsemmi
Olisitte neuvotelleet jo aiemmin järkevät sopimukset,.....Nytkin menitte suostumaan onnettomaan raamiratkaisuun."
Hmmm....Onhan sekavaa jorinaa....
Miksi mariset sopimuksista jos et edes kuulu liittoon ???
Työssä et ole etkä ikinä työhön pääsekkään:)))) - Tunkki ja punikit
jsemmi kirjoitti:
Olisitte neuvotelleet jo aiemmin järkevät sopimukset,.....Nytkin menitte suostumaan onnettomaan raamiratkaisuun."
Hmmm....Onhan sekavaa jorinaa....
Miksi mariset sopimuksista jos et edes kuulu liittoon ???
Työssä et ole etkä ikinä työhön pääsekkään:))))Todennäköisesti olen tehnyt elämäni aikana enemmän töitä kuin sinä, ja aion tehdä maanantainakin. Lakkoilkaa vaan te, kun ei tuo työnteko näytä muutenkaan kiinnostavan. Sopimuksia voi arvostella, ja töitä voi kuule tehdä ilman liittoon kuulumistakin.
- c9jj
Tunkki ja punikit kirjoitti:
Todennäköisesti olen tehnyt elämäni aikana enemmän töitä kuin sinä, ja aion tehdä maanantainakin. Lakkoilkaa vaan te, kun ei tuo työnteko näytä muutenkaan kiinnostavan. Sopimuksia voi arvostella, ja töitä voi kuule tehdä ilman liittoon kuulumistakin.
Untahan voi aina nähdä......
Maanantaina koittaa taas karu arki työttömälle.
No, voit keskaribaarissa kertoa muille luusereille juttuja:)))) - Kehä3Olut
c9jj kirjoitti:
Untahan voi aina nähdä......
Maanantaina koittaa taas karu arki työttömälle.
No, voit keskaribaarissa kertoa muille luusereille juttuja:))))Ota jo ne punaiset ay-lasit päästäsi, ja tule kultaiselle 2000 -luvulle :). Voit jopa ymmärtää, että jotkut ihmiset tekee oikeasti töitä, eivätkä ehdi lakkokaljalle kuten te.
- nerlti
Kehä3Olut kirjoitti:
Ota jo ne punaiset ay-lasit päästäsi, ja tule kultaiselle 2000 -luvulle :). Voit jopa ymmärtää, että jotkut ihmiset tekee oikeasti töitä, eivätkä ehdi lakkokaljalle kuten te.
Joo, yritä ymmärtää edes lukemasi.
Jotkut on töissä, sinä et.
Olisit aikanaan viihtynyt koulussa..... - Oma napa
Kehä3Olut kirjoitti:
Ota jo ne punaiset ay-lasit päästäsi, ja tule kultaiselle 2000 -luvulle :). Voit jopa ymmärtää, että jotkut ihmiset tekee oikeasti töitä, eivätkä ehdi lakkokaljalle kuten te.
Yrittäjäkö siel huuteloo mikä ajattelee vain omaa napaansa.
- ahrimx
No voi että !!
Pitkäaikaistyötön haaveilee; "...jos minä vaan olisin töissä, en varmaan..."
Hahahahaaa, mikä luuseri !!!!! - lande-pöllö
Tyhmä töitä tekee, viisas pääsee vähemmällä...
- Anonyymi
Rikkuri oiskohan ylpeä siitä kun tulee lakkoportilla ruiskutetuksi siankusella ja lietteellä mikä haisee pari viikkoa jouduttuaan kosketuksiin ihon kanssa ?
Vaikeimmat tapaukset käsittelemme lisäksi siten että voitelemme sukuelimet tärpätillä ja rikkuri juoksee 2 km pysähtymättä.
Talkoo-Taavetti
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.42437- 1161607
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361346Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
- 571041
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051034Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46909- 60882