Sydän riekaleina..

Smpp kirjoitti:

Kuinkahan aloittaisin.. Erosin pitkästä suhteesta lähes 3 vuotta sitten. Pian 2 vuotta sitten tapasin aivan upean ja huumaavan ihmisen, johon rakastuin. Olimme yhdessä ja rakastimme toisiamme. Suhteessa oli omat ylä - ja alamäet. Mutta kuitenkin, kaikin puolin ihanaa yhdessäoloa. Hänen kanssaan tunsin itseni onnelliseksi ja myös tunsin hänen onnen. Arjen sovittaminen yhteen iheutti omat haasteensa, olihan hänellä lapsi ja minulla omani. Mutta kaikki kuitenkin sujui mallikaasti, lapset hyväksyivät suhteen hyvin ja ystävystyivät. Minusta tuntui että olen vihdoin löytänyt elämäni onnen.. Kunnes.. tämä ihana nainen ilmoitti.. että rakastaa minua, muttei usko että voisimme olla perhe, ja olisi parasta erota.

Kukaan ei painostanut, pakoittanut etc.. kaiken suhde sai rauhassa kehittyä, jos oli kehittyäkseen. Nyt olen ihan palasina, enkä jaksaisi enää kerätä paloja kasaan. Lapsillakin on suru puserossa. Tykkäsiväthän he toisistaan ja myös tästä naisesta. Minun olisi helpompi ymmärtää jos erolle olisi jokin "järki syy".
Minä itse pystyisi eroamaan toisesta, ihmisestä jota rakastan. Hän on toistanut sanat "rakastan sinua, ja välitän sinusta paljon, mutta emme voi olla yhdessä".

Ei ihmisen pieni pää ja sydän kestä ja ymmärrä. Kaipuu on kova. En varmaan koskaan pysty enää suhteeseen, enkä haluakkaan. Aina kaikki hyvä ja kaunis katoaa..

Toivon vaan että hän ilmestyisi ovelleni..

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä