outoa, että suomalainen ei saa töitä suomesta.
Millä nimikkeellä voi hakea pakolaiseksi toiseen maahan.
Olen yrittänyt rehellisesti hakea työtä, mutta työt annetaan ulkomaalaisille, en vain elä 1:n päivän viikkoansiolla. Olen saanut töitä vuokrafirmasta ja luvattiin, että on töitä niin paljon kun vain jaksan tehdä, todellisuudessa vain yksi päivä viikossa, rakenna siinä sitten elämää.Olen ollut kesä ja heinäkuussa työttömänä, en ole vieläkään saanut kelalta korvausta, vaikka työvoimatoimiston puolelta minulle on myönnetty tuki. Missä hitossa se mättää. Olen saanut ulosmittauksesta ilmoituksen,että joudun pihalle asunnosta, kyllä on mennyt usko
tulevaisuuteen. Ehkä löydän jonkun veneen jonka alle voin mennä.
Kyllä pakolaisille annetaan kaikki edut ja he kulkevat merkkivaatteissa ja saavat kaiken maailman tuet. He ovat riesana kaduilla ja kulkuvälineissä ja ottaa päähän kun esim. alkoholisteille annetaan hoidot ja tuet ja yritetään nostaa kunnon kansalaisiksi, mutta ei vielä raittiille ihmiselle anneta edes työtä. Pitääkö nuorison mennä aivan pohjalle ??
Monikaan ei tiedä kuinka paljon pakolaiset moppaa suomalaisia.
Kyllä heidän on hyvä olla suomessa, mutta koska eduskunta ja hallitus alkaa hoitamaan suomalaisia omassa kotimaassaan.
Pitäisi maksaa edes jonkinlainen syrjäytymistuki.
Mutta kun media rummuttaa, että olemme kaikki rikkaita, niin ne jotka ei jaksa uskoa siihen eivät myöskään äänestä.
Ne jotka äänestää, on hyvin toimeentulevia ja ajavat omaa etuaan.
Siksipä toivonkin, että varattomat menisivät myös äänestämään ja vaihtoon koko eduskunta, ei siellä tarvitse rikkaita olla voitelemassa uusia edustajia.
Ajatelkaa, että jos nämä miljonäärit joita taas ilmoitettin olevan suomessa tyytyisivät vähän vähempään.Esim. Jos jokainen saisi 3000 euroa kk:ssa, se olisi 36000 /vuodessa ja olisi ostovoimaa niillä jotka todella ostavat tarpeensa ja
näin ollen työllisyys kasvaisi. Eihän ökyrikkaat muuta kun vievät rahat ulkomaille.
36000€ * 100 työtöntä =3,600000 miljoonaa euroa.
En muista montako on yli miljoonan tienaavaa,
Jos työttömiä on 200000*36000=72000 miljoonaa euroa.
Kyllä tulee työpaikkoja kun kaikilla on rahaa ostaa ja rakentaa elämää.
Onko millään enää väliä
6
252
Vastaukset
- minävain123
Just,olen pohtinut samaa eli kuinka päästä pakolaiseksi toiseen maahan.Jostain syystä me suomalaiset olemme aivan eriarvoisessa asemassa täällä,kuin jonkun muun kansalainen.Täällä Lappeenrannassa pitää joko olla venäläinen tai puhua natiivi venäjää ja toisinaan myös engalantia,mikäli haluaa töitä.Kun alkaa täällä nuo työnantajatkin olemaan noita itämaan ihmeitä,joita täällä jotkut rahanahneet hulluina kumartavat ja nuoleskelevat.Eli näin helpolla siirtyi suomi idänihmeille ja meitä potkitaan ahteriin,kun eihän ne meitä suomalaisia halua täällä pitää.
- 4-4
Jos vain kantti kestää, niin hakemaan ulkomailta duunia. Kielitaidosta ei tartte stressata, se kehittyy kyllä. Kunhan vain ei ole liian nirso alussa, niin jotain varmasti löytyy. Sitten myöhemmin voi olla valikoivampi... Esim. Irlantiin on Suomesta suht. usein hakuja asiakaspalvelutehtäviin (suomen kielista call-center hommaa). Ei järin hääviä, mutta kyllä sitä paremman puutteessa tekee. Aina ei edes edellytetä mitään alan pohjakoulutustakaan.
- minävain123
No olen senverran vanha jo,etten ihan helpolla paikkaa ulkomailta löydä.Olen asunut ja työskennellyt saksassa nuorempana ja nyt olin housekeepperinä ystäväni luona 5 kk tuolla mantereella.Kokoajan etsin uutta,mutta tää ikä tuppaa joka paikassa tulemaan esteeksi työnsaannilleni : (
- sdgsdgsdgg
>>No olen senverran vanha jo,etten ihan helpolla paikkaa ulkomailta löydä>>
tai sanotaanko näin, että suomesta et ehkä löydä, mutta norjasta voisit hyvinkin löytää. ei siellä työnantajaa niin se ikä kiinnosta vaan osaaminen.
itse olen aika nuori mutta en ole suomesta kohta vuoteen saanut töitä, joten kai se norjaan on 15 vuoden jälkeen palattava. kieli on kokonaan unohtunut, mutta eipä tuo norja ollut viimeksikään vaikea kieli oppia.
toinen asia sitten on, että enää ei ole rohkeutta niin paljoa kuin parikymppisenä.
silloin sain kännipäissäni päähänpiston että muutan norjaan.
rahaa oli ruhtinaalliset 50 markkaa. laivaan menin pummilla ja ostin tuolla rahalla pari kaljaa ja tupakka-askin. tukholmassa asui tuttu joka lainasi junalippuun rahat ja että sain vähän kaljaa.
oslossa olikin mielenkiintoinen tilanne kun olin klo 21 illalla siellä. yö meni haahuillessa kaupungilla ja aamulla työmaita kiertelemään.
ekasta paikasta duuni! ei taida nykyään ihan noin helppoa olla?
järki sanoo että totta hemmetissä sitä vieläkin pärjäisi kun lähtisi vaan, mutta ikä on tehnyt sen että miettii turhaan asioita ja se ei johda mihinkään.
kesällä lämpimällä on helpompi lähteä. kai siellä tekevälle jotain löytyy jos kaikki hommat kelpaa..
- minävain123
No ei mulle se lähtö vaikeeta olis...ja Norja varmaan muute ok...mutko miun vanhoja luita kolottaa,ni senvuoksi kaipaan tonne mantereelle tai jospa vieläkin lämpösemmille "vesille"...esim. Australia olis kiva (tullut lomailtua siellä joskus nuorempana)...vaan ei sinnekkään tikämummoja oteta ;'))
- Harhainen eläkeläine
Markatta, sun ongelma miksi et saa töitä niin on se, että olet aivan helevetin tyhmä. Sinusta näkee jo kaukaa, että vanhempasi olivat sisaruksia ja sitä myöten ajatuksenjuoksusi on rutsaista paskaa.
Ootko tosiaan niin uuno, että luulet työnantajien antavan töitä mamuille vain sen takia, että ne on mamuja? Luuletko esim, että meidän laattafirmaan otetaan mamuja siksi, että ne on mamuja kun tarjolla on suomalaisia ammattimiehiä? Vai oletko niin tupauuno, että kuvittelet kaverini ottavan maansiirtofirmaansa ajokortittomia ja lukutaidottomia mamuja vain siksi, että ne on mamuja?
Jos vuokrafirmalla ei ole tarjolla just sulle töitä kuin viikoksi niin etkö typerys huomaa ajatusta takana? Ne ei halua sua töihin. NE alussa sanoi työtä olevan, mutta huomasivat, että tosiasiassa olet nuija pölvästi ja sen takia ne yrittää vihjailla sulle, että älyäisit lähteä menemään.
Sun tekstisi oli alusta loppuun typerää paskaa ja ainoa tuki mitä sinäkin tarvitsisit olisi ns. köysituki. Ymmärräkkö..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2434203Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1182661Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412412Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1161466Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811462- 481189
- 781107
- 45976
- 59973
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En171941