Tunteet vai järki?

Minulla taas järki sanonut jo kauan, ettei omalla suhteellani ole tulevaisuutta ja poikki pitäis saaha ja olen toki monesti yrittänytkin, mutta vastapuoli on aina saanut minut vielä jatkamaan ja kaipa sitä olen itsekin halunnut..

Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut ja ero taitaa olla lähempänä kuin kertaakaan aiemmin, myös toisen osalta,luulen niin.

Tunnetta. Yleensä tunne menee järjen edellä, mitä asioiden tajuamiseen ja myöntämiseen tulee.

Miksi te sitten jäätte suhteeseen? Intohimoko se on joka pitää ihmiset yhdessä vai tottumus tai se ettei uskalla olla itsekseen? Itsellä loppui into ja halu olla suhteessa ihmiseen joka sanoi, että intohimoa ei ole tarpeeksi (ilmeisestikkään samassa määrin kuin hänen aikaisemmassa suhteessaan), "mutta voidaan me vielä tätä jatkaa".

En tiedä, mutta minusta intohimoa joko on tai ei ole ja se on osa suurinta syytä miksi yhdessä ollaan. Intohimoon kuuluu minusta myös rakkaus ja yhteenkuuluvuuden tunne - tämä käsitys voi tietysti vaihdella. Kummastuttaa kuitenkin, minun mielestäni koko suhteen tarkoitus ja "järki" lakkasi olemasta kun toinen sanoo ettei intohimoa ole tarpeeksi - miksi sitten olla yhdessä? Velvollisuudentunnosta sitä ei minusta pitäisi tehdä koskaan jos ei ole osallisena yhteisiä lapsia.

Toinen tykkää enemmän kuin toinen - se on arkipäivää, hyvin harvoin (ainakin itsestä tuntuu) tykkäyksen määrät kohtaa täydellisesti parhaissakaan suhteissa. Mutta jos joku voi sanoa että "intohimoa ei ole tarpeeksi" tarkoittaa minusta koko yhdessäolon syyn häviämistä. Kipeäähän se käy, mutta ennemmin minusta näin kuin "tuhlata" kummankin aikaa. Vai voiko se intohimo muka ajan kanssa palata?

Jos ei seuraa ainakin vähän molempia, menee aika herkästi metsään.