"Pärjäämisen kehkeytysseura" voisi soveltua alustavaksi nimikkeeksi ystäväpiirille, jonka puitteissa ruvettaisiin parantelemaan oman itsemme ja siinä samalla yleistä pärjäämistä tässä epätäydellisessä ja tuulien tuivertamassa maailmassa. Ehkä tuo kaiken maailman kattavuus ei ainakaan ihan alkuvaiheessa olisi tarpeellista, vaikka globaali aspekti antaisikin näkökulmaa taustalla. Nykyään pärjäämisen toiminta-alue on varsin vaihteleva ja se voi olla laajakin.
Pärjäämisen kehkeyttäminen tietäisi ensimmäisenä peiliin katsomista eli omien vahvuuksien ja omien parantamista kaipaavien ominaisuuksien, piirteitten kartoittamista. Tavoitteena olisi pärjääminen omilla jaloillaan taloudellisesti ja järkevästi eläminen yleensäkin. Ihmisiksi elämistä sopisi korostaa eli mitä vähemmän virkavallalla on asioita hoidettavina, niin sitä parempi. Kun itse elämme terveellisellä tavalla, lääkäri pysyy loitolla ja rahaahan siinä säästyy oman kukkaron kannalta katsottuna.
Huomaan, että tämä pärjäämisen edistäminen alkaa muistuttaa jo lähes luterilaista hartautta. Ja täytyy myöntää, että onhan siinä ihan varteenotettavaa osviittaa elämiseen tuossa luterilaisuudessa. Koska en kuitenkaan itse ole oikein uskovaissorttinen, niin luonnehtisin tavoittelemisen arvoista henkistä asennetta tunnollisuudeksi ja sitä sopisi hyvinkin edistää ja itsekin sillä silmällä elämäntyyliään entrata.
Elämä ei ole kuitenkaan kaikkineen asiaharmautta, vaan virkistys kuuluu kokonaisuuteen sekin. Lystinpitoa on aiheellista harrastaa. Naurun väitetään pitentävän ikää. Pärjäämisen kehkeytysseuran yhtenä olennaisjuonteena olisi myös lupsakan huumorin viljely.
Jos tässä hahmottelemani seikat Sinua kiinnostavat, Arvoisa Lukija, niin otapa yhteyttä!
Terveisin Leiriniekka
Kootaan "Pärjäämisen kehkeytysseura"
1
192
Vastaukset
Miten lienee tuo Suomi24-systeemin pelaaminen nykyään, kun en onnistu liitämään tähän sähköpostini osoitetta. Poistin edellisen viestin, kun email-osoite ei tullut esille, vaikka sen kirjoitin: [email protected] eli kokeillaanpa nyt ilman noita sivuhakasia.
Terveisin Leiriniekka
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad591105- 42861
- 51641
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että315627Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän114604- 51598
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38595- 93590
- 56554
- 65514
