Ne jotka aikovat sanoa että "on sullakin ongelmat" voivat siirtyä seuraavaan juttuun.
Eli: Ongelma on vaimon isä. Meillä on reilut parisataa kilometriä (onneksi) välimatkaa.
Ongelmana on tämän upmpi savalaisen ukon vouhotus ja jääräpäisyys, sivistymätön käytös.
Koulutusta ei äijällä ole, kun tulevat kylään vaimonsa kanssa kovaan ääneen alkaa latelemaan "ai kö minnuu pissattaa", lorottaa pönttöön ovi auki mutta poistuessaa laittaa oven kiinni.
Vähänkään eksoottisempi ruoka (siis muu kuin kilo voita ja läskiä) ei mene alas kuin hampaat irvessä. Viimeeksi kerroin hänelle että olin juuri korjannut kuntopyörän kun se hihna ei kauheita näköjään kestä. Ei mennyt kuin 10 min niin kuuluu kovaäänistä riemunkiljuntaa ja äijä polkee tuolla pyörällä niin kovaa kuin pystyy, osat vaan sinkoilivat polkimista. Vähän myöhemmin piti vielä kuraisilla kengillä tallata valkoisille villamatoille, vaikka asiasta juuri varoitin. Kun vien tätä porukkaa kaupoille haluaa hänän vaimonsa toiveesta niin johan alkaa "en miä, en miä" hokema ja sitten pitää päästä katsomaan jotain kierrätyskeskusta tai kirpputoria. Autostani pitää nousta syöksymällä niin että turvavyön solki lommotti ulkopeltiä!
Kun hänen vaimonsa haluaisi ostaa helsingin turneella koriste-esineen kotiin, alkoi sellainen älämölö liikkeessä että häpesin silmät päästä. Itse hän ostaa heidän yhteisillä rahoilla "ihan kuin uusi" verukkeella parikymmentävuotta vanhoja autonromuja jotka sitten heti hajoavat ja perheen muutenkin niukat rahavarat menevät siihen. Toki tätä vaimonikin suree. Ja meidän emännältä menee puhelinrahaa kun koittaa lohduttaa äitiään ja isä soittaa aina pahalla hetkellä vaimolleni hakeakseen hyväksyntää uudelle ruppanalle.
Astmaatikkona en voi kovinkaan pitkiä aikoja viettää heidän luonaan (kissa), niistä matkoista olenkin jo luopunut: Ensinnä kun menimme kylään alkoi kauhea vouhotus, sitten ohjelmassa on jonkun videofilmin edestakaisin kelailu "hassuja kohtia" näyttäen. Kun olemme kalliin hotellin varanneet niin minua todella loukkaa että saunavuorosta ei voi luopua vaan kerrankin kun olemme paikalla niin äijän pitää lähteä vaimonsa kanssa saunaan!
Kun sitten seuraavana päivänä tulemme hotellista niin aina alkaa se "johan työ lähettä, ei kannata myöhään lähteä, millä junalla työ määttä" jauhaminen. Vasta viimeisen puolen tunnin aikana saa jotain selkeetäkin asiaa suustaan. Ja hänen vaimonsa ja vaimoni näyttävät onnettomilta kun yks vaan keuhkoaa.
Ei tuolla ukolla ole mitään tapojakaan, olen ääneen epäillyt vaimolleni että hänellä olisi ADD (meniköhän oikein, siis keskittymishäiriö). Kyllä ihmettelin kun ekaa kertaa vein heitä johonkin, eli siis korkeasaareen.. yht äkkiä ukko säntäsi juoksuun kun kuin pikkukakarat ja hyppi ja pomppi.
Vaimolleni on jo selvinnyt että en haluaisin olla hänen isänsä seurassa, mutta naiset eivät ole uskalla kauheasti sanoa vastaankaan, ei nytkään. Minä en haluaisin loukata ketään, mutta miten ihmeellä saisin tuon ukon rauhoittumaan vierailullaan, hävettää kulkea ihmisten joukossa kun jotain kivaa ohjelmaa koitan järjestää, ukkko kyllä kerää mölinöillä ja juoksuillaan huomiota sekä pelkään aina että mitähän se nyt rikkoo kodissamme. Ja sen kerran kun meillä olisi vaimon kanssa yhteistä aikaa (vaimolla vuorotyö) niin eikös tämä poppoo kutsu itsensä kylään.
Ehdotuksia? Miten saisin ukon rauhoittumaan ja lopettamaan vouhotuksen edes vierailujen ajaksi.
Vaimon isä on kuin pikkulapsi
62
6100
Vastaukset
- tyttö
heips,
>niin eikös tämä poppoo kutsu itsensä kylään
- mun anopilla oli sama harrastus, 5 min varoituksella knock-kncok, sanoin hänelle ettei se käy. Eli jos teille se ei käy niin pitää sanoa, eikä tartte keksiä mitään syytä siihen.
Onko teidän pakko viettää niin paljon aikaa sun vaimon isän kanssa? Ei todellakaan, se on teidän päätös ;)
Ja kun ukko tulee kylään ja käyttäytyy niinkuin halua niin pitää sanoa suoraan ja -näyttää- *selkeästi* että tämä nyt ei käy.
Sanoin kerran omalle anopille asiasta, se kyllä suuttui, mutta mua ei harmita, mä toivon että meni jakeluun. :P - vaan
nauraa sen kaiken "pöhkön" keskellä. Itse olen kokenut lähes saman, savolaisen ex-anoppini taholta. Oikeasti tiedän miltä sinusta tuntuu.
Muuta kuin nauramista sille kaikelle touhulle en keksi, ei välttämättä onnistu. Muista että sinä et ole samanlainen ja vanhempiaan ei voi valita.
Mutta miksi ihmeessä te menette ja olette tekemisissä? Yritä olla vaimosi kanssa kahdestaan, ilman appivanhempia.
Surkeita neuvoja....tsemppiä! - Minna
ongelma olet sinä, ei appesi. Hän käyttäytyy ihan normaalin ihmisen tavoin. Kuka tahansa voisi tehdä noita aioita, joista sinä kirjoitit. Minusta kuulostaa siltä, että hän uskaltaa olla oma itsensä ja että hänellä on elämäniloa- ja toisaalta taas sinä et pysty hyväksymään sitä, että hän on erilainen kuin sinä. Haluaisit hänen olevan jotain muuta kuin hän on. Haluaisit hänen olevan vieraskorea, jäykkä ja etenkin hiljainen. Sinulla on kasvun paikka, että pystyt hyväksymään hänet sellaisena luonnollisena ihmisenä kuin hän on. Kuulostat myös siltä, että maailman pitäisi pysähtyä sinun vuoksesi. Kyllä se on kuule niin, että muillakin ihmisillä on oikeus elää elämäänsä juuri niin kuin haluavat, vaikka sinä et siitä pitäisikään.
- tyttö
et ole ikinä kuullut että pitää olla kohtelias? Käyttäydytkö säkin samalla tavalla?Ja kaikki ovat iloisia sitä ja sä et välitä?...
Kivaa että se appi on *täynnä elämää*, muttei sen tartte olla niin täynnä itteä. Appilla on kasvupaikka, ja sinulla myös. - Laura
tyttö kirjoitti:
et ole ikinä kuullut että pitää olla kohtelias? Käyttäydytkö säkin samalla tavalla?Ja kaikki ovat iloisia sitä ja sä et välitä?...
Kivaa että se appi on *täynnä elämää*, muttei sen tartte olla niin täynnä itteä. Appilla on kasvupaikka, ja sinulla myös.sanoinko, että minä käyttäydyn kuten tekstissä mainittu appi? En. Ja toki, minä olen kohtelias. MUTTA pystyn hyväksymään erilaiset ihmiset, olivat ne sitten hiljaisia tai puheliaita tai vilkkaita tai vaisuja. En yritä muuttaa muita ihmisiä vaan hyväksyä muut sellaisina kuin ovat. Omaa käytöstäni tietenkin tarkkailen, että onko se sopivaa muiden mielestä. Sitä alkuperäinen kirjoittaja ei mielestäni tehnyt vaan vaati vain appea muuttumaan, hänen oma käyttäytymisensähän kun on täydellistä ja se ainoa oikea tapa toimia.
- kyllästynyt
Jos ei tullut selväksi niin kerran vielä... minä haluaisin:
-Että hän ei käynneilllään riko kaikkea
-Että hän käyttäytyisi kuten aikuisilla on tapana
-Että hän osaisi keskustella asioista kuten aikuiset eikä jankata jotain päähänpinttymää
-Että hän osaisi puhua muustakin kuin autostaan
-Että hän voisi vetää sapuskat naamaansa ilman mielenosoituksia jos kalakukkoa ja muikkua ei ole tarjolla
-Että hän antaisi vaimonsakin nauttia elämästä, esim shoppaamisesta kun siihen vierailulla on kerrankin mahdollisuus
Olen pahoillani jos loukkasin savoilaisia sukujuuriasi, mutta näin se vain on, turha yrittää kaataa syitä minun niskaan jos toisella ei ole sosiaalisia taitoja, eikö? - kyllästynyt
tyttö kirjoitti:
et ole ikinä kuullut että pitää olla kohtelias? Käyttäydytkö säkin samalla tavalla?Ja kaikki ovat iloisia sitä ja sä et välitä?...
Kivaa että se appi on *täynnä elämää*, muttei sen tartte olla niin täynnä itteä. Appilla on kasvupaikka, ja sinulla myös.En puhunut käsittääkseni missään kirjakielestä, tämä ei ole stadi vastaan savo kisa.
Olen käsittääkseni ollut ystävällinen.. luitko yhtään teksitäni.. Se että ruokin porukat, suvaitsen heidän itsensä tekemän kutsut kylään, kuljetan niin ostoksille kuin nähtävyyksiin yms.
Missä minun pitää kasvaa.. unohdit määritellä. Tai ehkä olet oikeassa.. minun pitää kasvaa suvaitsemaan huono käytös sekä se että kodissamme saa rikkoa ja sotkea asioita ja esineitä.. mitäs niistä, töistä saa joskus palkan jolla voin ostaa uudet, mihinkäs sitä rahaa muualle laittaisikaan. Hmmm...???
- Laura
Millainen vaimosi isän pitäisi olla? Puhua teillä käydessään kirjakieltä ja istua paikoillaan sohvalla? Ja kun te vierailette heillä, heidän pitäisi palvoa teitä polvillaan, kun olette uhrautuneet ja tulleet kylään?
Minulle tuli kirjoitustasi lukiessani mieleen koko ajan, että appesi on hauska tyyppi ja sinä kauluspaita solmio liian kireällä kekkuloiva pikkuvirkamies, huumorintajuton ja teeskentelevä. Anteeksi, mutta tällainen kuva minulle tuli.
Joitain kohtia kirjoituksestasi..
Koulutusta ei äijällä ole- niin, entä sitten? Siihen pissaamiseenko se vaikuttaa? Minulla on suvussa professorituttu, joka lorottaa samalla tavalla avoimen oven kanssa pönttöön. Ja kertoo menevänsä kuselle. Niin että koulutus ei siihen todellakaan vaikuta.
Vähänkään eksoottisempi ruoka (siis muu kuin kilo voita ja läskiä) ei mene alas kuin hampaat irvessä- no, meneekö sinulle muuten kuin hampaat irvessä se kilo voita ja läskiä? Mietis sitä. Makutottumukset ovat erilaisia ja ei ole yhtään sen huonompaa, jos ei ole tottunut eksoottisiin ruokiin. Useimmat keski-ikäiset eivät ole.
Ei mennyt kuin 10 min niin kuuluu kovaäänistä riemunkiljuntaa ja äijä polkee tuolla pyörällä niin kovaa kuin pystyy- tottakai, mitä muuta oletit? Minusta on suoranainen kehotus kokeilla pyörää, kun kertoo, että on juuri korjannut sen. Ja eikös se ole hyvä, että apellesi tuli jotain tekemistä? Sinulla on aika heikko pyörä, jos tuollaisesta hajoaa. Ja jos hajoaa, niin täytyy ystävällisesti mainita, että sillä kannattaa ajaa hitaammin.
Vähän myöhemmin piti vielä kuraisilla kengillä tallata valkoisille villamatoille, vaikka asiasta juuri varoitin- minun vanhempani ja appivanhempani ovat samanlaisia. Kuulunee jollain tavalla siihen, että maalla ei useimmiten valkoisia mattoja ole lattialla.. vaikka minun vanhempani kyllä ovat täysin kaupunkilaisia. Harvoin sitä kuraa niin paljon tulee, ettei imurilla lähtisi.
sitten pitää päästä katsomaan jotain kierrätyskeskusta tai kirpputoria- ..ja se haittaa sinua miten? Minusta ainakin on hyvä, jos vieraat sanovat, mitä haluavat tehdä meille tullessaan.
Autostani pitää nousta syöksymällä niin että turvavyön solki lommotti ulkopeltiä! - vanhempien ihmisten voi olla hankala nousta autosta. Ja toisekseen tuollainen onnettomuus voisi sattua kenelle vaan, vaikka nuorellekin.
Kun hänen vaimonsa haluaisi ostaa helsingin turneella koriste-esineen kotiin, alkoi sellainen älämölö liikkeessä että häpesin silmät päästä. Itse hän ostaa heidän yhteisillä rahoilla "ihan kuin uusi" verukkeella- mitä sinä oikein häpesit? Minulla ainakaan ei ole tapana hävetä toisten ihmisten puolesta. Olen sitä mieltä, että jos joku häpeää toisten kovaäänistä puhetta ja ehkä vielä murrettakin, on se sen häpeäjän heikkous. Jokainen on erilainen. Tuo on aika tyypillistä, että toinen perheessä on rahojen vahtija ja ostelee sitten itse kuitenkin kaikenlaista- appivanhempasi eivät siis ole mitenkään poikkeavia.
Ja meidän emännältä menee puhelinrahaa kun koittaa lohduttaa äitiään ja isä soittaa aina pahalla hetkellä vaimolleni hakeakseen hyväksyntää uudelle ruppanalle. -Herraisä, valittelet puhelinrahan kulumista, kun vaimosi puhuu äitinsä kanssa. Tiedätkö, vaimosikin voisi lopettaa turhan lohduttelun- miksi hän ylipäätään sekaantuu vanhempiensa väleihin? Toteaisi vain että onpa kurjaa, mutta sellainenhan isä on. Vaimosi äiti voi soittaa myös hänellepäin. Ja se, että isä soittaa AINA pahalla hetkellä- tiesittekö, että siihen puhelimeenkaan ei ole pahalla hetkellä pakko vastata? Miten hän muuten AINA osaa soittaa pahalla hetkellä? vai olisiko niin, että teidän perheessä ei sellaisia hetkiä olekaan, jolloin vaimon isän soitto olisi tervetullut? Hän muistuttaa ehkä liikaa ei-koulusivistyneestä taustasta?
Ensinnä kun menimme kylään alkoi kauhea vouhotus- toivottavasti joskus vielä vastaanotto muuttuu sellaiseksi, jollaisen kuvittelen sen olevan teillä. Sellaiseksi, että kukaan ei vouhota vaan tervehditään vaisusti ja näytetään happamalta. Vouhotushan nimenomaan osoittaa, että olette tervetulleita. Miten joku VOI loukkaantua moisesta?
sitten ohjelmassa on jonkun videofilmin edestakaisin kelailu "hassuja kohtia" näyttäen.- Appivanhemmat ovat varmaankin ajatelleet rakasta tytärtään videota katsoessaan ja odottaneet että hän tulee käymään, jotta saavat näyttää sen hänelle. Lapsi on lapsi, vaikka olisi jo aikuinenkin. Ja sinä suhtaudut noin kylmästi... tuli tosi paha olo appivanhempiesi puolesta.
Kun olemme kalliin hotellin varanneet niin minua todella loukkaa että saunavuorosta ei voi luopua vaan kerrankin kun olemme paikalla niin äijän pitää lähteä vaimonsa kanssa saunaan! - Voi luoja. Saunavuorohan kestää vain tunnin. Jos se on kerran viikossa, se ON tärkeä, etenkin monelle vanhemmalle ihmiselle. Minä en ainakaan ikinä vaatisi ketään luopumaan saunavuorostaan meidän takia. Me kun menemme vanhemmillemme tai mihin tahansa, haluamme, että he jatkavat olemistaan ja töitään kuten tavallisestikin. Yleensä teemme yhdessä isäntäperheiden kanssa hommia- leikkaamme nurmikkoa, korjaamme autoa, teemme ruokaa... Emme todellakaan oleta, että kun tulemme kylään, meitä kohdellaan kuin kuninkaita ja perutaan omat tekemiset. Miksi muuten menette kylään juuri saunavuoroaikaan, jos se kiusaa teitä niin kovin? Oletan, että jos olette (Kalliissa, heh) hotellissa, niin käytte appivanhemmilla vain piipahtamassa? Menkää sellaiseen aikaan, joka heille sopii. Olen muuten itsekin astmaatikko, mutta silti pystyn käymään lääkkeiden avulla hyvin kissasukulaisissa. Toki olo on sen jälkeen kipeä, mutta se on pieni haitta.. enkä ikinä valittaisi sitä ääneen kyläpaikassa!!!!!
Kun sitten seuraavana päivänä tulemme hotellista niin aina alkaa se "johan työ lähettä, ei kannata myöhään lähteä, millä junalla työ määttä" jauhaminen. Vasta viimeisen puolen tunnin aikana saa jotain selkeetäkin asiaa suustaan.- Isä vain huolehtii lapsestaan. Niin isät tekevät.
Ei tuolla ukolla ole mitään tapojakaan- minusta kuulostaa päinvastoin siltä, että sinulla ei ole niitä. Taidat olla aika tiukkapipoisessa perheessä kasvanut? Sellaisessa, jossa ei ole saanut näkyä eikä kuulua? Jossa on aina pidetty kulissit pystyssä? Sellaisessa sinun lapsesi ainakin taitavat tulla kasvamaan, ellet ala työstää omaa arvomaailmaasi..
olen ääneen epäillyt vaimolleni että hänellä olisi ADD- tuo on todella pahasti tehty vaimoasi kohtaan. Minä en voisi olla miehen kanssa, joka alkaisi omaa suvaitsemattomuuttaan diagnosoimaan minun isääni.
Kyllä ihmettelin kun ekaa kertaa vein heitä johonkin, eli siis korkeasaareen.. yht äkkiä ukko säntäsi juoksuun kun kuin pikkukakarat ja hyppi ja pomppi. - Kyllä varmasti ihmettelit. Sinähän et sellaista tekisi ikinä. Minä ottaisin mieluusti tuollaisen appiukon :) . Oma anoppini ei reagoi mihinkään millään tavalla, korkeintaan sanomalla "Jaa". Minusta on hienoa, että tuollaisiakin ihmisiä on, jotka pystyvät avoimesti näyttämään tunteensa!
Vaimolleni on jo selvinnyt että en haluaisin olla hänen isänsä seurassa, mutta naiset eivät ole uskalla kauheasti sanoa vastaankaan, ei nytkään.- Pian saattaa käydä niin, ettei vaimosi halua olla sinun seurassasi. Minä ainakin teistä kahdesta kirjoituksesi perusteella valitsisin mieluummin seurakseni vaimon isän, joka kuulostaa pursuavan energiaa ja elämäniloa, kuin sinut, joka yrität olla hillitty ja cool ja kaupunkilainen. Ja minusta on oikein, etteivät naiset kommentoi isän käytöstä- ei heidän pitäisikään.
Minä en haluaisin loukata ketään, mutta miten ihmeellä saisin tuon ukon rauhoittumaan vierailullaan,- mutta sitä juuri teet, loukkaat. Appea, anoppia ja vaimoasi. Ongelma on sinun, ei kenekään muun päässä. Toista ei voi muuttaa, itseään voi.
hävettää kulkea ihmisten joukossa kun jotain kivaa ohjelmaa koitan järjestää, ukkko kyllä kerää mölinöillä ja juoksuillaan huomiota sekä pelkään aina että mitähän se nyt rikkoo kodissamme. - Ongelma on SINUN. Jos et kestä huomiota (miten se huomio muuten sinuun kohdistuu, jos appiukkosi pitää ääntä ja juoksentelee? Häneenhän se kohdistuu- paitsi jos ja kun ilmeelläsi ja eleilläsi vedät huomion itseesi), sinun on paras pysytellä kotona. Luultavasti häntä nolottaa kulkea julkisilla paikoilla hapannaamavävynsä kanssa yhtä apljon kuin sinua hänen kanssaan. Pelkäät mitä hän rikkoo kotonasi? Jos rikkoo niin korvaa. Teillä ei muuten ilmeisesti koskaan käy lapsivieraita? Omia ei toivottavasti tule ainakaan kovin pian...
Ja sen kerran kun meillä olisi vaimon kanssa yhteistä aikaa (vaimolla vuorotyö) niin eikös tämä poppoo kutsu itsensä kylään. - Siihen voi kohteliaasti sanoa, että valitettavasti meillä on silloin jo muuta. Mistä muuten tietävät, milloin vaimollasi on vapaata? Olisiko kuitenkin niin, että vaimosi nauttii vanhempiensa iloisesta ja vapaamielisemmästä kuin sinun seurasta ja kertoo vanhemmilleen, koska on vapaalla, jotta tietäisivät tulla? Ehkä ei uskalla kertoa sinulle kutsuneensa heidät kylään...?
Ehdotuksia? Miten saisin ukon rauhoittumaan ja lopettamaan vouhotuksen edes vierailujen ajaksi. - Et mitenkään. Ei hänen tarvitse. Ainoa ehdotus on, että tee jotain omalle itsellesi. Koeta miettiä, miksi sinua ärsyttää niin suunnattoamsti appesi käytsö? Oletko pyrkinyt niin kovasti siihen asemaan, missä olet nyt, että et kestä muistutusta omasta "juntti"taustastasi? Haluaisit vain, että kaikki, tuntemattomatkin, pitäisivät sinua sivistyneenä, coolina, kaupunkilaisena tyyppinä, mutta kun appiukkosi tulee kylään, julkisivu tahraantuu? Oletko ehkä ahdistunut tai itsetuntosi on heikko, niin ettet kestä erilaisia ihmisiä? Minusta kuulostaa siltä, että sinulla on paljon ajatustyötä edessäsi, että pystyt hyväksymään ihmisiä, jotka ovat erilaisia ja toimivat eri tavalla kuin sinä. Appiukossasi ei ole mitään vikaa, hänen ei tarvitse muuttua. Ongelma on sinun.- tyttö
joo näet asiaa eri tavalla, onneksi emme ole sukulaisia, miten kestäisin tätä vuosia...
- Laura
tyttö kirjoitti:
joo näet asiaa eri tavalla, onneksi emme ole sukulaisia, miten kestäisin tätä vuosia...
Vastasin vahingossa väärään viestiin, kun molemmat ikkunat olivat auki. Mutta sopii vastaukseni tuohonkin viestiin.
Kestäisit mitä vuosia? Sitäkö, ettei toista ihmistä ole syytä yrittää muuttaa vaan itseään? Ja että suvaitsevaisuutta voi yrittää opetella? - tyttö
Laura kirjoitti:
Vastasin vahingossa väärään viestiin, kun molemmat ikkunat olivat auki. Mutta sopii vastaukseni tuohonkin viestiin.
Kestäisit mitä vuosia? Sitäkö, ettei toista ihmistä ole syytä yrittää muuttaa vaan itseään? Ja että suvaitsevaisuutta voi yrittää opetella?Minun mielestäni tässä tapauksessa appi on epäkohtelias ainakin kun käy tytären luo! vaikka hän on sukulainen ei se tarkoita sitä että näin saa tehdä. Mutta jokaisella oma mielipide...
- Kyllästynyt
Johan oli vuodatus! Et ilmeisesti näe puita metsää puilta.
Jos ei tullut selväksi niin kerran vielä... minä haluaisin:
-Että hän ei käynneilllään riko kaikkea
-Että hän käyttäytyisi kuten aikuisilla on tapana
-Että hän osaisi keskustella asioista kuten aikuiset eikä jankata jotain päähänpinttymää
-Että hän osaisi puhua muustakin kuin autostaan
-Että hän voisi vetää sapuskat naamaansa ilman mielenosoituksia jos kalakukkoa ja muikkua ei ole tarjolla
-Että hän antaisi vaimonsakin nauttia elämästä, esim shoppaamisesta kun siihen vierailulla on kerrankin mahdollisuus
-Että hän osaa laittaa vessan oven kiiinni kuselle menessään, ei oikein kiihota ruokahalua kuunnella toisen selostusta äänillä höystettynä siitä kuinka neste poistuu kehosta.
Olen pahoillani jos loukkasin savoilaisia sukujuuriasi, mutta näin se vain on, turha yrittää kaataa syitä minun niskaan jos toisella
ei ole sosiaalisia taitoja, eikö?
PS: Itse olet avun tarpeessa kun et osaa käsitellä ongelmia moniulotteisesti. Alkuperäinen kysymys oli siitä, kuinka tämä herra saadaan käyttäytymään niin että kaikki, hänen vaimonsa mukaan lukien, nauttisivat vierailuista eikä homma menisi mauttomaksi yhden miehen showksi. KÄSITTÄÄKSENI TÄSSÄ EI ETSITTY MITÄÄN SYYLLISTÄ! - myö työ hyö
Antakaa äijä jollekin näistä puolustelija idiooteista kesähoitoon, vaikka pidemmäksikin aikaa. Omassa kodissa pitää saada olla rauhassa. Ukko ei varmaankaan ymmärrä aiheuttamaansa surua. On vilpitön ja koko ikänsä käyttäytynyt ko. tavalla. Synnynnäistä ja vilpitöntä, mutta ei v...u tuu kysymykseen, jos joku ei tykkää.tulenko ite kyläilemään kymppisäkin kans?? tykkään ryypätä ja sikailla, mutta se vaan kuulluu mun luonteeseen. Voin puhua kirjakieltä siinä ohessa, vai kuinka se meni . mä vaan oon täällänen, ( ota kaljaa kaapista ni mennään olohuoneeseen kattoon pornoo). sytyttääkö?
- Kyllästynyt
Tässä nyt yritetään keskustella ongelmasta, mutta SINÄ saat sen muuttumaan syyttelyksi. Mistähän tämä johtuu. Olet tosiaan nähnyt niin paljon vaivaa asenteellisessa vastauksessa että pakko vähän oikoa tuollaista totuudentorvea. Seuraavassa vastaukset kysymyksiisi, koska sisälukutaito ei näköjään ole paras puolesi:
"Minulle tuli kirjoitustasi lukiessani mieleen koko ajan, että appesi on hauska tyyppi ja sinä kauluspaita solmio liian kireällä kekkuloiva pikkuvirkamies, huumorintajuton ja teeskentelevä. Anteeksi, mutta tällainen kuva minulle tuli."
-Varmasti on hauska, kielsinko sitä? En! Mutta mikä on sellainen ihminen joka ei osaa puhua vakavasti tai ei suo toisille oikeutta puhua vakavia tämän puolison kanssa"???
"Koulutusta ei äijällä ole- niin, entä sitten? Siihen pissaamiseenko se vaikuttaa? Minulla on suvussa professorituttu, joka lorottaa samalla tavalla avoimen oven kanssa pönttöön. Ja kertoo menevänsä kuselle. Niin että koulutus ei siihen todellakaan vaikuta. "
- Et taaskaan lukenut kunnolla: Sivistynyt ihminen osaa sulkea vessan oven kun toiset syövät viereisesä huoneessa. Jos sinua kiihottaa pissa ja kakkaleikit, minua ei. Kusetko sinä luukut auki myös töissäsi?? Minusta se on moukkamaista.
"Vähänkään eksoottisempi ruoka (siis muu kuin kilo voita ja läskiä) ei mene alas kuin hampaat irvessä- no, meneekö sinulle muuten kuin hampaat irvessä se kilo voita ja läskiä? Mietis sitä. Makutottumukset ovat erilaisia ja ei ole yhtään sen huonompaa, jos ei ole tottunut eksoottisiin ruokiin. Useimmat keski-ikäiset eivät ole."
- Jälleen saivartelua: Mistä tiedät mitä minä syön tai en syö? Olen muuten siellä savossa sitä muikkukukkoa yms perinneruokaa syönyt, ihan jopa itse ostanutkin. ÄLÄ VÄITÄ ASIOITA TODEKSI JOISTA ET TIEDÄ TAI JOTKA KOET VISIONA VAIN OMASSA PÄÄSSÄSI. Eksoottisemmalla ruualla tarkoitin siis joitain muuta kuin sitä läskisoosia. Eikös koulussakin sinullekin opetettu että kaikkea pitää maistaa??
"Ei mennyt kuin 10 min niin kuuluu kovaäänistä riemunkiljuntaa ja äijä polkee tuolla pyörällä niin kovaa kuin pystyy- tottakai, mitä muuta oletit? Minusta on suoranainen kehotus kokeilla pyörää, kun kertoo, että on juuri korjannut sen. Ja eikös se ole hyvä, että apellesi tuli jotain tekemistä? Sinulla on aika heikko pyörä, jos tuollaisesta hajoaa. Ja jos hajoaa, niin täytyy ystävällisesti mainita, että sillä kannattaa ajaa hitaammin."
- Aina vain paranee, selvitä minulle MITEN MUKA KEHOITAN RIKKOMAAN JONKIN ESINEEN KERTOMALLA JUURI KORJANNEENI SEN?? Taidat olla sitä porukkaa joka käy potkimassa bussikatoksia paskaksi ihan siitä syystä että ne on juuri korjattu? Ihmeellinen ajatusmaailma. Ja voi voi kun on heikko kuntopyörä meillä, mainitaan nyt että siinä on 90 kilon käyttäjäpainoraja ja ukko painaa 130 kiloa. ANNA ANTEEKSI ETTÄ OSTIMME SINUN TIETÄMÄTTÄ KUNTOPYÖRÄN JOKA EI KESTÄ NOIN PAINAVAA IHMISTÄ, OLISIHAN MINUN PITÄNYT AJATELLA ETTÄ JOKU PAINAVAMPI JOKA EI ASU MEILLÄ, TULEE POLLKEMAAN SILLÄ HULLUN LAILLA JOTTA JALKAPIDIKKEET VAIN SINKOILEVAT. Sinä olet varmaan niitä ihmisiä jotka kolarin nähtyään toteavat että "oispa ajanut maasturilla toikin niin ei ois käynyt pahasti. JÄRKI HOI! Saivartelet ihan saivartelemisen ilosta.
Edelleen jatkuu väittämäsi:
"Harvoin sitä kuraa niin paljon tulee, ettei imurilla lähtisi."
- Kerro minulle millä imurillä lähtee valkoisesta villamatosta märkä kurajälki??? Minä kun luulin että pesu on ainoa keino. Tule tänne näyttämään miten se tapahtuu niin minäkin uskon.
Lisää järjen jättiläisyyksiä, etkö osaa lukea:
"Autostani pitää nousta syöksymällä niin että turvavyön solki lommotti ulkopeltiä! - vanhempien ihmisten voi olla hankala nousta autosta. Ja toisekseen tuollainen onnettomuus voisi sattua kenelle vaan, vaikka nuorellekin."
Siis jos ihminen syöksyy ulos niin liikkumisessa ei ole varmasti (!!!) ongelmaa. Missä logiikka?? Jos liikkuminen on vaikeaa niin silloin ulos tulo on vaikeaa (Lue:H-I-D-A-S-T-A). Nuo syöksymmiset kuuluvat siihen samaan sarhaan kuin nämä syöksähtelyt kaupunki/kauppa/huvikäynneillä. Ja se lommo.. no minähän en nähnyt enkä kuullut kun pellit paukku. Sinä tiedät sen, eikö niin??!! PS. Autossamme on korkeahko maavara joten siihen on vanhankin ihmisen helppo tulla ja poistua, on kokemusta.
Ja pahemmaksi käy Lauran luentun ymmärtäminen:
" sitten ohjelmassa on jonkun videofilmin edestakaisin kelailu "hassuja kohtia" näyttäen.- Appivanhemmat ovat varmaankin ajatelleet rakasta tytärtään videota katsoessaan ja odottaneet että hän tulee käymään, jotta saavat näyttää sen hänelle. Lapsi on lapsi, vaikka olisi jo aikuinenkin. Ja sinä suhtaudut noin kylmästi... tuli tosi paha olo appivanhempiesi puolesta"
- Kuule kun ei vaimonikaan jaksa jotain halpakorista ostetun videoleffan hassuja kohtia katsella ja kelailua seurata. Hänkin haluaisi jutella eikä katsella videoita kun kerrankin näkee vanhempiaan. MITÄ SIINÄ ON KYLMÄÄ ETTÄ HALUAMME TEHDÄ JOTAIN MUUTA KUIN KATSOA VIDEOITA HEILLÄ VIERAILTAESSA?? SELITÄ! TELEVISIOTA VOI KATSOA KOTONAKIN.
Voi voi Laura, olisiko mitään jos puhuisit opettajasi kanssa luetun ymmärtämisen merkityksestä:
Kun hänen vaimonsa haluaisi ostaa helsingin turneella koriste-esineen kotiin, alkoi sellainen älämölö liikkeessä että häpesin silmät päästä. Itse hän ostaa heidän yhteisillä rahoilla "ihan kuin uusi" verukkeella- mitä sinä oikein häpesit? Minulla ainakaan ei ole tapana hävetä toisten ihmisten puolesta. Olen sitä mieltä, että jos joku häpeää toisten kovaäänistä puhetta ja ehkä vielä murrettakin, on se sen häpeäjän heikkous. Jokainen on erilainen. Tuo on aika tyypillistä, että toinen perheessä on rahojen vahtija ja ostelee sitten itse kuitenkin kaikenlaista- appivanhempasi eivät siis ole mitenkään poikkeavia.
- Minä häpesin sitä että kun vaimo haluaa ostaa itselleen kerrankin jotain joka ei maksa paljon mitään niin sitä pitää alkaa vouhkaamaan niin että koko kaupan väki katsoo. Samaan aikaan ukko ostaa autonromuja jotka vievät heidän kaikki rahansa. Minä todellakin suren sitä että tämä nainen on niin alistetussa asemassa ettei juuri saa kotiaan laittaa. Ovathan ne hänekin rahojaan, eikö??????
Laura jatkaa topakasti:
"Kun olemme kalliin hotellin varanneet niin minua todella loukkaa että saunavuorosta ei voi luopua vaan kerrankin kun olemme paikalla niin äijän pitää lähteä vaimonsa kanssa saunaan! - Voi luoja. Saunavuorohan kestää vain tunnin. Jos se on kerran viikossa, se ON tärkeä, etenkin monelle vanhemmalle ihmiselle. "
Kyllä se loukkaa: Kuten mainitsin, sairastan Astmaa enkä voi pitkiä aikoja oleskella heillä, siitäkin ajasta menee sitten tunti odotteluun. Se on kuule pitkä aika kun hengitys on muutekin vaikeaa. Jos et astmaa sairasta, onnittelen. Älä tule väittämään mitään sairaudesta josta et tiedä, toisaalta moinen sairaus sinulla varmasti pistäisi näsäviisaassa elämässäsi asiat vähän toiseeen arvojärjestykseen. Puhut muuten koko ajan vanhoista ihmisistä. Missä olen maininnut että he ovat vanhoja. Käsittääkseni alle 50 vuotiaat eivät ole vanhoja tai paremminkaan vanhuksia. Mistä tämän "vanha" jutun oikein kehitit??????? Kerro!!!! JA OLET MUKA ITSE ASTMAATIKKO, HAH HAH. Kuule Laura! Jos SINÄ voit oleskella kuinka paljon tahansa kissojen läheisyydessä, minä EN voi. TUO ON TYPERIN YLEISTÄMINEN MITÄ OLEN KOSKAAN KUULLUT. Jos sinä voit niin mistä tiedät miten sairas minä olen. Puhut ihan läpiä päähäsi tämä jutun edetessä.
Laura toivoo:
"Kyllä ihmettelin kun ekaa kertaa vein heitä johonkin, eli siis korkeasaareen.. yht äkkiä ukko säntäsi juoksuun kun kuin pikkukakarat ja hyppi ja pomppi. - Kyllä varmasti ihmettelit. Sinähän et sellaista tekisi ikinä. Minä ottaisin mieluusti tuollaisen appiukon :) . Oma anoppini ei reagoi mihinkään millään tavalla, korkeintaan sanomalla "Jaa". Minusta on hienoa, että tuollaisiakin ihmisiä on, jotka pystyvät avoimesti näyttämään tunteensa!"
- Ei, en saa juoksuhepuleita.. usko tai älä: Minä osaa kävellä, osaan liikkua myös ripeästi paikasta toiseen ilman että pelottelen pikkulapset ja jyrään jyrsijät, kuitenkaan säntäilemättä. Mistä (???) saat sellaisen kuvan että minä myös säntäilen: PITÄÄ OSAA PERUSTELLA MOISET VÄITTÄMÄT.
Mopolla metsään, Laura, hop hop!
"Ja meidän emännältä menee puhelinrahaa kun koittaa lohduttaa äitiään ja isä soittaa aina pahalla hetkellä vaimolleni hakeakseen hyväksyntää uudelle ruppanalle. -Herraisä, valittelet puhelinrahan kulumista, kun vaimosi puhuu äitinsä kanssa"
-Kyllä valitan, se raha on ihan hukkaan heitettyä, ei se että hän puhuu äitinsä kanssa VAAN SE että ukko aiheuttaa rahatoilailullaan surua ja meidän emännän aika ja raha kuluu moisesta johtuvan surun lohdutteluun. TURHAA. Kaikki eivät ehkä ole kroisoksia kuten sinä, jotkut joutuvat miettimään mihin rahansa laittaa. ÄLÄ SIIS SAIVARTELE JA KÄÄNTELE ASIOITA.
"hävettää kulkea ihmisten joukossa kun jotain kivaa ohjelmaa koitan järjestää, ukkko kyllä kerää mölinöillä ja juoksuillaan huomiota sekä pelkään aina että mitähän se nyt rikkoo kodissamme. - Ongelma on SINUN. Jos et kestä huomiota (miten se huomio muuten sinuun kohdistuu, jos appiukkosi pitää ääntä ja juoksentelee? Häneenhän se kohdistuu- paitsi jos ja kun ilmeelläsi ja eleilläsi vedät huomion itseesi), sinun on paras pysytellä kotona. Luultavasti häntä nolottaa kulkea julkisilla paikoilla hapannaamavävynsä kanssa yhtä apljon kuin sinua hänen kanssaan. Pelkäät mitä hän rikkoo kotonasi? Jos rikkoo niin korvaa. Teillä ei muuten ilmeisesti koskaan käy lapsivieraita? Omia ei toivottavasti tule ainakaan kovin pian... "
Tottakai minua hävettä, eka hän spurttaa ja sitten huutelee kaukaa meille. No mikäs, kiva kun ihmiset kattelee että mikä hullu noillakin on mukana. Ei muuten ole korvannut maton pesuja, ihan vaan esimerkiksi, menin minun pussista.
ENTÄ MITEN, SIIS M-I-T-E-N MEIDÄN LAPSIVIERAAT TAI VARSINKAAN LAPSET TAI NIIDEN HANKKIMISET KUULUU SINULLE TAI YLIPÄÄTÄNSÄ TÄHÄN ASIAAN. Itsekin toivon samalla menteliteetilla että et itse lisäänny, tuollaisia venkoilijoita on tässä maassa ihan tarpeeksi. Olet sisälukutaidoton JA KAIKESSA NOKKELUUDESSASI SYYSTÄT MINUA SUVAITSEMATTOMAKSI MUTTA SYYLLISTYT NÄILLÄ JUTUILLA SIIHEN ITSE VÄHINTÄÄNKIN YHTÄ PALJON. NAURAA SUN JUTUILLE JO HARAKATKIN.
Laura pistää parastaan:
"Olisiko kuitenkin niin, että vaimosi nauttii vanhempiensa iloisesta ja vapaamielisemmästä kuin sinun seurasta ja kertoo vanhemmilleen, koska on vapaalla, jotta tietäisivät tulla? Ehkä ei uskalla kertoa sinulle kutsuneensa heidät kylään...? "
- Kiitos kysymästä, vaimoni rakastaa minua ja minä häntä, suhteemme on erittäin hyvä ja onnellinen. Jos et ole vielä tajunnut niin hänkin kärsii näistä isänsä "käytös" häiriöistä, jos niin haluamme asian kauniisti ilmaista. Eli älä tule likka väittämään asioita joista et tiedä. Eihän käsityksesi voi olla se että jos vaimoni isä käyttäytyy huonosti ja minä haluan miettiä siihen ratkaisua, olenkin paha ihminen, en osaa rakastaa vaimoani, en saa hankkia jälkikasvua... MISTÄ SINÄ NÄITÄ JOHTOPÄÄTÖKSIÄ VEDÄT, HÄH?! Hitto, anna osoite niin mä tulen kuraamaan teidän matot, rikon parit esineet, huutelen teidän parvekkeella huomiota herättävästi, voin myös tulla paskalle kun koitat syödä. Ihan miten vaan mutta on sulla kummat käsitykset asiallisesta käytöksestä ja enennkaikkea toisten huomioimisesta, huh!
Grande finale by Laura:
"Ehdotuksia? Miten saisin ukon rauhoittumaan ja lopettamaan vouhotuksen edes vierailujen ajaksi. - Et mitenkään. Ei hänen tarvitse. Ainoa ehdotus on, että tee jotain omalle itsellesi. Koeta miettiä, miksi sinua ärsyttää niin suunnattoamsti appesi käytsö? Oletko pyrkinyt niin kovasti siihen asemaan, missä olet nyt, että et kestä muistutusta omasta "juntti"taustastasi?"
- Miksi vastaat näin tolkuttomalla viestillä kun itsekin myönnät että olet kyvytön antamaan yhtään asiallista neuvoa? Ja mikäkö minua ärsyttää tuossa käytöksessä? Eikö se jo selvinnyt? Ensinnäkin minä en ole junttilasta kotoisin, paljasjalkaisia stadilaisia, vaikka se tuskin lienee meriitti, tässä ei edelleenkään olla pölöset vastaa stadialaiset mentaliteetilla liikkeellä. Haluaisin että tuo mies käyttäytyisi niin että me kaikki nauttisimme vierailusta, ei niin että se on yhden ihmisen jatkuvaa vouhotusta, muiden, kuten hänen vaimonsa" toiveiden jäädessä taka-alalle. Onko se liikaa vaadittu, etkö tosiaan tajua että tässä muistakin ihmisistä kysymys kuin minusta,
En väitä myöskään olevani cooli enkä väitä että julkisivuni tahriintuu, NE OVAT SINUN VÄITTÄMIÄSI. Minua loukkaa ne puuttuvat, normaalin aikuisen käytökseen kuuluvat käytöstavat ja se että HÄN EI OTA MEITÄ MUITA HUOMIOON. KAUANKO TÄTÄ PITÄISI SINULLE JAUHAA ETTÄ EDES HALUAISIT YMMÄRTÄÄ.
Loppujen lopuksi Laura, olet niitä ihmisiä jotka nauttivat väittelystä. Minulla on muutakin tekemistä kuin jatkaa tätä väittelyä kanssasi, sitä nautintoa en sinulle suo.
SYYTÄT TEKSTEISSÄSI MINUA ASIOISTA JOIHIN ITSE SYYLLISTYT. SUOSITAN ETTÄ ITSE KEHITÄT MONIULOTTEISTA AJATTELUA, SEKÄ ELÄYTYMISTÄ TOISET ASEMAAN. MIKÄLI HALUAT HAASTAA RIITAA JA VÄITELLÄ, TÄMÄ EI OLE OIKEA FOORUMI, KOULUSSASI VARMASTI JÄRJESTETÄÄN VÄITTELYKILPAILUJA, OSALLISTU NIIHIN NIIN VOIT PURKAA PATOUTUMIASI SINNE.
Onneksi tällä palstalla on tullut myös lyhyitä, ytimekkäitä vastauksia, joissa asia on osattu kertoa ilman romaanin pituisia tekstejä. - Eräs vaimo
Kyllästynyt kirjoitti:

Onneksi tällä palstalla on tullut myös lyhyitä, ytimekkäitä vastauksia, joissa asia on osattu kertoa ilman romaanin pituisia tekstejä.Sinä osaat pitää puolesi hyvin ja vastata perusteellisesti,jos toinen alkaa tahallansa saivartelemaan.Erittäin perusteellisesti selitetty ja torpedoitu yritykset vääntää selvästä alkuasetelmastasi jotain muuta.
Oletan,että appivanhempasi ovat enemmän kuin pulassa sinun seurassasi.Eihän heillä riitä sosiaaliset eikä henkiset taidot kanssasi.Taidat olla harvinaisen pitkäpinnainen vielä kaiken lisäksi.Ihailla täytyy. - Sammoo mieltä
Kyllä sie out tolokun immeinen, Laura!
Oikein hyvä kirjoitus.
Itse olen savolaiskarjalaisesta kodista, mieheni on italialainen. Valitettavasti meidän kummankin vanhemmat ovat jo edesmenneitä.
Jos olisivatten elossa, nin olis se vuan metkoo kahtoo vierestä, mitenkä appiukot keskennään koheltas. Toene suupaltti savolaanen ja toene koheltaja italjaano, hih-hih, voe tokkiinsa.
Kaikille löysäpipoille vinkki:
savonsanomat- nettisivuilla löytynee savolaistesti, jonka suorittaneille myönnetään diplomi.
Tälläsijä terveisijä mutkan mualimalla tehneeltä, ei vua ou savokarjalankaa kielj unohtunna, vaekka ossoon muitai kielijä ainaki neljee sujuvoo, sellisäks viälä stadija ja oikiita karjaloo.
Pyydän anteeksi, jos meni asian vierestä. - mummi
Lopeta tollanen analysoiminen. Teet ittes turhan tärkeäksi. Kyllä kyllästynyt on aivan oikeassa. Käytöstapoja täytyy olla myös appiukon rotjakkeella ja kenenkään kotiin ei tulla hillumaan miten sattuu.
- nanna
Kyllästynyt kirjoitti:
Johan oli vuodatus! Et ilmeisesti näe puita metsää puilta.
Jos ei tullut selväksi niin kerran vielä... minä haluaisin:
-Että hän ei käynneilllään riko kaikkea
-Että hän käyttäytyisi kuten aikuisilla on tapana
-Että hän osaisi keskustella asioista kuten aikuiset eikä jankata jotain päähänpinttymää
-Että hän osaisi puhua muustakin kuin autostaan
-Että hän voisi vetää sapuskat naamaansa ilman mielenosoituksia jos kalakukkoa ja muikkua ei ole tarjolla
-Että hän antaisi vaimonsakin nauttia elämästä, esim shoppaamisesta kun siihen vierailulla on kerrankin mahdollisuus
-Että hän osaa laittaa vessan oven kiiinni kuselle menessään, ei oikein kiihota ruokahalua kuunnella toisen selostusta äänillä höystettynä siitä kuinka neste poistuu kehosta.
Olen pahoillani jos loukkasin savoilaisia sukujuuriasi, mutta näin se vain on, turha yrittää kaataa syitä minun niskaan jos toisella
ei ole sosiaalisia taitoja, eikö?
PS: Itse olet avun tarpeessa kun et osaa käsitellä ongelmia moniulotteisesti. Alkuperäinen kysymys oli siitä, kuinka tämä herra saadaan käyttäytymään niin että kaikki, hänen vaimonsa mukaan lukien, nauttisivat vierailuista eikä homma menisi mauttomaksi yhden miehen showksi. KÄSITTÄÄKSENI TÄSSÄ EI ETSITTY MITÄÄN SYYLLISTÄ!Sarjassamme "haluan päteä" ihmisiä. Hirveästi tulee juttua mutta ei mitään järkevää sillä asian ydin sivuutetaan täysin.
Omassa perheessäni on aina saanut näkyä ja kuulua niin paljon kun huvittaa ( Tämä siitä Lauran kommentista että ei olisi saanut perheessä näkyä ja kuulua) ja koska hyvät käytöstavat on iskostettu muistiin pienestä pitäen, se näkyminen ja kuuluminen osataan tehdä muita turhaa loukkaamatta tai nolostuttamatta. Osataan tahdikkuutta ja hienotunteisuutta, löytyy tunneälyä ja tilannetajua.
Vaikka joskus pahassa teini-iässä onkin tullut sanottua vaikka mitä hirveyksiä vanhemmille ja muille, niin näin iän karttuessa sitä tajuaa mitä voi suustaan möläyttää ja miten voi käyttäytyä missäkin seurassa ja tilanteessa!
Eli 23 vuotiaana saatan edelleen saada hämmästynyttä mutta hyväntuulista huomiota vaikkapa vaan ruokakaupassa, sillä ollaan kavereiden kanssa melko vapautuneita ja huumorintajuista porukkaa.
Sen sijaan itseänsä korostavaa junttimöykkää ei ole kenenkään kiva kuunnella ja katsella.
Jos vanhempani käyttäytyisivät samoin kun viestiketjun aloittaneen appiukko, se olisi painajaismaista.
Mun vanhempani osaavat puuttua asioihin oikealla tavalla. Eivät koskaan tunkeile, kysyvät sopiiko tulla käymään, tiedustelevat miesystäväni tottumuksista ja ottavat kaikki huomioon suunnitellessaan vaikka yhteistä illanviettoa. Kaikilla on aina rento ja kiva tunnelma ja fiksua tai vähemmän fiksua keskustelua syntyy luontevasti ja helposti tilanteen mukaan. Kaikki saavat tulla ja olla omana itsenään. Ei pitäisi olla kovin vaikeaa. - Eino
Oli ilo lukea systemaattista tekstiäsi, jossa oli mukana tunnetta ja järkeä! Mainio opetus tuolle nokkavalle mukasivistyneelle urbaanille, joka pitää itseään appiukkoaan parempana - vaikka on todennäköisesti vain pystyynkuollempi kuin tämä.
- Martti
Mietin pitkään, mitä vastaisin, mutta Lauran vastauksessa on kaikki, mitä halusin sanoa. Hienosti, upeasti jäsennelty vastaus ja täyttä asiaa. Valitettavasti alkuperäinen kirjoittaja ei taida olla vielä henkisesti tarpeeksi kypsä (kuten hänen lapselliset vastauksensa osoittavat) ottaakseen vastaan kirjoituksen sisällön. Osaat pukea ajatukset sanoiksi, Laura! Ja ajatuksesi osoittavat kypsää ajattelua.
- Timo
Kyllästynyt kirjoitti:
Tässä nyt yritetään keskustella ongelmasta, mutta SINÄ saat sen muuttumaan syyttelyksi. Mistähän tämä johtuu. Olet tosiaan nähnyt niin paljon vaivaa asenteellisessa vastauksessa että pakko vähän oikoa tuollaista totuudentorvea. Seuraavassa vastaukset kysymyksiisi, koska sisälukutaito ei näköjään ole paras puolesi:
"Minulle tuli kirjoitustasi lukiessani mieleen koko ajan, että appesi on hauska tyyppi ja sinä kauluspaita solmio liian kireällä kekkuloiva pikkuvirkamies, huumorintajuton ja teeskentelevä. Anteeksi, mutta tällainen kuva minulle tuli."
-Varmasti on hauska, kielsinko sitä? En! Mutta mikä on sellainen ihminen joka ei osaa puhua vakavasti tai ei suo toisille oikeutta puhua vakavia tämän puolison kanssa"???
"Koulutusta ei äijällä ole- niin, entä sitten? Siihen pissaamiseenko se vaikuttaa? Minulla on suvussa professorituttu, joka lorottaa samalla tavalla avoimen oven kanssa pönttöön. Ja kertoo menevänsä kuselle. Niin että koulutus ei siihen todellakaan vaikuta. "
- Et taaskaan lukenut kunnolla: Sivistynyt ihminen osaa sulkea vessan oven kun toiset syövät viereisesä huoneessa. Jos sinua kiihottaa pissa ja kakkaleikit, minua ei. Kusetko sinä luukut auki myös töissäsi?? Minusta se on moukkamaista.
"Vähänkään eksoottisempi ruoka (siis muu kuin kilo voita ja läskiä) ei mene alas kuin hampaat irvessä- no, meneekö sinulle muuten kuin hampaat irvessä se kilo voita ja läskiä? Mietis sitä. Makutottumukset ovat erilaisia ja ei ole yhtään sen huonompaa, jos ei ole tottunut eksoottisiin ruokiin. Useimmat keski-ikäiset eivät ole."
- Jälleen saivartelua: Mistä tiedät mitä minä syön tai en syö? Olen muuten siellä savossa sitä muikkukukkoa yms perinneruokaa syönyt, ihan jopa itse ostanutkin. ÄLÄ VÄITÄ ASIOITA TODEKSI JOISTA ET TIEDÄ TAI JOTKA KOET VISIONA VAIN OMASSA PÄÄSSÄSI. Eksoottisemmalla ruualla tarkoitin siis joitain muuta kuin sitä läskisoosia. Eikös koulussakin sinullekin opetettu että kaikkea pitää maistaa??
"Ei mennyt kuin 10 min niin kuuluu kovaäänistä riemunkiljuntaa ja äijä polkee tuolla pyörällä niin kovaa kuin pystyy- tottakai, mitä muuta oletit? Minusta on suoranainen kehotus kokeilla pyörää, kun kertoo, että on juuri korjannut sen. Ja eikös se ole hyvä, että apellesi tuli jotain tekemistä? Sinulla on aika heikko pyörä, jos tuollaisesta hajoaa. Ja jos hajoaa, niin täytyy ystävällisesti mainita, että sillä kannattaa ajaa hitaammin."
- Aina vain paranee, selvitä minulle MITEN MUKA KEHOITAN RIKKOMAAN JONKIN ESINEEN KERTOMALLA JUURI KORJANNEENI SEN?? Taidat olla sitä porukkaa joka käy potkimassa bussikatoksia paskaksi ihan siitä syystä että ne on juuri korjattu? Ihmeellinen ajatusmaailma. Ja voi voi kun on heikko kuntopyörä meillä, mainitaan nyt että siinä on 90 kilon käyttäjäpainoraja ja ukko painaa 130 kiloa. ANNA ANTEEKSI ETTÄ OSTIMME SINUN TIETÄMÄTTÄ KUNTOPYÖRÄN JOKA EI KESTÄ NOIN PAINAVAA IHMISTÄ, OLISIHAN MINUN PITÄNYT AJATELLA ETTÄ JOKU PAINAVAMPI JOKA EI ASU MEILLÄ, TULEE POLLKEMAAN SILLÄ HULLUN LAILLA JOTTA JALKAPIDIKKEET VAIN SINKOILEVAT. Sinä olet varmaan niitä ihmisiä jotka kolarin nähtyään toteavat että "oispa ajanut maasturilla toikin niin ei ois käynyt pahasti. JÄRKI HOI! Saivartelet ihan saivartelemisen ilosta.
Edelleen jatkuu väittämäsi:
"Harvoin sitä kuraa niin paljon tulee, ettei imurilla lähtisi."
- Kerro minulle millä imurillä lähtee valkoisesta villamatosta märkä kurajälki??? Minä kun luulin että pesu on ainoa keino. Tule tänne näyttämään miten se tapahtuu niin minäkin uskon.
Lisää järjen jättiläisyyksiä, etkö osaa lukea:
"Autostani pitää nousta syöksymällä niin että turvavyön solki lommotti ulkopeltiä! - vanhempien ihmisten voi olla hankala nousta autosta. Ja toisekseen tuollainen onnettomuus voisi sattua kenelle vaan, vaikka nuorellekin."
Siis jos ihminen syöksyy ulos niin liikkumisessa ei ole varmasti (!!!) ongelmaa. Missä logiikka?? Jos liikkuminen on vaikeaa niin silloin ulos tulo on vaikeaa (Lue:H-I-D-A-S-T-A). Nuo syöksymmiset kuuluvat siihen samaan sarhaan kuin nämä syöksähtelyt kaupunki/kauppa/huvikäynneillä. Ja se lommo.. no minähän en nähnyt enkä kuullut kun pellit paukku. Sinä tiedät sen, eikö niin??!! PS. Autossamme on korkeahko maavara joten siihen on vanhankin ihmisen helppo tulla ja poistua, on kokemusta.
Ja pahemmaksi käy Lauran luentun ymmärtäminen:
" sitten ohjelmassa on jonkun videofilmin edestakaisin kelailu "hassuja kohtia" näyttäen.- Appivanhemmat ovat varmaankin ajatelleet rakasta tytärtään videota katsoessaan ja odottaneet että hän tulee käymään, jotta saavat näyttää sen hänelle. Lapsi on lapsi, vaikka olisi jo aikuinenkin. Ja sinä suhtaudut noin kylmästi... tuli tosi paha olo appivanhempiesi puolesta"
- Kuule kun ei vaimonikaan jaksa jotain halpakorista ostetun videoleffan hassuja kohtia katsella ja kelailua seurata. Hänkin haluaisi jutella eikä katsella videoita kun kerrankin näkee vanhempiaan. MITÄ SIINÄ ON KYLMÄÄ ETTÄ HALUAMME TEHDÄ JOTAIN MUUTA KUIN KATSOA VIDEOITA HEILLÄ VIERAILTAESSA?? SELITÄ! TELEVISIOTA VOI KATSOA KOTONAKIN.
Voi voi Laura, olisiko mitään jos puhuisit opettajasi kanssa luetun ymmärtämisen merkityksestä:
Kun hänen vaimonsa haluaisi ostaa helsingin turneella koriste-esineen kotiin, alkoi sellainen älämölö liikkeessä että häpesin silmät päästä. Itse hän ostaa heidän yhteisillä rahoilla "ihan kuin uusi" verukkeella- mitä sinä oikein häpesit? Minulla ainakaan ei ole tapana hävetä toisten ihmisten puolesta. Olen sitä mieltä, että jos joku häpeää toisten kovaäänistä puhetta ja ehkä vielä murrettakin, on se sen häpeäjän heikkous. Jokainen on erilainen. Tuo on aika tyypillistä, että toinen perheessä on rahojen vahtija ja ostelee sitten itse kuitenkin kaikenlaista- appivanhempasi eivät siis ole mitenkään poikkeavia.
- Minä häpesin sitä että kun vaimo haluaa ostaa itselleen kerrankin jotain joka ei maksa paljon mitään niin sitä pitää alkaa vouhkaamaan niin että koko kaupan väki katsoo. Samaan aikaan ukko ostaa autonromuja jotka vievät heidän kaikki rahansa. Minä todellakin suren sitä että tämä nainen on niin alistetussa asemassa ettei juuri saa kotiaan laittaa. Ovathan ne hänekin rahojaan, eikö??????
Laura jatkaa topakasti:
"Kun olemme kalliin hotellin varanneet niin minua todella loukkaa että saunavuorosta ei voi luopua vaan kerrankin kun olemme paikalla niin äijän pitää lähteä vaimonsa kanssa saunaan! - Voi luoja. Saunavuorohan kestää vain tunnin. Jos se on kerran viikossa, se ON tärkeä, etenkin monelle vanhemmalle ihmiselle. "
Kyllä se loukkaa: Kuten mainitsin, sairastan Astmaa enkä voi pitkiä aikoja oleskella heillä, siitäkin ajasta menee sitten tunti odotteluun. Se on kuule pitkä aika kun hengitys on muutekin vaikeaa. Jos et astmaa sairasta, onnittelen. Älä tule väittämään mitään sairaudesta josta et tiedä, toisaalta moinen sairaus sinulla varmasti pistäisi näsäviisaassa elämässäsi asiat vähän toiseeen arvojärjestykseen. Puhut muuten koko ajan vanhoista ihmisistä. Missä olen maininnut että he ovat vanhoja. Käsittääkseni alle 50 vuotiaat eivät ole vanhoja tai paremminkaan vanhuksia. Mistä tämän "vanha" jutun oikein kehitit??????? Kerro!!!! JA OLET MUKA ITSE ASTMAATIKKO, HAH HAH. Kuule Laura! Jos SINÄ voit oleskella kuinka paljon tahansa kissojen läheisyydessä, minä EN voi. TUO ON TYPERIN YLEISTÄMINEN MITÄ OLEN KOSKAAN KUULLUT. Jos sinä voit niin mistä tiedät miten sairas minä olen. Puhut ihan läpiä päähäsi tämä jutun edetessä.
Laura toivoo:
"Kyllä ihmettelin kun ekaa kertaa vein heitä johonkin, eli siis korkeasaareen.. yht äkkiä ukko säntäsi juoksuun kun kuin pikkukakarat ja hyppi ja pomppi. - Kyllä varmasti ihmettelit. Sinähän et sellaista tekisi ikinä. Minä ottaisin mieluusti tuollaisen appiukon :) . Oma anoppini ei reagoi mihinkään millään tavalla, korkeintaan sanomalla "Jaa". Minusta on hienoa, että tuollaisiakin ihmisiä on, jotka pystyvät avoimesti näyttämään tunteensa!"
- Ei, en saa juoksuhepuleita.. usko tai älä: Minä osaa kävellä, osaan liikkua myös ripeästi paikasta toiseen ilman että pelottelen pikkulapset ja jyrään jyrsijät, kuitenkaan säntäilemättä. Mistä (???) saat sellaisen kuvan että minä myös säntäilen: PITÄÄ OSAA PERUSTELLA MOISET VÄITTÄMÄT.
Mopolla metsään, Laura, hop hop!
"Ja meidän emännältä menee puhelinrahaa kun koittaa lohduttaa äitiään ja isä soittaa aina pahalla hetkellä vaimolleni hakeakseen hyväksyntää uudelle ruppanalle. -Herraisä, valittelet puhelinrahan kulumista, kun vaimosi puhuu äitinsä kanssa"
-Kyllä valitan, se raha on ihan hukkaan heitettyä, ei se että hän puhuu äitinsä kanssa VAAN SE että ukko aiheuttaa rahatoilailullaan surua ja meidän emännän aika ja raha kuluu moisesta johtuvan surun lohdutteluun. TURHAA. Kaikki eivät ehkä ole kroisoksia kuten sinä, jotkut joutuvat miettimään mihin rahansa laittaa. ÄLÄ SIIS SAIVARTELE JA KÄÄNTELE ASIOITA.
"hävettää kulkea ihmisten joukossa kun jotain kivaa ohjelmaa koitan järjestää, ukkko kyllä kerää mölinöillä ja juoksuillaan huomiota sekä pelkään aina että mitähän se nyt rikkoo kodissamme. - Ongelma on SINUN. Jos et kestä huomiota (miten se huomio muuten sinuun kohdistuu, jos appiukkosi pitää ääntä ja juoksentelee? Häneenhän se kohdistuu- paitsi jos ja kun ilmeelläsi ja eleilläsi vedät huomion itseesi), sinun on paras pysytellä kotona. Luultavasti häntä nolottaa kulkea julkisilla paikoilla hapannaamavävynsä kanssa yhtä apljon kuin sinua hänen kanssaan. Pelkäät mitä hän rikkoo kotonasi? Jos rikkoo niin korvaa. Teillä ei muuten ilmeisesti koskaan käy lapsivieraita? Omia ei toivottavasti tule ainakaan kovin pian... "
Tottakai minua hävettä, eka hän spurttaa ja sitten huutelee kaukaa meille. No mikäs, kiva kun ihmiset kattelee että mikä hullu noillakin on mukana. Ei muuten ole korvannut maton pesuja, ihan vaan esimerkiksi, menin minun pussista.
ENTÄ MITEN, SIIS M-I-T-E-N MEIDÄN LAPSIVIERAAT TAI VARSINKAAN LAPSET TAI NIIDEN HANKKIMISET KUULUU SINULLE TAI YLIPÄÄTÄNSÄ TÄHÄN ASIAAN. Itsekin toivon samalla menteliteetilla että et itse lisäänny, tuollaisia venkoilijoita on tässä maassa ihan tarpeeksi. Olet sisälukutaidoton JA KAIKESSA NOKKELUUDESSASI SYYSTÄT MINUA SUVAITSEMATTOMAKSI MUTTA SYYLLISTYT NÄILLÄ JUTUILLA SIIHEN ITSE VÄHINTÄÄNKIN YHTÄ PALJON. NAURAA SUN JUTUILLE JO HARAKATKIN.
Laura pistää parastaan:
"Olisiko kuitenkin niin, että vaimosi nauttii vanhempiensa iloisesta ja vapaamielisemmästä kuin sinun seurasta ja kertoo vanhemmilleen, koska on vapaalla, jotta tietäisivät tulla? Ehkä ei uskalla kertoa sinulle kutsuneensa heidät kylään...? "
- Kiitos kysymästä, vaimoni rakastaa minua ja minä häntä, suhteemme on erittäin hyvä ja onnellinen. Jos et ole vielä tajunnut niin hänkin kärsii näistä isänsä "käytös" häiriöistä, jos niin haluamme asian kauniisti ilmaista. Eli älä tule likka väittämään asioita joista et tiedä. Eihän käsityksesi voi olla se että jos vaimoni isä käyttäytyy huonosti ja minä haluan miettiä siihen ratkaisua, olenkin paha ihminen, en osaa rakastaa vaimoani, en saa hankkia jälkikasvua... MISTÄ SINÄ NÄITÄ JOHTOPÄÄTÖKSIÄ VEDÄT, HÄH?! Hitto, anna osoite niin mä tulen kuraamaan teidän matot, rikon parit esineet, huutelen teidän parvekkeella huomiota herättävästi, voin myös tulla paskalle kun koitat syödä. Ihan miten vaan mutta on sulla kummat käsitykset asiallisesta käytöksestä ja enennkaikkea toisten huomioimisesta, huh!
Grande finale by Laura:
"Ehdotuksia? Miten saisin ukon rauhoittumaan ja lopettamaan vouhotuksen edes vierailujen ajaksi. - Et mitenkään. Ei hänen tarvitse. Ainoa ehdotus on, että tee jotain omalle itsellesi. Koeta miettiä, miksi sinua ärsyttää niin suunnattoamsti appesi käytsö? Oletko pyrkinyt niin kovasti siihen asemaan, missä olet nyt, että et kestä muistutusta omasta "juntti"taustastasi?"
- Miksi vastaat näin tolkuttomalla viestillä kun itsekin myönnät että olet kyvytön antamaan yhtään asiallista neuvoa? Ja mikäkö minua ärsyttää tuossa käytöksessä? Eikö se jo selvinnyt? Ensinnäkin minä en ole junttilasta kotoisin, paljasjalkaisia stadilaisia, vaikka se tuskin lienee meriitti, tässä ei edelleenkään olla pölöset vastaa stadialaiset mentaliteetilla liikkeellä. Haluaisin että tuo mies käyttäytyisi niin että me kaikki nauttisimme vierailusta, ei niin että se on yhden ihmisen jatkuvaa vouhotusta, muiden, kuten hänen vaimonsa" toiveiden jäädessä taka-alalle. Onko se liikaa vaadittu, etkö tosiaan tajua että tässä muistakin ihmisistä kysymys kuin minusta,
En väitä myöskään olevani cooli enkä väitä että julkisivuni tahriintuu, NE OVAT SINUN VÄITTÄMIÄSI. Minua loukkaa ne puuttuvat, normaalin aikuisen käytökseen kuuluvat käytöstavat ja se että HÄN EI OTA MEITÄ MUITA HUOMIOON. KAUANKO TÄTÄ PITÄISI SINULLE JAUHAA ETTÄ EDES HALUAISIT YMMÄRTÄÄ.
Loppujen lopuksi Laura, olet niitä ihmisiä jotka nauttivat väittelystä. Minulla on muutakin tekemistä kuin jatkaa tätä väittelyä kanssasi, sitä nautintoa en sinulle suo.
SYYTÄT TEKSTEISSÄSI MINUA ASIOISTA JOIHIN ITSE SYYLLISTYT. SUOSITAN ETTÄ ITSE KEHITÄT MONIULOTTEISTA AJATTELUA, SEKÄ ELÄYTYMISTÄ TOISET ASEMAAN. MIKÄLI HALUAT HAASTAA RIITAA JA VÄITELLÄ, TÄMÄ EI OLE OIKEA FOORUMI, KOULUSSASI VARMASTI JÄRJESTETÄÄN VÄITTELYKILPAILUJA, OSALLISTU NIIHIN NIIN VOIT PURKAA PATOUTUMIASI SINNE.
Onneksi tällä palstalla on tullut myös lyhyitä, ytimekkäitä vastauksia, joissa asia on osattu kertoa ilman romaanin pituisia tekstejä.Repesin nauruun useaan kertaan, kun luin tämän vastauksen. Hohhhhooo! Käy vähän sääliksi alkuperäistä kirjoittajaa, joka tosissaan koettaa vakuuttaa oikeassa olemistaan ja mollata samalla erittäin asiallista, objektiivista vastausta, jonka oli saanut. Kaikesta huomaa selvästi, että alkuperäinen kirjoittaja ei kirjoittaessaan ongelmastaan tullut edes ajatelleeksi saavansa ehkä myös vastauksia, joissa on eri näkökanta kuin hänellä. Ja kun eri näkökantoja tulikin, hän ei pysty mielensä pienuuden vuoksi käsittelemään niitä asiallisesti (kuten esim. Laura, joka käsittelee asiaa eri näkökulmista- vaikka hänen vastauksestaan huomaa ihan selvästi, ettei hänen mieleensäkään tulisi käyttäytyä kuten alkuperäisen kirjoittajan appiukko, toisin kuin alkuperäinen kirjoittaja kiihtyneessä tilassaan väittää), vaan hyökkää erittäin epäasiallisesti vastaajaa kohtaan. Naurattaa hirmuisesti, koska näin hän juuri tulee huomaamattaan todistaneeksi Lauran epäilyt henkisen kasvun tarpeesta. Mikä se sellainen ihminen on, joka ei pysty edes keskustelemaan asiallisesti, kysyy alkuperäinen kirjoittaja. Minä puolestani kysyn, että mikä se sellainen ihminen on, joka saatuaan asiallisen ja objektiivisen (mutta oman mielipiteen vastaisen) vastauksen, hyökkää vastauksen antajaa kohtaan pystymättä hillitsemään kiukkuaan ja alkaa piikitellä ja haukkua vastaajaa? Osoittaa mielestäni aikamoista tunne-elämän kypsymättömyyttä- josta alkuperäinen ongelmakin siis johtuu, sehän tuli näiden viestien perusteella selkeästi todistetuksi. Säälin sinua, alkuperäinen kirjoittaja. Sinulla tulee olemaan vaikeaa vielä pitkään, ennen kuin kasvat henkisesti aikuiseksi.
- kyllästynyt
Eräs vaimo kirjoitti:
Sinä osaat pitää puolesi hyvin ja vastata perusteellisesti,jos toinen alkaa tahallansa saivartelemaan.Erittäin perusteellisesti selitetty ja torpedoitu yritykset vääntää selvästä alkuasetelmastasi jotain muuta.
Oletan,että appivanhempasi ovat enemmän kuin pulassa sinun seurassasi.Eihän heillä riitä sosiaaliset eikä henkiset taidot kanssasi.Taidat olla harvinaisen pitkäpinnainen vielä kaiken lisäksi.Ihailla täytyy.Olen pitkäpinnainen, se on totta. En halua ketään torpetoida, mutta todella ärsyttää että kun täällä kysyn ehdotuksia mitä voisin tehdä sille että appiukko käyttäytyy jatkuvasti huonosti, ei aikuismaisesti, sotkee, kolhii ja lommottaa ja vie koko show niin ettei edes anoppi pysty nauttimaan vierailusta, onkin sitten syy minun?
Kukaan ei ole täydellinen mutta minä pyysin apua ja tämä mainittu henkilö tekee minusta syyllisen.
Ja jaksaa kirjoittaa ummet ja lammet.
Kiitos sinun lyhyestä, mutta ytimekkäästä vastauksesta :D - kyllästynyt
Timo kirjoitti:
Repesin nauruun useaan kertaan, kun luin tämän vastauksen. Hohhhhooo! Käy vähän sääliksi alkuperäistä kirjoittajaa, joka tosissaan koettaa vakuuttaa oikeassa olemistaan ja mollata samalla erittäin asiallista, objektiivista vastausta, jonka oli saanut. Kaikesta huomaa selvästi, että alkuperäinen kirjoittaja ei kirjoittaessaan ongelmastaan tullut edes ajatelleeksi saavansa ehkä myös vastauksia, joissa on eri näkökanta kuin hänellä. Ja kun eri näkökantoja tulikin, hän ei pysty mielensä pienuuden vuoksi käsittelemään niitä asiallisesti (kuten esim. Laura, joka käsittelee asiaa eri näkökulmista- vaikka hänen vastauksestaan huomaa ihan selvästi, ettei hänen mieleensäkään tulisi käyttäytyä kuten alkuperäisen kirjoittajan appiukko, toisin kuin alkuperäinen kirjoittaja kiihtyneessä tilassaan väittää), vaan hyökkää erittäin epäasiallisesti vastaajaa kohtaan. Naurattaa hirmuisesti, koska näin hän juuri tulee huomaamattaan todistaneeksi Lauran epäilyt henkisen kasvun tarpeesta. Mikä se sellainen ihminen on, joka ei pysty edes keskustelemaan asiallisesti, kysyy alkuperäinen kirjoittaja. Minä puolestani kysyn, että mikä se sellainen ihminen on, joka saatuaan asiallisen ja objektiivisen (mutta oman mielipiteen vastaisen) vastauksen, hyökkää vastauksen antajaa kohtaan pystymättä hillitsemään kiukkuaan ja alkaa piikitellä ja haukkua vastaajaa? Osoittaa mielestäni aikamoista tunne-elämän kypsymättömyyttä- josta alkuperäinen ongelmakin siis johtuu, sehän tuli näiden viestien perusteella selkeästi todistetuksi. Säälin sinua, alkuperäinen kirjoittaja. Sinulla tulee olemaan vaikeaa vielä pitkään, ennen kuin kasvat henkisesti aikuiseksi.
Itse syyllistyt samaan yksisuuntaisuuteen josta minua syytät: Jos olet todella sitä mieltä että kodissamme saa piereskellä ja kusta loirottaa tahallisesti ovi auki, kurata matot, valittaa kaikesta ruuasta, vetää joka vieraillu sellaista showta että anoppi tai vaimonikin siitä kärsivät, niin olen kanssasi eri mieltä. Myös sinä tarvitset henkistä kasvua, tässä tapauksessa määrittelenkin sen: Empatiaa. Eläydy! Miltä sinusta tuntuisi olla minun sijassani. Mieti myös sitä.. kun niin suosittelet näitä näkökulmia.
Et myöskään huomioi sitä että minä en tuomitse vaan kysyn täällä MITÄ pitäisi tehdä jotta vierailuista ei muodostuisi yleistä yhden miehen showta kontra sotkemista ja rikkomista.
Eikö sinustakin olisi itsetunnon puutetta alistua vain kaikkeen tuohon?
Ole hyvä ja mieti vielä
Kärkkääseen vastaukseeni taas katson olevani oikeutettu, mainitsemasi vastaaja kun säveltää koko jutun puhuen itsensä pussiin. Huomasit sen varmaan.
Kaikki asialliset näkökannat otan mielelläni vastaan, mutta perustellusti niin että ei unohdeta KUMPAAKAAN OSAPUOLTA.
Kiitos kuitenkin vastauksestasi. - Martti
Martti kirjoitti:
Mietin pitkään, mitä vastaisin, mutta Lauran vastauksessa on kaikki, mitä halusin sanoa. Hienosti, upeasti jäsennelty vastaus ja täyttä asiaa. Valitettavasti alkuperäinen kirjoittaja ei taida olla vielä henkisesti tarpeeksi kypsä (kuten hänen lapselliset vastauksensa osoittavat) ottaakseen vastaan kirjoituksen sisällön. Osaat pukea ajatukset sanoiksi, Laura! Ja ajatuksesi osoittavat kypsää ajattelua.
Muistahan Martti perustella, MIKÄ on lapsellista: Se että yritän saada neuvoja ongelmaan: Miten vierailusta nauttisivat muutkin kuin yhden miehen shown vetäjä. Onko se lapsellista:
Onko lapsellista miettiä miten vierailusta tulisi sellainen ettei jotain aina mene rikki tai lommotu tai tuhraannu?
Lauran tekstit ovat pääosin keksittyjä, esim hän väittää appivanhempia vanhoiksi (en ole sitä sanonut, alle 50 v. ei voi olla vanha), hän ei myöskään lue että anoppi ja vaimoni kärsivät tilanteesta. Tämän tuon monasti esille mutta Laura ei tätä laput silmillään touhkatessa huomaa vaan näppärästi unohtaa.
Luehan Martti alkuperäinen juttu ajatuksella ilman että loukkaanut pelkästään siitä että olet mahdollisesti samalta suunnalta kotoisin.
Vähän moniulotteista ajattelua ja eläytymiskykyä sinullekin toivon. - kyllästynyt
Eino kirjoitti:
Oli ilo lukea systemaattista tekstiäsi, jossa oli mukana tunnetta ja järkeä! Mainio opetus tuolle nokkavalle mukasivistyneelle urbaanille, joka pitää itseään appiukkoaan parempana - vaikka on todennäköisesti vain pystyynkuollempi kuin tämä.
Lauran teksti on systemaattista... nimittäin piruilua. En koe saaneeni siitä mitään opetusta.. tai ehkä sen että kyllä ihmiset voivat olla tyhmiä! Ei tässä ole todellakaan mistään sodasta tai kenenkään mollauksesta kyse vaan siitä että yksi ihminen pilaa kolmelta ihmiseltä ilon yhteisistä tapaamisista. Luitko sinäkään alkuperäisestä KYSYMYKSESTÄ puoliakaan?
Vai niin, että minä olen nokkava, muka sivistynyt urbaani? Hmmm.. kerrohan nyt: Kun tuollaisia latelet niin MITEN sinä eroat sitten minusta? Et ota kantaa itse ongelmaan / kysymykseen vaan nautit siitä että joku saivartelee. Laure keksii mm. että appivanhempani olisivat vanhoja (alle 50 reilusti), hän keksii että kyllähän astmaatikko voi kevyesti vierailla tuskatta taloudessa jossa on kissa kun hänkin voi, Laura siis tuntee minun sairauteni tilan (?!?!), Laura uhoaa "sivistyneesti" että kun kyselen tällaista ongelmaa näillä sivuilla niin en saisi tehdä lapsia (kyllä, terveen ihmisen puhetta tuokin).
Eli jos sinullakaan Eikka ei ole mitään viisasta, analyyttista, kokemuspohjaista tai muuten vaan järkevää sanottavaa, voidaan sitten olla yhdessä pystyynkuolleita.
Suosittelen että luet viestit tarkkaan ennenkuin vastaat niihin, eri mieltä voi ja saa olla, mutta pitää pystyä perustelemaan, muutoin tuollaiset kannanotot kannattaa pitää omana tietonaan, kiitos.
- Eräs vaimo
Kirjoitit niin hyvin ja hauskasti,etten voinut olla ääneen nauramatta!Tosi paikan tullen tällaisen kokeminen omassa kodissaan,on varmasti aivan mahahaavan aiheuttavaa luokkaa.
Minulla on vielä vaikeammat appivanhemmat.Tunneköyhiä ja kyvyttömiä ilmaisemaan itseään muuten,kuin sanomalla "niin"tai"ei"sekä"jaa-a"(jos on vakava asia).Appesi taitaa olla hieman lapsellista sorttia sekä pysytellyt kaukana yleisesti hyväksytyistä käyttäytymisnormeista?Tulee mieleen Kiljusen Herrasväki-tarinat.Kirjoita muistiin heidän toilailujaan ja kerro meille muillekin.Helpottaa omaa oloasi ja voi jopa itseäsikin naurattaa.Eivät he varmasti pahuuttaan ja piittaamattomuuttaan omituisesti käyttäydy.Kukaan ei ole heitä aikoinaan opastanut.Teet sydämensivistyneesti ja oikein,jos vain pystyt ystävällisesti ohjaamaan heitä.Ehkä lamppu(päre)syttyy heillekin!:)- Kyllästynyt
Viisas, lyhyt vastaus. Ainoastaa en mitenkään voi nauraa sille että kauniista kodistamme jotain rikkoutuu, en ole kroisos ja kaiken eteen on tehty kovasti töitä. Mutta.. kiitos.
- Eräs vaimo
Kyllästynyt kirjoitti:
Viisas, lyhyt vastaus. Ainoastaa en mitenkään voi nauraa sille että kauniista kodistamme jotain rikkoutuu, en ole kroisos ja kaiken eteen on tehty kovasti töitä. Mutta.. kiitos.
Jos jotain rikotaan,olisi korrektia tarjoutua heti korvaamaan se jotenkin ja pyytää anteeksi.
Heiltä taitaa tulla se suomalainen anteeksipyyntö"OHO!?"Eikä sitten muuta,tai väite,että esine oli"väärässä paikassa".
Kuntopyörääsi ryntääminen ja silmitön polkeminen hiki päässä oli tietysti lapsellista hillitsemätöntä intoa puhkuva spontaani reaktio.Samoin kaikki möläytykset anopiltasi.Tuttua minullekin.Jos ja kun niitä joutuu vuosia kuuntelemaan,se sapettaa.Anopillani on äärimmäisen ärsyttävä tapa puhua aina ensin ja ajatella sitten.Suuttuu joka kerta,kun muut huomauttavat.Hän joutuu itse korjaamaan itseään kaiken aikaa ja suuttuu kun muutkin huokailevat tuskaisena vieressä...
Esim."Teidän veskipaperi on loppu!"sekunti myöhemmin kuuluu"Ai,eiku ei olekaan!Tässähän onkin toinen rulla!"
Sillä välillä joku on jo avannut suunsa huutaakseen,että on siellä kun katsot puoli metriä oikealle alas.tms.Ja kun tätä omien tokaisujensa korjausta jatkuu vierailun ajan koko ajan (n.20 kertaa aina)siinä on kuulijakunta myös aika loppu.
- female
appiukkosi on umpipöhölö savolainen, joilla ei ole käyttäytymistapoja. Ja se ei tarkoita sitä, että pitäisi istua kirkossa ja laulaa virsiä, niin kuin joku järjen jättiläinen aikasemmin "tajusi" tuolla. Rento ja hauska voi olla ilman junttimaista, moukkamaista käytöstäkin. Ja se, että osaa KESKUSTELLA myös oikeistakin asioista, kertoo ihmisestä kaiken.
Sinulla on oikeus sanoa suoraan tälle appiukollesi, että rupeaisi vähän ajattelemaan, että miten sitä vierahisilla oikein käyttäydytään....- kyllästynyt
Hölmöksi en halua sanoa. Ainoastaan sellainen toisten huomioon ottamisen kyky puuttuu, samoin kyky olla hetki hiljaa ja kuunnella toisia.
Tiedän mistä tuo on peräisin, perheen naisväki antoi aikanaan periksi, eli oltiin hiljaa kun ukko teki tempauksiaan, se oli kuulemma helpompaa kuin se että olisi alettu väittelemään. Eli nyt sitten ukko käyttäytyy meilläkin miten haluaa.
Kirjoituksessasi oli muuten oiva pointti, eli se että ei tässä "kirkossa istumisesta" ole kysymys.
Eli kun käytöstapoja toivon niin moni otti herneet nenäänsä että minä olen "muka sivistynyt" ja ylikoulutettu kaupunkilaisjuntti:
Onko näiden ihmisten maailma tosian noin mustavalkoinen: Eteen tai taakse täysiä mutta ei mitään muuta siltä väliltä.
Kiitos kannanotostasi.
- Terhi
mainitsemasi keskittymishäiriö on ADHD
- kyllästynyt
Itsekin arvelin että muistin sen väärin, mutta kitos korjauksesta. Kovasti jotenkin tulee hänen käytöksestään herra Nykänen, jolla tämä oireyhtymä on todettu. Ei sillä että se huonontaisi ihmistä mutta kun apuakin olisi ymmärtääkseni saatavissa, ja olisi helpompi ymmärtää toista jo tietäisi että hänellä on sairaus eikä vain typeryyttään käyttäydy noin.
- Kohtalotoveri
Jaa, asetelma tuntuu jotenkin tutulta... Vaimon sukulaiset ovat tosiaan kuin jostain puskafarssista. Parhaiden palojen vienti paperille saattaisi olla tosiaan terapeuttista.
Itse yritän nähdä asian niin, että aikuisena ihmisenä minun on otettava heidät huomioon niin kuin omat lapsenikin. Suunnittelemme vaimoni kanssa sellaisen ohjelman heidän vierailuilleen, että konflikteja tulisi mahdollisimman vähän. Korjaan talteen herkemmät esineet ym. Vältämme puheenaiheita, joista tiedämme aiheutuvan vain mielipahaa. Onnekseni kyse ei kuitenkaan ole savolaisista ;)
Hankalin tosiasia on, että kaikista ongelmista huolimatta ihmiset, joiden kanssa sinun ei koskaan pitänyt joutua tekemisiin, ovat kuitenkin rakkaasi perhettä. Hänen asemansa kahden poolin välissä on kaikkein vaikein.
Jossain vaiheessa jokaisen on kasvettava erilleen vanhemmistaan mutta kuitenkin tunnettava vähitellen heistä vastuuta. Keskustelkaa vaimosi kanssa avoimesti, missä on sietämisen rajat, kuinka usein sukulaisia on tavattava ym.
Jossain vaiheessa tapahtuu se rajapyykki, jolloin vanhemmiltaan ei voi enää odottaa tukea ja esikuvallisuutta, vaan on todettava itsensä siksi ihmiseksi jolta odotetaan huolenpitoa ja huvitusta. Minä en osaa sanoa, missä menee velvollisuuksien rajat. Pieniin lapsiin nähden kaikki on niin paljon helpompaa.- Vaimoke
Sinäpä sen sanoit!Olen ajatellut ja tuntenut aivan samoin.Jos olisin voinut mitenkään "valita"appiukkoni,en koskaan olisi halunnut juuri hänen laistaan,minkä sain.
¨Nyt jos yritän olla mahdollisimman"itseäni kehumatta",joku kuitenkin kokee juuri näin....
Siitä huolimatta...Lyhyesti:appiukkoni on käynyt vain kansakoulun.Sehän ei ole este olla henkisesti kypsä,mutta hän ei taida olla sitäkään.
Ensi tapaamisella huomasin,että hän ei pitänyt näkemästään.Ei siksi,että olisin ruma tai rähjäinen.Vaan siksi,että olin siististi ja muodikkaasti pukeutunut.Kuten ammatin omaava,itsensä elättävä ja asuva nainen voi olla.Hän ei tapaa kuin lähisukulaisiaan.Muita haukutaan.Paikkakunnan lehti on ainoa sivistyksen lähde.jne.Olin "liian hieno"hänen pojalleen.Menimme silti naimisiin ja olemme yhä.Vieläkään hän ei hyväksy minua,vaan nälviin.Itse siedän tämän.Meillä on lapsia.Hän on mukava isoisä.Silti joskus harmittaa... - Yrittää ymmärtää
Vaimoke kirjoitti:
Sinäpä sen sanoit!Olen ajatellut ja tuntenut aivan samoin.Jos olisin voinut mitenkään "valita"appiukkoni,en koskaan olisi halunnut juuri hänen laistaan,minkä sain.
¨Nyt jos yritän olla mahdollisimman"itseäni kehumatta",joku kuitenkin kokee juuri näin....
Siitä huolimatta...Lyhyesti:appiukkoni on käynyt vain kansakoulun.Sehän ei ole este olla henkisesti kypsä,mutta hän ei taida olla sitäkään.
Ensi tapaamisella huomasin,että hän ei pitänyt näkemästään.Ei siksi,että olisin ruma tai rähjäinen.Vaan siksi,että olin siististi ja muodikkaasti pukeutunut.Kuten ammatin omaava,itsensä elättävä ja asuva nainen voi olla.Hän ei tapaa kuin lähisukulaisiaan.Muita haukutaan.Paikkakunnan lehti on ainoa sivistyksen lähde.jne.Olin "liian hieno"hänen pojalleen.Menimme silti naimisiin ja olemme yhä.Vieläkään hän ei hyväksy minua,vaan nälviin.Itse siedän tämän.Meillä on lapsia.Hän on mukava isoisä.Silti joskus harmittaa...Käyttäytyykö appiukkosi joka kylässä yhtä huonosti, vai koskeeko tämä erityislaatuinen tuttavallisuuden osoitus vain teitä. Mielestäni sukulaistenkin olisi kunnioitettava toisten koteja, eikä käyttäydyttävä kuin omassaan. Vaikka kohteliaasti siihen lupa annettaisiin, ei sitä kukaan todella tarkoita. Mielestäni appesi käytös on törkeää, mutta säälin vaimoasi, joka ilmiselvään on kahden kulttuurin välissä hätää kärsimässä.
Yksi neuvo oli kerran, jossain oppaassa vastaavaan tilanteeseen, että käyttäydyt, jos kehtaat seuraavalla vierailulla appesi kotona tai julkisessa tilassa, samoin kuin hän. Ehkä tämä paljastaa, onko outo käyttäytyminen räätälöity vain teille. Eli, jos appesi paheksuu tai hämmentyy käyttäytymisestäsi, menee viesti ehkä läpi, tai jos ei, niin silloin hän on syyntakeeton toimiinsa.
Kysehän voi olla myös dementiasta, joten oletko koskaan kysynyt vaimoltasi onko appi ollut aina moinen, vai vasta sinut tavattuaan.
Lopuksi vielä: käytöstapoja voi oppia mm. siten että hän saa palautetta joltain ulkopuoliselta toimimisestaan. Tiedän että savolaisuus sinänsä ei aiheuta käyttäytymistä, vaan jonkinlainen kunnioituksen puute. - ymmärrän sinua
Yrittää ymmärtää kirjoitti:
Käyttäytyykö appiukkosi joka kylässä yhtä huonosti, vai koskeeko tämä erityislaatuinen tuttavallisuuden osoitus vain teitä. Mielestäni sukulaistenkin olisi kunnioitettava toisten koteja, eikä käyttäydyttävä kuin omassaan. Vaikka kohteliaasti siihen lupa annettaisiin, ei sitä kukaan todella tarkoita. Mielestäni appesi käytös on törkeää, mutta säälin vaimoasi, joka ilmiselvään on kahden kulttuurin välissä hätää kärsimässä.
Yksi neuvo oli kerran, jossain oppaassa vastaavaan tilanteeseen, että käyttäydyt, jos kehtaat seuraavalla vierailulla appesi kotona tai julkisessa tilassa, samoin kuin hän. Ehkä tämä paljastaa, onko outo käyttäytyminen räätälöity vain teille. Eli, jos appesi paheksuu tai hämmentyy käyttäytymisestäsi, menee viesti ehkä läpi, tai jos ei, niin silloin hän on syyntakeeton toimiinsa.
Kysehän voi olla myös dementiasta, joten oletko koskaan kysynyt vaimoltasi onko appi ollut aina moinen, vai vasta sinut tavattuaan.
Lopuksi vielä: käytöstapoja voi oppia mm. siten että hän saa palautetta joltain ulkopuoliselta toimimisestaan. Tiedän että savolaisuus sinänsä ei aiheuta käyttäytymistä, vaan jonkinlainen kunnioituksen puute.On tuttua asiaa,josta kirjoitit.Yksi tuttu ihminen käyttäytyy juuri samalla tavalla ja saa hävetä hänen puolestaan. Hän on mieheni äidin mieskaveri ja hänellä ei ole mitään käytöstapoja.Hän ei ole savolainen vaan muualta päin suomea kotoisin.
Minun mieheni äidillä on kyllä kestämistä sen miehen vuoksi ja saa hävetä hänen käytöstään monessa eri tilanteissa. Se on vain hyvä että meillä on etäiset välit joten ei kovin usein tavata.
Ymmärrän hyvin sinun tilanteesi.Ota etäisyyttä appeesi ja elä perheesi kanssa omaa elämää.
Vaikka yrittäisi puhua toiselle ihmiselle,niin ei se ymmärrä että hän aiheuttaa noloja tilanteita läheisilleen.Onko se tyhmyyttä vai jotain muuta.Joku kirjoitti täällä että se on dementiaa,sitä se ei ole,vaan ihminen jolla ei ole käytöstapoja ja osoittaa oman tyhmyytensä sillä tavalla ja ei ole kasvanut aikuiseksi ihmiseksi.
Koeta kestää ja toivon sinulle aurinkoista kesää. - kyllästynyt
On kiva huomata että en ole yksin vaan että muillakin on samoja kokemuksia. Monissa vastauksisa sanotaan: kasva aikuiseksi.. mutta kuinka pitkälle pitää mennä myötäilemisessä.
Monilta myös on jäänyt huomaamatta että vaikka olen selvästikin tilanteeseen kyllästynyt, olen sitä sietänyt, sekä se, että en ole ainoa joka tilanteesta kärsii.
Ehkä mainitsemasi aika, ja "irtautuminen" tekevät tehdävänsä. Aikaa ja pinnaa se kysyy. Tuota ohjelman miettimistä olemmekin vaimon kanssa miettineet, se on vähän vaikeaa kun anoppi haluaa käydä kaupoilla joita ei heilläpäin ole ja show mestarille pitäisi olla sitten jotain missä on miehistä vauhtia mutta ei kuitenkaan saa olla paljoa ihmisiä ettei ala ahistaa (tavallien kauppakäynti viikonloppuna on jo kammotus, eivät ole vielä kokeneet Hesan jouluruuhkia, heh).
Kiitos myös sinulle asiallisesta vastauksesta ja voimia myös sinnepäin. - kyllästynyt
Yrittää ymmärtää kirjoitti:
Käyttäytyykö appiukkosi joka kylässä yhtä huonosti, vai koskeeko tämä erityislaatuinen tuttavallisuuden osoitus vain teitä. Mielestäni sukulaistenkin olisi kunnioitettava toisten koteja, eikä käyttäydyttävä kuin omassaan. Vaikka kohteliaasti siihen lupa annettaisiin, ei sitä kukaan todella tarkoita. Mielestäni appesi käytös on törkeää, mutta säälin vaimoasi, joka ilmiselvään on kahden kulttuurin välissä hätää kärsimässä.
Yksi neuvo oli kerran, jossain oppaassa vastaavaan tilanteeseen, että käyttäydyt, jos kehtaat seuraavalla vierailulla appesi kotona tai julkisessa tilassa, samoin kuin hän. Ehkä tämä paljastaa, onko outo käyttäytyminen räätälöity vain teille. Eli, jos appesi paheksuu tai hämmentyy käyttäytymisestäsi, menee viesti ehkä läpi, tai jos ei, niin silloin hän on syyntakeeton toimiinsa.
Kysehän voi olla myös dementiasta, joten oletko koskaan kysynyt vaimoltasi onko appi ollut aina moinen, vai vasta sinut tavattuaan.
Lopuksi vielä: käytöstapoja voi oppia mm. siten että hän saa palautetta joltain ulkopuoliselta toimimisestaan. Tiedän että savolaisuus sinänsä ei aiheuta käyttäytymistä, vaan jonkinlainen kunnioituksen puute.En oikeastaan tiedä miten hän käyttätyy muualla, koska asumma niin kaukana heistä että täältä he eivät muita tunne, eli en ole päässyt näkemään.
Olen ajatellut tuota että käyttäytyisin kuten hän, mutta jotenkin tuntuu että se olisi ihan yhtä moukkamaista. Vähän kuin irvailisi toiselle hänen puheviastaan. Toisaalta, jos tämä käytös on "räätälöity" meille niin sittenhän se voisi tehota.
Savolaisuuden olisi pitänyt jättää mainitsematta, en tässä ole todellakaan yrittänyt tehdä mitään pääkaupunkiseutu / savo sotaa, mutta toisaalta miksi joku vetää herneet siitä nenäänsä että kerron jutusta tarkempia tietoja?
Dementiasta ei ole kyse, äijä on alle 50, eli toisin kuin tuo Laura omissa ajatuksissaan väittää, ei kysymys ole "vanhoista" ihmisistä, ei minusta ainakaan.
Jaa-a, täytyy katsoa mitä tehdä, pinnani on pitkä mutta olen aika varma että jos tuo vouhkaaminen jatkuu seuraavalla vierailulla, minun pinnani palaa loppuun, valitettavasti. - kyllästynyt
ymmärrän sinua kirjoitti:
On tuttua asiaa,josta kirjoitit.Yksi tuttu ihminen käyttäytyy juuri samalla tavalla ja saa hävetä hänen puolestaan. Hän on mieheni äidin mieskaveri ja hänellä ei ole mitään käytöstapoja.Hän ei ole savolainen vaan muualta päin suomea kotoisin.
Minun mieheni äidillä on kyllä kestämistä sen miehen vuoksi ja saa hävetä hänen käytöstään monessa eri tilanteissa. Se on vain hyvä että meillä on etäiset välit joten ei kovin usein tavata.
Ymmärrän hyvin sinun tilanteesi.Ota etäisyyttä appeesi ja elä perheesi kanssa omaa elämää.
Vaikka yrittäisi puhua toiselle ihmiselle,niin ei se ymmärrä että hän aiheuttaa noloja tilanteita läheisilleen.Onko se tyhmyyttä vai jotain muuta.Joku kirjoitti täällä että se on dementiaa,sitä se ei ole,vaan ihminen jolla ei ole käytöstapoja ja osoittaa oman tyhmyytensä sillä tavalla ja ei ole kasvanut aikuiseksi ihmiseksi.
Koeta kestää ja toivon sinulle aurinkoista kesää.Koitan noudattaa neuvojasi. Olen vain niin kyllästynyt tilanteeseen että jos seuraavalla kerralla jotain taas rikkoutuu tai sotkeentuu ehdoin tahdoin niin pelkään että käämini kärisee.
Pitkään olen tätä touhua katsonut mutta alunperin kysyin tätä juttua täällä siksi että saisin jonkin hyvän neuvon, en haluaisi kuitenkaan käyttyä yhtä moukkamaisesti kuin hän, on kuitenkin kysymys vaimoni isästä.
Joskus mietin, miten vaimoni voi olla niin erilainen kuin isänsä.. täysin vastakohta.
- Joo´pajoo
En voinut nauramatta lukea..tunnen erään savolaisukon,joka muistuttaa täydellisesti sinun appeasi!
Olen myös arvellut hänen sairastavan jotakin persoonallisuushäiriötä...aina menossa..ei juuri lepää,vouhkaa ja innostuu aina liikaa uusista asioista..kolhii itseään jatkuvasti,milloin on silmä musta tai lommo päässä.
hehee..taitaa olla sama reuhake.. :)epäilen pahasti..- kyllästynyt
Nooh, meitä on moneen kelkkaan. Eihän siinä pahaa ole jos on vauhdikas mutta se mättää ettei hän ota muita huomioon ja "varastaa show" vierailulla niin että anoppi tai vaimoni ovat aina kakkossijalla jatkuvasti.
- Anoppi
Olen kyllä sitä mieltä, että vaimosi olisi se henkilö, joka sanoisi isällensä sinua kiusaavista asioista. Minusta appiukkosi terrorisoi teitä kaikkia. Ei hän ole maailman napa. Jos hänelle sanoo kiltisti, että hänen käytöksensä kiusaa teitä muita, luulen, että hän alkaisi asiaa miettimään. Suuttuu ensin varmasti, mököttääkin, mutta luulisin, että ottaa opiksi.
- kyllästynyt
Sanoisinko jopa että OHOH, sinä olet huomannut jutun pääpointin: eli että tuo vouhkaus häiritsee kaikkia meitä muita. Ehdotat että vaimoni puhuisi isälleen, ongelma on kuitenkin se että perheen naiset ovat aina antaneet ukolle periksi kaikessa ja siitähän tuo minäkeskeisyys ja tapojen puute on vain pahentunut, hänelle se on luontainen tila ja naiset ovat "tottuneet" siihen vaikka jo pelkästään ilmeistä ja heidän jutteluistaan saan hyvin selväksi sen että häiritsee se heitäkin.
Kiva huomatta että luetun tekstin aito ymmärtäminen ei ole kaikilta kadoksissa.
- TOILETTI-TAUNO
apen käydessä vessassa kun muut ruokailevat!!! hahhahhah!
- savolainen
Kiitos!!!
Paras ketju aikoihin ;))
"semmosiahan myö savolaeset ollaan" - Kyllästynyt
Ukko ryntää kesken ruokailun vessaan, jättää oven auki, loirottaa keskelle lotikkoa ja kommentoi suoritustaan, hassulta kuulostaa mutta tositilanteessa ei naurata.
- Risto
Kai sitä tuli varottua aika paljon silloin alussa (=kauan sitten), mutta nykyään kyllä huomautan melko herkästi vanhasta "talossa talon tavalla" -periaatteesta. Kurakengät jalassa olkkarin parketille steppailevalle apelle sanon vain, että meillä jätetään kengät eteiseen, ettei parketti naarmuunnu, jne.
Enempi suoruutta peliin, kyllä aikuiset kestää suoraakin puhetta - jopa savolaiset.- kyllästynyt
Esim tuosta kurakengillä kävelystä sanoin n. minuuttin ennenkuin hän steppasi niille matoille likaisille kengillään. Ei viitsisi isoa ihmistä kokoajan vahtiakaan. TOisin kuin täällä jotkut väittävät, en halua mitään sotaa vaan että tämä herra osaisi itse olla rikkomatta paikkoja ja ottasi huomioon että hänen vaimonsa ja tyttärensä (ja ehkäpä minäkin) haluaisimme jutella ja käydä vähän erilaissa paikoissa kuin hän.. eli toisten huomioon ottamista edes joskus.
- Niina
Sinulla on vielä kasvamista, sen osoittaa alkuperäistä kirjoitustakin selkeämmin vastauksesi Lauralle. Hän kirjoitti asiaa, kohteliaasti ja ystävällisesti. Sinun kypsymättömyytesi näkyy jokaisesta lauseesta, jonka hänelle vastasit.
- kyllästynyt
Kerrohan mitä asiaa on siinä että vertaa omaa (?) sairaudentilaansa toiseen ihmiseen jota ei tunne, samalla vähätellen tämän sairautta?
Kerro mitä kohteliasta on siinä että tämä asialliseksi tarkoitetun kysymyksen pohjalta Laura totetaa että en saisi hankkia lapsia?
Mitä ystävällistä hänen (tai sinun) kirjoituksessa on käsky kasvaa.. ette kuitenkaan määrittele että miten? Pitäisikö minun kasvaa sellaiseksi juroksi tuppisuuksi millaisiksi meitä miehiä aina haukutaan.. olemaan hiljaa kun minä, anoppi ja vaimoni kärsimme tilanteesta (he tosiaan kärsivät, olen heidän kanssaan tilanteesta puhunut)? Olemaan hiljaa ja tyytyväinen kun vieras käyttäytyy moukkamaisesti, muita huomioimatta ja yleensä rikkoo / sotkee tms. tärvelee jotain..
Ethän voi tarkoittaa sitä että minun pitäisi kasvaa olemaa hiljaa näistä epäkohdista, ethän?
Olisi mukavaa jos kaikessa topakkuudessasi, Niina, opettelisit sinäkin perustelemaan sekä lukemaan tekstiä niin että oikeasti ymmärrät mistä siinä kerrotaan. Mielipiteitä on monia mutta perusteluja kaivataan aina, oli mielipiteesi puoleen tai vastaan. Myös empatiaa voisit harrastaa, miettiä miltä minusta / meistä noissa tilanteissa oikeasti tuntuu.
Toivotan sinulle hyvää kesää virheettömässä, suvaitsevassa (?) maailmassasi.
- Milla
Olisiko nyt kuitenkin niin, että olette eri luonteisia, sinä ja appiukkosi, etkä sinä pysty hyväksymään sitä?
- kyllästynyt
No se varmasti selviää kaikille että olemme eri luonteisia. Se mitä en voi hyväksyä on kuitenkin se, että vierailusta "nauttii" vain hän, minä, anoppi ja vaimoni eivät juurikaan nauti siitä että appi käyttäytyy kuin pahimmassa uhmaiässä oleva lapsi. Sitä en hyväksy, se on eri asia kuin erilaisuuden hyväksyminen!
Et voi tuollasia väittää koska samalla perusteellahan minä voisin rikkoa tavaroitasi ja sanoa että kasva aikuiseksi, sä et vaan pysty hyväksymään minua... niinkö?
- Nonna
puhuu asiaa, samoin muut hänen mielipiteeseensä yhtyvät. Alkuperäisen ongelma taitaa johtua hänen itsensä kypsymättömyydestä=lapsellisuudesta ja suvaitsemattomuudesta.
- kyllästynyt
Sovitaan niin että mä tulen teille kylään. Pidän isoa ääntä, mutristelen keitoksillesi, menen kesken ruokailua veskiin ja kommentoin siellä tapahtumia ovi auki.
Sottaan mattosi ja paiskon ja tuiskin esineitä. Voidaan lähteä ostoksille ja kun ostat vaikka huulipunan niin vedän kymmenen minuutin show että miksi se ei kannata ja miksi se on turhaa niin että jokainen asiakas varmasti sen huomaa. Ja kun lähdetään parkkipaikalle niin voit avata keskuslukon kauempaa ja mä juoksen niin että hippulat vinkuu, hyppään autoon niin että lommotan auton oven johonkin. Kotonasi voisin vaikka hyppiä vuoteellasi niin että joustinpatjasi rikkoutuu, siinä on kiva pomppia ja mähän osaan näyttää tunteeni, musta on kiva pommpia!
Ja sitten jos siitä pahastut niin sanon että olet kypsymätön ja lapsellinen.
Tehdäänkö näin vai olisiko sinun parasta katsoa peiliin ja miettiä, tuliko alkuperäinen threadi luettua kunnolla vai ei? - Kyllästyneelle
kyllästynyt kirjoitti:
Sovitaan niin että mä tulen teille kylään. Pidän isoa ääntä, mutristelen keitoksillesi, menen kesken ruokailua veskiin ja kommentoin siellä tapahtumia ovi auki.
Sottaan mattosi ja paiskon ja tuiskin esineitä. Voidaan lähteä ostoksille ja kun ostat vaikka huulipunan niin vedän kymmenen minuutin show että miksi se ei kannata ja miksi se on turhaa niin että jokainen asiakas varmasti sen huomaa. Ja kun lähdetään parkkipaikalle niin voit avata keskuslukon kauempaa ja mä juoksen niin että hippulat vinkuu, hyppään autoon niin että lommotan auton oven johonkin. Kotonasi voisin vaikka hyppiä vuoteellasi niin että joustinpatjasi rikkoutuu, siinä on kiva pomppia ja mähän osaan näyttää tunteeni, musta on kiva pommpia!
Ja sitten jos siitä pahastut niin sanon että olet kypsymätön ja lapsellinen.
Tehdäänkö näin vai olisiko sinun parasta katsoa peiliin ja miettiä, tuliko alkuperäinen threadi luettua kunnolla vai ei?Vai oikein "threadi". Kyllä sä oot kouluja käynyt ja sivistynyt, ei muut sulle pärjää, sä oot suurin!
Mutta kerro. Jos appesi kerran on idiootti. Niin miksi ihmeessä oot sekaantunut moiseen sukuun..? Vai sekö sua risookin, että oot vähän niinku itsekin idiootti, kun oot kuvioissa mukana? Niinkö? - Kyllästynyt
Kyllästyneelle kirjoitti:
Vai oikein "threadi". Kyllä sä oot kouluja käynyt ja sivistynyt, ei muut sulle pärjää, sä oot suurin!
Mutta kerro. Jos appesi kerran on idiootti. Niin miksi ihmeessä oot sekaantunut moiseen sukuun..? Vai sekö sua risookin, että oot vähän niinku itsekin idiootti, kun oot kuvioissa mukana? Niinkö?Oletkos sinäkin sitä porukkaa joka on noussut väärällä jallalla punkasta?
Kun niin touhkaat oppiarvoistani niin kerrohan mitä ne ovat.. en ymmärtääkseni ole missään kehunut käyneeni sitä sun tätä koulua.
Vai olen suurin?? Älä anna sen kuitenkaan häiritä sinua.
Kerron mielelläni: Kun tutustuin vaimooni, löysin viisaan, rakastettavan, mukavan ihmisen. Se että hänen faijansa on sitten mitä alkuperäisessä threadissa oli (niin, taidat olla netissä melkoinen noviisi kun käsitteistö ei ole sinulle tuttu), johti lopulta tähän kysymyksen kirjoittamiseen tälle palstalle.
Eniten ihmettelen sitä että kun tämä henkilö tekee käytöksellään olon tukalaksi niin minulle kuin vaimolleen (anopille) kuin tyttärelleen (minun vaimolle) niin aina löytyy porukkaa joka on heti tuomitsemassa kirjoittajan sen enempää miettimättä millainen tuo tilanne oikeasti on.
Myöskään ei tutustuta viestiketjuun sen tarkemmin vaan lauotaan "tuomioita" huomaamatta että itse syyllistytään juuri siihen samaan mistä minua syytätte: Typeryyteen, yksioikoiseen ajatteluun, suvaitsemattomuuteen.
Minua siis ei riso se että olisin "vähän idiootti", hullu voin olla mutten tyhmä. Se mikä minua risoo tuli jo varmasti ihan ensimmäisessä kirjoituksessani selville mutta laitetaan tähän sinulle lyhyt selkokielinen versio kun et ymmärtänyt:
Minua risoo Appeni käytös heidän vierailullaan, hän säntäilee ulkona liikkuessamme yht äkkiä kuin 3 vuotias lapsi, herättää huomiota kovaäänisesti, painuu kovaääniselle vessakäynnille kesken ruokailun jättäen toki oven auki meidän muiden iloksi, ei halua päästää vaimoaan (anoppiani) ostoksille erikoiskauppoihin kun kerrankin on tilaisuus kuluttaen samalla tonni tolkulla rahaa autonromuihin ja saattaa torveta pääosan vierailustaan siitä, kuinka tuo viimeeksi ostettu, puolimiljoonaa kilometriä ajettu riiska on kuin uusi.. minua risoo että nämä vierailut menevät yhden miehen "showksi" sekä se että joka vieraillulla jotain pitää rikkoa, kolhia, sotke, lommottaa jne..
Nämä asiat minua risoo, olisit sen toki saanut tietää jos olisit vaivautunut lukemaan alkuperäisen kysymyksen ajatuksella.. olisithan? - Virpi
Kyllästynyt kirjoitti:
Oletkos sinäkin sitä porukkaa joka on noussut väärällä jallalla punkasta?
Kun niin touhkaat oppiarvoistani niin kerrohan mitä ne ovat.. en ymmärtääkseni ole missään kehunut käyneeni sitä sun tätä koulua.
Vai olen suurin?? Älä anna sen kuitenkaan häiritä sinua.
Kerron mielelläni: Kun tutustuin vaimooni, löysin viisaan, rakastettavan, mukavan ihmisen. Se että hänen faijansa on sitten mitä alkuperäisessä threadissa oli (niin, taidat olla netissä melkoinen noviisi kun käsitteistö ei ole sinulle tuttu), johti lopulta tähän kysymyksen kirjoittamiseen tälle palstalle.
Eniten ihmettelen sitä että kun tämä henkilö tekee käytöksellään olon tukalaksi niin minulle kuin vaimolleen (anopille) kuin tyttärelleen (minun vaimolle) niin aina löytyy porukkaa joka on heti tuomitsemassa kirjoittajan sen enempää miettimättä millainen tuo tilanne oikeasti on.
Myöskään ei tutustuta viestiketjuun sen tarkemmin vaan lauotaan "tuomioita" huomaamatta että itse syyllistytään juuri siihen samaan mistä minua syytätte: Typeryyteen, yksioikoiseen ajatteluun, suvaitsemattomuuteen.
Minua siis ei riso se että olisin "vähän idiootti", hullu voin olla mutten tyhmä. Se mikä minua risoo tuli jo varmasti ihan ensimmäisessä kirjoituksessani selville mutta laitetaan tähän sinulle lyhyt selkokielinen versio kun et ymmärtänyt:
Minua risoo Appeni käytös heidän vierailullaan, hän säntäilee ulkona liikkuessamme yht äkkiä kuin 3 vuotias lapsi, herättää huomiota kovaäänisesti, painuu kovaääniselle vessakäynnille kesken ruokailun jättäen toki oven auki meidän muiden iloksi, ei halua päästää vaimoaan (anoppiani) ostoksille erikoiskauppoihin kun kerrankin on tilaisuus kuluttaen samalla tonni tolkulla rahaa autonromuihin ja saattaa torveta pääosan vierailustaan siitä, kuinka tuo viimeeksi ostettu, puolimiljoonaa kilometriä ajettu riiska on kuin uusi.. minua risoo että nämä vierailut menevät yhden miehen "showksi" sekä se että joka vieraillulla jotain pitää rikkoa, kolhia, sotke, lommottaa jne..
Nämä asiat minua risoo, olisit sen toki saanut tietää jos olisit vaivautunut lukemaan alkuperäisen kysymyksen ajatuksella.. olisithan?kaiken tuon aina, kun avaat kotiovesi apellesi. Minkä me apellesi mahdamme, jos itse kerran päästät hänet sinne riehumaan??
- KYLLÄSTYNYT
Tämä esittämäni kysymys on ihmetyksekseni ollut varsinainen sohaisu muurahaispesään.
Olen ollut todella ihmeissäni kuinka joillain ihmisillä on valtava tarve saivarrella tai kehittää kertomaani tarinaa omassa päässään eteenpäin.
Monilla tuntuu olevan varsin mustavalkoinen ajattelutapa: Joko olen oikeessa ja minun pitäisi näyttää huonosti käyttäytyvälle ihmiselle närhen näppylät tai sitten olen skragakaluksinen hienohelma joka ei ymmärrä että on ihan normaalia että vierailussa appiukollani on oikeus käyttäytyä miten haluaa, muita huomioimatta ja että jos moinen käytös minua/meitä häiritsee niin minun pitäisi kasvaa henkisesti.
Jos maailma olisi noin yksinkertainen, ei olisi sotia ja oltaisiin kaikki kavereita, mutta jo pelkkä näinkin pieni asia sai tällä palstalla täyden tunteiden painekattilan aikaiseksi.
Olen koittanut vastailla kaikille vastanneille takaisin. Kärkkään vastaukset ovat saaneet ihan sitä samaa takaisin, asialliset vastaukset taas olen koittanut ottaa huomioon jatkoa ajatellessani tämän asian suhteen.
On hyvä että asioita esitetään puoleen ja vastaan. Olisi kuitenkin suotavaa että tätäkin juttua olisi voitu käsitellä objektiivisemmin: ei niin että "hyvä, pistä luuta kurkkuun" tai "olet moukka kun häiriinnyt siitä että joku päästelee luonnonääniä vessassa ovi auki teidän ruokaillessa."
Asiaa olen monelta kantilta miettinyt ja olen päättänyt että pitkää pinnaa edelleen tarvitaan mutta räikeimmissä ylilyönneissä aion jatkossa antaa appiukolle palautetta. Vierailuista on oikeus nauttia muidenkin kuin vain hänen.
Kiitos vastauksista, minä jätän nyt tämän viestiketjun seuraamisen ja kommentoinnin tähän.- :-D
täähän on yksi keskustelusuosikeista!
- Ihmettelijä
Älä ole tekemisissä vaimosi isän kanssa. Sillähän tuo ratkeaa. Kuinka vanha olet?
- prööt
Ryhdy itse sikailemaan appesi läsnä ollessa... piereskele kuin sika! Hah hah hah!
- PIERETTÄÄ!
HAH!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.315686- 363771
Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1833313- 122658
- 292192
- 122137
- 1631896
- 161454
- 1051362
- 1371174