Mikäli evoluutio olisi totta emme voisi luottaa havaintoihimme emmekä järkeemme. Evoluutiossa kehittyneet aistimme eivät mitenkään välttämättä, eivätkä edes todennäköisesti olisi yhdenmukaisia esimerkiksi eri puolilla maailmaa asuvien ihmisryhmien välillä tai mittalaitteilla saatujen havaintojen kanssa. Koska tällaista ristiriitaa ei ole on ilmiselvää että jokin on antanut meille kyvyn aistia todellisuutta totuudenmukaisesti.
Evoluutiossa kehittyisi vain aisteja ja ajattelua, jotka tukevat selviytymistä, mutta eivät välitä totuudenmukaista kuvaa maailmasta.
Evoluutiossa kehittyisi vain aisteja ja ajattelua, jotka tukevat selviytymistä, mutta eivät välitä totuudenmukaista kuvaa maailmasta.
Vastaukset 80
Vanhimmat
"Evoluutiossa kehittyneet aistimme eivät mitenkään välttämättä, eivätkä edes todennäköisesti olisi yhdenmukaisia esimerkiksi eri puolilla maailmaa asuvien ihmisryhmien välillä tai mittalaitteilla saatujen havaintojen kanssa."
Osaatko sanoa miten minä näen sinisen? Tai miten kuulen eri ääniä? Noh, et tietenkään. Samaan tapaan kuin minä en voi kertoa miten sinä tunnet vaatteesi tai miten haistat hajuja. Se miksi ihmiset voivat katsoa jotain objektia ja todeta "tämä on sininen" johtuu siitä että heille on kaikille opetettu mitä "sininen" tarkoittaa. Kukaan ei varsinaisesti tiedä miten sinisyys välittyy muille ihmisille mutta kaikki voivat kuitenkin olla yhtä mieltä siitä että sinistähän se.
"Koska tällaista ristiriitaa ei ole on ilmiselvää että jokin on antanut meille kyvyn aistia todellisuutta totuudenmukaisesti."
Kyky havainnoida ympäristöä on evolutiivinen etu joten on loogista että pystymme siihen, totuudenmukaisesti.
"Evoluutiossa kehittyisi vain aisteja ja ajattelua, jotka tukevat selviytymistä, mutta eivät välitä totuudenmukaista kuvaa maailmasta."
Niinpä, siksipä kuvasi maailmasta ei ole totuudenmukainen.
Tuo viimeinen (»..aisteja ja ajattelua, jotka tukevat selviytymistä, mutta eivät välitä totuudenmukaista kuvaa maailmasta») nimenomaan onkin huomionarvoista.
Ja myös ensimmäinen: »Mikäli evoluutio olisi totta emme voisi luottaa havaintoihimme emmekä järkeemme.»
Ovatko havaintomme aina luotettavia? Tuottaako järkemme aina oikean tuloksen?
Tiede ei ole todennut evoluutiolla kehittyvän aisteja!
Väitteesi on selvästikin tieteelliseen havaintoon perustumatonta uskomusta.
Isompiakin eroja olisi tullut mikäli evoluutio pitäisi paikkansa. Eri ihmisryhmien välillä tulisi kaiken järjen mukaan olla valtavia eroja päättelyssä esimerkiksi vaikka tilanteessa jossa pitää juosta petoeläintä pakoon.
Toisten mielestä susilauman murina voisi olla kutsu ystävystymään joka toteutuu parhaiten juoksemalla vastakkaiseen suuntaan. Kun taas toiset ymmärtäisivät juosta karkuun henkensä takia. Evoluutio tukisi kumpaakin käsitystä samalla tavoin, koska lopputulema edesauttaa säilymistä.
Tämän kaltaisia virhepäätelmiä ja ihmisryhmien välisiä eroja pitäisi olla pilvin pimein, mikäli evoluutio olisi totta. Koska näin ei ole vaan kaikki reagoivat susilaumaan henkensä menettämisen pelosta, on ilmiselvää että jokin on antanut meille kyvyn nähdä maailma totuuden mukaisena.
"Tiede ei ole todennut evoluutiolla kehittyvän aisteja!
Väitteesi on selvästikin tieteelliseen havaintoon perustumatonta uskomusta."
Tieteellä on selitys jokaisen aistin kehittymiselle.
Hehheh. Kerropas kuinka paljon jälkeläisiä saisi tuo osajoukko, joka juoksisi susia päin.
"Toisten mielestä susilauman murina voisi olla kutsu ystävystymään joka toteutuu parhaiten juoksemalla vastakkaiseen suuntaan."
Huomaa sanapari - vastakkaiseen suuntaan - .
En tiedä mitä murretta väännät arkielämässäsi, mutta täällä pääkaupungissa vastakkaiseen suuntaan ei tarkoita samaa kuin kohti.
Luonnonvalinnassa susia karkuun juoksevat selviävät paremmin kuin kohti juoksevat, olipa syynä pelko tai sinun keksimäsi olkiukko.
"Huomaa sanapari - vastakkaiseen suuntaan - .
En tiedä mitä murretta väännät arkielämässäsi, mutta täällä pääkaupungissa vastakkaiseen suuntaan ei tarkoita samaa kuin kohti."
Esimerkkisi oli niin uskomattoman typerä, ettei sitä oikein voinut tajuta muuten, kuin että viittasit sanoilla "toiset vastakkaiseen suuntaan" osapopulaatioon, joka lähtee vastakkaiseen suuntaan kuin muut ts. osa pakenisi ja osa lähtisi susia kohti.
"Tieteellä on selitys jokaisen aistin kehittymiselle."
Toki jotainhan sinun pitää sanoa.
Tiede perustuu havaintoihin ja aistien syntymistä ei ole havaittu. Joten todiste puuttuu. Turhaa tarjoilet mitään selitystäsi sillä kyllä minä ne tiedän, eikä ne ole
todisteita. Todisteettomat pätkät tiedän että menet sepityksillä.
Turha sinun on vastata ja tarkoilla skeidaa.
"Toki jotainhan sinun pitää sanoa."
Juu, kerroin totuuden.
"Tiede perustuu havaintoihin ja aistien syntymistä ei ole havaittu."
Sen sijaan tiede on havainnut, kuinka aistit ovat syntyneet tutkimalla sitä, miten ne rakentuvat.
"Joten todiste puuttuu."
Ehei. Tieteen käsitys aistien evoluutiosta perustuu nimenomaan todisteisiin.
"Turhaa tarjoilet mitään selitystäsi sillä kyllä minä ne tiedän, eikä ne ole todisteita."
Tietenkin ne ovat todisteita, ne löytyvät todellisuudesta esim. DNA:sta.
"Todisteettomat pätkät tiedän että menet sepityksillä."
Höpsis. Kyse on tieteen tuloksista, ei sepityksistä.
"Turha sinun on vastata ja tarkoilla skeidaa."
Turha sinun on selittää, että koska nyt emme näe uusien aistien kehittymistä, emme voisi tietää miten esim. kuulomme, näkömme ja hajuaistimme on kehittynyt. Katsopas kun todellisuudesta löytyvät todisteet niiden kehittymisestä ja tiede kykenee selittämään ne luonnollisilla prosesseilla eli evoluutiolla.
"tiede kykenee selittämään ne luonnollisilla prosesseilla eli evoluutiolla"
Me kreationistit pystymme selittämään ne taikatempuilla, ja koska voimme nähdä lopputuloksen, temppujen täytyy olla totta.
"Eri ihmisryhmien välillä tulisi kaiken järjen mukaan olla valtavia eroja päättelyssä"
Luulin että tässä puhuttiin aisteista, ei päättelystä.
"Toisten mielestä susilauman murina voisi olla kutsu ystävystymään joka toteutuu parhaiten juoksemalla vastakkaiseen suuntaan. Kun taas toiset ymmärtäisivät juosta karkuun henkensä takia."
Tämä tosiaan on mahdollista ensimmäisessä sukupolvessa.
"Evoluutio tukisi kumpaakin käsitystä samalla tavoin, koska lopputulema edesauttaa säilymistä."
Mutta ei enää toisessa koska ensimmäisen sukupolven osapopulaatio olisi tullut susien syömäksi ja nyt jäljelle jääneistä kaikki osaavat lähteä sutta pakoon. Ihmisillä on näät sellainen ominaisuus kuin muisti.
"Tämän kaltaisia virhepäätelmiä ja ihmisryhmien välisiä eroja pitäisi olla pilvin pimein, mikäli evoluutio olisi totta."
En ikinä oikein ole ymmärtänyt tätä epäloogisuuden vaadetta ehtona sille että evoluutio olisi totta. Miksi ajattelette että teorian vaatimuksena olisi epäloogisia tapahtumia kun se on alunperin kehittetty tarkoituksenaan loogisesti selittää luonnosta tehtyjä havaintoja?
"Koska näin ei ole vaan kaikki reagoivat susilaumaan henkensä menettämisen pelosta, on ilmiselvää että jokin on antanut meille kyvyn nähdä maailma totuuden mukaisena."
Aivan, ja se jokin on evoluutio.
"Mutta ei enää toisessa koska ensimmäisen sukupolven osapopulaatio olisi tullut susien syömäksi ja nyt jäljelle jääneistä kaikki osaavat lähteä sutta pakoon. Ihmisillä on näät sellainen ominaisuus kuin muisti."
Teit saman virheen kuin minä ja käsitit esimerkin väärin. Kirjoittajan mukaan ystävystyminen tapahtuu menemällä mahdollisimman kauas susista:
"Toisten mielestä susilauman murina voisi olla kutsu ystävystymään joka toteutuu parhaiten juoksemalla vastakkaiseen suuntaan."
Uskomaton typeryys.
Itse lähtisin koska tahansa susien suuntaan iso karahka kädessä ja sotahuuto kaikuen.
Niin siis eihän ystävystyminen niin tapahdukaan, mutta evoluutio ei karsisi kyseenlaista harhakäsitystä pois, koska se tukee lajin säilymistä.
Tällaisia harhakäsityksiä tulisi olla mikäli olisimme evolvoituneet.
kyseisenlaista piti sanomani
"Niin siis eihän ystävystyminen niin tapahdukaan, mutta evoluutio ei karsisi kyseenlaista harhakäsitystä pois, koska se tukee lajin säilymistä.
Tällaisia harhakäsityksiä tulisi olla mikäli olisimme evolvoituneet."
Miellä toki on sekä harhakäsityksiä että puutteellista ymmärrystä ympäristöstämme. Sen sijaan esimerkkisi oli kauniisti sanoen totaalisen epäonnistunut.
Sikamaster
8.11.2011 17:32
4
Sulje
"Evoluutiossa kehittyneet aistimme eivät mitenkään välttämättä, eivätkä edes todennäköisesti olisi yhdenmukaisia esimerkiksi eri puolilla maailmaa asuvien ihmisryhmien välillä tai mittalaitteilla saatujen havaintojen kanssa."
Osaatko sanoa miten minä näen sinisen? "
Osaan: Valo osuu materiaan joka heijjastaa tietyllä aallonpituudella etenevää valoa. Kun tämä säde osuu silmääsi, silmäsi välttää tiedon aivoihin. Koska se on juuri tämän kyseisen aallonpituista se on "sinistä".
"Turha sinun on selittää, että koska nyt emme näe uusien aistien kehittymistä, emme voisi tietää miten esim. kuulomme, näkömme ja hajuaistimme on kehittynyt. Katsopas kun todellisuudesta löytyvät todisteet niiden kehittymisestä ja tiede kykenee selittämään ne luonnollisilla prosesseilla eli evoluutiolla"
Tiede ei ole pystynyt selittämään yhdenkään aistin toimintaa eli sitä, miten aistimus muuttuu aivoissa tietoiseksi havainnoksi.
Evolutionistit ovat lyhytnäköisiä. He luulevat, että esim. korvan rakenteen tunteminen on samaa kuin, että tiedetään, miten kuulo toimii.
Tiede ei ole pystynyt alkuunkaan selittämään kuinka ääni muuttuu kuulemiseksi tai kuva näkemiseksi.
Kysymyksessä on yliluonnollinen tapahtuma, jonka tietää vain Jumala, joka on kaikki aistit luonut.
Evoluutio ei ole mikään persoona, joka pystyisi suunnittelemaan yhtään mitään. Se ei tiedä edes, mikä aisti on, eikä mitä sillä tehdään. Kaikki fysikaalliset tai kemialliset reaktiot tai jotkut sähköimpulssit ovat yhtä tyhmiä. Ne koostuvat atomeista ja atomit eivät ajattele eikä suunnittele yhtään mitään, liikuteltiin niitä sitten miten tahansa.
Aistimiseen tarvitaan aina Jumalaa.
"Mutta ei enää toisessa koska ensimmäisen sukupolven osapopulaatio olisi tullut susien syömäksi ja nyt jäljelle jääneistä kaikki osaavat lähteä sutta pakoon. Ihmisillä on näät sellainen ominaisuus kuin muisti"
Evoluutio ei ole persoona, eikä osaa ajatella mitään, eikä suunnitella mitään. Siten evoluution kautta ihminen ei voi saada sellaista ominaisuutta kuin muisti.
Evoluutiolla itsellänkään ei ole mitään muistia, kuinka se voisi sitä siirtää silloin jollekin muulle.
Ainoastaan älyllinen persoona voi siirtää sellaisen ominaisuuden toiselle älylliselle persoonalle.
"Osaan: Valo osuu materiaan joka heijjastaa tietyllä aallonpituudella etenevää valoa. Kun tämä säde osuu silmääsi, silmäsi välttää tiedon aivoihin. Koska se on juuri tämän kyseisen aallonpituista se on "sinistä"
Ratkaiseva asia jäi kertomatta. Kuinka kuva, tääsä tapauksessa sininen, muuttuu aivoissa näkemiseksi ?
Evoluutio, ekä mikään tiede, pysty sitä selittämään, koska kyse on kokonaan tieteen ulkopuolella olevasta tapahtumasta.
Kuva voi muutua näkemiseksi vain Jumalan antaman yliluonnollisen kyvyn ansiosta.
Näkökuva on aivojen synapsikytkentöjen hahmo, jonka värit määräytyvät verkkokalvon signaalin mukaisesti valikoituvista synapseista. Sanaan "sininen" se assosioituu lapsena oppimisen tuloksena; emme voi tietää, näkeekö jokainen ihminen täysin saman värin sinisenä. Siinä, miten tulemme tietoisiksi näkökuvista sekä pystymme säilyttämään, palauttamaan ja kuvittelemaan niitä mielessämme, on tieteellä vielä paljon tutkittavaa.
Näkökuvien käsittely toimii kaikilla aivollisilla eläimillä samaan tapaan, joten Jumala näyttää tahtoneen luoda sen evoluutiolla niinkuin paljon muutakin.
"Tiede ei ole pystynyt selittämään yhdenkään aistin toimintaa eli sitä, miten aistimus muuttuu aivoissa tietoiseksi havainnoksi."
Aistien toimnnat kyetään selittämään, tuo tietoisuus on vielä ongelma.
"Evolutionistit ovat lyhytnäköisiä. He luulevat, että esim. korvan rakenteen tunteminen on samaa kuin, että tiedetään, miten kuulo toimii."
Juu, kyllä se tiedetään, sen sijaan se, miten kuuloaistimus käsitellään tietoisuudessa on vielä osittain ymmärtämättä.
"Tiede ei ole pystynyt alkuunkaan selittämään kuinka ääni muuttuu kuulemiseksi tai kuva näkemiseksi."
Siinäkin ollaan paljon pidemmällä kuin sinä luulet.
"Kysymyksessä on yliluonnollinen tapahtuma, jonka tietää vain Jumala, joka on kaikki aistit luonut."
Ei siinä mitään yliluonnollista ole. Eläimilläkin on aisteja, vaikkei niillä ole meidän korkeaa tietoisuuttamme.
"Evoluutio ei ole mikään persoona, joka pystyisi suunnittelemaan yhtään mitään."
Loistavaa. errankiin kreationisti, joka ei anna evoluutiolle persoonan ominaisuuksia.
"Se ei tiedä edes, mikä aisti on, eikä mitä sillä tehdään."
Eipä tietenkään.
"Kaikki fysikaalliset tai kemialliset reaktiot tai jotkut sähköimpulssit ovat yhtä tyhmiä. Ne koostuvat atomeista ja atomit eivät ajattele eikä suunnittele yhtään mitään, liikuteltiin niitä sitten miten tahansa."
Juuri näin.
"Aistimiseen tarvitaan aina Jumalaa."
Tai sitten aivot, kehittynyt keskushermosto.
"Tai sitten aivot, kehittynyt keskushermosto." Siis tarvitaan tietoisuuteen.
Pelkkään aistimiseen ja aistimukseen reagointiin riittää aika vähäinenkin hermosoluvärkki.
"Tiede ei ole pystynyt alkuunkaan selittämään kuinka ääni muuttuu kuulemiseksi tai kuva näkemiseksi."
Minusta on aika hyvä alku, kun voidaan näköhermon aivopuolen päästä tehdä kuvakaappaus (vaikka epätarkkakin) tai rakentaa laite, jota käyttäen kielen tuntohermojen avulla voi (karkeasti) nähdä.
"Pelkkään aistimiseen ja aistimukseen reagointiin riittää aika vähäinenkin hermosoluvärkki."
Jeps, tuo tuli ilmaistua hieman epäselvästi.
Lainaa: Sikamaster
Osaatko sanoa miten minä näen sinisen? Tai miten kuulen eri ääniä? Noh, et tietenkään. Samaan tapaan kuin minä en voi kertoa miten sinä tunnet vaatteesi tai miten haistat hajuja. Se miksi ihmiset voivat katsoa jotain objektia ja todeta "tämä on sininen" johtuu siitä että heille on kaikille opetettu mitä "sininen" tarkoittaa. Kukaan ei varsinaisesti tiedä miten sinisyys välittyy muille ihmisille mutta kaikki voivat kuitenkin olla yhtä mieltä siitä että sinistähän se.
Kyllä tiede, tietää, sinisen aallonpituus on 450-490 nm ja nano on miljardisosa. Siis alle mikrometrin on silmän solun koko?
Lisäksi Kristinuskon ainoa anti on pedofiliä, jonka jeesus jumala sallii.
Kristinuskon ainoa "missio" on Internet-terrorismi, jonka tekijät pitäisi myös ampua kuten oikeatkin terroristit.
Jeesus vain mahasta lihakoukkuun ja sitten raviestelua. Afrikkalaiset juoksis hakemaan Jeesuksen paloja itselleen, ja verissään sätkivä Jeesus auttaisi edes näin nälkäisiä alamaisiaan!
Yllä oleva ei ole ketjun aloittajan viesti, vaan jonkun joka käyttää samaa nimeä.
Tällä palstalla on tuon hermonsa menettänenn Molocin häiriökommentteihin totuttu. Älä niistä välitä.
Ei tuokaan ole m-h:n kommentti, vaan luultavasti jb-multinilkin tai hänen opetuslapsensa.
Lainaa: Almovar
Lisäksi Kristinuskon ainoa anti on pedofiliä, jonka jeesus jumala sallii.
Huomaa kyllä, ettet tunne tai tiedä Jeeusta Kristusta, haluisitko?
Hyönteiset näkee kukkien värit erilaisina kuin esim. ihminen.
Jotkut nisäkäslajit ei näe värejä, ihmisissäkin on värisokeita (monenlaista värisokeutta).
Koirallakin on parempi hajuaisti kuin ihmisellä.
Oliver Sacksin kirjoissa on potilaskertomuksia ihmisistä joiden aistihavainnot todellisuudesta poikkeaa kokonaan siitä mitä yleensä pidetään normaalina (seurausta aivovammasta tms.).
Niin että mistä sinä tiedät mikä on se "todenmukainen havainto".
Liikaa Puolimatkaa, liian vähän älyä.
Nuff said.
EI pahemmin auta sekään tilanne, että Puolimatkan ajatuksetkin ovat puolimatkassa eikä loppuun asti ajateltuja.
"Agnsotikko(skeptikko) pidättyy muodostamasta käsitystä siitä, onko Jumalaa olemassa vai ei."
"Usko, tieto ja myytit" sivu 242 - Tapio Puolimatka.
''Mikäli evoluutio olisi totta emme voisi luottaa havaintoihimme emmekä järkeemme. ''
Näkeehän sen jo optisilla illuusioillakin, että emme voi aisteihimme täysin luottaa. Järkeilymmekin maailmasta on moneen kertaan osoittautunut virheelliseksi. Otetaan esimerkiksi niinkin yksinkertainen asia kuin putoavatko painavat kappaleet kevyitä nopeammin. Kuka olisi osannut järkeillä, että elektroni voi olla kahdessa paikassa samaan aikaan ja vaikuttaa itsensä kanssa?
Koska aistimme eivät ole riittävän luotettavia tietyissä tilanteissa, käytämme erilaisia koneita ja apuveläineitä mittaamiseen ja havaitsemiseen esim. mikroskooppeja, teleskooppeja ja kelloja. Koska emme voi luottaa pelkästään järkeilyymme, meidän täytyy testata oletuksiamme tosiasioita vastaan.
Vasta luin Leonardo da Vincin suomeksi käännettyjä työpäiväkirjoja.
Nerokin ajatteli että kyllä painava tippuu nopeammin kuin kevyt.
Siksi se lentokone jäi Leonardolta varmaan lopulta keksimättäkin. Läheltä kuitenkin piti:
http://www.youtube.com/watch?v=M0qsNDvtaeg
Leonardo keksi helikopterin
http://www.hs.fi/fingerpori/1135240739177
Eipä saanut sitäkään lentäväksi. Piirteli kyllä lentokoneitakin,
Lainaa: neron heikkaus
Nerokin ajatteli että kyllä painava tippuu nopeammin kuin kevyt.
Ilman vastuksen vuoksi usein todella päinvastoin....
Parahin Almovar,
Julistamasi Puolimatkan kuningasajatukset ovat aika pahasti pielessä.
"Mikäli evoluutio olisi totta emme voisi luottaa havaintoihimme emmekä järkeemme. "
- Emmehän me aistihavaintoihimme emmekä omiin järkeilyihimme aukottomasti voikaan luottaa. Sen takiahan tieteelliset koejärjestelyt pyritäänkin tekemään ihmisten aistihavainnoista ja asenteista riippumattomiksi.
"Evoluutiossa kehittyneet aistimme eivät mitenkään välttämättä, eivätkä edes todennäköisesti olisi yhdenmukaisia esimerkiksi eri puolilla maailmaa asuvien ihmisryhmien välillä tai mittalaitteilla saatujen havaintojen kanssa. "
- Koska ihmiset ovat geneettisesti hyvin samankaltaisia, ovat eri ihmisten aistitkin pääpiirteissään samanlaiset. Mutta tokihan eri yksilöiden aistitien ja havaintokyvyn välillä on suuriakin eroja. Toisilta puuttuu esim näkö- tai kuuloaisti kokonaan, pienemmistä eroista puhumattakaan. Mittalaitteet taas ovat ihmisten tekemiä teknisiä laitteita, eivät suinkaan evoluutiolla kehittyneitä biologisia olioita, joten eivät niiden havainto-ominaisuudet samalla tavoin vaihtele.
"Koska tällaista ristiriitaa ei ole on ilmiselvää että jokin on antanut meille kyvyn aistia todellisuutta totuudenmukaisesti."
- Edellähän juuri todettiin, että eroja ihmisten aisteissa ja havaintokyvyissä on.
"Evoluutiossa kehittyisi vain aisteja ja ajattelua, jotka tukevat selviytymistä, mutta eivät välitä totuudenmukaista kuvaa maailmasta. "
- Näinhän on juurikin tapahtunut. Ei meillä, eikä millään muilla eliöilläkään ole mitään "ylimääräisiä" aisteja, vaan nippa nappa sellaiset kyvyt, että laji täällä säilyy.
Lainaat: juutas
Emmehän me aistihavaintoihimme emmekä omiin järkeilyihimme aukottomasti voikaan luottaa. Sen takiahan tieteelliset koejärjestelyt pyritäänkin tekemään ihmisten aistihavainnoista ja asenteista riippumattomiksi.
Tämän vuoksi ei kannata myöskään scifien ja elokuvien oikeasti olevan totta? Mutta maailma olisi kyllä LIIAN PAHA, jos kaikki Usan murhat elokuvissaan olisivat totta, onneksi EIVÄT ole? Huonoa esimerkkiä lapsille, lähes kaikki Usan elokuvat, me suomalaiset oikeasti "PAREMPIA" (vahnempia) siinä suhteessa?
Ehkä ensimmäisessä viestissä keskityin liikaa aisteihin, koska tärkeämpänä pidän ajattelumalleja. Kopipeistaan alle toiselle laittamani viestin, vaikka se taitaa olla massapostituksena kielletty, mutta en usko että huomaat sitä tuolta ylhäältä.
"Isompiakin eroja olisi tullut mikäli evoluutio pitäisi paikkansa. Eri ihmisryhmien välillä tulisi kaiken järjen mukaan olla valtavia eroja päättelyssä esimerkiksi vaikka tilanteessa jossa pitää juosta petoeläintä pakoon.
Toisten mielestä susilauman murina voisi olla kutsu ystävystymään joka toteutuu parhaiten juoksemalla vastakkaiseen suuntaan. Kun taas toiset ymmärtäisivät juosta karkuun henkensä takia. Evoluutio tukisi kumpaakin käsitystä samalla tavoin, koska lopputulema edesauttaa säilymistä.
Tämän kaltaisia virhepäätelmiä ja ihmisryhmien välisiä eroja pitäisi olla pilvin pimein, mikäli evoluutio olisi totta. Koska näin ei ole vaan kaikki reagoivat susilaumaan henkensä menettämisen pelosta, on ilmiselvää että jokin on antanut meille kyvyn nähdä maailma totuuden mukaisena. "
Lisäksi haluaisin todeta, että en ole ollut tietoinen Puolimatkan esittäneen tätä ajatusta. Omani se ei myöskään kokonaan ole vaan luin siitä Alvin Plantingan kirjoista. Jotain samansuuntaista olin kyllä jo jonkin aikaa pohtinut.
Ilmiselvää on ainakin, että jokin (vaikkapa luonnonvalinta) on antanut meille kyvyn nähdä ja ajatella maailmaa lajin menestymiselle edullisella tavalla.
"..ilmiselvää että jokin on antanut meille kyvyn nähdä maailma totuuden mukaisena."
Susijuttusi tuli jo ylempänä kuitatuksi. Totuus taas on niin iso ja epämääräinen käsite, että siihen on tässä turha vedota.
Plantingaan Puolimatkakin tässä asiassa nojaa.
Puolimatka halajaa "tunnustuksellista" tiedettä, so. tiedettä, joka pohjautuu jumaluskoon. Hän itse tarkoittaa tietenkin kristinuskon jumalla, koska muut uskonnot ovat vain pakanauskomuksia.
Seurauksena saisimme:
- Evankelis-Luterilaisen tieteen
- Lestadiolaisen tieteen
- Helluntailaisen tieteen (mitäköhän semmoinen kummjainen olisi?)
- ja satojen muiden lahkojen ja kulttien tieteet
- Katolisen tieteen
- sen eri kulttien ja lahkojen tieteet
- Ortodoksisen tieteen eri lahkoineen
- Juutalaisen tieteen erio lahkoineen
- Islamistisen tieteen (sepä vasta olisi riemukas sekamelska)
- Ison kasan itämaisia tieteitä
- Ison kasan lluonnonuskontojen tieteitä
jne. jne.
Ajattelu ei kuulu Puolimatkan (eikä myöskään Aimovarin) vahvimmin hallitsemiin inhimillisten toimintojen osa-alueisiin.
Näistä luettelemistasi tieteistä luonnollisestikin ainoa varteen otettava olisi ortodoksinen tiede...
Wikipedia:
Ortodoksinen kirkko (kreik. ορθός, orthos, suom. oikein ja δόξα, doxa opettava, ylistävä)
Orthos doxa= oikein opettava.
:D
Jospa nyt vaan kaikki pitäytyisivät siinä todellisessa tieteessä joka perustuu tieteellisiin faktoihin. Eli tieteellisessä kreationismissa jota vastaan kenelläkään ei ole mitään aihellista sanottavaa, eikä voikaan olla koska se on sopusoinnussa sekä Raamatun että tieteen kanssa.
Näin saisimme karsituksi eri uskonnoista pois kaikki uskomusasiat jotka sekottavat tieteen lopullista sanomaa.
Ja tietenkin lasken tässä uskonnoksi myös evoluutioteorian joka on suurimpia uskontoja mykyään ja omaa valtaisan uskomus ja oppirakennelman jolla ei ole todellisuuden kanssa mitään yhteistä.
Mutta niin se vain taitaa olla että näillä uskomus-uskonnoilla on niin vahva aivopesu-ote kannattajiinsa että eivät he halua rakkaista uskomuksistaan luopua.
Eli tieteellisessä kreationismissa jota vastaan kenelläkään ei ole mitään aihellista sanottavaa, eikä voikaan olla koska se on sopusoinnussa sekä Raamatun että tieteen kanssa.
Parahin a/jb/viksumpi/korfu/multinikki,
Kertoisitko missä tuota toitottamaasi tieteellistä kreationismiä harjoitetaan? Minkä yliopiston opetusohjelmaan se kuuluu, millaista tutkimusta siinä tehdään ja ketkä ovat tunnetuimpia tieteellisiä kreationistejä ja mitä julkaisuja he aiheesta ovat tehneet?
Vai onko niin, että paras ja ainoa tieteellisen kreationismin opinahjo ja tutkimuskeskus on eräs kauhavainen navetta, jossa syntyy hirvinautahybridejä ja tunnetuin tutkija on eräs matkallaan Sanghain kirkkoyliopistoon Moskovan ydinvoimaloita katsellut perunanviljelijä?
Parahin Almovar,
Osaan kyllä kelata sivua ylöskin päin.
Ajatelmasi ovat yhtä suurta virhepäätelmää.
Ihmiset ja muutkin saman lajin eliöt ovat geneettisesti keskenään niin samankaltaisia, kun kerran samaa lajia ovat, että ei eri yksilöryhmien päättelykyvyssäkään niin suuria eroja voi olla. Jos olisi, ei se nimenomaan olisi evoluutioteorian perusteella mahdollista evolutiivisin keinoin syntyä. Vammojen ja sairauksien takia joidenkin yksilöiden kyvyt toki poikkeavat suurestikin, ja näiden tapausten pohjalta saadaankin tietoa siitä miten ihmisen mieli toimii.
Puolimatkakin näissä jutuissaan ratsasti Plantingalla. Yrittipä vedota suorastaan siihen, että eivät ne hänen ajatuksiaan ole vaan Plantingan, ja siksi kun ovat Plantingan, täytyy niiden tosia olla...Hohhoijaa.
Illuminatus alempana on rautalangasta vääntänyt, miksi koko ajatuksen logiikka on todellisuudessa mielipuolinen.
Osannet rullata sinne ilman tänne lainailua.
"Eli tieteellisessä kreationismissa jota vastaan kenelläkään ei ole mitään aihellista sanottavaa, eikä voikaan olla koska se on sopusoinnussa sekä Raamatun että tieteen kanssa."
Tuossa sinun "tieteellinen kreationismi" lytätään maan rakoon eikä jäljelle jää kuin kretuleiden suissa pölisevät jauhot:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10198371
Mukava huomata että joitakin jälkiä olen onnistunut jättämään juutaksenkin aivokuoreen.
Hirvinautanikin olen jalostanut viisaammaksi kuin juutaksen. Se ei näe usko evoluutioon. Todistajien läsnäollesaa olen kysynyt sitä että onko evoluutio totta vai joku muu. Ja se vastasi että :"Muu".
Siis hirvinautani on viisaampi kuin palstan evokit, joten lakkaa puhumasta siitä alentavasti.
Kiva että kaivoit tuon vanhan ketjun esille. Minähän se siinä ryöpytin evokkeja oikein kunnolla. Olen siitä ylpeä. Eipä noilla ollut paljoa vastaansanomista.
Parahin a/jb/viksumpi/korfu/multinikki,
Kannattaisikohan mennä puhelemaan noita juttuja vaikka keväällä pellonreunalle? Jos vaikka kasvaisi peruna paremmin...
Parahin Almovar,
Tässä sinulle vielä artikkeli, jossa hyvin osoitetaan, miten pielessä Plantingan ajattelu ja väitteet ovatkaan.
http://scienceblogs.com/pharyngula/2009/05/alvin_plantinga_gives_philosop.php
Tarkoitat kai että sait taas kerran yurpaasi?
Lainna Apo-Calypso
Puolimatka halajaa "tunnustuksellista" tiedettä, so. tiedettä, joka pohjautuu jumaluskoon. Hän itse tarkoittaa tietenkin kristinuskon jumalla, koska muut uskonnot ovat vain pakanauskomuksia.
Älkää niin kauheasti skitsoilko näissä asioissa...: Ennen varsinaista tiedettä ennen 1500-lukua, tiede ja uskonto ja jopa filosofia olivat pitkälti SAMA asia.
Siksi oli kirkolle niin vaikea myöntää sitä skitsofreniaa, että kristinuskon ja tieteen pitäisi olla eri katategoriassa, mutta hyväksyi sen sillä, että julisiti inkvisiition ja sodan tiedettä kohtaan. Tiede selvisi hengissä ja skitosilumme alkoi.
>>Mikäli evoluutio olisi totta emme voisi luottaa havaintoihimme emmekä järkeemme.
"käsityksesi alkuperästäsi voisi aina olla vain epäluotettavan havaintokykysi pohjalta syntynyt virheellinen käsitys."
Mutta kun havaintokykymme ei ole epäluotettava. Se olisi epäluotettava mikäli evoluutio pitäisi paikkansa. Ennen kaikille oli selvää havaintojensa perusteella, että Jumala on todellinen. Sitten valittiin näkökulmaksi maailmaan naturalismi joka on murentanut valheellisesti tuota ennen niin selvää asiaa. Sisimmässään jokainen tuntee Jumalan (sinäkin hädän hetkellä), mutta tietoisella mielellä joka on naturalistisen propagandan uhri, yritetään nykyään tuota tunnetta painaa alas.
"Ennen kaikille oli selvää havaintojensa perusteella, että Jumala on todellinen."
Mihinkähän nuo havainnot ovat tällä välin kadonneet, kun nykyisin samasta asiasta löytyy vain subjektiivisia tuntemuksia?
On kehäpäätelmä väittää jumalan ilmoituksesta saamasi havainnon olevan luotettava, jos tuo ilmoituksessa itsessään kerrottu jumala on sinulle ilmoituksen mukaan tuon luotettavan havaintokyvyn antanut. Päättelet ilmoituksen luotettavuutta tuon ilmoituksen itsensä perusteella.
Havaintokyvyn luotettavuus ei ole mitenkään pääteltävissä sen alkuperän perusteella. Ainoa tapa varmistua havainnon oikeellisuudesta on testata sitä. Kun havainnot ovat objektiivisia ja toistettavissa, niin päästään jo tasolle, jossa havainnosta voidaan puhua faktana.
Metodologinen naturalismi on täysin ylivertainen puolimatkalaiseen supranaturalismiin verrattuna juuri siksi, että metodologinen naturalismi tuottaa ***arvioitavissa olevaa tietoa***. Havaintoja voidaan testata, tarkistaa ja muuten arvioida.
Jos metodologisesta naturalismista luovutaan, niin tieteen portit aukeavat mille tahansa väitteille, koska kaikkien havaintoihin tai niistä johdettuun logiikkaan perustumattomien väitteiden totuusarvo on aina yhtä suuri. Kun emme voi nojata havaintoihin, niin millä perusteella Suuri kurpitsa olisi väärä selitys ja kristinuskon jumala oikea? Ei millään.
Supranaturalismi olisikin tieteen tuho, se tekisi tieteellisestä tiedosta hyödytöntä.
Vaikka juttusi muuten täyttä roskaa olivatkin, niin hauska kuitenkin, että sanot havaintoja luotettaviksi, koska evoluutio on nimenomaan luonnonhavainto.
Niin, ja unohdin sanoa, että niitä väittämiäsi havaintoja jumalan olemassaolosta ei ole koskaan ollut kaikilla, eikä objektiivisia havaintoja jumalasta ei ole ensimmäistäkään. Ei sinullakaan.
Ja vaikka sinulla olisikin henkilökohtaisesti varmuus jumalan olemassaolosta, niin siitä ei seuraa se, että havaintokykysi olisi sen paremmin luotua kuin jumalan luomaa, saati sitten että se olisi juuri kristinuskon jumalan luomaa tai että tuo havaintokyky olisi tuon luomisen takia luotettava.
Asioita arvioidaan huomattava määrä tunteella. Tieteellinen tutkimuskin oikeasti lähtee usein liikkeelle tiedemiehen tunteeseen pohjautuvasta varmuudesta, että jokin asia toimii tietyllä tavalla. Sitten hän lähtee testaamaan tätä asiaa ja yllättävän usein tunne olikin oikeassa. Mistä tämä tunne tulee? Evoluutio ei ole sitä voinut tuottaa kuten olen aikaisemmin todennut. Evoluutio tuottaisi vain lajin säilymisen kannalta olennaista tunnetta ja havainnointia jolla ei välttämättä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Tunteen lähtökohta on oltava jossain muualla. "Jumalallinen inspiraatio" on sinulle varmaan kirosana, mutta siellä tunteen ainoa looginen lähtökohta on.
Metodologinen naturalismi on lähtökohtana huono, sillä se sulkee pois heti kättelyssä yhden hyvän selityksen pois. Sama kuin lähdettäisiin tutkimaan esimerkiksi jonkun tietyn kasvin erikoista yhteyttämisprosessia, mutta heti alkuun päätettäisiin sulkea lämpökemiaan liittyvät selitykset pois. Avoimin mielin sanon minä!
Käsityksesi (tai sitten väitteesi) tieteen metodista on väärä
"Metodologinen naturalismi on lähtökohtana huono, sillä se sulkee pois heti kättelyssä yhden hyvän selityksen pois."
Tiede sulkee pois tasapuolisesti kaiki selitykset, joille ei ole objektiivisia havaintoperusteita, ja tämä on poissulkemisen ainoa syy. Ilman sitä kenen tahansa kuvitelmat pitäisi hyväksyä tasapuolisesti tieteeksi, koska "yhden hyvän selityksesi" kilpailijana on laskematon määrä muita samanlaisia.
>>Asioita arvioidaan huomattava määrä tunteella. Tieteellinen tutkimuskin oikeasti lähtee usein liikkeelle tiedemiehen tunteeseen pohjautuvasta varmuudesta, että jokin asia toimii tietyllä tavalla. Sitten hän lähtee testaamaan tätä asiaa ja yllättävän usein tunne olikin oikeassa. Mistä tämä tunne tulee?>Evoluutio ei ole sitä voinut tuottaa kuten olen aikaisemmin todennut.>Evoluutio tuottaisi vain lajin säilymisen kannalta olennaista tunnetta ja havainnointia jolla ei välttämättä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.>Tunteen lähtökohta on oltava jossain muualla. "Jumalallinen inspiraatio" on sinulle varmaan kirosana,> mutta siellä tunteen ainoa looginen lähtökohta on.>Metodologinen naturalismi on lähtökohtana huono, sillä se sulkee pois heti kättelyssä yhden hyvän selityksen pois. Sama kuin lähdettäisiin tutkimaan esimerkiksi jonkun tietyn kasvin erikoista yhteyttämisprosessia, mutta heti alkuun päätettäisiin sulkea lämpökemiaan liittyvät selitykset pois. Avoimin mielin sanon minä!
"Mutta kun havaintokykymme ei ole epäluotettava."
Havaintokykymme nimenomaisesti on epäluotettava. Ensinnäkin havaintokykymme on erittäin rajoittunut, mutta toisaalta se toimii monissa suhteissa systemaattisesti väärin eli saamme ympäristöstämme väärää informaatiota. Näköä ja kuuloa on helppo hämätä, samoin vaikkapa maku- ja lämpöaistimustamme ym.
Tieteellä on selvästi taipumus suosia tiettyjä selityksiä ja sulkea toiset autoomaattisesti pois. Kyllä selkeä lähtökohta tällä hetkellä tieteessä on että Jumalalla ei osuutta eikä arpaa mihinkään. Jumalallista alkuperää ei kelpuuteta minkään selitykseksi vaikka se moneen on ainoa ja paras.
Mikä jumaluus sitten suunnittelun taustalla onkin hieman korkeamman tason debatti. Kristittyjen Jumalaa puoltaa siinä keskustelussa täysin ylivertainen todistusaineisto.
"Älä puhu roskaa; tunteiden lähtökohta on hormoni- ja aivotoimintatoiminta. Taikauskosi olentojen ei ole todettu asiaan vaikuttavan. Sen sijaan noita aivotoimintoja manipuloimalla saadaan kyllä aikaan uskonnollisiksi luonnehdittuja kokemuksia - ihan maallisten tiedemiesten tekeminä."
Tunteiden pelkistäminen niiden mekaniikkaan osoittaa ateisteille tavanomaista kyvyttömyyttä syvällisempään ajatteluun. Tietenkin tunteet ja ajatukset aiheuttavat reaktioita myös ruumiissa, mutta nuo reaktiot ovat Seuraus tunteista ja ajatuksista eikä niiden Syy.
>>Mikä jumaluus sitten suunnittelun taustalla onkin hieman korkeamman tason debatti. Kristittyjen Jumalaa puoltaa siinä keskustelussa täysin ylivertainen todistusaineisto.
"Tieteellä on selvästi taipumus suosia tiettyjä selityksiä ja sulkea toiset autoomaattisesti pois."
Mistä luulet tämän johtuvan?
"Kyllä selkeä lähtökohta tällä hetkellä tieteessä on että Jumalalla ei osuutta eikä arpaa mihinkään."
Entäs sitten?
"Metodologinen naturalismi on lähtökohtana huono, sillä se sulkee pois heti kättelyssä yhden hyvän selityksen pois."
Jotta keskustelu ei mene semifilosofiseksi viisasteluksi, niin otetaan konkreettinen esimerkki:
Oletetaan, että sinulla on kouluikäinen lapsi ja oletetaan, että hänen koulutiellään on kävelysilta. Jos sinusta tieteellinen menetelmä on huono tuottamaan lujuuslaskelmaa, jonka perusteella tuo kävelysilta rakennetaan, niin mikä olisi parempi pohja lujuuslaskelmille?
Luottaisitko ennemmin kabbalaan, vaahtosuisen oraakkelin näkyihin, kaupungininsinöörin vaimon unessa saamaan ilmoitukseen vai mihin. Mikä on konkreettinen parempi vaihtoehto tieteelliselle menetelmälle?
Lol
Lainaa: asianharrastaja
Mihinkähän nuo havainnot ovat tällä välin kadonneet, kun nykyisin samasta asiasta löytyy vain subjektiivisia tuntemuksia?
Oho, olipahan vaan hieno lause. ymmärsitkö sitä itsekään? Kokeilkaa objektiivisia tai verbaalisia jos subjektisuus EI RIITÄ?!
Verbaalisuus pakottaisi meitä ITSE tekemään jotakin, ei vain heittämään läbbää!
"Ainoastaan TOIMINTA on kiellettyä" - Nostradamus
Lainaa. Illuminatus
Metodologinen naturalismi on täysin ylivertainen puolimatkalaiseen supranaturalismiin verrattuna juuri siksi, että metodologinen naturalismi tuottaa ***arvioitavissa olevaa tietoa***. Havaintoja voidaan testata, tarkistaa ja muuten arvioida.
Ette kuitenkaan tiedosta paljoa siitä, kuinka VÄÄRÄÄN JA HARHAAN on maailma mennyt, koska yrittää perustaa elämänsä vain syntiä tehneeseen aistimaailmaan, SE EI OLE PERUSTA, vaan perusta löytyy hengessä. Jopa massapartikkelit olivat alunperin henkeä, ja ovat tietysti vieläkin pienissä kvarkkiliikunnoissaan?
Ja oikeus on se joka pitää löytää kaikissa asioissa, asiat tulisi ensisijassa sanoa oikein päin. Nollannelle sijalle suorastaan jättäisin FALSEN, siitä ei juuri kannata PUHUA, vaan pitää se olemattomana, muuten tulee TUHO!
Tietokonekin sen tietää FALSE ja nollabitti on tavallisesti 0V missä TRUE on esim. 5V.
>>Mikä jumaluus sitten suunnittelun taustalla onkin hieman korkeamman tason debatti. Kristittyjen Jumalaa puoltaa siinä keskustelussa täysin ylivertainen todistusaineisto.
Jotakin tuttua on näissä hullusinaatioissa, jota olet ripotellut ketjuun koko läjän eri nimimerkeillä parin tunnin sisällä. Kysypä apuja.
"Se olisi epäluotettava mikäli evoluutio pitäisi paikkansa."
Tarkoitatko, että evoluutio olisi suosinut harhaista todellisuuden hahmottamista? Aistien tarkoitus on havainnoida ympäristöä ja keskushermoja sitten jäsentäää havaintoja ja tehdä niistä johtopäätöksiä. Miksi evoluutio suosisi aisteja, jotka tuottavat vääristyneitä havaintoja eikä sellaisia aisteja, joiden antama kuva ympäristöstä on mahdollisimma hyvä perusta reagoida ympäristöön oikein?
Siis kun uskonnot on kehittynyt, eikä ne vastaa totuudenmukaista kuvaa maailmasta, niin evoluutio on totta.
MOT