2 v lapsen ilkeily

Just joo

Johan on kommervenkit. Eiköhän piisaa, että lasta kasvattaa sydämellä.

goljat10 kirjoitti:

Johan on kommervenkit. Eiköhän piisaa, että lasta kasvattaa sydämellä.

Niin, tosin järkikään ei ole ihmisille pahasta...

Järki - tunne, siinä ikuinen taistelupari. Jos on niin musta sydän, että tulee tunteella mieleen miettiä miten lasta rankaisisi tai kieltäisi tehokkaammin, niin silloin ei ole yhtään pahasta omata vähän järkeä joka rajoittaa tuota tunnevirtaa?

Joo, sanoit erittäin hyvin; rakkaudella lasta on erittäin hyvä kasvattaa. Tosin rakkaudella kasvattamiseen ei kuulu miettiä miten lasta rankaisisi tilanteissa joissa lapsi töllsötelee, vaan miettii miten rakastaisi lasta eritavoin, jotta hän ei ttöllöstelisi...

entä kun lapsi menee hoitoon tai eskariin. Sielläkin pitää osata käyttäytyä ilman että saa tuollaista positiivista suitsutusta Tai kodin ulkopuolella esim. kaupassa jos pieni lapsi koettaa ottaa hyllystä jotain tai haluaa jotain... tämän mukaan siis seuraa tämmöistä palautetta "Oooh, pyydäppäs äidiltä, niin äiti ostaa"

Kyllä lapsen pitää oppia säännöt ja normit ilman että pitää hehkuttaa ja suitsuttaa etukäteen. Toki jokainen kasvattaa tyylillään, mutt mielestäni rajat on rakkautta.

Lapsi pitäisi jo pienestä totuttaa siihen että on olemassa rajoja ja normeja, koska mitä enempi tulee ikää sen enempi noihin törmää. Emme elä vapaassa yhteiskunnassa vaan meille kaikille on tietyt säännöt. Sääntöjen noudattaminen on jotain mitä meiltä odotetaan ilman että siitä palkitaan, sääntöjen rikkomisesti tulee huomatus tai rangaistus.

Meillä esikoinen oli 2-vuotiaana tosi tosi uhmakas. Lensi ruuat ja tavarat, kiukkusi lattialla, teki kaikkea kiellettyä, jne. Meillä oli tuli tuhmasta käytöksestä huomautus tai rangaistus => esim. jos toruminen ei riittäänyt, niin seurasi jäähy (hetkeksi omaan huoneeseen) ja hyvästä käyteksestä positiivinen palaute => kehuttiin kun meni hyvin (mutta ei ylikorostuneesti kuten sinun kasvatusmallissasi, meillä kehumista käytettiin niissä tilanteissa joissa ongelmia oli ollut ja sitten lapsi petrasi). Meillä myös selitettiin miksi äiti tai isi suuttui tai torui. Muutamassa viikossa lapsi alkoi syömään ilman kiukkukohtauksia, puremiset ja lyömiset loppui ja muutekin uhmakkuus väheni, vaikka uhmaikää kestikin toponen, mutta ei ongelmiksi asti :)

Positiivista palautetta lapselle tulee annettua ihan arjessa luontojaan, "kuinka hieno torni" tai "osaatpa hienosti pukea", mutta en ymmärrä tuommoista ylikorostettua mallia, jolla mainpuloidaan lapsen käytöstä ei toivotusta toivottuun. Eikö lapsenkin pidä saada kokea rajoja ja tehdä joskus väärin ja tuntea aidosti se tunne, kun äiti tai isi ei tykännytkään... Jos niitä negatiivisia tunteita ei anneta tulla silloin kun ne tulee luontojaan, niin miten niitä myöhemmin oppii käsittelemään --- ei kovin helposti ainakaan.

erilainen äitikö kirjoitti:

entä kun lapsi menee hoitoon tai eskariin. Sielläkin pitää osata käyttäytyä ilman että saa tuollaista positiivista suitsutusta Tai kodin ulkopuolella esim. kaupassa jos pieni lapsi koettaa ottaa hyllystä jotain tai haluaa jotain... tämän mukaan siis seuraa tämmöistä palautetta "Oooh, pyydäppäs äidiltä, niin äiti ostaa"

Kyllä lapsen pitää oppia säännöt ja normit ilman että pitää hehkuttaa ja suitsuttaa etukäteen. Toki jokainen kasvattaa tyylillään, mutt mielestäni rajat on rakkautta.

Lapsi pitäisi jo pienestä totuttaa siihen että on olemassa rajoja ja normeja, koska mitä enempi tulee ikää sen enempi noihin törmää. Emme elä vapaassa yhteiskunnassa vaan meille kaikille on tietyt säännöt. Sääntöjen noudattaminen on jotain mitä meiltä odotetaan ilman että siitä palkitaan, sääntöjen rikkomisesti tulee huomatus tai rangaistus.

Meillä esikoinen oli 2-vuotiaana tosi tosi uhmakas. Lensi ruuat ja tavarat, kiukkusi lattialla, teki kaikkea kiellettyä, jne. Meillä oli tuli tuhmasta käytöksestä huomautus tai rangaistus => esim. jos toruminen ei riittäänyt, niin seurasi jäähy (hetkeksi omaan huoneeseen) ja hyvästä käyteksestä positiivinen palaute => kehuttiin kun meni hyvin (mutta ei ylikorostuneesti kuten sinun kasvatusmallissasi, meillä kehumista käytettiin niissä tilanteissa joissa ongelmia oli ollut ja sitten lapsi petrasi). Meillä myös selitettiin miksi äiti tai isi suuttui tai torui. Muutamassa viikossa lapsi alkoi syömään ilman kiukkukohtauksia, puremiset ja lyömiset loppui ja muutekin uhmakkuus väheni, vaikka uhmaikää kestikin toponen, mutta ei ongelmiksi asti :)

Positiivista palautetta lapselle tulee annettua ihan arjessa luontojaan, "kuinka hieno torni" tai "osaatpa hienosti pukea", mutta en ymmärrä tuommoista ylikorostettua mallia, jolla mainpuloidaan lapsen käytöstä ei toivotusta toivottuun. Eikö lapsenkin pidä saada kokea rajoja ja tehdä joskus väärin ja tuntea aidosti se tunne, kun äiti tai isi ei tykännytkään... Jos niitä negatiivisia tunteita ei anneta tulla silloin kun ne tulee luontojaan, niin miten niitä myöhemmin oppii käsittelemään --- ei kovin helposti ainakaan.

Lue lisää

Minun lapseni ei menisi hoitoon tai eskariin, jossa ei kasvateta positiivisella otteella.

Idea on,e ttä jos lapsi ottaa esim. kaupassa hyllystä jotain, jota ei tulla ostamaan, lasta ei tarvitse kieltää, vaan voi vain ohjeistaa mitä tehdään "vie purkki takaisin hyllyyn", ei siis sanota "älä ota, älä koske".

Positiivisesti kasvattaminen ei vie rajoja kasvattamisesta mihinkään, ihmettelenkin kovasti mistä moinen kuva on tullut? Kyse on siitä,e ttä alsta neuvotaan toimimaan oikein ja kun hän toimii oikein sitä vahvistetaan ja jos hän epäonnsituu, siighen ei kiinnitetä huomiota. Luotetaan siihen,e ttä lapsi omalla sosiaalisella ja kognitiivisella älyllää kyllä ymmärtää kannattaako toimia ohjeisen mukaan vai tehdä jotain muuta. Ohjeiden antaminen ei toimi, ilman, että lapselle on tehty selväksi, että kun toimii ohjeen mukaan saa kehuja ja suitsutusta, muutenhan jos onnistuminen jätettäisiin noteeraamatta lapselle olisi ihan sama toimiiko hän ohjeen mukaan vai toimiiko hän päinvastoin ja yleensä toimii päinvastoin, koska siellä kaupassa esimerkiksi pinon kaataminen tuo suuremman tyydytyksen kuin äiti joka ei noteeraa mitenkään sitä, että jättää kaatamatta.

" Sääntöjen noudattaminen on jotain mitä meiltä odotetaan ilman että siitä palkitaan, sääntöjen rikkomisesti tulee huomatus tai rangaistus. "

Tuota nyt ei voi pitää enää operanttina ehdollsitamisenakaan (behaviorismina) vaan onko tuo ihan jo diktatuuria? OPperanttiin ehdollistamiseen yleensä kuuluu edes se palkitseminen. Itseni olisi vaikea nähdä, että tuolla tyylillä voisi kasvattaa, eli että palautetta tulee vain jos epäonnistut, muuten palautetta ei irtoa... Onneksi lopputekstissäsi olikin jo palkinnotkin... Tarkoitit lainaamallani varmaan, ettei yhteiskunnassa tule positiivista palautetta, tulee vain sankioita? Jaa, itse esimerkiksi saan yhteiskunnalta jatkuvasti positiivista palautetta oikeuksieni muodossa. Koska toimin sääntöjen mukaan saan mm. pitää vapauteni, liikkumistani ei rajoiteta, mikä on ehdottomasti positiivista minulle. Lapsi tällaista ei ymmärrä, oikeudet, velvollisuudet vetävät yli hilseen, mutta eihän yhteiskunnan tehtävä olekaan kasvattaa lapsiamme, vaan sehän on meidän vanhempien tehtävä...

" Eikö lapsenkin pidä saada kokea rajoja ja tehdä joskus väärin ja tuntea aidosti se tunne, kun äiti tai isi ei tykännytkään.."

Juuri olelleinen pointti. juuri näin pitää tapahtua.Kun äiti tai isä ei tykännytkään, lapsi jää vaille sosiaalista vahvistusta, äidin tai isän katse kääntyy pois, hymy häviää kasvoilta, äiti tai isä ei sanokaan yhtään mitään, siivoaa vain ilmetömästi kaatuneen maidon pois. Lapsi ymmärtää hyvin selkeästi, että maitoa ei kannata kaataa, koska silloin äiti tai isä ei tykännyt. Kun taas kun maito on mukissa ja menee suuhun ja siitä mukissa takaisin päydälle, lapsi huomaa selkeän eron, nyt isä tai äiti tykkää, koska on kontaktissa, katsoo silmiin, hymyilee, juttelee ja kehuu. Ero behavioristiseen malliin on siinä, että behavioristi antaa lapselle palautetta katuneesta mukista "ei, ei saa tehdä noin, nyt joudut jäähylle", jolloin lapsi ei opi itse oivaltamaan asioita, vaan oppii arvioimaan asioiden kannattavuutta sen perusteella tuleeko palautteena kyllä vai ei, jolloin toimintaa arvioidaan aina sen mukaan onko palautteen antaja paikalle, eikä suinkaan sen mukaan mitä on oivaltanut olevan kannattavaa tehdä. Jos mummo ei kiellä mistään, lapsi joka rajoittaa tekemisiään vain ei-käskyn perusteella ei rajoita mummolassa tekemisiään ollenkaan ja mummo siivoaa lannsituneena sotkuja. Kun taas lapsi joka on oivaltanut sen mikä on sosiaalisesti kannattavaa osaa lukea mummon apeaksi menevästä katseesta sen, että tämä ei ollut hyvä juttu...

... kirjoitti:

Minun lapseni ei menisi hoitoon tai eskariin, jossa ei kasvateta positiivisella otteella.

Idea on,e ttä jos lapsi ottaa esim. kaupassa hyllystä jotain, jota ei tulla ostamaan, lasta ei tarvitse kieltää, vaan voi vain ohjeistaa mitä tehdään "vie purkki takaisin hyllyyn", ei siis sanota "älä ota, älä koske".

Positiivisesti kasvattaminen ei vie rajoja kasvattamisesta mihinkään, ihmettelenkin kovasti mistä moinen kuva on tullut? Kyse on siitä,e ttä alsta neuvotaan toimimaan oikein ja kun hän toimii oikein sitä vahvistetaan ja jos hän epäonnsituu, siighen ei kiinnitetä huomiota. Luotetaan siihen,e ttä lapsi omalla sosiaalisella ja kognitiivisella älyllää kyllä ymmärtää kannattaako toimia ohjeisen mukaan vai tehdä jotain muuta. Ohjeiden antaminen ei toimi, ilman, että lapselle on tehty selväksi, että kun toimii ohjeen mukaan saa kehuja ja suitsutusta, muutenhan jos onnistuminen jätettäisiin noteeraamatta lapselle olisi ihan sama toimiiko hän ohjeen mukaan vai toimiiko hän päinvastoin ja yleensä toimii päinvastoin, koska siellä kaupassa esimerkiksi pinon kaataminen tuo suuremman tyydytyksen kuin äiti joka ei noteeraa mitenkään sitä, että jättää kaatamatta.

" Sääntöjen noudattaminen on jotain mitä meiltä odotetaan ilman että siitä palkitaan, sääntöjen rikkomisesti tulee huomatus tai rangaistus. "

Tuota nyt ei voi pitää enää operanttina ehdollsitamisenakaan (behaviorismina) vaan onko tuo ihan jo diktatuuria? OPperanttiin ehdollistamiseen yleensä kuuluu edes se palkitseminen. Itseni olisi vaikea nähdä, että tuolla tyylillä voisi kasvattaa, eli että palautetta tulee vain jos epäonnistut, muuten palautetta ei irtoa... Onneksi lopputekstissäsi olikin jo palkinnotkin... Tarkoitit lainaamallani varmaan, ettei yhteiskunnassa tule positiivista palautetta, tulee vain sankioita? Jaa, itse esimerkiksi saan yhteiskunnalta jatkuvasti positiivista palautetta oikeuksieni muodossa. Koska toimin sääntöjen mukaan saan mm. pitää vapauteni, liikkumistani ei rajoiteta, mikä on ehdottomasti positiivista minulle. Lapsi tällaista ei ymmärrä, oikeudet, velvollisuudet vetävät yli hilseen, mutta eihän yhteiskunnan tehtävä olekaan kasvattaa lapsiamme, vaan sehän on meidän vanhempien tehtävä...

" Eikö lapsenkin pidä saada kokea rajoja ja tehdä joskus väärin ja tuntea aidosti se tunne, kun äiti tai isi ei tykännytkään.."

Juuri olelleinen pointti. juuri näin pitää tapahtua.Kun äiti tai isä ei tykännytkään, lapsi jää vaille sosiaalista vahvistusta, äidin tai isän katse kääntyy pois, hymy häviää kasvoilta, äiti tai isä ei sanokaan yhtään mitään, siivoaa vain ilmetömästi kaatuneen maidon pois. Lapsi ymmärtää hyvin selkeästi, että maitoa ei kannata kaataa, koska silloin äiti tai isä ei tykännyt. Kun taas kun maito on mukissa ja menee suuhun ja siitä mukissa takaisin päydälle, lapsi huomaa selkeän eron, nyt isä tai äiti tykkää, koska on kontaktissa, katsoo silmiin, hymyilee, juttelee ja kehuu. Ero behavioristiseen malliin on siinä, että behavioristi antaa lapselle palautetta katuneesta mukista "ei, ei saa tehdä noin, nyt joudut jäähylle", jolloin lapsi ei opi itse oivaltamaan asioita, vaan oppii arvioimaan asioiden kannattavuutta sen perusteella tuleeko palautteena kyllä vai ei, jolloin toimintaa arvioidaan aina sen mukaan onko palautteen antaja paikalle, eikä suinkaan sen mukaan mitä on oivaltanut olevan kannattavaa tehdä. Jos mummo ei kiellä mistään, lapsi joka rajoittaa tekemisiään vain ei-käskyn perusteella ei rajoita mummolassa tekemisiään ollenkaan ja mummo siivoaa lannsituneena sotkuja. Kun taas lapsi joka on oivaltanut sen mikä on sosiaalisesti kannattavaa osaa lukea mummon apeaksi menevästä katseesta sen, että tämä ei ollut hyvä juttu...

Lue lisää

Täytyy näin sivusta todeta että oppivelvollisuus on Suomen kansalaisella 7-16 vuoden iässä ja aika haastavaksi menee löytää tuommoinen positiivisen mallin mukainen koulu. :)

5+2 kirjoitti:

Täytyy näin sivusta todeta että oppivelvollisuus on Suomen kansalaisella 7-16 vuoden iässä ja aika haastavaksi menee löytää tuommoinen positiivisen mallin mukainen koulu. :)

Lue lisää

Miksi? Mehän asumme suomessa. Jos olisin esimerkiksi Amerikkalainen olisi varmasti hankalaa, mutta emme asu.

Yksinkertaistettu esimerkki siis sivusta seuraajillekin, että ymmärtää mistä puhutaan: Minulla on ajokortti. Olen saanut ohjeen; kun ajan nopeusrajoitusten mukaisesti, saan pitää jatkossakin korttini. Ja olen siitä oppinut, että ajan nopeusrajoitusten mukaan. En ole siis tarvinnut oppimisprosessiini kokemusta siitä, että poliisi pysäyttää ja antaa sanktion, vaan olen ihan omalla ymmärrykselläni oivaltanut kuinka voin pitää ajokortin itselläni, ilman että asiaan on liittynyt mitään rankaisemista.

Älä nyt ota henkilökohtaisesti itseäsi kohtaan. Behaviorismillahan me kaikki ollaan aksvatettuja ja amerikassakin kasvatetaan edelleen miljoonia uusiakin aivottomia tusinakansalaisia, eihän se ole pahasta jos sitä haluaa...

Toiveena kuitenkin, että tutustuisit myös konstruktiiviseen oppimisnäkemykseen, tietohan ei ole myöskään pahasta...

Tuosta kun toinen vastaaja otti puheeksi tuon ammattimaisuuden, tuli mieleen, kun isoveli potkii ja hakkaa pienempää, niin silloin astutaan ammattimaisesti turvaamis- ja suojaamistoimenpiteiden piiriin. Meillä töissä käytetään HFR menetelmää ja pienten kohdalla tietenkin ihan vain holding- menetelmää. Ja sehän on käyttökelpoinen varmasti teillä kotonakin tuo syliinottaminen, kaikkien fyysisen turvallisuuden takaamiseksi. Mutta pääasiahan näissä on aina, että näitä ei missään nimessä sotketa rangaistuksiin, eli ne ovat todellakin vain suojaamista ja turvaamista varten, ei rankaisemista. Kun turvaamis tai suojaamistoimenpiteet on tehty, sitten olisi se rankaisemisen vuoro, jos sillä tiellä kulkee. Jos taas kulkee kasvattamisen tiellä, niin silloin on aika pysähtyä miettimään mikä ärsyke aiheutti tapahtuneen ja kuinka tulevaisuudessa tullaaan estämään, ettei näin käy uudestaan.

... kirjoitti:

Tuosta kun toinen vastaaja otti puheeksi tuon ammattimaisuuden, tuli mieleen, kun isoveli potkii ja hakkaa pienempää, niin silloin astutaan ammattimaisesti turvaamis- ja suojaamistoimenpiteiden piiriin. Meillä töissä käytetään HFR menetelmää ja pienten kohdalla tietenkin ihan vain holding- menetelmää. Ja sehän on käyttökelpoinen varmasti teillä kotonakin tuo syliinottaminen, kaikkien fyysisen turvallisuuden takaamiseksi. Mutta pääasiahan näissä on aina, että näitä ei missään nimessä sotketa rangaistuksiin, eli ne ovat todellakin vain suojaamista ja turvaamista varten, ei rankaisemista. Kun turvaamis tai suojaamistoimenpiteet on tehty, sitten olisi se rankaisemisen vuoro, jos sillä tiellä kulkee. Jos taas kulkee kasvattamisen tiellä, niin silloin on aika pysähtyä miettimään mikä ärsyke aiheutti tapahtuneen ja kuinka tulevaisuudessa tullaaan estämään, ettei näin käy uudestaan.

Lue lisää

Meillä lyömisestä seuraa rangaistus eikä mikään pään paijaaminen. Piste. Ja syy tähän mokkulointiin on varsin selvä, pikkuveli haluaa myös leikkiä leluilla ja tästä isompi suuttuu, haluaisi nääs pitää kaikki lelut itsellään (ei tosin aina, välillä kovinkin kiltisti tuo pikkuvelulle leluja leikittäviksi) ja saa hirmu raivarit jos toinen menee leluihin koskemaan. Ja että ratkaisua tähän etsimään että miten tämä lyöminen sitten estettäisiin, kaiketi on lyötävä koko omaisuus säkkiin ja varastoon, istutaan täällä sitten tyynykasassa koko perhe päivät pitkät. Vaikka uskonpa että se riita saataisiin aikaiseksi niistä tyynyistäkin. Joskus mäiskii ihan huviksensakin ilman mitään järkevää syytä. Siinäpä selvittelet sitten miten tämä estettäisiin. Vieressä istumalla 24/7 ja hokemalla "x haluaisi nyt lyödä veljeä, äläpäs nyt x kuitenkaan viitsisi, kiltti.."?

... kirjoitti:

Tuosta kun toinen vastaaja otti puheeksi tuon ammattimaisuuden, tuli mieleen, kun isoveli potkii ja hakkaa pienempää, niin silloin astutaan ammattimaisesti turvaamis- ja suojaamistoimenpiteiden piiriin. Meillä töissä käytetään HFR menetelmää ja pienten kohdalla tietenkin ihan vain holding- menetelmää. Ja sehän on käyttökelpoinen varmasti teillä kotonakin tuo syliinottaminen, kaikkien fyysisen turvallisuuden takaamiseksi. Mutta pääasiahan näissä on aina, että näitä ei missään nimessä sotketa rangaistuksiin, eli ne ovat todellakin vain suojaamista ja turvaamista varten, ei rankaisemista. Kun turvaamis tai suojaamistoimenpiteet on tehty, sitten olisi se rankaisemisen vuoro, jos sillä tiellä kulkee. Jos taas kulkee kasvattamisen tiellä, niin silloin on aika pysähtyä miettimään mikä ärsyke aiheutti tapahtuneen ja kuinka tulevaisuudessa tullaaan estämään, ettei näin käy uudestaan.

Lue lisää

Aika kätevästi muuten asettelet kasvattamisen ja rankaisemisen toisiaan vastaan. Meillä kuuluu "rankaiseminen" osana lasten kasvatusta jos ei muuten viestit mene perille.

llarppa kirjoitti:

Meillä lyömisestä seuraa rangaistus eikä mikään pään paijaaminen. Piste. Ja syy tähän mokkulointiin on varsin selvä, pikkuveli haluaa myös leikkiä leluilla ja tästä isompi suuttuu, haluaisi nääs pitää kaikki lelut itsellään (ei tosin aina, välillä kovinkin kiltisti tuo pikkuvelulle leluja leikittäviksi) ja saa hirmu raivarit jos toinen menee leluihin koskemaan. Ja että ratkaisua tähän etsimään että miten tämä lyöminen sitten estettäisiin, kaiketi on lyötävä koko omaisuus säkkiin ja varastoon, istutaan täällä sitten tyynykasassa koko perhe päivät pitkät. Vaikka uskonpa että se riita saataisiin aikaiseksi niistä tyynyistäkin. Joskus mäiskii ihan huviksensakin ilman mitään järkevää syytä. Siinäpä selvittelet sitten miten tämä estettäisiin. Vieressä istumalla 24/7 ja hokemalla "x haluaisi nyt lyödä veljeä, äläpäs nyt x kuitenkaan viitsisi, kiltti.."?

Lue lisää

Ei, ei, ei... Jos lähdet positiivisen vahvistamisen tielle, et käytä sanaa älä, vaan kerrot vain mitä tuee tehdä ja jos toivot että veljeä ei lyödä, niin silloin et puhu lapselle veljen lyömisestä, vaan siitä mitä veljen kanssa tehdään. Eli riisut kaikki negatiivisuudet jutuistasi lapselle.

llarppa kirjoitti:

Aika kätevästi muuten asettelet kasvattamisen ja rankaisemisen toisiaan vastaan. Meillä kuuluu "rankaiseminen" osana lasten kasvatusta jos ei muuten viestit mene perille.

Kyllä, osa oppimisprosessia on myös rankaisut, jos niitä käytetään. Kasvatuksesta nykysuomessa puhuttaessa puhutaan tosin konstruktiivisesta mallista ja siihen rangaistukset eivät kuulu, siksi näppärä jako.

... kirjoitti:

Ei, ei, ei... Jos lähdet positiivisen vahvistamisen tielle, et käytä sanaa älä, vaan kerrot vain mitä tuee tehdä ja jos toivot että veljeä ei lyödä, niin silloin et puhu lapselle veljen lyömisestä, vaan siitä mitä veljen kanssa tehdään. Eli riisut kaikki negatiivisuudet jutuistasi lapselle.

Lue lisää

Ymmärrän kyllä, että tämä voi joillakin toimia, meillä ei, kokeiltu on kyllä. Yritin aluksi myös sitä, että käänsin lyönnit siliksiksi, eli kun näin että aikoo lyödä otin kädestä kiinni ja yhdessä sillä silitettiin veljen otsaa tai mitä tahansa. Ei auta niin ei auta. Poika on semmoinenenergiapakkaus että viipeltää menemään pää kolmantena jalkana ja onkin enemmän fyysisesti kehittyn kuin esim puheellisesti. Ei ymmärrä kaikkea hänelle puhuttavaa, mitkään järkeilyt ei siis auta. Toki voin koittaa kertoa että mennäänpä nyt veljen kanssa autoilla leikkimään mutta usein tämä leikki menee sitten niin että ne autot viskellään veljen päälle. Hankalaa tässä on myös se, että vauvaa naurattaa kamalasti se kun toinen viskoo autoja pitkinpoikin, ja siitähän isompi vasta innostuu ja sitten ne lentää päin näköä. Ei siis aina piruillessaan näitä juttuja keksi vaan innostuu ja koittaa veljeänsä hauskuttaa..

llarppa kirjoitti:

Ymmärrän kyllä, että tämä voi joillakin toimia, meillä ei, kokeiltu on kyllä. Yritin aluksi myös sitä, että käänsin lyönnit siliksiksi, eli kun näin että aikoo lyödä otin kädestä kiinni ja yhdessä sillä silitettiin veljen otsaa tai mitä tahansa. Ei auta niin ei auta. Poika on semmoinenenergiapakkaus että viipeltää menemään pää kolmantena jalkana ja onkin enemmän fyysisesti kehittyn kuin esim puheellisesti. Ei ymmärrä kaikkea hänelle puhuttavaa, mitkään järkeilyt ei siis auta. Toki voin koittaa kertoa että mennäänpä nyt veljen kanssa autoilla leikkimään mutta usein tämä leikki menee sitten niin että ne autot viskellään veljen päälle. Hankalaa tässä on myös se, että vauvaa naurattaa kamalasti se kun toinen viskoo autoja pitkinpoikin, ja siitähän isompi vasta innostuu ja sitten ne lentää päin näköä. Ei siis aina piruillessaan näitä juttuja keksi vaan innostuu ja koittaa veljeänsä hauskuttaa..

Lue lisää

Eli saa veljeltään sosiaalista palautetta tekemisestään joka vahvistaa käytöstä. Ei siis mikään tyhmä lapsi... Koska vauvaveli ei ymmärrä milloin on oikea aika antaa sitä positiivista vahvistusta, niin kannattaisi kokeillakin olla mukana leikissä ja sinun nauraa riehakkaammin ja sinun antaa sitä positiivista vahvisteta silloin kun lapsi toimii oikein. Eli kun autot menevät lattiaa pitkin, sinä hihkut riemusta ja läpsytät ihastuneena käsiäsi ja vahvistat sitä toimintaa. Kun auto nousee lentääkseen ilmeesi vakavoituu ja annat ohjeen korvaavasta toiminnasta "ajapa auto tänne talliin", jos auto lentää silti, suojaat pikkuveljen, eli kiinnität huomion täysin toisaalle heittelijästä, kun lapsi menee hakemaan heittämänsä auton takaisin annat taas ohjeen "otat auton ja ajat autolla tänne lattiaa pitkin" kun näin tapahtuu kiljut jälleen riemusta, jos niin ei tapahdu, vaan autot alkavat lentää vieläkin keräät sanomatta sanaakaan autot pois, leikki loppui siihen sillä kertaa.

Työskenetelen erityislasten aprissa ja toimii, toimii äärettömän hyvin.

Ikävää jos lastenkodissanne henkilökunnalta ei vaadita kasvatuksellista osaamista, edes sen vertaa, että varsinaisen vapaan kasvatuksen,. eli konstruktivismin perusidea olisi hallussa, vaan teillä työskentelee ihmisiä, jotka luulevat lapsen itsetuntoa korottavan kasvatuksen olevan rajatonta... Toivon, ettei lapseni tule koskaan olemaan lastenkodissanne, vaikka hänelle tervetuloa toivotitkin. Meillä osastotyössä ensimmäisiä asioita joita uusille työntekijöille painotetaan on, että kasvatamme (kasvatuksellista kuntoutusta siis) lapsia postiivisella otteella, emme kiinnitä huomiota epäonnistumisiin, vaan kiinnitämme huomion onnistumisiin ja vahvistamme niitä. Negatiivisuuden kehään, emme astu koskaan, eli puhe lapselle ei tule olemaan ei, ei, ei, vaan ohjeistamme lasta siitä miten tulee toimia. "Älä seiso tuolilla" sijasta siis sanomme "tuolilla istutaan".

... kirjoitti:

Työskenetelen erityislasten aprissa ja toimii, toimii äärettömän hyvin.

Ikävää jos lastenkodissanne henkilökunnalta ei vaadita kasvatuksellista osaamista, edes sen vertaa, että varsinaisen vapaan kasvatuksen,. eli konstruktivismin perusidea olisi hallussa, vaan teillä työskentelee ihmisiä, jotka luulevat lapsen itsetuntoa korottavan kasvatuksen olevan rajatonta... Toivon, ettei lapseni tule koskaan olemaan lastenkodissanne, vaikka hänelle tervetuloa toivotitkin. Meillä osastotyössä ensimmäisiä asioita joita uusille työntekijöille painotetaan on, että kasvatamme (kasvatuksellista kuntoutusta siis) lapsia postiivisella otteella, emme kiinnitä huomiota epäonnistumisiin, vaan kiinnitämme huomion onnistumisiin ja vahvistamme niitä. Negatiivisuuden kehään, emme astu koskaan, eli puhe lapselle ei tule olemaan ei, ei, ei, vaan ohjeistamme lasta siitä miten tulee toimia. "Älä seiso tuolilla" sijasta siis sanomme "tuolilla istutaan".

Lue lisää

Kyllä meillä lastenkodissa vaaditaan kasvatuksellista osaamista. Tosin puhumme nyt täysin eri asioista. Työskentelet erityislasten kanssa ja kun minä taasen huostaanotettujen huumenuorten parissa. Jos sanot nuorelle, että "tuolilla istutaan", minkä luulet olevan nuoren ensireaktio asiaan? Vastaus on melkein aina, että haista sinä vi..u. Suurin osa näistä nuorista ovat perheistä, joissa vanhemmat eivät ole osanneet komentaa ja pitää rajoja lapsilleen. Mutta kuten sanottu, jokainen tamplaa tyylillään....

Pipepo kirjoitti:

Kyllä meillä lastenkodissa vaaditaan kasvatuksellista osaamista. Tosin puhumme nyt täysin eri asioista. Työskentelet erityislasten kanssa ja kun minä taasen huostaanotettujen huumenuorten parissa. Jos sanot nuorelle, että "tuolilla istutaan", minkä luulet olevan nuoren ensireaktio asiaan? Vastaus on melkein aina, että haista sinä vi..u. Suurin osa näistä nuorista ovat perheistä, joissa vanhemmat eivät ole osanneet komentaa ja pitää rajoja lapsilleen. Mutta kuten sanottu, jokainen tamplaa tyylillään....

Lue lisää

Jaa, sinänsä ihan jo kasvatustieteen perusopinnot ovat ihan samat kaikille kasvatuksen alalla työskenteleville, ei suinkaan erilaiset tulevasta työskentelyalasta riippuen... Jos vi..n haistatus on milestäsi pahinta mitä nuori voi tehdä, niin ilmeisesti teillä ei mitään kovin pahoja nuoria ole?

Miksi muuten ihmeessä nämä huumenuoret ovat lastenkodissa? Sehän on mielenkiintyoista... Meneekö kunnilla jo niin huonosti, että päihdekuntoutukseen ei ole varaa?

... kirjoitti:

Jaa, sinänsä ihan jo kasvatustieteen perusopinnot ovat ihan samat kaikille kasvatuksen alalla työskenteleville, ei suinkaan erilaiset tulevasta työskentelyalasta riippuen... Jos vi..n haistatus on milestäsi pahinta mitä nuori voi tehdä, niin ilmeisesti teillä ei mitään kovin pahoja nuoria ole?

Miksi muuten ihmeessä nämä huumenuoret ovat lastenkodissa? Sehän on mielenkiintyoista... Meneekö kunnilla jo niin huonosti, että päihdekuntoutukseen ei ole varaa?

Lue lisää

En välitä enää jatkaa keskustelua kanssasi, koska sinulla ei näytä olevan elämän realiteeteistä mitään käsitystä. Voit ihan vapaasti kasvattaa lapsestasi ihan minkälaisen kusipään haluat.

Pipepo kirjoitti:

En välitä enää jatkaa keskustelua kanssasi, koska sinulla ei näytä olevan elämän realiteeteistä mitään käsitystä. Voit ihan vapaasti kasvattaa lapsestasi ihan minkälaisen kusipään haluat.

Lue lisää

Ahaa... ja näin sanoo ihminen joka hoitaa huumenuoria lastenkodissa ja joka pitää konstruktiivista kasvatusta samana kuin rajaton kasvatus, vaikka on opiskellut kasvatustieteitä... Minullakin itseasiassa on ollut tunne, että joltakin on todellisuus hukassa...

... kirjoitti:

Työskenetelen erityislasten aprissa ja toimii, toimii äärettömän hyvin.

Ikävää jos lastenkodissanne henkilökunnalta ei vaadita kasvatuksellista osaamista, edes sen vertaa, että varsinaisen vapaan kasvatuksen,. eli konstruktivismin perusidea olisi hallussa, vaan teillä työskentelee ihmisiä, jotka luulevat lapsen itsetuntoa korottavan kasvatuksen olevan rajatonta... Toivon, ettei lapseni tule koskaan olemaan lastenkodissanne, vaikka hänelle tervetuloa toivotitkin. Meillä osastotyössä ensimmäisiä asioita joita uusille työntekijöille painotetaan on, että kasvatamme (kasvatuksellista kuntoutusta siis) lapsia postiivisella otteella, emme kiinnitä huomiota epäonnistumisiin, vaan kiinnitämme huomion onnistumisiin ja vahvistamme niitä. Negatiivisuuden kehään, emme astu koskaan, eli puhe lapselle ei tule olemaan ei, ei, ei, vaan ohjeistamme lasta siitä miten tulee toimia. "Älä seiso tuolilla" sijasta siis sanomme "tuolilla istutaan".

Lue lisää

hiukan eri asiasta jo puhutaan kuin aloittajan juttu. Kiinnostaisi tietää että miten teillä toimitaan jos lapsi vaikka lyö toista lasta...

Olen lukenut kasvatustieteitä yliopistossa ja kyllähän noita kasvatusoppeja ja malleja on joka lähtöön. Sen verran kuitenkin maalaisjärjelläkin voi päätellä, että ei ole sitä yhtä ja ainoaa oikeaa tapaa. Kukin lapsi on yksilö ja perhe tai muu yksikkö, jossa lapsi elää, muodostaa oman yhteisön, jossa on tietynlainen toimintamalli. Eri ikäisillä lapsille pitää olla myös soveltavia menetelmiä, ei 2-vuotias osaa yhdistellä asioita mielessä kuten 10-vuotias. "tuolilla istutaan" käy isommalle, mutta pienelle lapselle ei ole välttämättä selviö se että tuolilla ei saisi seisoa.

Nimenomaan lapsen itsetuntoa kasvattaa se että epäonnistuminen jätetään huomioimatta ja onnistuminen huomioidaan. Mutta jos tarkoituksenmukainen/tiedostettu väärin toiminen jätetään huomioimatta niin silloin mennään kyllä metsään.

Otetaan käytännön keissi.
2-vuotias opettelee kuivaksi. Hän pissaa pottaa, tästä kehutaan. Pissa tulee housuun, ei toruta tästä. Lapsi oppii kuivaksi, mutta tekeekin niin että ottaa housut alas ja pissaa vaikka sohvalle (huomionhakua, tms.). Lapsi tietää tekevänsä väärin ja jos nyt jätetään tuo väärä tapa toimia huomioimatta, niin pirulle on annettu jo pikku sormi.

Asiat ei ole niin mustavalkoisia, vaan asioilla on aina kaksi puolta.

kokemus opettaa kirjoitti:

hiukan eri asiasta jo puhutaan kuin aloittajan juttu. Kiinnostaisi tietää että miten teillä toimitaan jos lapsi vaikka lyö toista lasta...

Olen lukenut kasvatustieteitä yliopistossa ja kyllähän noita kasvatusoppeja ja malleja on joka lähtöön. Sen verran kuitenkin maalaisjärjelläkin voi päätellä, että ei ole sitä yhtä ja ainoaa oikeaa tapaa. Kukin lapsi on yksilö ja perhe tai muu yksikkö, jossa lapsi elää, muodostaa oman yhteisön, jossa on tietynlainen toimintamalli. Eri ikäisillä lapsille pitää olla myös soveltavia menetelmiä, ei 2-vuotias osaa yhdistellä asioita mielessä kuten 10-vuotias. "tuolilla istutaan" käy isommalle, mutta pienelle lapselle ei ole välttämättä selviö se että tuolilla ei saisi seisoa.

Nimenomaan lapsen itsetuntoa kasvattaa se että epäonnistuminen jätetään huomioimatta ja onnistuminen huomioidaan. Mutta jos tarkoituksenmukainen/tiedostettu väärin toiminen jätetään huomioimatta niin silloin mennään kyllä metsään.

Otetaan käytännön keissi.
2-vuotias opettelee kuivaksi. Hän pissaa pottaa, tästä kehutaan. Pissa tulee housuun, ei toruta tästä. Lapsi oppii kuivaksi, mutta tekeekin niin että ottaa housut alas ja pissaa vaikka sohvalle (huomionhakua, tms.). Lapsi tietää tekevänsä väärin ja jos nyt jätetään tuo väärä tapa toimia huomioimatta, niin pirulle on annettu jo pikku sormi.

Asiat ei ole niin mustavalkoisia, vaan asioilla on aina kaksi puolta.

Lue lisää

tää vastaus oli tarkoitettu tuohon yo. vastausketjuun jossa "Pipepo" ja "..." keskustelee...

mm. tähän kommenttiin liittyen kiinnostaisi tietää että entä jos lapsi lyö toista
"Negatiivisuuden kehään, emme astu koskaan, eli puhe lapselle ei tule olemaan ei, ei, ei, vaan ohjeistamme lasta siitä miten tulee toimia. "Älä seiso tuolilla" sijasta siis sanomme "tuolilla istutaan". "

kokemus opettaa kirjoitti:

hiukan eri asiasta jo puhutaan kuin aloittajan juttu. Kiinnostaisi tietää että miten teillä toimitaan jos lapsi vaikka lyö toista lasta...

Olen lukenut kasvatustieteitä yliopistossa ja kyllähän noita kasvatusoppeja ja malleja on joka lähtöön. Sen verran kuitenkin maalaisjärjelläkin voi päätellä, että ei ole sitä yhtä ja ainoaa oikeaa tapaa. Kukin lapsi on yksilö ja perhe tai muu yksikkö, jossa lapsi elää, muodostaa oman yhteisön, jossa on tietynlainen toimintamalli. Eri ikäisillä lapsille pitää olla myös soveltavia menetelmiä, ei 2-vuotias osaa yhdistellä asioita mielessä kuten 10-vuotias. "tuolilla istutaan" käy isommalle, mutta pienelle lapselle ei ole välttämättä selviö se että tuolilla ei saisi seisoa.

Nimenomaan lapsen itsetuntoa kasvattaa se että epäonnistuminen jätetään huomioimatta ja onnistuminen huomioidaan. Mutta jos tarkoituksenmukainen/tiedostettu väärin toiminen jätetään huomioimatta niin silloin mennään kyllä metsään.

Otetaan käytännön keissi.
2-vuotias opettelee kuivaksi. Hän pissaa pottaa, tästä kehutaan. Pissa tulee housuun, ei toruta tästä. Lapsi oppii kuivaksi, mutta tekeekin niin että ottaa housut alas ja pissaa vaikka sohvalle (huomionhakua, tms.). Lapsi tietää tekevänsä väärin ja jos nyt jätetään tuo väärä tapa toimia huomioimatta, niin pirulle on annettu jo pikku sormi.

Asiat ei ole niin mustavalkoisia, vaan asioilla on aina kaksi puolta.

Lue lisää

Meillä ei ole toista lasta, meillä lapsi lyö, potkii ja puree meitä vanhempia. Kun käy päälle raivon vallassa, otan syliin ja pidän tiukasti kiinni. Jos tulee yllättäen, esim. sovalla istuessa raivostuu, en kerkeä huomta ennenkuin hampaat ovat jalassani, teen sen normaalin reaktion, karjaisen "ei perkele" tai "ai ei saa..." ja vetäsen jalan pois. Nämä tilanteet tulevat niin nopeasti, että siinä toimii refleksin omaisesti, ei siinä kasvatusmallejaan kerkeä miettiä. Mutta heti kun järki on kerennyt mukaan siirrytään kasvatukseen, raivokohtauksessa olevalle lapselle on ihan turha mitään yrittää opettaa tai kasvattaa, eli odotetaan raivon laantumista ja siirrytään elämässä eteenpäin. Jos kerkeän havaita, että lapsella raivo nousee, niin sitten alan mallittaa "sinua harmittaa, tule äidin sylkkyyn" tai "sinua sattui, anna äiti puhaltaa ja halitaan".

"ei 2-vuotias osaa yhdistellä asioita mielessä kuten 10-vuotias. "tuolilla istutaan" käy isommalle, mutta pienelle lapselle ei ole välttämättä selviö se että tuolilla ei saisi seisoa"

Hieno kommentti. Juuri siksi onkin erittäin tärkeää kertoa 2-vuotiaalle tuolin käyttötarkoituksesta, eli juurikin pienelle lapselle käy hyvin paljon. Jos sanotaan "tuolilla ei seistä", kaksivuotias on hyvin ymmällään; miksei muka seistä, seisonhan minäkin tällä hetkellä...

Itse miettisin syitä, miksi ihmeessä 2-vuotias pissasi sohvalle? Varmasti ihan kokeilun halusta, saadakseen tietää oliko se oikein vai väärin. Kun toiminta jätetään noteeraamatta, lapsi saa kuvan, että ei kannattanut, sillä jos pissaan potalle, saan kehuja, nyt minun hieno pissani ei saanut aikaan yhtään mitään...

kokemus opettaa kirjoitti:

tää vastaus oli tarkoitettu tuohon yo. vastausketjuun jossa "Pipepo" ja "..." keskustelee...

mm. tähän kommenttiin liittyen kiinnostaisi tietää että entä jos lapsi lyö toista
"Negatiivisuuden kehään, emme astu koskaan, eli puhe lapselle ei tule olemaan ei, ei, ei, vaan ohjeistamme lasta siitä miten tulee toimia. "Älä seiso tuolilla" sijasta siis sanomme "tuolilla istutaan". "

Lue lisää

Ja jos tarkoitit mitä teemme töissä, jos lapsi käy toisen päälle, meillä on käytössä HFR ja holding.

Jos kyse on yksittäisestä lyönnsitä,e li lapsi ei siis saa raivaria, jolloin turvaamis-ja suojaamistoimenpiteet tulevat kysymykseen, niin lyönnin jälkeen ohjeistetaan sosiaalisentarinan tai jos lapsi ymmärtää puhetta, sanallisen ohjeistamisen avulla anteeksi pyytäminen.

ja noiden molempien jälken paneudutaan syihin; mikä aiheutti lyönnin/kohtauksen mitä on tehtävissä, ettei toistu. Näissä jälkipuinneissa ei ole yleensä lapsi mukana, koska meidän lasten kapasiteetti ei riitä itse kertomaan syitään, vaan aikuiset jotka olivat läsnä joutuvat arvioimaan tilanteen. Usein taustalla on esimerkiksi aistiyliherkkyys ja toinen lapsi on "lyönyt yli sietokyvyn" esimerkiksi pitämällä korkean äkuillisen äänen. Tällöin toimenpiteet jatkossa tulee olemaan tyyliin kuulosuojaimet leikkitilanteisiin lyöneeelle lapselle tai hänen aistiensa tehostettua siedättämistä.

... kirjoitti:

Ja jos tarkoitit mitä teemme töissä, jos lapsi käy toisen päälle, meillä on käytössä HFR ja holding.

Jos kyse on yksittäisestä lyönnsitä,e li lapsi ei siis saa raivaria, jolloin turvaamis-ja suojaamistoimenpiteet tulevat kysymykseen, niin lyönnin jälkeen ohjeistetaan sosiaalisentarinan tai jos lapsi ymmärtää puhetta, sanallisen ohjeistamisen avulla anteeksi pyytäminen.

ja noiden molempien jälken paneudutaan syihin; mikä aiheutti lyönnin/kohtauksen mitä on tehtävissä, ettei toistu. Näissä jälkipuinneissa ei ole yleensä lapsi mukana, koska meidän lasten kapasiteetti ei riitä itse kertomaan syitään, vaan aikuiset jotka olivat läsnä joutuvat arvioimaan tilanteen. Usein taustalla on esimerkiksi aistiyliherkkyys ja toinen lapsi on "lyönyt yli sietokyvyn" esimerkiksi pitämällä korkean äkuillisen äänen. Tällöin toimenpiteet jatkossa tulee olemaan tyyliin kuulosuojaimet leikkitilanteisiin lyöneeelle lapselle tai hänen aistiensa tehostettua siedättämistä.

Lue lisää

on aivan eri asia kasvattaa lasta, jolla on tarkkaivaisuushäiriö, aistiyliherkkyys tai jokin muu kehityshäiriö ja se vielä vaikeutuu, jos lapsi on laitoshoidossa, jossa ärsykkeitä on paljon ja ei ole sitä aitoa äidin ja lapsen välistä tunnesidettä.

Tässä ketjussa on kyse ihan vaan uhmaikäisen kasvattamisesta kotioloissa. Itsellä on kotona ollut käytössä sylihoito, jos lapsi selvästi menettää otteen omista tunteistaan. Se kyll toimii kotonakin.

Tuo "ooh.... katsoppas ja tässä näin, ooh" voivottelu menee kyll yli hilseen, ikävä kyllä.

... kirjoitti:

Ahaa... ja näin sanoo ihminen joka hoitaa huumenuoria lastenkodissa ja joka pitää konstruktiivista kasvatusta samana kuin rajaton kasvatus, vaikka on opiskellut kasvatustieteitä... Minullakin itseasiassa on ollut tunne, että joltakin on todellisuus hukassa...

Lue lisää

Nimerkki "..." kirjoittaa täällä kihkeästi oman näkemyksensä puolesta. Ajattelin asioista täysin samalla tavoin kuin sinä, mutta yli 10-vuotta sitten. Juuri positivinen kasvattaminen oli minunkin juttuni. En edes halunnut kuulla muista kasvatusmenetelmistä. Nyt toivon, että kunpa en olisi ollut niin sinisilmäinen asioiden suhteen. Meillä kaikki sujui kotona oikein hyvin, kunnes tyttö täytti 13-vuotta. Huomasin, että yläasteelle mentäessä asiat muuttuivat täysin. Koulu ei enää kiinnostanut ja mielenkiinto keskittyi vai "hengaamiseen". Viikonloppuisin tyttöä ei paljon kotona näkynyt. Yritin epätoivoisesti keskustella tytön kanssa asioista, mutta mikään ei auttanut. Aikaa kului ja sain soiton sairaalasta. Rakas pieni lapseni oli ottanut yliannostuksen huumeita.

Kävin keskusteluja tyttöni ja ammatti-ihmisten kanssa. Tyttäreni oli vahvasti sitä mieltä, että miksi hänen pitäisi teitä kuunnella. Ei minua ole koskaan kotonakaan kielletty. Järkytyin aivan suunnattomasti. En pysty edes kuvailemaan sitä pahan olon tunnetta.

Tyttäreni oli salaa minulta käyttänyt huumeita jo vuoden verran. Hän pääsi vieroitukseen. Viimein tyttö kotiutui ja jatkoi koulua. Kaikki kuitenkin kääntyi täysin päälaelleen. Koulunkäynnistä ei tullut yhtään mitään, koska tyttöä ei saannut "komentaa". Jouduin tekemisiin sosiaalihollon kanssa ja tyttö huostaanotettiin. En edes jaksa tässä kertoa, mitä kaikkea tyttö loppuen lopuksi tekikään.

Ymmärrän hyvin nimimerkillä "Pipepo" kirjoitetun tekstin. Minä olen juuri se vanhempi, joka en opettanut lapselleni minkäänlaisia rajoja ja kieltoja. Tiedän tarkkaan, mistä "Pipepo" puhuu. En tiedä, tulenko koskaan saamaan lastani kokonaan takaisin kotiin. Nyt ymmärrän, kuinka vaikeaa on yrittää opettaa 13-vuotiaalle rajoja ja kieltoja.

Epätoivoinen äityli kirjoitti:

Nimerkki "..." kirjoittaa täällä kihkeästi oman näkemyksensä puolesta. Ajattelin asioista täysin samalla tavoin kuin sinä, mutta yli 10-vuotta sitten. Juuri positivinen kasvattaminen oli minunkin juttuni. En edes halunnut kuulla muista kasvatusmenetelmistä. Nyt toivon, että kunpa en olisi ollut niin sinisilmäinen asioiden suhteen. Meillä kaikki sujui kotona oikein hyvin, kunnes tyttö täytti 13-vuotta. Huomasin, että yläasteelle mentäessä asiat muuttuivat täysin. Koulu ei enää kiinnostanut ja mielenkiinto keskittyi vai "hengaamiseen". Viikonloppuisin tyttöä ei paljon kotona näkynyt. Yritin epätoivoisesti keskustella tytön kanssa asioista, mutta mikään ei auttanut. Aikaa kului ja sain soiton sairaalasta. Rakas pieni lapseni oli ottanut yliannostuksen huumeita.

Kävin keskusteluja tyttöni ja ammatti-ihmisten kanssa. Tyttäreni oli vahvasti sitä mieltä, että miksi hänen pitäisi teitä kuunnella. Ei minua ole koskaan kotonakaan kielletty. Järkytyin aivan suunnattomasti. En pysty edes kuvailemaan sitä pahan olon tunnetta.

Tyttäreni oli salaa minulta käyttänyt huumeita jo vuoden verran. Hän pääsi vieroitukseen. Viimein tyttö kotiutui ja jatkoi koulua. Kaikki kuitenkin kääntyi täysin päälaelleen. Koulunkäynnistä ei tullut yhtään mitään, koska tyttöä ei saannut "komentaa". Jouduin tekemisiin sosiaalihollon kanssa ja tyttö huostaanotettiin. En edes jaksa tässä kertoa, mitä kaikkea tyttö loppuen lopuksi tekikään.

Ymmärrän hyvin nimimerkillä "Pipepo" kirjoitetun tekstin. Minä olen juuri se vanhempi, joka en opettanut lapselleni minkäänlaisia rajoja ja kieltoja. Tiedän tarkkaan, mistä "Pipepo" puhuu. En tiedä, tulenko koskaan saamaan lastani kokonaan takaisin kotiin. Nyt ymmärrän, kuinka vaikeaa on yrittää opettaa 13-vuotiaalle rajoja ja kieltoja.

Lue lisää

Ahaa... haluat siis ekrtoa,e ttä tyttäresi käytti huumeita, koska äiti ei koskaan sanonut,e ttä huumeita ei saa käyttää?

Kannattaisiko kuitenkin enemmän miettiä sitä miksi ihmeessä tyttäresi alkoi käyttämään huumeita?

Et voi syyttää sitä, että et koskaan kieltänyt, koska eihän tyttäresi varmaan ole koskaan raiskannut koiraakaan, vaikkei sinulle ehkä ole tullut mieleen kieltää häntä raiskaamasta. tai jos olet kieltänyt ja tyttäresi ei siksi ole niin tehnytkään, niin jotain muuta (miksei ole koskaan syönyt hiirimattoa, miksei ole koskaan sytyttänyt autotallia tuleen...) Yleensä se on niin, että olit kieltänyt tai et, lapsi kokeilee silti omia yksilöllisiään juttujaa. Miten ne jutut vaikuttavat lapseen on sitten itsetunnon asia ja siihen (itsetuntoon) voit kasvatuksella vaikuttaa.

... kirjoitti:

Ahaa... haluat siis ekrtoa,e ttä tyttäresi käytti huumeita, koska äiti ei koskaan sanonut,e ttä huumeita ei saa käyttää?

Kannattaisiko kuitenkin enemmän miettiä sitä miksi ihmeessä tyttäresi alkoi käyttämään huumeita?

Et voi syyttää sitä, että et koskaan kieltänyt, koska eihän tyttäresi varmaan ole koskaan raiskannut koiraakaan, vaikkei sinulle ehkä ole tullut mieleen kieltää häntä raiskaamasta. tai jos olet kieltänyt ja tyttäresi ei siksi ole niin tehnytkään, niin jotain muuta (miksei ole koskaan syönyt hiirimattoa, miksei ole koskaan sytyttänyt autotallia tuleen...) Yleensä se on niin, että olit kieltänyt tai et, lapsi kokeilee silti omia yksilöllisiään juttujaa. Miten ne jutut vaikuttavat lapseen on sitten itsetunnon asia ja siihen (itsetuntoon) voit kasvatuksella vaikuttaa.

Lue lisää

Ei raiskannut koiraa ei. Mutta se itsetunto vaurioitui niin pahasti, kun tyttäreni kohtasi kieltoja ja negatiivisuutta. Hautasin hänet haudan lepoon viime talvena, joten minun ei kannata enää miettiä sitä, miksi hän alkoi käyttämään huumeita....

erittäin hyvä poitti. Kuten aiemminkin sanonut rakkaudella hyvää tulee, silloin ei tule mieleenkään pohtia mitään rankaisu keinoja, negatiivisten asioiden toiselle tuottamine kun ei rakkastamisen työhön kuulu.

Konstruktiovismi ja behaviorismi ovat esillä, koska ovat suomessa ennen vallalla ollut ja nykyinen oppimisnäkemys.

juu, oma tapa ei ole varmasti maailman paras, mutta konstruktionismi noista nyt sattuu olemaan se tällä hetkellä vallitseva, kunnes uusia oppimisen malleja tulee.

... kirjoitti:

erittäin hyvä poitti. Kuten aiemminkin sanonut rakkaudella hyvää tulee, silloin ei tule mieleenkään pohtia mitään rankaisu keinoja, negatiivisten asioiden toiselle tuottamine kun ei rakkastamisen työhön kuulu.

Konstruktiovismi ja behaviorismi ovat esillä, koska ovat suomessa ennen vallalla ollut ja nykyinen oppimisnäkemys.

juu, oma tapa ei ole varmasti maailman paras, mutta konstruktionismi noista nyt sattuu olemaan se tällä hetkellä vallitseva, kunnes uusia oppimisen malleja tulee.

Lue lisää

tässä ketjussa on kuitenkin alkujaan kyse 2-vuotiaasta uhmaikäisestä eikä koululaisista. Konstruktiovisimin yksi kulmakivi on oppilaan oma motiivi oppimiseen ja harvemmin uhmakäyttäytyvä lapsi tätä motiivia omaa siinä hetkessä kun asiaan pitää puuttua...

Kyllähän lapsen pitää saada olla lapsi ja aikuisen pitää tukea lasta ja antaa eväät tasapainoiseen elämään. Ei sitä kirjoista eikä teorioista opi, vaikka termit olisikin hallussa. Ja eikö lapsen olisi parempi saada rakkailta ihmisiltäkin negatiivista palautetta ja oppia että silläkin on tarkoituksensa eikä se tee hänestä sen huonompaa tai vähempi rakastettavaa. Kyllä muutoin voi tulla karu totuus kun kodin ulkoipuoliseen elämään joutuu, siellä kun ei pumpulissa pidetä.

Mielestäni rakkaus lasta kohtaan tarkoittaa myös rajojen asettamista ja jos rajat ylitetään ja siitä ei seuraa mitään, niin lapsi oppii vääränlaisen käyttäytymismallin (=rajoilla ja säännöillä ei ole virkaa).

Rajat on myös lapsen turvaksi ja turvallisuuden tunteen lisäämiseksi. Liian iso vastuu sysätään tuon ikäiselle, jos lapsen pitää itseohjautuvasti kasvaa ja kehittyä rajoja rikkomatta...

Ja vankka mielipiteeni on että kyllä moni asia menee perille vasta kokemuspohjaisen erheen kautta, myös meillä aikuisilla. Oppia ikä kaikki:)

PS: Monet opettajat (erityisesti ala-asteella) ovat ilmaisseet huolensa siitä että on valloillaan vapaa konsruktiovismi tyylinen kotikasvatus ja nämä lapset eivät sitten sopeuvu kovin helpolla isoihin luokkiin. Vaikka kuinka mennään kohti yksilöllistä ja yksilölähtöistä opetusta niin edelleen ryhmät on suuria ja kunkin tulee odottaa vuoroaan eikä "minulle kaikki tässä ja nyt" ajattelutapa sovi.

jenjinjen kirjoitti:

tässä ketjussa on kuitenkin alkujaan kyse 2-vuotiaasta uhmaikäisestä eikä koululaisista. Konstruktiovisimin yksi kulmakivi on oppilaan oma motiivi oppimiseen ja harvemmin uhmakäyttäytyvä lapsi tätä motiivia omaa siinä hetkessä kun asiaan pitää puuttua...

Kyllähän lapsen pitää saada olla lapsi ja aikuisen pitää tukea lasta ja antaa eväät tasapainoiseen elämään. Ei sitä kirjoista eikä teorioista opi, vaikka termit olisikin hallussa. Ja eikö lapsen olisi parempi saada rakkailta ihmisiltäkin negatiivista palautetta ja oppia että silläkin on tarkoituksensa eikä se tee hänestä sen huonompaa tai vähempi rakastettavaa. Kyllä muutoin voi tulla karu totuus kun kodin ulkoipuoliseen elämään joutuu, siellä kun ei pumpulissa pidetä.

Mielestäni rakkaus lasta kohtaan tarkoittaa myös rajojen asettamista ja jos rajat ylitetään ja siitä ei seuraa mitään, niin lapsi oppii vääränlaisen käyttäytymismallin (=rajoilla ja säännöillä ei ole virkaa).

Rajat on myös lapsen turvaksi ja turvallisuuden tunteen lisäämiseksi. Liian iso vastuu sysätään tuon ikäiselle, jos lapsen pitää itseohjautuvasti kasvaa ja kehittyä rajoja rikkomatta...

Ja vankka mielipiteeni on että kyllä moni asia menee perille vasta kokemuspohjaisen erheen kautta, myös meillä aikuisilla. Oppia ikä kaikki:)

PS: Monet opettajat (erityisesti ala-asteella) ovat ilmaisseet huolensa siitä että on valloillaan vapaa konsruktiovismi tyylinen kotikasvatus ja nämä lapset eivät sitten sopeuvu kovin helpolla isoihin luokkiin. Vaikka kuinka mennään kohti yksilöllistä ja yksilölähtöistä opetusta niin edelleen ryhmät on suuria ja kunkin tulee odottaa vuoroaan eikä "minulle kaikki tässä ja nyt" ajattelutapa sovi.

Lue lisää

Tuota... Konstruktiovismi ja behabviorismi pelkästään koulumaailmasa vai? ne on kuitenkin oppimisen mallit,eli selittävät sitä kuinka olento oppii. Kasvatuksen kautta tapahtuva kasvaminen on oppimista, kuntoutuminen on oppimsita jne... Myös esim. koirien ja kanojen, kuten kaikkien muidenkin eläinten kohdalla puhutaan samoista oppimisen malleista, eikä ne ole suinkaan mitään ihmisten koulumaailma juttuja.

Mä en tiedä mistä puhutaan kun puhutaan, että joku ei asettaisi rajoja lapselle. Aloituksen lapsen kohdalla puhutaan kuitenkin vain tietyistä ongelmatilanteista. Tuskin, jos aloittaja alkaisi kohtaamaan arjen ongelma tilanteet, kuten ruokapöydässä mukin kaatamisen eritavoin kuin miettimällä rankaisuja, hän sentään lapsensa elämästä rajoja alkaisi viedä mihinkään? Jokaisessa perheessähän on rajansa ja silloin kun lapsi naputtelee niitä rajoja ja pyrkii niistä yli, silloin on paikka joko postiivisesti vahvistaa lasta tai rangaista, tarkoituksena, että lapsi asettuu taas niiden rajojen sisäpuolelle.. Tässä keskustelussa on tullut esiin mm. sohvilla seisominen. Jossakin perheessä raja menee siinä, että lapsi ei saa seistä sohvalla. Meillä taas lapsi saa juosta ja pomppia sohvalla, se ei meitä häiritse pätkän vertaa. Kuitenkin tuo rajan koetteleminen, jota lapsi tekee perheissä joissa ei saa seistä sohvalla, voidaan ratkaista joko sillä, että kun lapsi käyttätyy sohvalla asiallisesti, lasta kehutaan ja ylistetään tai sitten voidaan kiinnittää huomiota vain siihen kun lapsi tekee väärin, eli seisoo sohvalla.

Mutta olet ilmeisesti jo todennut, että se kieltäminen ei auta, jos tämä on teillä ongelmana edelleen?

Kannattaisiko kokeilla muuta tyyliä?

... kirjoitti:

Mutta olet ilmeisesti jo todennut, että se kieltäminen ei auta, jos tämä on teillä ongelmana edelleen?

Kannattaisiko kokeilla muuta tyyliä?

Ja kukako on sanonut ette meillä positiiviata palautetta anneta kunasiat menee niinkuin pitää? Tämä ei siltikään meidän perheessä tarkoita sitä, etteikö toista satuttavaa lasta kielletä. Kummassakaan, ei positiivisessa tai negatiivisessa palautteessa silti heittäydytä ihan överiksi ja kiljuta ja hypitä riemusta kun autoilla ajetaan pitkin lattiaa, kuten kuuluisi. Myöskään nämä jäähyt eivät kauaa kestä, mietitään hetken mikä meni vikaan ja jatketaan elämää eteenpäin. Ja kuten olen todennut jo aiemmin, kyllä täällä on ensiksi yrtetty hyvällä, mutta ku siitä ei apua ollut niin yritetään pahalla sitten, jos tätä siksi haluaa nimittää.

llarppa kirjoitti:

Ja kukako on sanonut ette meillä positiiviata palautetta anneta kunasiat menee niinkuin pitää? Tämä ei siltikään meidän perheessä tarkoita sitä, etteikö toista satuttavaa lasta kielletä. Kummassakaan, ei positiivisessa tai negatiivisessa palautteessa silti heittäydytä ihan överiksi ja kiljuta ja hypitä riemusta kun autoilla ajetaan pitkin lattiaa, kuten kuuluisi. Myöskään nämä jäähyt eivät kauaa kestä, mietitään hetken mikä meni vikaan ja jatketaan elämää eteenpäin. Ja kuten olen todennut jo aiemmin, kyllä täällä on ensiksi yrtetty hyvällä, mutta ku siitä ei apua ollut niin yritetään pahalla sitten, jos tätä siksi haluaa nimittää.

Lue lisää

Kannattaisiko yrittää kvoemmin postiivista? Totuushan on kuitenkin, että kaksi vuotias lapsi ei ymmärrä syy-seuraussuhdetta, vaan tekee sen mitä kokee sillä hetkellä palkitsevaksi, ilman että kykenee käsittämään mitä seurauksia voi tulla. Jos teillä vauva kiljuu riemusta kun autot lentelee, nin se on sitä välitöntä palautetta mitä lapsi saa ja ei siksi ymmärrä tekevänsä väärin, koska hänelle koko ajan joku vahvistaa, että tämä on kannattava, jatka toki vain...

Jos lapsi viedään jäähylle,s e yhdistyy siihen,e tä äiti tai isä puuttui leikkiin, otti ja kantoi pois paikalta ja jätti itsekseen, mikä on epämiellyttävää lapsesta. Seuraavan kerran leikkiesä lapsi ei tajua, että autoja ei saisi heittää, koska veli edelleen antaa heittelystä vain positiivista palautetta. Kun äiti tulee paikalle, äiti tulee taas pilaamaan leikin...