Geelikynnet ilmaantuu nopeasti

Propleema

Olen tehnyt 1,5 vuotta itseoppineena geelikynsiä Nubar- merkkisellä 1-vaihegeelillä, lähinnä itselleni ja joskus muutamalle kaverilleni. Ongelmana on, että itselläni geeli ei pysy, vaan alkaa ilmaantumaan kynsinauhasta pahimmillaan jo samana päivänä laitosta. Kynnet teen seuraavasti:

1. Pesen kädet kynsiharjan kanssa huolellisesti. Annan käsien kuivua kuivaksi
2. Desinfioin kädet ja kynnet
3. Poistan varovasti kiillon kynnen pinnasta, harjaan pölyn pois ja puhdistan kynnen
4. Desin haihduttua kokonaan levitän nestemäisen prepin kuivattamaan kynnen
5. Prepin kuivettua n 1min levitän nestemäisen primerin ja annan olla 1min
6. Levitän "pohjakerroksen" geeliä joka kynteen, sitten uuniin 2 minuutiksi
7. Seuraavana muotoilen: reunoilta, kärjestä ja kynsinauhasta ohueksi, sivulta katsottuna kynsi kohoaa keskelle hieman korkeammaksi ja laskee kohti kärkeä ohueksi. Edestä katsottuna kynsi on tasaisen ohut ja kauniin kaareva. Tähän voi joskus mennä muutama kerros geeliä. Taas uuniin 2min
8. Poistan tahmean kerroksen ja viilaan mahdolliset epätasaisuudet pois ja katson, että muoto on hyvä, ei liian litteä eikä myöskään mikään pallo kynnen päällä
9. Harjaan pölyt pois ja pyyhin desillä kynnen puhtaaksi. Annan desin haihtua.
10. Päälle ohut kerros geeliä viimeistelemään. Uuniin reiluksi 2 minuutiksi.
11. Pyyhin tahman pois ja levitän UV-viimeistelylakan ja vielä kierros uunissa.

Huolehdin aina, ettei geeli tai UV-lakka pääse valumaan iholle missään kohtaa, ei kynsinauhoilla eikä kynnen reunoilla. Olen pistänyt tämän ilmautumisen kokemattomuuden piikkiin, mutta esim ystäväni kynsissä geeli kestää 3 viikkoa lähes kokonaan ilmautumatta, tai ilmautuneita kohtia on kynsinauhan päässä n 1-2 milliä. Kynteni ovat luonnostaan aika ohuet ja "kosteat". Öljyän kynsiäni pienellä määrällä kynsiöljyä päivittäin. Onko vika silti tekniikassani, vai ovatko omat kynteni enemmänkin akryylikynsimateriaalia. Haluan tästä ilmautumisesta ja tyvestä irtoilevasta geelistä eroon, sillä se ei ole hygieenistä, ja haluan, että kynteni kestävät kauniina pidempään kuin 2 päivää!

Mikäli akryylikynnet olisivat parempi vaihtoehto kynsilleni, osaatteko suositella hyviä tuotesarjoja? Olisi ihanaa mennä koulutukseen, mutta opiskelijana minulla ei vain ole varaa siihen vielä.

9

6624

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ntech

      Miksi laitat kynsiin öljyä? Yleensä ilmaantumisen syy on siinä, että materiaali on liian lähellä kynsinauhaa tai että reunat ovat liian paksut tai kynnet ovat aivan liian pitkät kokemattomattomalle pitäjälle. Jos omat kyntesi ovat kosteat niin älä ruoki sitä kosteutta sillä että lisäät kynsinauhaöljyä. Joillain pysyy akryylit paremmin ja toisella geelit.

    • Propleema

      Öljyän kynsiä pitääkseni kynsinauhat kunnossa. Tuo mainitsemasi öljyn aiheuttama kosteus olisi todella looginen syy, mutta joskus minulla on kynsien teon jälkeen ollut kuukausikin välissä etten käytä öljyä ollenkaan ja silti ilmautuu samaa vauhtia :( Toki mikäli oma kynteni geelin alla on kosteaa sorttia, niin sekin voi olla kai syynä.. Olen myös ollut hyvin huolellinen kynsinauhan ja geelin "turvavälin", sekä muotoilun kanssa, ja olen tottunut elämään paljon pidempienkin kynsien kanssa ilman ongelmia kolhimisesta tai taittumisesta.

    • faerieee_

      Yhden suuren virheen teet siinä, ettet puhdista kynsinauha-aluetta (ainakaan ton mukaan). Pesun jälkeen sun pitäisi kaivaa esille manikyyrityökalu, työnnellä kynsinauhat taakse ja "rapsutella" sillä manikyyrityökalulla koko kynsinauha-alue puhtaaksi. Kynsinauhat kasvaa aina jonkun verran kiinni kynteen ja sitä ihoa jää näin ollen hieman kynteen kiinni kun työntää nauhat taakse. Lisäksi kynsinauha-alueelle jää tosi helposti likaa, koska se lika pääsee meneen kynsinauhojen alle jos ne on jostakin kohtaa irti kynnestä. Niinpä sinne kynsinauha-alueelle jää muhiin lika ja rasva.

      En tiedä mitä tarkoitat tuolla nestemäisellä prepillä, mutta onkohan kyse aineesta missä on pääasiassa asetonia ja alkoholia? Asetoni alkoholi sekotus (liikkuu eri merkeillä eri nimillä, mutta esim. CND Brisassa nimellä scrub) pitäisi laittaa vanulappuun ja sillä tulisi hinkata kynnen pintaa n. 10 sekunnin ajan, jotta siitä poistuu kaikki mahdollinen lika ja rasva. Scrubbaus pitäis tehdä siinä vaiheessa, kun kynnelle tulee seuraavaksi primer. Scrubbauksen jälkeen kynteen ei saa enää koskea sormin, jotta siihen ei mene rasvaa.

      Itse käytän tota scrubia edelleen vaikken enää Brisalla kynsiä teekään, koska olen huomannut sen tosi tehokkaaksi ja hyödylliseksi aineeksi ja vaiheeksi. Kaikissa sarjoissa tuollaista ainetta ei vissiin edes ole, mutta kynsiä ei voi koskaan ylipuhdistaa rakennekynsien teossa ja työvaiheen voi lisätä vaikkei sitä sarjan ohjeissa opastetakaan.

    • Propleema

      Kiitos todella hyvästä vastauksesta!
      Työnnän kyllä kynsinauhat taakse ja katson, ettei niistä jäänyttä ihoa ole kynnellä. En kyllä kuitenkaan ole käsitellyt manikyyrityökalulla kynsinauhojen aluetta.. Voiko jo pelkästään tämä aiheuttaa ison ilmaantumisen? Tuo nestemäinen prep on tarkoitettu kynnen pinnan kuivattamiseen puhdistuksen jälkeen.

    • 2

      Nubarilla on varmasti olemassa myös primer joka laitetaan kynnelle prepin jälkeen. Primer parantaa geelin kiinnittymistä kynteen ja ehkäisee ilmaantumista. Itse laitan "pohjakerrokseen" hyvin ohuesti geeliä ja kovetan 30s (42w uuni, 9w uunillakin 1min riittää). Geeliä ei tulisi kovettaa liian kauan, joidenkin merkkien geelit saattavat hieman haurastua tästä. Seuraavien geelikerrosten ei tulisi ylittää missään vaiheessa tätä "pohjakerrosta". Toivottavasti tästä oli apua.

    • Propleema

      Kiitos vastauksesta! Tuolla ylhäällä ensimmäisessä viestissäni kohdassa 5 mainitsinkin primerin käytöstä. Olen kokeillut myös lyhyempiä kovetusaikoja rakennus- ja muotoilukerroksiin..

    • Kynneli66

      Itselläni oli tuo ilmaantumisongelma aiemmin, kun kävin teetättämässä kynteni ammattilaisilla. Kävin 3-4 kertaa samalla tekijällä ja yritettiin ratkoa sitä ilmaantumisongelmaa. Lopulta kyllästyin maksamaan huonosti pysyvistä kynsistä. Mietin luopuako kokonaan geelikynsistä vai kokeilenko tehdä itse? Tilasin kamat Saksasta (Nailarteurodiscount) ja aloin räpeltämään itse kynteni ja siihen loppui ilmaantumisongelmat!
      Mitään en noista geelimerkeistä ymmärrä, mutta oletko kokeillut muita geelimerkkejä? Itse teen 3-vaihegeeleillä ja välillä menee myös lähelle kynsinauhaa, mutta siitä huolimatta ei geeli ilmaannu. En tiedä, mitä osaan tehdä paremmin kuin ammattilaiset, kun geelit pysyy? Tässä ei ole tarkoitus haukkua ammattilaisia, olen vaan tuota pysyvyyttä kovasti miettinyt. Olisi ihanaa teetättää nuo kynnet, mutta en halua maksaa nopeasti ilmaantuvista kynsistä.

    • Laura..........

      Itselläni on ollut samoja ongelmia, kynsinauhojen alueen puhdistus on erittäin tärkeää, esimerkiksi kynsinauhaveden kanssa (ei pakollinen) metallisella tai muovisella kynsitikulla kaiken mahdollisen ylimääräisen kynsinauhojen aiheuttaman mönjän pois saaminen on ehdotonta, tee työ huolella varsinkin kynsien reunoilta ennen kynnen karhentamista. Mikäli se ei auta suosittelen ostamaan ns. alustusgeelin esim kynsitarvike.fi myydään alustusgeelejä jotka on erikseen tehty estämään rasvaisten ja uurteisten kynsien ilmaantumista (sopii niin 1 kuin 3- vaiheisten geelien kanssa) ko. aine on auttanut monia asiakkaitani joilla on luonnostaan öljyinen kynnenpinta tai erittäin uurteinen kynsipeti.
      Kokeile mikä toimii parhaiten!

      • --------------------

        Synnytin lapsen ja minulla ei ole enää aikaa työskennellä. Voin myydä paljon erilaisia koristeita, geelejä ja kaikki mitä tarvitset kynsitekniikkaan (mm. lamppu, tipit, muotit, viilat, etc.)
        Jos joku olisi kiinnostunut - tämä on mun email: [email protected]


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      31
      5836
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      39
      3842
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      183
      3333
    4. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      12
      2778
    5. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      29
      2242
    6. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      2197
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      162
      1906
    8. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      18
      1535
    9. Terveiset kaivatullesi

      kesän aluksi tähän ketjuun.
      Ikävä
      105
      1372
    10. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      25
      1263
    Aihe