Onko normaalia?

Olen aina suolen tyhjennyksen jälkeen erittäin voipunut ja unelias.

Normaalisti kun tunnen että paine kasvaa peräaukon sulkijalihasta vastaan lähes räjähtämispisteeseen niin ryntään juuri ja juuri ajoissa pöntölle.

Mutta asiaan.
Ensin tulee anuksestani pyttyyn ruskeaa ja melko kiinteää tavaraa, siis yleensä. Sitten jossain vaiheessä peräeritteen väri muuttuu keltaisemmaksi ja koostumus nestemäisemmäksi. Lopulta kuuluu voimakasta suhinaa ja se kuulostaa aivan siltä kuin varpusparvi lähtisi kohti etelää ensimmäisten yöpakkasten nipistellessä perseenposkia .

Mutta mutta. Tässä vaiheessa olen jo pytyllä istuessani niin voipunut että kaadun pytyltä lattialle ja viimeinen muistikuvani ja kuulohavaintoni ennen rasitussammumista on että rectumini pitää samanlaista loppupärinää kuin 3-hevosvoimainen Johnson perämoottorini kun siitä on katkaistu sytytys.

Käytän vessassa kypärää koska pääni osuu toistuvasti kaatuessani vessanoveen. Valitettavasti oven sisäpuoli on mennyt rikki.

Olen yrittänyt pysyä hereillä pytyllä istuessani laulamalla Dannyn ja Armin "tahdon olla sulle hyvin hellä" mutta valitettavasti sekään ei ole tepsinyt.
5182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei tuo nyt aivan normaalia ehkä ole...

Äänestä

Mielestäni ihan normaalia, aikakin Kittilässä.

Äänestä

Kyllä normaalilta kuulostaa. Mikä on haju ?, voitko kertoa. Tuo pyörtyily viittaa kaasuun jota erität ja se aiheuttaa hapen syrjäytymisen ilmasta, ilmeisesti metaanikaasua.

Äänestä
  • Jos on noita ulostus yms. ongelmia, niin kirjoittele tuonne lääkäripalstoille.Siellä voi kysyä lääkäreiltä neuvoa noihin asioihin. Täällä keskusteluketjuissa on niin tavallista väkeä, jottei ne ymmärrä noista asioista mitään.

    Äänestä

  • Mene lääkäriin kirjoitti:

    Jos on noita ulostus yms. ongelmia, niin kirjoittele tuonne lääkäripalstoille.Siellä voi kysyä lääkäreiltä neuvoa noihin asioihin. Täällä keskusteluketjuissa on niin tavallista väkeä, jottei ne ymmärrä noista asioista mitään.

    Mielestäni aloittaja ei ole ongelmansa kanssa yksin täällä Kittilässä. Voisi harkita jopa vertaistukiryhmän perustamista tänne.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


flatus pro kirjoitti:

Olen aina suolen tyhjennyksen jälkeen erittäin voipunut ja unelias.

Normaalisti kun tunnen että paine kasvaa peräaukon sulkijalihasta vastaan lähes räjähtämispisteeseen niin ryntään juuri ja juuri ajoissa pöntölle.

Mutta asiaan.
Ensin tulee anuksestani pyttyyn ruskeaa ja melko kiinteää tavaraa, siis yleensä. Sitten jossain vaiheessä peräeritteen väri muuttuu keltaisemmaksi ja koostumus nestemäisemmäksi. Lopulta kuuluu voimakasta suhinaa ja se kuulostaa aivan siltä kuin varpusparvi lähtisi kohti etelää ensimmäisten yöpakkasten nipistellessä perseenposkia .

Mutta mutta. Tässä vaiheessa olen jo pytyllä istuessani niin voipunut että kaadun pytyltä lattialle ja viimeinen muistikuvani ja kuulohavaintoni ennen rasitussammumista on että rectumini pitää samanlaista loppupärinää kuin 3-hevosvoimainen Johnson perämoottorini kun siitä on katkaistu sytytys.

Käytän vessassa kypärää koska pääni osuu toistuvasti kaatuessani vessanoveen. Valitettavasti oven sisäpuoli on mennyt rikki.

Olen yrittänyt pysyä hereillä pytyllä istuessani laulamalla Dannyn ja Armin "tahdon olla sulle hyvin hellä" mutta valitettavasti sekään ei ole tepsinyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu