Suhteen lopettaminen

Aloin puolitoista vuotta sitten seurustelemaan miehen kanssa, jonka olen tuntenut jo ennestään samasta kaveripiiristä. Mies, joka ennen vaikutti niin saavuttamattomalta ihastui minuun myöskin. Olin onnellinen, uusi suhde vaikutti niin lupaavalta. Rakastuin seurustelun myötä, ajattelin että tässä voisi olla se oikea.
Oltuamme puoli vuotta yhdessä, mies kosi minua. En epäröinyt hetkeäkään, ehkä vähän liian nopeastikin suostuin. En voinut olla kertomatta heti kaikille, että elämäni mies kosi minua. Niin onnellinen olin. Vanhempanikin onnittelivat, niin myöskin hänen.
Sen jälkeen mietimme epävirallista yhteenmuuttoa, mistä painajainen sitten alkoikin. Kuukausi kihlauksen ja epävirallisen yhteenmuuton jälkeen alkoi tulla ongelmia. Sain miehen kiinni treffisivustoista. Hän sai minut vakuutettua, että ne olivat olleet ennen minua. Uskoin häntä, kun hän sanoi että hän oli unohtanut salasanansa sinne, ja että hän ei ollut osannut poistaa niitä. Ihmettelin kyllä miksei, koska ne olivat maksulliset sivut, joihin paloi koko ajan rahaa jollei sitä tiliä lopettanut. Yhdessä saimme sen poistettua asiakaspalvelun kautta.. No, ei menny montaa kuukautta kun paljastui vielä suurempi asia. Hän oli valehdellut minulle tärkeästä asiasta koko suhteemme ajan. Hän tiesi suhtautumiseni pornoon, mutta oli väittänyt että hän ei sitä katso. Uskoin sen. Ja häneltä kumminkin löytyi sitä koneelta ja kotoa dvd:ltä. Tunsin itseni petetyksi, en tajunnut miksi hän rikkoi luottamukseni tieten tahtoen. Hän olisi voinut olla rehellinen jokatapauksessa. Hän väitti että halusi suojella minua valkoisin valhein, mutta olin luottanut häneen täysin. En ymmärtänyt ylipäänsäkään mihin hän tarvitsi pornoa, jos kerran seksiä sai aina kun halusi, jossain vaiheessa se olikin päivittäistä. Jotkut hyväksyvät sen, mutta minä en koska olen muutenkin todella seksuaalisesti aktiivinen ihminen että koin sen henkilökohtaisena loukkauksena. Hän sanoi jättävänsä ne sivut, ja minä uskoin häntä, painoin asian villaisella.
Mutta, valheet ovat jatkuneet. Ennen hän oli kuulemma peliriippuvainen, mutta olen huomannut että se ei ole vain taaksejäänyttä elämää. Hän valehtelee yhä useammasta asiasta, mistä hän aina jää kiinni. Rahatkin ovat koko ajan lopussa eivätkä riitä kuukaudeksi vaikka palkka on melkein kaksi tonnia kuussa. Yksi tai kaksi viikkoa hän on peeaa kuussa. Hän valehtelee ihan menoistaankin, enkä aina tiedä missä hän menee. Sitten myöhemmin kun kysyn uudestaan jostain oudosta menosta päivän aikana, hän antaakin toisenlaisen vastauksen. Aiemmin kerrankin kun soitin hänelle, hän oli tulossa töistä ja sanoi olevansa bussissa. Matka kesti älyttömän kauan. Kun hän tuli kotiin, hän sanoi tulleensa sittenkin autolla, että hän oli autossa kuulemma kun soitin hänelle. Hän siis valehteli minulle siitäkin, mutta miksi?
Muutama kuukausi takaperin hän meinasi heittää minut pihalle, heitti sormuksenkin seinään. Mutta hetken päästä hän jo pyyteli anteeksi, sanoi ettei tiennyt miksi teki niin. Ei kuulemma ollut vihainen minulle mistään. Ja aneli saaden minut jäämään.
Nyt kaiken ja kaikkien valheiden jälkeen, en tiedä enää mikä on totta. Ja mietin miksi olen antanut kaiken anteeksi hänelle tai painanut villaisella. Tuntuu vaikealta lähteä puolentoista vuoden suhteesta, mutta se olisi kai parasta. Mistä saisin voimaa lähteä?
2217
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Voi miten tutulta kuulostaa! En tiedä ikääsi, vaikutat kovin nuorelta. Kokemuksesta voin sanoa, että nyt kannattaa miettiä todellakin jatkoa tämän miehen kanssa. Itse elin tämänkaltaisen miehen kanssa 2,5 vuotta ja sain nyt syksyllä vihdoin eropäätöksen tehtyä. Ex-miehelläni oli ja on vakava peliongelma, joka oli suurin syy lopulta eroomme. Nämä pelurit, joka myös miehesi kertoi "olleensa" ovat yleensä kieroon kasvaneita ajatusmaailmaltaan, kaikesta valehdellaan kokoajan, myös muustakin siis kun pelaamisesta.

Käy lukemassa netistä pelurien ja heidän läheistensä keromuksia, ehkä se avaa silmäsi. Peliongelma on todella vaikea hoitoinen ja harva siitä eroon pääse ihan itsekseen, jos oikeasta ongelmasta siis puhutaan. Sanoit, että rahat on aina loppu. Kielii kyllä pelaamisesta edelleen. Nämä pelurit tietävät keinot miten peitellä pelaamista. Kerroit, että et tiedä enää mikä on totta. Muistan tuon tunteen hyvin. Alkuun minäkin uskoin kaikenmaailman selittelyjä, ihminen haluaa uskoa toisesta aina hyvää. Mutta kun niitä selittelyjä tulee joka asiaan ja toinen ei enää edes muista mitä on selitellyt, niin alkaa murentua uskottavuus. Kohta alat jo huomata, milloin miehesi valehtelee oikeasti.
Toivon sinulle voimia ja jaksamista, uskon että osaat tehdä oikean ratkaisun :)

Äänestä

Alamme jo lapsuudessa kopioimaan ajatuksia ympäristöltä, ja nämä ajatukset määrittelevät minkälaisia meidän tulisi olla ja mitä meidän elämässäme tulisi tehdä. Nämä ajatukset estävät meitä olemasta oma itsemme, ja alamme siksi esittämään opittua roolia. Toisin sanoen ihminen oppii olemaan epärehellinen itselleen ja on sitä siksi myös toisille.

Miehesi tahtoo varmasti toimivan suhteen kanssasi, mutta niin kauan kuin ulkoiset ajatukset ohjaavat hänen, sekä myös sinun tekojasi niin suhde ei tule toimimaan. Luultavasti asetit hänet seinää vasten kun hän heitti sormuksen seinään, mutta koska hän ei ymmärrä mikä häntä vaivaa eikä osaa ratkaista sitä, niin se tuli esiin turhautumisena. En tiedä onnistutko pelastamaan suhteesi, mutta sinun kannattaa joka tapauksessa ymmärtää miten ajatukset vaikuttavat meihin jotta olisit paremmin varustautunut tulevaisuuteen. Luin hyvän kirjan joka tarjoaa työkalut itsensä ymmärtämiseen ja ulkoisten ajatusten paljastamiseen, mikä johtaa siihen että tulee tietoiseksi omasta itsestään. Kirja on Alkuajatus - Elämän pieni käsikirja. Suosittelen teitä molempia tutustumaan siihen, se löytyy varmasti googlaamalla. Tsemppiä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


surullinen___24 kirjoitti:

Aloin puolitoista vuotta sitten seurustelemaan miehen kanssa, jonka olen tuntenut jo ennestään samasta kaveripiiristä. Mies, joka ennen vaikutti niin saavuttamattomalta ihastui minuun myöskin. Olin onnellinen, uusi suhde vaikutti niin lupaavalta. Rakastuin seurustelun myötä, ajattelin että tässä voisi olla se oikea.
Oltuamme puoli vuotta yhdessä, mies kosi minua. En epäröinyt hetkeäkään, ehkä vähän liian nopeastikin suostuin. En voinut olla kertomatta heti kaikille, että elämäni mies kosi minua. Niin onnellinen olin. Vanhempanikin onnittelivat, niin myöskin hänen.
Sen jälkeen mietimme epävirallista yhteenmuuttoa, mistä painajainen sitten alkoikin. Kuukausi kihlauksen ja epävirallisen yhteenmuuton jälkeen alkoi tulla ongelmia. Sain miehen kiinni treffisivustoista. Hän sai minut vakuutettua, että ne olivat olleet ennen minua. Uskoin häntä, kun hän sanoi että hän oli unohtanut salasanansa sinne, ja että hän ei ollut osannut poistaa niitä. Ihmettelin kyllä miksei, koska ne olivat maksulliset sivut, joihin paloi koko ajan rahaa jollei sitä tiliä lopettanut. Yhdessä saimme sen poistettua asiakaspalvelun kautta.. No, ei menny montaa kuukautta kun paljastui vielä suurempi asia. Hän oli valehdellut minulle tärkeästä asiasta koko suhteemme ajan. Hän tiesi suhtautumiseni pornoon, mutta oli väittänyt että hän ei sitä katso. Uskoin sen. Ja häneltä kumminkin löytyi sitä koneelta ja kotoa dvd:ltä. Tunsin itseni petetyksi, en tajunnut miksi hän rikkoi luottamukseni tieten tahtoen. Hän olisi voinut olla rehellinen jokatapauksessa. Hän väitti että halusi suojella minua valkoisin valhein, mutta olin luottanut häneen täysin. En ymmärtänyt ylipäänsäkään mihin hän tarvitsi pornoa, jos kerran seksiä sai aina kun halusi, jossain vaiheessa se olikin päivittäistä. Jotkut hyväksyvät sen, mutta minä en koska olen muutenkin todella seksuaalisesti aktiivinen ihminen että koin sen henkilökohtaisena loukkauksena. Hän sanoi jättävänsä ne sivut, ja minä uskoin häntä, painoin asian villaisella.
Mutta, valheet ovat jatkuneet. Ennen hän oli kuulemma peliriippuvainen, mutta olen huomannut että se ei ole vain taaksejäänyttä elämää. Hän valehtelee yhä useammasta asiasta, mistä hän aina jää kiinni. Rahatkin ovat koko ajan lopussa eivätkä riitä kuukaudeksi vaikka palkka on melkein kaksi tonnia kuussa. Yksi tai kaksi viikkoa hän on peeaa kuussa. Hän valehtelee ihan menoistaankin, enkä aina tiedä missä hän menee. Sitten myöhemmin kun kysyn uudestaan jostain oudosta menosta päivän aikana, hän antaakin toisenlaisen vastauksen. Aiemmin kerrankin kun soitin hänelle, hän oli tulossa töistä ja sanoi olevansa bussissa. Matka kesti älyttömän kauan. Kun hän tuli kotiin, hän sanoi tulleensa sittenkin autolla, että hän oli autossa kuulemma kun soitin hänelle. Hän siis valehteli minulle siitäkin, mutta miksi?
Muutama kuukausi takaperin hän meinasi heittää minut pihalle, heitti sormuksenkin seinään. Mutta hetken päästä hän jo pyyteli anteeksi, sanoi ettei tiennyt miksi teki niin. Ei kuulemma ollut vihainen minulle mistään. Ja aneli saaden minut jäämään.
Nyt kaiken ja kaikkien valheiden jälkeen, en tiedä enää mikä on totta. Ja mietin miksi olen antanut kaiken anteeksi hänelle tai painanut villaisella. Tuntuu vaikealta lähteä puolentoista vuoden suhteesta, mutta se olisi kai parasta. Mistä saisin voimaa lähteä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu