Kerro jokin hetki lapsuudesta, jonka muistan selkeästi ja kuvantarkasti. Kerro myös ikäsi, kun tapahtuma tapahtui. Miksi tämä muisto on mielestäsi jäänyt mieleesi?
Tuokiokuva lapsuudesta
leelianlepotuli
16111
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
ajattelin että kaikki ihmiset varmaan oli ropotteja sisältä.
koska heillä ei tuntunut olevan tunteita ja minulla tuntui olevan tunteita vain ainoastaan .
olin jonkun 8v
halusin tarkistaa asian mutta en uskaltanut koska uskoin mahdollisesti olevani väärässä ja
pelkäsin menettäväni ja suuttumusta.
olin pahasti yksinäinen. minua kiusattiin eikä vanhemmat välittäneet.
katsoin mitä tahansa elokuvia jotka uskon aiheuttaneet vilkkaan mielikuviuksen ropocop.. terminaattoria
suosikkielokuva ole tappaja nukke mutten muista(minkäikäinen olin) mutta videovuokraamossa lainasin sieltä sitä, noh antoi vuokrata vaikka tiesi tarkalleen ikäni..
kirjoitin vahingossa väärään palstaankin kun piti kirjoittaa uudestaan
.
"Jossakin on rikos meneillään"
Har!
.
:D
Älä jekuta! Äitisi tunkee tutia suuhusi ja kääntää päätäsi rintaansa vasten, jottet näkisi kun pyrstötähti uhkaa syöksyä maahan! :D
Lasten pelko on kokonaisvaltaisempaa kuin aikuisten. On surullista kuulla, jos joku on joutunut pelkäämään paljon lapsuudessaan. Lasten ei pitäisi katsella yksin kauhukuvia. Aina pitäisi olla ainakin yksi turvallinen aikuinen lähellä, jolle uskaltaa kertoa siitä mitä on nähnyt :c
no ei minulla ollut ketään kelle kertoa, eikä tullut edes mieleen.
noh itse ihannoin kuitenkin lapsena kauhuelokuvia vaikka pelkäsin.
ei se isä kotona ollut töissä tai uudella eukollaan.
sainhan kaveriksi 2 vuotta vanhemman sisaren kun isän löysi äitini joka oli lähtenyt salaa pois kun olin 4 v.
mutta ei ne äitin kanssa tapaamiset ollut ihmeellisiä ja joka kerta kun lähin pelkäsi äitini kuolevan.
vaikuttaahan ne asiat aikuisuudessa parisuhteeseen tarvii sovitut rajat ja pelkää hylätyksi tulemisen.
helpompi oisi itse lähteä.
panostan enempi lasten hyvin vointiin , jota itse en ole saanut.
pelko on aina ollut ja on oleva.
Niin, mutta pelko ei saa hallita jokaista päivää, tai se syö sinut. Lapsena en saanut koskaan katsoa kauhukuvia, vaan aina käskettiin nukkumaan. Ehkä ne kiinnostavat siksi vielä aikuisina.. siis ainakin ne hyvin tehdyt.
Ensimmäistä kauhukuvaa pääsin katsomaan isosiskon kanssa vahingossa - valitettavasti äiti ei tätä tiennyt. Se kertoi vampyyreistä. Paluumatkalla oli pimeää ja uskoin että, että lähellä kotiamme oleva tietyömaan puomein ja valoin rajattu kuoppa, oli vampyyrin hauta. En uskaltanut nukkua moneen yöhön. Pidin valoja päällä. Pidän niitä joskus vieläkin (hui). Olisi mukavaa, jos vierellä olisi joku joka ei pelkäisi draculaa..
Kerro joku oma, niin sitten on helpompi kertoa :) Muutoin kysymyksestä tulee kuva joka ottaa, vaan ei anna.
Varmaankin kymmenen vuotiaana kun tavallaan ekaa kertaa keksin "mielikuvitusleikin". Eipä siinä hetkessä varmaan mitään sen kummempaa ollut. Jostain taisi olla pahamieli kun läksin yksin ulos illalla, menin vihaamani koulun (siis oman ala-asteen) pihalle leikkimään.. No eihän siinä paljon tekemistä ollut mutta sillon keksin semmosen "mielikuvitusmaailman", en enää muista tarkkaan minkälainen se silloin oli, mutta se säilyi - muuttuen ajan kanssa, mutta yhä joskus annan itselleni luvan vaan vaipua takaisin siihen, se on jotain missä voin unohtaa ihan koko elämäni ja tavallaan itsenikin.
Mikä tuosta teki erityisen oli se että juuri silloin tunsin itseni onnellisemmaksi kuin koskaan muistin olleeni. Siis se oli jotain samaan aikaan aivan mahtavaa mutta ehkä jotenkin vähän....no, että olin onnellisimmillani yksin ja riippumatta mistään konkreettisesta. Taisi lähinnä viehättää se vapaus. Mielikuvituksessa kun voi olla juuri sellainen, siellä, kenen tahansa kanssa ja vain tehdä mitä tahansa.
Siitä huolimatta että tollanen viittaa vähän siihen ettei kaikki ollut ulkosesti okei, vähän pakopaikkahan se oli, niin uskon että se oli ihan hyvä juttu.
Tää oli hieno. Olen kokenut itse jotain hyvin vastaavaa, mutten muista mitään tiettyä hetkeä, jolloin se olisi tapahtunut ekaa kertaa. Varmaan jo hyvin pienenä.
Päästessäni opiskelemaan koin, että tapasin elämässäni ekan kerran muita "mielikuvitusleikkijöitä" opiskelukavereissa ja siksi se opiskelu tuntui kotiin pääsemiseltä.
Jep. Nyt taas muihin puuhiin..
:) Not mutta kuule, minäkin pidin tuosta kertomastasi. Mitä edes muuta väittäisin, ulkoisesti ok, mut sisäisesti helina-keiju. Tööt @:) Ehkei niin vakavaa, tai vähintään samaa tasoa kuin muillakin. Joka tapauksessa, tuo sinun kertomasi muistutti jotakin - minusta :)
Olin noin viisivuotias, kun isä keksi joulukuussa leikkiä tonttua. - Hän laittoi punaisen tonttulakin päähänsä ja kurkisti sisään ikkunasta juuri kun olin kävelemässä huoneeseen. - Kiljaisin, juoksin siivouskomeroon ja aloin itkeä hysteerisesti. - Vieläkin eräs pahimmista painajaisistani on, jos ikkunan taakse yllättäen ilmestyisi jonkun kasvot...
Keksit liikaa tuolta vauvapalstalta näitä lapsijuttuja.
Väärä palsta aiheelle!
Jostain syystä (lieneekö osuutta sillä että eilen oli puhetta jäästä ym.) tällainen muistikuva:
Olemme laivassa, hytissä nukkumassa äidin ja veljen kanssa.Olen n. 8v. Yhtäkkiä herään kauhun tunteeseen. Jotain kummallista on tapahtunut enkä tajua mitä. Sitten huomaan, että laivan moottorit eivät käy. On aavemaisen hiljaista. Menen katsomaan hytin pyöreästä ikkunasta. Laiva on juuttunut jäihin. Tuntuu siltä kuin olisi maailmanlopu tulossa. Ylhäältä, hytin ulkopuolelta, kuuluu juoksuaskelia ja huutelua.
Sitten saapuu horisontista laiva, jäänmurtaja "Urho". Hetken päästä laivan koneet taas käyvät ja laiva lähtee liikkeelle. Tuntuu, kuin itse Kekkonen olisi tullut pelastamaan meidät :'D Hihkumme ja hurraamme Urholle veljen kanssa.
Monenmoisia hetkiä on jäänyt mieleen. Muistan kun vietettiin joulua perheen ja isovanhempien kanssa. Joulupukkia odoteltiin innokkaasti, mutta vasta ennen saunaa ja ruoan jälkeen oli pukin määrä tulla taloon.
Isoisä sanoi lähtevänsä saunaan ja lähti. Minä jäin popsimaan ruokaa muiden kanssa pöytään ja mietin, että nyt ei isoisä näe joulupukkia, kun ei jäänyt odottamaan sen tuloa. Saakohan pappa lahjojakaan sitten? Vähän huoletti papan puolesta.
Lopulta ovikello soi ja minä pääsin äidin kanssa ovelle pukkia vastaan. Jännitti ihan kamalasti sen joulupukin saapuminen ja näkeminen. Olin neljän vanha. Jotakuinkin muistikuvani mukaan.
Noh pukki asteli olkkariin lahjojen kanssa ja höpisi mulle juttujaan. Minä odotin vaan lahjoja en niitä höpinöitä. :-) Siinä lahjojen jaossa mua hämmästytti pukin ilmeetön paperimainen naamataulu. Aloin epäilemään pukin aitoutta ja tarkastelin vähän tarkemmin pukkia. Huomasin pukilla jotain mistä tunnistin hänet mun papaksi. Sen jälkeen meni mielenkiinto joulupukkiin ja aloin ääneen sanomaan pukkia papaksi.
Enkä ole pukkiin uskonut sen koommin. :-) Mutta lahjoja odotin vielä vuosia sen jälkeenkin. Tiesin vaan mistä ne oikeasti tulee. ;-) Eikä meillä joulupukkia sen jälkeen käynyt.
Äiti ja isä riitelee taas... isä huutaa, äiti huutaa ja itkee.
Äiti on yläkerran portaitten yläpäässä ja repii seteleitä rikki ja viskoo niitä alas.
Seuraava muistikuva on kun menen äidin kans viemään pankkiin rikkinäisiä seteleitä. siellä kai ne korjataan...
Olen n.4-vuotias.
Sitten mukavampi.
Joulu on tulossa ja olen mummon luona käymässä. Siellä on aina mukava olla. ruetaan tekemään kynttilöitä. ensin sulatetaan kattilassa vanhat kynttilänjämät ja sitten kaadetaan ne purnukoihin, ja viedään ulos jäähtymään.
Kynttilöistä tulee hienoja, ja aion antaa ne äidille lahjaksi.