Miten te jaksatte parisuhdetta kun kaikki aika menee pienten lasten kanssa ja riitaa tahtoo tulla asiasta kuin asiasta? Meillä tuntuu että emme tee muuta kuin riitelemme 24/7 (ja yleensä vaimon taholta vaikka itsekin osallistun perheen pyörittämiseen).
Jotenkin tuntuu että vaimo ei kiinnosta enää lainkaan.
Jotenkin tuntuu että vaimo ei kiinnosta enää lainkaan.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ajatuksesi tuntuvat todella tutuilta. Onneksi ne ovat suuressa osassa suhteita vain ohimenevä vaihe. Mutta tiedän myös että silloin kun ne ovat "päällä", ei paljon lohduta tietää että ehkä jo muutaman vuoden päästä asiat voivat olla toisin.
Itse olen siis isä ja meillä kaksi vilkasta poikaa jotka ovat syntyneet kahden vuoden välein. Toimintaa on siis riittänyt, kuten myös valvomisia, sairastelukierteitä, uhmaikiä jne. "asiaan kuuluvaa". Välillä ollaan oltu aika loppu mutta jotenkin aina on ollut niin että toinen kuitenkin jaksaa mennä eteenpäin silloin kun se toinen on ollut jo heittämässä hanskat tiskiin. Niin sitä on sitten vain menty eteenpäin.
Olemme toki myös yrittäneet pitää parisuhdettakin elossa. Kerran viikossa (yleensä viikonloppuisin) on otettu vaikka väkisin yhteistä aikaa ja istuttu alas. Juotu pari lasia viiniä ja rentoudutta vaikka sitten yöunien kustannuksella ja juteltu myös muusta kuin pelkästä arjesta ja lastenhoidosta. Muisteltu parisuhteen mukavia aikoja ja kaivettu sitä hyvää tunnetta taas esiin.
Samoin seksielämää on pidetty hengissä välillä puoliväkisin. Vaikka kuinka tekisi illalla mieli vain rojahtaa sänkyyn nukkumaan, on yritetty rakastella edes sen karran viikossa. Ja yleensä kun siihen on vain ryhdytty, on se molemmista tuntunut kuitenkin hyvältä ja siihen uhrattu nukkumisaika ei ole haitannut. Säännöllinen fyysinen läheisyys on se joka katoaa hirveän helposti jos sen vain päästää katoamaan. Ja se vaikuttaa ainakin minulla paljon myös muihin tunteisiin. Siksi minusta ainakin tuntuu että tämä vähän väkisinkin järjestetty aika on ollut se joka on meidät pitänyt yhdessä ja järjissään nämä viimeiset vaikeat vuodet. Parisuhde on aika lailla tahdon asia. Jos päättää jaksaa ja yrittää, useimmiten onnistuu. Jos luovuttaa, se on aika lailla siinä.
Nyt lapset ovat jo koulussa ja moni asia helpottanut valtavasti. Toki kotona on vieläkin touhua riittämiin eikä sitä yhteistä aikaa liikaa ole mutta suhteemme on kuitenkin vielä ihan vahvasti hengissä. Toki ne parisuhteen tunteetkin ovat nykyään erilaiset kuin suhteen alussa. Se on luonnollista. Enemmän tunnen nykyään sellaista mukavaa lämpöä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta kuin suurta rakkautta tai himoa. Mutta se ei minua haittaa koska ne suuremmat tunteet ovat kuitenkin siellä pinnan alla ja tulevat aina välillä seiin kun vähän "raaputtaa". Kannattaa siis aina välillä "raaputella" eli mennä vaikka viikonlopuksi hotelliin tai laitta alapset vain mummolaan yhdeksi yöksi ja olla välillä ihan kahdestaan.
Tämä oli hyvä ja varmasti monelle rohkaiseva kirjoitus, vaikka ei näemmä aloittajaa paljon lohduttanutkaan....
Tuo tuntuu olevan jo liian hyvä ollakseen meille totta. Meillä ei nimittäin pystytä olemaan enää edes yhdessä, ei halaamisia, eikä kohta puhumistakaan muuta kuin lapsille. Eli tunteet täysin hävinneet.
"Tuo tuntuu olevan jo liian hyvä ollakseen meille totta. Meillä ei nimittäin pystytä olemaan enää edes yhdessä, ei halaamisia, eikä kohta puhumistakaan muuta kuin lapsille. Eli tunteet täysin hävinneet."
Ei tuossa auta muu kuin se että nostatte kissan pöydälle ja toteatte missä mennään. On ihan selvää että tuolla menolla ette ole enää kauaa yhdessä. Onko se sitä mitä vaimosi tai sinä haluat tulevaisuudelta? Jos ei niin silloin pitää olla tahtoa muuttaa asioita. Mikään ei takaa että onnistutte mutta jos ei yritä niin taatusti mikään ei muutu tai parane.
Kysy siis suoraan vaimoltasi, haluaako hän kulkea kohti varmaa eroa vai tehdä asialle jotain. Siis todella tehdä eikä vain "yrittää muuttaa tapansa".
Ja tärkeää on myös myöntää, että myös itsessään on vikaa. On myös siis mietittävä, mitä itse suhteelta ja tulevaisuudelta haluaa, ja että onko itsekin valmis tekemään töitä sen eteen. Ja omia tapojaankin on pystyttävä muuttamaan. Jos ei tunnusta itsessään olevan mitään vikaa, on turha vaatia puolisoaankaan muuttumaan. Parisuhde on kompromisseja, ja mitään ei saa ilmaiseksi tai ilman kpovaa ja jatkuvaa työtä.
Ja taitoa on erottaa toisessa osapuolessa ne piirteet, jotka ärsyttää, mutta joilla ei oikeasti ole väliä niistä, jotka toisen tulisi muuttaa. Hyvä periaate on, että älä tee toiselle sellaista jota et toivoisi hänen tekevän sinulle. Täytyisi yrittää miettiä miksi toiseen rakastui, ja hyväksyä se henkilö vikoineen päivineen. Ei sitä täydellistä prinssiä tai prinsessaa ole olemassakaan.
Mutta totta on se, että kyllä muutoksen tulee ensisijaisesti lähteä itsestään, eikä lähtökohtaisesti vaatia toiselta muutosta. Mutta keskustelkaa. Riidaksihan se menee, mutta ison riidan selvittäminen aina vahvistaa suhdetta ! Ei hyvä parisuhde toimi ilman välienselvittelyjä silloin tällöin. Mutta aikaa on turha käyttää jatkuvaan pieneen, joutavaan kinasteluun.
Ihan taatusti ette ole yksi. Liian moni suhde päättyy eroon juuri lasten ollessa pieniä. Antakaa toisillenne tilaa !! Ja myöntäkää toistenne ansiot, ja antakaa arvoa sille mitä toinen tekee ! Miehelle kodinhoito teettää useimmiten paljon enemmän työtä kuin naiselle. Eikä mieheltä yleensäkään pidä vaatia samanlaista toimeliaisuutta ja tehokkuutta kuin naiselta. Se on luonnonlaki ! Toisaalta miehen pitää antaa arvoa sille, jos nainen tekee kotona enemmän hommia, eikä ajatella, että huvikseen se touhuaa. Jne jne...
Kannattaa yrittää pitää myös fyysisestä kunnosta huolta, vaikka väkisin (meillä lähdetään vuoroiltoina koiran kans lenkille juoksemaan tai kävelemään, siinä pysyy molemmat kunnossa vähän väkisinkin). Se ainakin auttaa meillä tuohon intohimon leiskumiseen, kun pitää toista haluttavana. Kun olin kahden lapsemme kanssa kotona, en niin jaksanut kummemin huolehtia ulkonäöstä, mutta nyt kun olen taas töissä ja laittaidun enemmän, ollaan myös tosi paljon aktiivisempia sängyssä! Tuntuu että ihan samaa tasoa rakkauselämä kuin alkuaikoina suhteessa, melkein joka ilta jaksetaan nykyään touhuilla, vaikka lapset viellä alle kouluikäisiä molemmat. On ollut ihanaa huomata, että kylläse intohimo sieltä vielä nousee, vaikka etenkin 2. lapsen jälkeen oli melkein vuoden sellainen hiljaisempi kausi, että muutama kerta kuukaudessa pahimmillaan jaksettiin touhuilla. Mutta pitää sen eteen jotain siis tehdäkkin! Tsemppiä vaan ja yritä itsekin huomioida ja halailla vaimoasi sopivissa tilanteissa, innostutte molemmat!
no onkohan tämä minun mieheni viesti...on kuin kopio tästä(kin) päivästä. Ja on niin tiukka tilanne, että ei tule mieleen mitään miten tästä riitelyn (ja minäkin se pääasiallinen suuttuja eli vaimo) kehästä pääsisi irti.