Meillä sellainen tilanne, että olemme avomieheni kanssa olleet yhdessä kohta 1,5 vuotta ja asuneet yhdessä lähes koko ajan. Ensiksi niin, että hän vain alkoi viettää enemmän ja enemmän aikaa minun asunnollani, kunnes virallisesti muutimme yhteen. Hän on siis todella tuttu kymmenvuotiaan tyttäreni kanssa ja on alusta asti hyväksynyt tytön ja tullut erinomaisesti toimeen tämän kanssa.
Nyt on ollut ongelmia tytön alkavan murrosiän ja heilahtelevien mielialojen vuoksi. Eli tyttö suuttuu tai alkaa itkeä näennäisesti turhista pikkuasioista ja on muutenkin überherkkä. Erään kerran tiuskaisi jonkin kiusoittelun seurauksena avomiehelleni että "turpa kiinni!" ja mies loukkaantui ja suuttui asiasta. Ei silloin tilanteessa sanonut tytölle oikein mitään, mutta kostaa nyt jo neljättä viikkoa tuota huonoa käytöstä kohtelemalla tyttöä kuin ilmaa. Ei puhu tälle mitään, ei edes tervehdi. Olen useasti jo puuttunut tuohon, mutta mies on niin sydämistynyt, että on ns. pessyt kätensä isäpuolen tai minkälie roolista. Sanoo minulle, että se on sinun lapsesi ja sinun ongelmasi, ei kiinnosta enää. On myös sanonut että ei kestä sitä ettei tytölle voi edes sanoa mitään ilman että tämä alkaa itkeä tai huutaa, tai paukuttelee ovia. Olen yrittänyt sanoa että itse olin ihan samanlainen, ja muistan kyllä mitä ne hormonimyrskyt sai aikaiseksi. Mutta ei auta. Mies on sillä kannalla, että vanhempia kohdellaan aina kunnioittavasti, eikä "kakarat hypi silmille". Eikä murkkuikä kuulemma ole mikään syy käyttäytyä kuin skitsofreenikko.
Tytön kanssa olen kahden kesken asiasta keskustellut ja sanonut hänelle, että pyydä nyt anteeksi äläkä enää puhu rumasti miehelle, mutta tyttö on samanlainen jäärä kuin mies, eikä aio anteeksi pyydellä. Tyttö ei kestä nykyään mitään pettymyksiä, suunnitelmien muutoksia tai muuta ilman että räjähtää, ja onhan siinä minullakin kestämistä. Toki OMAN lapsen kohdalla kestää ehkä paremmin noita itkupotkuraivareita...
Mies on muuten ulkomaalainen, ja tulee maasta jossa lapset eivät ikipäivänä haistattelisi vanhempiaan tai käskisi tukkimaan turpaansa, eli sinänsä ymmärrän että miehen on vaikea sulattaa tuollaista. Enkä sitä kyllä itsekään hyväksy, mutta YMMÄRRÄN miestä paremmin miksi murrosiän hyökyissä niinkin saattaa käydä.
Nyt on ollut ongelmia tytön alkavan murrosiän ja heilahtelevien mielialojen vuoksi. Eli tyttö suuttuu tai alkaa itkeä näennäisesti turhista pikkuasioista ja on muutenkin überherkkä. Erään kerran tiuskaisi jonkin kiusoittelun seurauksena avomiehelleni että "turpa kiinni!" ja mies loukkaantui ja suuttui asiasta. Ei silloin tilanteessa sanonut tytölle oikein mitään, mutta kostaa nyt jo neljättä viikkoa tuota huonoa käytöstä kohtelemalla tyttöä kuin ilmaa. Ei puhu tälle mitään, ei edes tervehdi. Olen useasti jo puuttunut tuohon, mutta mies on niin sydämistynyt, että on ns. pessyt kätensä isäpuolen tai minkälie roolista. Sanoo minulle, että se on sinun lapsesi ja sinun ongelmasi, ei kiinnosta enää. On myös sanonut että ei kestä sitä ettei tytölle voi edes sanoa mitään ilman että tämä alkaa itkeä tai huutaa, tai paukuttelee ovia. Olen yrittänyt sanoa että itse olin ihan samanlainen, ja muistan kyllä mitä ne hormonimyrskyt sai aikaiseksi. Mutta ei auta. Mies on sillä kannalla, että vanhempia kohdellaan aina kunnioittavasti, eikä "kakarat hypi silmille". Eikä murkkuikä kuulemma ole mikään syy käyttäytyä kuin skitsofreenikko.
Tytön kanssa olen kahden kesken asiasta keskustellut ja sanonut hänelle, että pyydä nyt anteeksi äläkä enää puhu rumasti miehelle, mutta tyttö on samanlainen jäärä kuin mies, eikä aio anteeksi pyydellä. Tyttö ei kestä nykyään mitään pettymyksiä, suunnitelmien muutoksia tai muuta ilman että räjähtää, ja onhan siinä minullakin kestämistä. Toki OMAN lapsen kohdalla kestää ehkä paremmin noita itkupotkuraivareita...
Mies on muuten ulkomaalainen, ja tulee maasta jossa lapset eivät ikipäivänä haistattelisi vanhempiaan tai käskisi tukkimaan turpaansa, eli sinänsä ymmärrän että miehen on vaikea sulattaa tuollaista. Enkä sitä kyllä itsekään hyväksy, mutta YMMÄRRÄN miestä paremmin miksi murrosiän hyökyissä niinkin saattaa käydä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jatkan vielä, että tytön kotiutuessa äsken koulusta juttelin asiasta uudelleen hänen kanssaan. Tyttö on itse edelleen kiukussa siitä kiusoittelusta tai vitsailusta mistä koko juttu alkoi, ja sanoi että ihan sama puhuuko mies hänelle tai ei, hän ei ala anteeksipyytelemään. Eikä hänelle tunnu olevan yhtään kiusallista tai inhottavaa tämä tilanne. Kuulemma "ihan sama" osallistuuko mies esimerkiksi hänen joulujuhlaansa minun kanssani, tai onko mukana siinä tai tuossa jutussa. Siis mitä? Aiemmin oli tosi kivaa ainakin minun mielestäni, jos mies lähti mukaan talleille tai kungfu-treeneihin, tai mitä nyt milloinkin. Näytti ainakin välittävänsä ja olevansa kiinnostunut tytön jutuista!
Eli rakennanko minä päässäni illuusiota jostain "täydellisestä uusperheestä" jossa kaikki tekevät asioita yhdessä tai murehdinko turhia?
Ei ole olemassakaan täydellistä uus-erhettä! Eli sen illuusion voit ainakin unohtaa.