Masentuneen tyttöystävä

Ulkopuolisena en ota kantaa tuohon poikaystäväsi masennukseen, onko sitä vai ei ja jos on niin minkä asteista se mahtaisi olla. Mielenkiintoista kyllä, tekstiäsi lukiessa rivien välistä lukien tulkitsisin, että kyseenalaistat poikaystäväsi masennuksen. Sikäli hankalaa..antaisin aivan erilaista kommenttia jos "huono käytös" tulee lapselliselta ja itsekeskeskeiseltä kumppanilta tai sitten masentuneelta. No, annan oman mielipiteeni ja kommenttini sen oletuksen pohjalta, että hän todella kärsii masennuksesta (eikä epäkypsästä käytöksestä).

Äkkipikaisuus ja agressiivisuus saattavat hyvinkin kuulua hänen masennukseensa, samoin kuin tuo empatian puute (ei ole kiinnostunut asioistasi, ei osoita juuri lämpimiä tunteita). Masentunut ihminen on itseensä käpertynyt tietyllä tapaa. On vaikeaa antaa itsestä ulos mitään positiivista kun oma sisin on täynnä mustaa ja näkee asioissa vain negatiiviset puolet, kokee toivottomuutta...miten kullakin ilmenee. Tuo ei siis kuulosta lainkaan tavattomalta. Masentunut ihminen on usein kylmä muille.

Mitä tuohon lääkitykseen tulee, niin kyllä siihen liittyy sivuoireta (lääke ja annostus yksilölliset ominaisuudet = lopputulos vaihtelee). Useimmissa masennuslääkkeissä ensimmäisiin aloitusviikkoihin liittyy lisääntyvä masennuksen tunteen kokeneminen, toisin sanoen olo saattaa aluksi mennä kokemus- ja tunnepuolella huonompaan suuntaan ennen kuin kemiallinen tasapaino on kohdallaan ja lääke alkaa vaikuttaa. Tuloksia arvioidaan pidemmällä tähtäimellä, ei ensimmäisinä viikkoina. Mikä lääke sopii kellekin ja miten tehoaa vaihtelee paljon, aina ei onnistu ensimmäisellä yrittämällä löytämään juuri sitä valmistetta joka tehoaa toivotunlaisesti. Mielenkiintoista tuokin jos lääkäri ei ole poikaystäväsi kanssa lääkkeen vaikutuksista keskustellut. Vastauksesta päätellen jos onkin niin hän on haluton jakamaan tätä informaatiota sinun kanssasi. Kyllä poikaystäväsi persoonallisuus jokatapauksessa muuttuu, tai se on jo muuttunut masennuksen myötä ja vie aikansa ennen kuin hän on taas siinä kunnossa, että voi sanoa hänen olevan niinkuin ennen. Tähän sinun olisi hyvä alkaa varautumaan. Tämä on aikaa vievä projekti, mikä koettelee myös sinua (poikaystäväsi käytöksen vuoksi lähinnä). Sinun täytyy yrittää pitää huolta omasta jaksamisestasi: oma aika, omat harrastukset, omat ystävät. Usko pois, jos nyt jumitat liikaa neljän seinän sisällä poikaystäväsi kanssa menet itsekin huonompaan kuntoon, todennäköisesti alat tuntea itsesi yhä enenevässä määrin alakuloiseksi ja turhautuneeksi. Pitämällä itsestäsi huolta autat myös poikaystävääsi. Tämä tarkoittaa teidän kohdallanne riittävää etäisyyttä, jotta kumpikin tilannetta ja toistaan jaksaa.

Toki voit kääntyä ammattilaisen puoleen asian tiimoilta saadaksesi tietoa ja tukea. Ei tämä tarkoita, että sinun pitäisi olla sairas jotta saat kysyä ja ottaa selvää. Poikaystäväsi ei halua puhua, mutta lääkäri, sairaanhoitaja tms voi antaa infoa. Netin kautta löydät varmasti esim. puhelinnumeroita jos asia sinua kovasti vaivaa ja olet epätietoinen tilanteesta ja sen etenemisestä.

Kiitos kamalasti kommentistasi.
Tulkitsit rivien välistä oikein, en oikein suoranaisesti uskonut, että hänellä olisi ollut masennus. Ajattelin hänen olevan vain hyvin väsynyt, stressaantunut töistään (on ollut päälle vuoden osa-aikaisena) tai kärsisi vain kaamosmasennuksesta, tai sitten se epäkypsyys, jonka mainitsit. Mutta jos lääkärin mielestä on näin niin sitten kai on.
Sitä omaa aikaa helpottaa se, että olen eri paikkakunnalla opiskelemassa. Minulla on elämässäni uudet kuviot uudessa kaupungissa ja uusien opiskelijakavereiden kanssa. Haluaisin jakaa ilojani ja uusia kokemuksiani hänen kanssaan, missä astuu kuvioon hänen välinpitämättömyytensä.
Nimenomaan se huonompaan meno pelottaa minua. Kiitos kun annoit minulle totuuden kaunistelematta, nyt vasta pystyn jäsentämään tapahtunutta kunnolla. Minun on tosiaankin pidettävä itsestäni huolta hänen masennuksestaan huolimatta. Ei olisi kellekkään hyödyksi jos minäkin masentuisin hänen tilastaan ja jättäytyisin koulusta.

Lääkkeet eivät riitä poistamaan masennusta, ne vain lievittävät sitä (ja kuten todettua, voi vaatia useamman lääkkeen kokeilun ennen sopivan löytymistä). Voi olla, että kyse on kaamosmasennuksesta; jotkut siitä kärsivät käyttävät mielialalääkkeitä pimeänä vuodenaikana (yleisimmin elo-syyskuusta tammi-helmikuuhun) ja muutoin ovat ilman ja pärjäävät.

Mutta mikäli kyse ei ole kaamosmasennuksesta (sen saa selville ensi keväänä, jos vaikkapa vähentää lääkitystä huhti-toukokuussa - lääkärin olisi hyvä olla asiasta tietoinen), on psykoterapia ehdottoman tärkeää. Eräs hyvä ystäväni sairastui hieman poikaystävääsi vanhempana masennukseen ja on taistellut yli vuosikymmenen, ja nyt vihdoin lopettelemassa terapiaa ja pääsemässä kiinni "normaaliin" elämään. Ilman terapiaa hän varmasti olisi lopun ikäänsä työkyvytön erilaisten pelkojen vuoksi.

Ala jo nyt varovasti puhua terapiasta. Ajatuksen sulattaminen vie varmasti aikansa. Terapia on kuitenkin tärkeää myös suhteenne kannalta - poikaystäväsi ottaa vastuuta omasta olostaan, omista oireistaan menemällä ammattilaisen juttusille. Terapiaan saa lääkärilausunnolla lähetteen, jolloin siitä ei tarvitse maksaa kuin pieni osa itse. Usein terapiaa on kerran viikossa.

Ehdotin sitä terapiaa eilen illalla, kun juttelimme. Hänen stereotypiansa teraputeista on se, että he ovat kurttuisia vanhoja naisia, jotka kääkättävät vastaanotollaan, joten hän ei ole kovinkaan innokas menemään sellaiselle. Täytyy koittaa vielä jollain keinoilla saada hänet vakuuttuneeksi etteivät kaikki tosiaankaan ole sellaisia. Tuo lähetejuttu oli hyvä, minkä kerroit. Itsekään en moisesta tiennyt, täytyy huikata seuraavaksi kun jutellaan.

Minulle hän kertoi asiasta noin kolmisen viikkoa sitten, mutta oli kuulemma jo pidempään itsekseen miettinyt oloaan. Työpaikasta ei ole kyse, hän tykkää kovasti olla töissä, heillä on todella hyvä työilmapiiri. Itse ajattelin osasyynä siihen masennukseen olevan hänen osa-aikaisuutensa ja sen tuoma stressi, mutta hän kumosi tämän väitteen.
Eilen illalla hän sanoi ottavansa viikon sairaslomaa töistä, koska lääkkeet tekevät hänet tokkuraiseksi. Sain sitten hieman ujutettua hänelle ajatusta terapiasta, että nythän olisi sitten hyvä aika ottaa yhteyttä lääkäriin ja pyytää lähete ja mennä sitä koittamaan, ja yllättävän suopean vastaanoton ajatus saikin. Ilmeisesti osasin perustella kantani niin hyvin että hän kuunteli, toinen juttu vaan "kuuliko" hän minua laisinkaan. Se jää nähtäväksi.
Olin tosiaan viikonlopun hänen luonaan ihan kahdestaan, mies asuu siis kotonaan vanhempiensa kanssa. Oli todella ihanan rentoa ja mukavaa olemista, ei minun mittapuullani jälkeäkään masennuksesta. Se tässä eniten kalvaakin. Kun olemme yhdessä, emme riitele, meillä on rento meininki ja kaikki hyvin. Kun emme näe (Mikä on yleensä 2-3 viikkoa kuukaudesta), hän tiuskii ja on välinpitämätön, minä tiuskin ja suutun kun minulle tiuskitaan. Minulla on vielä 3 vuotta koulua jäljellä, minkä haluan käydä tältä paikkakunnalta, jossa nyt olen, mutta haluaisin myös viettää enemmän aikaa hänen kanssaan, koska silloin meillä molemmilla on parempi olla.

voihan sitä olla masentunut ilman syytäkin jos se on sairaus.

onkohan heillä suvussa jotain tällaista?

Juu itseasiassa on suvussa, hänen äidillä on masennus ja paniikkihäiriö. Se taipumus luultavasti tulee sieltä.

Kirkasvalolamppu.

Haluaisin kommentoida sitä, että liitit kaamosmasennukseen sanan "vain". Se, että kyseessä on vuodenaikaan liittyvä masennus ei tarkoita sitä, että masentuneella ei voisi todella olla paha olla - tilanteen oletettava väliaikaisuus ei saisi aiheuttaa sitä, että masennuksen todellisuutta vähätellään.

Sain kuitenkin sen käsityksen, että poikaystäväsi kohdalla masennus saattaa olla toisentyyppistä. KELAn tukemaan psykoterapiaan ei pääse ennen kuin seuranta-aika on ohi (pitää siis käydä useampaan kertaan psykiatrilla, jolta saa lopulta tarvittavan lausunnon). Ymmärtääkseni asia on niin, että alle 23-vuotiailla seuranta-aika kestää vähintään kolme kuukautta, sen jälkeen sen pitää olla pidempi. (Psykiatri osaa kysyttäessä kertoa näistä asioista, en ole aivan varma, muistanko oikein.)

En usko, että psykoterapiasta on mitään hyötyä, jos poikaystäväsi ei itse ole motivoitunut saamaan ongelmiinsa apua tällä tavoin.

En olisi sinuna huolissani lääkkeistä. Ne helpottavat pahaa oloa ja ahdistusta, eivät käsittääkseni niinkään vaikuta persoonallisuuteen. Minusta tärkeää teidän suhteenne kannalta olisi, että pidätte huolta siitä, ettei käy niin, että poikaystäväsi alkaa liikaa tukeutua sinuun. Masentuneen läheinen on itsekin suuremmassa vaarassa masentua.

Pahoittelen sanan "vain" käyttöä, se oli lähinnä sitä varten, että masennus olisi "hetkellinen", että se leiventyisi sitten keväällä, että se ei olisi pitkäaikainen. En tosiaan tarkoittanut sitä vähättelevään sävyyn, anteeksi jos sait sen kuvan.
Hän nyt tekee töissä lyhennettyä viikkoa, mikä toivonmukaan helpottaa edes hiukan hänen oloaan. Työporukka on ollut todella ymmärtäväinen ja kannustava, mikä on suunnattoman hienoa.
Itse myös pelkään sitä omaa masentumistani, koska olen hirveän herkkä ottamaan toisten murheet omikseni. Asiaa osittain helpottaa se, että elämme kaukosuhteessa, näemme viikonloppuisin.
Kiitos muuten vastauksestasi :)