Teetkö itsellesi tehtävälistoja kotona ?

Börjetäti

Mulle käy ihan liian usein niin, että kun laadin tehtävälistan itselleni mitä kaikkea pitää kotona tehdä mm. putsata uuni, viedä romuja kirpikselle tai käydä kellarissa katsomassa onko pyrörä vielä tallella, niin unohdankin koko lapun pöydälle ja painelen ovesta ulos karkuun . Miksi en noudata itselleni laadittua tehtävälistaa ? Iskeekö muillekkin paniikki kun paperilapulla lukee sata eri pikku tehtävää vaikka onkin ne itse kirjoittanut ?

7

101

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Teen. Teen ne email-kalenteriin. Siirrän tekemättömiä tehtäviä eteenpäin... Toisaalta ei sinne tule kaikkea aina merkattua.

      Juu, kyllä ne ahdistaa, mutta toisaalta mukava huomata, että paljon saa myös tehdyksi. Laput hävitän jo matkalla. Ne on siitä ikäviä.. tai hyviä.

    • JantteriKontteri.

      Älä tee mitään typeriä listoja. Elä fiiliksen mukaan, niin menee paremmin. Tee se juttu, mikä tulee mieleen - esim. käy sitä fillaria katsomassa ja huoltamassa sitten kun tekee mieli.

      Kaikki tuollainen listan mukaan eläminen aiheuttaa vain turhaa ahdistusta.

    • Jääkaapin ovessa on magneettilla kiinnitetty pieni lehtiö, siihen raapustan kaikki viikon aikana mieleen tulevat askareet ja asiat.
      Vapaapäivinä toteutan niitä tärkeysjärjestyksessä ja fiiliksen mukaan. Aina sinne joku homma jää roikkumaan, ei voi mitään.

    • Joskus ajatellu, että pitääs ehkä ottaa ja tehdä.

      Otin sitten kuitenkin vaimon. Ei ole tarvinnu murehtia listoista, eikä tehtävistä. Eikä myöskään tekemättömistä.

    • Yleensä vain kauppalappuja, mutta juhlia valmistellessa teen kyllä listan siitä, mitä minäkin päivänä pitää tehdä ja lopuksi listan myös siitä, mitä tarjottavia pöytään on tarkoitus laittaa. - Muuten en ahdista itseäni tekemättömillä töillä :)

    • En tee listoja. Pyrin elämään fiiliksen mukaan aina kun mahdollista. Kyllä mulla omassa päässä on jäjestyksessä asiat, jotka täytyy tai haluan saada tehdyksi. Kuten Xenalla, kauppalapun voin tehdä. Tai kirjoittaa sovitun menon muistiin lapulle ja kännykkään, ettei pääse unohtumaan.

    • iouyjh

      Minulla on seinällä ilmaiseksi saatu kalenteri, jossa on hiukan tilaa kirjoittaa. Siihen merkkaan lääkärikäynnit ja muut pakolliset, hengissä pysymisen kannalta välttämättömät asiat. Muuten elän kuin ellun kana eli pois kaikki listat minun silmistäni.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      101
      1031
    2. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      57
      989
    3. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      61
      830
    4. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      144
      798
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      65
      695
    6. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      103
      581
    7. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      90
      567
    8. 78
      541
    9. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      53
      537
    10. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      39
      518
    Aihe