Leipätiedotuksesta poimittua

Huom...

Voi hyvänen aika mitä luin:

"Leipä auttaa laihtumaan

Täysjyväleivän hiilihydraatit pitävät verensokerin pidempään tasaisena, täyttävät vatsan ja pitävät näläntunteen kauan poissa. Rasvainen ruoka ei pidä nälkää yhtä pitkään loitolla. Ihminen syö aterioillaan tavallisesti suunnilleen saman määrän ruokaa eli rasvaista syödään saman verran kuin vähäenergistä. Tämä johtaa automaattisesti lisääntyneeseen energian saantiin ja lihomiseen.

Yhdessä leipäviipaleessa on yhtä vähän (60 kcal) energiaa kuin lasillisessa täysmehua. Saman määrän energiaa saa yhdestä teelusikallisesta voita tai margariinia ja parista viipaleesta meetvurstia. Leipä ei siis lihota, vaan runsasrasvaiset päälliset. Ne nostavat helposti voileivän energiamäärän kaksin- jopa kolminkertaiseksi. Leivälle on hyvä sipaista kasvirasvalevitettä ja lisätä sen päälle kasviksia ja halutessaan esimerkiksi vähärasvaista leikkelettä."

Minusta tämä on aivan naurettava kirjoitus. Kyllä kansaa yritetään jymäyttää...Voi vaikka jokainen ihan itse kokeilla kumpi toimii nälän pitkään pitämisenä poissa: pelkät rasvaiset leikkelet vai esim. pelkkä leipä. Hiilarihan sen verensokerin nostaa, ja tekee heti kohta hirmuisen nälän. Ja proteiini ja rasva pitää nälän tehokkaasti poissa. Ja kuka syö leipää ilman mitään päällysteitä??? Leipä oli itselläni juuri lihomisen syy number one. Kun syön pelkät päällysteet: makkaran, juuston ja kasvikset, pysyy nälkä monta tuntia poissa.

Ja sitten vielä jonkun ruoka-aineen trendikkääksi mainostaminen!!! Syö sitä ja tätä koska se on "trendikästä". Hoh hoh..

4

270

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rdtmtem

      Ai että kun jätit leivän pois päällysteiden alta, nälkäsi väheni? Haista ppasska!

      • 158

        Paras onkin tehdä voi"leipä" ilman leipää. Kasataan sopiva määrä juustonsiivuja ja leikkeleitä, väliin voita ja päälle paprikan siivu. Kaloritkin psysvät hanskassa, kun leipää ei syödä. Hiilihydraatitkin ovat melkein nollassa eikä verensokereihin ole vaikutusta. Päästään siis helposti siihen samaan, jota Leipätiedotus selittää monimutkaisesti eikä sen ohje edes toimi.


      • Huom...

        "Ai että kun jätit leivän pois päällysteiden alta, nälkäsi väheni? Haista ppasska! "

        Tekeekö lautasmalli Puskan opetuslapset noin aggressiiviseksi, että pitää olla haistattelemassa, kun ei asiaa ollut? Kokemuksesta tiedän, että hiilareiden vähentäminen parantaa mielialaa ja tekee vähemmän ärtyneeksi ja vihaiseksi. Kannattaa kokeilla sinunkin.


    • sdfrtm

      Joo, minä olen se, joka haistattelin ja olen edelleen samaa mieltä. Ruoan vähentäminen ei mitenkään vähennä nälkää, vaan lisää sitä, on sitten kyseessä mikä ruoka hyvänsä. Sitäpaitsi olen aika vähillä hiilihydraateilla itsekin, mutta en harrasta moista psskanpuhumista.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      286
      4761
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3066
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      51
      2963
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1541
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1242
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1189
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      986
    8. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      981
    9. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      981
    10. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      969
    Aihe