Syy, miksi nettideittailu ei etene suhteeksi!

Syy on siinä, että kun nettideittailu päättyy ja suhde alkaa, mahdollisuudet kutistuvat miljoonasta yhteen.

Jos ihminen on nettideittailija, hänellä on teorissa mahdollisuudet vaikka mihin, mutta sen päätyttyä on sitouduttava vain siihen yhteen.

Mitä annettavaa tällä yhdellä sitten on? Moni on itsensä kanssa pahasti hakusessa. Suhdetta enemmän haluava on perinteisiin sitoutuneempi, mutta ei välttämättä enempää sinut itsensä kanssa kuin hänkään, joka tavoittelee kuuta taivaalta.
321400
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Puhutaan addictiosta kun ei osaa olla suhteessa vain sen yhden kanssa johon sitoutunut viimein, vaan jatkaa etsintöjään täällä nettitreffiviidakoissa esim. Halu saada koko aika uutta ja uutta, mikään ei riitä koskaan.

Äänestä
  • Nettideittailu on kuin aamukahvilla olemista. Seurustelu taas on se aika päivästä, kun pitäisi lähteä töihin.

    Äänestä

Sehän on jokaisen oma valinta, ei mikään nettideittailijan ominaisuus. Jos nettideittailusta kuvittelee löytävänsä jatkuvasti jotain parempaa, niin kyse on fantasioinnista johon on sekoittunut todellista maailmaa. Itse en ole ymmärtänyt lainkaan mikä se addiktoiva vaikutus voisi olla, koska ainakin omalla kohdalla asiat kaikkien naisten kanssa olivat viesteissä 90 %:sti identtisiä hieman eri sanamuodoin. Eli melkoista toistoa aloittaa aina alusta uudelleen ja vähän kerrallaan kertoa itsestään, katsoa kiinnostuvatko molemmat jne... Ehkä pitää olla narsistisia piirteitä, jotta jaksaa innostua niin paljon itsestään kertomisesta.

Äänestä
  • Komppaan yllä olevaa! Tapauksia löytyy, että nainen haluaa pitää mut "ringissä" mutta ei halua jättää deittailua "vielä" mutta silloin saatan itseni ovesta ulos - pysyvästi!

    Äänestä

Minä olen 33-vuotias mies, jolla on ollut puolisen vuotta ilmoitus suomi24:ssä.
En ole yksilläkään treffeillä käynyt, koska "mielenkiintoiset" naiset ovat harvassa.
Livenä netin henkilöt ovat varmasti mukavia ja ihan fiksuja, mutta profiilien tekstit ovat niin ympäripyöreitä... ei herätä mielenkiintoa.
Jos tekee deittisivustolle profiilin, miksi ihmeessä ihmiset eivät kerro itsestään mitään henkilökohtaista, persoonallista? Luetellaan vain luonteenpiirteitä, mitkä sopivat lähes jokaiseen ihmiseen.
Kuvattomat profiilit....jos henkilöllä ei ole kuvaa, oletan että joko hän on susiruma tai sitten hän ei ole tosissaan hakemassa suhdetta.
Eräs syy on myös ihmisten käyttäytyminen täällä. itse voin vain haukkua naisten käyttäytymistä; ei vastata viesteihin, viestittely lopetetaan syytä kertomatta jne.
Samat henkilöt kuukaudesta toiseen, myös naisissa...luulisi että naiset löytäisivät täältä helposti sopivan poikaystävän, koska miehiä on tarjolla pilvin pimein. Suomi24:ssä on miesten ilmoituksia varmaan 70 prossaa ja naisia 30...
Se myöskin ihmetyttää miksei naiset tee alotteita? Ei minulle ainakaan ole lähettänyt viestiä yksikään nainen, vaikka profiilini on selkeä ja persoonallinen, tekstiä on paljon ja olen liikkeellä ns. tositarkoituksella. Olen keskivertomiestä pidempi, tupakoimaton ja lapseton, ikäistäni nuoremman näköinen. ainoa "vika" minussa on huono koulutustaso, koska olen käynyt vain ammattikoulun. Vuosituloni ovat kuitenkin keskivertoa paremmat.
Nettideittailu on sanonko mistä.

Äänestä
  • Voi kuule, ammattikoulu on niin iso miinus, ettei muulla ole väliä. Naiset etsivät lähinnä komeita tohtoritason miehiä, eivät maisteritkaan välttämättä kelpaa. Maistereitakin on pilvin pimein saatavilla nettideiteissä, joten miksi naiset tyytyisivät vähään? Ammattikoulu... pahempaa ei voi oikeastaan olla. Ne kourallinen miehiä, jotka ovat nettideiteissä, keräävät lähes kaikkien naisten huomion. Konsultteja, yrittäjiä, komeita miehiä. Asuvat miljoonien arvoisissa palatseissaan. Tiedän muutaman heistä, he ovat noin 30-50 vuotiaita kaikki.

    Joku ammattikoulun lihava naiskokki haluaa nyt vähintään komean maisterin itselleen. Jos nainen on itse maisteri, niin miehen täytyy olla maailman huippua, tohtorin tutkinto, ja juuri noita palatsi-ihmisiä. Jotkut korkea-arvoiset naiset ovat paljastaneet minulle, että tuhlaavat niin paljon rahaa, että omalla työllä ei tule toimeen, kun naisilla saattaa olla kultapölypuhaltimia kylpyhuoneissaan, jotka puhaltavat aamuisin kultapölyä hiuksiin (Rooman keisarit myös korostivat erinomaisuuttaan kultapölyllä hiuksissa), ja se maksaa kyllä, kulta ei ole halpaa. Lisäksi varakkaimmat naiset ovat ruvenneet matkustelemaan Kuuhun asti, kun tavanomaiset kohteet on jo käyty läpi (Karibian meri, Havaijii, Etelänapa, jne).

    Äänestä

  • Nimimerkille ikisinkku

    Eivät ihmiset jätä sen takia kuvaansa aittamatta ilmotukseen, että ovat rumia. kaikki eivät vain tahdo näkyä julkisesti seuranhakuilmoituksessa. Saa kai sitä sen verran yksityisyyttään suojata, ettei tarvitse kuvaansa laittaa näkyville. Ei välttämättä haluta edes oikeaa nimeä ja puhelinnumeroa heti antaa, ihan terveellistä itsesuojeluvaistoa se vain on ettei tuntemattomille heti kaikkea paljasta.

    Vaikutat omahyv'iseltä itsekehuinesi, kun sanot että profiilisi on niin selkeä ja persoonallinen. Ehkä se ei olekaan sitä kaikkien mielestä, ei ainakaan jos se on samaa kaavaa kuin tämä mielipidekirjoituksesi. Annat kuvan tiukkapiposta; tupakoimaton ja lapseton pitkä mies, ei mitään särmää, täydellisen elämän omasta mielestään elänyt. Ihmetyttää tuo lapsettomuuskin, ihan niin kuin se tekisi täydellisen miehen. Valittelet ainoaksi viaksesi koulutusta ja tiedät itsekin sitä kirjoittaessasi, että kukaan älykäs nainen ei koulutuksen kautta miestä arvioi. Seuraavassa virkkeessä asenteesi jo paljastuukin, kehut ansiotasoasi eli valituksesi koulutuksestasi ei ole aitoa. Muuta asennettasi, hyväksy itsessäsi ja muissa ihmisissä myös särmät ja epätäydellisyys. Silloin voit löytää aidon rakkauden, joka ei riipu ulkoisista tekijöistä, kuten tupakoimattomuudesta, pituudesta, ansiotasosta, koulutuksesta tai lapsettomuudesta.

    Äänestä

  • Mennäänbussillaolive kirjoitti:

    Nimimerkille ikisinkku

    Täällä eräs 28-vuotias heppu haluaa kommentoida tuota koulutusta. Aikoinaan opiskelin kokiksi ammattikoulussa. muuta koulutusta minulla ei ole. Kokin töitä en ole ikinä tehnyt, vaan olen töissä sellaisella alalla, mihin nyt pääsee "kuka vain".

    Sanot mitä sanot, mutta kyllä se on monelle naiselle turn-off, jos miehellä on vain ammattikoulutus. Näin netissä. Live-elämässä kyllä osaan hurmata naiset tekemilläni sapuskoilla.

    Äänestä

  • Aloittajalle:

    Eräässä ketjussa juuri lytättiin aloitteita tekevät naiset kaikkein epätoivoisimmiksi tapauksiksi.

    Miksi yksikään nainen siis tekisi aloitetta?
    Eihän kukaan halua leimautua epätoivoiseksi.

    Äänestä

  • N kommentoi kirjoitti:

    Aloittajalle:

    Eräässä ketjussa juuri lytättiin aloitteita tekevät naiset kaikkein epätoivoisimmiksi tapauksiksi.

    Miksi yksikään nainen siis tekisi aloitetta?
    Eihän kukaan halua leimautua epätoivoiseksi.

    Viestiketju, johon viittaat, oli minun kommenttien innoittama. Ja tosiaankaan siinä ei lytätty aloitteellisia naisia. Kyse vain on itseään ruokkivasta kierteestä. Naiset eivät halua leimautua epätoivoisiksi tekemällä aloitteen, mistä syystä suurin osa aloitteellisista naisista on epätoivoisia. Mikä puolestaan luo olettamuksen epätoivoisuudesta, koska yleensä näin myös on.

    Mutta ei siinä loppujen lopuksi mitään pahaa ole. Lähes jokaiseen aloitteelliseen naiseen olen tutustunut, mutta yhdenkään kanssa ei ole johtanut pinnallista tutustumista pidemmälle. Mikä varmaan johtuu tuosta itseään ruokkivasta kierteestä.

    Äänestä

  • rewrrewr kirjoitti:

    Voi kuule, ammattikoulu on niin iso miinus, ettei muulla ole väliä. Naiset etsivät lähinnä komeita tohtoritason miehiä, eivät maisteritkaan välttämättä kelpaa. Maistereitakin on pilvin pimein saatavilla nettideiteissä, joten miksi naiset tyytyisivät vähään? Ammattikoulu... pahempaa ei voi oikeastaan olla. Ne kourallinen miehiä, jotka ovat nettideiteissä, keräävät lähes kaikkien naisten huomion. Konsultteja, yrittäjiä, komeita miehiä. Asuvat miljoonien arvoisissa palatseissaan. Tiedän muutaman heistä, he ovat noin 30-50 vuotiaita kaikki.

    Joku ammattikoulun lihava naiskokki haluaa nyt vähintään komean maisterin itselleen. Jos nainen on itse maisteri, niin miehen täytyy olla maailman huippua, tohtorin tutkinto, ja juuri noita palatsi-ihmisiä. Jotkut korkea-arvoiset naiset ovat paljastaneet minulle, että tuhlaavat niin paljon rahaa, että omalla työllä ei tule toimeen, kun naisilla saattaa olla kultapölypuhaltimia kylpyhuoneissaan, jotka puhaltavat aamuisin kultapölyä hiuksiin (Rooman keisarit myös korostivat erinomaisuuttaan kultapölyllä hiuksissa), ja se maksaa kyllä, kulta ei ole halpaa. Lisäksi varakkaimmat naiset ovat ruvenneet matkustelemaan Kuuhun asti, kun tavanomaiset kohteet on jo käyty läpi (Karibian meri, Havaijii, Etelänapa, jne).

    En jaksa ymmärtää tuota...soopaa...tai ainakin sitä ei kannata yleistää!!...ihan varmasti palstoilla on ,muitaki ku minä,jotka ettivät lupsakkaa ,puheliasta ihmistä..en oikeesti etes ymmärrä miksi sinne pitäisi koulutus taso tai vuositulot ilmottaa!!

    En ole hetkeekään ettiny elättäjää itelleni vaan kumppania!

    Äänestä

  • amispelle kirjoitti:

    Täällä eräs 28-vuotias heppu haluaa kommentoida tuota koulutusta. Aikoinaan opiskelin kokiksi ammattikoulussa. muuta koulutusta minulla ei ole. Kokin töitä en ole ikinä tehnyt, vaan olen töissä sellaisella alalla, mihin nyt pääsee "kuka vain".

    Sanot mitä sanot, mutta kyllä se on monelle naiselle turn-off, jos miehellä on vain ammattikoulutus. Näin netissä. Live-elämässä kyllä osaan hurmata naiset tekemilläni sapuskoilla.

    Älkäähän liioitelko. Amiksesta ei valmistuta kokiksi vaan keittäjäksi. Kaksi ihan eri asiaa.

    Ja oikeesti jos koulutus on tasoa amiksen keittäjälinja niin eipä siinä sitten paljon kehumista ole. Siis koulutuksessa. Ihminenhän voi muuten olla vaikka miten mukava ja pätevä.

    Äänestä

  • joku vain kirjoitti:

    Viestiketju, johon viittaat, oli minun kommenttien innoittama. Ja tosiaankaan siinä ei lytätty aloitteellisia naisia. Kyse vain on itseään ruokkivasta kierteestä. Naiset eivät halua leimautua epätoivoisiksi tekemällä aloitteen, mistä syystä suurin osa aloitteellisista naisista on epätoivoisia. Mikä puolestaan luo olettamuksen epätoivoisuudesta, koska yleensä näin myös on.

    Mutta ei siinä loppujen lopuksi mitään pahaa ole. Lähes jokaiseen aloitteelliseen naiseen olen tutustunut, mutta yhdenkään kanssa ei ole johtanut pinnallista tutustumista pidemmälle. Mikä varmaan johtuu tuosta itseään ruokkivasta kierteestä.

    Eli yhteenvetona aloitteellisuus naisella ei kannata.

    Äänestä

  • itsekin amis kirjoitti:

    Älkäähän liioitelko. Amiksesta ei valmistuta kokiksi vaan keittäjäksi. Kaksi ihan eri asiaa.

    Ja oikeesti jos koulutus on tasoa amiksen keittäjälinja niin eipä siinä sitten paljon kehumista ole. Siis koulutuksessa. Ihminenhän voi muuten olla vaikka miten mukava ja pätevä.

    Sinulla on nyt hiukan väärää tietoa, "itsekin amis":

    Tyttäreni valmistui viime keväänä amiksesta.
    Tutkintona hotelli- ja ravintola-alan perustutkinto, ravintolakokki.

    Äänestä

  • toimeentuleva kirjoitti:

    En jaksa ymmärtää tuota...soopaa...tai ainakin sitä ei kannata yleistää!!...ihan varmasti palstoilla on ,muitaki ku minä,jotka ettivät lupsakkaa ,puheliasta ihmistä..en oikeesti etes ymmärrä miksi sinne pitäisi koulutus taso tai vuositulot ilmottaa!!

    En ole hetkeekään ettiny elättäjää itelleni vaan kumppania!

    Niin, mutta sinä oletkin joku lihava/yh/ruma/kurppa, jolle ei ole kysyntää. Tällaiset naiset ovat unohtaneet kaikki vaatimukset, ja etsivät itselleen vain kumppania, koska kukaan ei heitä huoli muutenkaan. Jos olisit kaunis, hoikka ja hyvin toimeentuleva, olisi ihan toinen ääni kellossa.

    Äänestä

  • oikaistaanpas tämä kirjoitti:

    Sinulla on nyt hiukan väärää tietoa, "itsekin amis":

    Tyttäreni valmistui viime keväänä amiksesta.
    Tutkintona hotelli- ja ravintola-alan perustutkinto, ravintolakokki.

    Juuri niin. Sieltä voi valmistua joko ravintolakokiksi tai laitoskeittäjäksi.

    Äänestä

  • rewrrewr kirjoitti:

    Niin, mutta sinä oletkin joku lihava/yh/ruma/kurppa, jolle ei ole kysyntää. Tällaiset naiset ovat unohtaneet kaikki vaatimukset, ja etsivät itselleen vain kumppania, koska kukaan ei heitä huoli muutenkaan. Jos olisit kaunis, hoikka ja hyvin toimeentuleva, olisi ihan toinen ääni kellossa.

    1) Esität täysin keksityn ja tuulesta temmatun väiteen edelliestä kirjoittajasta. Et tiedä hänestä etkä hänen painoindekisstään tyhtään mitään, olet vain tietävinäsi.

    2. Puhut ristiin. Juurihan sanoit että Joku ammattikoulun lihava naiskokki haluaa nyt vähintään komean maisterin itselleen." Äsken siis väiti että lihava ammattikoulun naiskokki haluaa komean maisterin. Nyt yksi nainen kertoi ettevät miehen titteli tai pankkisaldo merkitse hänelle mitään. Vastasit, että se osoittaa että olet joku lihava jolle ei ole kysyntää. Logiikkasi on outoa. Jos hän on lihava, varsinkin jos hän on lihava ammaatkoulun naiskokki, niin silloinhan hän hän NIMENOMAAN tahtoo komean maisterin.

    3. Nyt sitten sanotkin että vain kauniit, hoikat ja hyvin toimentulevat naiset esittävät navaatimukis. Äsken väitit että kaikki naiset tulo- ja ulkonäkötaosta riippumatta niitä esittävät. Totta kai kaunis, hoikka ja hyvin toimeentuleva nainen tahtoo komean, hoikan ja hyvin toimeentulevan miehen. Mitä vääryttä ja kummallista sinä siinä näet?

    Äänestä

Taitaa suurin ongelma olla se, että näissä deittipalveluissa suurin osa ihmisiä on jotain ihmeen taivaanrannanmaalareita, jotka eivät välttämättä kykene edes tavalliseen hyvään ihmissuhteeseen.

Älkää nyt vetäkö herneitä nenään, mutta jos vaikka kävelet yhen kilometrin matkan Helsingin keskustassa, niin vastaan tulee ainakin 5 naista jotka ovat kauniimpia ja tervejärkisimpiä kuin yksikään nainen millään deittisivustolla.

Äänestä
  • Aivan takuulla tulee. Ota sieltä sitten se omasi.

    Eivät kaikki voi sinne Helsinkiin ahtautua. Jos asut käpykylässä jossa ei ole jäljellä kuin muutama ukko ja nekin vanhoja ja juoppoja, niin mitä sitten pitäisi tehdä? Muuttaa? Voi olla muita jollekin paikkakunnalle sitovia tekijöitä kuin kumppani. Eivät naisetkaan voi juosta ympäri maata sen mukaan että missä se mies sattuu luuraamaan, vaikka jossain 500 km päässä.

    Äänestä

No, toisenlainen mielipide täältä.

Eli tuossa taannoin kävin baarissa ja kun keskityin lähinnä kavereiden kanssa viinan juontiin, niin ei tullut suuremmin naisten kanssa juteltua. Joten yhteen tutustuin hyvin huomatakseni ettei kiinnosta ja toiseen hieman pinnallisemmin. Eli jos tarkemmin miettii, niin allekirjoittaneen tapainen tuppisuu joka ei yrittänyt seuraa löytää, tutustui kahteen naiseen muutaman tunnin aikana. Jos yritystä olisi löytynyt, niin varmaan olisin tutustunut ainakin viiteen ja jos sosiaalisempi olisin niin varmaan kymmeneen.

Niin, kolmen neljän kuukauden todella aktiivisen nettideittien harrastamisen ansiosta olen tutustunut noin kymmeneen naiseen. Ja tämähän se ongelma on. Jos ei kelpaa kuka tahansa, niin löytääkseen suhteen pitää tutustua ainakin muutamaan kymmeneen naiseen ja nettideittien kautta tähän kuluu helposti vuosia. Ja aina vaarana myös se, että vaikka netissä kemiat kohtaa, niin livenä ei. Eli tulee hukattua aikaa niihin, joiden kanssa tulevaisuutta ei ole ja toisaalta myös päinvastaista tapahtuu eli tulee ohitettua niitä joiden kanssa livenä voisi kolahtaa.

Äänestä
  • Oletko joku matemaatikko? Tekstissäsi nimittäin vilisi aika paljon numeroita.

    Äänestä

  • *hymiö* kirjoitti:

    Oletko joku matemaatikko? Tekstissäsi nimittäin vilisi aika paljon numeroita.

    Insinöörille numerot kuulostaa paljon järkevämmiltä. Mutta toisaalta tuo selitys vain tuntuu loogiselta, kun sitä numeroiden valossa katselee. Tosin voisi olla parin löytyminen helpompaa, jos kaikkea ei analysoisi ja muuttaisi numeroiksi. :D

    Äänestä

  • joku vain kirjoitti:

    Insinöörille numerot kuulostaa paljon järkevämmiltä. Mutta toisaalta tuo selitys vain tuntuu loogiselta, kun sitä numeroiden valossa katselee. Tosin voisi olla parin löytyminen helpompaa, jos kaikkea ei analysoisi ja muuttaisi numeroiksi. :D

    Ei se mitään, minä puolestani ylitarkkailen tekstejä.

    Tv:ssä oli hauska tilanne ohjelmassa Halpalentoyhtiö, kun asiakkaana oli perhe, jonka jäsenet olivat matemaatikko ja analyytikko ja he huomasivat lentoyhtiön tekstissä olevan virheellistä tietoa, joka ei vastannut käytäntöä. He luonnollisesti alkoivat väittelemään asiasta (laskutavasta) nuoren virkailijan kanssa, joka ei pystynyt mitenkään puolustelemaan virhettä eikä kenties edes ymmärtänyt sen olemassaoloa. Lopputulos oli, että matemaatikko joutui jäämään lennolta pois, sillä hänestä aiheutui turvallisuusriski. Matemaatikko oli silti oikeassa.

    Enkä tuossa analysoinnissani taida sinulle yhtään hävitä. Kirjoitin nimittäin tämänkin aloituksen...

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/10288899

    Äänestä

  • *hymiö* (ap) kirjoitti:

    My life story. :D Kun sitä pystyy niin objektiivisesti käsittelemään vaikeitakin asioita, niin yleensä päätyy täysin eri ratkaisuihin kuin muut ihmiset. Ja vaikka sitä oikeassa olisikin, niin kukaan ei ota tosissaan ja sen sijaan että oma tai jonkun muun ongelma olisi nopeasti ratkaistu, joutuukin kuuntelemaan luentoja elämänkokemuksesta tai muuta vastaavaa.

    Aivan sama onko oikeassa vai väärässä, tärkeintä on kuulostaa vakuuttavalta.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Enkä tuossa analysoinnissani taida sinulle yhtään hävitä. Kirjoitin nimittäin tämänkin aloituksen...

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/10288899

    Pakko myöntää. Tosin se mikä minua häiritsee, on se että tuntuisi analyyttisyys olevan enemmän naisille ominaista. Kun karuun miehiseen luonteeseen ja olemukseen yhdistää analyyttisen mielen, niin varmaan se oudolta tuntuu naisista. Ja toisaalta myös melko vaikea mennä tunteiden mukana, kun kaikkeen tuntuu löytyvän järkevä selitys.

    Ja pakko myös lisätä se, että tuon toisen viestiketjun ajatusmaailma tuntui aika omalta.

    Äänestä

  • joku vain kirjoitti:

    Pakko myöntää. Tosin se mikä minua häiritsee, on se että tuntuisi analyyttisyys olevan enemmän naisille ominaista. Kun karuun miehiseen luonteeseen ja olemukseen yhdistää analyyttisen mielen, niin varmaan se oudolta tuntuu naisista. Ja toisaalta myös melko vaikea mennä tunteiden mukana, kun kaikkeen tuntuu löytyvän järkevä selitys.

    Niinkö? Sinussa voisi olla ainesta psykologiksi.

    Äänestä

  • joku vain kirjoitti:

    My life story. :D Kun sitä pystyy niin objektiivisesti käsittelemään vaikeitakin asioita, niin yleensä päätyy täysin eri ratkaisuihin kuin muut ihmiset. Ja vaikka sitä oikeassa olisikin, niin kukaan ei ota tosissaan ja sen sijaan että oma tai jonkun muun ongelma olisi nopeasti ratkaistu, joutuukin kuuntelemaan luentoja elämänkokemuksesta tai muuta vastaavaa.

    Aivan sama onko oikeassa vai väärässä, tärkeintä on kuulostaa vakuuttavalta.

    Minusta olisi mukavaa, jos joku keksisi ratkaisuja minun ongelmiini. En puhuisi elämänkokemuksesta mitään.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Niinkö? Sinussa voisi olla ainesta psykologiksi.

    Niin, "ylimielinen kaikkitietävä"-asenne löytyy, joten ehkä... :D

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Minusta olisi mukavaa, jos joku keksisi ratkaisuja minun ongelmiini. En puhuisi elämänkokemuksesta mitään.

    Siis jotainhan tähän on pakko kommentoida, en vain keksi mitä. Tästä tuli niin ei "anonyymi ajatustenvaihto" fiilis.

    Äänestä

  • joku vain kirjoitti:

    Siis jotainhan tähän on pakko kommentoida, en vain keksi mitä. Tästä tuli niin ei "anonyymi ajatustenvaihto" fiilis.

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/10318641

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

lyhyt analyysi kirjoitti:

Syy on siinä, että kun nettideittailu päättyy ja suhde alkaa, mahdollisuudet kutistuvat miljoonasta yhteen.

Jos ihminen on nettideittailija, hänellä on teorissa mahdollisuudet vaikka mihin, mutta sen päätyttyä on sitouduttava vain siihen yhteen.

Mitä annettavaa tällä yhdellä sitten on? Moni on itsensä kanssa pahasti hakusessa. Suhdetta enemmän haluava on perinteisiin sitoutuneempi, mutta ei välttämättä enempää sinut itsensä kanssa kuin hänkään, joka tavoittelee kuuta taivaalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu