Montako +30 löytyy..

KUn on enemmän elämänkokemusta ,niin uskaltaa vaatiakin enemmän, toisaalta, pitäisi jo osata joustaa, kun tajuaa, että kaikissa meissä on vikoja, toisissa enemmän toisissa vähemmän, nuoremmat on aika naiiveja, kun luulevat että jossain on joku täydellinen persoona,. joka täyttää kaikki toiveet, vanhempana tajuaa, että näin ei ole, vaan on tyydyttävä kompromisseihin, tai luovutettava, ja sitä ei moni halua, vaikkac olisi parempi.

Kumpi siis on parempi, olla yksin ja täydellinen suhde omaan epätäydelliseen itseensä vai olla jonkun kanssa, jonka viat ja puutteet sietää, mutta siitä huolimatta on hänen kanssaan?

Vaadin teinineitsytmorsiamen, vähempi ei enää kelpaa.

Niin että peräti jo 40 ihmisten pitäisi tyytyä aivan mihin tahansa ja tinkiä omista toiveistaan täysin?
Mitä enemmän ikää niin sen vähemmän olisi oikeutettu kumppaniin joka tuntuu hyvältä ja sitä vähemmän saisi toiselta toivoa mitään?
Jos toiveet kumppanin suhteen ovat realistiset niin miksi pitäisi tinkiä?
Vain jotta saisi kumppanin heti vaikka se ei sitten miellyttäisi lainkaan?
Kuka vaan pitäisi käydä?

Ei kiitos. En tahdo parisuhdetta vain parisuhteen vuoksi vaan kyllä sen kumppanin on myöskin tunnuttava sopivalta ja miellytettävä. Se ei tarkoita että kumppanissaan ei mitään virheitä sulattaisi, mutta ei sitä pidä tyytyä sellaiseenkaan suhteeseen tai kumppaniin joka ei tunnu hyvältä.

Eivät nuoremmat ole oikeastaan sen vähemmän vaativia. Nuorempana monikaan ei vain vielä tiedä mitä haluavat ja kokeilevat sitten vaikka ja minkälaista suhdetta ja kumppania, jotka sitten päätyvät monesti hyvinkin pian eroon kun todetaan että kumppani aivan vääränlainen itselle. Mitä enemmän ikää tulee niin sen paremmin tuntee itsensä ja tietää millaisia asioita elämältään ja kumppaniltaan tahtoo. Ei ole enää halua kokeilla kenen tahansa kanssa yhteiseloa kun tietää jo monia asioita mitä ei ainakaan halua ja mikä ei toimi.

Ei rakastuminen itsessään voi olla kompromissi, se on joko tai. Suhteessa niitä kompromisseja tehdään puolin jos toisinkin, mutta itse kumppani ei saisi olla se kompromissi. Ei sellainen elämä ole onnellista missä tyydytään mihin tahansa kumppaniin mitä vain saa vaikka ei mitään tunteita toista kohtaan omaisi tai vaikka toiveet tulevaisuuden ja elämän suhteen olisivat täysin erilaiset. Jos koko elämä muodotuisi kumppania myöten pelkäksi kompromissiksi ja huonoonkin tyytymiseksi niin silloin on tosiaankin parempi vaikka yksin. Kukin määrittelee itse mitä asioita pitää niin tärkeinä ettei ilman niitä voi onnellinen olla ja missä asioissa taas voi joustaa ilman että oma onnellisuus siitä oleellisesti heikkenisi.

Se on sitten eri asia jos toiveet kumppanin suhteen ovat aivan älyttömin vaatimuksin lastattuja ja täysin epärealistisia tai epäoleellisia asioita kuten nyt vaikkapa silmien väri tai jotain muuta yhtä älytöntä. Harvapa tuolla oikeassa elämässä tiukkojen kriteerilistojen kanssa ihmisiin tutustuu vaikka täällä netissä oikeista ihmissuhteista vieraantuneet niin tekevätkin.

30 miehenä minua harmittaa, ettei ole lasta/lapsia - silloin tulee rajattua pois ne oman ikäiset naiset joilla niitä jo on, vaikka ideaalitilanne tässä iässä voisi olla kaksi ihmistä joilla on jo lapset edellisistä suhteista.

Silloin ei olisi stressiä sen asian suhteen, koska haluan kuitenkin lapsia elämääni, sen puutteen olen huomannut kavereiden lasten kasvamista seuratessani...

Ei tässä sitä oikeaa odotella, enkä jaksa ajatella ihmisiä listana kriteereitä joiden mukaan pitäisi todennäköisyyslaskentaa harrastaa kuinka optimaalista kumppania kannattaisi metsästää jne. koska se ei loppupeleissä auta romantiikassa vaan ainoastaan parisuhteiden mekaniikan tajuamisessa. Vaan kunhan löytäisi naisen johon ihastuu - tiedän vain kokemuksesta etten itse ole se oikea kauhean monelle, ja 30 iässä todella valinnanvara karsiutunut kun moni nainen samassa iässä jo löytänyt omansa ja vapautuneilla on rima korkealla ja he jaksavat odottaa...

Kevyt seksisuhde on ihan ok.

En ala mitään vakavampaa enää naisen kanssa yrittämään. Nuorena poikana toivoin yhtä tyttöä joka tykkäisi minusta oikeasti, mutta iän myötä olen huomannut miten kaksinaamaisia naiset voivat olla.

Eli ei kiitos...

Mitä enemmän vaatimuksia, sen pienempi mahdollisuus kohdata "se oikea".

En tingi vaatimuksistani. En kiinnostu sivistymättömistä, lihavista, huonokuntoisista, tupakoivista, lihaa syövistä enkä alkoholia juovista naisista.

Olen 40 eikä ole mitään tarvetta tyytyä johonkuhun. Lapset on tehty ja alkavat olla aikuisia, nyt on aikaa itselle ja työ- ja taloustilannekin sallii pieniä arjen iloja. Mies olisi kiva plussa ja etenkin seksiä kaipaan silloin tällöin mutta eiköhän sellainen taas jossain vaiheessa osu kohdalle. Ja onhan nyt pikkujouluaika ; )

miksi ihmiset laativat "mahdottomia" kumppani kriteerejä että millaisen toisen pitäisi olla? meissä kaikissa on omat ns hyvät ja huonot puolemme. ja niihin meidän on tyytyminen. jos rupeamme viimeisen päälle tekemään kumppanin haku kriteereitä nii olemme viel vanhoina mummoina/pappoina ilman kumppania.
kaikista tärkeintä on mitä toinen/kumppani on sisimmiltään.

Mitä tarkoittaa vaatimuksista tinkiminen noin esimerkkinä ?

En halua aiheuttaa turhaa kärsimystä, varsinkaan sille oikealle. Siksi olen valinnut sinkkuuden elämäni loppuun saakka.

Höh, mitä enemmän ikää, sen vähemmän tinkii, on oppinut arvostamaan itseään :)

Voisi ehkä sanoa, että vähemmän sitä tosiaan tinkii tietytistä asioista, mutta toisaalta turhat vaatimukset ovat hävinneet elämänkokemuksen myötä.

Ymmärtäkää naiset että markkina-arvonne laskee iän myötä. Jos ette tingi vaatimuksistanne niin saatte olla yksin. Tässä olen nähnyt jopa naisia jotka päälle 20 vuotiaina ovat alkaneet lihota ja näin ollen markkina-arvo tipahtaa dramaattisesti. Sitten kummastelevat kun ei enää miehet olekaan kiinnostuneita.

Minua ei haittaa yhtään jos joku nainen ei tingi omista odotusarvoistaan.

Tuntuisihan se typerältä olla suhteessa jossa paljastuisi että toinen osapuoli olisi tinkinyt noista arvoista alunperin että olisi alkanut olemaan minun kanssani parisuhteessa.

Toisin sanottuna naisen arvot ovat joko olleet alunperin väärin tai sitten hän etsii miestä väen väkisin.

Olen 31-vuotias mies ja omalla kohdalla kriteerit ovat helpot:
Normaalivartaloinen (sulkee suurimman osan nykynaisista pois) mielellään liikkuvainen naishenkilö (harvalla kun luonnostaan on hoikahkona pitävät geenit ellei tee jotain) joka on lapseton. Sen lisäksi pitäiisi olla fiksuuttaa ennen kaikkea tajuntaa elämästä, huumorintajua ja sen verran tunneälyä sekä empatiaa että hänen kanssaan on miellyttävä oleskella.

Toisaalta, jotain oikeasti yhteistä pitää olla eikä kaikkien kanssa tule toimeen vaikka kuinka molemmat aikuisia ihmisiä olisikin.

On suhteellista mikä on itseä miellyttävä ulkonäkö, uskon että siihenkin tottuu tai ainakin minä pidän monenlaisesta kunhan tuo normaalivartaloisuuden kriteeri täyttyy.

Se mikä ehkä eniten rassaa oman ikäluokan naisissa on että moni on jo täti-mallia tai sitten on jo peuhattu niin monessa parisuhteessa että on mennyt pää sekaisin.

Olen sen verran myös nuori, villi ja vapaa :D että tahtoisin nuoremman naisen jolla riittää energiaa muuhunkin kuin kotona vötöämiseen ja perheen perustamisen suunnitteluun tai työssä puurtamiseen.

Valitettavasti valikoima Suomessa normaali tylsän arkielämän eläjien joukosta valittaessa on aika hemmetin pieni.
Mutta se on vain minun mielipiteeni ja kullekin omanlaisensa. Jonkinlaisia uhrauksia sekä kompromisseja joutuu suhteessa aina tekemään, mutta ajatus siitä että alkaisin noista omista perustavanlaatuisista odotusarvoista luopumaan on kyllä puhtaasti naurettava.

Siinä huijaa sekä itseään että toista, joten en vastaavaa luopumista odota keneltäkään naiselta. Jos joku nainen ei tykkää minusta, en näe että se on minulta lainkaan pois.

Kyllä, edelleen odotetaan!

M32