Miksi pitää yhteyttä eron jälkeen?

En taas tajua miehen logiikkaa...Erosimme yhteisestä päätöksestä kun ei ollut oikein enää rakkautta ja romantiikkaa. Eroaminen oli kuitenkin minulle todella vaikeaa eikä siitä ole tehnyt helpompaa, että mies säännöllisesti pitää yhteyttä, soittelee, laittaa viestejä ja rakkaudentunnustuksia. Mutta ei kuitenkaan näytä haluavan sen enempää, eli esim. tavata. Mikä logiikka tässä nyt sitten on?! Haluaako vaan pitää jonkun oven vielä auki ettei tunnu niin lopulliselta? Mielestäni on kuitenkin aika epäreilua että aina kun olen pääsemässä jaloilleni kun hänestä ei ole kuulunut muutamaan päivään, ottaa yhteyttä ja vetää maton jalkojen alta...Alan olla ihan loppu, rikki ja kypsä:(
11600
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Toisella jäi levy päälle eikä pääse sinusta irti. Kun on erottu ja yhteisiä lapsia ei ole, niin parempi unohtaa menneet ja suunnata katse eteenpäin.

Pyydä ettei enään viestittele .

Äänestä

Ihan haluaa tuottaa sinulle pahaa mieltä tai sitten on vaan niin sekaisin ettei tiedä mitä pitäisi tehdä kun ikävähän tietty on edelleen sinua kun on tuntenut sinut ja ne yhteiset hyvät ajat pursuaa kullattuina mieleen aina hetkittäin. Kehotan sanomaan suoraan ja ymmärrettävästi, että teidän juttu on nyt oikeasti ohietkä halua enää olla yhteydessä koska siitä ei seuraisi mitään hyvää, pelkkää pitkittynyttä turhaa pahaa mieltä. Sitten et vastaa soittoihin etkä tekstiviesteihin, lopettaa yrittämisen sitten jossakin vaiheessa kun itsekin tajuaa kuinka typerän ripustautunut sinuun on edelleen. Ehkä se on niin epätoivoinen, pelkää että ei löydäkään ketään sinun tilalle...

nyt yritä pysyä vahvana ja hakea tukea ystäviltä tms. tutuilta jos mahdollista.

Äänestä

No tään kirjotuksen perusteella ei osaa sanoa.
Pitäs tietää mitä tapahtunut, sinä sanoit, teit, hän sanoi, teki??
Miten pitkä aika erosta?
"Rakkauden tunnustuksia"? Siis katuuko eroa ja onko kertonut omasta mielestään eroon johtaneita syitä?
Jos rakkautta on niin vaikeahan sitä on vaan hiljaa olla, toi muutaman päivän tauko saattas osottaa myös sitä, ettei halua tunkeilla liikaa, ei sen tarvi olla välinpitämättömyyttä.

Äänestä

Samaa täällä. Erottiin toisenlaisista syistä.
Pääsin jo eteenpäin, alkoi olla helpompaa, aloin jo hyväksyä että hän on pois mun elämästä lopulisesti. Kunnes hän alkoi tunkemaan takaisin.
Puhaltaa kylmää ja kuumaa. "Kaikki on nyt niin hyvin - mikään ei ole hyvin ilman sua, tule mun luo - olen muuttamassa pois" jne.

Minä en myöskään ymmärrä.

Ei tässä enää muuta voi kuin lakata tylysti vastaamatta puheluihin ja viesteihin ja väistellä tilanteita missä voidaan törmätä. En ihmettelisi vaikka hän joku päivä seisoisi oven takana.
Minä välitän vieläkin se on selvää. Ihan liikaa. Tuntuu ilman tuollaistakin siltä kuin leikkaisi raajaa irti.

En jaksa. En vaan jaksa.

Äänestä
  • Mitä ihmettä??
    Tunkemaan takaisin? Ehkä hän on ymmärtänyt kun on ollut aikaa, että rakastaa sinua tosissaan ja sä työnnät vaan pois??
    "Puhaltaa kylmää ja kuumaa" Tarkoitatko, että on välillä ilkeä?
    Mun mielestä ihan luonnollista (vaikka ei kivaa, eikä varmaan hänellekään) jos työnnät pois?
    Suoraan sanoen en ymmärrä suhtautumistasi.

    Äänestä

No eipä tunnu se eroaminen hänellekkään sit helppoa olevan... Ootko ite ees ehottanut tavata, vai odotatko vain että hän nimenomaan pyytäisi sitä? Ehkä hän ajattelee, että kun olette jo sopineet yhdessä eroavanne, niin hänellä ei ole "oikeutta" pyytää nähdä sua, vaikka kovin haluaisikin. Jos se eroaminen on vaikeaa kummallekin, ni kannattaiskohan sit pohtia ainakin kerta yhdessä vielä niitä mahdollisuuksia, koska tuntuu olevan tunteita vielä kummallakin.... Mut tosiaan vaikea sanoa, kun ei tiedä koko juttua!

Äänestä

en ymmärrä myöskää sua -Älä riko mua enempää- puhalta kylmää ja kuumaa, ehkä välillä hän itekin kyllästyy kun tuntee vaivaavansa sua, vaikka ei haluis, rakastaa silti sua, hän on neuvoton mieti itseäsi samaan tilanteeseen.
Anna ees mahdollisuus

Äänestä

Musta tutuu kans et se vastapuole on enempi rikki tässä tapauksessa ku toinen ei olee ymmärtävinään. Loukkaantunut?

Äänestä

Onhan se kumma kun eron jälkeen aiemmin toisiaan rakastaneet/ ymmärtäneet ihmiset, ovat kuin vieraat, mistä johtuu?
Jomman kumman/ molempien suuttumuksesta, vai mistä?
Kaikki sanominen kääntyy negatiiviseksi : /

Äänestä

Se eron syy oli se ettei hän yhtäkkiä tiennyt mitä halusi.

Oltiin onnellisia ja yhtäkkiä hän halusi "jäähdyttää" tilannetta. Minä lähdin.

Samanlaista tuo on minusta edelleen. Haluaa ja ei halua. Ihan kuin musta heitettäisiin arpaa.

Äänestä

Ei ttuosta oikein selviä, että kumpi halusi mitä, toinen jäähtydtti tilannetta, mitä se tarkoittaa? ja toinen lähti, no sitä ei tarvi ihmetellä, mitä se tarkoittaa. Eli sä jätit ja odotat, että toinen luonnollisesti sitten uskaltaisi tai voisi haluta. Eikö tule mieleen, että toinen voi kokea, ettei hänellä ole oikeutta haluta ja miten sä itse olet näyttänyt tunteitasi, jättämällä toisen? Jos sinä et tiedä mistä on kyse, niin tuskin tietää hänkään. Lisäksi kenties tekee kaikkensa, jotta ei satuttaisi enää itseään sun kanssa, vaikka oliskin tunteita olemassa. Mikset kysy suoraan? Luulis, että suhteen jälkeen toista pitää sen verran ihmisenä, että sanoisi asiasta.
Miten itse käyttäytyisit, jos sut jätettäisiin? Olisit aivan tulitunteissasi rakastamassa edelleen? Tuskinpa vain.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rikkkki kirjoitti:

En taas tajua miehen logiikkaa...Erosimme yhteisestä päätöksestä kun ei ollut oikein enää rakkautta ja romantiikkaa. Eroaminen oli kuitenkin minulle todella vaikeaa eikä siitä ole tehnyt helpompaa, että mies säännöllisesti pitää yhteyttä, soittelee, laittaa viestejä ja rakkaudentunnustuksia. Mutta ei kuitenkaan näytä haluavan sen enempää, eli esim. tavata. Mikä logiikka tässä nyt sitten on?! Haluaako vaan pitää jonkun oven vielä auki ettei tunnu niin lopulliselta? Mielestäni on kuitenkin aika epäreilua että aina kun olen pääsemässä jaloilleni kun hänestä ei ole kuulunut muutamaan päivään, ottaa yhteyttä ja vetää maton jalkojen alta...Alan olla ihan loppu, rikki ja kypsä:(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu