Simon sosiaali hukkaa rahaa kestävän kehityksen saralla!

Miten on mahdollista että Simon kunnassa rikotaan perustuslakia sosiaali- ja terveyden huollon palveluissa?! Simon kunnassa kielletään kallis totuus! Simon kunta väittää, ettei heillä ole päihdeongelmia!
Simon kunta ei suostu kuntouttamaan päihdeongelmaisia, vaikka päihderiippuvuus on ollut Suomessa jo 80 lopulta asti sairaus diagnoosin takana. On todella tyhmää säästää tämän kaltaisten ongelmien piirissä! Eikö Simo ymmärrä, että kaikkein kallein SOTE puolen asiakas on juuri kuntouttamaton päihdeongelmainen? Kuntouttamaton päihdeasiakas on raskain taakka sosiaali- ja terveyden huollon palveluissa. Esimerkiksi THL:n mukaan( päihdetilastollinen vuosikirja) tehohoidon kapasiteetista on koko ajan käytössä 25% alkoholismiin liittyvien haittojen hoidossa. Tämä päihdeongelma kertautuu lasten mielenterveysongelmina, sekä muina yhtiskunnallisina ongelmina, kuten rikollisuus ja työelämän sairas poissa oloina. Kuntoutettu päideasiakas maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti 10 vuodessa, mm. työelämään palaten veronmaksajana.
Peruspalvelu ministerillä olisi ISO kana kynittävänä Simon kunnan sosiaalitoimessa.
9202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

KEmi on alueen kaatopaikka, sinne kaikki juopot ja pilvi-veikot ajautuvat. Tyhmimmät ja kangistuneimmat oikein kärrätään kaupunkiin. Näin ympäristö pysyy siistinä, kun ongelmat ovat yhdessä paikassa...

Äänestä

Ihmiset jotka eivät ymmärrä asioista mitään....

Äänestä

Simossa nyt ei paljon muuta olekaan kuin päihdeongelmia. Valuvat kaupunginrajan yli pohjoiseenkin.a

Äänestä

Päihdeongelma ei ole ainoa ongelma mitä SIMOSSA on. Täällä sussu-ja tekujohtajat ovat vain aina kieltäneet heillä olevan ongelmia. Silloinhan niitä ei ole eikä niiden kanssa tarvise työskennellä. Entinen kunnanjohtaja lauleli näitä lauluja joihin alaisten piti yhtyä. Isoin ongelma täällä on ollut kuntalaisille juuri tämä koominen kolmikko ja kysyä saa kyllä kuinka moni on jäänyt vaille heille kuuluvaa oikeutta palveluun ja hoitoon.

Äänestä

Eikös se ollut se kunnanjohtaja joka aikoinaan aloitti sen puhumisen siitä kestävästä kehityksestä. No eihän täällä muu ole kehittynyt kun korkeimpien virkamiesten palkat.

Äänestä
  • .

    Äänestä

Totta

Äänestä

On kyllä kamalaa lukea Oulunkaaren työpaikkailmoituksia kun esimerkiksi haetaan Simoon palveluesimiestä. Hakemuksessa on vaatimuksena muunmuassa NUHTETON KÄYTÖS eli hakijalla pitää olla nuhteeton käytös. Mitä .....
Kuka asettaa rajat nuhteettomalle käytökselle. Minkälainen on nuhteeton käytös.
Onko se sitä että peitetään itsensä vaatekerroksilla, ollaan hiljaa, vaietaan, ollaan muka uskovaisia, ei uskalleta elää elämää ja selän takana kieroillaan sen kun ehditään ja valehdellaan......
Mikä oikeuslaitos OULUNKAARI ON?????
Eikö rikoksesta tuomitutkin ole sovittaneet tekonsa.
Kuinka monta politikkoa, virkamiestä tai ihmistä on jotka eivät ole eläissään tehneet jotakin ns. rikosta, ajaneet vaikka ylinopeutta, pissanneet julkisella paikalla, unohtaneet jonkun tulon verotuksessa.....pienimmistä rikkeistä kun puhutaan.
Kyllä elämä on annettu elettäväksi ja joka elää sille voi sattua myös joitakin virheitä elämän aikana. Täydellistä ihmistä ei ole eikä siis täysin nuhteetonta.
Oulunkaari voi laittaa esimerkin nuhteettomasta ihmisestä. Onhan heillä näitä mediaihmisiä.

Äänestä

Jo sana nuhteeton kuulostaa ei tästä maailmasta. Miten joku työnantaja voi tällaista edes kirjoittaa. Kuka mittaa nuhtettomuuden. Mitä se todellakin on?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tyrmistynyt!!! kirjoitti:

Miten on mahdollista että Simon kunnassa rikotaan perustuslakia sosiaali- ja terveyden huollon palveluissa?! Simon kunnassa kielletään kallis totuus! Simon kunta väittää, ettei heillä ole päihdeongelmia!
Simon kunta ei suostu kuntouttamaan päihdeongelmaisia, vaikka päihderiippuvuus on ollut Suomessa jo 80 lopulta asti sairaus diagnoosin takana. On todella tyhmää säästää tämän kaltaisten ongelmien piirissä! Eikö Simo ymmärrä, että kaikkein kallein SOTE puolen asiakas on juuri kuntouttamaton päihdeongelmainen? Kuntouttamaton päihdeasiakas on raskain taakka sosiaali- ja terveyden huollon palveluissa. Esimerkiksi THL:n mukaan( päihdetilastollinen vuosikirja) tehohoidon kapasiteetista on koko ajan käytössä 25% alkoholismiin liittyvien haittojen hoidossa. Tämä päihdeongelma kertautuu lasten mielenterveysongelmina, sekä muina yhtiskunnallisina ongelmina, kuten rikollisuus ja työelämän sairas poissa oloina. Kuntoutettu päideasiakas maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti 10 vuodessa, mm. työelämään palaten veronmaksajana.
Peruspalvelu ministerillä olisi ISO kana kynittävänä Simon kunnan sosiaalitoimessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu