Olen päälle parikymppinen muuten perusterve nainen mutta minulla todettiin elo-syyskuun vaihteessa kilpirauhasenvajaatoiminta. Uskon että olen voinut tätä sairastaa jo useamman vuoden ennen diagnoosia (pistin silloiset oireet aina e-pillereiden syyksi) koska muistelisin olleeni aina kovin väsynyt ja mieheni valittikin myöhään nukkumisestani.
No väsymys/vetämättömyys oireet ovat hävinneet kun olen syönyt Thyroxinia 2 tablettia aamuisin ennen ruokaa mutta kuukautiseni ovat olleet poissa koko tuon ajan kun diagnoosi tehtiin. Eli elokuussa minulla oli viimeiset kuukautiset. Olen myös lihonut (nestettä) 15kg! Parissa kuukaudessa vaikka en todellakaan ole muuttanut elämäntapojani huonompaan vaan PAREMPAAN suuntaan. Olen viimeisen neljän kuukauden aikana alkanut kävelemään niin pienet kuin suuretkin matkat ja olen huomannut laihtuneeni ainakin 2 vaatekokoa! Mäet menen helposti ylös enkä hengähdä lainkaan niin kuin ennen. Peruskunto on siis kohentunut huomattavasti ja alakroppa (jalat, takapuoli, lantio) ovat kiinteytyneet ja senttejäkin on lähtenyt.
Ainoa mikä junnaa on tämä keskivartalossa oleva neste ja se todellakin on vain ja ainoastaan nestettä! Nestettä alkoi kertymään parivuotta sen jälkeen kun aloitin e-pillerit (16 vuotiaana) ja tuntui että vaikka kuinka liikuin ja katsoin mitä syön neste vain ei liikkunut. Nyt on sama homma. Muuten kunto nousee mutta neste ei vaan häviä! Myöskään kuukautiset eivät tule!
Kaikki mahdolliset kokeet munuaiset, maksa, veren hemoklopiini yms. ovat otettu viimeksi eilen (olen rampannut kokeissa parin kuukauden aikana ainakin 5krt!) ja kun mitään ei kerta ole siis mitään vikaa missään niin miksei kuukautiseni sitten ala? Ja lääkäri on yksi p*ska.. vähättelee koko ajan kaikkea mitä sanon. Määräsi minulle Furesis merkkisiä nesteenpoistokapseleita joita olen syönyt kaksi päivää enkä tunne minkäänlaista eroa wc.ssä käymisen suhteen..
Voiko kuukautisten puuttuminen aiheuttaa sen ettei neste liiku? Ja miten saan kuukautiset alkamaan kun lääkäri ei määrää lääkkeitä vaikka pyydän? Lääkärinvaihto edessä viimeistään ensiviikolla.
Auttakaa! Alkaa pikkuhiljaa tuntumaan harvinaisen epä-naiselliselta ja friikiltä..

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kuukautiset on aika herkät reagoimaan kaikenlaiseen, painonmuutoksiin, stressiin, elämänmuutoksiin. Kuukautisten poisjääminen ei välttämättä ole mikään sairauden merkki. Olethan muuten tehnyt raskaustestin? Sehän toki olisi luonnollisin syy kuukautisten poisjäännille.
Itselläni on ollut aina epäsäännölliset kuukautiset. Kerran oli yli puolen vuoden tauko menkoissa ja aloin jo huolestua. Silloin tutkittiin ja otettiin verikokeita, mutta mitään syytä ei löytynyt. Lääkäri rauhoitteli, että on ihan normaalia kuitenkin. Mielestäni minulla ei ollut stressiä, mutta eihän sitä niin osaa itsestään sanoa, jollain tavalla se huolestuminenkin vaikutti ja piti menkat poissa. Terolut-merkkisellä lääkkeellä kuukautiset tulivat kerran keinotekoisesti, ja sitten alkoivat taas tulla säännöllisen epäsääännöllisesti, eli normaalisti minulle.
Noin 15 vuotta myöhemmin diagnosoitiin vajaatoiminta, Thyroxinia syön vajaan napin aamuisin ja nyt kuukautiseni ovat säännöllisemmät kuin koskaan. En tietysti tiedä mistä se johtuu, säännöllinen seksielämähän on myös yksi kuukautisten säännöllistäjä, näin olen lukenut.
Vajaatoimintakin aiheuttaa todella erilaisia oireita eri ihmisillä, minulla tyypillisiä oireita on ehkä puolet ja puolet on ihan päinvastaisia.
"Voiko kuukautisten puuttuminen aiheuttaa sen ettei neste liiku? Ja miten saan kuukautiset alkamaan kun lääkäri ei määrää lääkkeitä vaikka pyydän? Lääkärinvaihto edessä viimeistään ensiviikolla."
Tähän piti vielä kommentoida. Epäilen (en tosin ole lääkäri eikä mitään terveysalan koulutusta) että tämä kolme kuukautta on kuitenkin vielä aika lyhyt aika olla ilman kuukautisia. Nainen ei niitä välttämättä tarvitse (minäkin muuten olen saanut kolme lasta hyvinkin helposti raskautumalla, joten ajoittaiset häiriöt eivät tarkoita välttämättä että olisit yhtään vähemmän hedelmällinen), oikeastaanhan luonnollisempi tilahan olisi hedelmällisessä iässä olevalle naiselle, että kuukautisia ei ole raskauksien ja imetysten vuoksi. Saamani Terolutit yms. kuukautiset käynnistävät lääkkeet ovat käsittääkseni hormoneita, ja turha niitä toisaalta on ihan turhaankaan ottaa, hormonit kuitenkin sekoittavat elimistön toimintaa osaltaan. Epäilisin, että kun sinulla jo on tyroksiinilääkitys ja nesteenpoisto, niin ei mielellään lääkecócktailia enää lisättäisi. Tietysti lääkärin pitäisi sanoa tällaiset asiat ääneen, mutta tunnetusti kaikki eivät oikein osaa palvella asiakasta. Lääkäriä on toki hyvä vaihtaa, jos tuntuu ettei lääkäri ota sinua vakavasti, ei kuuntele eikä selitä.