Seurustelin 1,5 vuotta miehen kanssa, jota voin sanoa rakastaneeni. Suhde ei kuitenkaan ollut helpoin mahdollinen. Mies oli koukussa lievään huumeeseen ja itse en sitä sietänyt. No, kuinka koukussa sitten oli, ei kai muiden näkökulmasta pahassakaan, silloin tällöin nautti ja pisin huumeeton aika oli jopa kolme kuukautta. Meidän välejä tuo käyttö kuitenkin hiersi, koska en halunnut olla silloin läsnä enkä itse pitänyt tavasta.
Huumeriippuvuus kuitenkin on riippuvuus ja sairaus. Annoin miehelle mahdollisuuden valita ja alkuun hän valitsikin huumeen, parin päivän päästä kuitenkin kinuten minua takaisin ja vannoen rakkautta sekä parannusta. Loppujen lopuksi tämä huumeenkäyttö ei enää ollut se ongelma, vaan epärehellisyys. Haluissaan hän oli valmis valehtelemaan ja pettämää lupauksiaan. Lupasi toista, hetken päästä puhui toista.
Nyt kuitenkin olen varma, että olen saanut miehen silmät auki, ettei tuo huume ole hänelle hyvästä. Emme seurustele tällä hetkellä ja kaikki tuttuni ovat siinä ns. tyytyväisiä, koska he ovat myötäeläneet tuskaani siitä, etten ollutkaan hänelle se tärkein. Nyt asiat kuitenkin näyttävät olevan toisin. Välille ovat ehkä hieman lämmenneet, hän haluaa näyttää että pystyy ja haluaa olla ilman ja hänellä on kavereita tukemassa päätöstä. Mies sanoo rakastavansa minua ja heivasi jopa yhden hänestä kiinnostuneen naisen sen takia, että haluaa katsoa, olisiko meillä vielä mahdollisuutta yrittää.
Asia, mikä minua siis vaivaa, on tämänkaltainen: Onko rakkaus oikeasti niin sokea, että antaa ajan kanssa haavat anteeksi? Vai onko se vain riippuvuutta toisesta ihmisestä? Myönnän, olen jonkin sortin läheisyysriippuvainen, mutta ennen ko. suhdetta olin hyvinkin itsenäinen. Olenko vain heikko päästääkseni irti ja jatkaakseni elämää, jota en halua. En halua tutustua uusiin miehiin, en osaa ja minua ällöttää. Mutta olenko oikeasti vain sokea ja mies narsisti, joka haluaa koukuttaa? Heh, kaikkea me naiset mietitäänkin...
Missä menee raja, kuinka monta mahdollisuutta toiselle on annettava, jotta juttu on katsottu ns. loppuun? Tuntuu, kuin minulla ei olisi enää oikeutta rakastaa häntä, eikä lupaa olla häntä ikävä, koska hän käyttäytyi törkeästi ja musersi itsetuntoni. Joku hänessä kuitenkin on, että jälleen olen valmis laittamaan itseni likoon ja mahdollisesti satuttamaan itseäni...
Ja nyt kun tänne kerta kirjoita, toivon saavani rehellisiä kommentteja. Turha tulla avautumaan, että "olet liian nuori ja naiivi, et ymmärrä elämästä mitään" yms. En kaipaa sellaisia tyhjänpäiväisiä kommentteja, vaan ihan rehellisiä ohjeita tai vastaavia kokemuksia...
-Kiitos
Huumeriippuvuus kuitenkin on riippuvuus ja sairaus. Annoin miehelle mahdollisuuden valita ja alkuun hän valitsikin huumeen, parin päivän päästä kuitenkin kinuten minua takaisin ja vannoen rakkautta sekä parannusta. Loppujen lopuksi tämä huumeenkäyttö ei enää ollut se ongelma, vaan epärehellisyys. Haluissaan hän oli valmis valehtelemaan ja pettämää lupauksiaan. Lupasi toista, hetken päästä puhui toista.
Nyt kuitenkin olen varma, että olen saanut miehen silmät auki, ettei tuo huume ole hänelle hyvästä. Emme seurustele tällä hetkellä ja kaikki tuttuni ovat siinä ns. tyytyväisiä, koska he ovat myötäeläneet tuskaani siitä, etten ollutkaan hänelle se tärkein. Nyt asiat kuitenkin näyttävät olevan toisin. Välille ovat ehkä hieman lämmenneet, hän haluaa näyttää että pystyy ja haluaa olla ilman ja hänellä on kavereita tukemassa päätöstä. Mies sanoo rakastavansa minua ja heivasi jopa yhden hänestä kiinnostuneen naisen sen takia, että haluaa katsoa, olisiko meillä vielä mahdollisuutta yrittää.
Asia, mikä minua siis vaivaa, on tämänkaltainen: Onko rakkaus oikeasti niin sokea, että antaa ajan kanssa haavat anteeksi? Vai onko se vain riippuvuutta toisesta ihmisestä? Myönnän, olen jonkin sortin läheisyysriippuvainen, mutta ennen ko. suhdetta olin hyvinkin itsenäinen. Olenko vain heikko päästääkseni irti ja jatkaakseni elämää, jota en halua. En halua tutustua uusiin miehiin, en osaa ja minua ällöttää. Mutta olenko oikeasti vain sokea ja mies narsisti, joka haluaa koukuttaa? Heh, kaikkea me naiset mietitäänkin...
Missä menee raja, kuinka monta mahdollisuutta toiselle on annettava, jotta juttu on katsottu ns. loppuun? Tuntuu, kuin minulla ei olisi enää oikeutta rakastaa häntä, eikä lupaa olla häntä ikävä, koska hän käyttäytyi törkeästi ja musersi itsetuntoni. Joku hänessä kuitenkin on, että jälleen olen valmis laittamaan itseni likoon ja mahdollisesti satuttamaan itseäni...
Ja nyt kun tänne kerta kirjoita, toivon saavani rehellisiä kommentteja. Turha tulla avautumaan, että "olet liian nuori ja naiivi, et ymmärrä elämästä mitään" yms. En kaipaa sellaisia tyhjänpäiväisiä kommentteja, vaan ihan rehellisiä ohjeita tai vastaavia kokemuksia...
-Kiitos
Vastaukset 8
Vanhimmat
Pahoittelen kirjoitusvirheitä... Mutta asiasta lienee saavan selvää.
voithan vielä katsoa jos oikeasti haluaa heivata muut naiset ja aineet sinun takiasi. moni ei näin tee, ei myöskään nykyinen mieheni tekisi (ei siis vakituisesti käytä mitään mutta on käyttänyt eikä kieltäytyisi vaikka nytkin tarjottaisiin) mutta entinen jätti kaiken sellaisen minun takiani.
vielä yksi mahdollisuus, jos taas sen pilaa, älä uhraa ajatusta hänelle vaan etsi joku mies joka haluaa valita sinut ja olla oikeasti kanssasi.
Miehen pitäisi mennä johonkin hoitoon, yksin ei kannata yrittää. Lääkärille vaan juttusille ja johonkin vertaistukiryhmään. Voi olla pitkä prosessi irtautua. Onhan miehen kaveripiiri sellainen, ettei siellä ole käyttäjiä? Niistä pitäisi myös päästä eroon!
Kirjoitat realisitisen tuntuisesti ja asiaa monelta puolelta katsovasti - tiedät realiteetit ja osaat kyseenalaistaa seikkoja puolesta ja vastaan... Joten epäilemättä olet hyvin "kartalla" tilanteesta.
Itsellä ei ole kokemusta tuon lajin riippuvuudsta - mutta äkkisältään tulee mieleen, että kun ajattelet tilaisuuden antamista, niin olisiko mitään, että laittaisit asialle tiukat "reunaehdot": yhtään lipeämistä et salli ja ensin alkuun voisi olla jokin "koeaika", jonka puitteissa lähdet kävelemään, jos mies ei puheitaan pidä?
Kaveripiiri on sellainen, jossa on sekä että ystäviä. Käyttäjiä enemmän ja vähemmän, mutta myös niitä jotka ei käytä ollenkaan. Nyt onkin hengannu näiden ei käyttäjien kanssa, jotka ovat kovasti tsempanneet ja sanoneet tukevansa, tämä tuntuu kuulemma hyvältä.
Kerran yritettiin tätä, että tiukka linja: jos käytät, meitä ei ole. No, lipsui kuitenkin ja tässä taas ollaan. Koeaika on liian raskas ajatus, ei ketään ihmistä voi pitää varalla tai kokeella.. Tuntuu niin epäinhimilliseltä. Mutta hitaasti edetä on eri asia...
Riippuvuus on kuitenkin riippuvuus, sairaus.. Haluaisin ehkä tietynlaisena kanaemona jopa auttaa hänet kuiville... Ja tietenkin myös sen takia, että välitän!
Kyllä aika lailla realiteetti on se että jos haluat olla hänen kanssaan, sinun on pakko hyväksyä se että lipsahduksia voi tulla eikä kokonaan päihteetön tulevaisuus ole varma. Niin se vaan on. Hän voi kyllä aidosti haluta muutosta ja se voi olla pitkällä aikavälillä jopa mahdolista. Mutta on hyvin todennäköistä että jotain takapakkeja tulee. Rakkautesi tulee ne kestää jos haluat olla hänen kanssaan. Valinta on vain ja ainoastaan sinun. Tiukka "kerrasta poikki" mentaliteetti johtaa vain ja ainoastaan molempien sydänsuruihin ja voi syöstä myös miehen uudelleen entistä syvemmälle. Eli joko et ole hänen kanssaan ollenkaan tai sitten olet ja tuet hänen yritystään päihteettömään elämään kärsivällisesti mutta riskit tiedostaen.
Alkoholi on tosiaan kirous!
Elän itse alkoholistin kanssa ja olen joutunut läpi käymään nämä samat asiat kun sinäkin. Olemme eronneet ja palanneet takasin yhteen, ja yhteistä taivalta on kulunut 9 vuotta jona aikana meille on syntynyt kaksi tyttöä. Kolmisen vuotta sitten olimme perhekuntoutuksessa jossa juominen vasta jäi kunnes retkahti tänä kesänä. Kerkesi viikon aikana saada elämänsä kunnolla solmuun, löysi jopa uuden naisen jonka kanssa sanoi olevansa onnellinen, soitteli kännissä tämmöisiä puheluita. Viikon putken jälkeen haki itsellensä apua ja siitä alkoikin sitten kuukauden kuntoutus jakso muhoksen perhekuntoutus laitoksessa jonne minä menin lasten kanssa perässä myöhemmin pariksi viikoksi vaikka päätin etten takasi enää ota ja kerkäsin hommata mulle ja lapsille uuden asunnonkin. Olen kokenut väkivaltaa ennen tätä raittiutta siis kolmisen vuotta sitten tämän miehen osalta ja kaiken olen aina anteeksi antanut niinkuin tämänkin mikä kesällä tapahtui. Pettämiset ja kaikki. Itse olen samaa miettinyt että milloin sitä itse tajuaa kun kaikki keinot on vaan kokeiltu ja se rajaa tulee vastaan, mutta ehkä se vaan niin on että sen kyllä sitten tietää.