Pitäisikö lopettaa sinettien käyttö

Minulla on kolmatta kertaa sinetit päässä. Hyvin ovat pysyneet ja tykkään todella paljon. Ainoa huoli on se, että kun ensimmäiset ja toiset sinetit poistettiin 4 kk:n käytön jälkeen, minulta lähti molemmilla kerroilla todella paljon omaa hiusta, vaikka kampaaja väittikin sen olevan rastottunutta irronnutta hiusta. Hiukseni kuitenkin ovat nyt huomattavasti ohuemmat ja olen varma, että jos jatkan sinettien käyttämistä, ongelmia tulee.

Olin mielestäni hoitanut sinettejä ja hiuksiani hyvin, harjannut säännöllisesti, käyttänyt hyviä hoitotuotteita ja irrotellut sinetit toisistaan takertumasta jne.. Mutta ilmeisesti, koska vaalennan tyveäni, se aiheuttaa rastoittumista ja takkuja tyveen, jolloin sinettien poiston yhteydessä takkujen selvittäminen on hankalampaa.

Nyt mietin, että koska en ole valmis enää luopumaan pitkistä hiuksistani, kumpi on parempi clip-on vai mickro-ringsit? Omat hiukseni ovat ohuehkot, joten epäilin, että micro ringsit näkyvät.

Itse asiassa tilasin jo city dealin kautta paketin clip-oneja, mutta saapi nähdä millaiset tulevat. Värjään hiukseni itse tuhkanvaalealla, joten sen mukaan tilasin myös clip onit.

Onko kenelläkään kokemusta cyper netin tai e-extensionin clip-on pidennyksistä nimenomaan vaaleista väreistä? Platinablondi ei käy minulle, pitää olla hieman enemmän pigmenttiä, mutta kuitenkin vaaleat.

Yksi ratkaisu olisi poistaa sinetit muutaman esim. 3 kuukauden välein, mutta se on todella kallista. Silloin ei todennäköisesti irtoaisi niin paljon omaa tukkaa.
383
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mietippä tätä, jos ihmiseltä irtoaa normaalisti noin 100 hiusta päivässä ja jos vaikka ajatellaan että hiuksiisi olisi suurinpiirtein puoliin laitettu sinetit. Eli kuukaudessa sinettien kohdalta irtoaisi noin 1500 hiusta ja neljässä kuukaudessa siis noin 6000 hiusta! Suurin osa näistä irronneista hiuksista jää kiinni sinetteihin ja pois otettaessa tuntuu että omaa hiusta irtoaisi reilusti.

Omalla kohdallani 3- 4kk vaihtovälin olen todennut sopivaksi ja välillä saattaa olla että pidän muutaman kk tauonkin. Pidenpäänkin sinettihiusten kunnon puolesta niitä voisi pitää, mutta sitten tulee vastaan tämä tyven rastoittumis ongelma. Jos sinetit kiinnitetään hyvä kuntoiseen hiukseen niin katkeamis yms ongelmia ei pitäisi tulla. Tonen asia onkin jos omat hiukset ovat kuluneet ja muutenkin huonossa kunnossa.

Minulla on ollut itselläni sinetit jo noin nelisen vuotta. Hius laatuni on ohut ja todellakin hiukseni tuntuvat sinettien irroittamisen jälkeen ohuilta, tuleehan sinettien mukana kuitenkin aika paljon sitä lisähiusta. :) Muuta ongelmaa en ole todennut kuin sen, että aikaisemmin blondasin aika voimakkailla väreillä hiustani ja tyvikasvua noin kolmen viikon välein. Josta seurasi se, että omat hiukseni menivät aivan mahdottoman huonoon kuntoon. Eivät pidennysten ansiosta vaan juuri värjäyksen. Nykyisin olen siirtynyt miedompiin väreihin ja värjään harvemmin. Omat hiukseni ovat hyvässä kunnossa.

Sinetit ovat itselleni ollut toimivin vaihtoehto. Tuntuvat niin omilta hiuksilta, eikä kokoajan tarvitse miettiä mitä niiden kanssa saa tehdä ja mitä ei. Muistaa vaan yöksi pistää letille ja harjata aamuin illoin niin avot. Sekä tietty käyttää kunnon shamppoita ja hoitoaineita.

Äänestä

Minä siirryin sineteistä ompeleeseen. Ompelupidennys toimii minulla erinomaisesti, koska omat hiukseni ovat hartioille asti ylettyvät. Huoltoväli on 3kk, joskus on lipsahtanut 4kk ja kerran 5kk, mutta silloin hiusten selvittämiseen meni pari tuntia, kun olivat niin huovittuneet. Suosittelen lämpimästi heavenlynailsin tekemiä ompelupidennyksiä, koska ennenkuin valitsin heidät, kävin nettisivuilla katsomassa ennen ja jälkeen kuvia ja ne saivat minut vakuuttuneeksi ammattitaidosta. Kun ensimmäisen kerran oli ompelupidennys tehty, en sen jälkeen ole enää muuta halunnutkaan, koska sen irrotus ja uudelleenkiinnitys on todella nopeaa kun huollattaa säännöllisesti. Hiukset vaihdetaan kerran vuodessa uusiin, koska hoidan kotona hiuksia Tiinan antamien ohjeiden mukaan ja oikeilla aineilla. Täältä löytyy kuvia: www.heavenlynails.fi/9

Äänestä

MInulla oli vuoden sinetit ja oikeesti ne meinas tehdä musta kaljun. Vuoden kasvatin omaa tukkaa takasin. Nyt olen kolme vuotta pitänyt teippipidennyksiä, enkä enään muuhun vaihtaisi!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Blonde71 kirjoitti:

Minulla on kolmatta kertaa sinetit päässä. Hyvin ovat pysyneet ja tykkään todella paljon. Ainoa huoli on se, että kun ensimmäiset ja toiset sinetit poistettiin 4 kk:n käytön jälkeen, minulta lähti molemmilla kerroilla todella paljon omaa hiusta, vaikka kampaaja väittikin sen olevan rastottunutta irronnutta hiusta. Hiukseni kuitenkin ovat nyt huomattavasti ohuemmat ja olen varma, että jos jatkan sinettien käyttämistä, ongelmia tulee.

Olin mielestäni hoitanut sinettejä ja hiuksiani hyvin, harjannut säännöllisesti, käyttänyt hyviä hoitotuotteita ja irrotellut sinetit toisistaan takertumasta jne.. Mutta ilmeisesti, koska vaalennan tyveäni, se aiheuttaa rastoittumista ja takkuja tyveen, jolloin sinettien poiston yhteydessä takkujen selvittäminen on hankalampaa.

Nyt mietin, että koska en ole valmis enää luopumaan pitkistä hiuksistani, kumpi on parempi clip-on vai mickro-ringsit? Omat hiukseni ovat ohuehkot, joten epäilin, että micro ringsit näkyvät.

Itse asiassa tilasin jo city dealin kautta paketin clip-oneja, mutta saapi nähdä millaiset tulevat. Värjään hiukseni itse tuhkanvaalealla, joten sen mukaan tilasin myös clip onit.

Onko kenelläkään kokemusta cyper netin tai e-extensionin clip-on pidennyksistä nimenomaan vaaleista väreistä? Platinablondi ei käy minulle, pitää olla hieman enemmän pigmenttiä, mutta kuitenkin vaaleat.

Yksi ratkaisu olisi poistaa sinetit muutaman esim. 3 kuukauden välein, mutta se on todella kallista. Silloin ei todennäköisesti irtoaisi niin paljon omaa tukkaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu