Miesten mielipiteitä ja naisten kokemuksia kyselen. Toki toisinkinpäin, jos se jollekulle paremmin sopii..:)
Eli, onko vahva nainen jotenkin niin luontoa vastaan sotiva, että parisuhde ei onnistu? Nyt siis tarkoitan enemmän henkisiä kuin fyysisiä ominaisuuksia, mutta mikä ettei molempia. Olen nuori nainen, ulkonäköltään kehuttu, ja sinkku. Iloinen, ystävällinen ja ehdottoman itsenäinen. Pidän siis seurasta, mutta se ei ole elämän elinehto 24/7. Nautin monista "miehisistä asioista", esim. autojen laitosta, vaikka taitoa ei siihen hommaan paljoa löydykään..;). Kesätöihin kuuluu tällä hetkellä mm. traktorin ajoa ja paljon fyysisiä tehtäviä. Kuvittelisin olevani voimiltani jopa monien "heikompien" miesten tasolla (en silti mikään kaappi, hoikaksi sanottu). Itken harvoin, ainakaan muiden nähden..:) Silti sanoisin olevani hyvinkin naisellinen, värjään hiuksiani, hoidan kynsiäni sekä meikkaan, ja tykkään muutenkin hoitaa ulkonäköäni. Ja juhlapukuni on ehdottomasti mekko/hame:).
Onko tässä vahvuudessa jotain miehiä karkottavaa? Haluaako mies, kaikesta huolimatta, naisen, joka todella tarvitsee miestä? Kantamaan kauppakassit, lisäämään autoon öljyä ja hieromaan olkapäitä? Selviän tuosta kaikesta vallan hyvin itsekin (hierominen voisi tosin olla hieman hankalaa..:), siihen en siis miestä tarvitse, mutta Omaksi Kullaksi kyllä. Onko ainut keinoni siis heittätyä avuttomaksi ja huutaa kurkkuni käheäksi jokaisen hämähäkin kohdalla? Toimisiko kutsuhuutona..? Tai pitäisikö muuten olla suorastaan epätoivoinen miesten ja seurustelun suhteen, vaikka ei siltä tunnukaan..?
Nimim. ikuisuussinkku etsii vastauksia.
Eli, onko vahva nainen jotenkin niin luontoa vastaan sotiva, että parisuhde ei onnistu? Nyt siis tarkoitan enemmän henkisiä kuin fyysisiä ominaisuuksia, mutta mikä ettei molempia. Olen nuori nainen, ulkonäköltään kehuttu, ja sinkku. Iloinen, ystävällinen ja ehdottoman itsenäinen. Pidän siis seurasta, mutta se ei ole elämän elinehto 24/7. Nautin monista "miehisistä asioista", esim. autojen laitosta, vaikka taitoa ei siihen hommaan paljoa löydykään..;). Kesätöihin kuuluu tällä hetkellä mm. traktorin ajoa ja paljon fyysisiä tehtäviä. Kuvittelisin olevani voimiltani jopa monien "heikompien" miesten tasolla (en silti mikään kaappi, hoikaksi sanottu). Itken harvoin, ainakaan muiden nähden..:) Silti sanoisin olevani hyvinkin naisellinen, värjään hiuksiani, hoidan kynsiäni sekä meikkaan, ja tykkään muutenkin hoitaa ulkonäköäni. Ja juhlapukuni on ehdottomasti mekko/hame:).
Onko tässä vahvuudessa jotain miehiä karkottavaa? Haluaako mies, kaikesta huolimatta, naisen, joka todella tarvitsee miestä? Kantamaan kauppakassit, lisäämään autoon öljyä ja hieromaan olkapäitä? Selviän tuosta kaikesta vallan hyvin itsekin (hierominen voisi tosin olla hieman hankalaa..:), siihen en siis miestä tarvitse, mutta Omaksi Kullaksi kyllä. Onko ainut keinoni siis heittätyä avuttomaksi ja huutaa kurkkuni käheäksi jokaisen hämähäkin kohdalla? Toimisiko kutsuhuutona..? Tai pitäisikö muuten olla suorastaan epätoivoinen miesten ja seurustelun suhteen, vaikka ei siltä tunnukaan..?
Nimim. ikuisuussinkku etsii vastauksia.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Ei tuolla minun mielestäni mitään tekemistä sinkkuden kanssa pitäisi olla. Itse en kiinnostu naisista, jotka heittäytyvät heti blondeiksi, kun pitäisi tehdä jotain. Ja olisi hyvä, jos nainen osaisi korjata autoa, koska itse en osaa:)
Mutta nuo nyt ovat ulkoisia ominaisuuksia kaikki- se sisin on (taas) kuitenkin tärkeintä. Voi toki olla, että jotkut miehet tahtovat päteä olemattomilla taidoilaan naisen edessä ja näin tuntea ylemmyyttä, mutta se nyt on naurettavaa egopaskailua mun mielestä. ole oma itsesi ja jos mies pelästyy, ei se Mies olekaan:) Tsemppiä sulle!
T. Ikisinkku mies
Minuun tehdään vaikutus konkreettisilla taidoilla. Ritarin leikkiminen on pitemmän päälle rasittavaa jos joka pikkuaskare pitää tehdä neidin seistessä vieressä kädet taskussa.
Vahvoille naisille pieni neuvo, olkaa aina sitä mitä todella olette. Kerran olen seurustellut sellaisen kanssa joka pelkäsi ehkäpä kokemattomuuttaan alistavansa minutkin kuten edellisen. Eli hän koetti antaa aina periksi jokaisessa mahdollisessa asiassa eikä ikinä sanonut poikkipuolista sanaa. Minä en kynnysmattoa voi arvostaa, joten tarvittiin ero. Sittemmin opin tuntemaan tämän ihmisen sellaisena kuin on ilman edesmenneen parisuhteen "näyttelyä" tai miksi sitä nyt voisi sanoa. Hänestä jäi sentään ystävä.
Alistuminen kynnysmatoksi ei tule kuulookaan, eikä se ken yrittää siksi alistaa ole kauaa samoissa maisemissa.Tosin se olen minä ken lähtee, en jää anelemaan tai pyytelemään,vaan minä väistän. Joskus tuntuu, että pitäisi enemmän haluta ohjata toisia, mutta se ei ole tarpeellista. Jos miehessä on piirteitä, joista en pidä en nalkuttamalla yritä niitä muuttaa. Jos mies ei itse tajua esimerkiksi hillitä ja järkevöittää rahan käyttöään en minäkään ryhdy holhoojaksi ja kiristämään hänen kukkaronsa nyörejä. Minä pidän huolen, etten mene samalla kukkarolla, vaan tarpeen tullen voin ottaa omani ja lähteä muualle. Sama, jos esim. vapaa-ajan käyttö ei natsaa,en jää odottelemaan osuuttani tai riitelemään saako mies mennä kavereitten kanssa vai ei. Saa, ilman muuta, kieltää ei voi, mutta eipä meistä mitään muutakaan tule.
Jyrkkää, niinkuin muutkin esittämäni mielipiteet.Perustuvat siihen, että suurin osa miehistä, joita tunnen ja tiedän, pitävät yhä edelleen vaimojaan ja tyttöystäviään äitinsä manttelin perijättärinä: hoitoa, huolenpitoa, nalkutusta, ja naputtamista niinkuin äiti murrosikäiselleen. Ei kiitos, vain yksi äiti per asiakas.
Eihän tuo mitään "jyrkkää" ole, normaalia sivaitsevuutta vain:) Omat asiat ja oma aika pitää kuitenkin säästää itselle, ettei täysin toisen persoonaan uppoa.Toiselle pitää antaa myös mahdollisuus olla oma itsensä, miellytti se itseä tai ei. Ja jos ei, niin tyyppi vaihtoon, eikö?
"suurin osa miehistä, joita tunnen ja tiedän, pitävät yhä edelleen vaimojaan ja tyttöystäviään äitinsä manttelin perijättärinä: hoitoa, huolenpitoa, nalkutusta, ja naputtamista niinkuin äiti murrosikäiselleen."
Entä mistä niitä äiti-vaimoja miehille riittää? Jotka hoitavat, nalkuttavat ja naputtavat? Ja sitten valittavat, kuinka keskenkasvuisia miehet ovat.
ne on ne naiset, ketkä nousee puolustamaan miesparkojaan tällaisia mielipiteitä vastaan. Jotka mielummin kärsivät ja kitisevät, kuin tekisivät mitään aikuisia ratkaisuja asioissa: Ne naiset ketkä itkevät miesten älytöntä rahojen käyttöä, kavereitten kanssa luuhaamista ja vapaa-ajan viettoa, vastuuttomuutta kotiasioitten, lasten hoidossa, pettämisiä ja haluttomuuksia, ne naiset jotka asettuvat kynnysmatoksi ovensuuhun, ja ihmettelevät miksi naamassa on kengän jälkiä.
Aina niitä naisia riittää. Mutta harva heistä tajuaa kyseen olevan keskenkasvuisuudesta, se olisi liian paljon jo oivallettu..askel kohti totuutta..nainen voi olla vaikka ei miesparkoja hyysäisikään. Ja jos ei hyysäisi, kohta olisi jo miehiäkin.
suurimmalla osalla miehistä on hyysääjä-nainen, se tarkoittanee, että näitä naisia on yhtä paljon kuin keskenkasvuisia miehiäkin. Hyysääminen puolestaan ei ole sen aikuisempaa kuin hyysättävänä oleminenkaan.
Tää nainen on miettiny tuota aivan samaa... Kun oon sinkku, ollu jo piitkän piitkän aikaa ja myössekä fyysisesti että henkisesti ihan vahva. Pelotanko siis miehet pois...? Ja tosiaan, minäkin oon kuiteski ihan naisellinen: meikkaan, räplään kynsieni kaa, shoppailen, käytän hameit varmaan housui useemmin jne...
Miehiä on monenlaisia ja he pitävät erilaisista naisista. Jotkut tarvitsevat avuttoman naisen, jotkut vahvan.
Siitä naisen vahvuudesta. Mietin, mistä oikein on kysymys, kun vahvana itseään pitävä nainen sanoo, että ei saa miestä. Miten se vahvuus silloin näkyy ulospäin, tässä tapauksessa miehille. Miten miehet kokevat sen, mitä nainen itse sanoo vahvuudeksi?
Onko todellisuudessa ehkä kysymys jonkinlaisesta arvostuksen ja kunnioituksen puutteesta, jonka miehet vaistoavat - ja kaikkoavat. Käyttääkö nainen emotionaalista valtaa tavalla, jota hän ei itse huomaa ja jota sen kohteeksi joutuvankin on vaikea selittää. 'Kohde' tuntee vain epämääräistä epämukavuutta naisen seurassa, mikä saa hänet välttämään naista.
En tiedä.
Jos vahvaksi itseään sanova nainen aidosti pitää miehistä, onko sittenkin niin, että miehet eivät kiinnostu hänestä?
Mä vielä toistaiseksi pidän miehistä, toisinaan jopa kaipaan miestä elämääni. Mutta kun tähän mennessä kokemukset heistä on aina vaan samaa p-kaa eri paketissa, lopputulokseksi ei voi olla saamatta etteivät muka olisi samaa kehittymätöntä sakkia kaikki tyynni. Ihan uskoani en ole vielä menettänyt, mutta valitettavan usein kaiken ruotimisen jälkeen ei miehestä jää käteen muuta kuin hillitön egoismi ja keskenkasvuisuus. Valitettavasti sellaista joka tämän näkemyksen kumoaisi ei vielä?? ole kohdalle osunut. Tosin, pikkuhiljaa vakuutun siitäkin, että nainen tarvitsee miestä yhtä paljon kuin kala polkupyörää.
"Onko todellisuudessa ehkä kysymys jonkinlaisesta arvostuksen ja kunnioituksen puutteesta, jonka miehet vaistoavat - ja kaikkoavat."
Sanoisin, että aika usein on. Mies ei ole kiinnostunut joutumaan siihen tilanteeseen, että on naiselleen yhtä tarpeellinen kuin polkupyörä kalalle :)
Kiusallisen monissa tapauksissa vahva nainen ei huomaa sitä, että parisuhde ei ole kilpailu toisiaan vastaan, vaan kilpailu yhteisen hyvän hyväksi. Miten monasti käykään, että vahva ja dominoiva nainen runnaa miehestään tohvelisankarin ja sen jälkeen kadottaa mielenkiintonsa. Termit vaihtuvat sanojan mukaan, mutta siitähän se on samasta asiasta kysymys, kun "kasvetaan erilleen", "intohimo katoaa", "arki tulee"... jne jne.
voi alkaa vasta kun lakkaatte junnaamasta täällä yhyy yhyy keskustelupalstoilla näitä vereslihalle asti kuluneita miehet-on-sikoja-fraasejanne, ja yritätte asennoitua elämään hieman toisella tavalla.
Tietty on kivaa uhota porukalla ja kokea edes sillä lailla jotain vahvuuden tunnetta, mutta ei vihaaminen ja katkeroituminen muuta asioitanne ainakaan parempaan suuntaan...
Odotatko heiltä liikaa. Tottakai he ovat keskenkasvuisia, niinhän me naisetkin olemme. Toisten kehittymättömyys on vain helpompi nähdä kuin omansa.
Jaa että nainen runnaa miehestään tohvelisankarin? Onkohan noin.
Taitaa mies olla pohjimmiltaan tohvelisankari jo valmiiksi, kun tuolla tavalla runnoutuu.
Onnekseni mä en tarvitse kokeakseni vahvuutta näitten foorumien hyväksyntää. Pitää vaan kommentoida kun on omasta mielestä munaa sanoa jotain. Yleensä mä saan naiset ensimmäisenä kimppuuni mielipiteineni, mutta so, ei ne siitä mihinkään muutu. Mä tiedän mitä seuraa, jos menee vastavirtaan, mutta itse olen tieni ja asenteeni valinnut. En voi vaatia että jokainen seuraisi, sillä sitä en edes halua, koska silloin mun pitäisi taas kääntää suuntaani.
Mä en vaan suostu alistumaan pitääkseni jonkun miehen tyydyttämässä narsistisia tapeitani. Pystyn pätemään muutenkin kuin miehen kautta. Tarpeeksi vahvalle, itsenäiselle ja aikuiselle miehelle on paikka avoinna, mutta ei millekään keskenkasvuiselle kehittymään suostumattomalle jullikalle.
avoimeksi jäädäkin. Se paikka.
On se. Näkee niin kovin usein, kun katsoo tämän pikkukylän elämänmenoa.
Sitä en oikeastaan voi kiistää, etteikö taipumus tohveleihin voisi ollakin olemassa, mutta aika suurelta vaikuttaa muutos muutamassa tapauksessa. Mielestäni liian suurelta ollakseen syntyperäistä.
Jotkut ovat sitten tyytyneet osaansa "joojoo-miehenä" ja jotkut saaneet tarpeekseen ja lähteneet. Ja sitten on ollut näitä tapauksia, joissa nainen on lähtenyt, kun miehestä ei ole ollut mihinkään.
Yhtä surkeita tapauksia kaikki tyynni :(
sitä suuremmalla syyllä sanoisin, että syntyperäistä se on.
Joojoo-miehuus on miehen oma valinta, oli vaimo kuinka voimakas tahansa. "Syyllinen" on vain helpompi etsiä muualta kuin oman puseron sisältä.
Olen eri mieltä. Ihminen on varsin vahvasti "tapaeläin", joka ei muuta käyttäytymistään ilman voimakasta painetta muuttaa käytöstään. Tästä on jonkin verran tutkimustietoakin. John Gray ja monet muut psykologiaa tutkineet ovat jakaneet ihmisiä luonnetyyppeihin ja niitä kuvantaviin käyttäytymismalleihin. On heidän teorioidensa vastaista väittää, että suuri muutos olisi syntyperäistä. Paremman tiedon puuttuessa, joudun olemaan heidän kanssaan samaa mieltä ja sitä yksimielisyyttä tukee myös käytännössä nähty.
Mikäli sinulla on jokin uusi teoria tohvelisankarin synnystä, olisin kiinnostunut lukemaan siitä. Siis: millä perustein suuri muutos viittaa luontaiseen ominaisuuteen?
Onneksi sentään lainausmerkit :) Se lieventää sanomaasi, mutta idea jäi silti. Mikä saa sinut uskomaan, että mies on aina "syyllinen" tohvelisankaruuteen? Eikö mielstäsi ole mahdollista, että nainen voisi alistaa miehen vastoin asianomaisen tahtoa?
Varmasti tohvelisankarin syntymiseen vaikuttaa vaimon suunnalta tuleva paine. Siitä huolimatta on viime kädessä miehen oma valinta, antaako paineelle periksi vai ei. Aikuisiällä ihminen päättää itse käyttäytymisestään, käyttäytyivät muut miten tahansa. Jos miehen aikuistumista ei ole tapahtunut, siitäkään ei pidä syyttää vaimoa.
Tilanne on toinen lapsen ja aikuisen välisessä tai muussa todellisessa riippuvuussuhteessa. Silloin voidaan puhua alistamisessa sanan varsinaisessa merkityksessä.
Ilman muuta on ihanteellista, jos vaimo on kyllin viisas välttääkseen alistamispyrkimyksiään. Mitä kypsempi ihminen, sitä enemmän häneltä voidaan vaatia toisen itsetuntoa vahvistavaa käyttäytymistä. Jos naisella ei kuitenkaan tällaista kypsyyttä ole, miehen alistumista ei saa laittaa hänen syykseen.
..vastauksista, mielenkiintoisia kommentteja. Ja kiva tietää, että myös kohtalotovereita löytyy..:)
Tämä emotionaalinen voima ja miehen nujertaminen saivat ajattelemaan, toiminko tosiaan niin. Ja vaikka ehkä olenkin arvioinnissani hieman puolueellinen, niin en usko. Tohvelisankari saa tehdä urotöitään jonkun muun seurassa, minulle sellainen ei sovi. Minä en yleensäkään ole ihmissuhteissani se käskevä osapuoli, en todellakaan halua pompotella ihmisiä. Eikä toisaalta kukaan tule pompottelemaan minua. Otan "miehisen egon merkit" kiitollisena vastaan, minusta on ihanaa ja kohteliasta käytöstä, jos mies todella kantaa ne kauppakassit, mutta keneltäkään en sitä odota taikka vaadi. Kun kerran pystyn siihen itsekin. Miehen tarpeellisuus on siis vähän kaksipiippuinen juttu. Kumppanuus voisi olla päivän sana tässä tilanteessa..:) Mutta myönnettäköön, minä olen nirso. Kokonaan en siis syytä lykkää miesten harteille, kun ei kerran itsellenikään kaikki kelpaa..:)
En ole huomannut, että miehillä olisi vaikea olo seurassani. Päinvastoin, minulla on paljon miespuolisia hyviä kavereita, ystäviäkin. Onko siinä ongelman toinen puoli? Haluaako mies vierelleen naisen, joka ei edes halua lähteä mukaan punttikselle, autokorjaamolle tai "äijien kanssa baariin"? Onko miehillä oltava se oma äijämaailma seurustelukumppanista erillään? Voiko mies seurustella ihmisen kanssa, joka on hänen paras kaverinsa?
Asiassa on niin paljon eri puolia, joita on hankala tuoda esiin muuten kuin romaanin muodossa. Mutta kommentteja otetaan mielellään vastaan. Suuria Elämän Totuuksia en oikeastaan odotakaan löytäväni, mutta ehkä jotain joka mahdollistaa ikuisuussinkun luopumisen nimimerkistään..:)
minä en katsoisi kahta kertaa purkkablondiin joka istuu kädet ristissä eikä osaa tehdä mitään.
Tosinainen TM on vahva. Henkisesti, miksei sitä tietty saa muutakin voimaa olla, ei sen väliä. Pitää olla omat mielipiteet, mutta ei saa olla paskantärkeä ja aina oikeassa.
Eipä tuo niin kamalan vaikeaa luulisi olevan.
Eli : Vahva nainen = Hyvä nainen.
No ei se tarkoita kun miehen ottaa, että olisi heikko ja avuton. Voi sitä olla vaikka kuinka pystyvä nainen, mutta haluaa silti miehen ja vieläpä avioliitto toimii todella hyvin, vaikka olen edelleen se sama pystyvä nainen. Yksin ollessani pärjäsin hyvin, mutta halusin silti jakaa elämäni ihmisen kanssa jota rakastaa. Yksin ei ollu loppujenlopuksi hyvä olla, vaikka noin niinku fyysisesti ja muutenki pärjäsin kaikissa asioissa loistavasti. Tietty jotku haluu olla ja elää yksin ne ei vaan yksinkertaisesti tahdo elämäänsä toista ihmistä. Itse en silloiseen yksinäisyyteen silti tottunut vaan otin miehen.
"Itse en silloiseen yksinäisyyteen silti tottunut vaan otin miehen"
Wau...Miten sen miehen otit? Ei pannut vastaan yhtään vai?:)
No oikeesti se mies oli yrittänyt mua jo pidempään, kunnes sitten sanoin *kyllä*.
Siis väsyit sen vonkaamiseen? Toimiiko muka tollainen väsytystaktiikka? Olen aina pitänyt sellaista tunkeilevana ja perversinä roikkumisena, kaikkea muuta kuin naista ja naisen yksityisyyttä kunnioittavana touhuna...Ehkä se selittää, miksi olen vielä sinkku?:)