Meitä on kymmenen meidän firmassa. Osaomistajat (4) on tehnyt töitä vähintään 15 vuotta yhdessä. Viime vuoden ajan yksi saa kamalia raivokohtauksia. Huutaa ja potkii seiniä, on mm. heitellyt tuoleja ympäriinsä.
Nyt viimeisen kerran jälkeen minuun iski paniikki ja kamala pelko. Olin silloin yksin tämän työkaverin kanssa konttorilla. Raivokohtaukset tulevat silloin kun hänelle huomauttaa tekemättömistä töistä tai huolimattomasti hoidetuista töistä.
Nyt en mene enään konttorille töihin jos hän tulee sinne. Mihinkä tällaisessa tapauksessa pitäisi ottaa yhteyttä ? Poliisi ei varmaan tee mitään koska mitään konkreettisia uhkauksia ei kuitenkaan ole. Mutta eihän tilanne kuitenkaan näinkään voi jatkua. Enkä ole ainut joka on ollut kohteena näille raivonpurkauksille. Eli mitä tehdä ?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kai siinä firmassa on joku vastuullinen johtaja. Hänen puoleensa kääntyminen on ainoa oikea tapa viedä asiaa eteenpäin. Kannatta vielä pitää huoli siitä, että pystyt todistamaan, että työnantaja on saanut tiedon asiasta.
Työsuoeluviranomainenkaan ei voi puuttua asiaan, ellei työnantaja ole saanut tietoa siitä, että jonkun epäasiallinen kohtelu aiheuttaa toisen terveydelle haittaa tai vaaraa (työturvallisuuslain 28 §).
Tutkintapyyntö poliisille ei tule menestymään, ellei työnantaja ole saanut tietoa työntekijän terveydelle haittaa tai vaaraa aiheuttavasta häirinnästä tai muusta epäasiallisesta kohtelusta. Rikoslain 47 luvun 1 §:n tarkoittama työturvallisuusrikos edellyttää, että työnantaja ei ole ryhtynyt käytettävissään oleviin toimenpiteisiin epäkohdan poistamiseksi.
Työntekijän terveydelle haittaa tai vaaraa aiheuttava häirintä tai muu epäasiallinen kohtelu sinänsä eivät ole rangaistavaa edes työturvallisuusrikkomuksena (työturvallisuuslain 63 §).
Työturvallisuusrikokseen voi esittämässäsi tapauksessa syyllistyä ainoastaan työnantaja, joka ei ole asiasta tiedon saatuaan käytettävissään olevin keinoin ryhtynyt toimiin epäkohdan poistamiseksi (työturvallisuuslain 28 §).