Parisuhteen perusta?

En mää vaan ilman himoa alkas mihinkään suhteeseen ainakaan parisuhteeseen. Ystävät on erikseen.

Täytys sitten kaikkien ystäviensä kanssa olla parisuhteessa sen sijaan, et olis ystävä. Vaikeeksi menis. Ja ne petipuuhat tuntuu ainakin ystävien kanssa vastenmielisiltä ajatuksilta. Lisäks vuosien varrella se ilmeisesti joillakin sekin puoli niinkuin hiipuu jonkin verran, joten saishan tota nyt alottaessa edes kokea, et olipas kerran intohiimo, muttei toista kertaa. Ei tarvis sit vanhempana harmitella, että oups, tulipas missattua koko elämä ystävän kanssa parisuhteen leikkimiseen, kun luuli, et se riittää. Lisäksi ystävyysparisuhteessa jommallekummalle tai molemmille voi iskeä se ajatus, että tää ei riitäkään, kun tietää, että vois olla enemmästäkin kysymys. Vois olla vaikee tyytyä siihen, että "kunnioittaa ja on ystävä" koska niin sitä joutuu tekee pääsääntösesti jopa työkavereidensa ja naapurien kanssa, eli koittaa elää suht asiallisissa väleissä, mut ei nekää mitää rakkauksia tosiaan ole. Olen varma, että sieltä, mistä se intohimo puuttuu, sinne se tiensä löytää, jostain kautta lopulta, koska sille jää tilaus.

Sanoisin, ettei kunnon parisuhde voi ainakaan pelkästään intohimolle perustua. Ja kunnon parisuhteella tarkoitan mahdollisimman kestävää sellaista.

Kyllä seksuaalinen ihminen läheisimmältä ihmissuhteeltaan elämässään tarvitsee sen, että voi toteuttaa halujaan mahdollisimman kattavasti ihan jo siksi, ettei sitten tarvitsisi käydä vieraissa. Sanoisin siis, että intohimon rooli suhteessa riippuu siitä, miten seksuaalisesta ihmisestä on kyse. Jos seksin kanssa ei ole niin justiinsa, tuskin sitä halua/himoakaan tai sen toteuttamista niin jää kaipaamaan.

Jos taas on seksuaalisesti aktiivinen, on varmasti tärkeää, että sekin osa-alue suhteesta toimii ja tyydyttää.

?Ai..seksi.Toivosin avokista joskus kaveriakin,et yhes puuhattas..asioita.Intohimo vain ns. Pahenee.Siihen samaan ihmiseen,ja niin tuokin..keski-ikäsiä.Kait se on rakkautta.Kaksi köyhee,sauna,ateria,lepo.