Taidan olla ainut jolla on vaikeuksia puhua avoimesti vanhempiensa kanssa? Meillä on aina ollut hyvät välit, eikä ole ollut mitään vakavia ongelmia. Mutta esimerkiksi koen jotenkin häpeälliseksi ja vaikeaksi puhua vanhempieni kanssa aikuisuuteen kuuluvista asioista kuten poikaystävästä, perheen perustamisesta, vaikka se on luonnollisin asia ikinä. Myöskään mitään murkku-ikään kuuluvaa jutustelua vanhempien kanssa ei ole ikinä ollut, joskus äiti taisi jotain tiuskaista että siellä ei sitten nukuta poikasten vieressä. Tunteista ym.ei ole koskaan puhuttu, keskusteluaiheet liittyy vain säähän ja kaupassa käyntiin. Onko muilla tälläistä ongelmaa ja miten siitä on päästy? Miksi vanhemmille on niin vaikea puhua kun ovat hekin samanlaisia missä muutkin?
Vaikea puhua vanhempien kanssa
tyttö23.....
54515
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Se johtuu siitä ettei teillä ei ole ollut koskaan puhumisen kulttuuria ja luultavasti äidilläsi on kotona ollut samanlaista hänen lapsuudessaan..Omat vanhempani olivat sitä ikäluokkaa ettei kotona yksityisasioista eikä varsinkaan murrosiästä,seksuaalisuudesta yms PUHUTTU Kun minulla on teini-ikäiset lapset niin olen ihan keskusteluväleissä ja tyttäreni kyllä puhuu ja kyselee-olenhan tätä tähdentänyt että äidiltä voi kysyä..Poikani myös juttelee mutta tykkää isän kanssa rupatella miesten juttuja se on hyvä ja ok.-Voithan joskus kysä äidiltäsi miksi ette osaa jutella?Et takuulla ole ainoa...
Et olekaan ainoa... Täällä yksi sellainen, joka ei oikein osaa jutella kaiken maailman asioista avoimesti.. Heti tulee sanomisia sitä ja tätä.. Sitä en todellakaan kaipaa vaan ihan norm. keskustelua mut se on mahdotonta.. Joten pysyttelen neutraalisella tasolla, mitä työhön kuuluu, missä mennään ja mimmoista sää on sillä hetkellä mitäkin ja niin pois päin.. Mistään sen syvällistä keskustelua ei koskaan käydä.. Äiti ei oikein tunne todellista minääni ja siitä mitä todella ajattelen ja vähä kaikkee, ku tuu aina sanomisia... Pääsee sitten vaan vähemmälle ku puhutaan neutraalisesti.. Harmi kyllä, mutta niin se vaan meidän jutussa menee...
Se on se puhumattomuuden ketju, joka estää äitien ja tyttärien väliset keskustelut.
Kun äiti ei ole koskaan puhunut "niistä" asioista kenenkään kanssa, ei hänellä ole oikeita sanojakaan hallussa. Hän ahdistuu jo ajatuksesta, että pitäisi jakaa tyttärelle omasta vähäisestä tietämyksestään.
Oma äitini oli niin ahdistunut aikanaan, kun kysyin jotain asiaa häneltä seksiin lliittyen, joskus toisella kymmenellä, että ajattelin onnettomana, etten ikinä enää yritä puhua hänen kanssaan.
Kokemus kuitenkin jätti minuun sen vaikutuksen, että en itsekään osaa puhua lapseni kanssa. Yksi ainoa lapsuuden kokemus asiasta ei todellakaan riitä pohjaksi.
Olen ajatellut, että väistän kysymykset ja sallin lasteni etsiä vastaukset kirjoista ja ehkä koulusta, mutta sitä kokemusta ei heille jää, että äiti ei olisi pystynyt puhumaan vaan olisi hätääntynyt ja osoittanut, että seksuaalisuus on jotain torjuttavaa ja kauhistuttavaa, josta ei voi puhua. En halua sen tunteen periytyvän.
Älä jatka tuota estoisuuden mallia. Katkaise se omalta kohdalta. Sehän kulkee sukurasitteena sukupolvelta toiselle. On todella ärsyttävää suorastaan vastenmielistä kun äiti ja aikuinen tytär eivät voi häpeämättä puhua normaaleista naiseuteen ym. kuuluvista asioista.
Puhumattomuus johtuu mielestäni siitä ettei äiti ole sinut oman naiseutensa kanssa siis häpeää sitä, ja tällä asenteellaan siirtää häpeän tyttärelleen eli häpeä siirtyy automaattisesti seuraavalle sukupolvelle.
Jos tämän asian on oivaltanut niin siihen voi vaikuttaa tavalla, että yksinkertaisesti katkaisee sen siirtymisen eteenpäin. Miten?
HYVÄKSYMÄLLÄ ITSENSÄ. Hyväksymällä oman kehonsa, hyväksymällä omat tarpeensa. Kunnioittamalla itseä.
Jos äiti ahdistuu/ylireagoi lapsen kysyessä normaaleja seksiin liittyviä asioita saattaa se olla merkki äidin lapsuudessa tapahtuneesta hyväksikäytöstä.
Varsinkin kun alaikäiset lapset haluavat puhua vanhempien kanssa seksi asioista niin on vanhempien velvollisuus ohjaavasti kertoa niistä senkin tähden, ettei lapsi ala etsimään tietoa esim netistä jossa on kaikenlaista törkyä esillä.
Avoin keskustelu läheisten kanssa luo ja lisää yhteyttä.
Olen yrittänyt suhtautua iloisesti seurusteluun ja hyväksynyt aikanaan aina tyttö- ja poikaystävät. Annoin heidän mennä ja tulla. Välimme olimme ihan hyvät ja olin korvana kun tarvittiin.
Lapseni ovat jo aikusia ja omassa elämässään. Ongelma minun kohdallani on takanapäin.
Tarkoitin puheenvuorossani, että jos itsekään ei ole saanut minkäänlaista ohjausta, on erittäin vaikea olla opettajana lapsellensa, on asia sitten mikä tahansa. Niin kävi aikanaan matikassa, kun ei laskut avautuneet lapselle, kielissä, kun kielioppi ei ollut hallussa, ja tässä seksuaalisuuden perustiedoissa, josta minulle oli tullut oppi junan vessan seinästä.
Nämä eivät ole helppoja asioita. Toivotaan, että tämän päivän perheissä jo keskustelut onnistuvat.