mulla on ongelmana vatsa joka tuntuu pingottuvan aina tietyn ajan jälkeen kun juoksen. Yleensä vaiva tulee noin tunnin juoksun jälkeen, kotiin kun pääsen ja venyttelen vaiva katoaa. tuntuu että kyseessä on ilmavaivat?! :D mutta ongelma on ärsyttävä. myöskin ärsyttää kun pitkiä matkoja juostessa tarvitsee vessaa ainakin kerran, vaikka olen yrittänyt etten joisi vettä tuntia ennen lenkille lähtöä. Sitten kun vessaan ei pääse juoksun nautinnollisuus katoaa
vatsa :(
RunnerGirl
3820
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ilmavaivojahan ne tai sitten lihaskramppeja. Mielestäni välillä kannattaa totuttaa vatsaa juoksemisen rasitukseen siten, että lähtee melko nopeasti aterian jälkeen lenkille, vaikka se onkin kaikkien ohjeiden vastaista. Siinä ei kuitenkaan ole kyseessä kunnon harjoittaminen vaan vatsan totuttaminen, eli matkan ja vauhdin tulee olla normaalin lenkin alarajoilla. Muutenkin asiaan kannattaa suhtautua aika rennosti, niin sekin saattaa helpottaa. Piereskelykin lenkin aikana auttaa jonkin verran.
Sitten kun tosissaan aletaan treenata, niin mieluummin 3-4 tuntia taukoa ruokailusta, joka ei saa olla raskas, runsaskuituinen tai huonosti sulava, vaan kevyt ja pitkäkestoista energiaa antava. Nestettä ei kannata juoda kahteen tuntiin ennen juoksua, paitsi 0-15 minuuttia ennen voi lasillisen juoda, jos on helle tai pitkä lenkki edessä.
Kannattaa juosta kyllin puskaisilla alueilla ja pitää vessapaperia taskussa!
Mulla on sama ongelma. Sitä ei esiinnyt alle kympin lenkeillä, mutta pidemmillä satunnaisesti ja yli kahden kympin lenkeillä melkein aina.
Epäilin laktoosia syylliseksi ja kävin laktoosirasituskokeessa, mutta niissä ei ollut mitään epätavallista.
Kokeilin kuitenkin vähentää maitotuotteita ja siirtyä hyla/gefilus -tuotteisiin, niin se ainakin auttoi huomattavasti.
Maitoallergiaakin (vai mikä se nyt olikaan, mikä homogenoinnista ja rasvojen pilkkomisesta johtuu) olen jälkeenpäin epäillyt.
Joskus maha meni sekaisin, jos ei ollut pitkällä lenkillä juomista mukana, joten sopiva (ei niin että hölskyy mahassa) veden nauttiminen auttoi myös.
Yhteislenkeillä tuo oli vaan ikävä vaiva... oottakaas hetki.. mä käyn puskassa... =)