Tytärpuoli

se on aivan normaalia,että tuntuu että sinua ahdistaa, että rakastat omaa lastasi enemmän. mutta miehesi lapsen takia sinun täytyy alkaa ajatella lapsianne tasa arvoisesti, olet päättänyt perustaa perheen miehen kanssa jolla on lapsi ja jonka ex on kuollut, joten sinun täytyy oppia rakastamaan miehesi lasta, lapset nimitttäin aistivat paljon asioita, eikä ole hyvä, että tämä 8v tyttö tuntee itsensä torjutuksi tai vähemmäksi, omalta ainoaltaan "äidiltä/äitihahmolta" kuin sinun ja miehesi oma lapsi, tyttö tarvitsee yhtä paljon rakkautta,ja lämpöä kuin teidän 1 v lapsi. joten älä stressaa , kaikki aikanaan, ja opettele suurentamaan sydäntäsi. äläkä missään nimessä ole epä tasa arvoinen lapsienne välilä.

ei ole nuvoja

Ollaan oltu miehen kanssa yhessä vähän yli kolme vuotta ja miehellä on 4,5-vuotias tytär. Ensin alkuun tapasin lasta pari kertaa kuukaudessa, silloin kun lapsi sattui vain tulemaan miehelle. Kun muutimme yhteen kaksi vuotta sitten, oli lapsi yhtäkkiä olemaan meillä joka viikonloppu, siihen oli vaikea suhtautua ja pinna oli kireällä ja joitakin kuukausia yhteenmuuton jälkeen meinasimme jopa erota, niin iso kriisi suhteessamme oli.
Mutta loppujen lopuksi kaikki meni hyvin ja nyt puolitoista vuotta on ollut tosi onnellista aikaa. Tytär asuu nykyään meillä ja joka toinen viikonloppu on äidillään, puoli vuotta sitten mentiin kihloihin ja maaliskuussa syntyy ensimmäinen yhteinen lapsemme

Itse olin lapsi kun oma isä ja äiti erosivat.

Voin sanoa, että minulla on ollut lapsena hyvin hankala sopeutua siihen että on isäpuoli ja äitipuoli, he ovat hyvin erilaisia ihmisiä kuin minä, ja koen että minun on äitini ja isäpuoleni kanssa asuessani pitänyt sopeutua isäpuoleni toimintatapoihin, kun hän on ollut eri mieltä. No, minä en tietenkään sopeutunut, koska minun näkemykseni mukaan ei ole lapsien asia sopeutua, koska vanhempien erokaan ei ollut lasten vika. Lapset on ne jotka seuraavat vanhempien mukana jommankumman uusperheeseen, ja lapset eivät siis saa valita.

En antanut periksi,ja korostin luonnollisesti vuosia, että minä olen minä ja en esimerkiksi ole hiljaa, jos isäpuoli käskee, koska perustelu hiljaa olemiseen ei perustunut järkeen, vaan ihan vaan siihen että isäpuoli katsoi että hänellä on suurempi oikeus esim. puhua.

Äitipuoli ( olen siis vieraillut luonnollisesti isän perheessä ) on samanlainen taas minun isäpuoleni kanssa : hyvin tarkka ihminen, joka haluaa pitää ohjat naruissaan, kummatkaan näistä ihmisistä ei siis ole millään tavalla julmia tai pahoja, mutta perin kontrolloivia ovat, eivät siis itsekään mitään sopeutuja-tyyppiä.

Joka tapauksessa nyt olen jo aikuinen ja vauva tulossa minulle ja poikaystävälleni.
Asioita tietysti yritän nähdä kaikkien kannalta, mutta olen ja tulen aina olemaan sitä mieltä, että lasten ei tarvitse uusperheisiin-vieraisiin ihmisiin- sopeutua, jos siihen ei ole esimerkiksi luottamus edellytyksiä, ja omiin vanhempiin on joutunut pettymään joskus aikaisemmin.

Omia vanhempia rakastan hirveästi ja tulen toimeen molempien puolisoiden kanssa nykyään hyvin. Omilta vanhemmilta olisin kuitenkin kaivannut enemmän aikaa, isäkin on joutunut peittelemään esimerkiksi tilanteita, joissa hän on ostanut jotain minulle ja kieltänyt kertomasta eteenpäin- ettei vaimo kuule.
Pelottavaa eikö ?

Itse aion olla toistamatta samoja juttuja- jos ollaan kerran lapsi päätetty pitää, sillon kun hän ilmoitti tulostaan ja ITSE VALITTU LAPSI PITÄÄ niin sillon lapsesta kyllä kanssa huolta pidetään ja tulen aina muistamaan sen , että lapsi tarvitsee todella paljon aikaa-siis juuri aikaa- rakkautta on tietenkin aina.

Nyt ei onneksi enää tarvitse sopeutua omien vanhempien puoliskoiden murjotuspäiviin, hyssyttelyihin tai " vesilasi on väärässä paikassa "-tokaisuihin.
Nimittäin ei edes tommosiin pikkujuttuihin totu, kun ei tarvi :DD

Oon ainakin aina päättänyt olla niin vahva nainen, että meidän perheessä saa puhua, ja ei ole niin väliä jos yksi pahanen vesilasi on väärässä paikassa :D

Ylläolevalle, kyllä se nyt on niin että talon aikuiset "määrää" eikä lapset. Lapsi joutuu sopeutumaan talon tapoihin. Aikuisella, oli se sitten isä tai isäpuoli, äiti tai äitipuoli, on valtuudet käskeä ja komentaa ja on todella surullista, ettei sinun vanhemmat tehneet tätä sinulle selväksi.
Voin kuvitella, miten kamalaa vanhempipuolilla on ollut kun talossa on lapsi, joka ei kunnioita heitä pätkääkään ja jolla on asenne "sinä et ole minun vanhempi sinä et minua määrää" :O

Ja aloittajalle, ei toisen lasta ole pakko eikä aina voi rakastaa. Se on ihan biologiaa, että se oma on tärkeämpi. Toivon, että pystys kuitenkin olemaan hyvä äitipuoli ja äidinkorvikekin miehesi lapselle, että olet aikuinen jolta hän saa tukea ja hoivaa tarvittaessa.

Se on totta, että lapsi vaistoaa asioita, mutta ei sille mitään voi. Lapsi vaistoaa myös teennäisyyden. Eli minusta on parempi olla hyvä äitipuoli kuin huono feikkiäiti. Siis kun et ole hänen äitinsä, ei sitä tarvitse väkisin yrittääkään olla eikä asettua oikean äidin asemaan eikä vaatia itseltään samoja tunteita kuin oikealla äidillä tuota lastaan kohtaan olisi.

Vastuullinen, kiltti mutta jämäkkä ja huoltapitävä aikuinen on ihan riittävä tavoite äitipuolelle. Rakastavaksi äidiksi ei tarvitse muuttua, ja kuten jo sanoinkin, ei se edes yleensä ole mahdollista.

Prööppöselle edelliseltä :

Voisitko vielä tarkemmin perustella , miksi juuri lasten tarvitsee sopeutua ?

Miten voi olettaa lapselta , että sopeutuu uusperheeseen, johon saapuu vasta 11-vuotiaana ? Miksi tarvitsee sietää uutta aikuista ja hänen tapojaan ?
Minua isäpuoli yritti muokata omaan elämäntapaansa , mutta EI SIITÄ TULEE MITÄÄN enää kun lapsi on jo elänyt esim. sen 11-vuotta elämää.

Ja mitäs sitten jos isäpuolet tai äitipuolet vaihtuu ? Jälleenkö pitää yrittää sopeutua ? Taas jää lapsen harteille. Vanhemmat saattavat uudelleen rakastuessaan menettää arvostelukykynsä, eivätkä nää, että omia lapsia tarvitsee puolustaa ja antaa heille aikaa. Rakkaudenhuumassa he voivat kuvitella että kyllä se sitten siitä sopeutuu...MUTTA miten niin , jos se uusi kumppani on TÄYSIN erilainen kuin itse ja oma isä tai äitikin muuttuu uuden kumppanin myötä.

En silti tarkoita että lapsen olisi oltava mikään riidankylväjä, en nimittäin ollut minäkään sellainen ärsyttäjä / härnääjä/ v-mäinen tapaus sillon. Mutta isäpuolella kun ei välttämättä kelpaa sellainenkaan.
Sääliks käy lapsia, joiden vanhemmista tulee kuuromykkäsokeita.

" ihanko totta ???" osui asian ytimeen :

en usko itsekään olevani niin " hyvä ihminen " että pystyisin olemaan sitten yksin lapsen kanssa, kyllä tiedän että kaipaisin itsekin rakkautta.
Ja kyllä, muistaisin aivan varmasti mitä aikaisemmin ajattelin ( ajattelen nyt ) ja se kalvaisi minua aivan varmasti.

Siinähän se ongelma sitten tulisi :

Järkeni sanoisi silloin minulle: Muista mitä ajattelisit, jos olisit itse lapsen asemassa. Muista miten et itse lapsena sopeutunut, ja uusperhe kuviot vaikuttavat elämääsi vielä aikuisenakin. Vaadinko nyt omalta lapseltani samaa, mihin en itse koskaan pystynyt ? Olenko nyt itsekäs vai olosuhteiden "uhri " ?
Menetänkö arvostelukykyni , kun rakastun uudelleen ? Pystynkö laittamaan enää lapsen edun oman etuni edelle, vaiko rakkauden huumassa tekisin vain , mikä itsestäni tuntuu parhaalta ? Entä jos lapseni inhoaa uutta kumppania eikä luota häneen ? Miksi minun täytyisi yrittää sanoa lapselle, että uusi kumppani on luottamuksen arvoinen, kun en itsekään tiedä , onko ?

Sitten tunteeni sanoisivat minulle :

Oma elämäsi menee ohi, vanhenet vanhenet vain, etkä tee omalle elämällesi mitään. Hyvät tilaisuudet uudelle parisuhteelle menevät ohitse, koska olet itse päättänyt olla niin kauan kaksin lapsesi kanssa, kunnes lapsi muuttaa pois.
Enkö ole tarpeeksi arvokas, että saisin uudelleen rakastua ?


Olen siis miettinyt nämä asiat puhki halki ja pinoon.
Ja olette ihan oikeassa : en todellakaan voi sanoa varmaksi, koska en ole sitä "aikuisen osaa " elänyt.

Mutta sen tiedän, että inhoaisin itseäni, jos yrittäisin sovittaa jo esim. 10-vuotiaan lapseni ja uuden kumppanin täysin erilaiset käsitykset ja elämäntavat ja arvot yhteen saman katon alla- silloin vahvasti muistaisin kuinka se on loputon tie- niin kuin oma äitinikin aikoinaan -olisin aina väliinputoaja.
Tosin minussa ja omassa äidissäni on se ero, että minä en sopeutunut.

Mutta tällästä siis, vaikeatahan tälläisistä on tietää. Kaikki ihmiset päätyy omiin ratkaisuihinsa.

Pitäisi olla laki että lasten ei tarvitse muuttaa kotoaan mihinkään kun vanhemmat eroaa. Kulkekoot vanhemmat vuoroviikoin lasten luona. On kurjaa että aina lapset joutuvat kärsimään vanhempien valinnoista. En tarkoita etteikö eroaminen olisi joskus oikea ratkaisu, mutta tuntuu pahalta lasten puolesta.

hei! ite voin sanoa lapsen näkökulmasta tämän asian. minulla on äitipuoli jonka luokse jouduin muuttamaan ja tietenki siellä asuu isäniki. kuitennii, minun äitinpuoli (vaikka heini) ei peitä sitä että sitä v*tuttaa kun muutin sinne, ja en minä ois muuten muuttanu sinne, mutta minun äiti muutti yli 200kilsan päähän minun kotikaupungista ja kuitenki olen 13-15 vuotias niin en halunnu jättää kavereita nii muutin sitte iskän luo. ja nyt iskälle ja ''heinille'' on syntyny omalapsi ja heini ihan tahalleen ärsyttää minua kun se periaatteessa piilov*ttuilee mulle kun esim ollaan olohuoneessa nii se puhuu sen lapselle koko ajan että sinä oot maailmanihanin ihminen ja kiltein ja kohta mennään tyttöjen kesken shoppailemaan. hei haloo! minäki oon tyttö! miksei heini olisi voinu sanoa että lähetään kahestaa shoppailemaan? ja se jankutti varmaan tuota 15minuuttia ja se vauva on vasta kuukauden ikäinen. ja monesti ku tuun kotiin nii heini kahtoo minua TOSI kieroon! siis ihan oikeesti en nyt liiottele! se on tosi vittumaista asua semmosen puoliäidin kanssa joka kahtoo minua kieroon ja piilovittuilee, ja vielä vauvan avulla kettuilee!!!! on se normaalia että kun vauva tulee taloon niin ollaan sillee että ''ihanata'' mutta ei mun pitäis siitä kärsiä! JA heiniä myös ärsyttää se jos minä ja iskä käyään shoppailemassa mulle esim vaatteita nii heinin mielestä iskä ei sais vissiin ostaa mulle mitään.. no kuitenki minä aistin heti heinistä ku sitä vituttaa joku asia tai jos sillä on minua vastaan jotain... ja ainii sanohan se iskälle että häntä hävettäis jos sillä ois tämmöne lapsi mikä minä oon!

vaimolla on 16v tyttö joka ahdistelee minua hänellä ei ole pikkuhousuja paitulin alla levittelee jalkoja tv katselles on suora näköyhteys sukuelimiin suihkun jälkeen jää tv ääreen ilkosillaan . on jopa ollut aamulla kun olen herännyt ja vaimo töissä vieressäni nukkumassa ps nukun alasti . hän on pitäny kalustani kiinni luulin vaimoksi ensin kun alaston nainen oli vieres ja seisokki oli kova . kun laitoin valot huomasin että Aliisa se olikin hyppäsin äkkiä ylös ja kylmään suihkuun paljon muuta lähentelyä miksi aliisa tekee näin olen pulassa en uskalla vaimollekkaan kertoa voi tulla väärin käsityksiä