Ydinvoimayhtiön pakkolunastushanke hämmentää Pyhäjoella

Fennovoima aikoo pakkolunastaa Pyhäjoen ydinvoimalan asemakaavassa olevat yksityiset maat, ellei se saa niitä muuten hallintaansa. Pakkolunastukseen yhtiö tarvitsee luvan valtioneuvostolta.

Fennovoiman mukaan valitusten takia kesken oleva kaavaprosessi ei estä pakkolunastusta. Oikeusoppinut näkee vuosia kestävän valituskäsittelyn merkityksen toisin.

Pohjimmiltaan asiassa on kysymys siitä, minkälaisen tulkinnan korkein hallinto-oikeus ottaa lunastuslain sanamuodolle "esittää luotettavan selvityksen siitä, että lunastettava omaisuus tullaan käyttämään aiottuun tarkoitukseen".

http://yle.fi/alueet/oulu/2011/11/ydinvoimayhtion_pakkolunastushanke_hammentaa_pyhajoella_3066897.html

http://areena.yle.fi/video/1322585672624

Vaikeaksi menee, kun kolmen (periaatepäätös myönnetty, rakentamislupaa haetaan ensi vuonna ja käyttölupaa haetaan noin vuonna 2020) luvan lisäksi nyt tarvitaan jo neljäs lupa. Ei tehdä kovin helpoksi elinkeinoa Suomessa.
35189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Pakkolunastusta on Suomessa käytetty paljon.Rautateiden ja maanteiden linjaukset eivät koskaan miellytä kaikkia,eikä vapaaehtoinen markkinahinta miellytä.Jotkut vastustavat myyntiä vain periaatteen vuoksi.Ainakin 3-moottoritien alta maita myyneet saivat hyvät hinnat jo vapaaehtoiskaupassa ja osa osasi sijoittaa rahat paremmin tuottavinpiin kohteisiin.Pyhäjoella osa myyjistä on näitä periaatteen vuoksi jarruttavia.

Äänestä
  • Vaikea sanoa, omaisuudella, varsinkin kodilla on muutakin arvoa kuin raha. itse en henkilökohtaisesti luopuisi elämäntyöstäni ilman todellista hyvitystä. todellinen hyvitys voi olla vain elämä itse.

    Äänestä

  • itse elämä kirjoitti:

    Vaikea sanoa, omaisuudella, varsinkin kodilla on muutakin arvoa kuin raha. itse en henkilökohtaisesti luopuisi elämäntyöstäni ilman todellista hyvitystä. todellinen hyvitys voi olla vain elämä itse.

    elämässä nämä pakkolunastetuilla alueilla asuneet ovat kaikki saaneet uuden asunnon.Lahden oikoradan altakin lähti monta taloa ja moni luopui radan välittömään läheisyyteenkin jääneistä,koska radan meteliä ei moni halua kuunnella.Pakkolunastuksia on Suomeessa tehty paljon,mutta moni on luopunut vapaaehtoisesti ja saanut kunnon korvauksen.

    Äänestä

  • Todellisessa kirjoitti:

    Eipä taida kukaan asua vakituisesti alueella, jonne Fennovoiman ydinvoimala Pyhäjoelle on tulossa. Jos pakkolunastukseen siellä joudutaan, se koskisi muutamaa kesämökkiä, rakentamatonta aluetta ja jakokunnan maata. Kukaan ei joutuisi lähtemään vakituisesta asunnostaan.
    Useimmissa tapauksissa lunastuksesta varmasti voidaan sopia ilman pakkolunastusmenettelyä.

    Äänestä

  • Todellisessa kirjoitti:

    elämässä nämä pakkolunastetuilla alueilla asuneet ovat kaikki saaneet uuden asunnon.Lahden oikoradan altakin lähti monta taloa ja moni luopui radan välittömään läheisyyteenkin jääneistä,koska radan meteliä ei moni halua kuunnella.Pakkolunastuksia on Suomeessa tehty paljon,mutta moni on luopunut vapaaehtoisesti ja saanut kunnon korvauksen.

    en epäile eteikö olisi saaneet uutta asuntoa, jos se käy niin sitten käy, itselleni ei kävisi koska asuntoa jossa olen, ei voi korvata. Onneksi ei kuitenkaan ole kukaan "ydinvoimaloita rakentelemassa" meidän nurkillamme.

    Ydinvoimaloille voidaan osoittaa paikkoja valtion mailta, niitä löytynee jopa helsingin ympäristöstä saaristoineen. Erikoista että näitä "turvallisia ja saasteettomia voimaloita" pitää väkisin tunkea niitten maille jotka eivät niitä sinne halua.

    Ympäristökunnissa eivät olisi ilmeisesti halunneet lainkaan, muistelen jostain lukeneeni että kemin sanomien tutkimuksen mukaan Simoon halusi 14%, pyhäjoelle 9% ja loput yli 70% "ei minnekään" sitä ydinvoimalaa, että tällaista demokratiaa, köyhien pienien kuntien hyväksikäyttöä toisten kustannuksella.

    Äänestä

  • sammasak kirjoitti:

    Pyhäjoella on tehty ainakin neljä riippumatonta mielipidekyselyä ydinvoimasta. Niissä kaikissa enemmistö kannatti ydinvoimalaa Pyhäjoelle, samoin kannatti Pyhäjoen kunnanvaltuuston selvä enemmistö (äänestystulos valtuustossa 16-5).

    Pyhäjoella kukaan ei joudu muuttamaan vakituisesta asunnostaan ydinvoimalan tulon vuoksi.

    Äänestä

  • säteilijä kirjoitti:

    et ehkä ole niitä välkyimpiä lukijoita, ota selvää mitä tarkoittaa "ympäristökunta" tai "kemin sanomat".

    Äänestä

  • sammasak kirjoitti:

    et ehkä ole niitä välkyimpiä lukijoita, ota selvää mitä tarkoittaa "ympäristökunta" tai "kemin sanomat".

    Arvoisa nimimerkki sammasak viestiesi perusteella vaikutat tosi välkyltä.

    Pientä väärinymmärrystä sinulla silti on. Fennovoima rakentaa ydinvoimalansa Pyhäjoelle, ei Kemiin. Pyhäjoen kunta ei ole Kemin ympäristökunta. Pyhäjoen kunnan löydät noin 100 kim Oulun eteläpuolelta.
    Kemiläiset voivat olla ydinvoimasta mitä mieltä haluavat, samoin Pyhäjoella asuvat.

    Sama tilanne se on kuin Simossakin, et sinä siitä mihinkään pääse. Mikseivät muuten rakenna Simoon, suurempi kannatus ja ilmeisesti ei olisi ollut pakkolunastustarpeita????

    "Kemiläiset voivat olla ydinvoimasta mitä mieltä haluavat, samoin Pyhäjoella asuvat." Niimpä, onnistuisiko esim kauniaisissa, pienessä kunnassa ilman ympäristökaupunkien mielipiteen huomioimista? tuskimpa vaan.

    Kyllä tämä on selkeää pienen köyhän kunnan hyväksikäyttöä enemmistön mielipiteen vaikutusten kiertämiseksi. Ydinvoima ei haittoineen tunne kuntien rajoja.

    sammasak, "Sama tilanne se on kuin Simossakin, et sinä siitä mihinkään pääse. Mikseivät muuten rakenna Simoon, suurempi kannatus ja ilmeisesti ei olisi ollut pakkolunastustarpeita???? "

    Pyhäjoella ydinvoimalan kannatus on tutkimuksissa todettu olevan yli puolet, kuten kirjoitin. sammasakin mukaan kannatus Simossa on Pyhäjokea suurempi, siis selvästi yli puolet ?

    Fennovoima valitsi kuitenkin ydinvoimalansa paikaksi Pyhäjoen, koska sillä on monia ydinvoimalan rakentamiseen ja käyttöön liittyviä etuja Simoon verrattuna.

    sammasak vaikutat hieman katkeralta tuon päätöksen vuoksi. Toivotaan, että Fennovoima tai joku muu rakentaa joskus ydinvoimalan Simoon. Paikka ainakin on todettu ydinvoimalalle sopivaksi.

    Äänestä

  • Säteilyn Turvakeskus (STUK) sallii ydinvoimalat sijoitettavaksi "keskelle kylää", jos se on välttämätöntä ydinvoimaloiden saamiseksi Suomeen. Samalla saadaan Suomenkin lasten syöpätapausten määrä kohoamaan kansainväliselle tasolle.

    Äänestä

  • UPDATE_5836427 kirjoitti:

    Säteilyn Turvakeskus (STUK) sallii ydinvoimalat sijoitettavaksi "keskelle kylää", jos se on välttämätöntä ydinvoimaloiden saamiseksi Suomeen. Samalla saadaan Suomenkin lasten syöpätapausten määrä kohoamaan kansainväliselle tasolle.

    ... ydinvoimaloiden läheisyydessä

    tuo jäi pois. Siis:

    Samalla saadaan Suomenkin lasten syöpätapausten määrä ydinvoimaloiden läheisyydessä kohoamaan kansainväliselle tasolle.

    Äänestä

  • UPDATE_5836427 kirjoitti:

    ... ydinvoimaloiden läheisyydessä

    tuo jäi pois. Siis:

    Samalla saadaan Suomenkin lasten syöpätapausten määrä ydinvoimaloiden läheisyydessä kohoamaan kansainväliselle tasolle.

    Vastaaja, kunnioita keskusteluketjun avaajaa!

    Tämän keskusteluketjun aihe on "Ydinvoimayhtiön pakkolunastushanke hämmentää Pyhäjoella". Ketjun aihe a ei ole lasten syöpätapaukset.

    Sen verran voin lisätä, että lunastettavalla alueella ei asua vakituisesti ketään , ei aikuisia eikä lapsia . Alueelta ei voi häätää ketään kodistaan, koska siellä ei ole kenenkään kotia.

    Ketjun aiheesta lipsutaan sen kuin ehtii itse kukin.Aiheessa pysymistä täällä on usein toivottu.Tuo Baltien paritusjuttu Helsingissä on kyllä pohjanoteeraus aiheesta lipsumiseen.Poistopyyntö kannattaa laitta.On täällä muutkin poistattaneet ketjuun kuulumattomia.

    Äänestä

  • sammasak kirjoitti:

    en epäile eteikö olisi saaneet uutta asuntoa, jos se käy niin sitten käy, itselleni ei kävisi koska asuntoa jossa olen, ei voi korvata. Onneksi ei kuitenkaan ole kukaan "ydinvoimaloita rakentelemassa" meidän nurkillamme.

    Ydinvoimaloille voidaan osoittaa paikkoja valtion mailta, niitä löytynee jopa helsingin ympäristöstä saaristoineen. Erikoista että näitä "turvallisia ja saasteettomia voimaloita" pitää väkisin tunkea niitten maille jotka eivät niitä sinne halua.

    Ympäristökunnissa eivät olisi ilmeisesti halunneet lainkaan, muistelen jostain lukeneeni että kemin sanomien tutkimuksen mukaan Simoon halusi 14%, pyhäjoelle 9% ja loput yli 70% "ei minnekään" sitä ydinvoimalaa, että tällaista demokratiaa, köyhien pienien kuntien hyväksikäyttöä toisten kustannuksella.

    Lapsiperheiden, tai sellaista suunnittelevien, kannattaisi vakavasti harkita muuttoa pois ydinvoimalapaikkakunnalta. Muualla maailmassa, missä ei ole samanalaisia suojavyöhykkeitä kuin Suomessa. ydinvoimaloiden läheisyydessä on havaittu lisääntynyttä lasten syöpäriskiä, ja nyt STUK on lähes hävittämässä koko suojavyöhyke-käsitteen.

    Äänestä

  • Aivan totta kirjoitti:

    Ketjun aiheesta lipsutaan sen kuin ehtii itse kukin.Aiheessa pysymistä täällä on usein toivottu.Tuo Baltien paritusjuttu Helsingissä on kyllä pohjanoteeraus aiheesta lipsumiseen.Poistopyyntö kannattaa laitta.On täällä muutkin poistattaneet ketjuun kuulumattomia.

    voi voi, se oli ihan kohdalleen sanottu, pakkolunastusta voidaan verrata väkisinmakaamiseen, elikä raiskaukseen ja varsin selkein perustein. Jos ei saada niin otetaan väkisin, että sellaista "fennovoimaa" näytetään pienille ihmisille.

    Äänestä

  • sammasak kirjoitti:

    voi voi, se oli ihan kohdalleen sanottu, pakkolunastusta voidaan verrata väkisinmakaamiseen, elikä raiskaukseen ja varsin selkein perustein. Jos ei saada niin otetaan väkisin, että sellaista "fennovoimaa" näytetään pienille ihmisille.

    Pakkolunastettu on maita ja ainakin kesähuviloita ainakin Loviisassa ja melkoisen varmasti Olkiluodossakin.

    Äänestä

  • mar44u kirjoitti:

    Pakkolunastettu on maita ja ainakin kesähuviloita ainakin Loviisassa ja melkoisen varmasti Olkiluodossakin.

    on menossa joka puolella Suomea mm. kuntien toimesta liikenneväylien suhteen.Toimenpide on vanha käytäntö.

    Äänestä

  • Pakkolunastuksia kirjoitti:

    on menossa joka puolella Suomea mm. kuntien toimesta liikenneväylien suhteen.Toimenpide on vanha käytäntö.

    eri juttu, yhteiskunta voi sen tehdä, mutta yksityisen yhtiön tekemänä se on arveluttavaa. Tuskin yksityistietä varten voi pakkolunastaa maata.

    Siirtolinjoja varten voidaan pakkolunastaa maita kun on jo olemassa voimalaitos. Pyhäjoella ei pitäisi sallia yhtään pakkoliitosta koska vaihtoehtoisia sijoituspaikkoja voimalalle on olemassa.

    Äänestä

  • Vihreiden kansanedustajan juttu näkyy olevan.Pitihän se arvata.

    Äänestä

  • Just joo kirjoitti:

    Vihreiden kansanedustajan juttu näkyy olevan.Pitihän se arvata.

    nikkisi "Säteilijä"?

    "Vihreiden kansanedustajan juttu näkyy olevan.Pitihän se arvata. "
    Aika yksinkertainen on kommenttisi, eikä liity asiaan millään tavoin. Tämä on faktaa:

    "Fennovoimalla ei kuitenkaan ole hallinnassaan vielä lainkaan rantaviivaa Pyhäjoella. Myös sataman ja jäähdytysveden ottoputken alueen maat ovat vielä ulkopuolisten hallussa."

    http://www.radiomega.fi/index.php?mw=&option=com_sbsarticle&tmpl=blog&cat=1&cid=39671

    Äänestä

  • Ei maata eikä vettä kirjoitti:

    http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/118263-nain-fennovoima-vastaa-haatovaitteisiin

    Fennovoiman tekniikka- ja rakennusjohtaja Timo Kallio:
    "Fennovoiman 365 hehtaaria meillä on jo tehtyjä kauppoja. Noin 20 hehtaarista kaupat ovat vielä tekemättä, Kallio sanoo.
    Kallion mukaan 40 maanomistajaa on jo tehnyt kaupat Fennovoiman kanssa ja tekemättömiä kauppoja on 6 - 7. Näistäkään välttämättä kaikki eivät kieltäydy kaupoista."

    Äänestä

  • Onko toinen kirjoitti:

    nikkisi "Säteilijä"?

    Hänellä on kylläkin todellisuuspohjaisia viestejä,mutta kunniaa en hänen puolestaan ota.Ei tällä palstalla ole kuin ehkä yksi monella nikillä kirjoitteleva,mutta jos aikaa on pitkin päivää niin hänelle se suotakoon vapaassa maassa.

    Onko ketjun aloitus tehty vanhaan tietoon,vai onko annettu ymmärtää että kaikki olisi vastaan myyntiä???Jo myyneet ovat nähtävästi saaneet käyvän hinnan ja ovat jo sijottaneet uusiin kohteisiin.

    Äänestä

  • Siis mitä? kirjoitti:

    Onko ketjun aloitus tehty vanhaan tietoon,vai onko annettu ymmärtää että kaikki olisi vastaan myyntiä???Jo myyneet ovat nähtävästi saaneet käyvän hinnan ja ovat jo sijottaneet uusiin kohteisiin.

    Avausviestin uutinen kertoo hyvin, mistä on kysymys. Sitä se ei kerro. miksi osa on jo myynyt talonsa ydinjätetuotantolaitokselle. Ehkäpä he ajattelivat enemmän jälkeläistensä parasta, kin moni muu.

    Äänestä

  • Ei kyllä ole kirjoitti:

    Hänellä on kylläkin todellisuuspohjaisia viestejä,mutta kunniaa en hänen puolestaan ota.Ei tällä palstalla ole kuin ehkä yksi monella nikillä kirjoitteleva,mutta jos aikaa on pitkin päivää niin hänelle se suotakoon vapaassa maassa.

    Todellisuus täysin hukassa, vai mitä mieltä olet tästä
    http://keskustelu.suomi24.fi/node/10022949
    säteilijä
    30.7.2011 09:59
    0
    Sulje

    Muutama metri vettä tai maata ydinjätteen ympärillä tekee siitä ympäristölle vaarattoman.

    Äänestä

  • UPDATE_5836427 kirjoitti:

    Avausviestin uutinen kertoo hyvin, mistä on kysymys. Sitä se ei kerro. miksi osa on jo myynyt talonsa ydinjätetuotantolaitokselle. Ehkäpä he ajattelivat enemmän jälkeläistensä parasta, kin moni muu.

    Nähtävästi saivat enemmän kuin käyvän hinnan.Hinnat arvioitu noususuhdanteen aikana ja nyt parin kuukauden sisään hinnat putoo joka alueella talouslaman iskettyä.Putoaa koko ajan lisää,joten ilmaista korkoa pukkaa myyjille koko ajan.Kaikki tämä on tietysti spekulointia,koska kukaan meistä ei tiedä kenenkään myyjän yksittäistä tilannetta.

    Äänestä

"Yleinen tarve" oikeuttaa pakkoilunastukseen. Ydinvoiman tarve

"Fennovoima Oy:llä on perustuslain antama oikeus pakkolunastaa itselleen Pyhäjoen ydinvoimala-aluetta varten tarvitsemansa maat. Ratkaisevaa pakkolunastusoikeuden saamisessa on hankkeen yleinen tarve.

"Yleinen tarve on se avainsana. Minun käsitykseni mukaan se tarkoittaa jotakin sellaista, että yhteiskunta toimii paremmin tämän hankkeen kanssa kuin ilman sitä", sanoo ylitarkastaja Osmo Haltia työ- ja elinkeinoministeriön energiaosastolta."
http://www.kaleva.fi/uutiset/fennovoimalla-on-oikeus-pakkolunastukseen/921951

Miten ihmeessä ydinvoimala voidaan määritellä "yleisesksi tarpeeksi"? Eihän sitä tarvitse välttämättä muut kuin asevoimat, sillä ydinvoimala on korvaamaton vain ja ainoastaan ydinjätteen tuotannossa. Vai tarkoittaako "yleinen tarve" nyt ydin-Suomea, jonka voidaan katsoa olevan ydin-Suomi-skenaarion lopputulema? Niinkin ollen: tarve ei ole yleinen, vaan hyvin rajoitettu talousteknoraattien sisäpiiri.

Äänestä
  • lienee kaikki sellainen mitä yhteiskunta välttämättä tarvitsee toimiakseen kaikissa olosuhteissa.Maantiet,rautatiet,polttonesteiden järjestelmät,teleliikenteen erilaiset käyttöjärjestelmät verkkoineen ja sähköenergian tuotanto kanta-,siirto- ja jakeluverkkoineen.On muitakin ,nämä näin esimerkkinä.Liittyvät myös kriisiaikojen huoltovarmuuteen ja myöskin näiden järjestelmien pakko-ottoon todella vaikeassa tilanteessa.Yleinen tarve on laaja käsite ja siitä on "ei julkinen".

    Äänestä

  • Yleinen tarve kirjoitti:

    lienee kaikki sellainen mitä yhteiskunta välttämättä tarvitsee toimiakseen kaikissa olosuhteissa.Maantiet,rautatiet,polttonesteiden järjestelmät,teleliikenteen erilaiset käyttöjärjestelmät verkkoineen ja sähköenergian tuotanto kanta-,siirto- ja jakeluverkkoineen.On muitakin ,nämä näin esimerkkinä.Liittyvät myös kriisiaikojen huoltovarmuuteen ja myöskin näiden järjestelmien pakko-ottoon todella vaikeassa tilanteessa.Yleinen tarve on laaja käsite ja siitä on "ei julkinen".

    Mitä yleinen etu oikein vaatii?

    Ydinvoima on erittäin huono kriisiajan energialähde, vaikka olisi kotimaisella polttoaineella tuotettua - sitä toki markkinoidaan huoltovarmuuden nimissä. Sotatilanteessa ydinvoimalat joudutaan pysäyttämään ja tunnetusti silti huolehtimaan niiden reaktoreiden ja/tai ydinjätteen välivarastojen jäähdytyksestä.

    Pitääkö mun joka kerta erikseen sanoa, että ydinvoimalle on hyviä vaihtoehtoja? Kyllä se pätee myös "yleisen edun" hyväksi, ja tänä päivänä useimmiten ilman pakkolunastuksia. ja mikä parasta: ne ydinvoiman vaihtoehdot ovat kotimaisia ja siten ehdottomasti huoltovarmuuutta parantavia ja kriisinsietokykyä kasvattavia. Sitähän se yleinen etu vaatii!

    Kuten " Yleinen tarve" aivan oikein toteaa, yhteiskunnan yleiseen tarpeeseen kuuluu muun muassa...sähköenergian tuotanto kanta-,siirto- ja jakeluverkkoineen.

    Jokaisen yhteiskunnan etu on, että kohtuuhintaista energiaa on aina saatavilla kulutusta vastaava määrä. Suomen ydinsähköntuotanto on osa tuota tavoitetta..

    Suurin osa Suomen energian tuotannosta ja kulutuksesta perustuu ulkomaisiin energialähteisiin kuten hiili, maakaasu ja öljy, ja pääosin ulkomaisiin koneisiin ja laitteisiin.
    Ydinpolttoaine on sekin tuontitavaraa. Onneksi uraanipolttoaineen osuus ydinsähkön tuotantokustannuksissa on vain muutamia prosentteja, kun polttoaineiden kustannusosuus fossiilisilla on ratkaisevan suuri.

    Kriisiaikoina fossiilisisiin perustuva energian tuotanto vaikeutuu tai pysähtyy kokonaan, kun polttoaineiden tuonti vaikeutuu tai lakkaa. Ydinvoimaloihin voidaan haluttaessa hankkia ja varastoida polttoainetta kuukausien tai pidemmäksikin ajaksi. Jos kriisi uhkaa kehittyä sodaksi myös ydinvoimalat joudutaan pysäytetään turvallisuussyistä.

    Kun sähköyhtiö rakentaa uuden siirtolinjan esim. peltoaukean poikki niin kyllä ne pylväiden paikat ilmoitusluontoisesti kerrotaan maanomistajalle ja linja tulee pellon poikki.Pieni kertaluontoinen korvaus maksetaan maa-alasta joka tulee pylvään ympärille.Jakeluverkkojen tilanteessa maanomistajat voivat osoittaa vaihtoehdon sähkölinjalle,mutta joka tapauksessa se tulee,eikä meinaa.Tämä on todellista elämää yleisessä edussa.

    Maanomistajat voisivat siirtyä käyttöperusteiseen maavuokraan: mitä enemmän sähköä siirretään heidän maidensa läpi, sitä enemmän saisivat rahaa. Sähkön siirrostahan kuluttajatkin maksaa, miksei sitten tuottaja?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

uusi lupa tulossa kirjoitti:

Fennovoima aikoo pakkolunastaa Pyhäjoen ydinvoimalan asemakaavassa olevat yksityiset maat, ellei se saa niitä muuten hallintaansa. Pakkolunastukseen yhtiö tarvitsee luvan valtioneuvostolta.

Fennovoiman mukaan valitusten takia kesken oleva kaavaprosessi ei estä pakkolunastusta. Oikeusoppinut näkee vuosia kestävän valituskäsittelyn merkityksen toisin.

Pohjimmiltaan asiassa on kysymys siitä, minkälaisen tulkinnan korkein hallinto-oikeus ottaa lunastuslain sanamuodolle "esittää luotettavan selvityksen siitä, että lunastettava omaisuus tullaan käyttämään aiottuun tarkoitukseen".

http://yle.fi/alueet/oulu/2011/11/ydinvoimayhtion_pakkolunastushanke_hammentaa_pyhajoella_3066897.html

http://areena.yle.fi/video/1322585672624

Vaikeaksi menee, kun kolmen (periaatepäätös myönnetty, rakentamislupaa haetaan ensi vuonna ja käyttölupaa haetaan noin vuonna 2020) luvan lisäksi nyt tarvitaan jo neljäs lupa. Ei tehdä kovin helpoksi elinkeinoa Suomessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu