Kylkeen pistää

Olen naispuoleinen aloitteleva juoksulenkkeilijä 52kg/170cm. Edellispäivänä juoksin 3,5km pysähtymättä, eikä kylkiin pistänyt kertaakaan. Tänään lähdin taas lenkille, samaa rauhallista vauhtia kuin viimeksikin. Lenkistä ei kuitenkaan tällä kertaa tullut mitään, sillä kylkeen alkoi heti pistää todella voimakkaasti. Yritin vielä hidastaa tahtia, mutta lopulta oli pakko luovuttaa, kun pistot vain jatkuivat.

Omaan mielestäni ihan hyvän pohjakunnon, en hengästy helposti, en tupakoi jne. Edellisestä ateriastakin oli jo muutama tunti aikaa, olin vain juonut vettä ennen lenkkiä. Olisiko kellään tietoa, miten kylkipistoja voisi ehkäistä ja mistä ne johtuvat? En haluaisi antaa tämän vaivan pilata uutta mukavaa harrastusta.
3221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Uskon, että kyseessä on kehon tottumattomuutta. Eli jos olet harrastanut paljon pyöräilyä/uintia tai vastaavaa ja olet saanut hyvän pohjakunnon, siirtyminen juoksuun voi olla hankalaa. Pyöräilyssä kun peruskunto kasvaa, mutta ei erityisesti ne pienet lihakset, joita tarvitaan juoksussa. Kannattaa huomioida, että juoksussa ei pelkästään tarvita jalkoja, sillä esimerkiksi selän lihakset ovat tärkeä osa askeleiden vaimennuksessa. Yleensä nämä pistot lähtevät, kun kehoa totutellaan enemmän juoksuun. Ei kannata luovuttaa!

Äänestä

Jes. Itsellä menee useampi tunti aterian jälkeen ennenkö pystyy vauhdikkaampia lenkkejä tehdä. Riippuu myös mitä syö jne.. Usein riippuu myös päivästä, unen pituudesta ja laadusta. Mukavia kelejä =)

Äänestä

Itse harrastan maantiepyöräilyä ja syksyn tullen siirryin juoksemaan (mitä olen aina ennen inhonnut). Pistos on tullut kerran ja analyysini oli, että johtui liian pienestä aikavälistä ruokailusta lenkille lähtöön. Toinen tekijä oli hengitystekniikka.

Pyöräilyssäkin tarvitaan hyviä keskivartalon lihaksia (vatsa, selkä) sekä voimaa olkapäissä ja käsissäkin. Joten itse olen kokenut pelkkänä plussana taustani.

Ai niin, nainen 168 cm/60 kg.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


runnershigh. kirjoitti:

Olen naispuoleinen aloitteleva juoksulenkkeilijä 52kg/170cm. Edellispäivänä juoksin 3,5km pysähtymättä, eikä kylkiin pistänyt kertaakaan. Tänään lähdin taas lenkille, samaa rauhallista vauhtia kuin viimeksikin. Lenkistä ei kuitenkaan tällä kertaa tullut mitään, sillä kylkeen alkoi heti pistää todella voimakkaasti. Yritin vielä hidastaa tahtia, mutta lopulta oli pakko luovuttaa, kun pistot vain jatkuivat.

Omaan mielestäni ihan hyvän pohjakunnon, en hengästy helposti, en tupakoi jne. Edellisestä ateriastakin oli jo muutama tunti aikaa, olin vain juonut vettä ennen lenkkiä. Olisiko kellään tietoa, miten kylkipistoja voisi ehkäistä ja mistä ne johtuvat? En haluaisi antaa tämän vaivan pilata uutta mukavaa harrastusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu