Haluaisit tietää naiset miten ja millä perusteella sanotte olevanne henkisesti vahvoja ihmisinä? Sekä miten muka yhtä aikaa voi olla huono itsetunto mutta on henkisesti vahva? Olisi kiva löytää tuollekin jotain perusteluita joskus.
Millä tavalla naiset muka henkisesti vahvoja?
Kunnian mies
54954
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 54
Vanhimmat
Voisin sanoa että olen henkisesti vahva, koska olen selvinnyt koulukiusaamisesta, masennuksesta, väkivallasta lapsuudenkodissa ja narsismista. Sekä muista ikävistä kokemuksista. Ja tavallaan on myös vamma jota muut ei näe mutta se tekee kuitenkin epävarmaksi, silti olen selvinnyt.
Joo just, jos olet saanut vanhempasi sinua kurittamaan ja sinua on kiusattu ja masennuslääkkeitä olet joskus napsinut, niin ei se tee sinusta sen vahvempaa kuin muistakaan. Nää on näitä naikkosten harhaluuloja. Edelleen, perusteluita..
Öö, miten niin vahvempi kuin muista? Mihin me nyt siis verrataan? Ei siis riitä että on omasta mielestään vahva, vaan pitää olla yksiselitteisesti tutkimusten mukaan vahvempi kuin muut tai vahvempi kuin jokin standardi, eli mikä?
Alkuperäiseen kysymykseen, en leuhki ympäriinsä olevani mitenkään erityisen vahva, varsinkaan suhteessa muihin, miten se nyt edes kiinnostaisi? Aika heikko taidan olla. Olla samaan aikaan sekä herkkä ja haavoittuva ts. avoin, mutta myös vahva ja lannistumaton, siinäpä koko jutun kauneus jos keltä onnistuu.
Toistaiseksi olen ollut tarpeeksi vahva, olen selvinnyt, en ole luovuttanut. Sillä perusteella olen mielestäni henkisesti vahva, mutta jos pitää olla VAHVEMPI KUIN MUUT niin saat luvan ensin määritellä lähtöasetukset....
oiskos se se, että on vielä kovien elämän kokemusten jälkeen tasapainossa, ei kuule hurjimmatkaan tuulet heiluttele mielenterveyttä eikä elämää vaan pysyy kasassa ja tietää mitä elämältä tahtoo ja mitä ei. Eikä ole ihan kenen tahansa vietävissä minne tahansa...
En nyt ole ihan varma mitä tarkoitat, että onko mielessäsi joku yleiskäsitys vai jonkun ihmisen sanominen tms. niin vastaan nyt jotenkin yleisesti.
Naisia pidetään yleensä henkisesti vahvoina heidän kykynsä selvitä takia. Sodassa suurimmat uhrit ovat siviilejä, jotka eivät yleensä pysty puolustautumaan, siitä on tehty tutkimuksia ja ties mitä raportteja. Voit ottaa itse selvää tarkemmin. Naisten yleistä henkistä vahvuutta on usein perusteltu sillä, että heillä tuntuu olevan kyky jatkaa elämää kovista ja pahoista traumoista huolimatta. He elävät, eivät tapa itseään, dokaa siis muun muassa. He pitävät huolta vaikeissakin olosuhteissa muista, ja elävät ja selviävät. Heistä ei muutu niin usein itsestä väkivaltaisia, kostavia ja katkeria, tai ainakin näin meille kerrotaan.
Tavallisessa elämässä taas usein ajatellaan, että miehiin iskee helpommin alkoholismi ja luovuttaminen esimerkiksi itsemurhalla, miehet jättävät itsensä hoitamatta jne. naiset elävät yksinkin, hyväksyvät elämän ja selviytyvät vaikeuksista paremmin. Naisia on syrjäytyneinäkin vähemmän, vaikka samalla tavalla pätkätyöt, työttömyys, enemmänkin pienituloisuus, köyhyys ja yksinhuoltajuus koskee heitä, naiset ovat siis hyviä selviytymään.
Mistä se sitten johtuu, jaa-a, syitä on varmaan mietitty ja tutkittu kaikenmaailman biologiasta kasvatukseen ja kulttuureihin saakka. Voit ottaa itse selvää niistä tuloksista ja tarkentaa tietoasi, kun kerran mielenkiintoa löytyy.
Mielenkiintoinen onkin kysymys miten voi olla huono itsetunto ja olla henkisesti vahva. Ehkä itse lähtisin siitä, että itsetunto ei ole vain yksi, yhden alueen juttu. Ihmisellä voi olla vaikka ulkonäöllisesti huono itsetunto, mutta hän voi silti pitää itseään ihmisarvossa samalla tavalla kuin muita = hän ajattelee itseään lynttäävästi kyllä vaikka ulkonäkönsä suhteen, mutta omaa silti kyvyn puolustaa itseään eikä luovu kaikesta elämästään, ja keskittyy enemmän niihin asioihin, missä hänellä on hyvä itsetunto. Tällainen voisi olla vaikka työ tai joku harrastus, ystävyyssuhteet tai perhe.Tai joku voi pitää ettei hän ole saavuttanut unelmiaan ja on epäonnistunut varsinaisesti pääunelmiensa toteutuksessa, epäonnistunut jonkun suuren (itselleen suuren) saavuttamisessa, ja potea siitä huonoa itsetuntoa, ajatella olevansa sillä alueella huonompi. Toisaalta, hän voi silti tiedostaa, että osaa kyllä arjen asioita, hoitaa elämänsä ja silti, hänellä on hyviä puolia elämässään ja itsessään, ja että hän on silti ihan hyvä ihminen.
Kaikilla on osa-alueita missä itsetunto on vahvimmillaan ja missä heikoimmillaan. Jokaisella on vahvuudet ja heikkoudet. Miehet usein mieltävät itsensä fyysisesti vahvoiksi, tai ne ketkä eivät ole fyysisesti vahvoja, haluavat usein olla sitä sitten henkisesti, tai sitten ovat vaikka luovempia tai älykkäämpiä, ja nehän olisi sitten enemmän sitä henkistä vahvuutta. Meidän kulttuurissamme iän kaiken on korostettu miehillä nimenomaan sitä fyysisyyttä, logiikkaa, ja siis myös ja ehkä eniten miehet itse. Se tekee monella tasolla henkisen vahvuuden löytämisen haasteelliseksi, kun se taas on sitä tunteiden, luovuuden ja henkisen selviytymisen löytämistä, mitä taas usein korostetaan naisellisiksi, feminiinisiksi ominaisuuksiksi. Meissä kaikissa kuitenkin on eritavoilla molemmat puolet, jokaisessa miehessä asuu nainen ja jokaisessa naisessa mies. Lisäksi usein toivoa tuo nimenomaan läheisyys toisiin, lapset ja elämän jatkuminen. Niitten arvostaminen usein mielletään edelleen ikäänkuin vain feminiiniseksi.
Miksi pidät itseäsi kunnian miehenä? Miten kunniasi toteutuu ja ilmenee, mikä tekee sinusta kunniakkaan? Toisaalta miksi nimenomaan valitsit nimimerkiksi "kunnian mies" etkä vain "kunniallinen" tai muuta, koit nimenomaan ehkä tarvetta korostaa tässä kunniasi lisäksi sitä että olet nimenomaan mies. Miksi?
Vahvuudessakin on näköjään naisten sarja erikseen, jossa tason ei tarvitse olla kovin korkea, erottuakseen joukosta.
Otit kumma kyllä esimerkiksi sodan, miten naiset kestävät kotirintamalla, etulinjassa on todellisuudessa 1000 kertaa kovempaa, kun joku on sinua tappamassa alituiseen ja sinun on tapettava, silpouduttava ja kuoltava suurella todennäköisyydellä, kyettävä kuitenkin toimimaan kokoajan. Ei sellaisissa oloissa selviäisi naisista kuin 10 - 20%.
Itsemurhiakin naiset yrittävät miehiä enemmän, mutta rohkeus ei riitä tehokkaisiin toimiin, junan alle heittätymiseen yms.
Miehet ovat kautta aikojen uskaltaneet mennä merien taakse ja avaruuteen ilman naisia, mieti millaista rohkeutta on vaadittu purjelaivoilla entisaikoina ilman karttoja ja muita tuntemattomilla valtamerillä, peläten merihirviöitä ja litteän maapallon reunan yli putoamista.
Luusereita on molemmissa sukupuolissa, naisissa huomattavasti enemmän. Nainen on passiivinen olento, ei sellaista voi mieltää rohkeaksi. Odottavat miehiltä aloitetta, turvaa ja kainaloon käpertymistä.
Itseasiassa sodan ottaminen esimerkiksi ei ole ollenkaan omituista. Sodassa etulinjan alle jää myös siviilejä, ja esimerkiksi Ruandan kauhujen jälkeen ei löydetty yhtään yli 12-vuotiasta naista, jota ei olisi raiskattu. Sodassa raiskaus on hyvin käytetty kidutus, ja lähinnä naisiin, vaikkei miehetkään ihan turvassa ole. Sotilaat usein ottavat vangiksi nimenomaan siviileitä, sodassa on naisia käytetty niin luotiliiveinä kuin seksiorjinakin ja ihan sotilainakin.
Siviilien raiskaaminen, silpominen ja kiduttaminen on sodassa hyvin yleistä, vangiksi ottaminen ja hehän eivät pysty edes puolustautumaan. Pahimmiksi uhreiksi joutuvat naiset, vanhukset ja lapset. On siis hassua että puhut sodasta noin epärealistisesti. Oletkohan ihan tämän päivän sodan käynnistä edes tietoinen?
Sinulla on joku ihmeellinen ehkä jopa "romanttinen" kuva jostain mystisestä etulinjasta, missä ei ole kuin sotilaita, ja varmasti uskot että sodassa hyökätään vain sotilaskohteisiin: niinhän ne aina sanoo, että sen kylän teurastaminen oli ihan vaan vahinko? Et ole ajan tasalla.
Etulinjassa on muutenkin aina ollut naisia.
No, eli, sotaa käyvät niin naiset kuin miehet, he kokevat kauhuja. Se on tutkittu juttu. Tutkittua tietoa on myös se, että naiset jostain syystä useammin selviävät näistä tapahtumista ilman mielen sairastumista tai ylipäätään esimerkiksi itse väkivaltaiseksi muuttumatta tms. En tiedä mistä olet romanttisen kuvasi sodasta saanut, mutta ensikäden tietona voin kertoa, että myös tuntematon sotilas raiskasi. Eikä lotat olleet kevyitä kenttäpatjoja vaan pelastivat sotilaita, ja naiset olivat myös Suomen sodassa ihan yhtä tärkeitä kuin miehet, myös etulinjassa. Se on faktaa, eikä pelkillä miehillä Suomea olisi itsenäistetty. Sanon kun tuo etulinja-mielipiteesi kuullostaa lähinnä elokuvista poimitulta.
Avustustyössä naisia on myös sota-alueilla. Tänäkin päivänä.
En usko naisten kaikkiin itsemurhayrityksiin. Uskon että suurimman osan ei ole tarkoituskaan tappaa itseään: heitä vaan ei muuten kuulla. Naisia ei usein kuulla. Miehet usein tappavat itsensä muutenkin kuin junan alle: alkoholismi on hyvin tehokas tapa. Mutta se on totta, että miehet tekevät itsemurhan rajummin ja väkivaltaisemmin usein.
Mietipä itse millaista rohkeutta on vaadittu olla omaa mieltään ilman ihmisoikeuksia entisaikoina. Kirjoittaa kirja, valita erilainen elämä, synnyttää lapsia, elää. Kun sinä olet pelkkää omaisuutta eikä sinulla ole oikeuksia, ihmisarvoa, eikä oikeutta edes ammatin harjoittamiseen. Siitä huolimatta naisia on ollut jopa merirosvoina, ihan aina. He ovat säveltäneet ja olleet journalisteja vaikka miehen nimellä, he ovat tieteessa vahvasti mukana (hanki lisää tietoa jos et tiedä) ja kaikesta huolimatta. On hieman jopa lapsellista vedota miesten keksintöihin tai suuriin seikkailuihin, kun on fakta, ei mielipidekysymys, se, millaiset oikeudet naisilla ylipäätään on ollut olla ihminen. Edes äänestys ei ole kovin vanha asia, jossain päin maailmaa ei edes ajankohtaista tai oikeaa. Naisissa on aina ollut hyvin rohkeita ihmisiä siitä huolimatta että toinen sukupuoli on hakannut, raiskannut, lyntännyt, polttanut roviolla, kiduttanut, tuominnut vankilaan ja kaikilla mahdollisilla tavoilla orjuuttanut ja kohdellut omaisuutena. Edes äärimuslimeilta ei ole tahtoa viety, he maksavat naiseudestaan hinnan jopa kivityksinä, mutta siitä huolimatta heistä löytyy taistelijoita. Naisia tapetaan jopa väärän ihmisen kanssa kävelemisestä, - ja silti löytyy niitä jotka päättävät kävellä kenen kanssa haluavat.
(jatkuu, tuli vähän ylipitkä)
Et ole oikeassa oikeastaan missään. Ehkä siinä, että luusereita löytyy molemmista sukupuolista, riippuu minkä nyt haluaa luuseriksi mieltää.
Et ole nimimerkissäsikään oikeassa, tuota kuvailemaasi ei todellakaan ole todellisuus, ethän edes tiedä sodasta mitään. Edes teoriassa näköjään. Jotenkin kuulostat kateralta, oliko ehkä äitisi passiivinen ja jäi vahvan isän jalkoihin vai mitä, ei antanut sinulle sitä mitä odotit, vai peitätkö kenties raivoisasti omaa todellisuuttasi, että sinä olet se passiivinen, joka ei aloitteita pysty tekemään, eikä turvaa tarjoamaan tai mitä. Koet ehkä itse itsesi luuseriksi tai haluaisit kävellä siellä kuussa mutta sinusta ei siihen ole. Siis en sano, että näin on, vaan että jotenkin tästä lopusta etenkin tulee sellainen olo.
Mutta jokatapauksessa.
Noista oikeista faktoista saat selvää lukemalla. Jo googlettamalla löytyy naistutkijoita, -lääkäreitä, "tieteilijoita" (avaruuden parista paljonkin) ja miten naisten oikeudet ovat parantuneet ja mitä se on vaatinut. Jos siis kiinnostaa pohjauttaa mielipiteensä faktaan eikä tunne mutuun. Sieltä löytyy lait ja säännökset ja myös maailman tilanne, Suomen kehitys jne. joten voit ehkä saada jotain ihan oikeaa pohjaa ja asiaperusteluja. Tosin ne eivät ihan aina tue mielipiteitäsi, voi siis olla vaarallistakin ottaa asioista oikeasti selvää.
Mutta koska olet rohkea ihminen, varmaan haluat oikeaa faktaa ja perustaa tietosi logiikkaan sekä tietoon ja oma-aloitteisesti alat lukemaan enemmän ja löytämään tuntemattoman valtameren, missä ei olekaan merihirviötä etkä sinäkään putoa reunan yli...
Itseasiassa taitaa kyllä miehissä olla enemmän ns. luusereita, kuten juopot, narkkarit, rikolliset, asunnottomat, vaikeasti mieleltään sairaat, muulla tavoin sairaat ja vammaiset. Kyllä se vain niin on, että miehet edustavat ehdottomasti sitä yhteiskunnan pohjasakkaa, mutta toisaalta miehet edustavat myös sitä yhteiskunnan voimallisinta ja älykkäintä, yhteiskuntaa eteenpäin vievää osaa. Miehet kun ovat naisia enemmän on/off tyyppisiä, eli joko ollaan parhaita tai sitten ei viitsitä olla mitään ja ruvetaan ryyppäämään tms. Naiset taas ovat älykkyystestien mukaan aikalailla tasapaksua porukkaa, kun taas miehillä vaihtelu on suurempaa ja miehet edustavat niin alimpaa kärkeä kuin ehdotonta ylintä kärkeä. Edistykselliset ihmiset joka alalla ovat pääsääntöisesti miehiä. Itseasiassa ei tule mieleen ketään kovin hyvää naissäveltäjää, miehiä sen sijaan lukuisia. En tiedä, mutta epäilisin myös nobelin tiedepalkintojen menneen 90%:sesti miehille. Urheilussa miehet kiistatta pärjäävät niin älykkyyttä vaativissa, kuin puhtaasti voimaa tai kestävyyttä vaativissa lajeissa. Naiset tulevat melko kaukana perässä.
Usein naiset väittävät itsellään olevan miehiä parempi kivunsieto synnyttämisen takia. Tutkimukset eivät tätä kuitenkaan tue. Naisilla parhaillaankin kivunsieto yltää keskimääräisen miehen tasolle vaihdellen kuukautisten mukaan.
Lisäksi itseäni ärsyttävä piirre naisissa on jonkinlainen ailahtelevuus ja tunteiden suuri valta heidän elämässään. Jopa niin pitkälle vietynä, että moraalikäsitykset voivat naisella muuttua tunteiden mukaan, toisin kuin miehillä, joilla useammin periaatteet ovat järkkymättömämpiä ja pysyvämpiä.
Toki naisista paljon hyvääkin löytyy, oma rakas äitinikin sen on minulle osoittanut. Mutta myös heistä löytyy yllättävän paljon ikäviä ja naiveja piirteitä.
Naisten henkisestä vahvuudesta en osaa oikeastaan sanoa.. Mutta näkisin kyllä miehet rohkeammiksi ja riskinottokykyisemmiksi. Usein kyllä monenlaiset henkisten kestävyyden äärirajoja esittelevät uskonnolliset gurut ovat miehiä. Jotkut gurut ovat ilmeisesti istuneet vuosikausia paikoillaan ja lopulta kuolleet paikoilleen. Siis miehet. Sellainen toiminta taitaa vaatia erittäin paljon henkisiä voimavaroja. Ainakin naiset ulospäin näyttävät useammin heikoilta, niin fyysisesti kuin henkisestikin tihruhtaen monesti itkua milloin mistäkin. Toisaalta en tiedä onko tällä yhteyttä kestävyyteen.
tunne-elämä äkkipikaisempaa. Sanoisin että miehet elää enemmän tunteidensa vallassa kuin naiset, joka näkyy riskien ottona, väkivaltana, mustasukkaisuutena, päihderiippuvaisuuksiin, helposti viettiensä mukana menemisessä (pettäminen) ja typerinä päähänpistoina. Toisaalta se on kytköksissä mielikuvitukseen ja jossain määrin menestymiseen.
Naiset ovat tasapainoisempia ja viisaampia. Jokaisella on henk.koht. ÄO. Ennen miehillä on ollut ja on edelleen paremmat mahdollisuudet toteuttaa ideoitaan. Naisissa on myös neroja, on aina ollut ja tulee aina olemaan. Kaiken takana on kuitenkin nainen!!!!
Naisten tunne-elämä heittelehtii monesti päätöstenteon heittelemisessä, itkemisenä, äkäisyytenä ja ikävä kyllä monia naisia vaivaa kateus ja kilpailunhalu muita naisia kohtaan.
En usko että miesten tunne-elämä on yhtään sen äkkipikaisempaa kuin naistenkaan. Suurin osa on kulttuurisidonnaista käytöstä ja lasten kasvatuksellisia seikkoja. Ihmisten välillä on eroja, mutta sukupuolten välillä ei.
Rohkeus, viisaus ja henkinen tasapainoisuus ovat yhtä lailla molempien sukupuolten vahvuuksia. Se kertoo jo viisauden puutteesta jotain kun hehkuttaen yleistää miesten tai naisten olevan sitä ja tätä. Emme ole geeniemme tai sukupuoltemme vankeja, tai lapsuutemme vankeja vaan ihan itse voi päättää millainen ihminen haluaisin olla. Jos omia tekojaan/tunne-elämäänsä pysty hallitsemaan tai ei pysty näkemään seuraamuksia, niin silloin ihminen on väistämättä vähän tyhmä.
Jo osassa muinaisissa kansoissa ja menneissä kulttuureissa oli tasa-arvo. Esimerkiksi Viikinki naiset saattoivat johtaa pitkäveneitä sotaretkille tai olla arvostettuja soturijohtajia. Naisen tai miehen oma näkemys sukupuolten rooleista rajoittaa vain häntä itseään ja hänen kykyään ajatella vapaasti.
sää pääsit hourulas sentää koneelle.
Vau, parissa viimeisessä viestissä tuli sitten ilmeisesti tuo henkisen vahvuuden miestensarja sitten kartoitettua! :-D Henkinen vahvuus tarkoittaa siis toisinsanoen rohkeutta, älykkyyttä ja innovatiivisuutta, matemaattista lahjakkuutta (äo-testit), fyysistä voimaa ja kestävyyttä, kipukynnystä, moraalikäsityksiä ja tunne-elämää jne jne.... Tarkennus tuli kyllä tarpeeseen, ja myös se tieto että toki tässä nyt on tietenkin taas vaihteeksi kysymys asetelmasta naiset vs. miehet.
Sanoisin että melko vaikea vastata alkuperäiseen kysymykseen näillä tarkennuksilla. Koenko olevani henkisesti vahvempi kuin mies joka on istunut kymmenen vuotta tolpan nokassa ja kuollut sitten sinne? Toisaalta voisin kyllä sanoa suoraan niinkin, anteeksi nyt vaan gurun seuraajat, että ko. mies ei ole ollut ihan terve päästään. Vähän siis ihmetyttää miksi jonkun yksilön psykoosi lasketaan nyt sitten kokonaisen ihmisjoukon rohkeudeksi, mutta kai se riippuu ilmiön saamista kannattajamääristä. Jos tarpeeksi moni pitää hommaa siistinä niin siistiksi se silloin muuttuu.
"Miehet kun ovat naisia enemmän on/off tyyppisiä, eli joko ollaan parhaita tai sitten ei viitsitä olla mitään ja ruvetaan ryyppäämään tms."
Anteeksi nyt mutta eikö tässä juuri todeta melko pähkinänkuoressa miksi naiset ovat miehiä henkisesti vahvempia jos tässä nyt ehdottomasti kerran pitää vääntää tästä "kumpi on parempi"-asetelmasta? Ei se nyt paljoa todennäköisesti vaadi että tekee elämästään hyvän jos on jo valmiiksi älykkäämpi, voimakkaampi, lahjakkaampi, kauniimpi ja parempi kuin kaikki muut yhteensä? Eikö se kerro vähän enemmän tilanteesta että tekee elämästään hyvän PUUTTEISTA HUOLIMATTA?
Tästäkin ketjusta voidaan päätellä, naiset ovat kovempia jankkaamaan, vaikka ei asiallisia perusteluja löydy omalle paremmuudelleen, tätä kutsutaan myös feminismiksi.
Jos vetovastuu ihmiskunnan kehityksestä olisi ollut naisilla, asuisimme luolissa, korkeintaan savimajoissa, sairauksia parantaisimme rukoilemalla ja loitsuilla, säätä ennustettaisiin horoskoopeilla.
Nainen leimaa vahvan miehen epäterveeksi päältään, tai hulluksi, mutta ilman näitä omapäisiä ja vahvoja omantienkulkijoita ei olis Hartwall-areenoita ja Eifelintorneja, tuskin paljon muutakaan edistystä.
Eihän mistään erityisestä paremmuudesta kai puhutakaan, vahvuudesta vain.
Aivan yksinkertainen käytännön esimerkki.
Kaveri selittää omia ehtojaan, vaadin sitä ja tätä, seurustelu lopahtaa.
Sitten pitkän ajan jälkeen hän haluaakin taas seurustella, koska teki laskelmia, nainen käy töissä, voisin rahallisesti hyötyä hänestä.
Tässä on naisen vahvuus, hän kesti työelämän vaikean ilmapiirin, mies lähti heti kävelemään kun ei tykännyt sanomisesta.
Oliko kaveri tyhmä? Ei toki.
Joo näinhän se epäilemättä menisi. Jos nainen on sitä mieltä että itsensä turhaan jonkun henkisen höperehtimisen takia tappanut ihminen ei ole ihan viisas niin varmaankin juuri sellainen nainen nimenomaan loitsuaa flunssat veke ja uskoo horoskooppeihin. Onhan sillä gurulla saattanut olla vaikka vaimo ja pari kersaa eikä se vaimo sitten kyllä ehdi enää mitään kovin mullistavaa tosiaan keksiä kun jonkun täytyy huolehtia niistä kersoistakin senkin jälkeen kun isännälle iskee latvalaho. Ja näkeehän niitä kyllä ihan tavallisissakin miehissä, sohvalla on hyvä köllötellä ja kehitellä elämää suurempia suunnitelmia sillä välin kun arkiaskareet hoitavat itse itsensä.... ;-D
No vitsillä tuo edellinen, mutta vakavasti puhuttuna. Tuskinpa kaikki miehetkään ihan sitä mieltä ole että ko. guru on ihan viisas, vai mitä luulet? Itseasiassa jos guru saisi kaikkien maailman naisten varauksettoman ihailun niin olisit tuota pikaa haukkumassa kuinka hulluja ovat naiset, veikkaan? Sillä jotenkin tulee tunne että tässä nyt on tarkoitus haukkua naisia ihan jokatapauksessa ja osoittaa että naiset ovat paitsi henkisesti heikompia niin kaikin tavoin muutenkin huonompia? Aivan sama, jokainen tyylillään. Olisi ollut vaan mielenkiintoista katsoa olisiko tästä henkisestä vahvuudesta saanut jotain muuta irti kuin tämän saman iänikuisen kinan.
"Jokaisen menestyneen miehen takana on (oli) nainen." Se, joka hoisi ja huolehti miehen perustarpeet, jotta mies sai kehittää ihmiskuntaa. Mies kehitti asioita, nippeleitä, tekniikkaa ... Naiselle kehittyi hoivaamisesta ja huoltamisesta vahva henkinen kantti ja ominaisuus, jolla tarjottiin miehelle ja lapsille hyvä kasvualusta.
Eli mistä se vahva mies on tullut? Ei mistään, jos ei olisi ollut vielä vahvempaa naista. Sairaana ja paskaisena kukaan ei tuota minkäänlaista edistystä eikä ole vahva eikä kulje omaa tietään kuin katuojaan.
Sen sijaan yhdenkään menestyneen naisen takana ei ole miestä.
jäärä pää loppupeleissä. Naiset saavat sietää kaiken paskan, kuten huonomman palkan/huonommat mahdollisuudet (monissa maissa), vähättelyä, syyttelyä, haukkumista, ulkonäön arvostelua, raatamista lasten ja koko perheen ruokkimiseen, sota-aikojen rikoksia jne. Silti, naiset kaiken kestää...... eikä nuppi edes sekoa, todennäköisesti lasten ja perheen tähden.
Naiset kyllä tiedostavat miesten heikkoudet, jotka ovat mm. lapsellisuus ja aggressiivisuus. Miehillä hajoaa psyyke helpommin, he tarttuvat helpommin päihteisiin, väkivaltaan, itseinhoon ja itsemurhiin.
Nyt taisi seota oma pääsi ja sekopäisiä naisia on todella paljon, suurimalla osalla jotakin ongelmaa. Ei pidä aina syyttää muita omista ongelmista, eikä vaatia arvostusta ja kunnioitusta kitinällä, se pitää ANSAITA omilla toimillaan, AINA!
No et sinäkään henkisesti kovin vahvalta ihmiseltä vaikuta, kun noin murruit edellisn kommenteista.
Vastaus on itsestään selvä.
Naisen henkinen vahvuus näkyy jo siinäkin että niin monet naiset pystyvät elämään miehen kanssa parisuhteessa. Harvasta miehestä on siihen....
... jopa oman terveytensä kustannuksella!
Tutkimuksissahan on todettu että eroista selviävät naiset miehiä paremmin. Yksin elävä nainen on terveempi ja tyytyväisempi kuin parisuhteessa elävä nainen, jopa elääkin pidempään... kun taas yksin elävä mies pärjää kaikilla mittareilla huonommin kuin parisuhteessa elävä mies.
Että repikää miehet siittä.
Taidat olla sama tyyppi, joka vetoaa aina tutkimuksiin, huvittavaa sinänsä. Naimisiin ei vahvat miehet edes hankkiudu, heikot ehkä helpommin ja sitten murtuvat erontullen. Joten ollaan me vahvat vaan vahvoja yksinämme, naiset ja miehet.
Ensin peräänkuulutetaan perusteluja ja kun niitä annetaan (tutkimustietoa) niin se onkin huvittavaa....
"Annetaan tutkimustietoa" aina vaan huvittavammaksi menee tutkimustiedon jakamisesi.
Miksi sitten niin monet poikamiehet ovat niin surkeassa jamassa? Koulut jätetty kesken, työnteko ei kiinnosta, maataan kotona ja pelataan tai juodaan viinaa. Kämppä usein joku läävä, jossa ei ole siivottu kuukausiin kunnolla. Eipä sellainen kovin vahvalta henkisesti vaikuta.
Naiset pärjäävät yleensä sinkkuna paremmin kuin miehet. Osaavat pitää huolen itsestään ja kodistaan yksinkin, eivätkä sorru pulloon niin helposti. Siinä missä sinkkumies jumittaa kotona ja valittaa tylsyyttä, nainen hankkii harrastuksia, tapaa ystäviä, matkustelee yms.
Mitäs vikaa tutkimuksissa muuten on? Vakuuttavampia ne ovat kuin jonkun random-tyypin empiiriset tutkimukset ja mielipide.
Olin aviossa, mies tuhlasi yhteiset rahat ja jätti kaikki käytännön asiat mulle. Halusi kuitenkin suuren herran kohtelua kotona.
Erosin, mies on syvässä alamäessä. Mulla asunto maksettu ja IHANA rauha kodissani yksin. Mihin kukaan nainen oikeastaan miestä edes tarvitsee. Miehen rakkautta vain kaipaisin mutta sitä ne ei haluu antaa.
Tässäpä yksi esimerkki katalasta noita-akasta,vei mieheltä sen oman asunnon.Lahna olet ja täys käärme!!!!!!!1Killbitch
"Suuri ero sukupuolten välillä on siinä, että miehet ymmärtävät asiat, naiset niiden väliset yhteydet." (J. Fowles)
Kokonaisvaltainen käsityskyky ja laaja-alainen ymmärtäminen, siinä sulle avainsanoja.
Vain asioiden kokonaisuuksia ymmärtämättömät ihmiset lainailevat muiden sanomisia.
Mutta minä lainaan. Syystä, että aforismissa sanotaan muutamalla sanalla, lyhyesti ja täsmällisesti se asia, mihin ymmärtämätön tarvitsee kilometrin tekstin saadakseen asiansa selville. Eikä se selvene välttämättä sittenkään.
Siis et pysty itse kiteyttämään sanomaasi täsmälliseksi, tätä yritit sanoa, mutta et siihenkään kyennyt. Samalla luokittelit itsesi huomaamatta ymmärtämättömäksi.
Miusta kun et tiijä mittään, niin käypä "luokittelemassa" ensin issesi, tyhjänläntä.
Henkisesti vahva huolehtimaan muiden asioista ja voinnista. Kestää iskuja puolustaakseen omaa pesää eli kotia.
Itsetunto taas voi olla niin heikko vahvallakin ihmisellä ettei kestä henkilökohtaisia täsmäiskuja sydämmeen eli omiin tunteisiin. Antamalla itsestään toiselle palan itsestään joka taas voi romahduttaa toisen maailman vain muutamalla sanalla vaikka...
Minä lahna en muuten vienyt keneltäkään asuntoa. Lakkasin maksamasta yhteisen vuokra-asunnon vuokraa ja menin ja ostin oman asunnon. Vakityö pienelläkin palkalla pelastaa naisen koska menot on niin pienet!
Mies muutti jonnekin kavereiden luo kun ei pystynyt yhtä vuokraa maksamaan.
Aloittajalla on varmaan ongelmia naisten kanssa. Ei henkinen vahvuus ole sukupuolesta kiinni vaan ihmisestä. Joku nainen on vahva ja joku mies heikko tai toisinpäin, me ollaan niin erinlaisia ihmisinä.
Minä olen meidän perheessä juuri nyt se vahvempi vaikka olenkin nainen.
Yhteenveto tästä "Kunnian miehestä", joka nimimerkkinsä ohella esiintyy kommentoijana muidenkin nimimerkkien alla.
17-29 vuotias kaveri, joka on äitinsä ja perheensä tossun alla eikä ole koskaan saanut naissa eikä elänyt parisuhteessä. Sikäli aloittajan kannalta toivottavaa että ikä olis 17, että silloin ennuste on parempi; mitä enempi ikää, sitä menetetympi tapaus.
Ahaa? Olen kyllä 23-vuotias nainen, avoliitossa ja kihloissa onnellisesti.
Omillani olen asunut pian 7 vuotta. Mutta kylläpä te provosoidutte helposti, se on ainakin varmaa.. ;) Halusin vain tietää, millä tavalla naiset ovat henkisesti vahvempia, suurin osa vastauksista säälittävää nitinää. Muutama hyväkin toki joukossa. Vielä enemmän halusin tietää, millainen vikinä alkaa jos mies kysyisi aiheesta.
Unen näit.
häpes ja hävis?
Minäkin olen kunnian mies.
ap: sä olet hämeestä, ainut lapsi ja susta tulee mestarivaras
Ainut lapsi kyllä, mutten Hämeestä päinkään.. :) Mestarivaras, jaa-a, en usko.
Ja tuolle joka sanoo ettei nainen puhu "tuollaisia", ihmiset on erillaisia.
Tuo on juuri sitä, ettei uskalleta nähdä omaa nokanvartta pitemmälle.
ap ei ole nainen, vaikka väittää niin
nainen ei puhu tuollaisia
Nainen kestää henkiset koettelemukset ilman viinaa.
Sinä ainakin olet idiootti nainen, kun yleistät asiat noin yksipuolisesti. Ei paljoa lohduta ja auta, vaikka olisit raivoraitis.
Henkistä vahvuutta on myöntää omat heikkoutensa.
Henkinen vahvuus ei ole riippuvainen sukupuolesta.
Aloittaja ei voi meinata että henkinen vahvuus olisi naisten enemmistö, sehän riippuu ihmisestä ei sukupuolesta, joten aika avuton sanonta sinänsä. Meillä on nainen vahva monissa asioissa ja taas toisissa asioissa on miehen vahvuus esillä, joten riippuu tilanteesta ja asiasta, miten vahvuus punnitaan.
Riippuu ihmisestä,..ei vain sukupuolestä.
Moni mies avioeron jälkeen romahtaa täysin ja alkaa käyttää alkoholia. Mies saattaa sääliä itseään eikä edes yritän selviytyä erosta.
Eron jälkeen moni nainen päättää selviytyä, koska on pakko. Pitää käydä töissä, jotta saa rahaa, pitää tukea lapsia, jotta he selviytyvät kodin rikkoutumisesta.
Avioeron jälkeen ex-mieheni kärsi unettomuudesta ja hänen piti heti hommata uusi nainen, kun ei kestänyt yhtään olla yksin. Nyt sitten tämä uusikin suhde natisee liitoksistaan. Itse päätin selvitä, olen laihduttanut, opiskellut lisää, vaihtanut paremmin palkattuun työhön, opetellut ns. miesten hommia jne.
Minusta tällaisissa asioissa moni nainen on vahva ja nainen selviytyy paremmin kuin mies (poikkeuksia tietysti on).
Samalla lailla moni nainenkin romahtaa avioeron jälkeen täysin ja alkaa käyttää alkoholia. Yhtälailla kierien itsesäälissä elämänhalunsa menettäneenä.
Eron jälkeen yleensä kaikki yrittävät selviytyä ja osa ei. Mikään tutkimus ei osoita että miehet keskimäärin enemmän menettäisivät elämänhalunsa erossa. Kyllä ne puntit ovat ihan tasan. Jos olet eri mieltä, niin ole vapaasti. Jos tiedät tutkimuksen asiasta, niin sen voi linkittää tänne ihan vapaasti. Muuten kaikki on musta tuntuu kommentteja.
Olisiko miehesi myös pitänyt ruveta laihduttamaan, opiskelemaan lisää ja vaihtaa parempaa työhön? Haittaako se sinua jotenkin että hän hankki heti uuden naisen ja nyt olet itseasiassa vahingoniloinen kun tämä uusi miehen suhde ei sitten toiminutkaan. Ihmiset ovat ihan vapaita jatkamaan elämäänsä parhaaksi näkemällään tavalla ja kaikki päätökset eivät aina ole oikeita. Ei kaikkien päätösten seurausta voi mitenkään nähdä etukäteen. Yhtä hyvin voisi olla että mies olisikin löytänyt tästä naisesta elämänsä rakkauden ja elänyt onnellisena elämänsä loppuun asti.
Minusta miehet sekä naiset ovat ihan yhtä vahvoja ja selviytyvät ihan keskimäärin yhtä hyvin elämän tapahtumista.
"Jos omia tekojaan/tunne-elämäänsä pysty hallitsemaan tai ei pysty näkemään seuraamuksia, niin silloin ihminen on väistämättä vähän tyhmä."
"Ihmiset ovat ihan vapaita jatkamaan elämäänsä parhaaksi näkemällään tavalla ja kaikki päätökset eivät aina ole oikeita. Ei kaikkien päätösten seurausta voi mitenkään nähdä etukäteen."
Ihana! :-D
En oo ikinä surru päivää pitempään eroa. En oo vahva.
Mitenkähän paljon vahvuudesta kertoo se, uskaltaako tutkia itseään ja tunnistaa tekemiään virheitä? Vahvalta voi tietysti näyttää, jos välttää ajattelemista ja porskuttaa vain kopean näköisenä eteenpäin ja toisten ylitse. Sellainen ihminen ei vain ole kovin kokonaisvaltaisesti rehellinen. Vihantunteensa hän voi tunnustaa helposti, koska tuntee olevansa raivokkaana vahvoilla, mutta sekin viha tuntuu kohdistuvan monesti vääriin kohteisiin, mikä kielii siitä että oikeita ongelmia ei ole osattu käsitellä loppuun.