haluaisin puhua Jumalalle...

puhua Herralle

...kysyä mitä hän ajattelee.

Jos homoseksuaalisuus on syntiä, miksi Hän antaa homoseksuaalisten uskoa? Miksi hän antaa uskovien olla homoseksuaalisia?

Kaikki muut synnit ovat kaduttavissa, mutta kuka haluaa katua olemassaoloaan, sillä kukaan ei ole itse synnyttänyt itseään tähän maailmaan.

Haluaisin kysyä Herralta, kuka kirjoitti Raamatun, mutta vaikka kysyisinkin, Hän ei koskaan vastaa.

36

287

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kristitty

      Kyllähän kirkkokin jo hyväksyy homot. Kukaan ei voi valita seksuaalisuuttaan ja silloin se ei voi olla synti (tämä on oma mielipiteeni). Homoja on ollut aina ja tulee aina olemaan, se fakta ei muutu ikinä. Minä uskon Jumalaan ja olen kristitty. Minullekaan Jumala ei puhu puhumalla, Hän kommunikoi rauhan tunteella. Olen biseksuaali ja en peittele tai häpeile sitä. En mahda sille itse mitään, enkä usko, että tarvitseekaan.

    • kk

      Kolkuttavalle avataan. Jatka etsimistä.

      Toisaalta voisi kysyä miksi uskovat valehtelevat tai tekevät jotain muuta väärää?

      Miksi ajattelet että seksuaalisuus on yhtä kuin olemassaolo?

      Mun kokemuksen mukaan Jumala puhuu useinkin, sitä ei vain aina kuule tai halua kuulla...

    • Sinä olet jo saanut vastaukset Raamatussa, jonka kirjoittivat n.4000 vuoden aikana erilaiset ihmmiset...oli kuninkaita ja paimenia, mutta se näissä ihmisissä oli erilaista että kaikki he kirjoittivat kirjoituksensa Jumalan Hengen johtamina sen minkä Jumlalta saivat, siksi Raamattu on maailman ainutlaatuisin kirja ja siksi se halutaan hävittää ja tuhota ja sitä vastaan noustaan, koska se tuomitsee synnin, mutta osoittaa katuvalle syntiselle Jeesuksen sovitustyön.
      Homoseksuualisuus on synti,mutta Raamattu sanoo että sitä joka Jeesuksen tykö tulee ei Jeesus heitä pois ja Jeesus kyllä tietää ne syyt ja seuraukset miksi joku on tullut Homoseksuaaliksi.Asia on siksi vakava, koska Raamattu sanoo että, homoseksuaalit eivät peri taivastenvaltakuntaa elleivät käänny ja tee parannusta, siksi asia on niin kipeä kirkoissamme, mutta olisi rakkaudetonta valehdella ja sanoa että Jumala hyväksyisi tämän synnin, koska silloin ei olisi mahdollista kääntyä Ja turvautua Jeesukseen.En ole kenenkään tuomari ankä siksi alakaan ja olen itse ollut mukana nuorena useasti homoseksuaalisuudessa ja siksi uskalla puhua kun ei ole varaa heitellä kiviä.
      www.hengellinenkotikirjasto.fi

      • Half Woman

        Hyvin harva, vain pari ammensi Jeesuksen opit oikein, muut ei koskaan vaan ennen Jeesusta olleet opit olivat jääneet loppujenlopuksi pää koppaan. Homous ei ole edelleenkään synti vaan Jumala on luonut homot osaksi luomistaan, mutta sitä ei ihmiskunta millään tahdo sisäistää. Jos raamatusta ilmestyisi kolmas testamentti, olisi se hyvin erillainen. Ei Jumala odota tai koe tarvetta, että häneen uskotaan, helvettiin ei ole ketään vielä lähetetty.


      • Half Woman
        Half Woman kirjoitti:

        Hyvin harva, vain pari ammensi Jeesuksen opit oikein, muut ei koskaan vaan ennen Jeesusta olleet opit olivat jääneet loppujenlopuksi pää koppaan. Homous ei ole edelleenkään synti vaan Jumala on luonut homot osaksi luomistaan, mutta sitä ei ihmiskunta millään tahdo sisäistää. Jos raamatusta ilmestyisi kolmas testamentti, olisi se hyvin erillainen. Ei Jumala odota tai koe tarvetta, että häneen uskotaan, helvettiin ei ole ketään vielä lähetetty.

        Jumala lähetti Poikansa maan päälle. Hänen Poikansa on osa Jumalaa. Jumala näyttäytyy Poikanaan, ja Jumala näyttäytyy Pyhänä Henkenä. Sielut jotka asuvat ihmisruumiissa, ovat osa Jumalan ruumista. Juuri ihmisten sielut ovat Jumalan lapsia, eivätkä heidän ruumiinsa. Jumala haluaa tehdä kaikkensa antaakseen hyvin tärkeän osan ihmisen kehityksestä toteutua. Ruumiista ja sielusta on tuleva yksi.


    • ABEBOPOA

      Kristitty olen, ja homoilu on synti. Itsellä biseksuaalisia taipumuksia ja ymmärrän kyllä, että oikeasti bisseille ja homoille on vaikeaa myöntää sen syntisyys.

      Siinä se. Yksinkertainen vastaus.

      Jos et usko homoilun syntisyyteen, niin et usko Raamatun Jumalaan. Uskot sitten johonkin jumalaan, mutta et siihen, mikä Raamatussa on.
      Eikö ole aika selvää, että homoudesta voi kääntyä, jos on olemassa Jumala.
      Ja nimenomaan Raamatun Jumala.

      Turha siitä on tehdä isompaa syntiä kuin muusta, mutta et voi homostella. Niin se vain on.

    • Puhu pukille !

      Usonnot ovat ihan perrrseeestä !
      Mitään jumalia ei ole missää, eikä ikinä ole ollutkaan !
      Kaikki on vain ihmisten sekoilua.
      Maailma kaikkineen on syntynyt ja kehittyny todella hitaasti mielettömän pitkän ajan kuluessa.
      Ihmiset eivät ole maapallolle sen tärkeämpiä kuin eläimetkään.
      Eläimet eivät ole koskaan sekoilleet jumalien kanssa vaa elävä täysillä sen pienen ajan kuin elävät.

      Kun kuollaan, ollaan yhtä vähän olemassa, kuin ennen syntymääkin, eli ei sitten YHTÄÄN !
      Uskovaiset ovat KAIKKI idiootteja.

    • wrgergegr

      raamattua kirjotti jumalan lähettämä profeetta ja siinä jumala sanoinki ettei se hyväksy homoutta eikä lesboutta eikä B ihmisiä!! tuliko selväksi! saatanahan on tehnyt susta homon joten koita herätä!!

    • uskova<3homotkin!

      ...tiedän, että tällaiseen "ikuiseen" vääntöön ei pitäisi puuttua, mutta... olen uskova, ja uskon, että homoseksuaalisuus on synti. Mutta sitten tulee se MUTTA :D asian ei pitäisi vaivata niitä, jotka eivät ole ns uskovia. Minulle on ihan sama onko joku kavereistani homo tai ei, ei se vaikuta siihen miten paljon häntä rakastan jne. Minusta tuollaiset uskonnot on perseestä ja pilaa ihmisen elämän -tyyliset kommentit ovat aika typeriä, samoin kuin ne kommentit joissa sanotaan että kaikkien pitäisi luopua homoudesta ym. Miksi ajattelen näin? Koska ajattelen, että kaikki voivat tehdä elämässään valinnan. Sitähän uskovaisena oleminen on - valinta. Toinen valinta on olla uskomatta. JOTEN,kun on tehnyt valinnan elää uskovana, tulisi pyrkiä elämään ilman syntiä. Kaikkihan tekee tietty syntiä vahingossa, mutta idea on haluta välttää sitä. Jos taas punnitsee vaihtoehdot eikä halua olla uskova, ei tarvitse noudattaa uskovien "sääntöjä". Eli tadaa, ei ongelmaa, kun kaikki pitävät itsestään huolta. :D tämä tietysti vähän karkea versio näkemyksestäni, mutta olkaa uskovat uskovia ja ei uskovat ei uskovia, ja toteuttakaa kaikki elämäänne omien moraalikäsitystenne mukaan. Ps, muistakaa rakastaa toisianne erilaisista näkemyksistänne huolimatta! ;) pps. Itse tietysti kannatan uskovaisuutta, oon nähnyt asioita joitten jälkeen en voi enää epäillä Jumalan olemassaoloa :) God bless

    • Järkeä uskoonkin

      Jo Jeesus tappeli Vanhan Testamentin pilkuntarkkaa tulkintaa vastaan fariseuksia kritisoidessaan. Hänen viitoittamansa usko on siis perusasioihin painottuva ja omaan aikaan soveltava. Ja se perusviesti on, että kaikilla ihmisillä on arvonsa ja rakkauden tulee koskea kaikkia heitä.

      No, ex-fariseus Paavali kyllä hänenkin jälkeensä luetteli myös homoseksuaalisuuden yhtenä pakanoiden harrastamana syntinä. Siihen pitkään listaan kuului myös koreiden temppeleiden ja kuvien pystyttäminen palvelupaikkoihin - pidetäänkös tästäkin kristikunnassa kovaa meteliä....?

    • Arto T

      Aloittajalle:
      #Jos homoseksuaalisuus on syntiä#

      Jos Raamattua tutkitaan niin homouden toteuttaminen on syntiä, ei Raamattu jaa ihmisiä kahteen leiriin homoihin ja ei-homoihin, se on vasta tämänajan ihmisten perustelu omien tekojen oikeuttamiseksi.

      #miksi Hän antaa homoseksuaalisten uskoa? Miksi hän antaa uskovien olla homoseksuaalisia#

      Niin uskoa mihin, siihenkö että jumala on olemassa, sielunvihollinenkin sen uskoo tai paremminkin tietää, ei usko jonkun suuremman olemassa oloon ketään pelasta. Uskoon tulo tai uudestisyntyminen ylhäältä on suurempi juttu, siinä ihminen antaa koko elämänsä Jumalan johdettavaksi, ihminen tunnustaa ja myöntää oman syntisyytensä ja antaa koko elämänsä Jumalan käsiin ja johdettavaksi.Jos joku on aidosti uudestisyntynyt ylhäältä, niin ei hän halua tehdä sellaista joka pahoittaa jumalan mielen. Ei silti että kykenisi täydellisyyteen mutta koko elämän suunta muuttuu, ihminen ei enää etsi omaa etuaan vaan jumalan tahtoa oman elämänsä kohdalla.

      #Kaikki muut synnit ovat kaduttavissa, mutta kuka haluaa katua olemassaoloaan, sillä kukaan ei ole itse synnyttänyt itseään tähän maailmaan.#

      Sinä olet uskonut tämän ajan valheen ja nyt kysyt miksi Jumala tekee näin. Homoideologian pää periaate on uskoa homouden synnynnäisyyteen ja tällä oikeuttaa omat teot ja valinnat, Raamattu ei kuitenkaan näin opeta.

      1 Piet.1.
      14 Olkaa kuuliaisia lapsia älkääkä taipuko noudattamaan himoja, joiden vallassa ennen, tietämättömyytenne aikana, elitte. 15 Niin kuin hän, joka teidät on kutsunut, on pyhä, niin tulkaa tekin pyhiksi kaikessa mitä teette. 16 Onhan kirjoitettu: "Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä."

    • Järkeä uskoonkin

      Ja Sinun mielestäsi tulet ilmeisesti pyhäksi ottamalla itsellesi Jumalan tehtävän ihmisten tuomitsemiseen ja "oikeaan" Raamatun tulkintaan.

      Siitä tulkinnasta kyllä loistaa poissaolollaan Jeesuksen opetuksen keskeiset kohdat:

      ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.” (Matt. 22:37–40)
      "Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tässä on laki ja profeetat." (Matt. 7:12).

      Huomattavaa on, ettö nämä kehotukset tarkoittavat myös sitä, että toinen voi olla eri mieltä kuin sinä, mutta häntä on kunnioitettava hänen lähtökohdistaan.

      Toisaalta olet jumalallisessa tulkinnassasi kyllä vähintäänkin valikoiva. Jos et ole, koetat varmaankin toteuttaa ja saada muutkin toteuttamaan sataprosenttiesesti seuraavanlaisia, samoissa Vanhan testamentin luvuissa kirjattuja käskyjä:

      "Jos joku myy tyttärensä orjattareksi, tyttö ei pääse vapaaksi niin kuin miesorjat.”
      ”Jos joku lyö orjaansa tai orjatartaan kepillä ja tämä kuolee siihen paikkaan, lyöjä on ansainnut rangaistuksen. Mutta jos orja pysyy hengissä päivän tai kaksi, isäntää älköön rangaistako; onhan orja hänen omaisuuttaan.”
      "Jos joku herjaa isäänsä tai äitiään, hänet on surmattava. Hän on itse ansainnut kuolemansa, koska on herjannut vanhempiaan.”
      "…on varottava epäpuhtautta, sillä jos he epäpuhtaudellaan saastuttavat minun pyhäkköni, joka on heidän keskellään, heidän on kuoltava. Tähän päättyy laki, joka koskee vuotoa sairastavaa tai siemensyöksyn vuoksi epäpuhtaaksi tullutta miestä, kuukautistilassa olevaa naista, jokaista miestä tai naista, joka sairastaa vuotoa, sekä miestä, joka makaa epäpuhtaassa tilassa olevan naisen kanssa"

    • Arto T

      Eli löysit muutamia tunnetuimpia uuden testamentin kohtia, esim. Matt 7:12, kai kuitenkin huomasit miten se kohta jatkuu, seuraavassa jakeessa Jeesus opettaa että suurin osa ihmisistä joutuu kadotukseen ja vain aniharvat pelastuvat ja tämä on Jeesuksen opetusta.

      Matt: 7:12
      12 "Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tässä on laki ja profeetat.

      13 "Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen. 14 Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!

      Matt 22:
      37 Jeesus vastasi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. 38 Tämä on käskyistä suurin ja tärkein.

      Siis tämä käsky on Raamatun suurin ja tärkein, rakastatko sinä Jumalaa koko sydämestäsi, sielustasi ja mielestäsi, Silloin sinun myös pitäisi rakastaa Jumalan sanaa ja sen opetusta, eikä suinkaan hylätä kaikkea mikä on esimerkiksi sinun oman elämäsi kanssa ristiriidassa.



      39 Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.

      Eli kuka rakastaa ihmisiä, se joka kertoo ihmisille sen mitä nämä haluavat kuulla ja saa palkaksi ihmisten ystävällisyyden vai se joka kertoo ihmisille totuuden ja varoittaa ihmisiä Jeesuksen opetuksen mukaan siitä että lavea tie kadotukseen. Onko se teidän ystävänne joka kertoo teille mukavia valheita vai se joka kertoo teille ikävän totuuden, koska haluaa pelastaa teidät kadotukselta.

      Mooseksen laki sinällään annettiin Juutalaiselle kansalle erämaavaellukselle vanhan liiton aikana ja se koski lähinnä Juutalaista kansaa, Jeesuksen tulon myötä me elämme uuden liiton aikaa ja Mooseksen lakia ei sellaisenaan enää uloteta uuden liiton ajan pakanuudesta kristinukoon kääntyneiden noudatettavaksi, tämä on erittäin selvästi opetettu esim. Apostolien teoissa raamatussa.

    • Järkeä uskoonkin

      Niinpä, on vaikeaa elää Jeeuksen opetusten mukaisesti, myös Sinunkin. Siihen opetukseen ei kuulu minkäänlaisia yksilöitäviä lausuntoja homoista tai transihmisistä. Jeesus kyllä taisi mainita sellaiset, jotka eivät kykene perhettä perustamaan, ja hänelle tyypillisesti tietysti ilman mitään tuomion pasuunoita.

      Niinkuin aiemmin totesin, Paavali palasi asiaan jälleen luetellessaan miestenkeskisen makoilun kiellettynä pakanatapana (käännöshän tuosta kohdasta on tulkinnavaraine, eikä ole mitenkään selvää, että on kyse nykymuotoisesta homorakkaudesta). Tehdessään tuolloin eroa kristittyjen ja muiden uskontojen välille hänen esitystapansa oli hyvin samantapainen kuin Mooseksen laissa, jossa haluttiin tehdä ero Israelin kansan ja pakanoiden tapojen välille. Molemmissa listoissa on siis asioita, jotka nyt katsotaan tuolle ajalle ominaisiksi eikä enää noudatettaviksi (tyttären myyminen orjaksi/uskonnollisten kuvien ja komeiden temppelien pitokielto yms yms).

      Kumma asia tässä on se, että eräät Jeesuksen nimissä elämöivät pomivat näistä asioista lähinnä homouden ja naispappeuden kielto edelleen noudatettaviksi. Kuka tämän tulkinnan on tehnyt ja millä jumalallisella valtuutuksella?

      • Järkeäpä järkeä...

        Noita homoihin kohdistuvia tuomion sanoja lausuvat ihmiset, jotka uskovat vedenpaisumukseen, puhuvaan aasiin, puhuvaan käärmeeseen ja hokkuspokkustempulla syntyneeseen maailmankaikkeuteen.

        Koska mitään vedenpaisumusta raamatun tarkoittamassa merkityksessä ei ole ollut, koska aurinko ei ole sinä aikana, jolloin maapallolla on ollut elämää, "pysähtynyt alallensa" kuten raamattu (vanha käännös) asian sanoo, miten voit uskoa sinä mihinkään muuhunkaan?

        Joku varmaan siirtelee maalitolppia esittämällä noita raamatunkohtia allegorisiksi. Tästä seuraa uusi kysymys: kuka tekee eron allrgorioiden ja 'todellisten' tapahtumien välillä? Millä perusteilla?


    • Arto T

      #Siihen opetukseen ei kuulu minkäänlaisia yksilöitäviä lausuntoja homoista tai transihmisistä. Jeesus kyllä taisi mainita sellaiset, jotka eivät kykene perhettä perustamaan, ja hänelle tyypillisesti tietysti ilman mitään tuomion pasuunoita. #

      Hieman ehkä yliarvioit oman ryhmäsi merkitystä, 2000 vuotta sitten nykymuotoista terveydenhoitoa ei ollut ja synnynnäiset ja muut sairaudet olivat arkipäivää eritäin monien ihmisten elämässä, hyvin monet ihmiset olivat synnynnäisten, lapsuuden sairauksien johdosta vammaisia ja kykenemättömiä esim. avioliittoon. Jeesus myös määritteli avioliiton miehen ja naisen väliseksi liitoksi ja avioliitto oli Jeesuksen aikana ainoa hyväksytty seksuaalisen kanssakäymisen muoto, edes kihloissa olo ei tarkoittanut seksuaalisen kanssakäymisen aloittamista. Avioliiton ulkopuolinen seksuaalinen kanssakäyminen oli haureutta, siveettömyyttä tai aviorikos, näistä Jeesus sanoi näin ja tätä voi soveltaa sekä homo että heteroseksuaaliseen haureuteen.

      Mark: 7
      21. Sillä sisästä, ihmisten sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, haureudet, varkaudet, murhat,
      22. aviorikokset, ahneus, häijyys, petollisuus, irstaus, pahansuonti, jumalanpilkka, ylpeys, mielettömyys.
      23. Kaikki tämä paha lähtee sisästä ulos ja saastuttaa ihmisen."


      #Kumma asia tässä on se, että eräät Jeesuksen nimissä elämöivät pomivat näistä asioista lähinnä homouden ja naispappeuden kielto edelleen noudatettaviksi.#

      Tässä ehkä tämän ketjun aihe pitäisi olla toinen, pääviesti tuntuu olevan "haluan syyttää Jumalaa, raamatun kirjoituksia ja uskovaisia" Eli ei tässä alunperinkään kukaan ilmeisesti kaivannut Jumalan sanan mielipidettä, vaan ainoastiin haluttiin päästä syyttämään ja käymään oikeutta Jumalaa, Raamatun sanaa ja uskovaisia vastaan. Käykö tämä sitten lainkaan yhteen sen Raamatun tärkeimmän käskyn kanssa.

      • Järkeä uskoonkin

        Ihmettelen kovasti, kuinka voit määritellä "ryhmäni" tänne kirjoitetun perusteella. Täällä kun voivat kirjoittaa niin homot kuin heterotkin ja niin uskovat kuin uskomattomatkin.... ;-)

        "Haluaisin puhua Jumalalle" -ketjun aihe liittyy läheisesti siihen, että Jumalan sanan/Raamatun lukeminen on uskovalle vuoropuhelua ammoin kirjoitetun tekstin ja oman itsen välillä, jolloin kokemukset ja asenteet muokkaavat koko ajan tekstin tulkintaa. Sekavasta ja keskenään ristiriitaisestakin kirjoituskokoelmasta voi löytää lähes aina kohtia, joista löytyy vastauksia askarruttaviin ongelmiin. Niitä voidaan toisaalta myös nostaa tarkoituksenmukaisesti tulkiten omaa asennetta vahvistamaan. Esimerkiksi itse nostat sanat haureus ja irstaus, jotka ilmeisesti sitten tulkitset oman asenteesi perusteella myös homoseksuaalista rakkauden toteuttamista koskeviksi.

        Teksteissä on kyllä eräänlaisia tulkinnan päivitysohjeita ("uusi liitto", Jeesuksen kommentit lakiteksteihin...). Samalla ne antavat kehittyvälle kirkkokunnalle osviitan, että vanhoja tekstejä on aina tarkasteltava niin, että ydinosa säilyy ja "nippelit" katsotaan aikaansa sidotuiksi normeiksi ja ohjeiksi. Näin myös menneisyyteen takertumattomat kirkkokunnat ovat pyrkinyt toimimaan siirtämällä Kristuksen perussanoman tähän päivään ja karsimalla vanhentuneita ja tähän päivään sopimattomia, esimerkiksi joidenkin ihmisten ihmisarvoa alentavia kohtia pois.

        Ja se kestävin osa uskonnosta on Jeesuksen julistama rakkauden ja (oman aikansa tyyliin esitetyn) humanismin ja ihmisarvon sanoma ja toki monet jo vanhassa testamentissa esiintyvät yleiset eettiset periaatteet kristillisyyden perusominaisuutena. Tässä tiivistämisessä myös synti näyttäytyy lähtökohtaisesi sellaisena toimintana tai ajatteluna, joka voi saada aikaa jotain toista ihmistä ihmistä vahingoittavaa. Rakkaus kahden tasa-arvoisan ihmisen mihen tai naisen välillä ei täytä näitä tuntomerkkejä.

        Sen sijaan tuntuu, että rakkauden ja ihmisarvon sanoma on Sinun pyhässä homovastaisessa sodassasi jäänyt täysin toisarvoiseen asemaan. Tällaisesta pinnallisen moralistisesta toiminnastahan Jeesus arvosteli ankarasti fariseuksia. Näin Jumalan sana ainakin aukeaa minulle....


    • Arto T

      #Näin myös menneisyyteen takertumattomat kirkkokunnat ovat pyrkinyt toimimaan siirtämällä Kristuksen perussanoman tähän päivään ja karsimalla vanhentuneita ja tähän päivään sopimattomia, esimerkiksi joidenkin ihmisten ihmisarvoa alentavia kohtia pois.#

      Tästähän tässä on kyse, edes homoaktiiveilla ei ole pienintäkään epäselvyyttä siitä mitä Raamatussa lukee, kaikki puheet tulkinnasta ym ovat täysin pelkkää silmänlumetta, todellisuudessa ymmärretään erittäin hyvin mitä Raamatussa lukee ja mitä sillä on tarkoitettu. Ongelma on juuri siinä kun on tarve nähsä toisin, kun huomataan että oma elämä on ristiriidassa Raamatun sanan kanssa tulee ristiriita mitä ei kestetä. Rehellinen ihminen myöntäisi totuuden, nöyrtyisi Jumalan edessä ja tunnustaisi tosiasiat ja pyrkisi jumalan avulla tekemään parannusta elämässään. Te ette kuitenkaan halua toimia näin vaan ristiriita yritetään poistaaa valheiden verkolla, etsitään opettajia jotka kertovat että kaikki on kunnossa, kissojen ja koirien kanssa käännetään musta valkoiseksi että saadaan omatunto vaikenemaan ja voidaan ajatella että kaikki on kunnossa.vieläpä jopa ajatellaan että ollaan parempia ja suvaitsevampia ihmisiä kuin nuo Raamattuun tukeutuvat uskovaiset. Heidän äänensä voidaan hiljentaa lokeroimalla heidät eri nimikkeillä ja näin heidän sanomansa voidaan pyyhkiä pois mielestä. Mutta eihän Raamatun sanoma tällä muutu toiseksi, te vain valehtelette itse itsellenne.

      2 Tim. 4:
      3 Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee.

      #Ja se kestävin osa uskonnosta on Jeesuksen julistama rakkauden ja (oman aikansa tyyliin esitetyn) humanismin ja ihmisarvon sanoma ja toki monet jo vanhassa testamentissa esiintyvät yleiset eettiset periaatteet kristillisyyden perusominaisuutena. Tässä tiivistämisessä myös synti näyttäytyy lähtökohtaisesi sellaisena toimintana tai ajatteluna, joka voi saada aikaa jotain toista ihmistä ihmistä vahingoittavaa. Rakkaus kahden tasa-arvoisan ihmisen mihen tai naisen välillä ei täytä näitä tuntomerkkejä. #

      Eli yrität liimata raamattuun Jeesuksen opetukseksi nykyhumanismin ja nykykäsitteen rakkaudesta ja vielä ilman mitään Raamatullisia perusteita.
      ilmeisesti et siis tunne kovinkaan hyvin Raamatun sanomaa ja haluat vain ajatella että kyllä siellä varmaan niin on tarkoitettu. "rakkaus" sanan merkitys uudessa testamentissa oli kovasti erilainen kuin mitä sitä nyt nykykielessä käytetään erilaisissa parinmuodostus jutuissa. Hyvin monessa tapauksessa meidän rakkaus käsitteemme olisi Raamatun aikana tarkoittanut haureutta, siveettömyyttä tai aviorikosta.


      Jaak: 4:
      Maailman ystävä on Jumalan vihollinen
      1 Mistä teidän keskinäiset kiistanne ja taistelunne syntyvät? Mistäpä muusta kuin haluistanne, jotka käyvät taistelua teidän ruumiissanne. 2 Te himoitsette, mutta jäätte vaille, kiihkon ja kateuden vallassa te vaikka riistätte hengen toisiltanne, mutta ette silti saavuta päämääräänne. Te taistelette ja iskette yhteen, mutta jäätte vaille, koska ette pyydä. 3 Ja vaikka pyydätte, te ette saa, koska pyydätte väärässä tarkoituksessa, kuluttaaksenne kaiken mielihaluissanne.

      4 Te uskottomat! Ettekö tiedä, että rakkaus maailmaan on vihaa Jumalaa kohtaan? Joka tahtoo olla maailman ystävä, asettuu Jumalan viholliseksi.

      • Järkeä uskoonkin

        "Tästähän tässä on kyse, edes homoaktiiveilla ei ole pienintäkään epäselvyyttä siitä mitä Raamatussa lukee, kaikki puheet tulkinnasta ym ovat täysin pelkkää silmänlumetta, todellisuudessa ymmärretään erittäin hyvin mitä Raamatussa lukee ja mitä sillä on tarkoitettu. "

        Tarkoitin noilla asioilla lähinnä orjaksi myymistä, kivitystä, ja sen sellaista. Homoseksuaalisuudesta nykymerkityksessä selkeästi puhuvia kohtia on vaikea sieltä edes löytää. Useimmat sinne päin viittaavat maininnat ovat pakanauskontojen riitteihin/tapoihin liittyviä. Sodoman ja Gomorran tapaus kertoo mitä ilmeisimmin sodissa vieläkin valitettavan usein ilmenevästä väkivallan käytöstä joukkoraiskauksen muodossa (se, että tytärtä tarjottiin raiskattavaksi miehen sijasta, on karu kuvaus sen ajan naisen asemasta, mutta myös viittaus siihen, että raiskaajat eivät olleet homoja). Paavali mm. käyttää sanaa, jolla ei ole täsmällistä vastinetta Suomen kielessä ja jonka on hyvin yleisesti arveltu tarkoittavan homoprostituoitua. Lyhyesti sanoen Raamatusta on mahdoton löytää selkeää arviota siitä, mitä mieltä se on tieteen nykykäsityksen mukaisesta homoseksuaalisuudesta.

        Lisäksi Raamattu on koottu kirkolliskokouksessa ihmisten toimesta paljon noiden tapahtumien ja kirjoittajien tai suullisen perimätiedon välittäjien kuoleman jälkeen. Ja tekstien kirjoittajien tarkoituksiahan ei tuolloin voinut muuta kuin tulkita, jälleen senaikaisen käsityksen mukaan. Monta ehdolla ollutta tekstiä myös hylättiin kokoelmasta. Ainakaan tiedossani ei ole tarinaa siitä, että piispat tuolloin menivät Jumalan luo asioista kuulemaan vaikkapa Mooseksen tapaan. Sen sijaan on dokumentoitu verta ja lihaa olevien ihmisten ankaraa riitelyä oikeasta opista ja tiettyjen suuntausten oikeutuksesta ja pois jätöstä kristillisessä kaanonissa.

        Jos katsotaan jatkumoa kristinuskon perusteoksen kehityksestä, alkuaika oli dynaamista muutaman sadan vuoden välein syntyneiden päivitysten kautta. Nykyiset kiihkouskovat tuntuvat haluavan kiinnittää tuon tulkinnan vuoden 390 jKr ajatus- ja asennemaailmaan, ikään kuin yhteiskunnallinen moraalis-eettinen kehitys samalla olisi pysähtynyt kokouksen päättäneeseen paavin sauvankopautukseen.


      • Arto T
        Järkeä uskoonkin kirjoitti:

        "Tästähän tässä on kyse, edes homoaktiiveilla ei ole pienintäkään epäselvyyttä siitä mitä Raamatussa lukee, kaikki puheet tulkinnasta ym ovat täysin pelkkää silmänlumetta, todellisuudessa ymmärretään erittäin hyvin mitä Raamatussa lukee ja mitä sillä on tarkoitettu. "

        Tarkoitin noilla asioilla lähinnä orjaksi myymistä, kivitystä, ja sen sellaista. Homoseksuaalisuudesta nykymerkityksessä selkeästi puhuvia kohtia on vaikea sieltä edes löytää. Useimmat sinne päin viittaavat maininnat ovat pakanauskontojen riitteihin/tapoihin liittyviä. Sodoman ja Gomorran tapaus kertoo mitä ilmeisimmin sodissa vieläkin valitettavan usein ilmenevästä väkivallan käytöstä joukkoraiskauksen muodossa (se, että tytärtä tarjottiin raiskattavaksi miehen sijasta, on karu kuvaus sen ajan naisen asemasta, mutta myös viittaus siihen, että raiskaajat eivät olleet homoja). Paavali mm. käyttää sanaa, jolla ei ole täsmällistä vastinetta Suomen kielessä ja jonka on hyvin yleisesti arveltu tarkoittavan homoprostituoitua. Lyhyesti sanoen Raamatusta on mahdoton löytää selkeää arviota siitä, mitä mieltä se on tieteen nykykäsityksen mukaisesta homoseksuaalisuudesta.

        Lisäksi Raamattu on koottu kirkolliskokouksessa ihmisten toimesta paljon noiden tapahtumien ja kirjoittajien tai suullisen perimätiedon välittäjien kuoleman jälkeen. Ja tekstien kirjoittajien tarkoituksiahan ei tuolloin voinut muuta kuin tulkita, jälleen senaikaisen käsityksen mukaan. Monta ehdolla ollutta tekstiä myös hylättiin kokoelmasta. Ainakaan tiedossani ei ole tarinaa siitä, että piispat tuolloin menivät Jumalan luo asioista kuulemaan vaikkapa Mooseksen tapaan. Sen sijaan on dokumentoitu verta ja lihaa olevien ihmisten ankaraa riitelyä oikeasta opista ja tiettyjen suuntausten oikeutuksesta ja pois jätöstä kristillisessä kaanonissa.

        Jos katsotaan jatkumoa kristinuskon perusteoksen kehityksestä, alkuaika oli dynaamista muutaman sadan vuoden välein syntyneiden päivitysten kautta. Nykyiset kiihkouskovat tuntuvat haluavan kiinnittää tuon tulkinnan vuoden 390 jKr ajatus- ja asennemaailmaan, ikään kuin yhteiskunnallinen moraalis-eettinen kehitys samalla olisi pysähtynyt kokouksen päättäneeseen paavin sauvankopautukseen.

        Eli ummet ja lammet kierretään että saataisiin musta muutettua valkoiseksi.....

        #Sodoman ja Gomorran tapaus kertoo mitä ilmeisimmin sodissa vieläkin valitettavan usein ilmenevästä väkivallan käytöstä joukkoraiskauksen muodossa#

        Ja taas uusia selityksiä, kun totuus Raamatun mukaan on selkeästi tämä.

        Juud:1
        7 Niin kävi myös Sodoman ja Gomorran ja muiden sen seudun kaupunkien, jotka samalla tavoin antautuivat siveettömyyden ja luonnonvastaisten himojen valtaan: niiden saama rangaistus on varoittava esimerkki, joka muistuttaa ikuisesta tulesta.

        #Raamatusta on mahdoton löytää selkeää arviota siitä, mitä mieltä se on tieteen nykykäsityksen mukaisesta homoseksuaalisuudesta.#

        No korostaisin tässä että tieteen käsitys on täysin eri asia kuin homoaktiivien oma propaganda, jota yritetään kovasti esittää tieteeksi. Eli esim. homous synnynnäisenä ominaisuutena on monien homoaktiivien oma väite tai uskomus jolla he hakevat hyväksyntää omalle toiminalleen, todellisuudessa tiede ei ole pystynyt selvittämään homoseksuaalisen käytöksen syytä, toki sillä on lukuisia teorioita asiasta, mutta yhtään teoriaa ei ole pystytty todistamaan oikeaksi. Kuitenkin monet homoaktiivit antavat suurelle yleisölle ymmärtää että homouden synnynnäisyys olisi fakta, vaikka todellisuudessa kyseessä on vain heidän oma uskonsa siihen, kun uskoo homouden synnynnäisyyten niin sillä voi oikeuttaa sitten omat teot ja valinnat.

        No kuitenkin raamattu ei lähde selittämään asioita homoaktiivien oman maailmankatsomuksen tai propagandan pohjalta, vaan sen mukaan mitä ihminen tekee tai jättää tekemättä, riippumatta siitä keksiikö ihminen tekosyitä omien tekojensa oikeuttamiseksi, Raamatun mukaan kyse on siitä mitä ihminen tekee tai jättää tekemättä.

        #Nykyiset kiihkouskovat tuntuvat haluavan kiinnittää tuon tulkinnan vuoden 390 jKr ajatus- ja asennemaailmaan,#

        Tässä taas tuo lokerointi, kun uskovaisia lokeiroi esim. kiihkouskovaiseksi ym, niin sitten kätevästi voi unohtaa heidän mielipiteensä tästähän edellisessä puhuin. Eli uuden testamentin kirjat kirjoitettu vuosina 50-150, siis ensimmäiset muutamia vuosikymmeniä Jeesuksen kuoleman jälkeen todistajien vielä ollessa elossa.

        -Wikipedia
        Uusi testamentti kirjoitettiin noin vuosina 50–150.[12] Se sisältää 27 kirjaa. Kirjojen kirjoittajista vanhin ja tunnetuin on Paavali. Muita kirjoittajia ei juurikaan tunneta, vaikka useat kirjat ovat nimetty jonkin apostolin mukaan. Uuden testamentin kirjat on kirjoitettu koinee-kreikaksi.

        Lopullisesti Uuteen testamenttiin kuuluvien kirjojen kokoelma kanonisoitiin eli virallistettiin Karthagon kirkolliskokouksessa vuonna 397 Aleksandrian piispa Athanasioksen vuonna 367 esittämän kokoelman mukaiseksi. Sen osat olivat toki olleet kristittyjen yleisessä käytössä koko ajan ennen kanonisointia.


    • Järkeä uskoonkin

      "Kirjojen kirjoittajista vanhin ja tunnetuin on Paavali." Paavalikaan ei koskaan tavannut Jeesusta muuten kuin näyssä. Evankeliumin tarinat Jeesuksesta ovat kaikki siis muutoin kuulopuheiden varassa. Tarkoitin kuitenkin sitä, että kanonisoitaessa tekstejä oli paljon enemmän tyrkyllä ja tuolloin tehtiin voimakasta linjanvetoa, josta ei todellakaan oltu yksimielisiä. Olisi aika naivia väittää, että lopputulos tuossa on vain "johdatusta".

      Paavali oli aikansa ihminen ja artikuloi näkemiään ilmiöitä sen perusteella. Hienon eettisen sanomansa lisäksi hän antoi paljon kehotuksia, joilla oli selkeästi pragmaattinen luonne seurakunnan organisoinnissa ja uskonharjoituksessa. Niiden uskominen Jumalan sanaksi edustaa jäykintä kristillisyyden suuntausta, jota tuolla edellä nimitin kiihkouskovaisuudeksi. Kun se vielä liitetään toisten ihimisten tuomitseminen näillä perusteilla, on kyse "Raamatulla päähän lyömisestä".

      Jos olet sitä mieltä, että homoseksuaalisuus ei ole tieteellisesti todistettu olevan synnynnäistä (lue: et siis usko sinnepäin viittavien tutkimusten paikkaansa pitävyyttä), ei tiede myöskään missään tapauksessa ole todistanut sen olevan kasvatuksen oman päätöksen tai "synnin" seuraustakaan. Tällöin kaikenlainen painostus ihmisen ominta olemista vastaan on silkkaa henkistä väkivaltaa, kun yrität täällä todistaa uskovaisille homoille heidän oelvan kadotuksen tiellä.

    • "Psykiatri Robert Spitzer julkaisi 11 vuotta sitten tutkimuksen, jossa hän väitti, että osa hyvin motivoituneista homoseksuaaleista voisi todellakin kyetä muuttamaan seksuaalista suuntautumistaan. Kyseinen tutkimus on se, johon ”eheytystä” järjestävät tahot väittävät tieteellisesti nojautuvansa. Otoksena toimi 200 henkilöä, jotka oman ilmoituksensa mukaan olivat asiassa onnistuneet.Tutkimusta on kritisoitu paljon monista eri asioista, mutta ennen kaikkea siitä, että suuntautumisen todellista vaihtumista ei pyritty eikä pystytty todentamaan.

      Kaksi kuukautta sitten Spitzer kirjoitti, että hän on vakuuttunut kritiikin oikeellisuudesta. Hän pahoitteli tutkimuksensa katteettomia johtopäätöksiä ja pyysi anteeksi homoyhteisöiltä."


      http://suomenkuvalehti.fi/blogit/tarinoita-tieteesta/laakari-rasanen-ja-eheytyvat-homot

      • Arto T

        #Tarkoitin kuitenkin sitä, että kanonisoitaessa tekstejä oli paljon enemmän tyrkyllä ja tuolloin tehtiin voimakasta linjanvetoa, josta ei todellakaan oltu yksimielisiä. #

        Niin kuitenkin monet muut ajan kirjoitukset putoavat pois hyvinkin selkeistä syistä, esim. monet kirjoitukset olivat jopa 100 vuotta myöhemmältä ajalta kuin Raamatun kirjoituksen ja ne olivat esim. sulkeutuneen yksittäisen lahkon omia kirjoituksia. Raamatun kirjojen valinnan kriteerit olivat siinä että ne olivat apostolista alkuperää, siis apostolin tai tämän oppilaan alkuperää, yleisesti hyväksyttyjä ja yleisesti seurakuntien käytössä, monet myöskin lyhyet kirjoitukset jätettiin pois koska niissä oli käsitelty vain pientä osaa tapahtumista.

        #Paavali oli aikansa ihminen ja artikuloi näkemiään ilmiöitä sen perusteella. Hienon eettisen sanomansa lisäksi hän antoi paljon kehotuksia, joilla oli selkeästi pragmaattinen luonne seurakunnan organisoinnissa ja uskonharjoituksessa. Niiden uskominen Jumalan sanaksi edustaa jäykintä kristillisyyden suuntausta, jota tuolla edellä nimitin kiihkouskovaisuudeksi.#

        Eli Paavalin kirjoitukset voisi sitten teidän mielestä unohtaa, no siinähän meni jo 12 kirjaa pois uudestatestamentista, lopuissakin varmaan on joitakin kiusallisia jakeita jotka ei kelpaa teille, että ei kovin paljon jää jäljelle, vajeen olette korvanneet liittämällä Jeesuksen opetuksin nykyhumanismin ja vapaan rakkauden. Eihän tämä sen kummempaa ole kuin oman jumala kuvan veistäminen puusta, silloinhan saa mieleisensä, mitään tekemistä opillanne ei kuitenkaan juurikaan raamatun kristinuskon kanssa ole. Olisi hyvä jos tämän rehellisesti myöntäisitte myös suurelle yleisölle ja kirkon johdolle kun esitätte omia vaatimuksia. Tällainen rehellisyys kuitenkin lienee liikaa toivottu.

        John: 3
        19 Ja tuomio on tämä: valo on tullut maailmaan, mutta pahojen tekojensa tähden ihmiset ovat valinneet sen asemesta pimeyden.

        #(lue: et siis usko sinnepäin viittavien tutkimusten paikkaansa pitävyyttä),#

        Jaa että viittavien ,moni muu tutkimus saattaa viitata ihan johonkin muuhun suuntaan.

        Seurantatutkimus: Seksuaalinen suuntautuminen voi muuttua jopa kivutta
        25.10.2011 17:00 | Elämään | toimitus E

        Alkuperäinen tutkimus julkaistiin vuonna 2007
        Journal of Sex & Marital Therapy –tiedelehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan homoseksuaalisen suuntautumisen muuttuminen on joillekin mahdollista, eikä prosessi keskimääräisten tulosten perusteella aiheuta erityistä psykologista kärsimystä. Tutkittuun ryhmään kuului 72 miestä ja 26 naista, joka yrittivät seksuaalisen suuntautumisen muutosta erilaisten kristillisten järjestöjen kautta 6-7 vuoden aikana.Noin 23 prosenttia tutkituista raportoi ”merkittävää siirtymistä heteroseksuaaliseen kiinnostukseen”.
        30 prosenttia tutkituista kertoi, että homoseksuaalinen vetovoima ei ollut hävinnyt, mutta se ilmeni vain satunnaisesti, 16 % ilmoitti vain vähäistä homoseksuaalisen kiinnostuksen vähentymistä, 12% kertoi ettei merkittävää seksuaalisen suuntautumisen muutosta ei ollut tapahtunut ja noin 20% oli luopunut muutosprosessista.
        Alkuperäisen tutkimuksen julkaisivat vuonna 2007 Stanton Jones (Ph.D., Wheaton College) ja Mark Yarhouse, (Ph.D., Regent University) kirjassaan "Ex-Gays?". A longitudinal study of attempted religiously mediated sexual orientation change -niminen seurantatutkimus on juuri ilmestynyt Journal of Sex & Marital Therapy -tiedelehdessä.
        "Homoseksuaalisen suuntautumisen muutos näyttää olevan mahdollista joillekin. Muutosprosessiin osallistunut ei keskimäärin kasvattanut psyykkistä ahdistusta", kirjoittajat toteavat.
        Tutkimukseen osallistujat arvioitiin, kun he olivat olleet muutosprosessissa 1-3-vuoden ajan. Heitä arviointiin uudelleen 3 vuoden jälkeen, ja kolmannen kerran 6-7 vuoden jälkeen. Viimeisessä arviointihetkellä mukana oli 64% alkuperäisestä ryhmästä.

        Tutkijoiden motivaatio tutkimuksen tekemiseen liittyi American Psychological Association (APA) -yhdistyksen väitteeseen, jonka mukaan seksuaalinen suuntautuminen ei voi muuttua, ja että riskit sellaisen yrittämiseen voivat olla suuria, National Association for Research & Therapy of Homosexuality -eheytysliikkeen verkkosivuilla julkaistussa tutkimusarviossa kerrotaan.
        "Jonesin ja Yarhousen tutkimuksen standardit täyttävät tiukkuudessaan monet APA:n esittämistä vaatimuksista, joita se on asettanut muutosta koskeville tutkimuksille", arviossa todetaan.
        Tutkimus: Jones, S. L., & Yarhouse, M. A. (2011). A longitudinal study of attempted religiously mediated sexual orientation change. Journal of Sex & Marital Therapy, 37, 404-427. DOI: 10.1080/009263X.2011.607052


    • Tolkkua uskoon

      Kyllä evankeliumiteksteistäkin näkyy läpi niiden kirjoittamisen aikainen poliittiinen tarkoituksenmukaisuus, ja tekstien valinta ei kaikilta osiltaan ollut ollenkaan selkeää valikoivalle teologijoukolle. Yksi mukaan mahtunut ja hyvin paljon debattia aiheuttanut kirjoitus oli mm. hurmoksellinen Johanneksen ilmestykset. Paavalin tekstit toki kuuluivat kai ilman muuta mukaan.

      Sanoinhan, että Paavalilla on paljon arvokasta eettistä sanottavaa, kuten rakkauden kaksoiskäsky, jonka hän sanoo tiivistävän koko uskon ja lait (... ja jonka sinä tunnut koko ajan unohtavan ihmisten tuomitsemisessasi). Väitin, että hänen pragmaattisissa ohjeissaan on aikaansa sidottua osuutta samoin kuin Vanhan testamentin monissa kohdissa, kuten monen vaimon ja jalkavaimojen pidossa. Homojen tuomitsemisessa ei siis pidä sulkea silmiään nykykontekstille ja 2000 vuoden aikana ilmenneelle uudelle tiedolle sen takia, että ihminen asioista sattui kirjoittamaan jotain tuolloin kanonisoituun teksiin.

      Ja tuon tutkimuksesi tulokset voisi rinnastaa heteroseksuaalisten munkkinoviisien eheyttämistestiin, joista 23% ilmoittaisi siirtyneensä jossain, määrin aseksuaaliseen suuntaan jne. Homo- ja heteroseksuaalisuus eivät ole väestön tasolla on-off-asioita ja ihmisen tuntemukset voivat vaihdella, erityisesti manipulatiivisessa ympäristössä. Osalla seksuaalinen orientaatio on stabiilimpi ja he muodostanevat rungon tuosta suuresta joukosta, joihin puoskarointi ei ole vaikuttanut edes tuntemusten tasolla. Jos ihmiset elävät uskonnollisessa yhteisössä, ahdistuneisuus voi laskea lyhyellä aikavälillä, koska ihminen tuntee täyttävänsä paremmin yhteisön odotukset. Ahdistuksen kokemus itselle vieraassa sisäisessä olotilassa voi ilmetä vasta pitkällä aikavälillä, mikä ei näy tutkimuksessa. Ja onhan toisaalta heteroseksuaalisessakin uskonnollisessa maailmassa paljon selibaatissa olevia ihmisiä suhteellisen onnellisen oloisina...

      Tutkimuksen suuressa linjassa yksi yksittäinen tutkimus ei toisaalta anna "lopullista" kuvaa asiasta, monet muut tutkimukset ovat antaneet toisensuuntaisia tuloksia. Siitä esimerkin mainitsikin Anukatariina yllä.

      Jos tällaisella perusteella lähdet tuomitsemaan uskovaisia homoja, jatkat kristinuskon vähemmän kunniakasta perinnettä, johon kuuluvat mm. miekkalähetys, noitavainot, inkvisitio, natsiaikaa edeltävät juutalaisvainot ja vanhalestadiolaisten hoitokokoukset. Kaikki ne ovat saaneet "oikeutuksensa" Raamatun kirjaimellisesta luennasta ja sen tilanteseen "sopivasta" tulkinnasta. Myös kaikki ne ovat jättäneet johdonmukaisesti vuorisaarnan ja rakkauden kaksoiskäskyn lapsipuolen asemaan. Mieti sitä kohdallasi, Jeesuksen ja Paavalin nimessä!

    • Oletko varajeesus?

      Arto, olet ilmeisesti sitä mieltä, että homouttaan toteuttavat ihmiset joutuvat helvettiin. Suuri osa homoista ei onneksi usko sellaiseen ja pitää elämöintiäsi lähinnä naurettavana. Tätä palstaa kuitenkin lukee sellaisia homoja, jotka voivat ottaa tuomion pasuunasi töräytykset todesta. Suomessakin joitakin tällaisia henkilöitä on ajautunut itsemurhan partaalle eheytyspainostuksen takia. Heidän kaltaisilleen olet siis valmistamassa helvetin jo tässä "ajassa" ennen ikuisuutta. Onkohan se oikeasti sun hommasi, vai pitäisikö se jättää Jumalalle.....?

    • MUMMI

      Olen vanha mummo 4 lasta,tehnyt,kukaan ei ole erilasuuteen taipuvainen.
      Kirjoitan teille sentakia ,ei sellainen ihminen ole uskovainen joka sanoo
      homouden olevan syntiä. Minä uskon on vain sattunut valuvika.Eläkää avoimesti
      kaappiin ei saa jäädä,vastaatte kysyjille jokaisella on oma-elämä.Anna toistenkin elää. Olin aivan vihanen tuostakin edukunnan Räsäsestä,olen sitämieltä ei ole uskovainen ,jos ei ymmärrä. KIITOS JOS JAKSOITTE LUKEA.

    • Arto T

      #Sanoinhan, että Paavalilla on paljon arvokasta eettistä sanottavaa, kuten rakkauden kaksoiskäsky#

      Rakkauden kaksoiskäsky oli kylläkin Jeesuksen opetus eikä Paavalin. Jokatapauksessa raamatussa esiintyvä rakkaus sana ei sinällään tarkoita esim. parisuhteeen intohimoa toista ihmistä kohtaan, vaan paremminkin käsitettä itsensä uhraamista toisten ihmisten edestä, vrt Jeesus uhrasi itsensä auttaakseen muita ihmisiä eikä edes hyviä vaan pahoja.2 esim. joku uhraa elämänsä ja mahdollisuutensa auttaakseen jotakin toista.

      Arto, olet ilmeisesti sitä mieltä, että homouttaan toteuttavat ihmiset joutuvat helvettiin. Suuri osa homoista ei onneksi usko sellaiseen ja pitää elämöintiäsi lähinnä naurettavana.

      Totta suurin osa homoista ei usko ja elää suruttomassa tilassa, eikä näe mitään väärää teoissaan. Raamatun sana sanoo niin, että jos he jatkavat tuolla tiellä, niin sitten he joutuvat kadotukseen, mutta se mitä minä haluan sanoa on se että vielä on mahdollisuus kääntyä, vielä on mahdollisuus tehdä parannus. Näinhän Paavalikin sanoo jotkut teistä olivat ennen tällaisia, mutta nyt teidät on pesty puhtaiksi, sanomani on siis kääntykää, kun teillä vielä on mahdollisuus siihen, vielä ei ole myöhäistä, vielä tänään on armon ja pelastumisen mahdollisuuden päivä.

      1 Kor. 6:
      9 Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet, 10 eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät. 11 Tällaisia jotkut teistä olivat ennen, mutta nyt teidät on pesty puhtaiksi ja tehty pyhiksi ja vanhurskaiksi Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Jumalamme Hengen voimasta.


      #Tätä palstaa kuitenkin lukee sellaisia homoja, jotka voivat ottaa tuomion pasuunasi töräytykset todesta. Suomessakin joitakin tällaisia henkilöitä on ajautunut itsemurhan partaalle eheytyspainostuksen takia. #

      Ei liene ensimmäinen kerta kun "sielunvihollinen" syyttää omista teoistaan uskovaisia. Kuitenkin monissa tapauksissa homoseksuaalien kanssa työtä tekevät terapeutit ym. ovat huomanneet sen että monien homoseksuaalien elämään ja lapsuuteen on liittynyt paljon rikkonaisuutta, monet asiat ovat meneeet ihmisen elämässä pieleen paljon paljon aikaisemmin, kun vasta sitten kun he uskovaisia ihmisiä tapaavat.

      Eli jos joku tappaa itsensä sen takia että uskovaiset eivät suostu julistamaan hänen elämäntavalleen Jumalan siunausta, niin kyllä jotakin muuta on ollut rikki jo paljon aikaisemmin. Esim. tämän suomalaisen oopperan tähden homopojan itsemurhasta syytettiin torven täydeltä uskovaisia, myöhemmin selvisi että esim. lapsen lapsuus oli ollut yhtä perhehelvettiä, isä oli elänyt ainoastaan omalle työlleen ja lapset hylättiin välillä viikkokausiksi oman onnensa nojaan.

    • Tolkuttomuus yltyy?

      "Eli jos joku tappaa itsensä sen takia että uskovaiset eivät suostu julistamaan hänen elämäntavalleen Jumalan siunausta, niin kyllä jotakin muuta on ollut rikki jo paljon aikaisemmin. "

      Osoitat todellista vastuuttomuutta ja kykenemättömyyttä nähdä omien tekojesi ja sanojesi kauheutta!!!! Täsmälleen niinkuin pikkupoika, joka rikkoessaan kaverin lelun tokaisee, että se oli jo vähän vanha. Nimeltä mainitsematta eheytysjoukko on Suomessakin ajanut lähipiiriinsä joutuneita homoja todella hirveisiin psyykkisiin ongelmiin ja itsemurhayrityksiin. Ja kyse kun ei ole pelkästä Jumalan siunauksen epäämisestä vaan koko heidän olennaisen ihmisyytensä kieltämisestä ja hengellisellä alalla olevien elämäntyön estämisestä.

      Sinulla on varmaan omat terapeuttilähteesi. Valtavirran psykiatrian tämänhetkisen käsityksen mukaan homoseksuaalisten lasten elämässä on yksi yhteinen ulkoinen psyykkinen kuormitustekijä, suvaitsemattoman ympäristön aiheuttama paine. Ja sitä olet heidän niskaansa täälläkin kasaamassa. Toinen altistava tekijä saattaa toki olla homomiesten keskimääräistä suurempi tunneherkkyys.

      Jeesus taisi mennä väliin, kun kansa oli Mooseksen lain hengessä kivittämässä aviorikoksesta kiinni jäänyttä naista. Muistatko, mitä Jeesus tuolloin sanoi kivittäjille? Kummassa joukossa mahtaisit seistä tuossa tilanteessa noine asenteinesi?

    • Arto T

      Korjaus edelliseen viestiini: Ulkomuistista kirjoitin edellisessä väärin, siis laulajan poika ei tehnyt itsemurhaa vaan kuoli aidsin aiheuttamaan aivokalvontulehdukseen, laulaja kuitenkin syytti uskovaisia siitä että hänen poikansa oli elänyt hillittömiä vuosia ja tartuttanut itsensä. Laulajan mukaan vika on uskovaisten koska eivät hyväksyneet laulajan pojan homoutta. Toisessa jutussa kerrotaan pojan lapsuuden perheelämästä.

      Lainaus ilta-sanomien uutisista:
      Kirjassa kerrotaan, kuinka Hynnisen vanhemmat lapset Marko ja Ursula jätettiin yläasteikäisinä kotiin laulajan luodessa uraa ulkomailla.

      - Marko rellesti kavereidensa kanssa, katseli pornofilmejä ja kokkaili. Kun isän ja äidin paluu lähestyi, keittiö oli kukkuroillaan homehtuvia ja mätiä ruuantähteitä, likaisia asioita ja muuta roskaa. Minä kuurasin kaikki paikat kuntoon, Ursula muistelee.

      Helppoa ei ollut myöskään vanhempien mukana ulkomailla olleella Lauralla.

      - Elämä oli aika sekavaa. En aina edes tiennyt missä olimme. Ei siitä ymmärtänyt olla kiinnostunut. Reissaaminen oli niin tavallista, että kun ala-asteen opettajani kyseli minkälaista jossain maassa tai kaupungissa oli ollut, en osannut kertoa. En osannut erottaa Roomaa Wienistä.

      #Muistatko, mitä Jeesus tuolloin sanoi kivittäjille? Kummassa joukossa mahtaisit seistä tuossa tilanteessa noine asenteinesi? #

      Joo kyllä muistan, mutta muistatko mitä Jeesus vastasi.

      John:8
      11 "Ei, herra", nainen vastasi. Jeesus sanoi: "En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä."]

      Eihän Jeesus käskenyt jatkaa samaan malliin ja sanonut että siunausta kovasti. Jeesushan sanoi, että äläkä enää tee syntiä, ei hän sanonut ettei nainen syntiä olisi tehnytkään, vaan että älä enää tee syntiä.

    • älyttömyys huipussa?

      ...eli siis perheen tragedialla ei ole mitään suoraa todistusvoimaa siinä asiassa, mistä tuossa aiemmin olemme puhuneet.

      Se, että laulaja itse on oman poikansa kohtalon takia noussut puolustamaan homojen oikeuksia, saa sinut ja kaltaisesi tietysti hyökkäämään raivokkaasti häntä vastaan. On erittäin julmaa lähteä asiasta tälläkin julkisella foorumilla revittelemään, ja esimerkki siitä, ettet tunnu ymmärtävän sanojen rakkaus ja armo todellisista sisällöistä mitään käytännön tasolla.

      ...ja voivoi, onko nyt tuostakin langenneen naisen tarinasta mahdotonta löytää sen pääpointtia, joka ei ole se, että nainen oli syntinen, vaan se, että ihmiset tuomitsevat herkästi toisiaan, vaikka itselläkin olisi yhtä sun toista tilitettävää. No, annoitpa jälleen näytteen siitä, kuinka Raamattua luetaan näennäisen pilkuntarkasti, mutta käytännössä sitä käytetään julmana lyömäaseena.

      Olet nyt riittävästi esitellyt asenteellista ja ahdasta ajattelutapaasi tässä ketjussa, Arto. Toivottavasti vastausta vailla ollut aloittaja ymmärtää, että Jumala voi puhua hänelle sen sijasta laupeuden, ymmärryksen ja hyväksymisen kielellä.

      Täältä tähän

    • Arto T

      #On erittäin julmaa lähteä asiasta tälläkin julkisella foorumilla revittelemään#

      Siis tässähän lainasin jo julkisuudessa olleita asioita, joita on jo julkisuudessa käsitelty, myös ilmeisesti laulajan omasta tahdosta koska hän on haastattteluja lehdelle antanut.

      #...ja voivoi, onko nyt tuostakin langenneen naisen tarinasta mahdotonta löytää sen pääpointtia, joka ei ole se, että nainen oli syntinen, vaan se, että ihmiset tuomitsevat herkästi toisiaan, vaikka itselläkin olisi yhtä sun toista tilitettävää.#

      Nainen katui väärää tekoaan, nöyrtyi Jeesuksen edessä, sai Jeesukselta syntinsä anteeksi, hänen elämänsä muuttui ja Jeesus kehoitti häntä jatkamaan elämäänsä sanomalla, Mene äläkä enää tee syntiä.

      Tekin voisitte toimia näin, mutta te ette myönnä että olisitte jotain väärää tehneet, päinvastoin te sanotte ettette ole tehneet mitään väärää ja teillä on oikeus elää näin. Ettehän te ole katuneet vääriä tekojanne ettekä ole nöyrtyneet Jeesuksen edessä, miten silloin Jeesus voisi teidät armahtaa ja sanoa mene, äläkä enää tee syntiä. Ymmärrätkö eron teidän ja tämän naisen välillä, te sanotte ettette ole mitään syntiä tehneetkään ettekä tarvitse parannusta, nainen taas nöyrtyi Jeesuksen edessä ymmärsi oman syyllisyytensä ja sai anteeksi.

      • "Tekin voisitte toimia näin, mutta te ette myönnä että olisitte jotain väärää tehneet, päinvastoin te sanotte ettette ole tehneet mitään väärää ja teillä on oikeus elää näin. "

        - sanoo kaveri joka pitää totena vedenpaisumusta, puhuvia käärmeitä ja aaseja sekä taivaalla paikalleen pysähtyvää aurinkoa sekä hyväksyy kansanmurhat kieroontuneen jumalansa oikkuina.

        Kannattaako tuollaisen kanssa väitellä?


    • Jeesusteluako tämä?

      Eli jos nainen ei olisi katunut, Jeesus olisi huutanut pojat takaisin paikalle ja todennut, että mitäpä tässä enää, jatketaan kivien nakkelua?

      Ja eihän tarinan nainen edes tuntunut mitään katuvan, totesipahan vain, ettei häntä oltu tuomittu.

    • Arto T

      #Ja eihän tarinan nainen edes tuntunut mitään katuvan, totesipahan vain, ettei häntä oltu tuomittu.#

      Niin nainen ei myöskään väittänyt olevansa syytön, eikä yrittänyt mitenkään puolustella itseään Jeesuksen edessä, koska tiesi olevansa syyllinen. Jos kyseessä olisi ollut nykypäivän ihminen olisimme ehkä kuulleet kymmenen eri tekosyytä ja perustelua sille miksi hänellä oli oikeus toimia niin kuin hän teki. Nainen ei kuitenkaan kiistänyt väärää tekoaan, eikä väittänyt että hänellä on oikeus toimia niin. Nainen ei myöskään poistunut paikalta kun kaikki syyttäjät olivat jo lähteneet vaikka hänellä olisi ollut mahdollisuus siihen, vaan hän jäi kuuntelemaan mitä Jeesus sanoi hänelle lankenneelle naiselle.

      John: 8:
      Kansan keskelle jäi vain Jeesus ja nainen. 10 Jeesus kohotti päänsä ja kysyi: "Nainen, missä ne kaikki ovat? Eikö kukaan tuominnut sinua?" 11 "Ei, herra", nainen vastasi. Jeesus sanoi: "En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä."]

      • hjohjokp

        ''Mene, äläkä tee enää syntiä''. Eli tosiaan jos homoseksuaali tulee uskoon ja on pahoillaan ja haluaa tehdä parannuksen, hän saa varmasti anteeksi, mutta sen synnin teko täytyisi lopettaa siihen paikkaan. ''äläkä tee enää syntiä''.... Ei kai Jeesus sen takia kuollut ristillä että me jäisimme elään syntiemme kanssa, ei vaan siksi että me vapautuisimme niistä!


    • mmm-m

      homoseksuaalisuus on saatanan kahle ja vahle, se on synti siinä missä moni muukin synti... Eli tottakai Jumala antaa homoseksuaalisen ihmisen uskoa, mutta sen jälkeen kun tulee uskoon kuuluisi tehdä parannus synneistä, ja Jumala voi antaa sihen voiman ja eheyttää. Eli Jumala ei salli että uskova on homoseksuaalinen, ihminen ei siinä vain ole täysin luopunut siitä synnistä cielä. On paljon tarinoita joissa homoseksuaali on tullut uskoon ja eheytynyt niin että hän on ollut aivan täysin hetero. Jumala näkee kuka on nöyrä ja tahtoo luopua synneistään, ja vaikka se on vaikeeta aluksi vaikka päättää että on tekemättä niitä tekoja jotka on Jumalan mielenvastaisia, ja sitten pyytää Jumalaa eheyttään ja parantaan niin että niitä haluja ei enää edes ole. Joskus se on rukouksen ja paaston tulosta,m siihen saa kyllä apua. Tarinoita miten Jumala on tehnyt tällaisia ihmeitä on paljon!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken kiinniotettua ei epäillä

      Kummallisia kommentteja ja uhkauksia poliisi taas jakelee orjakansalle muituttaakseen verisrstä kostosta jos rahvas kapi
      Maailman menoa
      56
      5694
    2. Valkeakosken murhaaja

      Raiskausrikosten joukossa kanta suomalainen tekijä on niin harvinainen että kannattaa erikseen mainita. Raiskausuutisia
      Maailman menoa
      61
      2713
    3. Tekijä on poliisin vanha tuttu

      Ihan supisuomalainen.
      Valkeakoski
      56
      2409
    4. Kuumat päivät

      Hyvää huomenta. 🌞🌼☕😊🙌 Sinkkukesä 2024
      Ikävä
      347
      1113
    5. Nainen, olet jollakin tavalla pelottava

      Tunne sinun suhteen on ehkä verrattavissa ruusupensaaseen, hurmaavan kaunis kukka, upea tuoksu, mutta jos yrittää lähell
      Ikävä
      57
      1074
    6. Tietääkö kukaan millaisesta perheestä murhaaja on?

      Onko siis rikkaiden lellipentu, joka luulee, että kaikkea saa tehdä, vai köyhien kakara, jolla ei ole mitään vastuuta ku
      Valkeakoski
      28
      1019
    7. Valkeakosken surmaaja oli koeajalla edellisestä tuomiosta

      Tässä osoitus, että rangaistukset Suomessa ovat liian löysiä ja se maksoi tämän tytön hengen https://yle.fi/a/74-2009067
      Maailman menoa
      4
      907
    8. Haaveilen sinusta

      Läheisyydestäsi, kosketuksestasi. Siitä että saisin koskettaa sinua. Pitää sinua lähellä. En tiedä mistä tämä tuli. Tied
      Ikävä
      22
      803
    9. Enpä usko että olisit valmis jättämään kaiken

      Vaikka tulisin ja kosisin sinua.
      Ikävä
      48
      791
    10. Ohimenevältä

      Tilalta tämä alkaa jo vaikuttamaan. Arjen pieni piristys olimme toisillemme.
      Ikävä
      29
      783
    Aihe