Harkitsen tyttöystäväni jättämistä

No et sinä häntä enää kolmikymppisenä saa, etkä välttämättä ketään yhtä hyvääkään. Eli ei ole hyvä pistää poikki hetken mielenjohteesta.

Mieti nyt rauhassa, haluatko yhteisen elämän hänen kanssaan. Sitä varten seurusteluaika on. 2-3 vuoden seurustelun jälkeen luultavasti tiedät, mitä haluat.

Onhan niitä ihmisiä, jotka elää pitkäänkin tuossa välitilassa tunnustamatta itselleen, että suhde ei toimi. Kun puristaa silmät ja korvat tiukasti kiinni, ei tarvitse nähdä eikä kuulla, mitä suhteeseen kuuluu ja miten itse voi.

Voi olla hankalaa, jos toinen elää omia kuvitelmiaan, eikä tajua tunteitasi ja ajatuksiasi. Sinä sovit siihen näytelmään kuin nenä naamaan ja suostutkin vielä. Kumpi sitä suhdetta elää? Jos toinen yksin pyörittää suhdetta ja sinä roikut mukana, se ei kovin pitkälle menesty. Tonikäsillä naisilla on vaan pää täynnä häitä ja sormuksia ja muuta hössötystä. Ne ei välttämättä edes tunne miestä niin, että tietäisi mitä mies voi ajatella, eikä tule ajatelleeksikaan, jos sitä ei oikeasti sano ja sano myös niin, että se viesti aivan oikeasti menee perille.

Kyllähän suhteen saa aina jatkumaan tuollaisenakin. Sen saa myös loppumaan, mutta sehän riippuu siitä, mitä lopulta haluat. Jostain syystä sä kuitenkin suostut aktiivisesti jatkamaan tuota suhdetta noin, ja et ohjaa sitä edes vähän uusille urille, joten ilmeisesti sua ei kuitenkaan haittaa tilanne. Niin sanotusti mies tossun alla, poiskin pääsisi, mutta ei lähde.

tuttu tunne. tosin olen parkymppinen nainen. on tosiaan koko ajan semmone olo että roikun vaan tuossa meidän suhteessa. kumppani tosiaan puhuu aina siitä että ihaanaaa sitte ku asutaan saman katon alla ja on yhteinen elämä ja kertoo kuinka paljon rakastaa ja ois vaikka heti valmis menee naimisiin. välillä tulee semmonen olo että elämä on ihanaa, mutta aina ku raottaa vähä silmiä ja näkee sen karun todellisuuden että tuo ihana mies ei saa vastarakkautta tulee ahdistus ja saattaa kulua päivä monesti siinä ku mietin miten saan sanottua että en halua enää jatkaa tätä. yhesti yritin mutta se oli turhaa. loppujen lopuksi huusin että en vaan oo onnellinen näin enkä halua jatkaa mutta jotenki se sai mut vaan jotenki taivuteltua jatkamaan. ei mitään hajua miten jatkan tästä eteenpäin. sen tiiän että jos laitan poikki tän koko homman nii sären taas yhden sydämen...

Kerro suoraan miten asia on. Pettämisestä ei ole tarvetta puhua, ellet halua suhteenne unohtamisesta hänelle helpompaa - alkushokin jälkeen muistaa sinut kusipäänä

Jos "voisit" naida tytön 30 kymppisenä, niin se ei vielä paljoa lupaa. Jos taas jo tällä hetkellä haluaisit neidistä lastesi äidin tulevaisuudessa ja sen teillä on suurin piirtein samanlaiset visiot elämästä aikuisiällä; Missä? Miten? Tehdäänkö lapsia ja millaisin arvoin ne tähän maailmaan kasvatetaan jne...silloin tilanne voi olla toinen.

Mikäli todella rakastat häntä ja välität hänestä niin muutaman vuoden kuluttua tiedät, että parisuhteenne merkitsee hänelle aivan liikaa jotta voisit tylysti laittaa poikki ikuisia jälkiä jättämättä. Pahimassa tapauksessa kitkuttelette kolmen kympin pahemmalle puolelle, kunnes lautaset lentää ja laitatte eropaperit vetämään katkerissa merkeissä. Tämä jättää teihin molempiin jo melkoset jäljet, puhumattakaan lapsista mikäli teillä niitä on.

Tässä vaiheessa on oikea aika olla itselleen rehellinen ja sen verran itsekäs, että viheltää pilliin.

Ikävä sanoa, mutta et voi olla varma, liittyvätkö pilvilinnat sinuun.
Oma aviomies valitti juuri tähän tyyliin, "sinä kun haluaisit olla minun kanssani, mutta kun ----". Vastasin hänelle, "et ole edes kysynyt mitä haluan".
Sano ihan kylmästi, ettet pidä näistä puheista, voit yllättyä vastauksesta, nainen voi olla silti jalat maassa-tyyppi huolimatta unelmistaan.
Opitut kliseet ovat typeriä: Minua on vaikea saada, en voi sitoutua ja muuta sellaista.
Kiinnostava mies lakkaa olemasta kiinnostava, jos lähtökohta on keimaileva.

Voi eei sun kanssas, olen 21 vuotias nainen ja täsmälleen samassa tilanteessa kuin sinäkin.

Maailman ihanin mies minulle, mutta se olettaa että se on kanssani ikuisesti. Ollaan oltu 4 vuotta yhdessä. Joskus tuntuu siltä että ihan pakostakin olen hänen kanssa.

Nyt olen jo 2 kertaa ollut ihastunut/kiinnostunut 2 muusta miestä. Yhden olen unohtanut jo mutta toinen en ole. Parisuhteeni tietenki karkoittaa miehet ja minä en muuta tee kuin itkeä ja itkeä ja itkeä, työ kärsii myös tästä asiasta.



Hän on maailman tärkein ihminen mutta en todellakaan haluu lopullisesti olla hänen kanssa. Toisaalta haluaisin uuden, mutta en voi koska seurustelen.

Ei se muutu siitä kolmekymppisenä, ellei sinusta tule näitä epätoivoisia tyytyjiä, jotka huolii sitten vaikka sen ketä ei rakasta, tyytyy mihin tahansa. Nimittäin, kyllä parisuhde on kompromisseja joka iässä, ja näin, mutta jos et ole rakastunut tuon vertaa enempää, ei siinä ikä auta. Nyt sinusta kolmekymmentä on paljon, mutta se on vähän ja kuule, ei se ole eikä se ikä sinusta tee epätoivoista tyytyjää eikä kuulukaan tehdä: ellet itse sitä tee. Ei se automaattisesti 30-40-vuotiaana ole sen helpompaa se sitoutuminen ja suhde, sen eteen pitää silti tehdä töitä ja valita että rakastaa ja rakastuu. Eikä se pettäminen ole sen enempää oikein.
Ymmärrän että yhdessä pysytään pienistä heilahduksista huolimatta ja pelkällä kumppanuusrakkaudella, kun 10 vuotta on takana minimissään ja lapset pieniä. Ymmärrän ettei enää 50-60-vuotiaana kannata ihan pienestä erota, koska silloin on jo vaikeaa löytää kunnollista vapaata kumppania. Mutta 20-30-vuotiaana???

Ottaa vaimoksesi... Niin, vaikka ei kiinnosta, vaikka olet pettänyt ja mitä vielä. Haloo, pässi. Oletkos nyt aivan tyhmä? Silläkö sinä lupaat rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä että voisit ottaa, että ihan joo, kelpaisihan tuo, että kun elämä on ohi-tyylillä. Olet siis päättänyt jo että elämäsi on ohi, tyytymistä ja sinä vanha äijä 30-vuotiaana. No, niin moni muukin ja pystyynhän ne on kuolleet, ei siinä.

Naiset höpisee romanttisia juttuja aina rakastuneena. Totu siihen tai ole ilman.

Olisikin parempi jättää, nyt olet selkärangaton vellihousu. Mutta ehkä jatkat sitä 30-vuotiaaksi ja hän voi naida kyllästyneen ja sekärangattoman miehen joka on todellisuudessa pettänyt vuosikausia muka-turvallinen vaihtoehto ja voitte sitten erota 35-vuotiaina pienten lasten kanssa tai elää koko nuoren aikuisuutennekin tyytymällä ja tehdä lapsetkin jonkun varavaihtoehdon kanssa... Jep. Tosi hyvä suunnitelma. Älä vaan jätä sitä naista, kyllähän sitä siskoaankin rakastaa.

"Kuinka pahalta naisen korvaan kuulostaisi "Olet ihana nainen, mutta tapasimme liian aikaisin elämässä." tms. koska tällainen tunne minulla on."
Lässyn lässyn lää.

Niin ja ajatella, jos tietäisi vielä totuuden: valehtelen koska rakastan sinua lähinnä kuin siskoani, paitsi silloin kun panen sinua kyllä, mutta niin panen paria muutakin enkä edes kadu. En jätä sinua, koska säälin kun luulen olevani korvaamaton, enkä halua ottaa vastuuta suhteen päättymisestä. Toivon että ehkä sinä kyllästyt ja jätät minut, niin minä saan olla tekemättä päätöksiä ja jopa suhteen jätetty martyyri. Ikinä en sinulle mitään toivoa mistään anna enkä ole edes inthimosta kanssasi, en halua kanssasi tulevaisuutta, kelpaisit minulle 30-vuotiaan hätävarana.
Joo, sä olet todellinen herrasmies, prinssi ja unelmien mies... Blaa, blaa, selittele vaan itsellesi. Sinä vaan et halua kuraa niskaasi tekemällä päätöksiä, mistä tiedät ettei voi selvitä ehjin nahoin. Sinä välttelet, hannaat ja nyssyilet. Siinä se, totuus on että sinä olet itsekeskeinen ja julma. Et ajattele oikeasti toisen parasta ja osaa olla julma, silloinkaan kun se olisi kilttiä ja oikein.

Noin, siinä oli kommenttia. On turha yrittää vääntää petoksistaan ja rakkauden sammumisesta kivutonta ja kaunista epäitsekkyyttä, kun se ei sitä ole. Ja totta, asiat eivät ole näin mustavalkoisia, mutta katsos, kyllä ne vaan ovat. Jos ystäväsi kertoisi sinulle, että on ollut jo puoli vuotta kyllästynyt, pannut muita miehiä ja jättäisi sinut noilla sanoilla, mitä sinä ajattelisit? Joo, olisit varmaan ihan ymmärtäväinen, tuntisit itsesi arvostetuksi ja rakastetuksi, kun osat vaihtuisivat. Mieti vähän. Koska vain vähän se vaatii.

Anna tytön mennä ettet varasta enempää hänen aikaansa enää.

Itse olen 29 vuotias mies ja olen ollut avoliitossa viimeiset 9 vuotta, joista jo 2-3 viime vuotta olen varmaan joka päivä miettinyt että miten pääsisin pois...ja stressi sen mukainen. Kun ei mitenkään hauaisi satuttaa toista erolla, muta kuitenkin joka päivä se tulee varmasti sattumaan häneen enemmän :( Juuri kuten sanoit, rakastan kyllä häntä, mutta niin, se rakastumisen tunne ja muukin hehku on jo aikaa sitten minun puoleltani sammunut miltei kokonaan, toinen luulee varmaan että esim lapsia olisi tulossa ym. ym. mutta tiedän että en sitä itse halua. Älä siis tee samaa virhettä kuin minä, sinulla eroaminen on varmasti vielä helpompaa, koko ajan menee vaikeammaksi.

Itse olin sinun iässäsi aivan samassa tilanteessa. Pelkäsin ottaa vastuuta erosta ja roikuin mukana. Olin ahdistunut ja masentunut. Koin, että elämäni oli ohi. 11 vuotta sitä riutumista kesti, kunnen nainen petti kolmenkympin kriisissään. Sain syyn jättää hänet, säälittävää. Hän ei toipunut erostamme koskaan, alkoholisoitui, ajautui vääriin suhteisiin ja on nyt kahdenkymmenen vuoden jälkeenkin ihan hunningolla.

Kaikki voisi olla toisin, jos olisin uskaltanut olla rehellinen ja ottaa vastuun erosta silloin, kun huomasin, että suhde ei toimi enkä ole edes kypsä parisuhteeseen.

Elämättä jäänyt nuoruus ja roikkuminen ahdistavassa suhteessa ovat jättäneet minuunkin pysyvät arvet.

No sano sille juuri tuo, minkä nimimerkkisikin kertoo, eli siis se että et halua mitään vakavaa suhdetta. Hän osannee siitä sitten itse vetää tarvittavat johtopäätökset, koska tällä hetkellä kuitenkin ilmeisesti luulee elävänsä vakavassa suhteessa.

Tuolla aiemmin joku sanoi, että pitäisi ehkä odottaa 2-3 vuottta, jonka jälkeen tietäisi, kannattaako suhde lopettaa. Minä taas olen sitä mieltä, että kannattaa mieluummin heti ainakin selventää kantansa suhteen laadusta myös toiselle osapuolelle, koska muuten tyttöystäväsi elättelee suhteestanne aivan epärealistista kuvaa. Itseäni ainakin v###si kuulla vasta parin vuoden jälkeen ettei toinen ollut koko aikana ollut ollenkaan tosissaan.

Miksi aloit seurustelemaan jos haluat nyt erota? Naiset yleensä haluaa naimisiin jos alkavat seurustelemaan. Onko sulla sitoutumis kammo vai haluatko kokeilla muitakin naisia?

Tuossa 2-3 vuoden päästä ne ihastumis/rakkauskemikaalit ovat häipyneet kropasta, ja tulee valinta eteen. Onko nainen sopiva sinulle (sinä hänelle), ja haluatko olla juuri hänen kanssaan?

Jos jatkat velvollisuudentunnosta naisen kanssa, niin tuntuu parin vuoden päästä paljon surkeammalta. Jos eroat, niin yritä ottaa hänen tunteensa huomioon. En kertoisi pettämisistä, ei kannata hieroa suolaa haavoihin.