Naisten ja Miesten visuaalisuus

Miehen mielestä naisen vartalon prototyyppi on esteettinen. Naisen raajojen ja torson yhteenlaskettu pituus voi vaihdella 20-30cm suuntaan tai toiseen. Kehonkoostumuksella ei ole erityistä merkitystä eikä myöskään osien suhteellisella koolla ole erityisen painavaa merkitystä kiinnostavuuteen ja estetiikkaan.

Esimerkki; naisen rinnat ovat melko pieninä lähtökohtaisesti esteettiset ja omaavat jonkinlaisen markkina-arvon. Koon kasvaessa arvo voi merkittävästi nousta mutta pahimmassa tapauksessakaan ei ainakaan laske.
Naisen vartalo on miehen mielessä lähtökohtaisesti viehättävä keskikokoisena, kutistuessa tai suurentuessa melko paljonkin ellei leveydessä mennä aivan älyttömyyksiin.

Miehen vartalo on naisen silmissä lähtökohtaisesti melko neutraali tai epämiellyttävä, kuten myös miehen naama. Vaikka miehen naama/pää heilumassa ison ja pitkän vartalon päällä on naiselle pelottava, on useimmiten pieni vartalo yhdistettynä miehen päähän vielä inhottavampi.
-
Naisten erikoisuus on siinä että naiset tunnistavat miehessä rumuutta mutta samalla naiset innostuvat enemmän jos rumuutta näkyy lisää. Siksi pitkä mies on kiinnostavampi kuin lyhyt mies vaikka lyhyessä miehessä on vähemmän rumuutta.
-
Paras esimerkki erikoisuudesta on ehkä kuitenkin miehen penis. Naiset eivät lähtökohtaisesti halua nähdä kenenkään miehen penistä ja pitävät miehen sukuelimiä vastenmielisinä. Mutta mitä näkyvämpi eli isompi miehen sukuelin on, niin sitä positiivisemmin nainen kuitenkin siihen suhtautuu. Vastineeksi voisi kuvailla sen että ihmisellä olisi pieni luomi, palovamma tai arpi ihossaan (tai tahra vaatteissa) joka ei olisi hirveän häiritsevä. Mutta kun tämä kauneusvirhe kasvaisi sellaisiin mittoihin että jokainen plastiikkakirurgi tuntisi suurta sympatiaa, niin sitä pidettäisiinkin sitten tavoiteltavana asiana.
23362
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Höpönlöpö. Miehenvartalo on esteettinen ja peniksessä ei ole mitään vastenmielistä.

Miehetkin kiinnostuvat keskimääräisesti itseään lyhyemmistä naisista. Minä harvemmin tapaan itseäni lyhyempiä miehiä, joten en ole kyennyt itseni kohdalta asiaa kauheasti tutkimaan.

Äänestä
  • ei ole mitään esteettistä saati sensuellia. Kulmikas, karvainen eikä yhtään linjakas.

    Äänestä

  • Miesvartalossa kirjoitti:

    ei ole mitään esteettistä saati sensuellia. Kulmikas, karvainen eikä yhtään linjakas.

    Olet ilmeisesti joko heteromies tai lesbo, joten miten voit väittää heteronaiselle vastaan miehen vartalon eroottisessa esteettisyydessä?

    Ja kyllä stereotyyppisessä miesvartalossa on linjakkuutta ja tietyissä kohti myös pehmeyttä. Karvat ovat kivoja.

    Äänestä

Voi voi sun juttujas taas. :-)

Äänestä
  • Kuvassa on naisellinen leveälanteinen pullohartia-läski, siis tyylipuhdas esimerkki vartalosta jota useimmat naiset eivät erityisesti kuolaa. Tarpeeksi mukavalle tuonkin saattaisi antaa anteeksi, mutta ilmeisesti et sitä ole joten kroppa kuntoon.

    Äänestä

  • Mistä päättelet että "naiset" eivät pidä sinusta? Ja millä perusteella olet mukava?

    Äänestä

  • hhhhhhjh kirjoitti:

    Kuvassa on naisellinen leveälanteinen pullohartia-läski, siis tyylipuhdas esimerkki vartalosta jota useimmat naiset eivät erityisesti kuolaa. Tarpeeksi mukavalle tuonkin saattaisi antaa anteeksi, mutta ilmeisesti et sitä ole joten kroppa kuntoon.

    Eipä luustoansa voi lähteä muuttelemaan. Ehkäpä sitä voisi saada muutaman sentin lisää olkapäihin, mutta ei se lopulta juuri mitään auta. Kuvan mies ei ole läskiä nähnytkään.

    Äänestä

  • UPDATE_9760185 kirjoitti:

    Mistä päättelet että "naiset" eivät pidä sinusta? Ja millä perusteella olet mukava?

    Tarkoitin siis seksuaalisessa mielessä, minun moka. En ole päässyt suhteeseen yrityksistäni huolimatta. Naiset ovat sanoneet mukavaksi.

    Äänestä

  • .......,m kirjoitti:

    Tarkoitin siis seksuaalisessa mielessä, minun moka. En ole päässyt suhteeseen yrityksistäni huolimatta. Naiset ovat sanoneet mukavaksi.

    Vaikea sanoa juuta ta jaata, vaikka luultavasti ongelma on siinä ettet tutustu tarpeeksi monen tyyppisiin naisiin.
    Minä tykkään mukavista miehistä mutta en voisi olla kauhean varovaisen ja herkän miehen kanssa, sillä en itsekkään ole sellainen.
    Mutta kuten sanottu en ole aito skotti, joten minun hypoteeseillani ei ole mitään arvoa.

    Äänestä

Tutkimattomat ovat assiburgerin aivoitukset.

Äänestä

Mistä luulet tietäväsi, mitä naiset ajattelevat miehen vartalosta tai vehkeestä? Tuskin ne nettiteinit avautuvat kovin vilpittömästi asiasta, ja kysymyksenasettelullakin on merkitystä.

Äänestä

Kiitos tästä aloituksesta. Sain viikon parhaimmat naurut! x D

Äänestä

Luin aloituksen kiteytettynä näin: kun virhe miehen housuissa kasvaa sympatiaa aiheuttaviin mittoihin, se on okei.
mmm-kay?

Äänestä

Minä tykkään katsella miehen vartaloa ja olenpa nojaillut useastikin miehen reittä vasten tarkastellen penistä lähietäisyydeltä, kun omaa penistä minulla ei sattuneesta syystä ole. Oikein mukavaa puuhaa. Ja miehen kasvojakin on kiva katsella, usko pois. Ja koskettaminen se vasta kivaa onkin.

Olen tuntenut vain yhden ihmisen, joka piti miehiä ja miesvartaloa epämiellyttävänä. Kyseessä on entinen opiskelukaverini, jolla oli taustallaan hämäriä, epämiellyttäviä kokemuksia. Nyt kahdenkymmenen vuoden jälkeen hän on naimisissa eli on päässyt negatiivisista tunteistaan aika hyvin eroon.

Mutta milläs sinut vapautettaisi peloistasi ja ennakkoluuloistasi naisia kohtaan?

Äänestä
  • Hyi. Minun pippeliäni et tule kurkkimaan.

    Äänestä

  • Mies1885 kirjoitti:

    Hyi. Minun pippeliäni et tule kurkkimaan.

    Juu en. Ensin pitää oppia tuntemaan mies jollain tavalla, lähentyä sänkyyn menemiseen ja siellä pysymiseen asti ja sitten vasta kurkitaan pippeliä. Muut pitäkööt pippelin pöksyissään ja näyttäkööt joillekin muille. :)

    Äänestä

tekisi mieli sanoa, että kahjo... :D mutta toisaalta mikäs siinä, sympaattistakin kuin iltauutisten kevennys, hupihetki jota voi jopa alkaa odottaa... sinkut-palstan Konsta P :)

Miten lie, jos noita mittauksia alkaa miettiä muutenkin kuin iltapuhteinaan -
mutta toisaalta yksilönvapauden puitteissa meillä voi tehdä monenmoista... ja jos siitä on vielä hauskuutta muillekin....

Äänestä

Yksi ihmisyysden periongelmista on se, että isoja rintoja kaivattaisiin.Jokainen (?) nainen haluaisi itsellensä isot maitorauhaksiset rinnat ja jokainen (!) mies haluaisi olla alphamale jonka kainalossa olisi huippunainen EE-meloneilla.
Ongelma on se, että kun kadulla ihmiset yrittävät olla huippuhyvännäköisiä, he eivät kestä kilpailua, vaan suuttuvat universaalisesta alpha-vajeesta.

Rintojen ja naisenkehon ulkonäköön VOI vaikuttaa.Esimerkiksi säännöllinen seksi turvottaa jonkinverran rintoja ja kohottaa niiden asentoa.Sen sijaan on silmäätekevän ilmeistä, että lähes jokaisen povipommi-shown taustana on esimerkiksi siluettia laajentava vaatetusprofilointi TAI sitten se, että ollaan laskettu etukäteen yleisön keskimääräistä rinnanympärysmittaa.

Itse lopetin kokonaan isoista rinnoista haaveilun siinä vaiheessa, kun sain tietää, että kuppikokoon liittyy se että miten tiheää massaa liivien kantajalla on kehossaan.Eli vatsalaukun ja suolen sisällön tiheydestä se kertoo jossain määrin.Kuulemma.

Äänestä
  • Mitä ihmettä sinulla on tiheää suolen sisältöä vastaan?

    Äänestä

Mies1985 kertoo tässä vain kuinka hän pitää omaa vartaloaaan rumana ja etenkin omaa penistään.

Äänestä

Objektiivisesti tarkasteltuna miesvartalo on esteettisempi kuin naisen, tämä tiedettiin jo antiikissa. Miehen perusolemuksessa on jotain vetävää. Mutta iso mies ei ole niin seksikäs kuin keskimittainen, suuruus tekee kömpelöksi.

Äänestä

Hauskat naurut sain jälleen kerran. Mies 1985 on hauskempi kuin vaikkapa Hauskat kotivideot:)

Minusta miehen vartalo on ihana. Jos on rakastunut, niin se oman rakkaan vartalo on sellainen, josta ei meinaa saada tarpeekseen. Toki murrosikäisenä miesvartalo tuntui jopa pelottavaltakin enkä olisi voinut kuvitellakaan, että harrastaisin miehen (tai ylipäätään kenenkään) kanssa suutelua ja seksiä puhumattakaan suu- tai peppuseksistä. Murrosikäinen on kuitenkin murrosikäinen eli ei vielä aikuinen, vaan vasta henkisesti kehittymässä lapsesta aikuiseksi, joten siksi moni nuori vaikka näyttääkin jo aikuiselta, ei henkisesti ole vielä valmis yhdyntään.

Nyt kun on tullut sinuiksi oman kroppansa kanssa, itsetunto on kasvanut ja ylipäätään käsitys ja kokemus elämästä lisääntynyt, niin miehen vartalo on todella ihanaa. Tykkään miehen kropassa siitä, mitä naisella ei ole eli sukupuolielimet, karvoitus, leveämmät hartiat, hauislihasta jne. Esimerkiksi miehen lyhyen tukan ja niskan silittäminen on tosi eroottista, kun ei itsellä ole ollut koskaan lyhyttä tukkaa.

Minä en kerta kaikkiaan haluaisi isoja jättirintoja. Ne vaikeuttaisivat elämää ihan liikaa (ei voi nukkua vatsallaan, ei voi harrastaa juoksemista tai kovaa hyppimistä, ei voi pukeutua kauniisti). Ymmärrän, että miehiä kiehtoo rinnat, koska heillä ei sellaisia ole (manboobseja ei lasketa tässä mukaan). Määrä ei mielestäni korvaa laatua. Todella isot rinnat alkavat roikkua jo murrosiässä ja esimerkiksi seksikkäiden alusvaatteiden löytäminen on tosi työlästä. Ei pidä vähätellä myöskään kroonisia hartia- ja päänsärkyjä, joita isoista rinnoista aiheutuu. Myös rintasyöpää on vaikea löytää isoista rinnoista, koska tunnustelemalla on vaikea tuntea kyhmyjä.

Uskon, että porno on vaikuttanut tällaiseen extreme-näkemyksiin. Koko ajan pitää olla isompaa ja rankempaa, jotta markkinoille saadaan uutta ja hätkähdyttävää. Luulenpa, että tavalliselle naiselle riittää vallan mainiosti tavallisella kalulla varustettu mies. Jätti-iso kalu altistuu erektio-ongelmille herkemmin ja jättikalu sattuu. Myös suu- ja peppuseksissä iso koko on ongelma.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mies1985 kirjoitti:

Miehen mielestä naisen vartalon prototyyppi on esteettinen. Naisen raajojen ja torson yhteenlaskettu pituus voi vaihdella 20-30cm suuntaan tai toiseen. Kehonkoostumuksella ei ole erityistä merkitystä eikä myöskään osien suhteellisella koolla ole erityisen painavaa merkitystä kiinnostavuuteen ja estetiikkaan.

Esimerkki; naisen rinnat ovat melko pieninä lähtökohtaisesti esteettiset ja omaavat jonkinlaisen markkina-arvon. Koon kasvaessa arvo voi merkittävästi nousta mutta pahimmassa tapauksessakaan ei ainakaan laske.
Naisen vartalo on miehen mielessä lähtökohtaisesti viehättävä keskikokoisena, kutistuessa tai suurentuessa melko paljonkin ellei leveydessä mennä aivan älyttömyyksiin.

Miehen vartalo on naisen silmissä lähtökohtaisesti melko neutraali tai epämiellyttävä, kuten myös miehen naama. Vaikka miehen naama/pää heilumassa ison ja pitkän vartalon päällä on naiselle pelottava, on useimmiten pieni vartalo yhdistettynä miehen päähän vielä inhottavampi.
-
Naisten erikoisuus on siinä että naiset tunnistavat miehessä rumuutta mutta samalla naiset innostuvat enemmän jos rumuutta näkyy lisää. Siksi pitkä mies on kiinnostavampi kuin lyhyt mies vaikka lyhyessä miehessä on vähemmän rumuutta.
-
Paras esimerkki erikoisuudesta on ehkä kuitenkin miehen penis. Naiset eivät lähtökohtaisesti halua nähdä kenenkään miehen penistä ja pitävät miehen sukuelimiä vastenmielisinä. Mutta mitä näkyvämpi eli isompi miehen sukuelin on, niin sitä positiivisemmin nainen kuitenkin siihen suhtautuu. Vastineeksi voisi kuvailla sen että ihmisellä olisi pieni luomi, palovamma tai arpi ihossaan (tai tahra vaatteissa) joka ei olisi hirveän häiritsevä. Mutta kun tämä kauneusvirhe kasvaisi sellaisiin mittoihin että jokainen plastiikkakirurgi tuntisi suurta sympatiaa, niin sitä pidettäisiinkin sitten tavoiteltavana asiana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu