Hei kaikille nettideitti-viidakossa sompaileville! Kyyninen, elämänkoulua käynyt skeptikko ilmottautuu! Nettideittejä takana lukuisia, deittailuun kyllästymisiä takana muutama ja juuri sillä hetkellä, kun olin jo poistanut profiilini suomi24:stä ja aloittamassa todella independent-sinkkuelämää... Astui elämääni aurinko! Ekatreffit meni penkin alle, koska jouduin yllättäen tekemään oharit. Kuulostaa julmalta, mutta ongelma oli siinä, että kommunikoimme vain sähköpostilla ja tapaturman satuttua en päässyt ajoissa ilmoittamaan etten pääsekkään paikalle. Harmitti todella. Mutta onneksi ei mies ottanut onkeensa, vaan sitkeästi halusi tavata. Minua hävetti ihan tolkuttomasti ja olin jo muuttaa naapuripaikkakunnalle (näin leikkisästi liioitellen) :D Uudet treffit sovittiin ja uskaltauduin puhelinnumeronikin antaa tälle herralle - olen aika tarkka näissä jutuissa...
Mies oli alkuhetkestä lähtien hyvätapainen, hymyileväinen, kohtelias ja hyvä keskustelija. Toiset treffit sovittiin noin viikon päähän ja jutustelu jatkui leppoisasti - uskalsin jopa esitellä karvaiset kämppikseni, jotka jo itsessään ovat varsinainen mittari siihen, onko mies sopiva minulle vai ei (toiset tykkää, toiset taas eivät voi sietää...).
Kolmisen kuukautta tapailua takana. Olen myyty. En ikimaailmassa olisi voinut kuvitella joulukuussa miettiväni, mitä ostan jollekin miehelle joululahjaksi. Vaikka en myönnäkkään olevani ihastunut, olen ihan selvästi kiintynyt tähän mieheen. Halu tuntea hänet paremmin kasvaa koko ajan. Aiemmat suhteeni ovat alkaneet huomattavasti "intohimoisemmin" ja päättyneet joko lyhyeen, tai sitten useiden vuosien jälkeen kiihkeyden lopahtamiseen. Nyt kaikki tuntuu niin erilaiselta. En ole enää teinityttö eikä tämä mieskään mikään nuorisoikäinen enää. Olemme kaksi aikuista ihmistä, jotka ovat elämää nähneet ja kokeneet.
Halusin kertoa tämän kaiken siksi, ettette vain saa sitä käsitystä, etteikö nettitreffien kautta voisi löytää jotakin korvaamatonta. Minä olen ainakin löytänyt itselleni todellisen päivieni piristäjän! Pelkkä hymykin saa minut hyvälle tuulelle. En edes tiennyt, että on olemassa noin positiivisia ihmisiä, kuin tapaamani mies on. Ja vaikken vielä ole uskaltanut heittäytyä täysillä suhteeseen, oloni on huoleton ja helpottunut. Tuntuu siltä, että olisin löytänyt jonkun, joka oikeasti on samalla viivalla kanssani ja ponnistamme jollain tavalla samasta pisteestä. Kaikkea ei tarvitse sanoa ääneen tai jos sanotaan, molemmat ovat jo miettineet samaa.
(Itsestäni sen verran, että olen ihan perusnätti, pienikokoinen ilopilleri, joka tulee toimeen erilaisten ihmisten kanssa vallan hyvin. Jostain syystä en kuitenkaan osaa löytää kumppania ympäriltäni ja etenkin baareista en tykkää miesseuraa hakea, koska tutustun ihmiseen mielummin selvin päin - omana itsenään. Netti on osottautunut loistavaksi välineeksi tutustua ihaniin ihmisiin aivan uudella tavalla!)
Mies oli alkuhetkestä lähtien hyvätapainen, hymyileväinen, kohtelias ja hyvä keskustelija. Toiset treffit sovittiin noin viikon päähän ja jutustelu jatkui leppoisasti - uskalsin jopa esitellä karvaiset kämppikseni, jotka jo itsessään ovat varsinainen mittari siihen, onko mies sopiva minulle vai ei (toiset tykkää, toiset taas eivät voi sietää...).
Kolmisen kuukautta tapailua takana. Olen myyty. En ikimaailmassa olisi voinut kuvitella joulukuussa miettiväni, mitä ostan jollekin miehelle joululahjaksi. Vaikka en myönnäkkään olevani ihastunut, olen ihan selvästi kiintynyt tähän mieheen. Halu tuntea hänet paremmin kasvaa koko ajan. Aiemmat suhteeni ovat alkaneet huomattavasti "intohimoisemmin" ja päättyneet joko lyhyeen, tai sitten useiden vuosien jälkeen kiihkeyden lopahtamiseen. Nyt kaikki tuntuu niin erilaiselta. En ole enää teinityttö eikä tämä mieskään mikään nuorisoikäinen enää. Olemme kaksi aikuista ihmistä, jotka ovat elämää nähneet ja kokeneet.
Halusin kertoa tämän kaiken siksi, ettette vain saa sitä käsitystä, etteikö nettitreffien kautta voisi löytää jotakin korvaamatonta. Minä olen ainakin löytänyt itselleni todellisen päivieni piristäjän! Pelkkä hymykin saa minut hyvälle tuulelle. En edes tiennyt, että on olemassa noin positiivisia ihmisiä, kuin tapaamani mies on. Ja vaikken vielä ole uskaltanut heittäytyä täysillä suhteeseen, oloni on huoleton ja helpottunut. Tuntuu siltä, että olisin löytänyt jonkun, joka oikeasti on samalla viivalla kanssani ja ponnistamme jollain tavalla samasta pisteestä. Kaikkea ei tarvitse sanoa ääneen tai jos sanotaan, molemmat ovat jo miettineet samaa.
(Itsestäni sen verran, että olen ihan perusnätti, pienikokoinen ilopilleri, joka tulee toimeen erilaisten ihmisten kanssa vallan hyvin. Jostain syystä en kuitenkaan osaa löytää kumppania ympäriltäni ja etenkin baareista en tykkää miesseuraa hakea, koska tutustun ihmiseen mielummin selvin päin - omana itsenään. Netti on osottautunut loistavaksi välineeksi tutustua ihaniin ihmisiin aivan uudella tavalla!)
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mulla melko samanlainen kokemus :) Kirjoittelinkin tuonne alemmas...
Onnea teille :)