Hyvä Lea!!!

Kiitos rohkeudesta ja toden kertomisesta. Jaksamisia!
37723
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Ottakaa Leasta oppia .Zemppiä Lea!

Äänestä

Todellakin hyvä että kerrot oikeilla nimillä niin ei epäselvyyksiä.

Äänestä
  • Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Mikä onkaan totuus, sitä sopii kysyä. Psykologisesti ajatellen on olemassa ihmisiä, jotka sepittävät tarinoita ja lopulta itsekin uskovat niihin

    Äänestä

Oli hyvä, että kerroit asioista juuri niinkuin ne menevät ja oikeilla nimillä. Yhteiskuntaopin opettaja joutuu työssään puhumaan kaikenlaista politiikkaa sivuavaakin, mutta johan nyt opettajan ammattietiikka vaatii tietyn rajanvedon ja ammattitaitoisena opettajana Lea sen tietääkin.

Tässä taas nähdään, miten "piiri pieni pyörii". Kun tässä nyt nimillä puhutaan, niin täytyy sanoa, että Lean jutussa mainittiin monta nimeä, joiden kohdalla olen aina ihmetellyt, että kuka kuka kumma noitakin äänestää.

Äänestä
  • on olemassa ihmisiä,jotka osaavat kääntää puheissaan mustankin valkoiseksi

    Äänestä

Tiedät Lea itsekin että valehtelet.Lea yksi Salmisen työpaikkakiusaajista,totta ensin pitää tutkia,ennenkuin hutkia olkoon kysymyksessä vaikka minkälaisessa asemassa oleva virkailija.Ei tullut Nivalasta tälläkään projektilla kaupunginjohtajaa.VOI VOI VOI

Äänestä
  • VOI VOI VOI Noinko se julki tullut totuus oikeilla nimillä ottaa pattiin??..heh!
    Nyt sitte v...llaan nimettömänä, säälittävää......
    TAITAA OLLA AMMUKSET VÄHISSÄ JA RUUTI MÄRKÄÄ!
    Turha enää huutaa, paskat on jo housussa !!!!
    Kaivaudu syvälle turpeeseen hautomaan tekosiasi!

    Äänestä

  • Jos julkisesti lehdessä nimillä kerrotut seikat eivät pitäisi paikkaansa Janne sekä tätseri ja kumppanit, olisivat haastaneet kirjoittajan jo käräjille asian johdosta. Kertokoon se karua totuutta......

    Äänestä

Taitaa sujuvasanaisella kaupungin puheenjohtajalla "nahkurinorsi" häämöttää ennenkuin on edes kunnolla aloittanut...heh!

Äänestä

Pidä Lea puoliasi!
Näiden käsittämättömiä keinoja kaihtamatta käyttävien henkilöiden toiminnan julkitulo takaa sen että niiden taru on lopussa, sen tulee ensin vaalit osoittamaan.
Tässäkin kaupungissa päästään vihdoinkin normaaliin kuntalaisten asioiden hoitamiseen.

Äänestä

Olipa hyvä juttu vr:n toiminnasta Itä-Lapissa Kotikympissä eilen. "On hyvää, mutta on huonoakin". Vr toimii ihan ominpäin Lapissa. Kotikymppi ottaa kantaa ihan asiaa
tuntevasti. Raikasta tuuletusta jatkossakin vaan junaliikenten puolesta. Olen muuttanut paikkakunnalle äsken ja lehdet ovat tärkeitä ja veeärrän asiat eritoten, kun matkustan aina junalla. Koilis-Lapissa Sami K on myös asiansa tunteva ainakin junaliikenteen puolella.

Äänestä

Kanakoplassa on nyt syvä hiljaisuus, nuolevat haavojaan. tuumausmylly käy ylikierroksilla josko jotain keksittäisiin millä pälkähästä selvittäisiin!
Toivottavasti koko sakista päästään kertaheitolla eroon ja päiväjärjestykseen oikeita asioita hoitamaan.

Äänestä
  • Ensi vaalit näyttävät tilanteen. Asiat ja tekoset pysyvät muistissa kyllä!

    Äänestä

oottete pöljiä jos kuvittelette, että nivala olisi kaupungin johtaja. ette näe oksaa pitemälle.

Äänestä

Koti Kympissä joka julkaistaan myös netissäkin, näin me entiset paikkakuntalaisetkin tietäisimme mistä on kysymys.

Äänestä

Hyvä Lea! Hienoa että uskalsit, olemme sinun tukenasi myös seuraavissa vaaleissa!

Äänestä
  • Ajatelkaa nyt! Totta tuo kertominen on heikkoutta, pikemminkin kuin rohkeutta. Tulee mieleen lapsi: Äiti, ne kiusaa minua! Pikemminkin Lealle ohjeeksi: Joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestää!

    Äänestä

Teidän mielestä kaikki keinot on sallittuja?
Painostus, mustamaalaus, junttaus, kiristäminen, uhkailu?
Valitettavasti se ei kuulu länsimaiseen demokratiaan vaan ennenminkin 1936 luvulla Saksassa nousseeseen aatemaailmaan, mutta jos tuollaiset ovat ihanteet niin otan osaa ja terve menoa!!!

Äänestä

Lea älä anna painostuksen ym vaikuttaa. Kiitos että toit asian esille ja uskalsit omalla nimellä kertoa asioista. Jos jo kirjoitti että jos asiat eivät olisi totta (niin kuin toiset väittävät) olisi nämäkin viestit poistuttu kunnianloukkaukseen vedoten. Tiedämme ettet olisi puhunut nimilla jos asiat eivät kestäisi julkisuutta.

Äänestä
  • Täysin samaa mieltä. On jo aika" ulkoistaa" kunnallisesta toiminnasta muutama, mielivaltaista, keinoja kaihtamatonta politiikkaa harjoittava nurkkapatriootti.


    PS: vähiten ääniä, eniten meteliä

    Äänestä

  • kaikkien puolesta kirjoitti:

    Täysin samaa mieltä. On jo aika" ulkoistaa" kunnallisesta toiminnasta muutama, mielivaltaista, keinoja kaihtamatonta politiikkaa harjoittava nurkkapatriootti.


    PS: vähiten ääniä, eniten meteliä

    Johan se nähtiin viime vaaleissa, ne jotka puhuivat lehtien palstoilla , Imporanta, Kaisanlahdet Janne ja Tarja, Timo Kyyhkynen ja Tarja Perälä ääniä tuli yhteensä alle 400.

    Äänestä

  • seuraaja kirjoitti:

    Johan se nähtiin viime vaaleissa, ne jotka puhuivat lehtien palstoilla , Imporanta, Kaisanlahdet Janne ja Tarja, Timo Kyyhkynen ja Tarja Perälä ääniä tuli yhteensä alle 400.

    Näyttää siellä Kemijärvellä olevan paljon anaki kaupungin virkamiehiä valtuustossa. Ainaki opettajia on. Kuinkahan opjketiivisesti he osaavat päättää ? Etenki kouluasioissa.

    Äänestä

Se että tietää asioista mistä päättää ei ole huono asia, silloin on asioihin oma mielipide ja tietää kuinka kunnassa asiat toimii. Kun ei ole kunnallisen alan kokemusta päätökset perustuvat usein tunteisiin tai jonkun muun kertomaan.

Äänestä

Jaksamista sinulle Lea! Teit hyvän työn kun kerroit kuinka asiat ovat.

Äänestä

Se on tämmöistä, kun akat -naiset- on asialla. Silläkin uhalla, että leimaudun sovinistiksi sanon, että tämmöistä ei saa aikaseksi muut kuin akat.
Kun miehet hoitaa asioita, siitä tulee joku tolokku, jos ei muuten niin vahingossa.
Yksi älyttömyyden huippu on tuo tasaarvolaki, että naisia pitää sotkea joka elimeen vähintään niin monta.
Kyllähän se on, voi hyvänen aika sentään.

Äänestä
  • Näinhän se juuri on. Olen asian huomannut. On virkapomoja, jotka eivät pidä naisia minään. Ovat kateellisia,pitävät naisia uhkana... Päättävät asioista vaikka osaaminen puuttuu..Ja taitaa niissä luottamusmiehissäkin olla tätä samaa tautia potevia...
    Siksiköhän Kemijärvellä on asiat huonosti. On myös naisia, jotka ovat vain lampaita ja lapasia, jotka kannattavat näitä sovinistiukkoja..

    Äänestä

Et ole tainnut lukea viestejä esim. siitä kuinka meidän mieskaupunginjohtajamme tai miesvaltuutetut ovat hoitaneet asiat.

Äänestä

Olisihan ne miehet hoitaneet, mutta kun mukana on paljon naisia.
Myönnän toki, että tuo "akkamaisuus" ei täysin kulje sukupuolijaon mukaan.

Äänestä

Kopla luuli ettei kukaan uskalla julkistaa heidän touhujaan mutta toisin kävi. Nyt tekoset ovat kaikkien tiedossa, kantakaapas myös seuraukset!
Hyvä Lea!!!

Äänestä

Lea, teit aivan oikein. Kannustan sinua jatkamaan rehellisyyden nimissä. Valheille on tultava loppu.

Äänestä

Lopulta aina totuus tulee ilmi ja nyt on sen aika.Kiitos Lea!

Äänestä

Toivomme että uusi vuosi tuo avoimuuden myös Kemijärven valtuustoon!

Äänestä
  • Ei tuo. Avoimuuden puute vaivaa näitä virkapomoja ja osaa valtuutetuista. Eivät muutu kun ei ole kykyä muuttua. Ainoastaan toivo uudessa valtuustossa, jos siinäkään...

    Äänestä

  • Toivottavasti EI jannen ja tätserin "avoimuutta"!!!!!!!

    Äänestä

totta vouhkaa.harvoja niitä jolla leikkaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


näin se pittää kirjoitti:

Kiitos rohkeudesta ja toden kertomisesta. Jaksamisia!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu