vihaan olla äiti

Miksi teit toisen, jos kerran ekakin otti päähän heti pian?

Hyvä ahdistunut äiti, sinun on nyt aika tilata aika perheasioiden neuvotteluun, puhelinnumeron löydät luettelosta. Löytyy oman evl.seurakunnan numeroista.
Yritä nyt voimia mennä juttelemaan.
Ei maksa sinulle mitään ja voit kertoa tuon kirjoittamasi asian siellä, älä pelkää he ymmärtävät ja pyrkivät parhaansa mukaan auttamaan sinua.
Ota apu vastaan itsesi ja lastesi vuoksi.

Luulisi, että mies pääsisi jonossa vähän eteenpäin jos sanoisi tarvitsevansa asunnon pienen lapsen yksinhuoltajana. Tuleehan hänelle sitten lapsilisät ym., ja sinäkin voinet avustaa ostamalla vaatteita, koulutarvikkeita ja sellaista. Eihän mies ole yhtään viinaan menevä tai muuten epäluotettava? Et kyllä maininnut sellaista.

hei,yritänkannustaa sua.olen asunut tyttäreni kanssa hänen täytettyään 8v yksin ja vain yksin.mulla ei ollut mitään turvaverkkoja,sisarukseni eivät ehtineet tai pitivät mua luuserina.en kehdannut puhua kellekään väsymisestäni,olin kiinn paljon lapsessani ja purin nuorta energiaani túrhautuneena lapseeni.en nauttinut äitiydestäni koska jouduín kaiken hoitamaan yksin.sanoin väsyneenä asioita jota ei olisi koskaan pitänyt lapselle sanoa.olin uupunut ja depis,vastuuta 24h joka pvä.joskus satunnaisesti isänä otti tai sisareni jotta saisin ns omaa aikaakin.lapseni tullessa murkkikään tilanne karkasi kädestä,huitelin kaupungilla ja otaksuin etä tytär pärjää jo ylä-aseikäisenä.alkoi paha murkkuaika ja tyttö määräsi tahtia,pompotti ja annoin periksi.sitten koulussa oli ongelmia.soitin sosoouun ja siitä lähti matka eteenpäin .kerroin asoita joista olisi pitänyt kertoa ja lapsen ollessa pienenpi.olin palanut loppuun.tyttärelle etsittiin perhekoti ja saatiin ouida ongelmavyyhtiä ja keskutelua.san hengähtää-omaa aikaa ja lepoa ja aikaa itselleni joka oli ylikierroksilla jo tytön ala-asteelta asti,ts olin hermoraunio ja mun olis pitänyt alkaa tämä sosoouun soittelu jo aikoja sitten koska se aiheutti stressiä ja paljon mielipahaa meille kaikille.syy miksi en ottanut uupumisen takia yhteyttä ajoissa ,oli häpeä-mitä tutut ajattelevat,suku naapurit.elämämme oli helvettiä ja en nauttinut mistään.pakenin pahaa oloa discoihin ja kaupunkiin.aikaa kului ja kun perhekoti oli ollut kuviossa jonkun aikaa,olin valmis äitinä olemiseen.jaksoin jo paremmin.se häpeäntunne esti apua pyytämästä.asuin korvessa jossa elämääni kyättiin muutenkin jo exäni värikkyyden takia.olen saanut puhua aikuisen tyttäreni kanssa asoit a paljon ja hän on antanut anteeksi ja ymmärtää elämääni paljonkin koska olen puhunut ahdistuksestani ja olosuhteistani joissa kärsin.lapsesi tulevat saamaan henkisiä vaurioita jos et ajoissa hae tukea ja apuja,olipa ratkaisusi mikä tahansa.minä kärsin aikanaa ja olen toipunut,mun omakin lähtökohta oli sellainen että levottomuus lähti jo sieltä,ilman turvallista kasvatusta.hyvää vointia,ymmärrän sua enkä ala sättimäään kuten eräs.hällä on asiat varmaan liian hyvin tuomitakseen muita.

kiitos. mä toisaan tein toisen koska mies halusi, ja siihen sitten lähdin mukaan kun luulin että ollaan yhdessä loppu elämä, ensimmäisen kanssa kun oli ollu yksin täysin. mutta yksin siis jäin nytkin. mies ei saa asuntoa jono ohi. ehdottivat sossussa että menee ensi ja turvakotiin tytön kanssa. mutta en haluannu että joutuu tottumaan moneen paikkaa, siksi olen nyt odotellu että hän sais asunnon järjestettyä. mutta kuukaudet vaan kuluu. olen luvannu elatukset ja lapsilisät tietty hänelle. on hänellä tietty omat ongelmansa. mutta tyttöä rakasta. ei vaan saa rahallisia asioitaan järjestettyä(adhd), hän kyllä on muuten tukemassa.
mä olen soittanu tonne perheasian sovitteluun ja sanonu. mutta he lupas ottaa yhteyttä takas mutta ei ottanu tää oli vuosi sitten. en ole siis uudestaan viittiny vaivata. mä kävin neuvolapsykologilla yhden vuoden kunnes hänen virka lopetettiin, terveyskeskuksessa kävin juttelee mutta ei hän ottanu mitään vakavasti ja tapaamiset lopetettiin. mä luulen että mun oma lapsuus on menny niin vituiks että mussa on jääny kehittymättä joku kyky äitiyteen. tai sitten mä vaan en pidä lapsista. tai siis en halua viettää niiden kanssa aikaa. ei mulla mitään yleisesti lapsia vastaan ole, toivon kaikille parasta. mua vaan ahdistaa aivan järkyttävästi olla niiden kanssa tekemisissä. ja mä kärsin tästä. koska haluaisin olla paras äiti ikinä mun lapsille. ja mä yritänkin koko ajan mutta se on niin teennäistä ja vaikeeta vetää roolia kokoajan. sanon niille että rakastan ja välitän ja otan syliin jne. mutta välillä tuntuu kun henkilakkais kulkemasta ja väillä ahdistaa niin että vaan tiuskasen jso toinen edes haluaa pitää mua kädestä. joskus ei vaan pysty kun tarvii omaa tilaa. en haluais olla tällainen. mikä vittu voi mennä ihmisessä nain vikaan että ahdistaa pitää omaa lasta kainalossa halata askarrella jne....
tässä kaupunkissa todellakin ainut apu minkä saa on mieleialalääkeitä. ja niistä ei ole ollu kun haittaa.

soita oieasti sosiaalitoimiston lastensuojeluun jakerro rehellisesti että mitä on.mä kerroin ja sovittiin aika ka pillitin tuskani pois väsyneenä.hän uskoi ja näki että olen lopussa.sain lapseni nuorena vajaa kaksikymppisenä ja en ollut valmis ja kypsä .en saanut keltään oikein tukea ja arki vaan meni omalla painoillaan.onhan minulla ja lapsellani ollut paljon iloja ja nauruja ja leikittiin.ja seuraa .olosuhteet vain oli hankalat,erotilanne,uusi asuinpaikka ,korpe jossa ei ollut mitään kuin lääkäri ja s-market.kälyinen paikka mulle joka kaipasin ystäviä ja joitakin naapureita joilla olis olut sama tilanne.mun olisi pitänyt aikaisemmin jo hakea itselleni apua ja hoitoa,uupumiseen koska lapseni isä on narsisitinen psykopaatti joka oli kuluttavaa seuraa.tyttärelle ihme kyllä hyvä ja kun otti luokseen niin sain hengähtää.neuvon sua soittamaan perheneuvolaan tai lastensuojeluun ja kertomaan että et jaksa enää ja lapset pitäs saada lastensuojelullisin perustein huostaan tai avohuollon piiriin.mä tein virheen että pitkitin sitä aivan llian kauan.jos äiti voi huonosti,lapset vaistoavat ja aistivat eikä nekään oikeasti voi hyvin.joku päivä he alkavat oirehtia .sinä et nauti sen takia lapsistasi,koska et saa omaa tilaa ja aikaa toipua omaasi elämää elämään.säkin tarvitset omaa tilaa,omaa hetkeäja ajatuksillesi tilaa,siten jaksaisit lasresikin kanssa.he vaan joutuvat kestämään pahaa olosasi ja alkavat oireilla jossain vaiheessa.päiväkoti ja koulun opettajat kykkä huomaavat jossain vaiheessa.toivotaan että joku ottaa tosissaan sut.lapset ovat lahjoja ja kerroin sen tyttärelleni aikoja sitten vaikken ollutkaan paras äiti ja kasvattaja aina.en juonut enkä muutakaan typerää tehnyt mutta hermoni eivät aina kestäneet sitoutumisen tunnetta ja mullakin kaiketi adhd jota ei ole tutkittu mut suvuttain menee ja oireet täsmäävät.

Voithan sinä aina miettiä adoption mahdollisuutta. Se kuulostaa varmasti hurjalta ja sitäkin enemmän varmasti pelottaa ulkopuolisten reaktiot = miten nyt joku voisi antaa omat lapsensa pois, mutta nyt sinun pitää edes KERRAN olla hyvä äiti ja ajatella lapsiesi parasta.

Olisiko lapsien parempi olla rakastavassa perheessä, kuin sinun luonasi?
Olisiko parempi, että heillä olisi malliesimerkkinä jaksavat ja onnelliset ihmiset, kuin sinä?

Mikset sinä muuten voi muuttaa nykyisestä asunnosta pois ja antaa miehen jäädä siihen ja itse hankkia uutta asuntoa?

Myöskin, kyllä se lapsi tottuu uusiin ympäristöihin, joten anna miehen vain mennä lapsen kanssa turvakotiin.

Kuitenkin lukeman perusteella kuulostaa ettei teistä kumpikaan tunnu oikein olevan valmis vanhemmuuteen, joten kysyn uudelleen.

Olisiko se lapsien elämän ja lapsien mielenterveyden kannalta parempi, että heille tarjottaisiin toinen, tasapainoinen koti?

Koska jos mielessäsi ajattelet että kyllä, niin silloin sinun pitää olla se aikuinen joka tekee oikeat päätökset lapsien ja itsesi kannalta.