Moi!Mulla on sellainen ongelma,et aina kun aloitan laihiksen mulle tulee TODELLA ahdistunut/masentunut olo.Vaikea masennus ja ahdistuneisuushäiriö on diagnoosina,mutta tuntuu että selviän niiden kanssa jotenkuten JOS vain saan ns. syödä vapaasti kaikkea.Tämä taas johtaa siihen että paino nousee 4-5kg/kk ja joka päivä kokoajan tekis mieli pizzaa yms rasvaista.Rasvainen on mulle muutenkin pahempi kuin makea,saattaa mennä kuukausiakin etten syö karkkia tai muuta sellaista,mut sensijaan hankin ylimääräset kalorit sitten kebabilla,pizzalla ja muulla roskaruoalla.
Syömishäiriötaustaa löytyy senverran,että bulimian kautta tähän ollaan tultu,eli kun pääsin irti siitä niin alkoi mieletön ahmiminen(ilman oksentamista).Olen monta kertaa onnistunut aloittamaan(vau,tiedän) laihiksen(mulla on mitat 168/112) mutta se tyssää aina siihen kun mulla on hirveän levoton/turvaton/ahdistunut/masentunut/vihainen olo.Ja se olo on siis HELVETILLINEN.Kavereita ei ole moniakaan,ja ne mitä löytyy niin sellaisia hyvän päivän tuttuja.
Sosiaalisten tilanteiden pelko on pahentunut,ja koen että ihmiset katsoo mua halveksivasti tän painon takia.Tämä vainoharhainen olo korostuu etenkin kun olen ollut jo muutaman päivän laihiksella.Mietin,että miten te olette selättäneet sen TYHJYYDEN,AHDISTUKSEN,MASENNUKSEN,PELOT yms. kun olette saaneet laihiksenne toimimaan?Kiitos jo etukäteen asiallisista vastauksista!
Syömishäiriötaustaa löytyy senverran,että bulimian kautta tähän ollaan tultu,eli kun pääsin irti siitä niin alkoi mieletön ahmiminen(ilman oksentamista).Olen monta kertaa onnistunut aloittamaan(vau,tiedän) laihiksen(mulla on mitat 168/112) mutta se tyssää aina siihen kun mulla on hirveän levoton/turvaton/ahdistunut/masentunut/vihainen olo.Ja se olo on siis HELVETILLINEN.Kavereita ei ole moniakaan,ja ne mitä löytyy niin sellaisia hyvän päivän tuttuja.
Sosiaalisten tilanteiden pelko on pahentunut,ja koen että ihmiset katsoo mua halveksivasti tän painon takia.Tämä vainoharhainen olo korostuu etenkin kun olen ollut jo muutaman päivän laihiksella.Mietin,että miten te olette selättäneet sen TYHJYYDEN,AHDISTUKSEN,MASENNUKSEN,PELOT yms. kun olette saaneet laihiksenne toimimaan?Kiitos jo etukäteen asiallisista vastauksista!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Älä ala laihduttamaan!
Päätät vaan, että syöt esim. kerran viikossa herkkumättöä ja muulloin normikotiruokaa. Jos repsahdus tapahtuu niin seuraavalla viikolla sitten paremmalla menestyksellä kiinni päätöksessä! Jos himo kasvaa ylitsepääsemättömäksi tai tulee mainitsemasi levoton/turvaton/ahdistunut/
masentunut/vihainen olo niin lähde kävelylle (vaikka satais pikku-ukkoja) puoleks tunniks ja jätät lompakon kotiin, ettet voi käydä mättöjä ostamassa samalla reissulla. Kävelyllä ollessa keskityt vaikka musiikin kuunteluun ja tietosesti yrität saada ajatukset muihin juttuihin,. Jos lenkin jälkeen vielä himo on päällä ni voit miettiä terveellisimmän vaihtoehdon, esim. kebab salaatilla. Itsensä ehdottomalla piinaamisella tuskin kovin pitkäkantoista muutosta tulee. Ajan kanssa saat varmasti muokattua mättöruuat vähemmälle ja kun kävelylenkitkin alkaa varmasti tutuksi tulemaan niin voi alkaa pohtimaan muita terveellisiä toimia arkielämään.
Syötkö psyykelääkkeitä? Jotkut niistä kasvattavat ruokahalua ja siksi lihoittavat. Voisit ehkä jutella lääkärisi kanssa lääkkeen vaihdoksesta? Minua lihotti aikoinaan Zyprexa.
Mutta miten selättää tyhjyyden, ahdistuksen, masennuksen ja pelot...? Minulla oleellisesti suurin vaikuttava tekijä on ollut liikunta - oikea kunnon hengästyttävä hiki liikunta, jossa erittyy endorfiinejä. Vaikka viime talvena en pystynyt kuin kävelemään, niin nyt olen pystynyt juoksemaan jo viisi kuukautta ja kilometrin aika purulla on parantunut yli minuutilla. Välillä olen juossut hitaampia jopa tunnin juoksuja, välillä taas intervalliharjoituksia, joissa juoksen lyhyitä pyrähdyksiä niin lujaa kuin pystyn. Minulla on ollut lisäksi onni aloittaa taas tennis harrastukseni ystäväni kanssa. Sekin motivoi liikkumaan muutenkin. Ostin nastarenkaat, nastalenkkarit ja suksipaketin ja oikein odotan, että tulisi talvi ja pakkaskelit - aikaisempina vuosina on talviliikunta jäänyt vähemmälle. Nyt käyn lenkillä vaikka sataisi vettä. Samoin kuin seuraan painoani, pidän kirjaa gps-paikannus kännykkäni avulla juoksemistani matkoista ja ajoista. On motivoivaa seurata kuinka kunto nousee kohisten.
Olet oppinut käsittelemään tunteitasi syömällä, ja siitä tavasta pitäisi oppia pois. Vaikeinta, mutta tärkeintä, on usein istua alas, olla ihan hiljaa tekemättä mitään, ja miettiä miltä sinusta tuntuu ja mitä tarvitset.
Itsestäni olen huomannut, että minulle tulee usein epämääräinen tuntemus että minulta *puuttuu* jotakin, ja tulkitsen että se "jotakin" on ruokaa, vaikka se on usein jotain ihan muuta. Joskus haluan syödä, vaikka minulla ei ole nälkä vaan jano. Joskus kaipaan lohdutusta tai ystävien seuraa.
Esimerkiksi muutama viikko sitten halusin kovasti jotakin ruokaa. Tiesin, että minulla ei voinut olla oikea nälkä, koska lounaasta oli kulunut vasta tunti. Olin silti menossa jääkaapille hakemaan "jotakin", kun aloin haukotella ja tajusin, että en tarvinnut ruokaa, vaan unta. Menin pitkäkseni, vedin peiton päälleni ja nukahdin. Kun heräsin kaksi ja puoli tuntia myöhemmin, ei ollut yhtään nälkä.
Luulen että sinulle olisi suuresti apua jostain ongelmasyöjien ryhmästä, oletko ottanut selvää onko paikkakunnallasi sellaista? Et kertonut, minkä ikäinen tai missä elämäntilanteessa olet, mutta esim. opiskelijaterveydenhuollossa varmaan järjestetään tällaisia ryhmiä. Yleensäkin tunteista puhuminen jollekulle - ystävälle, terapeutille, terveydenhoitajalle - voisi auttaa saamaan ajatuksia järjestykseen. Kavereitakin voisi löytyä lisää jonkin terapiaryhmän kautta.
Omin päinkin voi tietysti miettiä asioita ja lukea kirjallisuutta ongelmasyömisestä ja sen hallitsemisesta. Itse olen lukenut paljon kirjaa Loputon nälkä, kirjoittanut Elisabeth L. Kirjastosta löytyy paljon muitakin. Jos tunteista puhuminen toisille on vaikeaa, voit myös kirjoittaa. Päiväkirjan pitämisestä voi olla apua monella tavalla. Esimerkiksi mietiskely, luonto, liikunta ja musiikki voivat osaltaan auttaa saamaan ajatukset pois pyörimästä ruoan ympärillä.
Yksi asia on kuitenkin varma: ylensyönti ei auta ahdistukseen tai masennukseen, vaan pahentaa niitä.
Kirjoituksesi perusteella luulen, että laihduttaminen ei ole se tämän hetken tärkein asia. Syöt selvästi pahaan oloon, ja laihdutuksen aikana sitä keinoa ei ole käytettävissä. Olen surullinen puolestasi, ettei sinulla ole läheisiä ystäviä, jotka ovat tukena elämässä. Silloin on helppo hakea lohtua esimerkiksi ruuasta, alkoholista tai muista päihteistä.
Suosittelen oikeasti, että keskityt tällä hetkellä omien ongelmien ja murheiden selvittelyyn ja sitten vasta laihduttamiseen. Ammattiapua ei kannata karsastaa, on niin normaalia nykypäivää ihan tavallisille ihmisille. Toivottavasti löydät myös ympärillesi läheisiä ihmisiä, joista saa iloa ja energiaa elämään :)
Minulla on kokemusta ihan samasta asiasta, ja yritin yli viisi vuotta laihduttaa, mutta turhaan. Onnistuin laihduttamisessa hyvin helposti sen jälkeen, kun tunsin, että pystyin taas nauttimaan elämästä. Oli vihdoin läheisiä ympärillä ja maailman ihanin mies :)
Tsemppiä ja jaksamista elämääsi! :)
Omiki,kiitos tsempistä!kirjoitit asiaa ja eiköhän tämä tästä..=)
Kiitos vastauksistanne!Olen 25-vuotias,ja kävin psykoterapiassa 5 vuotta puhumassa mm. näistä syömisongelmista.En käytä mtn lääkkeitä,mutta onhan niitäkin ehdotettu.Varmasti jossain vaiheessa olisi sitäkin vaihtoehtoa hyvä kokeilla.Tuosta tunne-syömisestä tunnistan itseni,jotenkin sillä ruoalla yrittää turruttaa itseään.Ajatus kävelylle lähtemisestä(ja todella ilman sitä lompakkoa =D ) kuulostaa hyvältä ja käytännölliseltä ratkaisulta.Ainoa este on että pelkään muiden sitten katsovan kieroon tms kun tän painoinen ihminen vyöryy tiellä vastaan.
Ajattelin tänne kirjoittaa,koska olen huomannut että välillä on hyvä kuulla muiden näkökulmia tilanteeseen,joka itsestä tuntuu kriisiytyneeltä.Ongelmasyöjien ryhmäkin saattaisi olla hyvä vaihtoehto,pitää vaan rohkeutta kerätä että uskaltaa ottaa sen ensimmäisen askeleen=)Joskus katsoin netistä että täällä helsingissä olisi useampikin ryhmiä ko. ongelman kanssa kamppaileville.
Mutta ei tässä muu auta kuin ottaa itseään niskasta kiinni,ja yrittää jotain tolkkua saada tilanteeseen,juuri esimerkiksi lenkkeilemällä tai vertaistukiryhmästä.Kiitos kaikille vastanneille ja hyvää&rauhallista joulunaikaa!