Tällä palstalla on niin paljon eron jo kokeneita ja älykkäästi ajattelevia ihmisiä, että kysynpä vielä teiltä mielipiteitä, mitä olisi paras kertoa 4- ja 9-vuotiaille lapsille avioerosta? Miehelläni on uusi nainen, jonka kanssa varmaankin lähitulevaisuudessa muuttaa yhteen - ensin muutamme erilleen. Lapset pannaan "puoliksi". Olemme yrittäneet jatkaa elämää yhdessä yli 2 vuotta tällä asetelmalla mutten jaksa enää, mies ei pysty sitoutumaan minuun vaan jatkaa suhdetta - hänen tunteensa ovat kuulemma liian kauan olleet kuolleet minua kohtaan. Kaikkeni olen yrittänyt ja odottanut että ajan kuluminen ratkaisisi jotain. Olen kuitenkin itse omat menneiden vuosien virheeni tajunnut ja ollut valmis yrittämään uudelta pohjalta. Lapset eivät vielä tiedä mitään, olemme vain kertoneet että aikuisilla on huolia, jotka yritämme parhaamme mukaan ratkaista. Kuulostan ehkä marttyyrilta, mutta olen kyllä pitkän prosessin jälkeen valmis tekemään ratkaisut ja hyväksymään tosiasiat enkä halua kuitenkaan miestäni mustamaalata.
Mikä on lasten kannalta parasta, ikä huomioiden, mitä heillä on oikeus/kohtuullista tietää? En halua syntipukiksi heidän silmissään, eikä tietenkään miehenikään halua.
Mikä on lasten kannalta parasta, ikä huomioiden, mitä heillä on oikeus/kohtuullista tietää? En halua syntipukiksi heidän silmissään, eikä tietenkään miehenikään halua.
Vastaukset 17
Vanhimmat
nyt laittako lapsia eroon toisistaan. Siinäkin on pienen lapsen psyykellä kestämistä,jos eroatte.
Lapsia ei kannata erottaa. Kokemusta on sekä lapsista että aikuisista lapsista, jotka on erotettu. Voihan lastenkin mielipidettä toki kuulostella, mutta pääosin nämä erottamiset eivät nähtävästi ole lapsille hyväksi.
Meillä ei kumpaakaan vanhempaa mustamaalattu (vaikka mieli olisi kyllä tehnyt ;-)), kun erosta kerrottiin. Me kerroimme hyvin aikaisin, koska lapsilla on tapana tietää jo ennen meitä aikuisia, mitä tuleman pitää. Hyvä selitys on vanhempien riitely (mikä useimmissa tapauksissa pitää paikkansa) "Ei kenelläkään enää ollut hyvä olla, kun me vain riitelimme koko ajan". Me kerroimme myös, että isi ja äiti eivät enää rakasta toisiaan, mutta teitä (lapsia) rakastamme yhtä paljon. Olen yrittänyt eron jälkeen päivittäin toitottaa, että lapseni eivät ole syyllisiä eroomme ja että rakastan heitä ja isikin rakastaa.
Voimia sulle. Olen seuraillut erosi vaiheita täältä. Yritä kestää, samassa liejussa möyrin...
Älkää missään nimessä erottako lapsia toisistaan!!! Se on väärin!
Olen samaa mieltä, lapsia ei saisi erottaa toisistaan.
Tuota samaa kysymystä olen pyöritellyt mielessäni. Ainakin meillä (näin ainakin toivon) tulen (tulemme) kertomaan, että lapset tulevat näkemään isän ja äidin onnellisempina, sellaisina kuin ovat tottuneet näkemään.
Eihän tuo onnellisuus tietenkään heti ala nappia painamalla. Ennen pitkää, kun vanhempien tulehtuneet välit eivät ole enää perheen arkea pilaamassa, voi kuitenkin syntyä sitä aitoa elämisen riemua lasten kanssa. Niin, en siis ensimmäisenä ala lapsille kertomaan, että nyt lapset hymyillään ja ollaan onnellisia kun isä ja äiti eroaa....toivottavasti ymmärrätte mitä tarkoitan...
Tärkeää on toki kertoa ettei ero johdu lapsista ja vaikka kuinka vaikealta tuntuu, pitäisi asiat pystyä kertomaan niin, ettei kumpaakaan vanhempaa syyllistetä.
Helppoa ei tule olemaan, mutta ei kai sen sitä ole tarkoitus ollakaan. Mieluummin toivoisi, ettei tähän tilanteeseen olisi koskaan joutunutkaan. Meilläkin näitä lapsia on neljä... Nähtäväksi jää kumman luota se koti luonnollisemmin löytyy.
Mutta, lasten ehdoilla ehdottomasti, olisi tarkoitus tulevaisuutta rakentaa.
Eikö tossa tilanteessa vaikka yhteishuoltajuus olisi kova juttu, vuoroin lapset isällä vuoroin äidillä. Lapset saisivat kasvaa yhdessä ja lasten vanhemmilla ,myös äidillä olisi välillä sitä todella tärkeää aikaa myös itselle...
ei todellakaan kannata lapsia seilailuttaa edes takaisin. eikä todellakan ikinä pistää jollekkin mummille hoitoon vaan että kun äiti haluaa kerätä voimia!! ´hemmetti mikä väläys sulla!!!
etkö kykene yhtään syvälisempään ajatteluun? yhtääne enempää ajatteleen? voitko kuvitella miltä se lapsesta tuntuisi?? kun just on joutunu eroon isästä ja kauhee suru pusertaa rinnasta ni sitten äitikin viel hylkää ja jättää jollekkin mummulle!!!
no siinä vasta suru tuleekin että tämä juttu varmaan johtukin musta ja että rakastaako äiti rakastaako isä?? lapsi tarvitsee ennenkaikkea isää ja äitiä eroprosessin aikana, tukea rakkauttaa ja myös sitä että SAA PUHUA äidille tai isälle tunteistaan..
miten voit ajatella noin helvetin itsekkäästi??
on tässä muitakin osapuolia kärsimässä kuin vain äiti ja äidin jaksaminen!!
on tässä myös kyse lapsista ja heidänkin jaksamisistansa ja heidän hyvin voinnistaan.
turha rueta urputtaan että: kun on niin tärkeätä että äiti jaksaa lastenkanssa. lässyn lässyn!!
ajateltas kerran kin myös lapsia!!!
ei heti eron jälkeen todellakaaan kannata lykätä lapsia vieraalle hoitoon!!!!!!
voi mennä itse ja viedä lapset mukanaan tuonne terapeutille.
ainut hoito minne lastani suosittelen on tuo että lykkää ne isukille hoitoon, sillon äitikin saa vähän levätä, kerättyä voimia, harrastettua....
ja vain ennenkaikkea levätä...!!!!!!
iskukki sen paras hoidon paikka sitten onpi!!!!!
että ajatellaan myös lasta..eikä unohdeta sitä!!! ja sitä kuinka vaikea ero on lapselle!!
Sorry, pääni on niin sekaisin että kirjoitan mitä sattuu...en tietenkään tarkoittanut että sisarukset jaetaan, vaan me vanhemmat vuorottelemme heidän kanssaan, molemmat ovat siis yhden vanhemman luona yhtaikaa mutta puolet ajasta toisella, puolet toisella!!! Emme ole edes harkinneet heidän erottamistaan.
Neuvoja kaipasin nyt siis siihen, mitä tuon ikäisille voi kertoa...eilen illalla ilmeisesti pahaa aavisteleva pian 9-vuotiaani tuli itku kurkussa luokseni ja kertoi mietteistään: "Olen miettinyt, että mitä jos sinulla tai isällä onkin joku toinen?" Kun yritin kertoa jotain yleistä aikuisten ongelmista ja eroamisista, mutta että lapsista ei erota ja että he eivät ole syyllisiä ja heistä välitetään ihan kuin ennenkin, rauhoittui hieman, mutta palasi samaan kysymykseen "Eihän teillä ole ketään toisia, eihän?". Ja VALEHTELIN hädissäni vastaten vältellen että ei! Kerroin tämän miehelleni, joka näytti ahdistuneelta ja on tänään lähtenyt jonnekin kuulemma yksin miettimään mitä pitäisi tehdä...
Voi miksi tämä elämä on tällaista?
että erottamisjuttu oli väärinkäsitys.
Omat lapseni ovat huomattavasti nuorempia, joten heille meni läpi yleiset höpinät riidoista jne. Myöhemmin oli kuitenkin kerrottava, että isi asuu uuden naisen kanssa. Minusta täydellinen valehtelukin on jotenkin väärin, varsinkin jos lapsi jo tietää totuuden. Tietysti teidän olisi hyvä olla miehenne kanssa samaa mieltä kertomisesta.
Niin, juuri sitä pohdinkin, pitääkö kertomisvaiheessa valehdella ettei isällä ole ketään toista - olisiko parempi pimittää lapsilta tieto että isällä on ollut uusi nainen jo pitkään. Olen ajatellut ainakin kertoa, että isä ei enää äitiä rakastanut niin paljon että olisi halunnut jatkaa äidin kanssa yhdessä...ja että minä olisin tahtonut jatkaa...onko se jo liian syyllistävää ja lapselle ahdistusta/petetyksi tulemisen tunteita aiheuttavaa? Vaikkei millään tavalla menisi haukkumis-mustamaalaamislinjalle? Toteaisi vaan että niin aikuisille joskus käy ja että äiti on hirveän pettynyt ja surullinen että näin kävi?
Oliko teillä yhteinen linja siitä mitä kerrotte - tiesikö ex-miehesi että kerroit hänen asuvan toisen kanssa? Ja oliko suhde jo ennen eroanne olemassa ja tietävätkö lapsenne nyt sen? Miten ovat suhtautuneet asiaan?
Ja kiitos teille muillekin että kommentoitte pohdintojani.
Vaikutat ihmiseltä, joka todella pohtii asioita lasten kannalta. Luota myös itseesi ja ole ylpeä, että pystyt näin pohtimaan asioita eri puolilta. Olet maailman paras äiti lapsillesi, vaikka miehesi onkin nyt valinnut toisin. Miehesikin on lapsillesi tärkein mies maailmassa (valitettavasti ;-)). Sen hyväksyminen helpotti ainakin itseäni.
Olin pyytänyt miestäni kertomaan asiasta, mutta hän ei sitä suostunut tekemään. Eräänä aamuna tyttäreni kysyi asiaa suoraan ja minä vastasin samaan tapaan kuin sinäkin olit ajatellut, että emme enää rakastaneet toisiamme niin paljon jne. Tässä vähän valehtelin, koska minä olisin kyllä halunnut rakentaa parempaa liittoa, mutta mieheni oli päätöksensä tehnyt. Ajattelin kuitenkin, että lapsista voisi tuntua pahalta, että vain isä ei rakastanut äitiä.
Mieheni suhde todellakin oli olemassa (ja pitkään) ennen eroamme. Sitä en ole kertonut. Itsellenikin se on selvinnyt vasta viime aikoina. Lapset ovat rauhoittuneet, kun ovat saaneet itseään tyydyttävät vastaukset.
Voimia jatkoon!
tulisi olla ns. ydinkoti, jossa vietetään myös enemmän aikaa. Se on lähinnä lapsien oikeus.
Mielestäni olet osannut kertoa lapsillesi tosi fiksusti asioista. Olisi myös syytä kertoa heille että te vanhemmat todella rakastatte heitä. Sillä lapsethan ovat sellaisia että ajattelevat että heissä on jotain vikaa minkä takai ovat huolissaan tai jotain..on hyvin tärkeätä osoittaa rakkautta; pusuja ja haluksia ja kertoa että rakastaa.... että lapsella on hyvä ja turvallinen olo tila.
Ei lapsille todellakaan tarvitse kertoa eron syitä! ei ehkä koskaan, varsinkin jos se on se että isä pettää. On hyvä että lapsi saa pitää isän sellaisena kuin se on, eikä suhde siitä häiriinny, minun mielestäni se on isän tehtävä kertoa se että on pettänyt ei sinun, koska siitä tulee väistämättä ongelma. lasten on vaikeampi suhtautua sen jälkeen isään.... ehkä kantavat vihaa ja katkeruutta. Sillä kun toinen pettää, se ei petä vain vaimoansa vaan myös lapsia, ei se ole kahden ihmisen suhde avioliitto jos siinä on lapsia,että kun pettää ei voi ajatella pettävänsä vain vaimoa, vaan myös lapsia, pettävän heidän luottamuksen turvallisesta ja eheästä kodista, ryöstäen sen heiltä heidän sisimmästään, ja jos lapset aikuisena tai sen ikäisenä kun enempi asiosta ymmärtävät, saavat tietää isän pettäneen äitiä, niin kyllä siinä tulee kaikki tunne sgaalat; viha, katkeruus, pettymys jne...!! että kyllä taitaa sitten olla entinen isäsuhde.
Esimerkkinä sanonkin että miheni kaverille näin kävi, että isä petti vaimonsa ja meni uusiin naimisiin, no mitä siinä sitten ; ikuisesti isä suhde rikkoutui, ei halua pitää suhdetta isäänsä...kokee että isä petti myös heitä.... katkeruutta ja vihaa....
lapsille voi kertoa niin että he ymmärtävät jos erotulee että kertoa heille että rakastatte ja välitätte että se turvallinen olo säilyisi heillä ettei perusturvallisuus tunne horjuisi se että heitä rakastetaan ja että asia ei johdu heistä mitenkään vaan että se on isän ja äidin välinen riita..... itse tunnet lapsesi, tiedät myös miten heille sen kertoa. mutta ei todellakaan kannata kerota sillain että kun isä teki sitä ja tätä niin sen takia äiti...jne..... ja kun tuon ikänen lapsi ei vielä kuitenkaan sillain ymmärrä asiosta niin se voi kokea ne ahdistavana. antaa lapsen olla lapsi ja aikuisten pitää omat huolensa ja murheensa...
lapsille riittää kyllä selitykseksi -varsinkin kuin nuin pieniä ovat että isä ja äiti eivät tule enää toimeen keskenään,jos kysyvät miksi niin ei siihen tarvitse eikä kannata kertoa koko juttua sanoo vaan että ísällä ja äidillä on niin paha riita ettei siihen ole löyty ratkaisua.....
ja sitten kun ovat vanhempia ja kysyvät uudelleen niin sanoa vain että, isä ei enää rakastanut äitiä. ei sen enempää mitään....
kannata rikkoa toisten pikku sydämiä ja isän sydäntä ja aiheuttaa lisää tuskaa ja surua ja pettymystä!!!!!
että isä sude säilys ja saisivat pitää koko ikänsä sellaisena kuin se on aina heille ollut..!!
sillä isällä on todella suuri merkitys lapselle.
isättömänä lapsena sen tiedän kyllä varsin hyvin!!!
terv. lastenhoitaja-81
Mielestäni lapsille ei kannata kertoa, että isi ei enää rakasta äitiä ja että äiti olisi vielä halunnut jatkaa. Lapset haluavat ajatella omista vanhemmistaa aina hyvää ja näin syyllisyystaakka tulee pelkästään isin harteille, koska äiti olisi halunnut jatkaa.
Jatkossa tästä voi tulla ongelmia (tiedän kokemuksesta) ja lapset kyselevät vielä vuosienkin päästä, että miksi sinä isi et enää rakastanut äitiä! Se on isille kuluttavaa, koska tarkoituksenahan on kuitenkin, että molempien vanhempien suhde lapsiin säilyy samanlaisena kuin se on ennen eroakin ollut.
Eli kertokaa lapsille, että isi ja äiti eivät enää halua elää yhdessä ja sen takia lapsille tulee nyt kaksi kotia.
Kaikissa asioissa tulisi muistaa, että lapsilla on pitkä muisti ja toista osapuolta ei saa syyllistää lasten kuullen, vaikka kuinka tekisi mieli korjata se kirkkaampi kruunu omaan päähän.
Enhän minä niin sanonutkaan että kerrotaan niin että isä enää rakasta äitiä. lueppas uudelleen ja tarkemmin.
tarkoitin sitä kun ovat jotain meikäläisen ikäsiä 20 ja kyselevät uudelleen,jos kyselevät eron syitä niin silloin kun nuin sanoo,niin kyllähän ne sen ymmärtävät sitten, kun tietävät muutoinkin jo asioista enempi ..... siinä iässä sen ymmärtää kun sanoo ettei rakasta toista että: siinä on kaksi osapuolta, siinä on riidat, ja paljon sellaisia ongelmia mitä ei sellainen n.20 tai jotain ikäinen haluakkaan tietää...koska ymmärtää että asioissa on aina kaksi puolta, on äitin näkemys ja isän näkemys..... et syntipukkia on ihan turha ehtiä...sitä tarkoitin..
et lueppas uudelleen... :
lapsille voi kertoa niin että he ymmärtävät jos erotulee että kertoa heille että rakastatte ja välitätte että se turvallinen olo säilyisi heillä ettei perusturvallisuus tunne horjuisi se että heitä rakastetaan ja että asia ei johdu heistä mitenkään vaan että se on isän ja äidin välinen riita..... itse tunnet lapsesi, tiedät myös miten heille sen kertoa. mutta ei todellakaan kannata kerota sillain että kun isä teki sitä ja tätä niin sen takia äiti...jne..... ja kun tuon ikänen lapsi ei vielä kuitenkaan sillain ymmärrä asiosta niin se voi kokea ne ahdistavana. antaa lapsen olla lapsi ja aikuisten pitää omat huolensa ja murheensa...
lapsille riittää kyllä selitykseksi -varsinkin kuin nuin pieniä ovat että isä ja äiti eivät tule enää toimeen keskenään,jos kysyvät miksi niin ei siihen tarvitse eikä kannata kertoa koko juttua sanoo vaan että ísällä ja äidillä on niin paha riita ettei siihen ole löyty ratkaisua.....
ja sitten kun ovat vanhempia ja kysyvät uudelleen niin sanoa vain että, isä ei enää rakastanut äitiä. ei sen enempää mitään....
kannata rikkoa toisten pikku sydämiä ja isän sydäntä ja aiheuttaa lisää tuskaa ja surua ja pettymystä!!!!!
että isä sude säilys ja saisivat pitää koko ikänsä sellaisena kuin se on aina heille ollut..!!
sillä isällä on todella suuri merkitys lapselle.
isättömänä lapsena sen tiedän kyllä varsin hyvin!!!
Kurja juttu! Sanoit tajunneesi virheesi, mitä täällä ei juuri kukaan tee.Kun näitä lukee, niin lähes jokaisessa muistetaan automaattisesti haukkua mies ainakin alkoholistiksi. Olen törmännyt ihan samaan siviilissäkin. Ei ihme,, jos mies alkaa juomaan, kun joka lauseessa haukutaan juopoksi. Mietippä itse,jos mies sinusta puhuessasi sanoisi, "se huoraava juoruakka", joka lauseessa. Ei sitä ihan heti pidäkkään unohtaa. Itse olen käynyt läpi piitkän parantumisprosessin, enkä ole todellakaan katunut!
Näiden kirjoittajien viisaudesta en menisi takuuseen. Takuulla kaikki ovat kyllä saaneet asiansa tavalla tai toisella solmuun.
Lue ajatuksella niin huomaat, että missään ei elämänlaatu ole parantunut oikeasti, vaan niin toivotaan joskus käyvän.
Yleistyksen marisijat älkää vaivautuko; Tämä koskee erityisesti teitä!
Tärkeää on kertoa lapsille, että molemmat vanhemmat rakastavat heitä, haluavat viettää aikaa heidän kanssaan ja etteivät he ole syynä vanhempien eroon. Tärkeää on myös etteivät omat joskus aika katkeratkin tunteet toisesta välity lapsille. Ja vaikka se varmasti on vaikeaa, tärkeää on hyväksyä myöskin, että toisella vanhemmalla on toinen suhde. Sillä ennemmin tai myöhemmin tämä suhde vaikuttaa ja näkyy lastenkin elämässä. Omia katkeria tunteita voi sitten purkaa ystäville ja muulle tukiverkostolle. Helppo on näitä ajatuksia tänne kirjoitella, mutta tiedän omasta kokemuksesta, ettei niitä ole aina niin helppo noudattaa. Silti niihin kannattaa pyrkiä. Niin...ei lasten tarvitse tietää kaikkia aikuisten asioita, mutta oleellisessa ei kannata valehdella. Jos asia on sellainen, ettei se kuulu lapselle, voi sen hänelle sanoa. On olemassa aikuisten asioita ja lapset hyväksyvät sen. Tärkeää on myös tunnustaa omat tunteensa. " Äiti on surullinen" ei vie lapsen perusturvallisuutta.
Moi!
Ensinnäkin oon tosi pahoillani tapahtuneesta!!! Ero on aina kamalaa kaikille osapuolille!
Mä en halua neuvoa, mutta annan oman esimerkkini...
Itse olen ollut n.12-vuotias kun mun vanhemmat eros. Se on aina kamala paikka lapsille, sanoi sen miten vaan!
Mun isällä oli myös uus... Mun äiti vaan sanoi mulle ja mun siskolle, että isä muuttaa pois kotoa, mutta kyse ei ole siitä etteikö äiti rakastaisi isää tai ettei isä rakastaisia äitiä... Ja että he molemmat rakastavat enemmän kuin mitään muuta meitä lapsia!!! Sitten äiti sanoi että mikään ei myöskään voi muuttaa sitä, että isä on meen isä...
Meiltä lapsilta ei koskaan kysyttä halutaanko me yhteishuoltajuutta, koska meidän isä ei halunnut! Eli nykyään asutaan äidin luona ja nähdään isää TODELLA harvoin!!!
Pyydän teitä antamaan lapsille entistä enemmän rakkautta, huomiota ja AIKAA!!!
Toivottavasti asianne selviävät!!!!