Miksi te haluatte parisuhteen?

Toimiva parisuhde antaa enemmän kuin ottaa. Mutta huonoon ei tietty jäädä.

Parisuhteessa on hullun toivo. Yksinolo on toivotonta.

Hyvä kysymys, miksi ei pysytä sinkkuna....kiva käpertyä toisen kainaloon illalla, kiva tehdä yhdessä asioita, esim. lenkkeillä, käydä kaupassa, siivota yhdessä, lomailla yhdessä. =kumppanuus. Itse olen pohtinut tuota samaa asiaa, koska miesystäväni roikkuu minussa, käy ilm. vieraissa (todisteita löytynyt roppakaupalla) ei ole täysillä
suhteessa=ei juttele minulle tosissaan (siis uskoudu). Uskoutuu exälleen, joka seurustelee. Olen ilm. vain jonkinlainen kulissi, kun hänet jätettiin niin kostonväline. ?? Kun joulunpyhät ja uusivuosi menee niin harkitsen vakavasti suhteen lopettamista. Hyvää ja rauhallista joulua kaikille. JA ennenkaikkea joulumieltä tämän surun ja synkkyyden keskelle.

Näin elämän ehtoopuolella olen myös pohtinut mainitsemaasi asiaa.
Ja tullut lopputulokseen että varmasti onnellisempi olisin ollut vapaana poikamiehenä.

On ihmisiä jotka ilmeisesti on tarkoitettu parisuhteeseen ja sitten meikäläisen kaltaisia joita ei ole tarkoitettu, mutta ovat ilmeisen pöljyyttään jääneet roikkumaan suhteeseen.
Onko se sitten rakkautta, ei sitä se ei enää ole , pikemminkin pelkuruutta tehdä niin kuin itse haluaa, myöskin jonninlaista tottumista ja muutospelokkuutta.

Joka tapuksessa miehinen mies olisi menetellyt toisin, myönnän jänishousmaisuuteni asian suhteen.

Onhan se mukava kun on joku joka välittää, tietää ettei ole yksin tässä maailmassa. Jonka viereen nukahtaa ja siitä aamulla herätä. Joka ottaa kainaloon kun on kurja olo. Lohduttaa. Mutta itsekin olen tässä suhdetta lopettelemassa kun ei toimi niin ei toimi. SInkkuna voi tehdä niin kuin itse haluaa. Kukaan ei kysele, kenellekään ei ole selitysvelvollinen. Ei tarvi riidellä kenenkään kanssa. Yksin kuitenkaan ei ole hyvä olla. Ihmistä ei vaan ole luotu olemaan yksin. Ihminen luonnostaan uskoo, että niin kauan kuin on elämää on toivoa löytää se oikea, joka on sopiva juuri hänelle, jonka kanssa elämä on parempaa kuin sinkkuna.

mikään ilo ei tunnu hyvältä jos ei saa jakaa sitä jonku kanssa.

Olen 19v nuorimies, elämäni ainoa toivo, pelastus ja unelma on löytää se unelmieni nainen ja sitoutua häneen. Tämä ihan siksi, ettei minulla kertakaikkiaan ole elämässäni mitään minkä vuoksi elää tai mihin vapauttani käyttää...

Miksi te kaikki luulette, että suhteiden löytäminen olisi niin helppoa? Ei se ole ihmiselle, joka ei osaa olla sosiaalisessa kontaktissa muihin saati tehdä aloitteita...

Rakkaus on jotain niin suurta, etten voi lakata etsimästä. Kun löydän hänet, rakastan niin tulisesti, jokaisen rakkaudettoman vuoden edestä. On ollut huonoa tuuria miesten suhteen, kaikenlaista pettäjää on tullut vastaan. Nyt täytyy olla minun vuoroni.

Yksinolo on niin turhauttavaa. Olen ollut liikaa yksin. Elämältä menee aivan pohja. Selviän kyllä yksin vaikka mistä, mutta ei ole kivaa tehdä kaikkea yksin. Olen varmaan useita miehiäkin kätevämpi kaikissa kodin pikkuhommissa. Olisi niin kiva, kun olisi mies, joka välillä tekisi jotain ihan vaan kun on mies, vaikka itse kaiken osaankin.

Ihmisillä ja varsinkin nuorilla sellaisilla tuntuu olevan kumma tapa määritellä oma onnelisuus parisuhteen kautta. Myös yhteiskunta luo omalta osaltaan paineita. Eihän sitä nyt massasta sovi poiketa.

Olen itse kolmeakymmentä lähentelevä korkeasti koulutettu, hyvässä työssä oleva mies ja olen tehnyt ystäväpiirilleni hyvin selväksi, että olen ihan onnellinen sinkkuna. Ei vaan tunnu uppoavan kaaliin, silti katsotaan kieroon kun saan vapaasti tehdä mitä haluan. Omituisinta tässä lienee se oma äitini ymmärtää paremmin valintojani kuin ne rivarinpätkiä, farmarivolvoja ja koiria haalivat saman ikäluokan kaverit.

Luulen, että parisuhde sopii joillekin paremmin kuin toisille. Tosin kyse saattaa olla myös elämäntilanteesta. Jossain vaiheessa saattaa haluta suhteen, jossain vaiheessa taas on onnellisempi yksin. Esimerkiksi eräs tuttu keski-ikäinen nainen on mitä onnellisin yksinään huonon liiton jälkeen, eikä enää edes kaipaa miestä rinnalleen. Toisaalta taas jotkut eivät ehkä nuorempana halua suhdetta, mutta vanhempana kaipaavat jotakuta rinnalleen.

Valtaosa lähipiiristäni on parisuhdeihmisiä. Suurin osa niistä ystävistäni, jotka ovat sinkkuja, haluaisivat kumppanin. Tosin on myös mies, joka on kai asennoitunut elämään yksin. Ei ehkä aidosta halusta elää yksin, vaan sen takia, ettei uskalla edes yrittää löytää ketään rinnalleen. On sitten joskus humalassa melkein itkenyt, ettei halua jäädä vanhana yksin. En ymmärrä ihmisiä, jotka jäävät sinkuiksi sen takia, että pelkäävät pettyvänsä parisuhteessa. Siinä ei voi kuin hävitä. Jos taas oikeasti nauttii yksin elämisestä, sehän on ihan ok.

Itse olen naimisissa ja onnellinen parisuhteessani. Mielestäni parisuhteeseen ei pidä pyrkiä hinnalla millä hyvänsä, eikä huonoon suhteeseen jäädä. Mutta jos sattuu löytämään rinnalleen oikeanlaisen ihmisen parisuhde voi olla hyvin antoisaa. Olin kyllä ihan onnellinen sinkkunakin, ja toki välillä mietin, mitä kaikkea sitä voisi sinkkuna tehdä. Mutta en silti koskaan ole vielä katunut parisuhdettani. Muistan nimittäin myös sen, että usein sinkkuna ollessa tuli myös tunne, että kunpa voisin jakaa tämän tilanteen jonkun kanssa tai kunpa olisi joku jonka kanssa palata kotiin illan päätteeksi tai kunpa joku pitäisi sylissä, kun on suruja. Nyt minulla on rinnallani hieno mies, jonka kanssa olen kokenut monia hienoja hetkiä, joita en sinkkuna olisi kokenut. Me nauramme yhdessä päivittäin, joskus itkemmekin yhdessä, kun maailma potkii. Kuitenkaan en koe, että parisuhde jotenkin rajoittaisi elämääni. Kyllä minä ja mieheni teemme edelleen myös omia juttujamme, ei joka hetki tarvitse olla yhdessä. Vierelläni on joku, jonka puolesta tekisin lähes mitä vain, ja se tuntuu minusta hyvältä. Hän on myös mies, jonka kanssa voisin perustaa perheen. Jos olisin sinkku tai jos en olisi löytänyt näin hyvää miestä, en olisi edes harkinnut lapsia. Tämän miehen kanssa uskallan ja haluan suunnitella tulevaisuutta.