Ilmoitin itse noin vko sitten haluavani avioeron. Miehelleni se tuli kuulemmasta ihan puuntakaa, hän ei voi käsittää miten voin RIKKOA meidän perheen ja hylätä hänet. Hän on kuulemma valmis kaikkeen, rakastaa niin perhanasti, itkee ja kyynelehtii.
TAUSTA:
Olemme olleet 11 vuotta yhdessä ja meillä on kaksi lasta. Alusta asti minä olin se joka eniten näytin tunteitani, olin jopa mustasukkainen turhaan yms Kerroin rakastavani, ostin pieniä lahjoja.. näytin kaikella tapaa rakkauteni. Meille tuli lapset.. mieheni oli edelleen samanlainen, vähän vielä kylmeni. Ei kukkia, ei lahjoja, ei hellyyttä muutakun seksiin tähtäävää. Minulle sanottiin, että esi sohvalla sylikkäin makoilua ei voi olla kun olemme olleet niin kauan yhdessä (6v). yms yms Seksiä kuitenkin piti aina olla. Minäkin nautin siitä silloin, mutta muuten viileät välit veivät sitten intoni pikkuhiljaa siitäkin. No siitä asiastakin minua syyteltiin, haukuttiin.. ja aloin antamaan vähän ns välttääkseni riidan.. no voitte vain kuvitella, että se tappoi minulta viimeisetkin halut. Palasin vuosi sitten töihin.. alkoi mieheni jotenkin ajattelemaan ja huomaamaan minut taas. Alkoi tuomaan kukkia, vaatimaan hellyyttä, vähän epäili suhteestakin.. ja minua aivan kauhistutti, itse olin kylmettynyt ja kohdentanut hellyyteni lapsiin. Edelleen seksi oli kuitenkin se 1. asia. Minua alkoi puistattaa kun mienehi alkoi hivellä yms.. Katkeroiduin, miksi vitussa nyt pitää olla hellyyttä kun HÄN sitä haluaa, silloin sitä ei tarvittu kun minä sitä halusin..
Nyt sitten kun lopulta voimani ehtyivät ja en vain enää jaksanut sanoin miehelleni erosta, minä olen se ***** joka jättää hänet ja rikkoo ehjän perheen! Puhua yritin kaikki nämä 11 vuotta, mutta minut aina tyrmättiin ääliönä ja huudettiin hiljaiseksi. Itsekkin kyllä riitelen rumasti. Minulla taas on ollut tunne, että minut on jätetty henkisesti jo useampi vuosi sitten ja en pääse/halua enää takaisin. Nyt minut haukutaan miksi en enää halua/jaksa yrittää? En vain JAKSA!
Jos nyt jään, jään syyllisyydestä.. mihin se meidät vie ja olenko enää ollenkaan oma itseni :) Olen kylmettynyt nyt jo ja kadottanut itseni. Sisuskaluni huutaa rakkautta, mutta ei enää mieheltäni!! :´(
TAUSTA:
Olemme olleet 11 vuotta yhdessä ja meillä on kaksi lasta. Alusta asti minä olin se joka eniten näytin tunteitani, olin jopa mustasukkainen turhaan yms Kerroin rakastavani, ostin pieniä lahjoja.. näytin kaikella tapaa rakkauteni. Meille tuli lapset.. mieheni oli edelleen samanlainen, vähän vielä kylmeni. Ei kukkia, ei lahjoja, ei hellyyttä muutakun seksiin tähtäävää. Minulle sanottiin, että esi sohvalla sylikkäin makoilua ei voi olla kun olemme olleet niin kauan yhdessä (6v). yms yms Seksiä kuitenkin piti aina olla. Minäkin nautin siitä silloin, mutta muuten viileät välit veivät sitten intoni pikkuhiljaa siitäkin. No siitä asiastakin minua syyteltiin, haukuttiin.. ja aloin antamaan vähän ns välttääkseni riidan.. no voitte vain kuvitella, että se tappoi minulta viimeisetkin halut. Palasin vuosi sitten töihin.. alkoi mieheni jotenkin ajattelemaan ja huomaamaan minut taas. Alkoi tuomaan kukkia, vaatimaan hellyyttä, vähän epäili suhteestakin.. ja minua aivan kauhistutti, itse olin kylmettynyt ja kohdentanut hellyyteni lapsiin. Edelleen seksi oli kuitenkin se 1. asia. Minua alkoi puistattaa kun mienehi alkoi hivellä yms.. Katkeroiduin, miksi vitussa nyt pitää olla hellyyttä kun HÄN sitä haluaa, silloin sitä ei tarvittu kun minä sitä halusin..
Nyt sitten kun lopulta voimani ehtyivät ja en vain enää jaksanut sanoin miehelleni erosta, minä olen se ***** joka jättää hänet ja rikkoo ehjän perheen! Puhua yritin kaikki nämä 11 vuotta, mutta minut aina tyrmättiin ääliönä ja huudettiin hiljaiseksi. Itsekkin kyllä riitelen rumasti. Minulla taas on ollut tunne, että minut on jätetty henkisesti jo useampi vuosi sitten ja en pääse/halua enää takaisin. Nyt minut haukutaan miksi en enää halua/jaksa yrittää? En vain JAKSA!
Jos nyt jään, jään syyllisyydestä.. mihin se meidät vie ja olenko enää ollenkaan oma itseni :) Olen kylmettynyt nyt jo ja kadottanut itseni. Sisuskaluni huutaa rakkautta, mutta ei enää mieheltäni!! :´(
Vastaukset 2
Vanhimmat
Pistä mies pihalle ja pistäkää ero vireille. Teillä on sitten puoli vuotta aikaa miettiä mitä haluatte. Sopikaa pelisäännöt, ei petetä tuona aikana eikä juosta vieraissa, vaan nyt pidätte taukoa avioliitosta. Tuona aikana selviää kyllä onko yhteenpaluu mahdollinen..voimia, älä tee mitään mitä et tunne jaksavasi, älä ainakaan suostu seksiin vasten tahtoasi!
Muuttakaa erilleen jos mahdollista. Se auttaa näkemään koko suhteen uudessa valossa. Hyvinkin nopeasti huomaat kaipaatko sitä miestäsi vai onko erillään asuminen parasta mitä sinulle on tapahtunut pitkään aikaan.
Saman katon alla asuminen ei ole paras mahdollinen vaihtoehto jos elämä on pelkkää riitaa ja pahaa mieltä. Itsekin sitä puoli vuotta yritin kun muka vielä yritettiin pelastaa meidän suhdetta, mutta käytännössä se viimeinen puoli vuotta meni kuunnellessa miten hölmö olen ja muutakin päänaukomista aamusta iltaan. Mies purki sillä lailla pahaa mieltään, hän ei oikein sisäistänyt mitä pitäisi tehdä jos on viimeinen tilaisuus vielä yrittää pelastaa parisuhteemme. No kyllähän hän sillä keinoin sai minut muuttamaan pois, en enää kestänyt hetkeäkään. Olin aivan poikki siitä jatkuvasta riitelystä ja loukkauksista.
Erillään asuminen auttaa näkemään kumppanissa niitä hyviäkin puolia jotka arki talloo alleen. Ja siinä todellakin pääsee punnitsemaan haluaako vielä yrittää toisen kanssa.